Profetian dilemma

Nimimerkki v.aari avasi hienon ketjun jokin tunti sitten, johon hän ei ole saanut vielä edes yhtä selväpäistä vastausta, vaan aivan täysin onnetonta sanahelinää rivi toisensa perään, joka ei minua lainkaan yllätä. Sellaista se näissä piireissä tahtoo olla.

Mutta sielläpä nostettiin esiin sellainen väite, että Raamatun luotettavuuden todistavat profetiat, joita Raamatussa on kuin sieniä sateella ja joiden tulkintoja on vielä enemmän ja jokainen aikakausi on löytänyt profetioista selityksiä yhtä paljon kuin on lahkoja maailmassa.

Profetiat ovatkin mielenkiintoisia, mutta niihin sisältyy hyvin ovela looginen ongelma, jonka toi tietoisuuteemme ainakin filosofi Eino Kaila.

Jos annetaan ennustus siitä, mitä joku ihminen tai ihmisryhmä tekee, sitä ei saa kertoa ihmisryhmälle etukäteen, koska siinä tapauksessa ennustus voidaan tehdä tyhjäksi tekemällä eri tavalla kuin mitä ennustuksessa sanotaan, jolloin oletettu ennustus ei ollut ennustus ollenkaan.

Eli kun Raamatussa lukee, että Antikritustus tulee mellastamaan lopunaikoina uskovien keskuuteen, ei uskoville tätä tietoa voi antaa, sillä muuten he voivat tehdä tyhjäksi Antikristuksen toiminnan toimimalla toisin, kuin profetiassa on nähty tapahtuvaksi.

Jos taas on niin ikävästi, että ihmiset, jotka profetiasta tietävät, eivät voi käyttäytyä toisin kuin on ilmoitettu, niin silloin heillä ei ole omaa tahtoa asiaan, vaan syy on siinä pölvästissä, joka ei anna ihmisten oman tahdon vaikuttaa heidän käytökseensä, eli syy on silloin Jumalan.

Jos ihminen ei voi vaikuttaa tapahtumiin, on myös täysin kohtuutonta vaatia häntä tilille tapahtumasta, eli syyttää häntä millään tavoin tapahtuneesta asiasta.

Jos esimerkiksi profetioissa usein mainittu ”Antikristus” ei voi tehdä muuten kuin kapinoida Jumalaa vastaan ja vainota kristittyjä ja sen Antikristus-profetian (2 Tess.2) täytyy toteutua, ei se antikristus voi olla vastuussa teoistaan, sillä hänellä ei ole vapaata tahtoa, vaan vastuu on Jumalan, joka ei anna vaihtoehtoja.

Sama vielä rautalangasta vääntäen.

Jos meillä on todellinen profeetta, joka saa itseltään Jumalalta profetian, että nimimerkki Bushmanni tulee aiheuttamaan ihmisen kuoleman toukokuun 30. päivä vuonna X ja minä saan kuulla siitä, niin silloin minä tietenkin pysyttelen kellarissa visusti toukokuun 30. päivä vuonna X, enkä taatusti pistä nenääni ulos ja ole kontaktissa kehenkään ihmiseen useita päiviä ennen ja jälkeen annetun päivämäärän.

Tällöin minä en voi mitenkään aiheuttaa yhdenkään ihmisen kuolemaa profetian mukaisena päivänä, eli profetia on puuta heinää.

Jos taas on niin, että minä kuulen profetiasta etukäteen ja silti minä aiheutan jonkin ihmisen kuoleman annettuna päivänä ja minä olen koettanut kaikkeni välttyä tältä ja näin kuitenkin tapahtuu, niin silloin minulla ei kuitenkaan ollut osaa eikä arpaa tapahtumaan, jos se oli ennalta säädetty, eli määrätty tapahtuvaksi vaikka minä tekisin mitä, eli vaikka sulkisin itseni terässäilöön kuukaudeksi eristyksiin.

Sama tilanne on silloin, jos minä en itse tiedä annetusta profetiasta, sillä silloinkin tilanne on se, että jokin asia on määrätty tapahtuvaksi, eikä syy voi minkään moraalisen tai eettisen ajattelun perusteella olla minussa vaan siinä tahossa, joka on määrännyt asian ennalta.

Joten Raamatun profetioihin uskominen vaatii jotain suunnattoman typerää ja vastuutonta ajattelua, jonka kauppaaminen nykypäivänä taitaa tarvita hieman henkisesti häiriintyneen alustan.

26

78

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Alex esitti v.aarin ketjussa sellaisen väitteen, että Raamattu profetioi nykyajan saastumisen 2000-luvulla, eli miten siihen pitäisi suhtautua?

      Jos näin kerran on Jumalan valittu ilmoittanut, niin sitten tilanne on se, että me emme voi asialle mitään, koska näin on ennalta päätetty.

      Jos me voimme asialle jotain, ei tätä viestiä ole antanut Jumala, vaan jokin huithapeli, joka ei tiedä asioista yhtään mitään.

      Jos taas emme voi saastumiselle yhtään mitään, ei vastuu sitten liene meidän, jos kerran Jumala on näin jo tuhansia vuosia sitten päättänyt tapahtuvaksi.

      Joten kenen on vastuu?

      Sitten on tietenkin tällaisia uutisia, jotka tahdotan unohtaa, jotta jokin profetia pysyisi hengissä:

      http://yle.fi/uutiset/britannian_joet_puhtaimpia_vuosikymmeniin/5414617

      >>> Kymmenen parhaiten toipuneen joen joukossa ovat muun muassa Thames ja sen sivujoki Wandle, joka kulkee Lounais-Lontoon halki. 1960-luvulla Wandle oli niin saastunut, että sitä kutsuttiin viemäriksi, mutta nykyisin se on yksi Englannin kaupunkien parhaista kalavesistä.

      Tyne ja sen Northumberlandissa sijaitseva sisarjoki Wear ovat puolestaan nykyisin Englannin parhaita lohijokia. Viime vuonna Wearissa kalastettiin tähänastisten tilastojen paras lohisaalis, 1 531 lohta. Joen ollessa pahoin saastunut vuonna 1965 sieltä saatiin vain kaksi lohta. >>>

    • pyh!

      Puhut potaskaa.

      Ennaltatietäminen ja ennaltamäärääminen ovat kaksi eri asiaa.

      Olet itse se henkisesti häiriintynyt ihminen, joka ei osaa tehdä muuta kuin istua täällä päivästä pitkään herjaamassa muita ihmisiä.

      • >>> Puhut potaskaa.

        Ennaltatietäminen ja ennaltamäärääminen ovat kaksi eri asiaa. >>

        Selitäpäs nyt omin sanoin, että miten eroavat?

        Haluan nähdä selityksesi, niin sitten jatketaan.


        >>> Olet itse se henkisesti häiriintynyt ihminen, joka ei osaa tehdä muuta kuin istua täällä päivästä pitkään herjaamassa muita ihmisiä. >>>

        Mitäs sinä teet?


      • pyh!
        bushmanni kirjoitti:

        >>> Puhut potaskaa.

        Ennaltatietäminen ja ennaltamäärääminen ovat kaksi eri asiaa. >>

        Selitäpäs nyt omin sanoin, että miten eroavat?

        Haluan nähdä selityksesi, niin sitten jatketaan.


        >>> Olet itse se henkisesti häiriintynyt ihminen, joka ei osaa tehdä muuta kuin istua täällä päivästä pitkään herjaamassa muita ihmisiä. >>>

        Mitäs sinä teet?

        Ai et tiedä eroa vai? Et käsitä, mikä ero on lauseilla "minä tiedän" ja "minä määrään"? Vai tekeydytkö muuten vaan tyhmäksi?

        Mitäkö teen? Sanon sinulle suorat sanat. Revi siitä.


      • pyh! kirjoitti:

        Ai et tiedä eroa vai? Et käsitä, mikä ero on lauseilla "minä tiedän" ja "minä määrään"? Vai tekeydytkö muuten vaan tyhmäksi?

        Mitäkö teen? Sanon sinulle suorat sanat. Revi siitä.

        >>> Ai et tiedä eroa vai? Et käsitä, mikä ero on lauseilla "minä tiedän" ja "minä määrään"? Vai tekeydytkö muuten vaan tyhmäksi? >>>

        No selitäpäs nyt, kun olet niin viisas, että olet päätynyt oikein amerikkalaiseen lahkoon.

        Koetat siis sanoa, että Jumalasi ei kykene määräämään asioita tai että Hän ei näe asioita ennalta?

        >>> Mitäkö teen? Sanon sinulle suorat sanat. Revi siitä. >>>

        Sinä lähinnä jaarittelet joutavuuksia tai sitten hoet typeryyksiä, eikä tuokaan vastauksesi muuttanut tilannetta.


    • Tuo ennustamisen paradoksi on erittäin todellinen ja looginen juttu.

      Sen vuoksi ennustuksilla on tapana olla niin epämääräisiä, että ne eivät yksiselitteisen selvästi viittaa mihinkään. Jälkeenpäin sitten sovitellaan tapahtunutta ja aiemmin ennustettua ja luonnollisesti saadaan nämä vastaamaan toisiaan.

      Jumalan ennaltatietämiseen liittyy tosiaan myös ajatus vastuusta. Selväsanaisesti ilmaistu ennalta tietäminen yhdistettynä erehtymättömyyteen johtaa ennalta määräämiseen.

      Vähän tuota muistuttava juttu hiukan eri mausteilla löytyy Joosuan kirjan luvusta 11, jae 20:

      "Herra oli kovettanut vihollisten sydämet ja saanut heidät käymään sotaa Israelia vastaan, jotta heidät voitaisiin julistaa Herralle kuuluvaksi uhriksi ja säälimättä tuhota sen käskyn mukaisesti, jonka Herra oli antanut Moosekselle."

      Aika metka Jumala, joka itse kovettaa ihmisten sydämet, jotta heitä voitaisiin rangaista. Mutta jos tuo luetaan Israelin kansan sankarieepoksena, mitään ristiriitaa ei ole. Silloin Jahve on Israelin Jumala eikä muiden.

      • pyh!

        Ja höpöhöpö. Daniel luku kaksi on kaikkea muuta kuin epäselvä. Selitys on kerrottu. Senkun lukee.


      • pyh!

        Puhut muutenkin pelkkää potaskaa, kuten kaikki Jumalan viholliset tällä palstalla.


      • N'mjyh
        pyh! kirjoitti:

        Puhut muutenkin pelkkää potaskaa, kuten kaikki Jumalan viholliset tällä palstalla.

        >>Puhut muutenkin pelkkää potaskaa, kuten kaikki Jumalan viholliset tällä palstalla>>

        Jos Jumala on suvereeni ja kaikkivaltias maailmankaikkeuden hallitsija, niin kuinka hänellä voi olla vihollisia? Vai haluaako Hänkenties jostakin syystä, että hänellä on vihollisia?


      • pyh!
        N'mjyh kirjoitti:

        >>Puhut muutenkin pelkkää potaskaa, kuten kaikki Jumalan viholliset tällä palstalla>>

        Jos Jumala on suvereeni ja kaikkivaltias maailmankaikkeuden hallitsija, niin kuinka hänellä voi olla vihollisia? Vai haluaako Hänkenties jostakin syystä, että hänellä on vihollisia?

        Kaikkivaltius ei tarkoita, että me olisimme tahdottomia robotteja.


    • Missä vika?

      Mistä näitä adventistikommentoijia oikein ilmestyy ja tulee?
      Ihan kuin he eläisivät säkki päässä ja heitä vaivaisi vakava neuroosi, joka on tuotettu heille ulkomailta.
      Onko se sitä hapen puutetta, kun ei saa "hengittää" kuin vain adventistipastorin käskystä ja toivomana aikana?

      • pyh!

        Tuollainen potaska ei ansaitse edes vastausta.


    • Näinhän se on.

      Niin ylpeitä te adventistit olette, ettette edes vastaa aivan perusteltuihin kysymyksiin.
      Tosin asia on niinkin, ettette yksinkertaisesti tiedä, ettekä ymmärrä.

      • N'mjyh

        >>Niin ylpeitä te adventistit olette, ettette edes vastaa aivan perusteltuihin kysymyksiin.
        Tosin asia on niinkin, ettette yksinkertaisesti tiedä, ettekä ymmärrä.>>

        Ettei siinä vain olisi mukana pelkoakin? Jos nimittäin poikkeaa omien uskonnollisten auktoriteettien raamatuntulkinnoista ja oppilauselmista, maailmankuva ja todellisuuskäsitys on vaarassa romahtaa ja joutuu "tyhjän päälle". Myös sosiaalisten suhteiden verkko, joka muodostuu uskon hengenheimolaisista ehkä vallan katoaa. Näin on ehkä turvallisinta pitäytyä "hyviksi havaittuihin raamatunlauseisiin: kieltää mielessään sopimattomat kysymykset ja omaksuttujen "totuuksien" kyseenalaistamiset.


      • pyh!

        Puhut potaskaa, kuten muutkin kaltaisenne, eikä helmiä kannata jakaa sioille. Siis emme viitsi vastata teille.


    • Totuuden siemenet

      Adventistit elävät pastoreidensa pelossa ja palvonnassa.
      Ihmispalvonta on adventismissa huomattavasti yleisempää kuin esim. ei uskovaisten keskuudessa.
      Adventisteilla on mielipastoreita ja naisiakin on haluttu pastoreiksi juuri siitä syystä, että saadaan yksitoikkoiseen paatokseen edes ääntä vähän korkeammaksi puhujakorokkeen taakse, jos ei sitten mitään muuta.
      "Pyhäkköportot" on jo Raamatussa mainittu ammattikunta ja siksi myös adventtikirkko on tuonut seurakuntiinsa heitä viihdyttämään.

      Feministiliike ja tasa-arvon toitottajat ovat myös hyvin esillä adventistien keskuudessa mm. ihan Suomessakin. Feminismi on myös syy siihen, että naispastoreita on adventtikirkoissa nykyään. Monet adventistinaiset suorastaan vihaavat seurakuntansa mieshenkilöitä ja pitävät heitä ääliöinä ja vain seksin perässä juoksioina.

      Homoseksuaalisuus on myös hyvin yleistä adventistien keskuudessa ja esim. lesbo adventistinainen ei välttämättä arvosta miesnäkokantaa uskonasioissakaan ja siksi hänen on paljon helpompi katsella ja kuunnella naispastoria.

      • pyh!

        Puhut täyttä potaskaa.


      • ´´´´´´´´´´´´´´
        pyh! kirjoitti:

        Puhut täyttä potaskaa.

        Pyh tarkoittaa, että puhut täyttä totta! Mutta, kuten niin usein tulee niitä kirjaimen väärin sijoituksia, niinkuin pyhhille, niitä sattuu.


    • Varo pastoreita!

      Adventistipastoreita on syytäkin pelätä, koska he ovat niin arvaamattomia ja haluavat kiivaasti vain hyötyä kuulijoistaan.
      Itsestään nuo adventtikirkon kirjanoppineet eivät ole valmiita koskaan mitään antamaan, mutta kylläkin vaativat muilta kaiken.

      • pyh!

        Puhut sinäkin täyttä potaskaa. Mikä lie riivaaja sinua vaivaa.


    • Kaikuu taas

      Bushmanni:
      Nimimerkki v.aari avasi hienon ketjun jokin tunti sitten, johon hän ei ole saanut vielä edes yhtä selväpäistä vastausta, vaan aivan täysin onnetonta sanahelinää rivi toisensa perään
      ..........
      Ihmekös kun sinäkin vastait siinä ketjussa ainakin kahdeksan kertaa.

      • pyh!

        niinpä :)


    • Minusta näytti kyllä siltä, että Bushmanni ei yrittänytkään vastata esittämiini kysymyksiin, vaan auttoi tarkentavilla kysymyksillä ja kommenteilla vastaamista yrittäneitä tuottamaan kunnollisia vastauksia.

      Busmannin tuskin tarvitsee vastata siihen, mihin perustuu Raamattuun uskominen kirjaimellisena ja erehtymättömänä Jumalan sanana, koska hän ei usko sillä tavoin.

      • pyh!

        No ei usko, eikä usko muuhunkaan, ei varsinkaan Jeesukseen.


    • yhdeksän minuuttia.

      Harmageddonin sota on lähellä.
      Se sytytetään fatwan käskyllä, jonka antaa joku. Kohde on Israel, eli rukoilla saa tuon kansan puolesta, ennenkuin ballistiset ohjukset on taivaalla.

      Kyse on s.tanallisista voimista, joka aloittaa sodan.

      Olkaamme siihen valmiita

    • Näin se vain on

      "yhdeksän minuuttia"

      Kommenttisi oli siis:

      "Harmageddonin sota on lähellä.
      Se sytytetään fatwan käskyllä, jonka antaa joku. Kohde on Israel, eli rukoilla saa tuon kansan puolesta, ennenkuin ballistiset ohjukset on taivaalla.

      Kyse on s.tanallisista voimista, joka aloittaa sodan.
      Olkaamme siihen valmiita"

      Sinun hoitamiseen ei yhdeksän minuuttia riitä, eikä välttämättä yhdeksän vuottakaan. Ennustuksesi oli tuulesta temmattu ja täyttä potaskaa.

      Ohjukset toimivat maailmassamme yksinomaan nykyään pelotteena.

      Jos joku rättipää yrittäisi ampua omatekoisen ohjuksensa Israelin puolelle, niin Israel vastaisi aina 10 kertaisella iskulla.
      Muutamia Hisbollah-terroristijärjestön ohjuksia on lentänyt Israelin alueelle ja 99% niistä on ollut niin epätarkkoja, että vain sattumalta joku on jäänyt ohjuksen alle. Ko. ohjukset ovat myös niin tehottomia, että niiden kantomatka on hyvin pieni ja mitätön.
      Suuerempaa vahinkoa, saa esimerkiksi aikaan sillä, että joku maajussi on asutuskeskuksessa unohtanut lannoitesäkkinsä liian lähelle tulipesäkettä.
      Mm. USA:ssa erään lannoitetehtaan räjähdys aiheutti mittavat tuhot ympäristöön.

      Mailmanlopun ennustelijoita on ollut niin kauan kuin on ollut ihmisiäkin ja kaiken karvaisia höyrypäitä, joita mm. eräät lahkot synnyttävät opeillaan ja aivopesullaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      139
      4386
    2. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      342
      2209
    3. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      3
      2094
    4. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      248
      1881
    5. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      107
      1810
    6. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      456
      1777
    7. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      483
      1621
    8. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      57
      1469
    9. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      486
      1355
    10. Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa

      Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat
      Suomalaiset julkkikset
      44
      1326
    Aihe