Olen aina ajatellut, että raivoava aikuinen on surkimus

12+12

Samaa mieltä näyttävät olevan myös

IS-lukijat: "Huutava aikuinen on heikko"

Milloin ja missä parisuhteessa saa huutaa?
Ilta-Sanomien lukijoista 62 prosenttia on sitä mieltä, että vanhempien ei pitäisi huutaa lasten kuullen.

63

247

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Lasten kanssa pitäisi pystyä keskustelemaan kaikista asioista. Aina. Vaikka olisi tapahtunut mitä "hirveitä". Loppujen lopuksi huomataan että se ns. hirveä asia onkin ihan looginen ja inhimillinen juttu, olipa sitten tapahtunut ulkomaailmassa tai perheen sisällä. TÄMÄ on asia mihin vain viisaat ja kypsät vanhemmat pystyvät.

      Raakile olen ollut itsekin lasten ollessa nuoria. Epäkypsä vielä. Mutta onneksi parisuhteessa ei ole tarvinnut huutaa. Eikä oikeastaan lapsillekaan, muistelen. Omat kasvukipumme on meillä kaikilla. On ollut, ja voi olla vieläkin. Ilman "'änkyräkautta" meistä tuskin kukaan selviää vanhuuteen asti?

      Eli olen aloittajan (ja Iltasanomien ns-tutkimuksen, byääääh) kanssa samaa mieltä että huutava aikuinen ON heikko. Kannattaa nöyrtyä, mennä itseensä ja miettiä juttu kokonaan uudelleen. Ja vähintäänkin lopettaa huutaminen - ja aloittaa ajattelu ;-/

    • No niinhän onkin!

      Ellei ihminen omia tunteitaan ja tunneilmaisujaankaan hallitse,
      tai ole oppinut hallitsemaan,
      niin surkea olio hän onkin sillon.

    • Silloin pitää huutaa kovaa, jos joku hirmuinen vaara uhkaa ihmisiä ja heidät pitää saada kiireesti pysähtymään. Muulloin normaali ääni kuuluu ja menee paremmin perille.

      Jos joku huutaa kaiken aikaa, luulen, ettei kukaan oikeasti kuuntele sellaista. Huutamisesta voi tulla ikävä taustaääni, joka saa kaikki sulkemaan korvansa.

      Tunteita voi ja pitääkin ilmaista myös erilaisilla äänensävyillä. Ilmeet, eleet ja kehonkieli ilmaisevat enemmän kuin sanat. Matala hiljainen ääni yhdistettynä voimakkaisiin tunteisiin perustuvaan sanattomaan viestintään voi olla joskus todella vaikuttavaa ja pelottavaakin.

    • Huutaminen ja raivoa

      minen vain lisää kiukkua ja vihaa niin huutajassa itsessään kuin kohteissaankin.
      Huutaja kiihdyttää itsensä valtavaan vauhtiin.
      Sen sijaan, jos ottaisi arkisen äänensävyn ja kuulustelisi sitä vihan kohdetta rauhassa, se auttaisi häntä itseäänkin.

      Mutta HEIKKO surkimus ei voi itselleen mitään.

    • Pertta Pasuuna

      Riippuupa pitkälti luonteesta. Jos on "ujo piimä", flegmaattinen ihminen, jolla ei ole kummemmin tunnekuohuja, varmasti huutaa harvemmin, kuin ihminen, jolla on kiivaampi luonne. Varmasti joskus jokainen huutaa, ilman raivoakin.
      On täällä nuhteetonta populaa, kukaan ei tunnusta ainuttakaan heikkoutta. Keltään ei varmaan koskaan pääse paukkua.
      Minulta pääsee joskus iso ääni, koska minulla on laajat keuhkot ja liikaa temperamenttiä.
      Tunnustan.

      Olemattomat lapset eivät ole siitä kärsineet.

      Missä saa huutaa. Minä yleensä huudan tässä konehuoneessani miehelleni, joka on länsipäädyssä. En huuda aina ja jatkuvasti.
      .

      • huutoterapiaa

        Täytyy ne tunteensa aina joskus purkaa, ettei tuu patoutumia. Minusta sellaiset ihmiset ovat vaarallisia, jotka eivät koskaan raivoa ja huuda. Nehän ovat käveleviä aikapommeja. Sitten kun ne räjähtää, niin ne menee liiallisuuksiin. Niitähän nämä kouluampujat ovat olleet, sulkeutuneita ja hiljaisia nassukoita.

      • P. Pasuuna
        huutoterapiaa kirjoitti:

        Totta turiset. Muutenkin ikäviä ihmisiä puusta veistetyt. Kuka tykkää mistäkin, yleensä menekki on kaikille.

        On se kai myös kasvatuksen tuotetta.
        Meillä kotona jopa huudettiin tarvittaessa, lepyttiin välittömästi. Puolison kotona taas kettuiltiin hiljaa ja pitkään. Kaikenlainen naapurien huomion herättäminen oli ankarasti kielletty. Omakotitalon pihalla piti puhua kuiskaten.

      • Huutajahirviöt
        huutoterapiaa kirjoitti:

        Täytyy ne tunteensa aina joskus purkaa, ettei tuu patoutumia. Minusta sellaiset ihmiset ovat vaarallisia, jotka eivät koskaan raivoa ja huuda. Nehän ovat käveleviä aikapommeja. Sitten kun ne räjähtää, niin ne menee liiallisuuksiin. Niitähän nämä kouluampujat ovat olleet, sulkeutuneita ja hiljaisia nassukoita.

        @huutoterapiaa

        Mä olen työpaikoilla saanut joidenkin tasapainottomien ihmisten huutoa osakseni ja olen sitä mieltä että terapeutille heillä olis asiaa, ja rauhoittavat käyttöön, jos ei pysty itseään työpaikalla hallitsemaan. Syy vielä sitäpaitsi täysin olematon.
        Pelottavia ovat sellaiset jotka saavat raivokohtauksen yhtäkkiä ja ilman mitään järkevää syytä.

      • (----)
        Huutajahirviöt kirjoitti:

        Mikä huutaja tähän aikaa hereillä, höh

      • hereillä ollaan
        (----) kirjoitti:

        Mikä huutaja tähän aikaa hereillä, höh

        BÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖ!!!!!!!!!!

    • ¿ ∆∆∆ ?

      Nuo päähänpinttymät ovat lujassa, niitä eivät myönnä vääriksi.

      Kun olin aikoinaan Kirsti Lagerspetzin luennoilla, hän nimenomaan korosti, että aggressio-tunnetta varten ei ole ihmisessä mitään säiliötä, joka pitäisi aika ajoin tyhjentää lähimmäistensä niskaan.

      Päinvastoin, ihminen oppii hermottamaan asiat tietyllä tavalla ja uskoo itsellään olevan oikeuden raivota.
      Se vain pahentaa asiaa.

      Vai oletteko huomanneet raivoavan ihmisen muuttuvan raivottuaan paremmaksi?

      Kohta hän taas on yhtä "täynnä omaa kieroutunutta itseään".

    • mieskuorohuutajat

      Ei huutamattomuus ole mikään hyve. Raivota voi ääneti, ja vielä paljon pahemmin.

    • Vanhana avioliiton veteraanina sanoisin et hiljaisuus on pahinta, kun kuuntelee niit teräviä askeleen ääniä ja tietää et koht rysähtää,se luontoa kasvattaa.
      Kun on sen perheen emänän puoltuntisen kuunnellut niin tietää et koht pääsee taas suosioon.
      Sellaset suu vaahrossa huutavat herättävät vain halun kuitata sopivas tilaisuures.

      • Liisa S.

      • Liisa S. kirjoitti:

        Lue Kirsti L:n juttuja, niin asiat selkenevät.- Ei kyräily ole huutamisen vastakohta, se on sitä samaa.

        Tavallinen puhelu vaikeistakin aiheista on oikea polku.

        http://www.tieteessatapahtuu.fi/987/lagers.htm
        http://www.tieteessatapahtuu.fi/002/lagerspetz.htm

        Kirsti Lagerspetz -palkinto jaetaan vuosittain edellisen vuoden parhaalle psykologian alan pro gradu -tutkielmalle. Palkinto on jaettu vuodesta 1995 asti.

        Sitähän mä just tarkotin ,jotkut osaa huutaa tosi kovaa olemalla hiljaa.

      • raivo roska
        koti-kiusattu kirjoitti:

        Sitähän mä just tarkotin ,jotkut osaa huutaa tosi kovaa olemalla hiljaa.

        Totta, monesti puhumattomuus on huutamista suurempi rangaistus.

        Minusta kaikki yleistys on tyhmää. Niin huutamisenkin, miksi se ensinnäkin liitetään raivotautiin, jota voi sitä harrastava tehdä äänetikin.

      • raivo roska kirjoitti:

        Totta, monesti puhumattomuus on huutamista suurempi rangaistus.

        Minusta kaikki yleistys on tyhmää. Niin huutamisenkin, miksi se ensinnäkin liitetään raivotautiin, jota voi sitä harrastava tehdä äänetikin.

        Silloin kun ihminen alkaa rankaisemaan ja opettamaan toista sen keinovalikoimat on rajattomat.
        Ei koskaan oo ollut puutetta keskitysleirin vartioista ,ei toisten neuvojista .
        Joskus ihmetellyt miks ääneti mulkoilu on niin suuri hyve ain raamattua myöten naisia neuvotaan olemaan hiljaa.

      • L.S.

        Huonot keinot:
        Mykkäkoulu ja huutaminen ovat molemmar raivon osoituksia,
        ne ovat sitä samaa. Ihminen on vihaa täynnä.

        Oikea polku:
        Puheleminen VAIKEISTAKIN asioista kysyy voimaa ja rohkeutta, - ja harjoitteluakin se vaatii, se on oikea polku.

      • ........
        L.S. kirjoitti:

        Huonot keinot:
        Mykkäkoulu ja huutaminen ovat molemmar raivon osoituksia,
        ne ovat sitä samaa. Ihminen on vihaa täynnä.

        Oikea polku:
        Puheleminen VAIKEISTAKIN asioista kysyy voimaa ja rohkeutta, - ja harjoitteluakin se vaatii, se on oikea polku.

        Kukahan meistä on niin tyyni, ettei koskaan anna pahalle vaarille valtaa?
        Ei se keskustelua estä.
        Minusta yksisilmäisyys on alkeellista.

    • O - O

      Jos on sana hallussa, ei tarvitse nyrkkejä tai metelöintiä vihastuessakaan. Vihainen katse, madallettu ääni ja hitaan painokkaasti lausutut sanat ovat taatusti paljon tehokkaampia kuin varsinkin joidenkin naisten harrastama äänekäs räksytys ja metelöinti. - Voiko huutamalla saada jonkun mielestä jotain positiivista aikaan?

      • Juuri niin,

        maltti on valttia!

    • raivo roska

      Oikein kun ängistän, tulee mieleen, että muissa pelkkää pahaa näkevissä, on itsessään jotain alemmuudentunnetta.
      Siksi pitää hakemalla hakea toisten huonoja puolia.
      Itse en koe olevani mitenkään erinomainen ihminen, ehkä siksi ymmärrän muidenkin ihmisten särkyvyyden.
      Olikohan tuo jo arvostelua?

      Eikö tuo naisten hiljentäjä ollut Paavali-poikamies, joka kesken seurojen hermostui kaakattavien kanasten juoruamiseen, ja huudahti: Naiset hiljaa!!
      Kotonaan oli varmaan aivan voitonaista, siksi korviin koski naisten säksättäminen.

      • r. roska

        k/k:lle oli

      • r. roska kirjoitti:

        k/k:lle oli

        Toisaalt kun asiaa pitemmälle kehittelee niin ei mikään satuta niin kuin itelle rakkaan ihmisen ilkeät sanat.
        Ne lyö niin syvät haavat et ne ei koskaan parane.

      • ¢¢¢¢
        r. roska kirjoitti:

        k/k:lle oli

        Ei mitää säiliötä ole, joka olisi tyhjennettävä naapurin niskaan!

        >>

        Kun olin aikoinaan Kirsti Lagerspetzin luennoilla, hän nimenomaan korosti, että aggressio-tunnetta varten ei ole ihmisessä mitään säiliötä, joka pitäisi aika ajoin tyhjentää lähimmäistensä niskaan.

        Päinvastoin, ihminen oppii hermottamaan asiat tietyllä tavalla ja uskoo itsellään olevan oikeuden raivota.
        Se vain pahentaa asiaa.

        Vai oletteko huomanneet raivoavan ihmisen muuttuvan raivottuaan paremmaksi?

        Kohta hän taas on yhtä "täynnä omaa kieroutunutta itseään".

      • r. roska
        koti-kiusattu kirjoitti:

        Toisaalt kun asiaa pitemmälle kehittelee niin ei mikään satuta niin kuin itelle rakkaan ihmisen ilkeät sanat.
        Ne lyö niin syvät haavat et ne ei koskaan parane.

        Minusta kun onnellisen avioliiton prototyyppiä ei ole olemassakaan.
        Kun kaksi toisilleen sopivaa ihmistä kohtaa, ja elää onnellisina elämänsä yhdessä, on turha muiden mestaroida heitä.
        Mikä sopii toiselle, ei sovi toiselle.
        Mutta jos parin ominaisuudet täydentävät toisiaan, niin hyvä on.

        Kiihdyksissään tulee joskus sanottua sanoja, joita katuu.
        Mutta sama-aaltoinen puoliso antaa ne anteeksi, koska tuntee vastakappaleensa.
        Vaikka kuinka yrittää kasvattaa itseään, ei se aina takaa täydellistä lopputulosta.

        Vähän meni asian sivusta, menköön. :)

        Kipinöihän se meilläkin ,melko pitkään annan vaimon olla oikeassa mut jos se puuttuu polttopuitten tekoon niin silloin alkaa niska punottamaan.
        Ykkös asia on se et vieraitten aikana ei puolisoa ojenneta.

      • r.r.
        koti-kiusattu kirjoitti:

        Kipinöihän se meilläkin ,melko pitkään annan vaimon olla oikeassa mut jos se puuttuu polttopuitten tekoon niin silloin alkaa niska punottamaan.
        Ykkös asia on se et vieraitten aikana ei puolisoa ojenneta.

        Jepulis, vieraitten aikana moittiminen on anteeksiantamatonta.

        Rajansa kaikella, kattilalla soittamisessakin.

      • r.r. kirjoitti:

        Jepulis, vieraitten aikana moittiminen on anteeksiantamatonta.

        Rajansa kaikella, kattilalla soittamisessakin.

        Ei ole vieraittenkaan kiva olla ku isäntäpari piikkittelee toisiaan ja viel koittavat vieraista saara joo miehiä.
        Yleensä kinatessa häviää se joka hermostuu ensin.

      • r.r.
        koti-kiusattu kirjoitti:

        Ei ole vieraittenkaan kiva olla ku isäntäpari piikkittelee toisiaan ja viel koittavat vieraista saara joo miehiä.
        Yleensä kinatessa häviää se joka hermostuu ensin.

        Meillä taas oli kutsuttuina eräs tuttavapariskunta.
        Oli tosi ikävää olla paikalla, kun kotona alkanut riitely jatku meillä.
        Jotenkin lapsellista, kai mölyt voisi pitää hetken mahassaan, vaikkei huutaisikaan. :)
        Olisivat mieluummin jättäneet tulematta. Tunnelma olisi varmaan räjähtänyt, jos joku olisi tupakoinut sisällä.

        Mukavaa on olla, kun toinen on kuin jalkaan sopivasti muotoutunut postilaatikko. Hahhaa! :))

        Toivottavast muovinen laatikko se pellinen kolisee ikäväst ku käsikynkkää paserataan.

      • ärräärrä
        koti-kiusattu kirjoitti:

        Toivottavast muovinen laatikko se pellinen kolisee ikäväst ku käsikynkkää paserataan.

        Rullaattorilla päästään näkymättömiin, jos saadaan lukko avattua.
        Pitääköhän taas seurakunnan pahennuksen takia sulkea meidän erilaisten nuorten puhearkku?
        Sa se!

      • ärräärrä kirjoitti:

        Rullaattorilla päästään näkymättömiin, jos saadaan lukko avattua.
        Pitääköhän taas seurakunnan pahennuksen takia sulkea meidän erilaisten nuorten puhearkku?
        Sa se!

        Pikkuhiljaa alkaa luomi luppasemaan ja olen tovin kuunellut ku his master voicen ääni kaikuu tuolt peiton alta,jalat kuulema paleltuu.
        olit mukava juttukaveri, kiitti sulle

      • r.r.
        koti-kiusattu kirjoitti:

        Pikkuhiljaa alkaa luomi luppasemaan ja olen tovin kuunellut ku his master voicen ääni kaikuu tuolt peiton alta,jalat kuulema paleltuu.
        olit mukava juttukaveri, kiitti sulle

        Mene käärimään kulta pehmopeitteeseen, ja laita omat lämpöketarasi lähelle!
        Mukava olet sinäkin!!

      • totta on
        r.r. kirjoitti:

        Meillä taas oli kutsuttuina eräs tuttavapariskunta.
        Oli tosi ikävää olla paikalla, kun kotona alkanut riitely jatku meillä.
        Jotenkin lapsellista, kai mölyt voisi pitää hetken mahassaan, vaikkei huutaisikaan. :)
        Olisivat mieluummin jättäneet tulematta. Tunnelma olisi varmaan räjähtänyt, jos joku olisi tupakoinut sisällä.

        Mukavaa on olla, kun toinen on kuin jalkaan sopivasti muotoutunut postilaatikko. Hahhaa! :))

        Hyvin tuttua on mieheni sisko tuli perheineen kylään ja rouva nälvi joka asiasta,vaikka miehet puhuivat keskenään Se oli jatkuvaa miehensä aliarvioimista.Minulla itselläni on ollut melkoinen tempperamentti,sitä samaa hän toitotti parituntia,vaikka heidän piti yöpyä meillä ettei tarvitse yötä myöten ajaa Tampereelt Pieksämäelle.Miehenikin käski siskonsa olla hiljaa,mutta ei auttanut.Minulla palo käämit kanssa ja aukaisin ulkooven ja käskin häipyä,sitä oli ikävä kuunnella.Sain siitä seuraavana päivänä haukut appiukolta,kuinka olin uskaltanutkin heittää hänen tyttärensä ulos.Siinä ulosheittäessä äänivaroja tuli kyllä käytettyä,enkä edes kadu.

      • totta on
        ¢¢¢¢ kirjoitti:

        Ei mitää säiliötä ole, joka olisi tyhjennettävä naapurin niskaan!

        >>

        Kun olin aikoinaan Kirsti Lagerspetzin luennoilla, hän nimenomaan korosti, että aggressio-tunnetta varten ei ole ihmisessä mitään säiliötä, joka pitäisi aika ajoin tyhjentää lähimmäistensä niskaan.

        Päinvastoin, ihminen oppii hermottamaan asiat tietyllä tavalla ja uskoo itsellään olevan oikeuden raivota.
        Se vain pahentaa asiaa.

        Vai oletteko huomanneet raivoavan ihmisen muuttuvan raivottuaan paremmaksi?

        Kohta hän taas on yhtä "täynnä omaa kieroutunutta itseään".

        En tiedä mitään näistä luennoista,olempahan aikoinaan harrastanut äänen avaamista.Nyt eläkkeellä ja yksin,ellei lastenlapset ole yökylässä.Mutta se siitä,nukkumatti huikkaa sänkyyn,joten kaikille hyvääyötä.

      • Liisa S.
        ¢¢¢¢ kirjoitti:

        Ei mitää säiliötä ole, joka olisi tyhjennettävä naapurin niskaan!

        >>

        Kun olin aikoinaan Kirsti Lagerspetzin luennoilla, hän nimenomaan korosti, että aggressio-tunnetta varten ei ole ihmisessä mitään säiliötä, joka pitäisi aika ajoin tyhjentää lähimmäistensä niskaan.

        Päinvastoin, ihminen oppii hermottamaan asiat tietyllä tavalla ja uskoo itsellään olevan oikeuden raivota.
        Se vain pahentaa asiaa.

        Vai oletteko huomanneet raivoavan ihmisen muuttuvan raivottuaan paremmaksi?

        Kohta hän taas on yhtä "täynnä omaa kieroutunutta itseään".

        Tunteiden vähentymistä en ole itsessäni huomannut, kyllä voin melkein päinvastoin sanoa, sillä itken paljon herkemmin kuin ennen. - Ne hautajaispuheet, mitkä olen pitänyt, saattaisivat tuottaa vaikeuksia nykyisin, sillä vesi on liian lähellä melkein aina, ilokin saa kyynelet virtaamaan, sen juuri hiljattain koin.
        Olin kävelemässä autojen parkkialueelle, ja olin yksin erään suuren ilon hetken koettuani yhdessä muutamien ihmisten kanssa. Koko matkan kyyneleitä, ilo oli niin suuri.

        Kaikki tunteet pitää todellakin voida kokea, tunnistaa ja tunnustaa ainakin itselleen. Ja ilmaistakin.
        Tunneilmaisuissa on sitten valinnan varaa.

      • Olen myöskin nähnyt
        Liisa S. kirjoitti:

        Olen myöskin nähnyt aikuisen ihmisen,
        joka on n. 4-vuotiasta lasta yrittänyt pakottaa käyttäytymään
        kuin kypsä aikuinen, rauhallisesti ja viisaasti,
        mutta itse on omassa käyttäytymisessään ottanut mallia
        n. 4-vuotiaiden pikkulapsien itkupotkuraivokohtauksesta
        aivan täysillä.
        Miten sekaisin lapsi sellaisessa kasvatuksessa meneekään?

    • Luonnossakin kova ääni on muuten heikkojen tapa puolustautua. Ei se ole kovin tehokas tapa, sitä huonompi mitä vahvempi vastus. Säikäyttää kyllä toisen yhtä pelokkaan, ainakin hetkeksi.

      • ..--

        Miksei kova ääni ole älykkään eläimen älystyminen?
        Mölyapinakin mölyää luonnostaan.

        Naurettavaa jakaa eläimiä aiheuttamiensa äänien takia.

      • (----)
        ..-- kirjoitti:

        Miksei kova ääni ole älykkään eläimen älystyminen?
        Mölyapinakin mölyää luonnostaan.

        Naurettavaa jakaa eläimiä aiheuttamiensa äänien takia.

        Yritäkö runoilla, ei se minua haittaa, vaikka koko yö repostelet

      • ..-- kirjoitti:

        Miksei kova ääni ole älykkään eläimen älystyminen?
        Mölyapinakin mölyää luonnostaan.

        Naurettavaa jakaa eläimiä aiheuttamiensa äänien takia.

        Et taida olla kovin älykäs, kenties vain äänekäs. Mölyapina ei puolustaudu äänellään, vain ilmoittaa missä asuu.

        Naurettavaa jaella tuomioitaan asioista joista ei tiedä mitään. Ääni on yleensä mykkien tai hiljaisten eläinten puolustautumistapa kun ne joutuvat yllätetyiksi. Reviirin kuulutus on asia erikseen, ei kuulu tähän.

      • parta ja suti
        yohuuhkaja kirjoitti:

        Et taida olla kovin älykäs, kenties vain äänekäs. Mölyapina ei puolustaudu äänellään, vain ilmoittaa missä asuu.

        Naurettavaa jaella tuomioitaan asioista joista ei tiedä mitään. Ääni on yleensä mykkien tai hiljaisten eläinten puolustautumistapa kun ne joutuvat yllätetyiksi. Reviirin kuulutus on asia erikseen, ei kuulu tähän.

        Sinun naurettavuuteesi kuuluu ilmeisesti pitää itseäsi älykkäänä, ja karsia muiden älyn väläyksiä.
        Minusta se on typerää.
        Itseään ylentävyys kompastuu useinmiten omaan tyhmyyteen.

      • parta ja suti kirjoitti:

        Sinun naurettavuuteesi kuuluu ilmeisesti pitää itseäsi älykkäänä, ja karsia muiden älyn väläyksiä.
        Minusta se on typerää.
        Itseään ylentävyys kompastuu useinmiten omaan tyhmyyteen.

        Sen saatan uskoa siun kokemuksesta tietävän...

    • Näin on

      "Jepulis, vieraitten aikana moittiminen on anteeksiantamatonta.

      Rajansa kaikella"

    • Äiti voi olla

      myös matriarkka-diktaattorska joka hallitsee ruuan yms kautta
      ja joka pitää oikeutenaan käyttäytyä huutaen tai raivoten.
      Mutta lasten pitää olla kiltisti.

      Hän voi n. 4-vuotiasta lasta yrittää pakottaa käyttäytymään
      kuin kypsä aikuinen, rauhallisesti ja viisaasti,
      mutta itse on omassa käyttäytymisessään ottanut mallia
      n. 4-vuotiaiden pikkulapsien itkupotkuraivokohtauksesta
      aivan täysillä.
      Ei ole lapsilla helppoa sellaisen mamman kanssa.

      • tyhjyyskö sen tekee

        Miten minusta tuntuu, että tällä palstalla kaikuu pahasti?

      • *******
        tyhjyyskö sen tekee kirjoitti:

        Miten minusta tuntuu, että tällä palstalla kaikuu pahasti?

        Tungoshan täällä on edelliseen ikäpalstaan verraten.

      • totuuden sanaset
        ******* kirjoitti:

        Tungoshan täällä on edelliseen ikäpalstaan verraten.

        määrä ei korvaa laatua

      • eikö mitään omaa?
        ******* kirjoitti:

        Tungoshan täällä on edelliseen ikäpalstaan verraten.

        Siltähän se saadaan helposti näyttämään, kun samat viestit kaikuvat monta kertaa.

        Täällä näkyy olevan joku papukaija, joka toistaa joko omiaan tai toisten viestejä jatkuvasti.

      • *******
        totuuden sanaset kirjoitti:

        määrä ei korvaa laatua

        50 pari viestiä vuorokaudessa, täällä yli 300.
        Ei sentään korvaa.
        Moni palstapaennut tänne. Niin minäkin aikanaan alaikäisenä.

      • eikö mitään omaa?
        ******* kirjoitti:

        50 pari viestiä vuorokaudessa, täällä yli 300.
        Ei sentään korvaa.
        Moni palstapaennut tänne. Niin minäkin aikanaan alaikäisenä.

        Kas kun papukaija ei ole huomannut kopioida täältä viestejä myös sille palstalle, että tulisi sinnekin enemmän. Muutaman kerran olen löytänyt oman viestini ihan sanatarkasti mutta eri puskisnikillä aivan eri yhteydessä ja eri palstalta.

        Miten tyhjäpäinen keskustelija voi silloin olla?

      • ne lapset, ne lapset
        eikö mitään omaa? kirjoitti:

        Kas kun papukaija ei ole huomannut kopioida täältä viestejä myös sille palstalle, että tulisi sinnekin enemmän. Muutaman kerran olen löytänyt oman viestini ihan sanatarkasti mutta eri puskisnikillä aivan eri yhteydessä ja eri palstalta.

        Miten tyhjäpäinen keskustelija voi silloin olla?

        On sinne jo kopioitu yhteenveto tämän ketjun viesteistä

        http://keskustelu.suomi24.fi/node/11720817#comment-63523634-view

      • kahkahlaaja

    • Tunne-köyhä, raivoava, kasvukipuinen dementikko tuppaa raivoamaan kaiken-ikäisten ryhmissä.
      Alkaa laulamaan lauluja joita ei osaa, vaan väkisin silti vollottaa.
      Luulee omaavansa kykyjä joita hänellä ei ole.
      Ei ymmärrä häpeää ympärillään, vaikka huomaakin tuntevansa epä-määräistä tuskaa.
      Tarkoitus-hakuisesti pyörii ympäri, mielensä jankuttaen:
      En ole tyhmä, en ole huono, tunnustakaa minut, huomioikaa minut, haistakaa kaikki V,
      En ole idiootti, en, en, en.
      Unettomin öin, ajatuksettomin aamuin, sumuisin päivin, ilottomin illoin.
      Tuntuu niin turhalta edes sääliä tuonlaista ihmistä.

      H.

      • staka*

        Dementia on sairaus, tai tarkemmin kait merkki alzheimer-taudista. Turha sellaista ihmistä on alkaa inhota. Voi olla että kohtapuoliin on itse samassa jamassa...

        Ehkä on vaikeaa erottaa dementikko muuten vain iljettävistä ihmisistä. Sellaisiakin on.

      • mikä on??

        Tänään olet ollut tavallista veemäisempi, veetuilit omassa viinaketjussasi törkeällä tavalla.

      • ????

        Kerrot itsestäsi?

    • Itsesääli onkin

      yksi kaikkein turhimpia tunnetiloja. :D

    • tosi pönttö

      Mä ajattelen raivoavista ihmisistä,
      niin aikuisista kuin lapsistakin,
      että voi ei,
      taas on yksi ihminen syvään uupumukseen ajettu...

      Ei sit muuta lisäkuormitusta sallisi omalta taholtani.

      • signaali avaruuteen

        Ootko koskaan miettiny semmoista asiaa
        että äärimmäinen negatiivisten kokemusten summa
        nostaa myös tunteissa kaikki negatiiviset pintaan?

        Eipä se auta nuorillakaan tosi tosi kiltteyden vaatiminen,
        jos tuntevat koko ajan vihan niskassaan.

        Vähän samaa kuin tupakanvastustajat lepertävät seksiensä ihanuudesta ja
        ja lihojensa rakkaudesta, samanaikaisesti hehkuttelevat murhanhimoaan
        ja tappotuomioitaan kuolemavaatimuksineen tupakoijille, juopoille, psyykepotilaille
        ja muille koukkuihinjääneille/koukutetuille.
        Jääkää rauhassa oman erinomaisuutenne hehkuun.

    • Aikuisuus on kypsää

      käytöstä.

      Aikuinen ei voi vaatia lasta olemaan kiltti,
      jos itse käyttäytyy kuin 3- tai 4-vuotias uhmaikäinen.

      Aikuinen näyttäköön esimerkkiä!

      • Raivoavalla aikuisel

        la ihmisellä on selvästi kyseessä epävakaa persoonallisuushäiriö.
        Kyseessä siis tunteiden (ja käyttäytymisen, ajattelun) säätelyhäiriö, johon ei lääkkeet auta vaan vain oikeanlainen terapia.
        Katsopa Terveyskirjastosta diagnostiset kriteerit ja vertaa täsmäävätkö ne.
        On erittäin haitallista lapsen normaalin tunteidensäätelyn kehittymiselle, jos äiti on epävakaa.
        Kanna vastuusi ja ota asia puheeksi, jos haluat turvata lapselle normaalin kehitysympäristön.

        zzz

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Uskaltaako tässä luottaa siihen että

      Ehkä rakastetaan toisiamme?
      Ikävä
      101
      1001
    2. Tunnusmerkkejä Kaivatulle

      Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt
      Ikävä
      54
      918
    3. Oletko nainen enää täällä?

      En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv
      Ikävä
      61
      820
    4. Miehen ja naisen ystävyys

      Mitä järkeä on miehen ja naisen ystävyydessä jos toinen ajattelee toisesta enemmän= on rakastunut ja toivoo yhdessä oloa
      Ikävä
      142
      751
    5. Pidätkö itseäsi varattuna

      Kaivatullesi?
      Ikävä
      65
      685
    6. Lämmöllä muistelen niitä hetkiä...

      Silloin vuosia sitten! H.
      Rakkaus ja rakastaminen
      78
      541
    7. Pyydetään tiedonantoa "hyvinvointitalo"-hankkeen nykytilanteesta

      ja aikataulusta. Odotetaanko uutta hallinto-oikeuden päätöstä. Hallinto-oikeushan antoi teknisenlautakunnan lupajaosto
      Pyhäjärvi
      88
      519
    8. Mitähän meinaat

      Vai meinaatko mitään kohtaamisen suhteen?
      Ikävä
      39
      508
    9. Oletko hyljännyt minut mies?

      Toivottavasti et. 🥺🥺🥺🥺🥺
      Ikävä
      40
      506
    10. Naisten top-5 red flagit

      1. Feminismi: kertoo keskenkasvuisuudesta, välttää vastuuta tekemällä miehistä kestosyyllisen kaikkeen 2. Ylipaino: kiel
      Ikävä
      100
      504
    Aihe