Yliopistoihin on tullut viime aikoina ns. yliopisto-opettajan vakansseja. Yliopisto-opettajille pyritään keskittämään merkittävä osa käytännön opetustyöstä. Toisin kuin lehtorin virassa, yliopisto-opettajan tutkinnoksi riittää maisterin tutkinto. Lehtorin pitää olla tohtori.
Yliopistossa on aikaisemmin arvostettu pitkälle menevää koulutusta. Nykyisin kuitenkin painotetaan enenevässä määrin hakijan vaikeasti jossain määrin mielivaltaisinkin kriteerein määriteltävää 'sopivuutta' haettavana olevaan virkaan. Hankalin tilanne on niillä henkilöillä, joilla on lisensiaatin tutkinto, mutta tohtorin tutkinto puuttuu. He joutuvat yliopisto-opettajan paikkoja hakiessaan kilpailemaan usein kymmenienkin maistereiden kanssa. Hakijoista 'sopivimmaksi' valikoituu useinkin joku muu, kuin se akateemisessa mielessä kaikkein pätevin, yliopistouraa vakavassakin mielessä tavoitteleva henkilö. Maisterit ovat valitettavan usein tyytyväisiä eläkeviran saatuaan.
Tilanne on enenevässä määrin ajautumassa siihen, että tulevia maistereita opettavat maisterit. Heillä on siis sama tutkinto kuin heidän oppilaillaan on tavoitteena. Aikaisemmin vaadittiin, että opetttajilla olisi vähintään astetta tai mielellään kahtakin astetta korkeampi tutkinto, kuin heidän oppilaillaan on tavoitteenaan.
Ollaan siis ajautumassa jonkinlaisen vertaisopetuksen suuntaan.
Yliopistossa opettavien maisterien työn laatu voi olla tapauksesta riippuen erinomaistakin. Kuitenkin pelättävissä on se, että opetuksen sisällöllisistä tasovaatimuksista vähitellen lipsutaan. Vähitellen päädytään siihen, että yliopistossa tarjottava opetus lähestyy sisällöllisesti jotain opistotasoa. Syvällistä ymmärtämystä kehittävästä (omaan) tutkimukseen perustuvasta opetuksesta ei tällöin voida enää puhua.
Seurauksena on syöksykierre, jonka seuraukset ovat jo nähtävissä mm. yliopistollisten opinnäytetöiden merkittävänä tason laskuna.
Mielestäni yliopistojen tulisi katsoa peiliin, ryhdistäytyä ja palauttaa akateeminen osaaminen jälleen kunniaan!
Yliopistossa on aikaisemmin arvostettu pitkälle menevää koulutusta. Nykyisin kuitenkin painotetaan enenevässä määrin hakijan vaikeasti jossain määrin mielivaltaisinkin kriteerein määriteltävää 'sopivuutta' haettavana olevaan virkaan. Hankalin tilanne on niillä henkilöillä, joilla on lisensiaatin tutkinto, mutta tohtorin tutkinto puuttuu. He joutuvat yliopisto-opettajan paikkoja hakiessaan kilpailemaan usein kymmenienkin maistereiden kanssa. Hakijoista 'sopivimmaksi' valikoituu useinkin joku muu, kuin se akateemisessa mielessä kaikkein pätevin, yliopistouraa vakavassakin mielessä tavoitteleva henkilö. Maisterit ovat valitettavan usein tyytyväisiä eläkeviran saatuaan.
Tilanne on enenevässä määrin ajautumassa siihen, että tulevia maistereita opettavat maisterit. Heillä on siis sama tutkinto kuin heidän oppilaillaan on tavoitteena. Aikaisemmin vaadittiin, että opetttajilla olisi vähintään astetta tai mielellään kahtakin astetta korkeampi tutkinto, kuin heidän oppilaillaan on tavoitteenaan.
Ollaan siis ajautumassa jonkinlaisen vertaisopetuksen suuntaan.
Yliopistossa opettavien maisterien työn laatu voi olla tapauksesta riippuen erinomaistakin. Kuitenkin pelättävissä on se, että opetuksen sisällöllisistä tasovaatimuksista vähitellen lipsutaan. Vähitellen päädytään siihen, että yliopistossa tarjottava opetus lähestyy sisällöllisesti jotain opistotasoa. Syvällistä ymmärtämystä kehittävästä (omaan) tutkimukseen perustuvasta opetuksesta ei tällöin voida enää puhua.
Seurauksena on syöksykierre, jonka seuraukset ovat jo nähtävissä mm. yliopistollisten opinnäytetöiden merkittävänä tason laskuna.
Mielestäni yliopistojen tulisi katsoa peiliin, ryhdistäytyä ja palauttaa akateeminen osaaminen jälleen kunniaan!
Vastaukset 8
Vanhimmat
Yliopistoissa on nostettu kunniaan rahan säästäminen, ainakin muualla kuin paisuvassa hallinnossa, muusta viis.
Tuohon kehitykseen on varmaankin vaikuttanut myös se, kun tietotekniikkaboomin aikana yliopistoilla ja korkeakouluilla oli suunnattomia vaikeuksia saada teknillisen puolen lehtorien tehtäviin yliopistollisen jatkotutkinnon tekniikan alalla suorittanutta henkilökuntaa. Tämän vuoksi keksittiin tämä yliopisto-opettajan titteli, johon riitti pelkkä perustutkinto (FM tai DI). Sitten huomattiinkin, että näin voidaan myös säästää, kun niille vähemmän koulutetuille, pelkän perustutkinnon suorittaneille, opettajille ei tarvitse maksaa niin korkeaa palkkaa. Laman vaikutuksesta säästötarpeet ovat entisestään korostuneet ja niin kierre on valmis jatkumaan.
Ne yliopistonopettajat joita minä tiedän ovat samalla jatko-opiskelijoita ja "sitoutuneet" tekemään tutkimusta tohtoriksi asti. Eli opettamiseen ei monta minuuttia päivässä jää...
Omalle kohdalle sattui useampikin maisteriopettaja. En muista, että kukaan olisi ollut erityisen huono. Osa oli jatko-opiskelijoita, osa ei. Itse asiassa yksi parhaista (toisinaan mietin, että jopa paras) yliopisto-opettajistani oli taustaltaan "vain" maisteri - ei tosin suomalainen maisteri vaan britti, muistaakseni King's Collegen alumni.
Omituinen ja kansantaloudelle katastrofaalinen harhaluulo, että yliopistossa pitäsi opettaa. Ajatuksena samaa tasoa kuin että hyvin asiansa hoitaneiden pitää maksaa huonosti asiansa hoitaneiden velat.
Yliopistossa pitää itse ottaa asioista selvää ja omaksua siitä asia ja tarvittaessa sitten jollain tavalla osoittaa se omaksumisensa. Kun yliopistoissa lähdettiin opettamaan niin niistä tuli ammattikouluja.
Aloituspaikat voisi pudottaa kymmenesosaan nykysestä. Ammattikoulutus, kuten lääkärit ja lastentarhanopettajat, surutta amkkien hoitoon. Ja amkeille ankara kielto olla tekemättä tutkimusta. (Valmistuneet lääkärit voivat tutkia saraaloissa.)
Tämä on tietysti provo, joka voi tulla vain kirjatentteihin tottuneiden humanistien tai juristien mieleen. Aineissa, jossa asioita pitää todella osata soveltaa, ei tarvittavaa osaamista voi hankkia kohtuuajassa ilman ohjausta ja opetusta. Osaava opetus parantaa opiskelun hyötysuhdetta melkoisesti: asian, jonka itseopiskeluun voi mennä tunteja tai jopa päiviä, pätevä opettaja kertoo ymmärrettävästi alle kymmenen minuutin.
Siinä olen samaa mieltä, että akateemisen kansalaisen pitää olla itsenäinen asioiden selville ottaja, eikä kädestä pitäen ohjattava ja jatkuvasti nohitettava surkimus, mihin suuntaan yliopistojenkin lisääntyvä opintojenohjaus on tilannetta viemässä.
Juu, vähän lähti kärjistys lapasesta ja provon puolelle se meni. Mutta pointti yritti olla, että kun yliopistot yrittävät pärjät amkkeja vastaan amkkien aseilla, ja päinvastoin, on tuloksena kaksi torsoa ja iso joukko niiden välillä pallo hukassa sukkuloivia opiskelijoita.
Selkeämmät linjaukset ja työnjako ei liene olisi kenellekään haitaksi? Jos järjelllä ajateltaisiin? Yliopistotsta tutkijakoulutusväylä, jossa professorit ehtisivät sekä tutkia että opettaa. YAMKki täyttää jo nyt maisteritarpeen ja -nälän.
Omasta mielestäni on aika järkyttävää, miten huonoja opettajia nämä tohtorit ym. Korkeammin koulutetut ovat. Ei mitään pedegogisia valmiuksia. Siks olisikin mielestäni tärkeää, että yliopistossakin vaadittaisiin oikeasti opettajan valmiuksia, oli koulutustausta mikä tahansa.