Työ ja opiskelu

Varokaa antamasta tietojanne jukisiin keräyksiin turhaan

TE-toimisto lähettää kehoituksia tehdä CV-netti josta voi lähes kuka tahansa saada sinun tietojasi käyttöönsä. Vaikkapa minkä tahansa seksibaarin pyörittäjä tai mikä väkivaltarikollinen kunhan hänellä vain on Y-tunnus ja verohallinnon katso-tunnukset. Siis kuka tahansa yrittäjä, mikä sortin bisnespiipari tahansa. Kehoittaisin varsinkin naisia varovaisuuteen. Kukaan ei vastaa siitä että nettiisi alkaa tulla roskapostia tai sinua kutsutaan turhiin haastatteluihin vain että sinua voitaisiin tiirailla. Kukaan ei myöskään vastaa siitä jos sinun osoitetietosi päätyvät rikollisten käsiin. Rikollisliigojen määrä noussut ja asuntomurtojen määrä noussut hälyttävästi. Asialla usein ulkomaiset rikollisliigat. Ei ainakaan TE-hallinto.

Sopiva työ diabeetikolle?

Noh mitäs sitte kun satuin sairastuu diabetekseen alle vuos sitten. Kun diabeetikko ei kuulemma saa tehdätyökseen esim poliisi, palomies, ammattikuljettaja, ja konduktöörin töitä. Just kun nuo työt minua kiinnosti mutta eniten taksi, rekkakuski, poliisi ja palomies. Nyt en sitten saa ajaa edes taksia kun iskäni on taksikuski ja odotti että olisin ajanut hänen puolesta välillä kyytejä. Noh nyt sitten masentaa, surettaa itkettää ja vaikka mitä. Kirjoittaja: Koskela 14v

Pelko siirtyä uuteen

Olen työssä jota vihaan ja joka vie kaikki mehut jaksaa elää vapaa aikaa. Työ on 3-vuoro työtä, 5 päivää aina yhtä vuoroa putkeen ja sitten 2 päivää, eli viikonloput vapaat. Oma kroppa ei kestä yövuoroja yhtään, ja rytmin muutos uuteen vuoroon vie niin paljon aikaa että vuoro vaihtuu jo uudestaan. Aamuvuoroja lukuunottamatta siis nukun suurimman osan vapaa ajasta tai makaan hereillä olo ajan sohvalla puoli kuolleena. Myös itse työ on tylsää, fyysisesti raskasta, yksitoikkoista eikä etenemismahdollisuuksia ole. Suurin osa työkavereista kuitenkin on mahtavia ja he ovatkin ainut voima joka saa edes vähän jaksamaan. Yksi työkaveri kuitenkin vie voimia, hän vaarantaa työturvallisuutta, ei välitä työpaikan säännöistä, syyttää aina muita virheistä ja tuo kovaan ääneen muiden virheet esiin mutta ei koskaan myönnä itse tekevänsä väärin ja suuttuu jos joku kehtaakin vihjailla että hän olisi tehnyt jotain väärin. Esimiehet ei tee asialle mitään vaan tämä tyyppi saa tehdä ihan mitä huvittaa... Koska olen ollut samassa vuorossa hänen kanssaan jo koko syksyn ja tuomio tuli että joudun jatkamaan hänen kanssaan vielä koko kevään niin ovat viimeisetkin yöunet menneet kun en tiedä miten jaksan tämän ihmisen kanssa räjähtämättä pian hänelle ihan kokonaan. Olen ollut vasta noin 5-vuotta kyseisessä paikassa, siitä yli puolet ajasta en ole miettinyt mitään muuta kuin lähtemistä . Ikää kuitenkin vasta 30, enkä todellakaan voi kuvitella että olisin siellä enää useampaa vuotta saatika sitten loppuelämää. Olen niin henkisesti ja fyysisesti loppu tuosta työstä, että en jaksa edes ajatella jaksavani pyörittää vielä parisuhdetta saatikaan hankkia tällaiseen tilanteeseen lapsia. Ikää kuitenkin on sen verran että haluaisin jo parisuhteen ja ehkä jopa niitä lapsia. Olen vain niin toivoton keksimään mitä tekisin päästäkseni tilanteesta. Kaikkialla sanotaan aina että pitää ottaa ohjat omiin käsiin, ja jos haluat muutosta on se vain tehtävä ja luot oman onnesi ja blaa blaa... Ja näinähn ne kaikki onnistujat tuntuu tehneen, ottaneen loparit huonoista töistä ja lähteneet tekemään sitä mitä haluavat, ottaneet riskejä jne. Olen kuitenkin kuitenkin jo muutaman kerran elämässäni ottanut riskin ja lähtenyt jonkin haluamani perään eikä mikää niistä kerroista ole oikein onnistunut ja päätynyt aina hieman hankaliin tilanteisiin rahallisesti. Nyt kun on elämäni vakain rahatilanne, on kynnys hypätä uuteen sitäkin korkeampi. En haluaisi joutua tyhjän päälle, pelottaa eten selviäisi enää rahallisesti ja ettei uusia töitä löytyisi. Koulutusta tällä hetkellä on vain aloille joilla ei oikein palkata vaan pitäisi ryhtyä yrittäjäksi, eikä kokemusta aloilta sitten kouluaikojen ole. Uuden ammatin opiskelu olisi mukavaa, mutta en tiedä mitä lähtisi opiskelemaan jotta työllistyminen olisi varmaa. Lähihoitajan ala ei ole minua varten vaikka sillä alalla töitä riittäisikin. Oman yrityksen pystyyn laitto olisi se kaikkein mieluisin vaihtoehto, ja vaihtoehtoja ja ideoita eri yrityksiin riittäisi, mutta pelko riittäisikö rahkeet ja taidot ja minne avata yritys jne jarruttaa kuitenkin haaveita liiaksi. Mitään rahallista tukiverkkoakaan ei ympärillä ole, mihin nojautua jos tilanne kävisi oikein huonoksi. Alkaa pänniä tämä oma pelko ja saamattomuus kun kuitenkin halu päästä nykyisestä tilanteessta pois on niin pakottava.