Juurakon Hulda on elokuva, jonka katsoin toiseen kertaan,

no vähän, tykkäsin siis. Mutta aika mahdoton, kun ovien takana kuuntelemalla kouluttautuu, onhan opiskelu kovaa työtä oikeestaan. Että tuon mahdottomuuden takia tuo filmi vähän tökkii. Ja jokin muukin elokuvassa, oliko se kun se tyttö oli nokka pystyssä, sille tuomarille, kouluttauduttuaan. Se oli jotenkin kummaa.

Olisivat tehneet junan huldan kanssa!

Katsoinpa hyvinkin, taas kerran. Tosin samalla muutakin puuhaillen. Nämä päivälliset vanhat Suomi-filmit esitetään aina ja aina uudelleen. Eikä siinä mitään pahaa olekaan.
Varmasti vaikkapa vanhainkodeissa asuville on mukavaa, ettei aina ole vain vieraskielistä ohjelmaa.

Irma Seikkula, kuin miehensäkin, olivat upeita näyttelijöitä.
Elokuva oli aikansa lapsi, näytti kuinka maalaistyttö koulutuksen ansiosta pääsi eteenpäin.
Sehän on monissa vanhoissa elokuvissa taustalla, nostaa moraalia, olla opettavaisia. Siitä hyvinä esimerkkeinä ovat Suomisen perheestä kertoneet filmit.
"Salonkikomedia"? Koomista, se mitä oli, olivat lähinnä herrojen ennakkoluulot ja asenteet.

Elokuva sijoittuu 1930-luvun loppuun, ja tuon epookin henki oli kai juuri tuollainen, tuomarit kukostelivat koomisesti ja vielä aivan vakavissaan. Tuomarit ja muut vastaavat.

Hella Wuolijoen ( = 'Juhani Tervapään') kirjoittama tarina.
Wikipediasta, katkelma siitä:
Tarina kertoo köyhän ja ylenkatsotun, mutta ylpeän ja omanarvontuntoisen hämäläisnaisen sosiaalisesta noususta opiskelun ja muun itsensä kehittämisen kautta. Hulda Juurakko on tyypillinen wuolijokelainen vahva ja itsenäinen nainen, joka menee vaikka harmaan kiven lävitse, ellei pysty sitä kiertämään tai ylittämään.
Elokuva aiheutti aikoinaan kohua, sitä pidettiin rajojen rikkomisena ja sääty-yhteiskunnan perustusten horjuttamisena.
Eräitä kotiapulaisia jopa kiellettiin katsomasta Juurakon Huldaa, etteivät he olisi saaneet "huonoja" vaikutteita.

Ajallisesti tarina käsittää seitsemän vuotta noin vuodesta 1930 eteenpäin. Juurakon Hulda on Irma Seikkulan läpimurto valkokankaalla ja kuuluu suomalaisen elokuvan klassikoihin. Se on Wuolijoen näytelmistä ensimmäinen, joka sai elokuvallisen tulkinnan."

Pidin Juurakon Huldasta, jonka tosin olin joskus aikaisemmin nähnyt. Minusta Hulda edusti tervettä maalaisjärkeä omaavaa nuorya naista, jonka tiedonhalu heräsi uudessa ympäristössä.

Sisukkuus lie esi-isien perintöä, ja Huldan raikkaus verrattaessa hienostonaisten turhanpäiväisissä seurustelu flirttailuissa, erottui niin edukseen.

Överiksihän se meni Huldan tahallaan leikkiessä valloittajaa kutsuilla, parhaimmillaan Hulda oli jo kypsässä "oppineisuudessaan" ja päämäärätietoisena.

Ihan viehättävä rakkaustarinakin, tuomarin kokiessa yksinäisyyttä:)

Juurakon Hulda, kuten monet suomalaiset elokuvat on juonellisesti hyvä, mutta vuorosanojen replikointi nykyaikana katsottuna tuntuu kankealta ja turhan pateettiselta.

Se oli aikaa, jolloin näyttelijööitä oli vähän ja heidän kouluttautumisensa näyttelijäksi lähinnä kantapään kautta opittua.

Kaikki huomioon ottaen "juurakon huldat" päihittävät tullemn mennen Aki Kaurismäen
taiteelliset elokuvat.
Muistaakseni eräs Kaurismäen elokuva oli nimeltään Tulitikkutehtaan tyttö, missä ensimmäiset vuorosanat sanottiin vasta kun filmi oli jo pyörinyt 10 minuuttia. Sitten pääosan esittäjä sanoi baarin tarjoilijalle:"Pieni olut."

Tykkäsin,Hulda on niin oivallinen esimerkki naisen asemasta,senaikaisessa yhteiskunnassa.
Kastijako oli silloin vielä niin selvää,eikä piika ollut ihminen.
Kaiketi minussakin on tota Juurakon Huldaa,kun sosiaalitätien
kanssa käyn kamppailua.

On todella oivallista,että suomalaisia klassikkoelokuvia näytetään uusintoina,kun toi muistelo alkaa saamaan uusia
piirteitä,dementiaako lienee..
Upea aamu alkaa työntyä aman rantamaisemiin,kuunsirppi
taivaalla ja pakkasta pari astetta
Tehdään tästä päivästä hyvä päivä ja ollaan omia Juurakon Huldiamme omilla reviireillänme

Anni Swanin Iris oli minun rakkaan Nelly-kummitätini tuoma lahjakirja, aina odotin häntä kesälomansa aikana Helsingistä lapsuudenkotiinsa käymään,
ja eipä pettymyksiä ikinä tullutkaan. Miehensä ei juurikaan ollut mukana. - Myöskin Anna-kirjoihin olen hänen antamanaan silloin rakastunut.

Anni Swan oli 9-lapsisen perheen tytär, joten varmaan tunteiden koko kirjo oli tullut kasvuiässä koettua, särmät olivat hioutuneet, epäoikeudenmukaisuudenkin kokeminen oli itse koettua, ja siksi sekin tuli Iris rukan kokemana niin eläväksi.

Mutta selviytyminen kuitenkin oli se suurin ilo, ja myös lukijalle se välittyi, kuten myös tässä Juurakon Huldassa.

Kirjoittajalle varmaan oli tärkeintä maalaisnaisen aseman esiintuominen ehkä karrikoidenkin, kun helsinkiläiset naiset savukkeineen ja ylimielisine ilmeineen tuskin aivan aitoja olivat sen enempää kuin tuomarikaan kavereineen ja ystävineen.

"1930-luvun lopun atmosfääri oli vahvana niissä huoneissa"
(siteeraan aloitusta)
atmosfäärihän on paitsi ilmakehä, myös ilmapiiri ja tnnelma,
mutta aivan konkreettisestikin ilmanlaatua tulee vaistomaisesti arvioitua ja siinä tupakkain tuprutessa savuaan pienen huoneen sisään. Ilmanlaatukin oli tuossa elokuvassa todella tunkkainen ja huono.
Samoin ihmisten suhtautuminen piikaan, tunkkainen ja huono oli sekin ilmapiiri, piikahan oli fiksu ja reipas ihmnen.

Yksi asia, mikä vanhoissa Suomi-filmeissä on minua aina ottanut päähän, on se, että uittolainen tai kesärenki on elokuvan lopussa paljastunut kreivin tai muun porhon pojaksi.
Jos ei muuksi, niin ainakin on ilmestynyt ainapidettävä ylioppilaslakki päähän, oli näyttelijä sitten vaikka 4-kymppinen.
No usein myös suurtilalliseksi, joka kesähuvikseen on näytellyt renkiä.
Ihan kuin vain jollain silloisella erikoislaatuisuudella olisi ansainnut päästä talon- tai tehtaanomistajan tyttären sulhoksi.

Vanhakantaista, senaikuista luokkayhteiskuntaa ilmentävää. Nyt jo hieman koomistakin.