On jokaiselle ajattelevalle ihmiselle selvää, että kirkosta eroavat ressukat vihaavat lapsi- ja nuorisotyötä, yksinäisiä vanhuksia, kauheuksia kokeneita ihmisiä, kauniita hautausmaita ja historiallisia rakennuksia. Erityisesti nämä vuoden viimeisinä päivinä eroavat oman edun tavoittelijat ovat naurettavia. Heiltä pitäisi evätä mahdollisuus hautapaikkaan, kriisiapuun, lasten kerhotoimintaan ja kaikkeen siihen muuhun täysin ilmaiseen hyvään, mistä kirkko on yksinään vastuussa pienine rahoineen. Kasvattakaa selkäranka te mammonaa palvovat paatuneet!
Kirkosta eroavat ovat säälittäviä
4
106
Vastaukset
- zyrt
Hautaustoimen maksavat valtio ja perikunnat hautauksen osalta. Rakennuksensa kirkko omistaa, joten maksakaa te kirkon jäsenet niiden ylläpito.
Olen sitä mieltä että kirkko ja valtio on erotettava ja hautaustoimi kunnalliseksi, mikä tarkoittaa tietenkin sitä, että kirkolta otetaan yhteisövero-osuus pois. - sdefs
Älä turhaan sääliäsi minuun tuhlaa, en sääliäsi kaipaa.
- sdfsd
Kirko kätyri on viimeinen saarnaamaan kenellekään mammonan palvonnasta. Kirkolle olis syytä ahneudesta saarnata ja satikutia antaa, mutta eihän kirkonkätytri kirkossa mitään vikaa näe. Kauneus on katsojan silmissä.
- näin se vain on
Ei uskostaan pidä maksaa veroja!
Toisekseen kirkon tekemä sosiaalinen työ on loppujen lopuksi aika minimaalista verrattuna työhön, mitä kunnat tekevät, ja sitäpaitsi kunnat tekevät samat työt paljon suuremmalla rahamäärällä ja ammattitaitoisten ihmisten toimesta.
Kunnan työntekijät eivät tuo uskontokantaansa esiin, vaan toteuttavat työtä tehdessään Suomen Uskonnonvapauslakia.
Ei kirkkokaan kerhoja tai muuta toimintaa ilmaiseksi pyöritä, vaan siihen juuri käytetään yhteisöveroja sekä kirkollisveroja. Kirkon työntekijät saavat samalla tavalla palkkaa kuin kuka tahansa muu työntekijä. Heillä on myös omat ammattiliittonsa.
Kirkon pitäisi keskittyä vain siihen työhön nykyään, mihin se on alun pitäen tarkoitettu elikkä hengelliseen työhön.
Jos ihminen eroaa kirkosta työttömyyden, pienen eläkkeen tai sairauden takia, ja jonka rahavarat eivät riitä muutoin elämiseen, ruokaan, vuokraan tai lääkkeisiin, niin ei se mitenkään voi olla säälittävää.
Älä tuomitse, sillä ihminen ei kaipaa tuomitsijoita hätänsä keskellä!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miksi persuilla ei ole firmoja?
Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?827076Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015
Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit267043Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan
Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k1066143Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä
Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?455394Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?
Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik845228Demarikultin uhri kertoo
Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa605163Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?
Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus405088Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi
Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset274575Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä
"Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv163447Vasemmistolaiset paskat eivät nousseet seisomaan kun Akaan kaupunginvaltuusto
vietti hiljaisen hetken Charlie Kirkin muistoksi https://www.aamulehti.fi/uutiset/art-2000011523016.html3003370