En tiedä onko tämä normaalia kateutta vai olenko jotenkin persoonallisuushäiriöinen,mutta kuitenkin kirjoitan. Saatan kirjottaa jotenkin sekavasti,mutta saatte jotain selkoa.
Olen 17 vuotias poika, jonka elämä on ollut myrskyistä. Olen saanut alkuni keinohedelmöityksen ansiosta, joten en saa tietooni biologista isääni selville. Sain kuulla alustani äidiltäni 14 vuotiaana, että isäpuoleni jota luulin aluksi isäkseni ei ollutkaan isäni. Tuo tieto oli helpotus, sillä kyseinen isäpuoli usein minua aliarvioi ja haukkui minua usein pöljäksi ja että minusta ei ole mihinkään. Nämä tapahtui hänen ollessa humalassa,mutta selvinkinpäin hän usein kitisi kuin pikkupentu. Muutin äitini luokse toiselle paikkakunnalle 8 vuotiaana, jossa olin koulukiusattu.Lukuisat kaverini paljastuivat kusipäiksi. Jouduin pettymään. Koulukiusauksen ansiosta vetäydyin omaan mielikuvitusmaailmaani. Eristäydyin, enkä tullut toimeen kuin sellaisten ihmisten kanssa,jotka minut huomioi. Kuitenkin lopetin turhan haaveilun ja päätin tutustua kunnolla muihin ihmisiin. Yksin en halua jäädä!! Nautin jotenkin siitä,kun joku kanssani puhuupi. Jos ei joku puhu,niin aloitan oma alotteisesti keskustelun. Jos juttelemaani porukkaan tulee joku vieras ihminen joka alkaa kans höpistä ja kaikki kiinnittävät huomion häneen. Iskee minulle olo: "Mitä tuokin tulee tohon höpöttämään. Minä tässä haluan olla se seurapiirien ykkönen". Yleensä jos porukassa sanon jotain hauskaa ja kaikki nauravat, niin tulee olotila, että en olekkaan tylsä ihminen, mutta jos porukassa on joku toinen vitsiniekka sama olo tuleepi mikä hauskuuttaja toikin luulee olevansa. Alan niin sanotusti mököttämään. Jos luokseni tulee ihmisiä jotka kehuvat minua tulee nautinnollinen tunne, että minut huomioidaan. Pidän myöskin siitä, kun nainen tai mies paijailee tai taputtaa selkään tai halaileepi. Pidän siitäkin,kun minulle hymyillään tai puhutaan kauniisti. Jos en sitä saa koitan itse olla tuttavallinen, jotta minullekkin oltaisiin sellaisia. Jos teen jotain työtä niin pidän kehuista, mutta jos minua aliarvioidaan tai muuten kielteisesti arvostetaan saatan suuttua hyvinkin pahasti: Eräässä harjoittelupaikassa työtoveri sanoi minua epäpäteväksi. Niinpä menin työpaikan taukohuoneeseen leikkelin pöydällä olevat kukat ja jonkun kortin. Enkä kadu!!! Jos olen jonkun seurueen kanssa jossa minua kehutaan, niin ajattelen:"Olisipa se kaikki tietävä täällä, niin näkisi kuinka hyvä olen". Enkä pidä ulkopuoliseksi tulemista. Yleensä jos ulos porukasta tunne tulee koitan keksiä jotain puhuttavaa. Jos se ei auta menen tuttuun porukkaan, jossa minua ei unohdeta.
Olen 17 vuotias poika, jonka elämä on ollut myrskyistä. Olen saanut alkuni keinohedelmöityksen ansiosta, joten en saa tietooni biologista isääni selville. Sain kuulla alustani äidiltäni 14 vuotiaana, että isäpuoleni jota luulin aluksi isäkseni ei ollutkaan isäni. Tuo tieto oli helpotus, sillä kyseinen isäpuoli usein minua aliarvioi ja haukkui minua usein pöljäksi ja että minusta ei ole mihinkään. Nämä tapahtui hänen ollessa humalassa,mutta selvinkinpäin hän usein kitisi kuin pikkupentu. Muutin äitini luokse toiselle paikkakunnalle 8 vuotiaana, jossa olin koulukiusattu.Lukuisat kaverini paljastuivat kusipäiksi. Jouduin pettymään. Koulukiusauksen ansiosta vetäydyin omaan mielikuvitusmaailmaani. Eristäydyin, enkä tullut toimeen kuin sellaisten ihmisten kanssa,jotka minut huomioi. Kuitenkin lopetin turhan haaveilun ja päätin tutustua kunnolla muihin ihmisiin. Yksin en halua jäädä!! Nautin jotenkin siitä,kun joku kanssani puhuupi. Jos ei joku puhu,niin aloitan oma alotteisesti keskustelun. Jos juttelemaani porukkaan tulee joku vieras ihminen joka alkaa kans höpistä ja kaikki kiinnittävät huomion häneen. Iskee minulle olo: "Mitä tuokin tulee tohon höpöttämään. Minä tässä haluan olla se seurapiirien ykkönen". Yleensä jos porukassa sanon jotain hauskaa ja kaikki nauravat, niin tulee olotila, että en olekkaan tylsä ihminen, mutta jos porukassa on joku toinen vitsiniekka sama olo tuleepi mikä hauskuuttaja toikin luulee olevansa. Alan niin sanotusti mököttämään. Jos luokseni tulee ihmisiä jotka kehuvat minua tulee nautinnollinen tunne, että minut huomioidaan. Pidän myöskin siitä, kun nainen tai mies paijailee tai taputtaa selkään tai halaileepi. Pidän siitäkin,kun minulle hymyillään tai puhutaan kauniisti. Jos en sitä saa koitan itse olla tuttavallinen, jotta minullekkin oltaisiin sellaisia. Jos teen jotain työtä niin pidän kehuista, mutta jos minua aliarvioidaan tai muuten kielteisesti arvostetaan saatan suuttua hyvinkin pahasti: Eräässä harjoittelupaikassa työtoveri sanoi minua epäpäteväksi. Niinpä menin työpaikan taukohuoneeseen leikkelin pöydällä olevat kukat ja jonkun kortin. Enkä kadu!!! Jos olen jonkun seurueen kanssa jossa minua kehutaan, niin ajattelen:"Olisipa se kaikki tietävä täällä, niin näkisi kuinka hyvä olen". Enkä pidä ulkopuoliseksi tulemista. Yleensä jos ulos porukasta tunne tulee koitan keksiä jotain puhuttavaa. Jos se ei auta menen tuttuun porukkaan, jossa minua ei unohdeta.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Jatkan vielä. Eli yleensä tuttujen ihmisten kanssa puhun heille ihmisestä,joka on minua loukkannut, jotta saisin nämä ihmiset tätä minua loukattua vastaan. Jos jollain ihmisellä on jotain parempaa jota minulla ei ole, niin hankin jotain jota hänellä ei ole. Suorastaan nautin siitä,kun kyseinen "parempi" ihminen kärvistelee huonossa itsetunnossansa.