Uusi Ilkka Remes tulossa!

Minä odotan jännityksellä. Remes on minusta paras suomalainen kirjailija. Kiitos vinkistä.

Mitä haluat tietää !
Aluksi Ilkka Remes (Petri Pykälä) syntynyt Luumäellä Puutarhurin perheeseen. Vanhempi sisko (Päivi). Remes harrastanut valokuvausta pienestä pitäen. Siirtynyt sen jälkeen videokuvaukseen (mainos- ja markkinoitivideot). Valmistunut elokuva ohjaajaksi Lontoossa. Suorittanut Turun kauppakorkeassa markkinointi ekonomin tutkinnon. Asuu Brysselissä. Omistaa myös suomessa asunnon P...ssa. Hammaslääkäri vaimo ja kaksi lasta.

Jappari kirjoitti:

Mitä haluat tietää !
Aluksi Ilkka Remes (Petri Pykälä) syntynyt Luumäellä Puutarhurin perheeseen. Vanhempi sisko (Päivi). Remes harrastanut valokuvausta pienestä pitäen. Siirtynyt sen jälkeen videokuvaukseen (mainos- ja markkinoitivideot). Valmistunut elokuva ohjaajaksi Lontoossa. Suorittanut Turun kauppakorkeassa markkinointi ekonomin tutkinnon. Asuu Brysselissä. Omistaa myös suomessa asunnon P...ssa. Hammaslääkäri vaimo ja kaksi lasta.

Lue lisää

On tehnyt myös yhden omakustannus elokuva. Muistaakseni nimi oli "tappavat sekunnit". Osallistunut kuvaussihteerinä "ulvova mylläri" elokuvan tekoon

Jappari kirjoitti:

On tehnyt myös yhden omakustannus elokuva. Muistaakseni nimi oli "tappavat sekunnit". Osallistunut kuvaussihteerinä "ulvova mylläri" elokuvan tekoon

Ilkka Remes (Petri Pykälä) WSOY
Kirjeitä Lukijalle

Olen harvoin odottanut palautetta niin jännittyneenä kuin antaessani Piraattien käsikirjoituksen pojalleni. Hän oli pitkään toivonut minun kirjoittavan tarinan, jonka hänkin voisi lukea.

Olin itse kirjojen suurkuluttaja lapsena ja nuorena. Kaipasin jännitystä ja seikkailua, mutta jossain vaiheessa tunsin olevani väliinputoaja: lastenkirjat tuntuivat laimeilta, ja aikuisten romaanit liian raskailta. Silloin kaipasin Piraattien kaltaista kirjaa.

Olen yrittänyt lukea lapsilleni hankkimiani kirjoja jutellaksemme niistä yhdessä. Aina se ei ole onnistunut – en yksinkertaisesti pysty uppoutumaan menninkäisvelhojen maailmaan. Sen vuoksi tein Piraateista tarinan, jonka myös aikuisena lukisin.

Omassa lapsuudessani ei ollut tietokone- eikä videopelejä. Jos olisi ollut, olisin varmasti pelannut niitä. Ei ole ihme, että taitavasti luodut pelit houkuttelevat puoleensa jo pelkän visuaalisuutensa vuoksi. Minua harmittaa kuitenkin se, jos pelaaminen tapahtuu lukemisen kustannuksella – mikään peli ei pysty tarjoamaan samaa kokemusta kuin lukeminen. Ja paitsi että lukeminen on hauskaa, se on myös hyödyllistä.

Kaikkien kirjojen ei kuitenkaan tarvitse yrittää olla hyödyllisiä. Kirjoitin Piraatit tarjotakseni lukijalle – tämän iästä riippumatta – mahdollisuuden astua seikkailuun. Paras palkinto Piraattien kirjoittamisesta oli se, kun näin poikani ahmimassa käsikirjoituksen viimeisiä sivuja.

Ilkka Remeksen kotisivu on osoitteessa www.ilkkaremes.com
Minun on toisinaan nipistettävä itseäni korvalehdestä uskoakseni, että olen hereillä ja ansaitsen todellakin leipäni keksimällä kuvitteellisia tarinoita. Mitä enemmän asiaa ajattelen, sitä omituisemmalta se vaikuttaa. Onko joku valmis maksamaan siitä, että saa uppoutua luomaani maailmaan ja sen tapahtumiin?

Asia näyttää täysin luontevalta toisessa roolissani, tarinan kuluttajana. Tuntuu itsestäänselvältä ostaa kirja ja uppoutua tarinaan. Mutta miksi näin on?

Tarinoiden kertominen ja seuraaminen kuuluvat ihmisen perusluonteeseen. Tarinat ovat geeneissämme. Todellisuus ympärillämme jäsentyy mielessämme tarinoiksi, ja kaikki kommunikaatio on viime kädessä tarinankerrontaa.

Tutkijat puhuvat siitä, kuinka ihminen siirtyi metsästäjä- ja keräilijäkulttuurista viljelykulttuuriin, sitten teolliseen yhteiskuntaan ja lopulta tietoyhteiskuntaan. Tiedon ja tavaroiden yltäkylläisyys ei kuitenkaan ole tehnyt meitä tyytyväiseksi, vaan olemme alkaneet haluta yhä konkreettisemmin elämyksiä ja tunteita.

Ihmisen käyttäytymiseen vaikuttaa yksi elementti ylitse muiden: tunteet. Ja tarinoiden voima on siinä, että niillä voidaan tuottaa tunteita, kuten Suomen ja koko maailman johtaviin tarina-analyytikoihin kuuluva tohtori Ari Hiltunen sanoo.

Tarinoiden tuottamien tunteiden arvo on huomattu myös yritysmaailmassa. Yhdysvalloissa yritysjohto käyttää jo tarina-analyytikoita laatiessaan tehokkaimpia strategioita rahoituksen hankkimiseksi, tuotteiden myymiseksi ja pätevän työvoiman saamiseksi. Kuka tahansa pystyy latomaan faktoja toisensa perään, mutta niillä ei nykyisessä tiedon tulvassa ole enää merkitystä. Ratkaisevaa on, kuka pystyy tuottamaan kuulijalleen elämyksen.

Yhtiöiden historiasta kerrotaan yhä useammin tarinan muodossa, mahdollisimman samastuttavasti henkilöitynä. Vastoinkäymiset maustavat tarinaa ja huuhtovat esiin sankareita. Tässä auttaa myös talousjournalismi, jossa juttuja yritetään kirjoittaa tarinan muotoon: on valtataisteluja, poispotkittuja johtajia, sankareita, vastoinkäymisiä, äkkirikastumisia - ja vieläkin mielenkiintoisempia äkkiköyhtymisiä.

Kirjoitan parhaillaan uutta kirjaa, ja kerron tarinaa vaativivalle kuulijalle - itselleni. Minun on saatava itseni innostumaan tarinasta, muuten en jaksaisi näppäillä satoja tuhansia kirjaimia tietokoneen ruudulle. Paras hetki on silloin, kun huomaan keksineeni jotakin, joka yllättää minut ja saa sormet takomaan näppäimistöä tarinan kuljettamiseksi eteenpäin. Silloin tiedän, että myös lukijana ahmisin kyseisen kohtauksen. Ja silloin ehkä aavistuksenomaisesti ymmärrän häivähdyksen siitä, mistä tarinankerronnan mysteerissä on kysymys.

Ilkka Remes

Kun minulta kysytään ammattia, en vieläkään ole oppinut vastaamaan ”kirjailija”. Se ei tunnu ammatilta, vaan kokopäiväiseltä harrastukselta. Hyvä niin.
Kirjailijan työstä puhutaan toisinaan ”yksinäisenä” ja ”kuluttavana”. Voisin luetella tusinan verran ammatteja, jotka sopivat näihin määreisiin paremmin. Kirjailijan työ on siistiä sisätyötä, joka monessa suhteessa muistuttaa mitä tahansa toimistotyötä – sanan hyvässä ja huonossa merkityksessä.

Arkkitehti luo rakennuksia, pelinkehittäjä pelejä, säveltäjä musiikkia ja kirjailija kirjoja. Sanaan ”luovuus” liittyy paljon merkityksiä, joista suuri osa on joutavaa sanahelinää – ainakin niissä valtiovallan julistuksissa, joissa mietintöbyrokratialla aiotaan ”valjastaa luovuus kansalliseksi kilpailutekijäksi”. Tärkeintä olisi ruohonjuuritasolla auttaa luovan työn harjoittajia ja siitä leipänsä saavia pienyrityksiä kasvamaan ja kehittymään. Mutta niin kauan kuin valtiovalta ja koko palkansaajayhteiskunta pitää yrittäjiä kakkoskastin kansalaisina, ei luovuudenkaan edistämisestä kannata puhua.

Luovan työn kirous ja autuus on valintojen tekemisessä. Päätöksiä on tehtävä joka hetki. Olen tänään, uuden kirjani kohtausta kirjoittaessani, tehnyt satoja valintoja – jokaisen työtunnin jokaisena minuuttina. Jos kärsii valitsemisen vaikeudesta, ei kannata ryhtyä kirjailijaksi.

Joskus valitseminen käy luonnostaan – Aaro Korpi tietää miten reagoi tietyssä tilanteessa, minun ei juurikaan tarvitse vaivata päätäni sillä. Mutta mitä tasavallan presidentti on valinnut asukseen tavallisena koti-iltana? Olisiko Krakovan Vanhankaupungin luostarin tornissa naakka vai varis vai joku muu? Onko Puolassa naakkoja... Mitä enemmän alkaa pohtia, sitä vaikeammaksi valinnan tekeminen käy.

Olen kirjoittanut valintojen tekemisestä aiemminkin, sillä se nimenomaan on tarinankertojan tehtävä. Pientenkin valintojen – ja usein nimenomaan niiden – avulla voi tehokkaasti vaikuttaa lukijaan. Ja sen koen päätehtäväkseni. Yritän taluttaa lukijan maailmaan, jonka olen luonut. Mitä paremmin onnistun siinä, sitä vahvemman lukukokemuksen pystyn tarjoamaan. Ja se on haaste, jonka mielelläni otan joka aamu vastaan, kun asetun tyhjän ruudun eteen.

Ilkka Remes

Jappari kirjoitti:

On tehnyt myös yhden omakustannus elokuva. Muistaakseni nimi oli "tappavat sekunnit". Osallistunut kuvaussihteerinä "ulvova mylläri" elokuvan tekoon

Jos nyt vielä 6 vuotta kommentin laittamisen jälkeen viitsisisit kertoa lähteet tuolle, mitä sanoit?

Jappari kirjoitti:

On tehnyt myös yhden omakustannus elokuva. Muistaakseni nimi oli "tappavat sekunnit". Osallistunut kuvaussihteerinä "ulvova mylläri" elokuvan tekoon

ei tuohon pidempään tekstiin, siihen syntymään yms..