Sanaton viestintä meiltä puuttuu,..

Kerrompa sinulle,kun aikoinaan jouduin olemaan puhelinmyyjänä Karjakunnassa Kauppialle elintarvikkeita myytäväksi..
Olin aikasemmin , jonkun aikaa kasvotusten myymälässä töissä.
Onhan se aivan eriasia, siis helpompaa. Sama firma halusi toisiin hommiin.
Johtaja ystävällisesti neuvoi, ota peili myydessäsi eteen ja hymyile puhuessasi sinulla on parempi ja miellyttävämpi kaupan teko..


Meidän täytyy tehdä samoin,jospa siellä lukija huomaa, olipa kiva ihminen...

Sama millä enkelten kielellä täällä puskasta asiaa kirjoittaa, joko jätetään huomiotta, tai selitellään pahoin päin.

Tällainen kirjoitettujen sanojen keinoin käytävä keskustelu on omassa lajissaan tavallaan vaativaa, jos haluaa sanottavansa saada perille tarkoittamallaan tavalla. Tavallinen teksti ei ole koskaan niin aukotonta, ettei se sisältäisi tulkinnan mahdollisuuksia ja sivumerkityksiä. Emme voi tietää, missä tunnetilassa tekstimme lukija on, mitä kokemuksia hänellä on juuri tästä asiasta. Ei ole tarpeenkaan loputtomasti asetella sanojaan , etteivät ne vaan kenenkään mieltä pahoittaisi tai ärsyttäisi.

Nokikkain näkisimme, miten keskustelukumppani reagoi. Jo kehon asento kertoo kiinnostuksesta, taivuttaako hän hiukan päätään puoleeni, katsooko silmiini, hymyileekö. Vai onko pingottunut ilme, pälyileekö levottomasti kuin kiirehtien pois, peittääkö kenties jopa haukotuksen. Täällä voi kirjoittaa pitkän sepustuksen hyvässä uskossa, että se kiinnostaa muita. Palautteestakaan ei voi aina tietää, miten teksti kohtasi lukijat, vai kohtasiko lainkaan.

Tyypilliset suomalaiset eivät ole kovin avoimia tai eloisia kehonkielessään. Kuitekin käsistäkin voi päätellä paljon : ovatko kädet puuskassa, nyrkissä, tiukasti kehoa vasten, rennosti levossa, huitovatko kaaria , tuntuvatko syleilevän vai torjuvan liikehtiessään . Surevalle voi olla vaikea keksiä lohduttavia sanoja, silloin käden kosketus kertoo myötätunnosta . Jo pikkulapsi vastaa tuntematomankin vilkutukseen hymyillen.
Luin jostain, miten italialainen pidätetty oli loukkaantunut, kun hän ei käsirautojen takia voinut kunnolla puolustautua.

Puolustautumisesta puheenollen, vuorovaikutusta täälläkin haittaa se, että ollaan valmiiksi puolustuskannalla ainakin tiettyjen aiheiden suhteen, ehkä tiettyjen nkkienkin.

Aihe on laaja ja mielenkiintoinen, ennenkin näitä on puitu täällä, mutta mukavaa jos saataisiin tästä enemmänkin keskusteltavaa .

Ramoonan* palautteen tuoma mielihyvä, perustuu paljon ystävällisyyteen ja tietopuoliseen asiakäsittelyyn:) En ole ainoa, joka siitä on maininnut,...juuri tuokaltaista voisi parhaimmillaan olla vuorovaikutus palstalla.

Pitkällisessä ärsytyksessä on tuo puolustuskannalla oleminen ihan luonnollista, mutta ei siitä mielihyvää saa, adrenaliinin nousua toki, jos sitä kaipaa.

Näinä aurinkoisina kevätiltoina on niin paljon elämänmyönteisyyttä herättävää, luonnon herääminen. Juuri iloitsin puutarhan kukkapenkkien siisteydestä, krookusten kukinnasta ja heräävästä kasvustosta.

Mustarastasnaaras häärii pesäpaikassaan, missä se villiviinin oksistossa kasvatti poikueensa. Rungon helahteluista päätellen se siellä järjestelee paikkoja kuntoon. Sain nähdä poikasten hypähtävän koristeomenapuun oksille lentoharjoituksessaan, ja vasta sitten raaskin leikata runsaan villiviinikasvuston.

Leppoisaa illan jatkoa!

Mielestäni tämä nettibaana on enemmän kirjoittelu kuin keskustelupalsta. Kasvotusten tai luurissa keskustellaan, täällä esitetään vaan oma kanta asioihin.
Luovat ihmiset sitten omalukunsa. He kirjoittavat onnistuneita runoja, jopa vuodesta toiseen. Kadehtittavaa suorastaan.

Itsellä ei ole runojalallista käyntiä. Joskun lauseen verraan, ei runoon saakka.

Tämä on todella muodostunut nettibaanaksi, valitettavasti.

Päivän tapahtumat ovat kerrontojen kohteena ja tyytyväisiä ollaan.

Voihan kirjoittaja antaa persoonallisuudestaan paljonkin, ainakin tutuille kirjoittajille.

Tuttu kirjoittaja on palstalla kuin kivipaasi. johon voi ajatuksillaan nojata, nikitön kuin tyhjää ilmaa.

Kuten sinä Ruune nyt pätkän verran jotain joutavaa jo moneen kertaan sanottua,
lakkaisit morkkaamasta toisia kirjoittajia.
Mitä vanhemmaksi tulee alkaa arkuus painamaan enemmän vain päälle, ja sitten tulee huomautukset, älä vaan itse sorru jatkuvaan arvosteluun ei sekään tunnu erikoisen hyvältä vielä kun erikoisesti korostat kaikessa omaa erikoisuuttasi, mikä se on millonkin.

Palsta vain 'elää' kirjoittajien mukana kun tekstiä tulee, kovasti oli vähenemään päin jo jokunen aika sitten.

Sanatonta viestintää. Huomaamattomia tulee vastaan melkein ainoastaan, mutta joskus nuorikin ihminen on hymyn suonut vastaan tullessaanja ja miettiessään kummalta puolen tuon muriaanin ohittaisi. Sillä yhdellä hymyllä muriaani tulee toimeen jonkin aikaa ja siitä vielä kirjoittaakin kun puhutaan sanattomasta viestinnästä.

Luin Osama Bin Ladenista hänen poikansa kertomaa ihmetteyä kuinka isä ei katsonut ihmisiä kohti Kabulin kaduilla. Autoritaariselle isälle hänen teki silloin mieli sanoa, ei ne perheeseen kuulumattomat naiset näkyvissä ole, ne on silmiä myöten peitettyjä.

Hyvinhän asiat kuitenkin ovat kun naistenkaan ei tarvitse peittää itseään.
Puhekykynsä menettänyt vanhus nähdessään pullaa sekoitettavan kahvimössöksi ja tiesi kohta saavansa sitä herkkua alkoi hymyilemään, se on sanatonta viestintää parhaimmillaan.

Minusta hyvä aloitus ja pohdinta kirjoittamisen ongelmiin. Myös Ramoonan kerronta - mitenkään väheksymättä muitakaan.

Vähän kirjoittaneelle on vaikea saada tekstinsä ja sujumaan. Niin minullekin, vaikka puhe pulputtaisi jotakuinkin sujuvasti. Niin se on usein muuten kirjoittamiskielen oppineellekin, jos työnään on elämänsä käyttänyt "virastokieltä".

Fiktiivistä , "omasta päästä" kirjoittamista kehutaan. Voihan sellaistakin olla, epämääräisiä lauseen mittaisia möläytyksiä.
Kaikki kirjallisuus kirjoittaminen tavalla tai toisella perustuu jo olemassa oleviin asioihin. Erot tulevat tavassa käyttää sitä. Fiktiivisesti kirjoittava muotoilee ja muovailee näkemyseronsa mukaisesti sanomaansa.
Aina ja kaikessa tulee vanhaa tietoa ja kokemusta pohjaksi. Hyvässä ja pahassa.

Dokumenttien hyväksi käyttö ei merkitse kuvitteellisen kirjoittamisen hylkäämistä. Dokumentaarista tietoa voidaan laajentaa käyttämällä muita lähteitä ja mielikuvitusta. Suora lainaushan on syytä mainita.

Kaikki dokumentit, lehdet, kirjallisuus, kokemus ja haastattelut voivat olla samasta asiastakin erilaisia jopa vastakkaisia. Siinä on myös lainaajan vastuu, kontrolli, mikä hyväksyy ja mitä korjaa.

Rakkaus ja kevätilmat hyväksytään usein hyviksi aiheiksi. Toisaalta yhteiskunnallisista tapahtumista kertomista saatetaan halveksia ja vähätellä. Juuri sitä, jossa elämme. Tunnen kyllä kyllästymistä "lintokotomaiseen", jatkuvaan kerrontaan, jossa ei näy eläminen yhteiskunnassa moninaisessa muodossa.

Luetaanko näitä kirjoituksia? Luulen, että luetaan. He lukevat, jotka lukevat muutakin. Osa ei lue näitä eikä muutakaan. Heissä on kyllä silti varmoja "varmoja tietäjiä." Jokaisella tekstillä on varmaan vähintäin yksi lukija, joka on pätevämpi kuin kirjoittaja.(
ainakin omasta mielestään)

Liian tiukka kontrolli kirjoittamisista kyllä on nujertamassa halut edes yrittää kirjoitella. Jos ei näe jotain palstaa kovin elintärkeäksi itselleen, ei viitsi ryhtyä kamppailuun saada sanoa sanottavansa. Aina varpaillaan olo siitä, että onkohan tämä sallittua, sanonko näin väärin, ei ole kannustavaa. Kontrolli on ollut ja on tarpeen, mutta rajansa kaikella.

Hyvin kirjoitat, Ynnämuu, ilo lukea! Tänään en itse ehdi kirjoitella, sillä laulamaan on mieli. Kaikille meille hyvää sunnuntaita!

Joo
sana
sanasta
ja
kaksi
parhaasta!

Enpä taida itse kuulua niihin, jotka väheksyy nikittömien aloituksia. Usein olen vastannut jos aihe on kiinnostanut.
Tuo Jjoutavan kommentti vanhuksesta, joka näki pullamössön mahdollisuuden koittavan, on juuri se mitä tarkoitan tunteiden säilymisellä vielä loppumetreilläkin.

Ei ole mielekästä aiheuttaa pahaa mieltä nikittömillekään, varsinkin kun emme tiedä johtuuko se vain arkuudesta. Ainoa valitettava asia on jääminen tuntemattomaksi, mutta sekin on jokaisen oma valinta.

Omalta osaltani koen iloa niistä tutuista kirjoittajista, jotka käyttävät samaa nimimerkkiä, on syntynyt luottamus ihmiseen.
Se on antanut uskallusta olla mukana omana itsenään, enkä koe asian muuttuvan vaikka otan kantaa tuntemattomankin ajatuksiin.
Tosin meillä kaikilla on omat mielenkiintomme kohteet, niin ajankohtaisuuksissa, kuin harrastuksissamme, mutta kaikkia meitä yhdistää erilaisista lähtökohdista huolimatta vain -
ihmisyys.

kuin kukkasia käteen meille vanhoille.

" Ilmeistä ja asennoista tiedämme vaistonomaisesti puhujan mielenliikkeet."

Jospa se olisikin noin yksinkertaista sukupuolten välisessä kanssakäymisessä . Mutta kun se vaan ei näin ole. Kuinka usein sanommekaan itsellemme, toisen ihmisen puhuttua meille jotain, "ota tuosta nyt sitten selvää!"

Mitä jokin, esim. nainen, tarkoitti sanomisillaan. Antoiko hän ymmärtää?

Kehon kielikin voi olla arvoituksellista. Se voi naispuoliselta taholta olla niin ylipursuavan filmaattista, tahallisesti yliampuvaa, jotta saisi mihen höynäytetyksi ja naurunalaiseksi. "Et kai luullut, että minä..."

Toietenkin voime tulkita kehonkieltäkin oikein. Usein myös erehdymme tulkinnoissamme. Ei keittiöpsykologitkin kaikkia ihmisten mielenliikeitä osas lukea oikein. Ei, vaikka väittävätkin pystyvänsä siihen.