Suomen oikeusjärjestelmä, "anteeksianto" ja IOK.

suomen laki on vitsi

Kuten kaikki IOK:ta opiskelleet tietävät. Anteeksianto ei ole sellaista anteeksiantoa kuin ihmiset sen luulevat olevan. Kun puhutaan mielen tasolla (tasolla 1) Anteeksiannosta, sitä ei voi soveltaa tason 2 (taso millä me elämme todellisuutemma) ongelmiin.

Suomen oikeusjärjestelmä antaa kaiken anteeksi, viimeksi tänään sain lukea lehdestä kuinka 22-vuotias mieshenkilö oli joutunut pahoinpitelyn kohteeksi ja vammautunut pahoin. Pahoinpitelijänä oli ollut 30-vuotias mies, joka myöhemmin pahoinpiteli uudelleen 22-vuotiaan äärimmäisen sadistisella tavalla. 22-vuotias uhri teipattiin varpaankärjistä hiuksiin asti ja uhri kuoli tukehtumalla. Tämän jälkeen ruumiin ympärille teipattiin 20 kiloa painavat painonnostotanko ja vielä 50 kiloa muuta rautaa. Minkä jälkeen ruumis painoineen heitettiin jokeen, josta se löydettiin 2 vuotta myöhemmin.

Nyt 12 vuotta tapahtuneen jälkeen tekijä ollaan vapauttamassa. Miksi?

Ylläoleva on aivan yksi esimerkki lukuisista kymmenistä jopa sadoista, vastoin normaalia oikeustajua olevia tuomioita, jotka eivät ole millään lailla linjassa uhrien kärsimysten ja uhrien omaisten kärsimysten kanssa. Suomen rikoslaissa on jotain todella pahasti vinoutunutta, missään maassa selkeät psykopaatit eivät saa jalansijaa. Miksi siis täällä saa?

Suomen oikeuslaitos tulkitsee väärin anteeksiantoa. Ja koko laki on laadittu täysin väärältä pohjalta. Tällaisia tekoja ei pidä eikä saa antaa anteeksi meidän käsittämällä tavalla tällä meidän tasolla. J ei tarkoittanut sananmukaisesti sitä mitä "toisen posken kääntämisellä" tarkoitti.

Onko muilla tähän jotain sanottavaa?

3

563

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Aloitit esimerkkisi aivan mainiosti eittämällä että on kaksi toimintatasoa.
      Voisitko ajatella koko hommelin siten että on todella kaksi tapaa toimia.

      On mielen taso 1-- on tekojen fyysinen taso 2

      Nyt käymme läpi koko hommelin ajatellen mitä kokijan MIELESSÄ tapahtuu = taso 1

      Sitten katsomme mitä -on tapahtunut huom. aikamuoto? eli taso 2

      Jos tällaiseen ajatteluun lähtee, on huomioitava kenen mielen kannalta tilannetta miettii.

      Oikeuslaitos toimii säädettyjen lakien mukaisesti jakaen tuomioita, ei oikeutta.

      Oikeuden toteutuminen on eri asia. Mikä olisikaan oikeudenmukaista kenenkin mielen tasolla.

      Ihmeiden oppikurssi keskittyy mielen tasolla tapahtuviin asioihin, ei oikeuksiin vaan anteeksiantoon.

    • 770911

      Eveliina Lappalaisen murhaaja istui vain 3,5 vuotta ja pääsi ehdonalaiseen, joten jotain on vialla Suomen lainsäätäjien päässä.

      http://fi.wikipedia.org/wiki/Eveliina_Lappalaisen_surma

      Ihminen voi antaa anteeksi murhaajalle (joka ei tiennyt mitä teki, vaikka tiesikin), mutta toinen juttu on sitten se mikä on riittävä vuosimäärä murhaajalle tai kiduttajalle vankeutta.

      Vaikka kukaan ihminen ei ole todellinen todellisesti, niin siitä huolimatta lainsäätäjien pitäisi laatia lait siten, että toisen ihmisen pahoinpitelystä, raiskauksesta, murhasta jne. pitäisi langettaa sen verran kovat tuomiot, ettei syyllinen vain muutaman vuoden jälkeen pääse vapaaksi, vaan soisi vankien joutuvan tekemään myös jotain korvaavia toimia valtion tai joidenkin muide hyväksi vankeudessa ollessaan.

      Onhan se vallan outoa kun uhria kidutetaan, uhrin läheiset kärsivät koko loppuikänsä kenties, mutta se syyllinen elää nauttien ilmaisen täysihoidon, kuntoilun, terapian ja opiskelujen anneista. Ainoa harmi se, ettei pääse vapauteen (moni heistä lomaileekin). Ulos päästyään saattavat taas tappaa pari ihmistä. Taitaisi olla parempi pitää heidät lukkojen takana pitempään.

    • Näin on

      http://www.hs.fi/tiede/Surmaaja pääsee teostaan helpolla hän ei joudu kohtamaan omaisten surua/a1399953285835?ref=hs-art-new-17

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      143
      1347
    2. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      39
      936
    3. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      36
      671
    4. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      610
    5. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      597
    6. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      26
      588
    7. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      25
      565
    8. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      17
      563
    9. Ajatteletko ollenkaan minua

      Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott
      Ikävä
      30
      557
    10. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      17
      533
    Aihe