Onko teillä muilla sellaista ongelmaa, että ei meinaa millään jaksaa jutella normaalisti toisten ihmisten kanssa? Kärsin masennuksesta ja ahdistuksesta ja olen ihan erakoitunut.
Jos jutellaan jostain pintapuolisesta ja tyhjänpäiväisestä, en jaksa sanoa mitään, koska se tuntuu ihan turhalta. Jos taas puhutaan jostain minulle tärkeästä tai ylipäätään merkittävästä asiasta, päässäni pyörii niin paljon asiaa, etten osaa muodostaa järkeviä lauseita. Tuntuu, että asioilla on niin monta puolta, etten lopulta osaa ottaa kantaa ollenkaan.
Sitten jos puheeksi tulee jokin todellinen lempiaiheeni, menen ihan lukkoon, koska minulla olisi niin paljon sanottavaa. Hermostun ihan täysin, kun ihmiset heittelevät kaikkia kommentteja, joihin jokaiseen minulla olisi sanottavaa, mutten ehdi reagoida mitenkään. Ja jos saan jotain sanottua, se on jotain niin tiivistettyä ja moneen kertaan mietittyä, että koko puheenaihe kuihtuu.
En ole mikään tyypillinen sosiaalinen jännittäjä eli menen esimerkiksi keskivertoihmistä rohkeammin kysymään tietä ventovieraalta eikä minua haittaa asioida virastossa tms. Kuitenkin kun pitäisi niin sanotusti seurustella, niin menen ihan puihin. Jotenkin aivoni toimivat niin omituisesti, etten kerta kaikkiaan kykene tuollaiseen normaaliin mielipiteiden vaihtoon. Tämä piirre paheni radikaalisti masennuksen ja ahdistuksen myötä.
Joskus olen epäillyt, että olen jonkinlainen rajatapaus-autisti, koska esimerkiksi lempiaiheestani haluaisin lähinnä luennoida rauhassa kuulijoille ja tuntuu, että moninaiset mielipiteet ja käsitykset vain sotkevat asiaa. Toiseksi olen hulluna faktoihin eivätkä mielipiteet juuri edes kiinnosta minua. Jos törmään joskus ihmiseen, joka tietää jostakin minua kiinnostavasta asiasta paljon, minun tekee mieli sanoa muille läsnäolijoille, että olkaa hiljaa ja antakaa tämän tyypin puhua.
En osaa/jaksa jutella
12
5008
Vastaukset
- tiedänmiltätuntuu
Oli kuin olisit minut kuvannut :)
Osittain tämänkin herran(eli siis minun) taustallani on tällaista ongelmaa...
- asdfgaeh
Minulla on tuo sama, että jos on jotain oleellista asiaa tuntemattomalle (myyjät, terkkari, pankkiasiat jne), niin kommunikointi on todella helppoa. Tuttujen kanssa en osaa olla yhtään, haluaisin vaan istua hiljaa ja kuunnella, kun muut puhuvat. Sen takia kaikista pahin tilanne on minulle se, että olen jonkun kanssa kahden kesken ja pitäisi kehittää juttua tyhjästä. Ne harvat sosiaaliset kanssakäynnit yritän aina järjestellä niin, että niissä on vähintään 4 ihmistä.
- voi voi
Mulla myös niin, että "käsikirjoitetut" -kohtaamiset klaaraan, ainakin useimmiten. Sitten kun pitäisi olla oma itseni, en osaa. Tuntuu, ettei ole mitään kerrottavaa, kuten muilla. Ystäviä minulla ei enää olekaan, vain pari entistä työkaveria pitää sentään yhteyttä. Ihana kuulla heistä! Nykyiset työkamut tuntuvat kovin kaukaisilta. Elämäntilanteeni on oikeastaan parikymppisestä lähtien ollut erilainen kuin ikätovereilla yleensä. Se on suuri syy erakoitumiseeni, oman luonteeni ohella tietty.
- koåpukos
Kuulostaa siltä että puhetaito ei ole vielä huippuluokkaa. Ei onnaa nopea asioiden jäsentäminen kielellisesti.
- ap..
Kyllä pitäisi kielellisen jäsennyksen "onnata", koska olen koulutukseltani suomen kielen maisteri. Jotenkin luulen, että tässä on kyse jostain muusta.
- moneksi on
En näe tässä mitään ihmeellistä.
Toiset ovat tottuneet lapsesta asti reagoimaan muiden puheisiin. Ehkä heillä on ollut siskoksia tai heidät on viety päiväkotiin jo pienenä? Jotkut myös mutustelee muiden puheita pitkään ennen kuin sanovat mitään.
Jotkut taas ikään kuin menevät tunne edellä, ei miettivät mitä tunteita muiden puhe tuo ylös ja sitten vasta sanovat jotain. Joillain perheillä/ihmisillä on tapana mennä mukaan hölöttämään joillain ei.
Jotkut reagoivat yksittäisiin sanoihin, jotkut koko sisältöön. Jotkut varoo puheitaan ettei loukkaa ketään, jotkut ei siitä paljon stressaa. Joidenkin kaikilla sanoilla on paino, joillakin ei ole paljoa sisältöä. Jne.
Meitä on moneksi. Kukin menköön tyylillään.
Jos joku ei ymmärrä omaa puhetyyliäsi, se on hänen ongelma. - kamoonketsup
voin samaistua ...ja tekemällä oppii eli ei muutakun hakemaan niitä sosiaalisia tilanteita ja harjoittelemaan! (:
- Hiljaisuus kunniaan
Itselläni on samoja "oireita"...yksi suuri syy lienee väsymys diabeteksesta ja masennus.Nämä ihan fyysisesti hidastavat ja väsyttävät.Myös luonteessani oleva yltiöpäinen rehellisyys ja tarkka sanojen punnitseminen.Olen kirjallisesti hyvinkin verbaalinen,mutta puhuessa hidas kuuntelija,tosin siinäpä oppii kun ei ole itse aina äänessä.Muistan että kadehdin erästä ystävääni joka oli aina puhelias,sanavalmis ja sai heti kontaktia ihmisiin,minä tajusin reagoida tilanteisiin vasta kun ne oli jo ohi.Täytyy hyväksyä itsensä sellaisena kuin on,kunnioittaa myös omaa ainutlaatuisuutta.Tämä samainen ystäväni valittelikin joskus että miten päästelee usein suustaan sellaista mikä nolottaa jälkeenpäin,tosin minua nolottaa usein hiljaisuuteni...Kyllä ihmiset kuitenkin lukevat toisistaan myös olemuksesta,nonverbaalisesta viestinnästä,äänestä,pukeutumisesta jne.Saattaa joku "lörppä"olla kateellinenkin salaperäiselle myhäilijälle jolla täytyy olla hienoja ajatuksia :D
- Sä et oo hullu
Ihan kuin minun suustani. Tämä alkoi kaksi vuotta sitten viime suhteen jälkeen. Suhteessa koin, että olen liian hiljainen/tylsä ja uskon tämän vaikuttaneen ongelman syntymiseen. Nykyään tuntuu olevan hankalaa keskustella kenen tahansa kanssa ja usein jään vain kotiin kun ahdistaa lähteä tapaamaan tuttuja, kun pelkään etten keksi mitään sanottavaa.
Aikaisemmin nautin keskustelusta ja saatoin keskustella työn lomassa tuntikausia työkavereiden kanssa edes miettimättä, etten keksisi mitään sanottavaa. Yleisesti en kuitenkaan ole koskaan ollut super sosiaalinen tai puhekone, mutta kommunikoini on sujunut luontevasti.
Pelkään, ettei tämä ongelma ratkea koskaan ja masennun entisestään. Kärsin jo nyt yksinäisyydestä ja masennuksesta asian takia. Ulospäin voin näyttää muille melko sosiaaliselta ja rennolta, mutta sisimmässä tunnen olevani henkisesti hyvin väsynyt ja jännittynyt, kun olen sosiaalisissa tilanteissa ja niiden jälkeen. Kaipaan kuitenkin mielessäni jatkuvasti uusia ihmisiä elämääni.- ap..
"Tämä alkoi kaksi vuotta sitten viime suhteen jälkeen. Suhteessa koin, että olen liian hiljainen/tylsä"
En tullut edes ajatelleeksi tuota, että ex-miehenikin on saattanut vaikuttaa asiaan. Olin silloin puheliaina aikoina sellainen, että tykkäsin kertoa kunnon taustatiedot jutuilleni, koska itse pidän sellaisesta juttuseurasta. On kiva kuulla, minkälaiset ihmiset ovat jutussa keskeisissä osissa ja lisäksi haluan kuulla huipennuksen vasta lopuksi. Monet ihmiset tuntuvat kuitenkin arvostavan sellaista, että toinen toteaa "Sain eilen löytöpalkkiota sata euroa!" ja sitten lähdetään kertomaan, kuinka ensin kävelin kadulla, kun olin menossa ostamaan maitoa jne. Tuossa ei ole minusta mitään järkeä. Miksi kuuntelisin ne maitoreissut, jos tiedän jo kuinka jutussa lopulta kävi.
Niinpä sitten kysyin kerran mieheltäni, miksi minusta ihmiset näyttävät poissaolevilta kun juttelen. Hän totesi, että siksi koska kukaan ei jaksa kuunnella minua. Tämä oli siis vilpitön, objektiivinen kommentti, ei vihainen eikä ilkeyttään sanottu. Sen jälkeen päädyin tuohon mainitsemaani analyysiin.
Jättihän tuo kommentti sinänsä jälkensä, että nyt tarkkailen koko ajan itseäni enkä osaa enää olla oma itseni. Kiinnitän korostuneesti huomiota siihen toisen "kuuntelemattomuuteen" ja kehonkieleen. Hermostun heti kun näen ensimmäisen kyllästymisen merkin ja alan takellella, kun mietin että taas kerron tuon ihmisen mielestä hemmetin tylsästi tätäkin.
Tätä pahentaa se, että olen huomannut viime vuosina, kuinka juuri kukaan ei jaksa enää kuunnella toisia. Suurin osa haluaa vaan olla itse äänessä. Huomaan sivusta seuratenkin, miten ihmiset eivät keskity kuuntelemaan toistensa juttuja. Siinä kun on sitten vielä tylsästi kertova tyyppi niin on aika heikoilla. - naulankantaan
ap.. kirjoitti:
"Tämä alkoi kaksi vuotta sitten viime suhteen jälkeen. Suhteessa koin, että olen liian hiljainen/tylsä"
En tullut edes ajatelleeksi tuota, että ex-miehenikin on saattanut vaikuttaa asiaan. Olin silloin puheliaina aikoina sellainen, että tykkäsin kertoa kunnon taustatiedot jutuilleni, koska itse pidän sellaisesta juttuseurasta. On kiva kuulla, minkälaiset ihmiset ovat jutussa keskeisissä osissa ja lisäksi haluan kuulla huipennuksen vasta lopuksi. Monet ihmiset tuntuvat kuitenkin arvostavan sellaista, että toinen toteaa "Sain eilen löytöpalkkiota sata euroa!" ja sitten lähdetään kertomaan, kuinka ensin kävelin kadulla, kun olin menossa ostamaan maitoa jne. Tuossa ei ole minusta mitään järkeä. Miksi kuuntelisin ne maitoreissut, jos tiedän jo kuinka jutussa lopulta kävi.
Niinpä sitten kysyin kerran mieheltäni, miksi minusta ihmiset näyttävät poissaolevilta kun juttelen. Hän totesi, että siksi koska kukaan ei jaksa kuunnella minua. Tämä oli siis vilpitön, objektiivinen kommentti, ei vihainen eikä ilkeyttään sanottu. Sen jälkeen päädyin tuohon mainitsemaani analyysiin.
Jättihän tuo kommentti sinänsä jälkensä, että nyt tarkkailen koko ajan itseäni enkä osaa enää olla oma itseni. Kiinnitän korostuneesti huomiota siihen toisen "kuuntelemattomuuteen" ja kehonkieleen. Hermostun heti kun näen ensimmäisen kyllästymisen merkin ja alan takellella, kun mietin että taas kerron tuon ihmisen mielestä hemmetin tylsästi tätäkin.
Tätä pahentaa se, että olen huomannut viime vuosina, kuinka juuri kukaan ei jaksa enää kuunnella toisia. Suurin osa haluaa vaan olla itse äänessä. Huomaan sivusta seuratenkin, miten ihmiset eivät keskity kuuntelemaan toistensa juttuja. Siinä kun on sitten vielä tylsästi kertova tyyppi niin on aika heikoilla.Tämä aihe kuvaa loistavasti viimeaikaisia ajatuksiani.
Olen pohtinut puheeni takeltelua ja sosiaalisuuteni kasaan kuihtumista. Keskusteltaessa kasvotusten toisen henkilön kanssa tunnen olevani ihan sippi, veto pois. Kyse ei ole fyysisestä väsymyksestä..
Jotenkin apatian pauloissa pinnalliset ja merkityksettömät keskustelut vetävät suun sitruunalle. Sellaiset asiat joilla koen olevan merkitystä ei tunnu lähipiiriäni kiinnostavan ja vice versa. Haluaisin keskustella uusiutuvasta energiasta, käytösopeista, teknologian mahdollisuuksista, tulevaisuudesta ja miksei menneestäkin.. Kun kanssakeskustelijaa kiinnostaa puhua itsestään ja katsomastaan tusinatelevisiosarjasta, keskustelu ei tarjoa kaivattua tyydytystä.
Sosiaalinen maailmankuvani on rajoittunut puolisoni kanssa keskustelemiseen sekä päänsisäiseen ajatteluun. Kaipaan sitä aikaa, kun ihmiset janosivat viisautta ja rakastivat maailmaa sekä siitä keskustelemista.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Duunarit hylkäsivät vasemmistoliiton, siitä tuli feministinaisten puolue
Pääluottamusmies Jari Myllykoski liittyi vasemmistoliittoon, koska se oli duunarien puolue. Sitä samaa puoluetta ei enää2185227Olen väsynyt tähän
En osaa lopettaa ja koen huonoa omaatuntoa tästä. Kaikki on muutenkin turhaa ja tekemisesi sattuvat. Tunteita on vain hy465030Oppiiko vasemmistolaiset valehtelun jo kotonaan?
Sillä vasemmistolaiset/äärivasemmistolaiset valehtelee ja keksii asioita omasta päästään todella paljon. Esim. joku vas2062797Seuraava hallituspohja - Kokoomus, kepu, persut + KD
Kokoomus saa ainakin 20% kannatuksen ensi vaaleissa, keskusta sanoisin noin 15%, persut todennäköisesti enemmän, ehkä 171352368- 652002
- 671804
- 2081694
Miksi et voi tutustua minuun irl?
Vastaa yleisellä tasolla/ympäripyöreästi, jos pelkäät tunnistamisia.1841333Martina tienaa itse rahansa
Ei tarvitse anella elättäjältään rahaa, ruokaa ja laukkuja.3081136Talokauppoja
Mikä tuo huutokaupassa Ahventiellä olevan talon historia on kun ei näytä tarjouksia tulevan ? Jo toisen kerran tarjollaj8936