Kasvattaja?

Koululaitoksella Suomessa on kyllä tietyt kasvatusvastuut. Mietihän nyt vaikka opiskelua luokkahuoneissa. Opettajan on puututtava esim. oppilaan häiritsevään käytökseen ja jos oppilas ei muuten tokene niin hänet poistetaan luokasta. Eikö se ole kasvatusta siitä, miten koulussa käyttäydytään? Voiko vanhempi mennä luokan perälle istumaan kasvattamaan omaa lastaan? Muitakin esimerkkejä on pelkästään koulun kohdalla, kunhan viitsit miettiä. Välituntikäytös, muiden huomioiminen eri tilanteissa jne ... jos lapsi on täysi anarkisti niin hänet ohjataan kuraattorin asiaan puuttumisen kautta erityisluokalle.

Lapsen kasvattamiseen tarvitaan koko kylä periaatteessa, koko maailmakin. Kaikki aikuiset ihmiset tavallaan kasvattavat lapsia omalla esimerkillään. Lapsen ohjaukseen ja kasvatukseen tarvitaan mm. hyväntahtoisuutta, rauhallisuutta, hyvää esimerkkiä, ei repivää riitaa siitä kuka mitäkin saa tehdä ja mikä kenellekin kuuluu. Ei panna lasta likoon moiseen myllyyn. Yritetään oman järjen puitteissa tehdä se, mikä on tehtävissä. Turhaa on tuhahdella muiden ihmisten käytökselle, paitsi on itse on täydellinen.

Jos kysymyksessä on selkeästi erityislapsi niin kyllä hän näkyy ajallaan, jos tarhassa ja yhteiskunta joutuu ottamaan kasvatusvastuun hänestä, jos omat vanhemmat eivät siihen kykene edes tuettuna. Yhteiskunta on jopa velvollinen siihen.
Puhut siis erityislapsista?

Otetaanpa selvää kasvatuksen "ulkoistamisesta" ja huostaanotosta ennen kuin lähdetään tiedottamaan asiasta:

(Lastensuojelulaki 40§)
Jokaisella lapsella on oikeus elää turvassa. Siksi laki määrää, että lapsi pitää ottaa huostaan, jos lapsen terveys tai kehitys on vakavassa vaarassa eikä tilanteeseen voida vaikuttaa muilla keinoilla. Vaara voi johtua siitä, että lapsesta ei pidetä huolta, olosuhteet ovat turvattomat tai lapsi itse tekee jotain sellaista, joka on vahingollista hänelle itselleen. Huostaanotto tarkoittaa sitä, että sosiaaliviranomaiset ottavat vastuun lapsen huolenpidosta ja kasvatuksesta.

(Lastensuojelulaki 32§)
Ennen kuin lapsi sijoitetaan kodin ulkopuolelle, lastensuojelun työntekijöiden pitää selvittää, voisiko joku lapsen läheisistä ihmisistä huolehtia hänestä. Tällaisia ihmisiä voivat olla toinen lapsen vanhemmista (jos vanhemmat eivät asu yhdessä), joku sukulainen tai muu lapselle tärkeä henkilö.

Huostaanotto pitää aina perustella. Perusteluissa on oltava vähintään kolme kohtaa. Niissä pitää kuvata, millä tavalla lapsen turvallisuus on vaarantunut. Toiseksi pitää kertoa, millä tavalla lasta on yritetty suojella ja vanhempia auttaa ja osoittaa, etteivät nämä keinot ole riittäneet lapsen tilanteen korjaamiseen. Jos muita keinoja ei ole kokeiltu ennen huostaanottoa, täytyy selittää, miksi niitä ole yritetty. Kolmanneksi täytyy perustella, millä tavalla huostaanotto auttaa lasta ja on parempi vaihtoehto kuin kotiin jääminen.

Nyt pitäisi muistaa se, että lapsen asiassa LAPSI ON TÄRKEIN.
Minä en ole tuntenut yli 60-vuotisen elämäni aikana yhtään vanhempaa, joka pakoilisi vastuutaan lapsestaan, kasvatus- tai muuta vastuutaan. Olenko poikkeus Suomessa? Yleensä vastuuta ei kyetä kantamaan eikä kasvatusta ja kodin turvaa antamaan esim. vanhempien päihteidenkäytön tai mielenterveysongelmien vuoksi. Silloin onkin parempi, että lapsi siirretään turvaan ja silloin asian hoitaa lastensuojelu. Silloin lapsi saa sen, minkä hän ansaitsee. Suojelua ja turvaa,

Minusta on väärin sysiä tuollaisia luistamissyytteitä lasten vanhempien niskaan. Tietysti on olemassa poikkeuksellisen ongelmallisia ja epäkypsiä vanhempia, mutta siinä tapauksessa lapsi tosiaan päätyy eri vaiheiden kautta pois vanhempiensa luota ja silloin muualle sijoittaminen on ainoa oikea teko lapsen kannalta, että hänen kehityksensä ja kasvatuksensa taataan. Pelkkä halu ja viitseliäisyymättömyys olla kasvattamatta lasta ei varmaankaan riitä. Vanhempi ei voi todellakaan itse ulkoistaa lapsensa kasvatusta. Häntä tuetaan siten, että lapsen hyvinvointi toteutuisi. Huostaanotto on viimeinen porras.

Ei ole syytä yleistää, että "monet vanhemmat" ovat silmät vilkkuen heti karkaamassa pois lapsen luota, lykkimässä häntä vieraiden ihmisten niskoille ja irti vastuustaan kasvattaa hänet. Tuollainen on pahantahtoista, negatiivista puhetta. Jos havaitsee lapsen väärää kohtelua, on velvollisuus ottaa yhteyttä lastensuojeluun. Sen voi tehdä nimettömänäkin ja pelkän epäilyn perusteella, jolloin lastensuojelun on tarkistettava perheen tilanne.

Toivon kovasti, että pahantahtoista puhetta voitaisiin harkita ennen kuin sitä julkistetaan, vaikkakin nimettömänä. Olisiko peräti syytä kysyä itseltään mikä sen aiheuttaa.

5prosenttia kirjoitti:

Koululaitoksella Suomessa on kyllä tietyt kasvatusvastuut. Mietihän nyt vaikka opiskelua luokkahuoneissa. Opettajan on puututtava esim. oppilaan häiritsevään käytökseen ja jos oppilas ei muuten tokene niin hänet poistetaan luokasta. Eikö se ole kasvatusta siitä, miten koulussa käyttäydytään? Voiko vanhempi mennä luokan perälle istumaan kasvattamaan omaa lastaan? Muitakin esimerkkejä on pelkästään koulun kohdalla, kunhan viitsit miettiä. Välituntikäytös, muiden huomioiminen eri tilanteissa jne ... jos lapsi on täysi anarkisti niin hänet ohjataan kuraattorin asiaan puuttumisen kautta erityisluokalle.

Lapsen kasvattamiseen tarvitaan koko kylä periaatteessa, koko maailmakin. Kaikki aikuiset ihmiset tavallaan kasvattavat lapsia omalla esimerkillään. Lapsen ohjaukseen ja kasvatukseen tarvitaan mm. hyväntahtoisuutta, rauhallisuutta, hyvää esimerkkiä, ei repivää riitaa siitä kuka mitäkin saa tehdä ja mikä kenellekin kuuluu. Ei panna lasta likoon moiseen myllyyn. Yritetään oman järjen puitteissa tehdä se, mikä on tehtävissä. Turhaa on tuhahdella muiden ihmisten käytökselle, paitsi on itse on täydellinen.

Jos kysymyksessä on selkeästi erityislapsi niin kyllä hän näkyy ajallaan, jos tarhassa ja yhteiskunta joutuu ottamaan kasvatusvastuun hänestä, jos omat vanhemmat eivät siihen kykene edes tuettuna. Yhteiskunta on jopa velvollinen siihen.
Puhut siis erityislapsista?

Lue lisää

Opettaja voi puuttua oppilaan häiritsevään käytökseen, mutta oikeasti hänellä on keinot vähissä, jos vanhemmat eivät ole lastansa kasvattaneet. Useat törppövanhemmat ajattelevat, että nyt kun pikku-Petteri on koululainen, opettajat kasvattavat hänestä kelpo kansalaisen, kun itse ei olla vaivauduttu.

Häiriköivä oppilas siirretään opiskelemaan pienluokkaan muiden sopeutumattomien kanssa. Siellä he voivat mättää toisiaan turpaan ja opiskella jos kiinnostaa. Nämä ESY-oppilaat eivät koskaan ole varsinaisesti erityislapsia (voi olla ADHD, mutta tällöin hän on useimmiten EMU-oppilas). Häiriköivät ovat vain kotona vaille kasvatusta jääneet.

Ei vanhempi siis voi mennä luokan perälle omaa lastansa kasvattamaan. Katsos, kasvatusta hänen olisi pitänyt tehdä niiden seitsemän vuoden aikana ennen kouluunmenoa. Turha sitä enää on räpistellä, kun on huonot housuissa. :)

Kasvattajavanhempi kirjoitti:

Opettaja voi puuttua oppilaan häiritsevään käytökseen, mutta oikeasti hänellä on keinot vähissä, jos vanhemmat eivät ole lastansa kasvattaneet. Useat törppövanhemmat ajattelevat, että nyt kun pikku-Petteri on koululainen, opettajat kasvattavat hänestä kelpo kansalaisen, kun itse ei olla vaivauduttu.

Häiriköivä oppilas siirretään opiskelemaan pienluokkaan muiden sopeutumattomien kanssa. Siellä he voivat mättää toisiaan turpaan ja opiskella jos kiinnostaa. Nämä ESY-oppilaat eivät koskaan ole varsinaisesti erityislapsia (voi olla ADHD, mutta tällöin hän on useimmiten EMU-oppilas). Häiriköivät ovat vain kotona vaille kasvatusta jääneet.

Ei vanhempi siis voi mennä luokan perälle omaa lastansa kasvattamaan. Katsos, kasvatusta hänen olisi pitänyt tehdä niiden seitsemän vuoden aikana ennen kouluunmenoa. Turha sitä enää on räpistellä, kun on huonot housuissa. :)

Lue lisää

Useat törppövanhemmat? Mihin ns. tietosi perustuu? Miksei olisi vaivauduttu kasvattamaan lasta yhteiskuntakelpoiseksi? Montako itse olet kasvattanut? Itse en tunne ainuttakaan "törppövanhempaa" joka haluaisi lapselleen pahaa siinäkin muodossa ettei hänelle kotona opetettaisi edes alkeellisia sääntöjä ja käytöstä.
Kenestä sinä puhut? Jostakin erityisryhmästä kenties?

Muistetaanpas taas ettei yleistellä asioita.
Jo neuvolassa sekä viimeistään esikoulussa toki huomataan asioita lapsen käytöksestä ja häntä on silloin vielä helppo ohjata, jos ei ole ns. erityislapsi, jolle taas on oma reittinsä. Nykyisin lasta on vaikea pitää yhteiskunnan ulkopuolisena yksilönä, onneksi. Toisin oli joskus ...

Taitaa olla niin, että kirjoitat tällaista halustasi provosoida keskusteluja.

Beha kirjoitti:

Useat törppövanhemmat? Mihin ns. tietosi perustuu? Miksei olisi vaivauduttu kasvattamaan lasta yhteiskuntakelpoiseksi? Montako itse olet kasvattanut? Itse en tunne ainuttakaan "törppövanhempaa" joka haluaisi lapselleen pahaa siinäkin muodossa ettei hänelle kotona opetettaisi edes alkeellisia sääntöjä ja käytöstä.
Kenestä sinä puhut? Jostakin erityisryhmästä kenties?

Muistetaanpas taas ettei yleistellä asioita.
Jo neuvolassa sekä viimeistään esikoulussa toki huomataan asioita lapsen käytöksestä ja häntä on silloin vielä helppo ohjata, jos ei ole ns. erityislapsi, jolle taas on oma reittinsä. Nykyisin lasta on vaikea pitää yhteiskunnan ulkopuolisena yksilönä, onneksi. Toisin oli joskus ...

Taitaa olla niin, että kirjoitat tällaista halustasi provosoida keskusteluja.

Lue lisää

Miksi sinua kiinnostaa montako lasta olen kasvattanut? Vastaan nyt kuitenkin, että muutaman.

Törppövanhempiin törmää tämän tästä ja eiväthän he tahallaan jätä lastansa vaille kasvatusta. He eivät vain sisäistä sitä, että heidän on kasvatusvastuu. Todennäköisesti heitäkään ei ole kotona vanhemmat kasvattaneet, vaan keskittyneet enemmän itseensä.

Mitä sinä haluat kirjoituksellasi saada aikaan?

minusta ei oikein voida erotella sitä, mitä kukin - koulu, koti, kaverit jne - kasvattavat ja minkä kasvattaminen on kenenkin tehtävä. riippuu lapsen perusluonteesta ja siitä, millä tavoin asiat hänelle tarjotaan.

minua opetettiin ja kasvatettiin kotona olemaan nöyrä, kiltti sekä myöntyväinen kaikille ja minä hukkasin jo lapsena oman luonteeni miellyttämisen vaateen vuoksi. minulle sanottiin ettei minua kannata tyhmyyteni vuoksi kouluttaa. kävin sitten aikuisena iltalukion töiden ohella oman laskuuni. minua sanottiin aina huolimattomaksi, sain monta muutakin leimaa otsaani. oma luonteeni on hyvin tarkka ja herkkä asioille edelleen.
minun kohdallani kävi kai siten, että kasvatin hyvin pitkälle itse itseni aikuisena, koska en saanut lapsena muuta kuin negatiivista palautetta vanhemmiltani. ruokaa kyllä oli ja vaatteita. muita aikuisia ei oikein ollut eivätkä koulun opettajat nähneet minua muuna kuin erään sisarusparven nuorimpana. olin taiteellisesti lahjakas eräällä alueella ja kaunis tyttö, mutta siitä puhuttiin harvoin ja sivulauseessa hyssytellen silloinkin. tuohon aikaan 60-luvulla ajateltiin että kakarat ylpistyvät jos heille antaa tunnustusta jostakin taidosta tms.

olin pitkään hukassa, join paljon alkoholia suruuni omasta huonommuudestani ja yritin kai häivyttää itseni jonnekin taustalle, mutta jostain minulle kehittyi kuitenkin sisua olla antamatta periksi kaikenlaisille väärille arvioille ja opettelin puolustamaan itseäni, vaikka minulla oli luuserin leima. kasvatin itse itseäni katsellen ympärilleni, vetäen johtopäätöksiä asioista ja käytin aivojani. haloo tästä nousee kun väitän kasvattaneeni itseni itsekseni ja päinvastaiseksi kuin mitä minulta odotettiin. näytin itse itselleni.

minun kanssani eivät vanhemmat olleet. äidillä olisi kotirouvana ollut aikaa, mutta ei haluja. nuorimpana minut työnnettiin yksin ulos, leikkikavereita ei ollut. kuljeskelin metsässä ja kuvittelin itselleni kavereita ja paremman elämän. jos yritin liian aikaisin sisälle niin äiti ei päästänyt minua ennen kuin oli ihan pakko. rukoilin joskus jumalaa, että pääsisin johonkin lastentarhaan tai lastenkotiin, vaikkei sellaisia ollut mailla eikä halmeilla. olisin halunnut muiden ihmisten, myös lasten pariin ja tuntea itseni joksikin. pyhäkouluun minua ei pyynnöistäni huolimatta viety kuin kerran. olisin halunnut tosiaan sosiaalistua ulos yksinäisyydestäni ja saada kokea onnistumisia ja iloa, jotain sisältöä elämääni.

oli paljon muutakin. luonteeni kasvoi omaksi itsekseen vasta myöhään ja ehkä vasta lasteni syntymän ansiosta. nekin tapahtuivat normaalia myöhemmin. sitten tapahtui paljon pahaa ja minä sainkin kasvattaa omiani alkuun ihan yksin. tunnen onnistuneeni heidän kasvatuksessaan, mutta minä sain tukea samaan tapaan kuin kaikkien muidenkin lasten vanhemmat. tarhassa lapsilla oli hienoja ohjaajia, samoin koulussa. urheilupiirit kasvattivat heitä ja mukava kaveripiiri ja monet muut. oli tullut sen aika, että lapset nähtiin ja heitä kannustettiin, rohkaistiin ja kiitettiin ja kaikissa nähtiin hienoja piirteitä ja mahdollisuuksia. kaikille taisi kasvaa vahva itsetunto. omani ovat vielä yhtä lukiolaista lukuunottamatta ylioppilaita ja ammatteihin kouluttautumassa.
kukaan heistä ei ole tuottanut minulle mitään suurta pettymystä. minä päätin aikoinaan sen asian, että he saavat ymmärrystä ja huolenpitoa ja kaikkea sitä, mitä lapsi tarvitsee. Muistin omat kokemukseni. Niistä en ole katkera - enää - koska tiedän ettei elämäänsä kannata katkeruuteen tuhlata vaan yrittää ymmärtää miksi minulle kävi niin kuin kävi. silloin ei kai osattu/tiedetty muuta ja vanhempani olivat väsyneitä.

minä itse olin aivan hämmästynyt tajutessani sen, että luulin lasten kasvatuksen kuuluvan minulle, mutta kävikin niin päin, että lapseni kasvattivat minut.

Unisono kirjoitti:

minusta ei oikein voida erotella sitä, mitä kukin - koulu, koti, kaverit jne - kasvattavat ja minkä kasvattaminen on kenenkin tehtävä. riippuu lapsen perusluonteesta ja siitä, millä tavoin asiat hänelle tarjotaan.

minua opetettiin ja kasvatettiin kotona olemaan nöyrä, kiltti sekä myöntyväinen kaikille ja minä hukkasin jo lapsena oman luonteeni miellyttämisen vaateen vuoksi. minulle sanottiin ettei minua kannata tyhmyyteni vuoksi kouluttaa. kävin sitten aikuisena iltalukion töiden ohella oman laskuuni. minua sanottiin aina huolimattomaksi, sain monta muutakin leimaa otsaani. oma luonteeni on hyvin tarkka ja herkkä asioille edelleen.
minun kohdallani kävi kai siten, että kasvatin hyvin pitkälle itse itseni aikuisena, koska en saanut lapsena muuta kuin negatiivista palautetta vanhemmiltani. ruokaa kyllä oli ja vaatteita. muita aikuisia ei oikein ollut eivätkä koulun opettajat nähneet minua muuna kuin erään sisarusparven nuorimpana. olin taiteellisesti lahjakas eräällä alueella ja kaunis tyttö, mutta siitä puhuttiin harvoin ja sivulauseessa hyssytellen silloinkin. tuohon aikaan 60-luvulla ajateltiin että kakarat ylpistyvät jos heille antaa tunnustusta jostakin taidosta tms.

olin pitkään hukassa, join paljon alkoholia suruuni omasta huonommuudestani ja yritin kai häivyttää itseni jonnekin taustalle, mutta jostain minulle kehittyi kuitenkin sisua olla antamatta periksi kaikenlaisille väärille arvioille ja opettelin puolustamaan itseäni, vaikka minulla oli luuserin leima. kasvatin itse itseäni katsellen ympärilleni, vetäen johtopäätöksiä asioista ja käytin aivojani. haloo tästä nousee kun väitän kasvattaneeni itseni itsekseni ja päinvastaiseksi kuin mitä minulta odotettiin. näytin itse itselleni.

minun kanssani eivät vanhemmat olleet. äidillä olisi kotirouvana ollut aikaa, mutta ei haluja. nuorimpana minut työnnettiin yksin ulos, leikkikavereita ei ollut. kuljeskelin metsässä ja kuvittelin itselleni kavereita ja paremman elämän. jos yritin liian aikaisin sisälle niin äiti ei päästänyt minua ennen kuin oli ihan pakko. rukoilin joskus jumalaa, että pääsisin johonkin lastentarhaan tai lastenkotiin, vaikkei sellaisia ollut mailla eikä halmeilla. olisin halunnut muiden ihmisten, myös lasten pariin ja tuntea itseni joksikin. pyhäkouluun minua ei pyynnöistäni huolimatta viety kuin kerran. olisin halunnut tosiaan sosiaalistua ulos yksinäisyydestäni ja saada kokea onnistumisia ja iloa, jotain sisältöä elämääni.

oli paljon muutakin. luonteeni kasvoi omaksi itsekseen vasta myöhään ja ehkä vasta lasteni syntymän ansiosta. nekin tapahtuivat normaalia myöhemmin. sitten tapahtui paljon pahaa ja minä sainkin kasvattaa omiani alkuun ihan yksin. tunnen onnistuneeni heidän kasvatuksessaan, mutta minä sain tukea samaan tapaan kuin kaikkien muidenkin lasten vanhemmat. tarhassa lapsilla oli hienoja ohjaajia, samoin koulussa. urheilupiirit kasvattivat heitä ja mukava kaveripiiri ja monet muut. oli tullut sen aika, että lapset nähtiin ja heitä kannustettiin, rohkaistiin ja kiitettiin ja kaikissa nähtiin hienoja piirteitä ja mahdollisuuksia. kaikille taisi kasvaa vahva itsetunto. omani ovat vielä yhtä lukiolaista lukuunottamatta ylioppilaita ja ammatteihin kouluttautumassa.
kukaan heistä ei ole tuottanut minulle mitään suurta pettymystä. minä päätin aikoinaan sen asian, että he saavat ymmärrystä ja huolenpitoa ja kaikkea sitä, mitä lapsi tarvitsee. Muistin omat kokemukseni. Niistä en ole katkera - enää - koska tiedän ettei elämäänsä kannata katkeruuteen tuhlata vaan yrittää ymmärtää miksi minulle kävi niin kuin kävi. silloin ei kai osattu/tiedetty muuta ja vanhempani olivat väsyneitä.

minä itse olin aivan hämmästynyt tajutessani sen, että luulin lasten kasvatuksen kuuluvan minulle, mutta kävikin niin päin, että lapseni kasvattivat minut.

Lue lisää

Toki, jos vanhempi on ihan hukassa, noinkin voi käydä.

"minä itse olin aivan hämmästynyt tajutessani sen, että luulin lasten kasvatuksen kuuluvan minulle, mutta kävikin niin päin, että lapseni kasvattivat minut."

Sopisi parhaiten suoraan Perheen alle. Sinne sopisi parhaiten myös äidit ja isät, koska heilläkin on myös muuta kuin kasvatusasiaa. Siitä palsta löytyisikin nopeasti ja helposti, ja saataisiin uusia keskustelijoita.

Isovanhemmuus on perhettä, ei välttämättä vanhuutta eikä ikäihmisiä, sillä on myös alle nelikymppisiä isovanhempia. On muutenkin nuorekkaita isovanhempia, joihin ikä ei vaikuta mitenkään. Ei olla keskustelemassa iästämme vaan roolistamme perhekokonaisuudessa. Ei myöskään olla keskustelemassa pelkästä kasvatuksesta, vaan kaikesta muustakin mitä isovanhemmuus tuo tullessaan.

Ahaa, internet kasvattaa....

Luulen, että nyt sinulla on tuo koko kasvatus-termi hiukan hakusessa.
Kasvatus on sitä, mitä vanhemmat opettavat lapsilleen vauvasta alkaen. Myöhemmin kasvatus on vanhempien oma esimerkki ja se kuinka he suhtautuvat erilaisiin ilmiöihin, miten he käsittelevät tunteitaan, kuinka kohtelevat lastaan.

Netin käyttöön pitää kasvattaa, mutta netti ei ketään kasvta. Siinä se pieni ero. :D

Tuli lyöntivirheitä. Täytyy heti mainita niistä ennenkuin kielipoliisit riemastuvat. Piti siis olla sanat "kasvatus" ja "Teilläkö" tuossa lopussa.

Täällä kun riittää niitä, jotka takertuvat joka pikkujuttuun, lyöntivirheisiin, epätäydellisesti muotoiltuihin lauseisiin, väärään paikkaan vahingoissa klikattuun vastaukseen jne, ihan kuin eivät pystyisi omilla aivoillaan päättelemään mitä kirjoittaja kuitenkin tarkoitti. Kun pitää ihan välttämättä kehittää riitaa vaikka ihan tyhjästä.