Synnyinseutumme

Laps olen köyhän kauniin karjalan,

sieltä niin Laatokan pohjoisrannalta lähellä Jänisjärveä mutta on vielä kolmaskin järvi jonka rannalla synnyin -38,
Muistan jotain en paljon edes tarpeeksi.
Serkkuni ottamista valokuvista näkyy ehjänä vain riihi, asuinrakennus palanut ja talousrakennukset lahonneet.

Laps olen köyhän, kauniin Karjalan,
nyt vaikka vierahissa vaellan.
Siell äiti tuuditti mun kehtoain
ja laulut Laatokan ma kuulla sain.
Kun tyyni milloin oli pinta veen,
ma kuulin niinkuin soinnut kanteleen.
Kun myrsky sai, löi aallot rantoihin.
Ma niitä pelkäsin ja rakastin.
Sinne, sinne kaipaan ain
missä kerran kehdon sain.
Pois täältä kaipaan kotiin Karjalaan.

Laps olen köyhän kauniin Karjalan,
vaan perinnön sain kaikkein kalleimman.
Sain laulun, soiton lahjan sydämeen.
En niitä vaihtais onneen maalliseen.
Kun kaipaus saa mielen murheeseen,
teen lauluun surullisen säveleen.
Kun ilon riemun vuoro milloin saa,
se myöskin lauluissani kajahtaa.
Silloin joulu aina ois,
onnen rintaani se tois,
jos pääsisin taas kotiin Karjalaan.


http://www.youtube.com/watch?v=QUQCM_1Y1Yc

Kiitos *Kukkahame*, kaunista ja herkkää silmille sekä korville. Minäkin voin tuon laulun itselleni omistaa.

Kateeksi käy. Suomenlahden saaret, Suursaari ja Seiskari ovat olleet mahtavia paikkoja elää siinä idyllissä omavaraistaloudessa.

Toinen ääripää oli Petsamo. Mm Paasivirran veljekset olivat petsamolaisia.

http://www.youtube.com/watch?v=tdHNslr3YEo

Dallape-orkesterin tuuban soittaja sai hymyn kareen naamalle. Eihä Dallapen tarvinnut ottaa heikkotasoista solistia. Vilho Vartiainenkin hyvä.

Minusta Anna Mutanen laulaa kauniisti 1965 levytetyssä kappaleessa.
Laps olen köyhän kauniin Karjalan.
Minä syntyperäinen Nurmijärveläinen, mutta sodanjälkeen kuntaamme muutti paljon Karjalaisia, Nyt ei heitä paljon näy, nyt uusi sukupolvi enkä heitä juuri tunne.
Minulla oli monta hyvää kaveria Karjalaisissa. Koulua kävimme yhdessä.

Onhan se komee torvi jota pitää puihaltaa lujaan!

Siinä rajanpinnassa oli Nikkelikaivos ja etelämpänä Enson paperitehtaat,
jota suomalaiset laajensivat -90 luvulla.

Tuolla kukkahame mainitsi Enson, sinne muutti Ruokolahdelta mieheni 6 vuotiaana, isän mennessä Enson tehtaille puun sisäänostajaksi. Isänsä oli Pietarissa suorittanut merikapteenin arvon, mutta harjoitusaikanaan vaurioitui pudotessaan purjelaivan köysissä myrskyssä.

Enson kodistaan olen kuullut paljon mukavia muistoja, kouluajat sensijaan oli venäläisen äidin ja suomenruotsalaisen isän pojalle vaikeaa aikaa. Ympäristön vihamielinen suhtautuminen jätti kyllä syvät jäljet, jotka tosin helpottuivat Helsingin kouluun siirtyessä. Paljon keskustelin hänen kanssaan kyllä, miten kansojen keskinäinen vihamielisyys voi johtua sodista, joihin kummatkin osapuolet ja lapset varsinkin, ovat aivan syyttömiä.

Kahdeksantoista vuotiaana hän lähti vapaaehtoisena maanpuolustukseen, eikä nähnyt kuin raunioituneen kotikylänsä sen jälkeen. Kuitenkin rakkaat kotiseudun muistot Karjalasta seurasi häntä koko elämänsä, eikä kyyneleitään voinut pidättää kun soi "Jo Karjalan kunnailla lehtii puu".
Kuvataiteessaan hän nautti voidessaan estottomasti kuvata luonnonrakkauttaan, ja erilaisia kansanihmisiä, joskus aika groteskejakin:D Paljon oli nähnyt ja ajatellutkin!

Olen rautalampilainen syntyjäni, ja sen sanon kotiseutuylpeydellä ja ennen kaikkea rakkaudella juuriini. Monasti olen täälläkin kertonut tästä vanhasta emäpitäjästä, jonka suuruuden muistona on upea puukirkko. Rautalampi on vesien saartama joka puolelta, vesireitit sisältävät aavoja ulapoita, koskia ja sokkeloista saaristoa, kapeita salmia. Rannat vaihtelevat hienoista hiekkapoukamista korkeisiin jyrkkiin seinämiin, siis todellinen veneiljän, retkeläisen ja mökkiläisen paratiisi pitäjä on. Kun seudulla on vielä suuret korkeuserot ja laajat metsät , voi kansallismaiseman kaltaisia avaria näkymiä vesistöihin ihailla vuorien huipuilta. Vanhat kaskimaat kasvavat rehevää lehtoa, sekin antaa oman ilmeensä.

Rautalampi on melko uinuva vähäväkinen kunta talvisin, kesällä siellä kohtaavat vanhat rautalampilaiset ja mökkiläiset. Parasta kesän kulttuuriannissa on Runon ja laulun Rautalampi -tapahtuma. Veljeni asuu siellä eläkevuosiaan, vanhemmat on sinne haudattu , ainakin kerran kesässä siellä käyn vanhempieni kuoltuakin.

Rautalammillakin on paljon Karjalan evakkoja asutettu, koulukavereiden sukunimetkin kertovat : Toroi, Jetsu, Bordi, Rovio. Siellä on myös ortodoksinen seurakunta ja kirkko.

Hiljattain saatiin perustettua Etelä-Konneveden kansallispuisto, josta osa on Rautalammin puolella, laki taisi astua voimaan viime kuussa. Joskus kesällä siellä käydessä ajellaan veneellä kolmen kartanon kierros : Ropola, Korhola, Sahala...ja sillä matkalla melko varmasti tapaa myös kalasääsken.

Mistä tämä nyt johtuu että juuriansa on alkanut ajatella, sanokaas se. Netin syy varmaan, kun googeloin Seiskarin saari avatui kiinnostavat sivut. Seurauksena että liityin Seiskari-seuraan.
Sivuilta löytyi vanha kuva Seiskarin majakasta, jonka majakanvartija isoisäni oli. Ajatella ihan valtion virkamies.

Kotiin palatessa tuli mieleeni tämä Luadokan meren randamil, ja sitten vain hakemaan löytyihän se.

Ei ole se mies laulanut jonka laulamana kuitenkin joskus kuullut

http://www.youtube.com/watch?v=VDsSKyvCzZs

Meillä oli vanha valokuva Oulun kirkosta. Isä kertoi käyneensä siellä joskus -20 luvulla ja veljensä joka harrasti valokuvausta otti sen kuvan. He olivat purjehtineet jahdilla Suomenlahden perukoilta Seiskarista sinne asti.
Nyt vasta olen miettinyt sen matkan syytä, mitä varten he siellä kävivät.
Olisivatkohan miehet käyneet ostamassa sieltä tervaa. Sitähän tarvittiin aina veneiden, rysien ja nuottien tervaamiseen. Mistä päähäni on jäänyt, että Oulussa päin tervaa olisi valmistettu. Untako olen nähnyt.

Ouluhan tunnettiin aikanaan tervakaupunkina. Luulen että terva poltettiin Kainuun alueella tuotiin sitten veneillä Ouluun myytäväksi. Liekö ollut tervamarkkinatkin.

Siihen aikaan Oulujoki oli vielä rakentamaton. Sen ns. valuma-alue on hyvin laaja.