Eli kerron teille nuoren näkökulmasta millaista on elää kahden äidin kanssa koko ikä. Juttu alkoi siitä kun tapasin kivan oloisen pojan. Poika silloin 18v, minä 17. Tästä on reilu vuosi aikaa. Muutan nimen, sovitaan pojan nimeksi Jyri.
Tapasin Jyrin siis kaverin kaverien kautta. Meille tuli juttua siinä ja juteltiin netissä paljon. Kerran se valitti, että ei jaksa kun vanhemmat taas riitelee, että äitin uusi puoliso on määräilevä ja ilkeä. Sanoin siinä sitten että: "heitä se jätkä pihalle, onhan se sun koti!"
Jyri sano että:"muuten hyvä, mut se on nainen." Olin siinä sitten että aijaa, eikai siinä. Juttu jäi siihen kunnes pyysin Jyriä minun luo käymään ja se yli 100 kilometriä ajo mun luo.
Ensin meillä oli kivaa. Juteltiin kaikenlaista. Sitten aloin huomaamaan että sen käytös on todella outoa. Jyri käyttäytyi kuin nainen. Jutteli naisten juttuja, meikeistä, ihastuksista, kuunteli youtubesta itku angsti kappaleita. Ja joo tämä ei varmasti kuulosta oudolta, vaan ihan normaalilta, mutten osaa selittää paremmin niitä tilanteita. Tuntui kuin olisin ollut parhaan kaverin kanssa joka on naispuolinen. Jutut olivat todella outoja. Noh kokoajan mentiin oudompaan suuntaan ja minua pelotti välillä, että millaiseen oon nyt sekautunut?! Poika nimittäin puri minua kokoajan (luuli varmaan että se on seksikästä, väänteli naamaansa ja koitti iskeä silmää) ja ei, se ei ollut YHTÄÄN seksikästä, eikä kivaa. Pelkästään ahdistavaa. Se sattui ihan järkyttävän paljon, mulle nousi jokapuolelle mustelmia. Aluksi koitin olla välittämättä, mutta kun se jatkui oli pakko jo huutaa:" Ai vittu, lopeta tuo sattuu ihan liikaa!!!" Sitten se lopetti. Hetkeksi. Illalla katottiin elokuvaa se syötti minua.. SYÖTTI MINUA!!? en voinut keskittyä olennaiseen, vaan mietin kokoajan miksi tuo poika syöttää minua, vaikka minulla on omat kädet. Ok se on söpöä ehkä, mutta kohtuus... Jyri keskittyi tuijottamaan minua ja syöttämään kuin lasta. Kunnes taas aloitti naaman vääntelyn (todella ällöttävän näköistä, ei lainkaan seksikästä) ja näykkimisen. Siinä vaiheessa mua alkoi ahdistaa. Menin makuuhuoneeseen, sanoin että väsyttää. Se tuli viereen, otti mun päästä kiinni ja väänsi itseensä päin ja sanoi:" Mä tulin tänne sun takia, mitä sinä nyt haluat!" Ja tönäisi mun pään pois, alkoi riisumaan multa housuja, näykki, se sattui. Siinävaiheessa sanoin että: Mitä vittua nyt?! Nousin, puin päälle ja lähdin ulos koko kämpästä. Pelotti ihan hirveenä. Vapisin. Soitin veljelle joka asui aika lähellä minua ja kysin saanko mennä sinne. Nillä oli onneksi juhlat käynnissä. Menin sinne ja aloin juomaan. En puhunut veljelle siitä mitään. Mutta veljeni kaverille joka on myös minun kaveri. Selitin kaiken. Se sanoi että älä mene sinne enää halasi (helpottavan miehekkäästi) ja tarjosi oluen. Jossain vaiheessa oli pakko mennä takaisin. Kaveri sanoi että jos jotain tapahtuu niin pitää soittaa niille että tulevat apuun.
Teinhän minä törkeästi jättäessäni Jyrin yksin. Mutta ei sitä pelon vallassa ymmärrä. Noh menin kämpälle valmiina puolustautumaan jos se käy päälle. Mutta mitä Jyri teki? Mökötti sängyssä, kun menin sinne alkoi huutamaan: Missä oot ollut, ompa kiva plaaplaaplaa päläpäläpälä jäkäjäkä jäkä... (nyt tiedän miltä miehistä tuntuu kun naiset huutaa baari illan jälkeen) sen jälkeen Jyri purskahti itkuun ja alkoi avautumaan:
Jyri oli siis asunut koko elämänsä kahden "äidin" kanssa. Sanoi että ei voi tietää miten naisia kohdellaan seurustelu mielessä, kun ei ole ollut isää neuvomassa. Kertoi että on katkera äidilleen, kun ei tunne omaa isää, ei omista ketään vanhempaa miestä joka olisi hänelle kuin ISÄ. Jonka kanssa vois rassailla autoja ja puhua naisista. Niinkuin kaikki tekee? Ei ole ketään isän roolissa, kaikki "poikien jutut" on opetellut itse, kantapään kautta. Ja kertoi miten pahalta tuntuu kun muut kaverit puhuu mitä tekee isän kanssa.
Jyri avautui siinä paljon kaikkea. Minäkin itkin, en tiennyt että asia voi rassata niin paljon. Seuraavana päivänä kerroin jyrille että hän ei ole mitä etsin. Mutta olisin halunnut jatkaa kaverina. Hän ei vaan lopetti yhteydenpidon kokonaan. Auton perävalojen hävitessä, mietin että ei ole oikein tämänkään.
Miksi Jyrin äiti ei ole tietoinen Jyrin ajatuksista? Miksi Jyrin äiti ei kerro Jyrille sen isästä?
Tiedän että jotkut nyt tulee mulle aukomaan anonyymisti jotain että olen homo tai lesbo vastainen ääliö. Ei, en ole. Kerroin vaan minulle sattuneen jutun.
lesbo vanhemmat
4
130
Vastaukset
- ouyyyy
No ensinnäkin alussa sanoit, että määräilevä nainen oli äidin uusi puoliso. Ja kuitenkin Jyri oli kasvanut kahden naisen kanssa koko ikänsä? Oliko siis äidillä ollut aiemminkin nainen kumppaninaan, vai liekkö juttu tottakaan?
No, totta tai ei, niin Jyrin käytös ei johdu siitä, että hänen vanhempansa ovat lesboja. Jyri oli hieman kumma, mutta aika moni nuori mies on hyvin kumma... Vaikka on ihan hetero vanhemmat.- No yyy oooo aaah...
Mistä tiedät ettei, Jyrin käytös johdu siitä että, vanhemmat ovat lesboja? Ihan hyvin voi johtua tai sitten ei, mutta et voi sanoa suoraan, ettei johdu.
Jos on elänyt koko ikänsä kahden naisen kanssa, niin varmasti se myös jossain asioissa näkyy.
- seliiinaa
Päteekö sama kaikkiin yksinhuoltaja äitien kasvattamiin poikiin?
Yhtälailla siellä ei ole isää kenen kanssa rassailla autoja...
Serkkuni on kasvattanut kaksi poikaansa ihan totaaliyksinhuoltajana, ei ole kummankaan isää ikinä kiinnostanut lastensa elämä päivääkään. Ihan tavallisia ja normaaleja poikia ovat tänä päivänä, samat ilot ja murheet kuin kellä tahansa. - tiedoksenne1
Meillä naiset hoitaa autojen rassailun.
Itse ajan uudella ja hienolla autolla, koska olen jo vanha mies;-) Nuorisolla (3tyttöä 16-21v) on "romuautoja" ja niitä sitten virittelevät. Nuorin vaihtoi juuri vintage-ratin menopeliinsä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Minä itkin kotona kun tajusin että
Pelkuruuteni takia kun en lähestynyt vaikka järjestit otollisen hetken ja myöhemmin huomasin lasittuneen katseesi miten101482Muistutus t-Naiselle.
Olet ilkeä ja narsistinen k-pää. Annat itsestäsi kiltin kuvan ulospäin kelataksesi ihmiset ansaan. Sitten päsmäröit, hau1511252Ylen jälkiviisaat estotonta Kamala Harris suitsutusta
Kolme samanmielistä naikkosta hehkutti Kamala Harrisia ja haukkui Trumpia estottomasti. Nyt oli tarkoituksella valittu2821206Oho! Varmistusta odotellaan.
Pitäneekö paikkansa? "🇺🇦Ukrainian drones hit a 🇷🇺Russian Tu-22M3 bomber at the Olenya airfield,"1101010Mää oikeasti vielä kuolen
Tämän tilanteen takia. Minä tosissani yritin ja tiedän että tämä tilanne sattuu sinuunkin. Molemmat taidetaan olla niin38808Kun Suomen uutisiin ei voi luottaa?
Kertoisitteko te uutismaailmasn perehtyneet ASIANTUNTIJAT nyt sitten sen, mihin voi?218787Oiskohan se aika
Selvittää pää vihdoin ja viimein. Minun kaivattu ei todellakaan käy täällä ja piste. Ei ole mitään järkeä enää tuhlata t4705- 24689
- 40641
Kristitty kuvittelee olevansa Jumalan yläpuolella
Kristinusko eroaa muista väkivaltaisuuden osalta, henkisen väkivallan, pakottamaisen osalta. Psyykkinen väkivalta on jop368634