Haluaisin naimisiin mutta mies ei kosi

Noo mie olen kyllä samoilla linjoilla miehesi kanssa, että 6kk on aivan liian lyhyt aika naimisiin menolle tai sen ehdottamiselle. Kihlat miun mielestä on soveliasta tehdä jo noinkin aikaisin, eli lupaus avioliitosta, mutta ei missään nimessä vielä naimisiin.

Ja miksi ei? Miun mielestäni 6kk on sen verran lyhyt aika että siinä ollaan vielä ihastumisen/rakastumisen pauloissa ja sitten ko tulee vastaan se arki ja elämä saman katon alla, niin sitten voipi olla kinkiisempää.

"Seurustelu on edennyt jopa niin pitkälle että olemme tavanneet toistemme porukoita" Miun maailmassa ja fiiliksellä tämä on vielä siinä asteella että ei asuta vielä samassa osoitteessa ja suhde hakee vasta uomiaan.

Huvittavaa miten kun naiset alkaa luettelemaan parhaita asioita miehessä niin lähes poikkeuksetta ensimmäisenä on joku koulutukseen/työhön/rahaan liittyvä asia. Kiinnostaako teitä edes se mies vai vaan se ulkoinen status?

Kuusi kuukautta on ehdottomasti liian lyhyt aika. Mihin sinulla on kiire? Nauti tästä seurusteluvaiheesta täysillä nyt kun siihen on mahdollisuus. Tämä vaihe ei ole enää koskaan myöhemmin mahdollinen, avioparin arkea ehditte kyllä elää riittämiin.

Älä. Vaan. Enää. Piinaa. Miestä. Pyörittämällä. Puhetta. Kosinnan. Tai. Sen. Puuttumisen. Ympärillä. Pis-te.
Anna luoja paratkoon kumppanille oma aikansa kypsyttää tunteita ja ratkaisuja niin isossa asiassa kuin naimisiin meno ja kosinta! Rispektiä hänen etenemisvauhdille, mikä ei tosiaankaan ole mitenkään hidas, kun olette seurustelleet vasta 6 kk.
Olkoon vaikka kyse arvoista, että seksiä vasta avioliitossa tms.
Musta on aika järkyttäviä avioliitot, mitkä on solmittu muutaman kuukauden kuluttua tapaamisesta. Joskus onnistuvat, useimmiten ei.

Enson ajattelin että aloitus olii provo...mutta ei ilmeisesti ollutkaan. Elät nyt ralastumisvaihetta ja näet asiat ruusunpunaisina. Mihin kiire? Tuoko avioliitto sinulletunteen turvallisuudesta? LKuudessa kuukaudessa et vielä tunne miestäsi eikä hän sinua. Eikö ole parempi että rauhassa tutustutte toisiinne ilman paineita? Etkö halua että liitosta tulee pysyvä? Jotkut meistä kun on hitaampia, harkitsemme pidempään jotta emme tee harhalyöntejä. Et kai halua olla miehellesi sellainen? Asukaa yhdessä, rakastakaa ja riidelkää, matkailkaa ym. Odota, että tulee myös niitä kriisin aikoja ja vaikeita vaiheita. Sitten näette, onko teissä ainesta elämän mittaiseen suhteeseen.

Mitäpä se naimisiinmeno muuttaisi? Itse odotin kolmatta lasta, kun päätimme mennä naimisiin ihan vain siksi, että se helpottaa monia asioita ja että voi ottaa yhteisen sukunimen. Aika toisarvoisia seikkoja siis. Huvin vuoksi ja ajan kuluksi. :D

Puoli vuotta on lyhyt aika sitoutua toiseen, en ehkä itsekään olisi niin nopsaan mennyt. Tutustukaa rauhassa toisiinne niin että liitto on takuulla varma ihan molempien mielestä! Eihän sinulla vain ole kermakakkuhäät mielessä? Naimisiinmeno häiden vuoksi? Kyllä sen pitää olla ihan muista syistä minun mielestäni. Toki ne kakkuhäät voi pitää, mutta pohjana pitää olla varmuus toisesta, ei varmistus.

Taisit tehdä sen jo, no anna miehelle aikaa ja pidä pintasi ehkä se sormus vielä tulee jouluaattona tai seuraavana, tietääpä nyt ainakin että se sulle kelpaa.

Kuulostat sen verran ihmeelliseltä tyypiltä ette ihmettele yhtään miksi mies haluaa katsella pidempään olisiko sinusta hänelle vaimoksi...

Mikä on kun hän ei kosi? Yksinkertaista. Puoli vuotta on lyhyt aika tutustua toiseen. Hän ei ole vielä ainakaan varma, että sä olisit se hänen elämänsä rakkaus. Ei ole varma omista tunteistaan. Ei ole varma, sopisitko sä hänen lastensa äidiksi. Erittäin fiksu mies. Sä puolestasi toimit vähemmän fiksusti. Ei kukaan jaksa tuollaisia älyttömiä kyselyjä olenko liian ruma, lihava yms. Lopeta ja nauti tästä hetkestä.

Itsehän päätät, miten kauan olet valmis odottamaan kosintaa. Varsinkin naisen kannattaa asettaa näissä asioissa itselleen aikataulu, koska lisääntymiseen ei ole loputtomasti aikaa. Jos jokainen kumppaniehdokas haluaa sen 3-5 vuotta katsastella niin voi käydä niin, ettei enää lapsia saa kun se oikea löytyy. Joskus kannattaa toimia nopeasti. Suomessahan saa avioeron, jos ei kaikki mene tuubiin.

Puoli vuotta on todella lyhyt aika seurustelua, en yhtään ihmettele miksi kosintaa ei ole kuulunut. Itsekin halusin tutustua ensin kunnolla mieheeni ennenkö edes ajattelin kihlautumista tai naimisiin menoa. Meillä kihlat vaihtui 4 vuoden seurustelun jälkeen ja siinä samalla sovittiin että kahden vuoden päästä naimisiin jos vielä ollaan samoilla linjoilla :) Ainut virhe mielestäni meillä oli se että muutimme liian aikaisin yhteen (seurustelua n.6kk), se toi säröjä suhteeseemme kun tosiaan ei toisiamme tarpeeksi hyvin vielä tunnettu. Onneksi vaikeuksista selvittiin, mutta ei erokaan kaukana ollut vaikka rakkautta riittikin.

Kosinta tulee kun on tullakseen, se on niin iso päätös että fiksuhan miehesi on kun haluaa olla varma asiasta. Eikä se tarkoita sitä etteikö miehesi sinua rakastaisi ja toivoisi yhteistä tulevaisuutta.

Oi hitto, mitä oot mennyt tekee... olet painostanut seurustelukumppaniasi vakavalla asialla. Te olette seurustelleet VASTA kuusi kuukautta. Olette vasta tutustumassa toisiinne ja rakentamassa luottamusta. Nyt sinä omalla toiminnallasi olet vaarassa pilata kaiken.
Lopeta jankutus ja asiasta jauhaminen. Lopeta kysely ja kärttäminen. Käytöksesi on henkistä väkivaltaa ja painostamista. Itse olisin ehkä jo ahdistunut eron partaalle sun käytöksestä.

Nauti yhdessäolosta ja tutustu toiseen rauhassa. Kukaan terve, vastuuntuntoinen ja avioliittoon vakavasti suhtautuva ihminen ei ole valmis avioliittoon kuuden kuukauden seurustelun jäljiltä. Ole innellinen, että kumppanisi on fiksu ja rehellinen eikä halua tehdä hätiköityjä ja ehkä virheellisiä ratkaisuja. Avioliitto on suuri päätös monelle ihmiselle, jota tulee harkita pitkään ja ennenkaikkea; opetella seurusteluaikana tutustumaan toiseen.

Voi hyvää päivää... Ihan oikeasti, 6kk on tooooodella lyhyt aika. Me deittailimme ensimmäisen vuoden niin, että emme vielä edes puhuneet seurustelevamme.

Yhteen muutimme kun takana oli 2 vuotta yhdessä. Rakkaudesta puhuimme puolisen vuotta yhdessä asumisen jälkeen, eli 3,5 vuotta siitä kun suhteemme alkoi.

Yhdessä olemme eläneet nyt 8 vuotta, eli n. 12,5 vuotta kaikkiaan. Perheessä 2 lasta. Alustavasti oli juttua, että olis ihan kiva sitten vanhuuden päivillä olla naimisissa, että olis molemmille sellaiset lesken oikeudet, jos toinen vaikka sairastuu, kuolee yms. Olemme siis jutelleet, että vos käydä vihille menemässä ennen kuin ikää on 50v. Siihen on vielä n. 10 vuotta.

Tiedän olevani tärkeä ihan ilman sormustakin.

Minä juoksisin karkuun, jos nainen haluaisi naimisiin ja lapsia puolen vuoden jälkeen. Epäilisin olevani pelkkä siittäjä ja elättäjä enkä mikään elämän mies.

Näin on kerran käynytkin ja juoksin kiireesti karkuun. Uusi mieskin löytyi kuukaudessa ja erosivat ennen kuin vaipparumba loppui.

Jos olet syntynyt 1985 kuten nimimerkkisi kertoo, niin olet kyllä hyvin lapsellinen ollaksesi 3-kymppinen. Kirjoituksesi henkii "mut kun mä haluun"- kiukuttelua: olet päättänyt tehdä miehestä aviomiehen itsellesi ja kun et saa oitis tahtoasi läpi, turhautunut.

Ei ihme, jos mies kavahti "kosintaasi" - puolen vuoden tuttavuus on vasta pintaraapaisu! Puhut miehestä kuin olisit elokuvan roolittaja: tämä tässä on nyt sopiva rooliin nimeltä Aviomies ja Isä. Herranen aika, ethän sinä edes tunne häntä IHMISENÄ!? "En vaan ymmärrä miksi hän ei sitten kosi jos kerran on kiinnostunut minusta. Olen yrittänyt tiedustella varsinaista/varsinaisia syitä sille miksi hän ei minua vielä kosi." Jos tuntisit hänet, tuntisit myös hänen ajatusmaailmansa eikä sinun tarvitisi ihmetellä täällä ventovieraille ihmisille asiasta!

Sanallakaan et mainitse rakkautta ; kehut kyllä, että mies on sitä ja tätä, sopiva aviomieheksi ja isäksi... Haloo! Entä rakastuminen, rakastaminen, intohimo?! Et ole hankkimassa esim omiin käyttötarkoituksiisi sopivaa autoa tai asuntoa, vaan muodostamassa parisuhdetta, jonka tarkoitus on kestää loppuelmän ajan.

Sen perusteella, mitä luen näitä kommentteja täällä, mieleeni tulee m.m. sana "Pragmaattinen", eli käytännönläheinen. Kenties on kysymys siitä Iida, että olet voimakkaastikin käytännönläheinen? Mitään 100%-pragmaattista henkilöähän ei ole tietenkään olemassa, vaikka seuraavissa lauseissa tulen käsittelemään kyseistä stereotypiaa.

Pragmaattinen persoona, eli käytännönläheinen ihminen tekee mieluummin kuin suunnittelee tai pohtii tekemistä. Iida, kenties olet arkisin rutiinitöissä joissa ei jouda asioita pohtimaan? Työpaikalla käytännönläheisyydestäsi on varmastikin hyötyä - kuten myös vapaa-aikanasi. Muut miettivät strategioita ja sinusta tuntuu että mitään ei tapahdu. Sinä hoidat asiat samantien, oikealla taktiikalla, loppuun saakka ja mitään ei jää lojumaan/tekemättä. Joku sanoo: "Hetkinen..." ja sinä sanot iloisena: "Se on tehty jo" - ja saat kiitokset siitä kun asiat hoituu - tai moitteet kun veit asiat liian nopeasti läpi.
Käytännöllisyys kulkee käsi kädessä johdonmukaisuuden kanssa. Pragmaattinen persoona voi olla hyvinkin luotettava ja hän luo helposti ympärillensä johdonmukaista ilmapiiriä. Tunne-elämäsi ei häiritse sinua. Pääset ikään kuin esteettömästi eteenpäin elämässä sikäli mikäli polullesi ei eksy asioita jotka käytännössä koet esteinä. Johdonmukainen taktiikkasi ja kykysi nähdä asioiden välineellinen arvo pelastaa sinut niiltäkin esteiltä.

Kenties tuleva miehesi (johon olet ihastunut) on intuitiivinen, emotionaalinen teoreetikko - insinööri, taidemaalari tai säveltäjä? Kyseisille henkilötyypeille on monesti ominaista asioiden tarkka suunnittelu. Ihmissuhteissa pitkän aikavälin kognitiot ja emotiot ovat tekijöitä joiden perusteella aletaan asioita viemään vasta suunnittelutasolle. Pragmaattinen henkilö saattaa kokea suunnittelun pelkkänä jarruna vaan, kun taas "insinööri" saattaa stressaantua kun pragmaatikko vaikuttaa haluavan "kaiken tässä nyt ja heti".

Parisuhteessa pragmaattisen kanssa on tärkä ettei toinen osapuoli koe itseään pelkäksi välineeksi vailla ihmisarvoa. Erittäin tunteellinen ihminen saattaa kokea parisuhteen pragmaattisen kanssa pelkäksi robottimaiseksi prosessiksi joka sisältää lähinnä vain selkeitä tavoitteita ja niiden tuomia suorituspaineita. Erotiikkaan liittyvälle mystiikalle ei ikään kuin vaikuttaisi olevan tilaa. Emotiot ja kognitiot pyritään perustelemaan ja ne joita ei voi perustella, katsotaan helposti turhiksi (tai oireiluksi).

Kuudessa kuukaudessa seurustelukumppanin välineellinen arvo on varmaan paljolti kartoitettu ja todettu tilanteeseen sopivaksikin. Käytännönläheiselle ihmiselle merkitsee välineellinen arvo paljon - ja se tieto taitaa riittääkin. Kiva, jos on löytynyt joku joka vastaa tarvetta.

Pyytäisin kuitenkin ajattelemaan seuraavaa:
Immanuel Kant sanoi että toisia ihmisiä tulee aina käsitellä päämääränä sinänsä eikä välineenä jonkin asian hankkimiseen.

Jos päästään yhteisymmärrykseen, niin teoreetikko/emotionaalinen ja käytännönläiheinen voi olla hyvinkin toisiansa täydentävä pari :)

En luovuttaisi heti jos molemmat haluavat jatkaa. Hyvää Matkaa

Onko se "Iidan" mies/poikaystävä kenties pohjanmaalta?
Kerron myöhemmin miksi tätä kysyn

Hyvin on lyhyt... itsekin olen seurustellut yli 5 kk (keski-iässä), enkä ole haluamassa kihlojakaan, saati muuta. Mikä nykyaikana estää seurustelemasta vaikka koko suhteen ajan? Mikä estää tekemästä kaverille lapsiakin, kun isyys voidaan vahvistaa ja jopa tutkituttaa varmuudella.

Oma työ- oma lupa kotona, omakin vapaa-aika, sekä sitten ne yhteiset ajat ja tekemiset... elämä on täyttä ilman sormuksiakin.
Tiedän yhden parin jotka eiosaa erota. syynä se että vaimo oottaa leskeneläkkeen lankeavan kuin manun illallinen.
Kumpikin elää jo tahoillaan uutta elämäänsä. asiathan on ihan sopimuskysymyksiä mitä ihmeellisimmissä kuvioissa jos tarkkoja ollaan, ja minulle ainakin sopii että en mene ikinä naimisiin- enää. Olin kerran. Nuoruuden liitto väärän ihmisen kanssa.

Kaikille avioon aikoville toivoisin? Harkintaa. Intohimoinen rakkaus voi lopuua, haalistua... Mitä yhteistä silloin parilla on, niin se ratkaisee. Joko omaisuus, huumorintaju, tuttuus tai jokin muu ihmisillä on keskenään liimana- joka oikeasti kantaa eteenpäin.
Aloittajalta voisi kysyä: olisitko valmis itse sairaana huolehtimaan vielä pahemmin sairaasta kumppanistasi omaishoitajana. Oikeastaan tuohon kiteytyy se aviorakkaus.
Kentällä näitä toisiaan syvän inhimillisesti rakastavia ihmisiä näkee. Olleet kymmeniä vuosia yhdessä. Toisilla on perinteinen tarina, toisilla kuin monta pientä novellia, mutta kaikkia yhdistänyt se, että näissä ihmissuhteissa on kunnioitettu toisen sisintä- eli annettu toisen itse päättää asiansa, senkin, kenen kanssa ja milloin toinen avioon menee...

Kyllä pitää olla aika epätoivoinen jos puolen vuoden tapailun jälkeen alkaa kerjäämään vihille. Olet aivan liian helppo nakki ja helppoa ei halua kukaan. Lopeta se vihille vinkuminen ja kuittaa aikaisemmat hölmöilysi vitsiksi. Mies juoksee karkuun ja kovaa, jos jatkat lapsellista jankuttamistasi.

Jopa 6 kuukautta ja ei alttarilla. Mitä tämä oikein on, nyt oikeesti pistät johonkin tapakoulutukseen. Kaikkihan tietää että alttarille parin viikon sisään parisuhteen alkaessa. Viikossa jos puoliso on se "oikea".

Luin kaikki kommentit läpi ja olen näköjään ainoa joka on aloittajan kanssa samaa mieltä ja pidän 6 kk sopivana tai miksei jopa ideaalisena haudutteluaikana. Yllättävää. Eikö näin juuri elämän pitäisi mennäkin, että kun tavataan elämän tosirakkaus niin puolisen vuotta katsellaan että onko tämä totta vai erehdyinkö, ja sitten mennään naimisiin. Tai kihloihin kunnes saadaan häät järjestettyä, mutta kihlaus on periaatteessa sama asia.

Jos mies on mennyt tästä mutkaiseksi niin huolestuisin hiukan. Hänestä olet ihastuttavaa seuraa ja sielunkumppani ja kaikkea hyvää, mutta on mahdollista että hän elää jossain määrin kaveritasolla kanssasi. Hyvän kaverin tasolla toki, mutta ei avioliittotasolla.

Hänet voi jopa ajan kanssa saada myöntymään avioliittoon ja uskoteltua että olette rakastuneita ja Jumalan tahto tapahtui ja mitä kaikkea, mutta jotain jää aina puuttumaan. Avioliitto voi siltikin kestää vaikka loppuun asti ja elätte iloisina, mutta ette onnellisina. Tulette täyttämään sitä pientä tyhjiötä tavaralla, harrastuksilla ja lasten kustannuksella. Valitettavasti se myös onnistuu ja tyhjiö jää pimentoon, mutta se on siellä ja hiertää aina toisinaan ja saa muotoa kaikenmaailman epäluottamuksesta ja välinpitämättömyydestä.

No tämmöisiä ajatuksia minulla heräsi ja voin kyllä olla täysin väärässä kaikessa. On se niinkin että naiset välillä hötkyää ja säheltää ja riehaantuu jostain harha-ajatuksestaan.

Sanopas sille miehelle että "kuulehan tee mulle ensi lauantaiksi mun oloinen salaatti niin minä teen sulle vastaavan seuraavana lauantaina".

Siitä tiedät jo aika paljon :)

Jos salaatit stemmaa niin elämätkin voi stemmata eikä aikaa tarvi enää laskeskella.

Ja jos on kiire niin noi voi tehdä yhtenä viikonloppuna. Lopputuloksen tiätte vaan työ kaks, meillä muilla ei ole osaa eikä arpaa.

Tuossa tilanteessa olisin itse ottanut välittömästi etäisyyttä!

Olimme seurustelleet 3 vuotta kun nykyinen vaimoni sanoi opiskelijakämpässäni yhtenä aamuna, että hänen mielestään meidän pitäisi mennä kihloihin.
Siitä se lähti liikkeelle 45-vuotta sitten vaikka olin vain velkainen heppu ainoana omaisuutena niukat ja kuluneet vaatteet.

Voi hyvänen aika..Lapsi parka.Ei 6kk suerustelun jälkeen naimisiin mennä.Tutustukaa nyt hyvänen aika toisiinne,siitä huolimatta vaikka mies aivan ihmeellinen olisikin.En voi ymmärtää,miksi ihmettelet,miksei mies kosi.Huoh.

Minusta aloittaja vaikuttaa aivan tavalliselta naiselta. On myös hyvä, että mies tietää, mitä sinä toivot. Nyt olisi kuitenkin syytä pistää suu suppuun ja lakata puhumasta avioliitosta tai lapsista. Muuten mies lähtee karkuun ennen kuin ehtii edes sulatella ajatusta. Tyypillinen mies ottaa mieluummin naisen, joka odottaa häntä kärsivällisesti ja päättäväisesti rakastaen, kuin sellaisen, joka painostaa vihille. Kumpi sinusta itsestäsi kuulostaisi paremmalta vaimoehdokkaalta, jos kyse olisi romaanihenkilöstä?

Tee mielessäsi päätös, kauanko sinulla on varaa odottaa, esimerkiksi vielä vuosi. Käytä tämä seurusteluaika mahdollisimman hyvin miehen kanssa, niin että hän näkee parhaat puolesi. Jos mies ei tuona aikana palaa asiaan, kosi määräajan lopussa itse. Sitten on joko mentävä naimisiin tai erottava, mutta sitä ennen (tämä on tärkeintä) elä täysillä ja rakasta. Sen paremmin et voi edetä.