Kuinka päästä takertuvasta ystävästä eroon?

Sinun pitää olla rehellinen hänelle, muuten hän miettii mikä meni vikaan ja mikä hänessä oli vikana. Kerro vain että et tunne, että kemianne kohtaavat ja että haluat olla omissa oloissasi tästä lähtien. Ole tiukkana, tungettelevista ihmisistä ei pääse eroon heti, vaan he yrittävät usein montakin kertaa uudestaan, kun eivät vain tajua miksi joku ei voisi välittää heistä kun ovat niin voimakkaasti läsnä toisten elämässä.

Toisaalta hän voi olla hyvin yksinäinen ja saattaa olla että hänellä ei ole muita ystäviä kuin sinä. Mutta jos hän kerran kutsumatta työntyy kotiisi niin kyllä sellainen menee jo vainoamisen puolelle. Vaikka hän olisi kuin yksinäinen niin kyllä jokaisen kotirauhaa täytyy sen verran kunnioittaa että kylään tullaan vain kutsusta. Voisit aloittaa vaikka siitä että alat pitämään ulko ovea lukossa, ja kun ovikello soi niin kurkkaat jostain salaa kuka on oven takana etkä näytä hänelle itseäsi niin että hän luulee ettet ole kotona. Ja jos hän itse kysyy sinulta että saako tulla kylään niin sanot että sinulla on nyt muuta menoa ja kutsut sitten itse kun sinulle sopii.

Sinun kotiisi ei tule KUKAAN sinun sitä sallimatta. Hänen esitettyään "kylään tulo pyynnon", ehdota sen sijaan että tapaatte näyteikkunaostoksilla, kävelylenkillä tjms..
Hänen ilmoitettuaan että tulkee vierailulle huomenna, sinulla on muuta menoa tai olet sopinut viettää sen ajan vanhempiesi, sisaresi, naapurisi, pelastuarmeijan hommissa -kanssa

Myoskin sovi tapamisiinne aina muita ystäviäsi, sinun ei tarvitse tavata häntä vain kahdestaan. JA paikassa josta voit poistua silloin kun itse haluat.

Ystävästäsi ei tarvitse tehdä vihamiestä, mutta on aikoja jolloin liika läheisyys on häiritsevää.

Ihan kuin olisin itse kirjoittanut aloituksen, mutta olisin vielä lisännyt sen, että tämä ystävä antaa itsestään kuvan, että välittää minusta ja minun hyvinvointini on hänelle tärkeää...kuitenkin todellisuudessa hän tietää kaiken, kaikki tehdään miten hän haluaa, keskustellaan mistä hän haluaa jne...
Olen tietoisesti järjestänyt menoja niin, että menemme isommalla porukalla, jolloin hänen v......sensa on suuri ja hän on miltei raivon partaalla...Tunnelma sanoin kuvaamattoman kireä.
Tästä huolimatta hän yrittää saada minua väkisin mukaansa sinne ja tänne, en lähde, enkä pyydä kylään, mutta hän ei lannistu, korkeintaan muutama päivä ettei hänestä kuulu mitään ja taas se alkaa...
Hänellä ei ole muita ystäviä ja alan kyllä pikku hiljaa ymmärtämään miksi, ei kukaan kestä tuollaista omaan napaan tuijottajaa...

Kiitoksia vastannaille, tuli helpottunut olo kun en ole ongelmani kanssa yksin.

Tälläisen asian sanominen suoraan on vaikeaa, koska ihminen ei ole tehnyt minulle mitään väärää. En vain pidä hänen seurastaan, se ei ole kummankaan vika jos kemiat eivät kohtaa ja ystävyydessä tunteet eivät ole molemminpuoleiset. Ystävyyttä ei voi pakottaa. Muutaman kerran olen kokenut saman, että minuun on otettu etäisyyttä, mutta en ole pitänyt sitä ongelmana vaan antanut ihmiselle hänen tarvitsemansa tilan. Tällä hetkellä olen tämän henkilön kanssa hyvä ystävä, vaikkamme olekaan niin läheisiä kuin ennen.

Ihmiset muuttuvat,
ystäviä tulee ja menee.
Se pitäisi hyväksyä.

Mutta tämä toinen ystäväni ei sitä hyväksy. Hänen seuransa imee "mehut". Lieventävä asiahaara on että hän asuu kaukana, mutta siitä huolimatta hän ehdottelee tapaamisia usein. Otan neuvosta vaarin ja otan etäisyyttä. Jos tämä ei toimi, joudun sanomaan suoraan. Järkevä ihminen kuitenkin ymmärtää ottaa etäisyyttä kun huomaa, että toinen välttelee. Jos ystävä välttelee, sitä ei voi olla huomaamatta. Minusta on typerää tungetella väkisin jos oikeasti huomaa, että toista ei kiinnosta...

Tsemppiä sulle "kompaan" ystäväsi kanssa. Toivottavasti saat otettua tähän ihmiseen etäisyyttä ja että sinulla olisi taas hyvä olla. Ihminen joka koettaa tungetella "naamalle" on erittäin ahdistavaa seuraa...

Minullakin on ollut pari samankaltaista ystävää nuorempana. Olin silloin aivan liian kiltti tavalla, josta Meiju kirjoitti.

Ratkaiseva oivallus oli se, että kehenkään ei tarvitse pitää yhteyttä, jos ei halua. Sitä ei ole pakko sen enempää edes selitellä eikä siitä myöskään tarvitse tuntea syyllisyyttä. On aivan niin kuin kirjoititkin, ystäviä tulee ja menee. Aikansa kutakin.

Molempien ei-toivottujen ex-ystävien ongelmana oli takertuvuus ja ylikäveleminen, minkä vuoksi heillä oli ongelmia ystävyyssuhteissaan. Olen sittemmin huomannut, että syyllistämään pyrkivät ihmiset ottavat uhrikseen monesti juuri sellaisen, joka tuntee syyllisyyttä silloinkin, kun ei olisi aihetta. Kyse on siis myös sinun omista rajoistasi, joitka kannattaisi vahvistaa niin kuin Meiju kirjoitti.

Tänä päivänä tunnistan jo alussa sellaiset henkilöt. jotka eivät tuo hyvää oloa eivätkä kuulu ystävieni joukkoon. Sen olen saanut noista kokemuksista opittua. Loppujen lopuksi suurin osa ihmisistä on mukavia ja vastavuoroisuuteen ja hyvään ystävyyteen kykeneviä ystäviäkin löytyy ajan myötä. Toivon, että myös nämä entiset ystäväni ovat sittemmin oppineet parempia tapoja olla ystävä kuin takertuminen ja päällepäsmäröinti. Kaikkea hyvää sinulle toivoen.

Kiitoksia jälleen vastauksista.

Tämä on minulle uusi tilanne, koska koskaan ennen en ole kokenut vastaavaa. Minulla on paljon ystäviä, lapsuuden ajoilta ja aikuisiällä solmittuja suhteita. Tällä hetkellä minulla on elämäntilanne, jossa joudun erilaisissa tilanteissa asettamaan itseni ympärille rajoja. Tiedostan, että en hallitse sitä täysin. En silti ymmärrä, miksi juuri tämä ihminen minua pelottaa. En ole joutunut vetämään ystäväni välille rajoja. Päin vastoin vieraimpia ihmisiä kothaan kyllä (työkaverit).


Kenenkään muun ystäväni seura ei ahdista, päinvastoin se voimauttaa ja antaa minulle tunteen siitä että olen arvokas. Olen miettinyt paljon tätä tilannetta ja ihmetellyt, miksi juuri tämä ihminen minua ahdistaa. Koen sen, että hän ei kunnioita rajojani, koen että hän "arvostelee" minua ja hän kerjää sääliä minkä vuoksi en jaksa olla edes empaattinen häntä kohtaan. Jossain menee normaalin avautumisen raja ja koen, että tässä tllanteessa hän käyttää sitä aseenaan minun hallitsemiseeni.

Olen miettinyt paljon ja etsinyt vikoja itsestäni: minulla on asenne vika, olen huono ihminen, enkä yritä tarpeeksi jne. Mutta enää en jaksa. En jaksa syyttää itseäni siitä että olen ihminen. Ajatus välien katkaisemisesta harmittaa ja surettaa, mutta kokisin helpotusta jos emme olisi enää näin tiiviisti tekemisissä. En jaksa enää etsiä itsestäni syitä, olen valehdellut itselleni pari vuotta ja koettanut pakottaa itseni tykkäämään hänestä ja nauttimaan hänen seurastaan. Ei ole onnistunut.

Olen tiedostanut tämän tilanteen kautta, että minun on oikeus itse valita keitä elämääni kuuluu.

Käyn samanlaista kasvukautta läpi, kuin sinä. Rajojen asettaminen ja omien puolien pitäminen. Mulla on samanlainen ihmissuhde ja vielä työpaikalla. Ollaan oltu todella hyviä ystäviä muutama vuosi, mutta viime vuonna jo tajusin, että ollaan kasvettu erillee. Mua ärsyttää tämä ihminen vaikka ei ole syytä tunteelle.

Niinkuin hän niin varmaankin ystäväsi on ns. energiasyöppö. Sopii hyvin kuvailuihisi. Eli aina tapaamisenne jälkeen sulla on mehut pois olo. Ystäväsi imee tavallaan energiaasi tai saatuttaa energoitasi omilla energioillaan. Energioitahan ei voi nähäd, vaan tuntea. Opiskein asiaa käytännössä, kun tämä ystäväni imi minusta energiat ja meinasin siinä samalla seota. Hänellä oli vaikeat ajat, ja olin hänelle se energialataamo.

En myöskään haluaisi loukata ystävääni, mutta jotain on keksittävä. Inhottavaa olla samassa työpaikassa, koska en välty näkemästä häntä.

Tsemppiä sulle! Nämä on näitä elämän ihania haasteita ;)

Hei ElämäON2015,

hyvin sanoit tästä aiheesta "Nämä on näitä elämän ihania haasteita ;)". Paremmin tätä meidän elämässä olevaa kasvuvaihetta ei voisi kuvailla! Ihmisenä kasvaminen on elämän mittanen työ eikä valmistu koskaan. Joskus kasvaminen on todella kivuliasta, joskus vähemmän kivualista. Kun kasvunpaikka tuottaa kipua joudumme silloin erityisesti miettimään toimimmeko oikein. Kun kuuntelemme sisintämme ja olemme rehellisiä itsellemme silloin tiedämme, mikä on meille parhaaksi. Tässä tapauksessa meille parhaaksi on asettaa rajat ja pitää lähellä niitä ihmisiä, joiden seurassa voimme kokea itsemme arvokkaiksi. Turhia ihmisiä, energiasyöppöjä ei kannata raahata mukana. Se on raskas taakka jos energiasyöpön antaa viedä kaiken.

Ps. Elämä on kasvunaikaa ;)

Toiselta palstalta löytyi tähän sopiva kommentti:

Jäneskoira
28.12.2014 21:01

Sehän riittää, että on kantanut oman vastuunsa asiassa. Jos toinen osapuoli ei selitystä tai paremminkin selvitystä asiasta hyväksy/usko, se on sitten hänen oma ongelmansa. Riittää, että on itse rehellinen ja varsinkin itselleen rehellinen. Ero on kuitenkin todella kipeä paikka varsinkin jätetylle ja varmasti myös jättäjälle. Joka tapauksessa se sattuu, mutta oman osansa kannattaa hoitaa mahd. kunnialla, että sattuisi mahdollisimman vähän.

Vaikka olen eronnut mies ja olin aikanani myös katkera, kun minut jätettiin, olen saanut kuitenkin exältä positiivista palautetta siitä, mikä olen lasteni isänä. Tiedän mitä tapahtui ja syystäkin loukkaannuin, mutta en ole katkera enää. Välit exän kanssa on kunnossa jne. Ja nyt, kun aikaa on kulunut, tajuaa sen, että ei oltu "ne sopivat". Eron hetkellä tuon tajuaminen on kuitenkin liikaa vaadittu ja katkeruus hyvin inhimillinen rektio. Nyt sen tajuaa paremmin ja kun tuttava joutui nyt samaan tilanteeseen ja peilaan hänen tilannetta omaani, niin ymmärrän entistä paremmin. Siinä on tunteet pinnassa jokaisella osapuolella. Ajan kanssa siitä katkeruudesta pääsee eroon ja toivoisin ymmärrystä jättäjien taholta tällaiseen vastareaktioon. Jättäjä on voinut miettiä kaiken valmiiksi pitkän ajan kanssa, mutta jätetty joutuu ehkä kohtaamaan sen kertarysäyksellä. Ja voi olla, että se jätetty ei ole yksinkertaisesti ymmärtänyt parisuhteen toimimattomuutta ja purkaa pahaa oloaan kumppaniinsa, mikä on tietysti väärin. No tämä on vain kuvaus yhdenlaisesta kuviosta ja kuvauksia voi kirjoittaa jokainen eronnut omansa ja ne poikkeaa toisistaan.

Lähti vissiin vähän lapasesta nämä minun mietinnät :)

Kiitos kun jaoit ajatuksiasi .,mnbvcx.

Vaikekaksi tilanteen tekee sun kun itse tiedostin vasta nyt että hänen seuransa ei tee minulle hyvää. Ihmisellä saattaa mennä vuosia ennen kuin ymmärtää ihmissuhteen kuormittavuuden. Ehkä sitä ei tahdo myöntää itselleen, että homma ei toimikkaan... Eli jos puhun asiasta suoraan tuntuu kuin olisin tehnyt petosta. Miksi en heti kertonut tms... Pidän hänen seurastaan, mutta en tahdo olla hänen kanssaan niin läheisissä tekemisissä. Parempi, että näemme silloin tällöin kahvittelun merkeissä. Haluan siis etäisyyttä.

Ei lähtenyt yhtään lapasesta sun pohdinnat. ;) Hienoa, että olet kasvanut ihmisenä ja ymmärtänyt miksi suhde ei toiminut. Jos ihminen toistaa virheitään, se hiertää aina uusia suhteita. Siksi itsetutkiskelu on tärkeää.

Oho puhuinpa sekavia XD Hänen seuransa on siis ok jos näemme harvoin, lyhyitä aikoja kerrallaan.

Suuri Kiitos oiiofsefjoiijoe!

Juuri näitä sanoja kaipasin. Taas koko päivän miettinyt päästääkö irti, entä jos teen virheen, entäs jos vain keksin kaiken.. Tosin miten pahan olon voi keksiä.

Ihankuin tarvitsisin syyn sille, mutta juuri rajojen asettamista tässä ollaan opeteltu :D

On se vaan niin, että välillä on vaan päästettävä irti toisesta, jos ei ole enää täysin oma itsensä toisen seurassa. Ja sielunsopimukset ei kestä aina läpi elämää.

Mutta miksi ihmeessä se on niin paljon helpompaa jättää seurustelukumppani kuin ystävä? Tätä tässä myös pohdiskellut :D

Hei
ElämäON2015,

minulla on juuri samoja tunteita; mietin toiminko oikein, olenko keksinyt kaiken, olenko huono ihminen ja onko minulla "oikeutta" toimia näin. Mutta nyt kun tästä ihmisestä ei ole kuulunut mitään lähes viikkoon, tunnen lähinnä helpotusta, en odota häneltä enää yhteydenottoa. Koen nyt olevani vapaa. Toivon, että hän ei ottaisi minuun yhteyttä enää.

Se pitää hyväksyä, että kaikki ihmissuhteet eivät kestä. Jos alkaa haikailemaan menneitä ja sen kautta pohtimaan, tekeekö virheen kun luopuu myös niistä hyvistä asioista (jokaisessa ihmissuhteessa on asiat, joita jää kaipaamaan) niin kannattaa ajatella, että sitä epävarmuutta ei edes olisi jos asiat olisivat hyvin. Jos ystävyys olisi kunnossa mitään ongelmaa ei olisi, olisi vain ystävyys.

Ehkä ystävyyden käsite on sen verran "häilyvämpi" kuin seurustelun. Ystävyyttä ei yleensä tarvitse lopettaa, vaan se häilyy pois. Ystävyyttä pidetään enemmän "koko elämän mittaisena suhteena", koska mukana ei ole vahvoja romanttisia tunteita. Ja ehkä juuri siksi ystävyyden lopettaminen vaikeaa, etenkin jos ystävyyssuhde on kestänyt kauan. Emme oleta tulevamme tilanteeseen, jossa joudumme itse lopettamaan ystävyyden. Ystävyys normaalisti vaan loppuu...

Näitä minun pohdintoja... x) ElämäON2015, oletko päässyt tästä ihmisestä eroon?

Hellou oiiofsefjoiijoe!

Toi vapauden tunne kertoo sen, että sun on tosiaan hyvä jatkaa ilman tätä ihmistä.
Ystävyys kokee ylä- ja alamäkiä varmasti, mutta kyllä sen tietää ja tuntee, että onko suhde taistelemisen arvoinen. Ja tilanteessa, jossa tunnet ettet voi hengittää suhteessä, niin silti mieli takoo vastaan, että "olen paha ihminen jos jätän ystävän". ärsyttävää!

Toi on totta, että koska ystävyydessä ei ole romanttisia tunteita, niin sen herkemmin oletetaan loppuvan koskaa. Mulla on kokemusta vain noista hiipuneista suhteista, koskaan en ole joutunut itse lopettamaan..
Enkä ole päässyt hänestä eroon, tosin olen saanut henkisesti raon meidän välille. Olemme samassa työpaikassa ja edelleen mietin, miten ratkaisisin tilanteen... Nimittäin näemme päivittäin ja törmäämme toisiimme. Olisi parempi vain sanoa että tarvitsen tilaa.

Onneksi elämässä on näitä haasteita niin ei rupea elo kyllästyttämään ;)

Ihan hyviä pointteja sulla. Olit mies tai nainen niin oiva tapa ajatella olisi ajatella suoraviivaisesti, niinkuin teet.

Valitettavaa on se, että toisinaan elämässä tulee vastaan ihmisiä, joiden kanssa on ns. karmallinen suhde. Se on yleensä vaikea suhde, joka pakottaa sut tekemään valintoja. Joko tulemaan toimeen tai päästämään irti. On raskasta päästää irti ystävästä, mutta toisinaan ei ole muuta vaihtoehtoa. Se ei ole väärin.

Kun yksi ovi sulkeutuu niin toinen avautuu. Yksi onnellisuuden salaisuuksista on viettää aikaa ihmisten kanssa, joiden seurassa on hyvä olla.

Ja maailmassa on niin paljon muista asioita joista puhua, kuin juoruilla ja valittaa ikävistä ihmissuhteista. Siihen valuu kaikki energia.

Mutta tämä on mun totuus :)