Maailman menoa palstalle sopivasti isovanhemmista

Hieno tarjous. Missäpäin asutte.

Jaahas onko rahat taas kaikki ryypätty ja apua tarvittaisiin nopeasti?

Henkilökohtainen draama ei kuulu maailman menoa palstalle, jossa keskustellaan uutisaiheista.

Olet iso narsisti, kun ajattelet olevasi iso uutinen.

Miksi ette antaisi meidän eläkeläisten elää omaa elämäämme, jota on tässä yhteisestikin eletty vuosikymmenet ja suunnitelmamme oat valmiit. Ikää tulee, ja on turvallista elää yhteisössä, jonka tuntee.
Paikkakunnaltamme saamme sen avun, minkä tarvitsemme, mutta jos muuttaisimme suosoittelemallanne paikkakunnalle, emme tuntisi ketään, kaikki kontaktimme olisivat poikki.
Ajatteletteko saattaa meidät ja lapsenne yhteen, niin että tukisimme toisiamme, avustaisimme parhaamme mukaan, saisimme heiltä apua ongelmiimme, voisimme kääntyä heidän puoleensa ja he meidän?
Te siinä välissä olisitte tyytyväisinä, kun olisitte järjestäneet elämänne illan lastenlasten avulla turvalliseksi ja harmooniseksi.
Oletteko tulleet kertoneeksi lapsillenne, millaista tulevaisuutta heille kaavailette?

Tuliko huoli minne perintö?

Eiköhän me tässä pärjätä papan kanssa kuitenkin. Ystävämme ovat tärkeitä. Ja auttavia käsiäkin on löytynyt lähiasujaimistosta.

Ei me vielä olla tehty mitään testamenttejä mutta kyllähän tässä tietysti ajan kuluessa semmoinenkin tulee mieleen. Aikuiset lapset ovat jo näköjään omat omaisuutensa muodostaneet, hyvin heillä menee ja lomamatkoja ja ulkomaanlentoja tekevät enemmän kuin minä ja pappa ikinä. Joten eivät he ole meidän perintöjemme tarpeessa. Ehkä sitten toi naapurin Kirsten, joka niin kivasti käy lumityöt tekemässä talvella ja tulee auttamaan marjojen kanssa kesällä.

Rakkaat lapset, jos kaipaatte seuraamme, niin muuttakaa te tänne, vanhempienne lähelle. Voimme auttaa myös muutossa, mutta jatkuvaa avunantoa emme voi teille taata. Älkää suotta murehtiko elettyä elämäämme tai mahdollisia menetyksiämme, sillä olemme eläneet ihan onnellista elämää täällä omassa rakkaassa kodissamme. Meillä on ystävät ja harrastukset, ja kun vanhuus tuo vaivansa, saamme apua ostamalla palveluja. Siihen tarkoitukseen meillä on säästömme, ja lopuksi voimme myös myydä omaisuuttamme hoitomaksuja varten, joten vanhuus on turvattu eikä meidän tarvitse rasittaa teitä huoltamaan itseämme. Tervetulleita olette vierailemaan milloin tahansa ja puhelimessa on mukava vaihtaa kuulumisia, ja enempää emme vaadi. Onhan meillä jokaisella oma elämä omine kiireineen, joten ymmärrämme hyvin jos ei pystytä usein tapaamaan.

Myö ollaa tääl Epsanjas =) Moron

Aloittaja ajattelee, kuten suurin osa palstan nuoremmasta polvesta, että isovanhempien ajatukset pyörivät jatkuvasti jälkikasvun asioissa. Huolehditaan, että isovanhemmat näkevät lapsenlapsiaan, että käydään isovanhempien luona lomilla, valitetaan, ettei keritä kuin pari kertaa vuodessa, suositellaan, että isovanhemmat muuttaisivat kivenheiton päähän, he kun kuitenkin kaipaavat apua. Lapsenlapset jäävät heille vieraiksi, jos eivät asu lähituntumassa.

Osa nuoremmista taas pelkää, että vanhukset takertuvat, he ovat tyytyväiset, kun vanhukset asuvat 100 km päässä, varsinkin jos ovat anoppi ja sen mies.

Toisin sanoen - vanhat ovat ongelma. Pitäisi sitä ja tätä, ja jos vanhat itse esittävät omia mielipiteitään, todetaan, että ikä on jo pehmentänyt heidät. Eiväthän he voi tulla toimeen siellä kaukana, tai vaihtoehtoisesti, he ovat riippana kaiken aikaa.

Kuitenkin nämä ihmiset ovat eläneet 20-30 v kauemmin kuin nuoret perheenjäsenet. He ovat tulleet toimeen omillaan, kasvattaneet lapsensa, tehneet työnsä ja ovat nyt vanhuudenpäiviään viettämässä omassa rauhassaan. Eivät he ole lapsiaan unohtaneet, mutta pitäisi muistaa, että aikansa kutakin. Ne ajat ovat nyt takana, nyt ollaan keskenään ikäihmisinä, tuttavien ja ehkäpä jopa sukulaisten lähellä. Nyt ei ole enää velvollisuuksia hoitaa jälkikasvua, he tulevat toimeen omillaan.
Eivät he ole lapsiaan hylänneet. Ei rakkaus ole loppunut. He ilahtuvat teistä, mutta antakaa heille oma rauha nyt, kun olette itsekin aikuisia.
He ovat nyt suvun vanhimpia. He eivät enää ole äiskä ja iskä.

Minä en voi sanoa muuta kuin että minun mielestä nämä kirjoitukset tässä ketjussa ovat hyvin outoja puolin ja toisin. Lapset kuvittelevat että vanhemmat ajattelevat heitä, omia lapsiaan, ja lastenlapsia. Eivät ajattele. Eikä kiinnosta. Sehän on selvä. Vielä haukkuvat ja irvailevat oncognito päälle ja toivovat että lapset pärjäävät ilman heitä omillaan ja huomiotta jättämisen lisäksi perintökin menee jollekin naapurin Peralle. Ja sitten. Miksi rutista täällä. Unohtaa mieluummin koko ihmiset joille ei selvästi ole tärkeä.

Kotona on hyvä olla.
Vuosikymmenien tuttavuudet ympärillä ja tutut paikat.
Sitten jos ja kun joudun palvelutaloon tai sairaalaan pitkäaikaisena sänkypotilaaksi voitte järjestää minut lähellä teitä olevaan palvelukotiin. Teillä on lyhyt matka käydä katsomassa vuodepotilasta. kiitos.

Hyviä kirjoituksia. Ymmärrän kannan. Tässä vain nyt on kyse siitä että maailma on todellakin muuttunut. Ajat ovat tiukentuneet.

Minusta näyttää siltä että isovanhempi-ikäluokka on kuluttanut itsensä työelämässä loppuun. Rahan perässä juostessa empaattisuus on jäänyt kaiken muun jalkoihin. Perhekin. Läheiset ovat entisiä läheisiä, muutoin kuin paperilla. Ne eivät ole arvoja, joilla voisi kehuskella naapurille, sen sijaan talolla, autolla, vaatteilla ja etelänmatkoilla voi. Ihminen on hukassa siitä kuka on ja miksi tekee asioita.

Omia ongelmia on niin paljon että muiden ongelmista huolehtiminen tuntuisi jo kohtuuttomalta. Se on. Mutta tässä oli kyse välittämisestä. Mutta ei sille ole tilaa, aikaa eikä jaksamista. Tulevaisuus näyttää epävarmalta suurten ikäluokkien jäädessä eläkkeelle, mistä rahat vanhuksista huolehtimiseen?

Sitten nuoremman ikäluokan ongelmista: työssä vaatimukset ovat koventuneet. Varmaa tulevaisuutta ei ole edessä vaikka töitä painaisi niska limassa. Varmaa taloa ja kattoa pään päällä ei ole vaikka tekisit mitä. Niin isoon omistusasuntoon ei enää ole varaa, jollaisessa vanhemmat aikanaan asuivat, koska asuntojen hinnat ovat karanneet käsistä, kuten vuokratkin. Rakennetaan tiuhempaan ja pienempiä asuntoja, kaupungistumista tuetaan, jotta palveluiden tuotannossa voidaan säästää.

Työttömyys voi uhata. Vararikko voi uhata. Maailman talous on huonossa jamassa. Peruspalveluita ajetaan alas. Maapallon elintärkeät varannot ovat pikku hiljaa loppumassa, öljy, vesi, ruoka, sähkö, elintila, pakolaisia virtaa maasta toiseen. Ilmastonmuutos on jo käynnissä, elinolot kurjistuvat, luonnonkatastrofit uhkaavat sotien lisäksi kun ihmiset taistelevat hupenevista elämän perusedellytyksistä.

Palkat eivät ole nousseet sitä tahtia kuin inflaatio on syönyt rahan arvoa. Hyödykkeiden hinnat ovat päässeet karkaamaan käsistä. Puhumattakaan vanhusten, lapsiperheiden, asumisen ja opiskelijoiden tuista, joilla ei saa kustannettua elämää samassa suhteessa kuin aikaisemmin. Ymmärrettävää koska niissäkin pitää säästää. Velkaantuminen on yhä yleisempää ja rajumpaa. Sen lisäksi on paineita omaisuuden ja palkan verottamisen ja eläkemaksujen nostamiselle ja työiän pidentämiselle, jonka päätteeksi todennäköisesti saa tuntuvasti pienemmän eläkkeen kuin tähän asti on ihmisille maksettu. Ja mikä mahtaa olla vanhustenhoidon tulevaisuus jos ajat vain tiukentuvat, kun nytkään ei meinaa olla mistä ottaa.

Tukiverkostoja ei enää ole. On ydinperhe, jonka jaksamisesta huolehtii vain ydinperhe. Minä olin mummolassa kesäisin, ilman vanhempia, ja toisen mummon ja vaarin hoidossa silloin kun vanhempien piti päästä johonkin. Ihan on minullekin hehkutettu kun aina sopi kun vaan kysyi. On se ihanan kuuloista, vinkkasin. Mutta ei vaan toimi meillä. Ei, tulee aina vastaukseksi, ehdottipa aikaa seuraavalla viikolla, lähipäivinä, seuraavan kuukauden puolella tai että isovanhempi ehdottaisi hänelle sopivaa ajankohtaa. Edes kerran pari vuodessa. Kun ei käy niin ei käy. Ei tarvitse käydä. Mutta turha tulla sanomaan että meillä on helpommin kuin heillä. Ainakaan omalla kohdalla ei päde. En tiedä kenellä pätee.

Mutta, paljon on kiinni siitä mitä ihminen itse tekee. Siitä kuinka itse suhtautuu asioihin ja missä näkee mahdollisuuksia, löytääkö niitä. Siitä kuinka hän itse päättää vaikuttaa omaan elämäänsä ja lähipiirinsä elämään. Välittämiseen ei tarvitse rahaa. Tarvitaan vain sydäntä. Mutta se ei ole pakollista. Pidän huolta omista vanhemmistani jos tarve vaatii, ei heitä heitteillekään voi jättää. Minun ei tarvitse toimia sydämettömästi vaikka kokisin että joku muu toimii niin.

Maailma ei kuitenkaan ole synkkä tai tulevaisuus valoton. Paljon riippuu siitä mitä itse tekee. Ihminen ei ole oman kohtalonsa vanki.

Tukiverkostoja voi rakentaa muuhunkin, kuin omiin vanhempiinsa ja isovanhempiinsa. Se malli on ollut toiminnassa aikaisemmin sukupolvesta toiseen, se on tuonut jatkuvuutta ja pysyvyyttä, lastenlastenkin elämään erilaista perspektiiviä. Nyt se on haettava muualta. Ehkä perheet alkavat verkostoitua eri tavalla keskenään. Ehkä pehmeämmät arvot ja kiireen hylkääminen pienemmän, kestävämmä elämän saamiseksi alkaa kasvattaa merkitystään. Joillain on jo alkanut. Se on erilaisen kestävyyden ja rikkauden rakentamista. Välittämisen lisäämistä. Nekin tukevat yhteiskunnan hyvinvointia. Kuluttamisen lisäksi voi itse yrittää tuottaa jotakin.

Moni jo yli 60v huolehtii omasta vanhemmasta,joka asuu 90 v vielä kotona.Siinä voi olla syy ettei jaksa oman lapsen perheessä olla niin tukena,kuin haluaisi.Hoivakoteihin ei noin vaan pääse nykyisin eli tässä syy, ja jopa vielä monet yli 60v käy töissä!