Kun kuolette niin kumpi kaduttaa

Sinua ainakin kaduttaa tuo kirjoitusvirheesi, jonka teit ensimmäisen virkkeen sivulauseen ensimmäisen sanan kohdalla ja nyt toivot, ettet olisi kirjoittanut tätä viestiäsi.

Sekä että,.kaduttaa.

Tuskin ihminen mitään katuu ko on kuollut.

Asia on hieman monimutkaisempi. Jo Hamletissa "action vs. inaction" on keskeisenä teemana.

Pyrin tekemään elämäni aikana kaiken sen minkä haluankin. Yks asia kerrallaan käyn läpi kaiken ihanuuden mitä mailmalla on mulle tarjota. Kohta ollaan tulossa vaiheeseen parisuhde ja sitten matkustelu, sitten ehkä perhe......

Kun kuolen ei mua voi kaduttaa, olen kuollut.

En ole koskaan ymmärtänyt ihmisiä, jotka kuittaavat typerät toilailunsa toteamalla, että onpahan ainakin jotain, jota kiikkustuolissa muistella. Ainakaan tähän mennessä en ole koskaan katunut, etten olekaan tehnyt jotain juttua vain siksi, että siihen olisi ollut mahdollisuus. Olishan sitä mahdollisuus työntää vaikka sukkapuikko pistorasiaan.

Olen ollut kai valmis lähtemään jo vuosia. Ei kaduta tai pelota. Kattoo mitä vielä ehtii tekemään tällä ajalla, joka on jäljellä.

Että kun kuolen ja sitten vasta mun kirjat julkaistaan.

Se kaikki hype mitä ne saa. Ja miten lahjakkaana mua pidettiin.

Mutta olen jo mullassa matojen ruokana.

Siellä itkevät, ja muutama innokkain naisfani, miehiä unohtamatta ravaa haudallani pillittämässä. Ihan kuin ne olisivat ymmärtäneet neroutta. Vitun pseudoälykkäät mahdolliset yliopiston opiskelijat. Olette jo tänään syy rappeuteen ja rumuuteen maailmassani. Teille se on runoutta, korkeakulttuuria. Vaikka se ei edes ole. Varastatte sieluamme ja kehtaatte ilakoida hurmoksessa sen parissa, itkeä kun suuri filosofi on jo mennyt pois. Olette sivistyssana!

Ja minäkin kuolen yksin, työttömänä, hyljättynä ja köyhänä...

Aivan kuten kaikki aikamme Suurimmat.

Koska ei se teillä siitä, ei tänään, eikä huomenna, ei ikinä.

No en oo viel kuollu mut menneestä elämästä kadun vain sitä mitä jätin tekemättä: mua pyydettiin itä-euroopan bändikiertueelle mukaan mutta kieltäydyin. Oisin taatusti nyt kokemuksen rikkaampi mut toisaalta uskon vahvasti kohtaloon et mitään ei tapahdu tai jää tapahtumatta sattumalta. Oishan mut voitu vaik raiskata tsekkiläisessä baarissa ja jättää sinne lojuu kielitaidottomana. Kuka tietää.

Jos mua kaduttais joku asia niin korjaisin sen ja jos se ei ole korjattavissa, niin turha sitä on sitten katua enää tässä vaiheessa.

Ei mua oikein kaduttais mikään, eikä tunnu hirveesti, et jotain olis ihan pakko tehdä, paitsi muuttaa Japaniin, tutustua täysin paikalliseen taidemaailmaan ja tehdä taidetta.

Sekä että.

Asia ei ole läheskään noin yksinkertaista, että tee tai älä tee. Oletetaan esim., että haluan asian X (jota en voi heti tehdä vain omalla päätökselläni), ja myös Y olisi kiva, mutta Y:n tekeminen estää X:n. Jos teen Y:n, menetän mahdollisuuden X:ään, mikä kaduttanee myöhemmin, varsinkin jos käy ilmi, että X:ään olisi tullut mahdollisuus. Jos taas en tee Y:tä vaan odotan tilaisuutta X:ään, voi olla, etten saa kumpaakaan, mikä kaduttanee taas. Vasta jälkeenpäin tietää, mikä vaihtoehto olisi ollut se, joka ei kaduta.

Toinen hyvä esimerkki on se, että jonkun houkuttelevan asian tekeminen voi vaatia aikaa tai rahaa tai olla vaarallista, eli se heikentää mahdollisuuksia tehdä muita kiinnostavia asioita.

Tähän mennessä enemmän kaduttanut se, etten ole uskaltanut tehdä jotain. On jäänyt lähteämättä ulkomaille opiskelemaan, olen jättänyt tarttumatta moneen tilaisuuteen (esim. kivalta vaikuttava mies) ja olen epäröinyt pari kertaa haasteellisen työn vastaanottamisen kohdalla. Ehkä eniten kaduttaa juuri se, etten uskaltanut pitää kiinni haaveestani ja muuttaa muualle opiskelemaan.

Elämä on ohjannut muualle, joten en viitsi kauheasti käyttää aikaani tekemättä jääneiden asioiden murehtimiseen. Itse mietin myös sitä, että voihan olla, että olisi käynyt myös huonosti, jos olisin valinnut toisenlaisia polkuja. Olen luonteeltani turvallisuushakuinen ja se on varmasti säästänyt monilta asioilta.