Olen antanut ei-pörssiyhtiölle lainaksi liiketoimintaa varten rahaa, mistä on selvät paperit näytettäväksi ja velan olemassaolon todisteeksi. Kyseessä on laina, jota sen saaja eli tuo pienehkö yhtiö käyttää liiketoimintaan ja maksaa 6 vuoden päästä liiketulokseen perustuvan korvauksen minulle. Luvassa on 30 %:n tuotto vähintään.
Kun lainansaaja on lyhentänyt verovuonna 2014 sopimuksen mukaisesti velkaansa 10 %, niin eihän tämmöisestä lyhennyksestä mene veroja. Korkoa ei ole maksettu, vaan ainoastaan tuo lyhennys.
Pankinjohtajatuttavani sanoi, ettei veroa menisi kuin tuotosta eli korosta 30%. sitten aikoinaan kun saan tuon tuoton toivottavasti.
Tuleeko tämmöinen laina merkitä veroilmoitukseen?
Mihin kohtaan se täytyy merkitä, jos täytyy merkitä?
Mitä kaikkia asioita lainan suhteen täytyy ilmoittaa, jos täytyy ilmoittaa?
Tulipa nyt kiirus. Olin jo painamassa nappia veroilmoituksen lähettämiseksi, kun rupesin miettimään asiaa. Soitin pankinjohtatuttavalleni ja hän sanoi, että minuna hän ilmoittaisi antamani lainan määrän ja ehdot verottajalle, niin asia on sillä siisti.
Lainan lyhennys
3
59
Vastaukset
- VirtanenAB
Täydennän vielä kysymystäni.
Kyseessä on rakennus- ja korjausalan firma, joka ostaa ja kunnostaa vanhoja taloja/asuntoja huippukuntoon myyntiä varten. Ja ottaa omansa eli hyvän korvauksen tuosta työstä. Pääomaa se tarvitsee liiketoiminnan pyörittämiseen,sillä aina ei voi odottaa, että saa rahat korjatun asunnon myynnistä heti. Ilman lisärahaa eli lainaa toiminta keskeytyisi aina siksi ajaksi, kun asunto saataisiin myydyksi. Eikä se lyö leiville.
Tein tämän lisäyksen, että kävisi selville, millaisesta yrityksestä on kysymys.
Tuo lainan lyhennys tapahtui juuri onnistuneen remontin jälkeen. Laina lyheni vastaavalla määrällä, mutta säilyi muilta osin entisin ehdoin. Hei ja kiitos kysymyksestäsi.
Veroilmoituksella tulee ilmoittaa kenelle laina on myönnetty, lainan ehdot sekä vuosittain saadut lyhennykset.
Verollista on lainan tuotto ja tulee maksuun sinä vuonna kun tuotto maksetaan.
Ilmoita laina lisätiedot kohdassa.
Ystävällisin terveisin
Satu E verotiimistä- VirtanenAB
Kiitos vastauksesta.
Sijoitin lainaa koskevat tiedot mainitsemaasi kohtaan, ilmoitin lainansaajan ja lainan määrän sekä tietysti tuon lyhennyksen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ikävä sinua
Onkohan sulla ollut sama tunne kuin mulla viimeisten parin päivän aikana, eilen varsinkin. Ollaan oltu ihan lähellä ja k273553- 412389
Otavassa tapahtuu!
Rakennuspalo, yläkerta tulessa. Henkirikosta epäillään. Tiettyä henkilöautoa etsitään, minkä mahdollinen epäilty ottanut352218Tulemmeko hyvin
Toimeen ja juttuun keskenämme? Luulen, että sopisit hyvin siihen ☀️ympäristöön, paljon kaikkea erilaista.♥️mietin tätä s71997Tiedän kuka sinä noista olet
Lucky for you, olen rakastunut sinuun joten en reagoi negatiivisesti. Voit kertoa kavereillesi että kyl vaan, rakkautta431552- 381429
- 1271282
Pitkäaikaiset työttömät työllisyystöillä takaisin yhteiskuntaan
Vaikka se vähän maksaakin, niin parempi on valtion teettää hanttihommia, jottei yksilöistä tule yhteiskuntakelvottomia.2591230Kesäseuraa
Kesäseuraa mukavasta ja kauniista naisesta. Viesti tänään mulle muualla asiasta jos kiinnostaa Ne ketä tahansa huoli, t451205- 131189