Tampereen poliisi on "kunnostautunut" järjettömillä takaa-ajoillaan. Viikonloppuna poliisi kaahasi täyttä vauhtia moottripyörän perässä Sorsapuiston halki vaarantaen monen ihmisen hengen. Takaa-ajotilanteita on Tampereella lähes viikoittain. Niissä poliisi ei voita mitään, mutta saattaa viattomat tielläliikkujat suureen vaaraan. Onko Tampereen poliisilta todellakin järjen käyttö tyystin kielletty?
Poliisi takaa-ajaa aivan päättömästi
16
<50
Vastaukset
- 7-7
Aika kummallista, kun poliisia pakeneva rosvo ei koskaan vaaranna kenenkään henkeä, vaan aina poliisi.
Jos taas rosvo liikenteessä tappaisi jonkun, niin taas olisi poliisin vika, kun ei ottanut kaaharia kiinni.
Tuskin Eduskunta suostuisi sellaista lakia säätämään, että muulla Suomessa poliisi on velvollinen pysäyttämään kaaharit, mutta ei Tampereella.- Vilkkupäät
Pysy asiassa ja aiheessa. Poliisi-palstalla puhutaan poliisien väärinkäytöksestä ja tapainturmeluksesta. Tottakai kaksi kaahaajaa on pahempi tilanne kuin yksi. Poliisi on nykyään teatterilaitos jonka palveluksessa on somettajaa, huumekauppiaita, muistamattomia, epätietoisia maistereita, yksi kissa ja kukkahattutätejä passivirkailijoina. Poliisin uskottavuus viranhoidossa on samaa luokkaa puolustusvoimien kanssa. Lihavat luutnantit mopoilevat varuskunta-alueella.
- kusipääkytät
Takaa-ajoon ja kaahailuun tarvitaan kaksi, ilman takaa-ajoa ei kaahailisi kukaan ainakaan yhtä vaarallisesti, mutta kun se on kytistä niin kivaa.
- nix_nax
^^...kun poliisia pakeneva rosvo ei koskaan vaaranna kenenkään henkeä, vaan aina poliisi^^
Olipa typerä kommentti!
Jos rosvo vaarantaa kaahailulla muiden hengen, se ei oikeuta poliisia tekemään samoin. Jos rosvo ei välitä laista, se ei oikeuta poliisia samanlaiseen välinpitämättömyyteen.
Videon osoittamassa tilanteessa poliisi syyllistyi törkeään liikenteen vaarantamiseen. Ko. tilanteeseen ei TLL 48 § sovellu. - rgegfewg
Voi kun asia olisikin yhtä yksinkertainen kuin sinä. Missä kohtaa tarkalleen ottaen voidaan sanoa rosvon kaahailun ja takaa ajavien poliisien aiheuttavan vaaraa muiden hengelle? Teoriassahan tämä voi tapahtua melkein kuinka hitaassa takaa-ajossa tahansa. Pitäisikö poliisin luopua täysin takaa-ajoista? Koska et nyt todennäköisimmin tätä mieltä ole, niin myöntänet asian olevan subjektiivinen, partion itsensä on tehtävä päätös siitä, koska tilanne aiheuttaa heistä kohtuutonta vaaraa sivullisille, ja jos vahinko sattuu niin jälkiviisaat pääsevät puimaan asiaa.
En toki tarkoita etteikö poliisillekkin tapahtuisi arviointivirheitä ja joskus varmasti halu saada rikollinen kiinni, takaa-ajon huuma tai mikä tahansa voi saada aikaan kohtuuttomia vaaratilanteita ja jopa onnettomuuksia ja tällöin tuomio myös heille on paikallaan, mutta rimaa ei myöskään pidä asettaa liian alhaalle. Jos yleiseksi käytännöksi tulee, että poliisi luopuu takaa-ajosta kun meno alkaa menemään rajuksi, niin kuinka monen rikollisen luulet suosiolla pysäyttävän?
En nyt tiedä mistä videosta puhut, enkä googlettamalla tästä Tampereen tapauksesta sellaista löytänyt, joten kyseisestä tapauksesta hankala mitään sanoa. - NiinTaiNäinAinaVäärin
nix_nax kirjoitti:
^^...kun poliisia pakeneva rosvo ei koskaan vaaranna kenenkään henkeä, vaan aina poliisi^^
Olipa typerä kommentti!
Jos rosvo vaarantaa kaahailulla muiden hengen, se ei oikeuta poliisia tekemään samoin. Jos rosvo ei välitä laista, se ei oikeuta poliisia samanlaiseen välinpitämättömyyteen.
Videon osoittamassa tilanteessa poliisi syyllistyi törkeään liikenteen vaarantamiseen. Ko. tilanteeseen ei TLL 48 § sovellu.Ehkä ei TLL 48§ mutta mitenkäs on tuon TLL 2. luku 6§ 1.mom:
"Säädettyjä ääni- ja valomerkkejä antavalle hälytysajoneuvolle on liikenteen ohjauslaitteilla annetuista ohjeista riippumatta annettava esteetön kulku. Tällöin on tarvittaessa väistyttävä syrjään ja pysähdyttävä."
Tiedettävästi koskee myös tarvittaessa vastaantulevaa liikennettäkin. - nix_nax
Videon tapaukseen ei sovellu myöskään TLL 2:6.1
http://www.iltalehti.fi/iltvuutiset/201507040102533_v0.shtml
Poliisiauton kuljettaja syyllistyi aivan ilmeisesti törkeään liikenteen vaarantamiseen. Tuosta ei ole pienintäkään epäilystä. - NiinTaiNäinAinaVäärin
nix_nax kirjoitti:
Videon tapaukseen ei sovellu myöskään TLL 2:6.1
http://www.iltalehti.fi/iltvuutiset/201507040102533_v0.shtml
Poliisiauton kuljettaja syyllistyi aivan ilmeisesti törkeään liikenteen vaarantamiseen. Tuosta ei ole pienintäkään epäilystä.Ja milläköhän perusteella ei sovellu tuo TLL2:6.1?
- nix_nax
NiinTaiNäinAinaVäärin kirjoitti:
Ja milläköhän perusteella ei sovellu tuo TLL2:6.1?
TLL 2:18.1
"Ohituskiellot
Ohittavan ajoneuvon kuljettajan on tarkoin varmistauduttava, ettei ohitus aiheuta vaaraa.
Ohitus, johon käytetään vastaan tulevan liikenteen puolta, on kielletty:
1) näkyvyyden ollessa mäenharjan tai kaarteen vuoksi tai muusta syystä turvalliseen ohitukseen riittämätön;
2) jollei ohitukseen käytettävä ajokaista ole riittävän pitkälti vapaa ja esteetön turvalliseen ohitukseen; ..."
TLL 2:48.1
"Hälytysajoneuvon ... kuljettaja saa kiireellisessä tehtävässä ->tarpeellista varovaisuutta noudattaen<- poiketa niistä liikennesäännöistä, jotka eivät erityisesti koske häntä."
Yo. säännös kyllä koskee hälytysajossa olevan poliisin ajoneuvon kuljettajaa, mutta ko. videon tilanteessa kuljettaja ei - kohtaamistilanteessa ylinopeudella sadekelillä - noudattanut tarpeellista varovaisuutta. Vastaantulijalle, kun hälytysajoneuvo lähestyy ylinopeudella kerrotuissa olosuhteissa, ei jää riittävää aikaa reagoida omalla kaistalla vastaan tulevaan ajoneuvoon siten, että kohtaaminen voisi tapahtua turvallisesti.
Kohtaaminen tässä tapauksessa, missä ohitushetkellä oli rinnan kolme autoa (!), onnistui tuurilla ja sen ansiosta, että videoauton kuljettaja oli ehtinyt siirtyä osin pientareelle. Entäpä, jos pientareella olisi ollut jalankulkija tai pyöräilijä? Tai jos pientareelle hätäisesti väistävä olisi liukkaalla asfaltilla suistunut ulos ajoradalta?
TLL2:6.1
"Säädettyjä ääni- ja valomerkkejä antavalle hälytysajoneuvolle ... on liikenteen ohjauslaitteilla annetuista ohjeista riippumatta annettava esteetön kulku. Tällöin on tarvittaessa väistyttävä syrjään ja pysähdyttävä."
Esteetön kulku on luonnollisesti annettava, jos se on mahdollista ja nimenomaan mahdollista muuta liikennettä vaarantamatta. Nyt po. tilanteessa, missä nopeusrajoitus ilmeisesti on ollut 100 km/t ja vastaantuleva poliisiauto ajaa huomattavaa ylinopeutta, aikaa ei ole esteettömän kulun varmistamiseen ole ollut. Sadekeli tekee yllättävän kohtaamisen erityisen vaaralliseksi, kun äkkijarrutus voi johtaa vesiliirtoon.
Kun ohittamaan lähteminen kerrotuissa oloissa on kielletty, ja kun poliisiauton kuljettaja lähti ohittamaan tarpeellista varovaisuutta noudattamatta, hän noissa oloissa syyllistyi törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen.
Jonkin aikaa sitten törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja (törkeästä ?) kuolemantuottamuksesta tuomittiin ambulanssin kuljettaja, joka vastaavissa sääoloissa oli tehnyt ohituksen mäenharjaa lähestyttäessä ja aiheuttanut vastaan tulleen auton kuljettajan kuoleman. - Oletko_selvännäkijä
nix_nax kirjoitti:
TLL 2:18.1
"Ohituskiellot
Ohittavan ajoneuvon kuljettajan on tarkoin varmistauduttava, ettei ohitus aiheuta vaaraa.
Ohitus, johon käytetään vastaan tulevan liikenteen puolta, on kielletty:
1) näkyvyyden ollessa mäenharjan tai kaarteen vuoksi tai muusta syystä turvalliseen ohitukseen riittämätön;
2) jollei ohitukseen käytettävä ajokaista ole riittävän pitkälti vapaa ja esteetön turvalliseen ohitukseen; ..."
TLL 2:48.1
"Hälytysajoneuvon ... kuljettaja saa kiireellisessä tehtävässä ->tarpeellista varovaisuutta noudattaen<- poiketa niistä liikennesäännöistä, jotka eivät erityisesti koske häntä."
Yo. säännös kyllä koskee hälytysajossa olevan poliisin ajoneuvon kuljettajaa, mutta ko. videon tilanteessa kuljettaja ei - kohtaamistilanteessa ylinopeudella sadekelillä - noudattanut tarpeellista varovaisuutta. Vastaantulijalle, kun hälytysajoneuvo lähestyy ylinopeudella kerrotuissa olosuhteissa, ei jää riittävää aikaa reagoida omalla kaistalla vastaan tulevaan ajoneuvoon siten, että kohtaaminen voisi tapahtua turvallisesti.
Kohtaaminen tässä tapauksessa, missä ohitushetkellä oli rinnan kolme autoa (!), onnistui tuurilla ja sen ansiosta, että videoauton kuljettaja oli ehtinyt siirtyä osin pientareelle. Entäpä, jos pientareella olisi ollut jalankulkija tai pyöräilijä? Tai jos pientareelle hätäisesti väistävä olisi liukkaalla asfaltilla suistunut ulos ajoradalta?
TLL2:6.1
"Säädettyjä ääni- ja valomerkkejä antavalle hälytysajoneuvolle ... on liikenteen ohjauslaitteilla annetuista ohjeista riippumatta annettava esteetön kulku. Tällöin on tarvittaessa väistyttävä syrjään ja pysähdyttävä."
Esteetön kulku on luonnollisesti annettava, jos se on mahdollista ja nimenomaan mahdollista muuta liikennettä vaarantamatta. Nyt po. tilanteessa, missä nopeusrajoitus ilmeisesti on ollut 100 km/t ja vastaantuleva poliisiauto ajaa huomattavaa ylinopeutta, aikaa ei ole esteettömän kulun varmistamiseen ole ollut. Sadekeli tekee yllättävän kohtaamisen erityisen vaaralliseksi, kun äkkijarrutus voi johtaa vesiliirtoon.
Kun ohittamaan lähteminen kerrotuissa oloissa on kielletty, ja kun poliisiauton kuljettaja lähti ohittamaan tarpeellista varovaisuutta noudattamatta, hän noissa oloissa syyllistyi törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen.
Jonkin aikaa sitten törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja (törkeästä ?) kuolemantuottamuksesta tuomittiin ambulanssin kuljettaja, joka vastaavissa sääoloissa oli tehnyt ohituksen mäenharjaa lähestyttäessä ja aiheuttanut vastaan tulleen auton kuljettajan kuoleman."kun poliisiauton kuljettaja lähti ohittamaan tarpeellista varovaisuutta noudattamatta" Ja mistä päättelet ettei noudattanut tarpeellista varovaisuutta???
Mistä tiedät, ettei poliisiauton kuljettaja ollut 100% varma, että pystyy tekemään kyseisen ohituksen turvallisesti??? - esfsecs
nix_nax kirjoitti:
TLL 2:18.1
"Ohituskiellot
Ohittavan ajoneuvon kuljettajan on tarkoin varmistauduttava, ettei ohitus aiheuta vaaraa.
Ohitus, johon käytetään vastaan tulevan liikenteen puolta, on kielletty:
1) näkyvyyden ollessa mäenharjan tai kaarteen vuoksi tai muusta syystä turvalliseen ohitukseen riittämätön;
2) jollei ohitukseen käytettävä ajokaista ole riittävän pitkälti vapaa ja esteetön turvalliseen ohitukseen; ..."
TLL 2:48.1
"Hälytysajoneuvon ... kuljettaja saa kiireellisessä tehtävässä ->tarpeellista varovaisuutta noudattaen<- poiketa niistä liikennesäännöistä, jotka eivät erityisesti koske häntä."
Yo. säännös kyllä koskee hälytysajossa olevan poliisin ajoneuvon kuljettajaa, mutta ko. videon tilanteessa kuljettaja ei - kohtaamistilanteessa ylinopeudella sadekelillä - noudattanut tarpeellista varovaisuutta. Vastaantulijalle, kun hälytysajoneuvo lähestyy ylinopeudella kerrotuissa olosuhteissa, ei jää riittävää aikaa reagoida omalla kaistalla vastaan tulevaan ajoneuvoon siten, että kohtaaminen voisi tapahtua turvallisesti.
Kohtaaminen tässä tapauksessa, missä ohitushetkellä oli rinnan kolme autoa (!), onnistui tuurilla ja sen ansiosta, että videoauton kuljettaja oli ehtinyt siirtyä osin pientareelle. Entäpä, jos pientareella olisi ollut jalankulkija tai pyöräilijä? Tai jos pientareelle hätäisesti väistävä olisi liukkaalla asfaltilla suistunut ulos ajoradalta?
TLL2:6.1
"Säädettyjä ääni- ja valomerkkejä antavalle hälytysajoneuvolle ... on liikenteen ohjauslaitteilla annetuista ohjeista riippumatta annettava esteetön kulku. Tällöin on tarvittaessa väistyttävä syrjään ja pysähdyttävä."
Esteetön kulku on luonnollisesti annettava, jos se on mahdollista ja nimenomaan mahdollista muuta liikennettä vaarantamatta. Nyt po. tilanteessa, missä nopeusrajoitus ilmeisesti on ollut 100 km/t ja vastaantuleva poliisiauto ajaa huomattavaa ylinopeutta, aikaa ei ole esteettömän kulun varmistamiseen ole ollut. Sadekeli tekee yllättävän kohtaamisen erityisen vaaralliseksi, kun äkkijarrutus voi johtaa vesiliirtoon.
Kun ohittamaan lähteminen kerrotuissa oloissa on kielletty, ja kun poliisiauton kuljettaja lähti ohittamaan tarpeellista varovaisuutta noudattamatta, hän noissa oloissa syyllistyi törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen.
Jonkin aikaa sitten törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja (törkeästä ?) kuolemantuottamuksesta tuomittiin ambulanssin kuljettaja, joka vastaavissa sääoloissa oli tehnyt ohituksen mäenharjaa lähestyttäessä ja aiheuttanut vastaan tulleen auton kuljettajan kuoleman.Tuossa videossa ollut mitään ihmeellistä ! Poliisithan ohittavat keskiviivan vasta siinä vaiheessa kun auto josta kuvataan on jo ohjannut sivuun.
- nix_nax
Oletko_selvännäkijä kirjoitti:
"kun poliisiauton kuljettaja lähti ohittamaan tarpeellista varovaisuutta noudattamatta" Ja mistä päättelet ettei noudattanut tarpeellista varovaisuutta???
Mistä tiedät, ettei poliisiauton kuljettaja ollut 100% varma, että pystyy tekemään kyseisen ohituksen turvallisesti???Voi tämän palstan hölmöläisiä!
^^Mistä tiedät, ettei poliisiauton kuljettaja ollut 100% varma, että pystyy tekemään kyseisen ohituksen turvallisesti???^^
Rattijuoppo myös on varma, että pystyy ajamaan autoa turvallisesti, sitä varmempi, mitä enemmän promilleja. Luuleeko hölmöläinen todella, että kuljettajan, olkoon vaikka poliisimies/nainen, "varmuudella" on jotain merkitystä tekoa oikeudellisesti arvioitaessa?!
Lain vaatima "tarpeellinen varovaisuus" on kyllä jotain aivan muuta kuin se, mitä videolla nähdyn ohituksen suorittaja on noudattanut.
Tarpeellista varovaisuutta ei ole noudatettu, kun vesisateessa kahden ajokaistan tiellä kulkee rinnakkain kolme autoa, joista keskimmäinen kiitää runsaalla ylinopeudella. - nipsnapspoikkijapinoon
esfsecs kirjoitti:
Tuossa videossa ollut mitään ihmeellistä ! Poliisithan ohittavat keskiviivan vasta siinä vaiheessa kun auto josta kuvataan on jo ohjannut sivuun.
Totta. Nimimerkki nix_nax nyt vaan hakemalla hakee virhettä poliisiauton ohituksessa.
- greagf
" Lain vaatima "tarpeellinen varovaisuus" on kyllä jotain aivan muuta kuin se, mitä videolla nähdyn ohituksen suorittaja on noudattanut.
Tarpeellista varovaisuutta ei ole noudatettu, kun vesisateessa kahden ajokaistan tiellä kulkee rinnakkain kolme autoa, joista keskimmäinen kiitää runsaalla ylinopeudella "
Ai, nyt sinä päätät mitä lain vaatima "tarpeellinen varovaisuus" on?!? Miksi tarpeellista varovaisuttaa ei olisi noudatettu, jos kummatkin autot ovat antaneet tietä ja tielle mahtuu kolme autoa rinnakkain? Sade ei myöskään tee tiestä mitään luistinrataa, yrität nyt vain suurennella asiaa ja syöttää omaa näkemystäsi asiasta yleispätevänä. - hakemallahalevat
Kytät ihan hakemalla hakevat syytä sakotuksella jos siviilit ohittaa vastaavasti, vaikka on aivan turvallista, varsinkin kun laittaa hätävilkut päälle, taitaa jopa ajokortti lähteä.
- awdaxacf
Erinomainen idea, tästä lähin poliisi ei saa Tampereella jahdata ketään. Toivotaan että sielläpäin on todella hitaita rikollisia. Jos aloittajasta jotain voi päätellä, niin tietyllä tapaa hitaita ainakin.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1762195Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe381779Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi121535Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2371283Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu621270Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas171091Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv621027- 60990
Wau mikä kroppa Sofialla
Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja104700