Moni tuttavapariskunta tuntuu elävän kovin kiireistä elämää. Ja kiire tulee monella omista menoista ja harrastuksista. Miksi sellaiset ihmiset, jotka haluavat käyttää suuren osan vapaa-ajastaan omissa menoissaan ja harrastuksissaan haluavat parisuhteen? Mitä silloin kumppanilta odotetaan... Jos yhdessä vietettävä aika on hyvinkin rajallista... Minusta tuollainen yksin parisuhteessa eläminen tuntuu kummalliselta.
Miksi kiireinen haluaa parisuhteen?
kiireetön__
51
1152
Vastaukset
- yksilö.suhteessa
Varmaan sen takia, että on myös sitä yhteistä aikaa ja haluavat suhteen? Eivät kaikki ole sellaisia että joiden mielestä parisuhteessa pitäisi aina tehdä kaikki asiat yhdessä, eikä kummallakaan saisi olla omia harrastuksia tai kavereita. En minäkään haluaisi sellaista symbioosisuhdetta, jossa ollaan aina kylki kyljessä, eikä ole mitään omaa.
- Mies30v
Niin, tuossakin on mielestäni tietyt rajat.Jos toinen/molemmat viihtyy työajan jälkeen enemmin kavereiden kanssa ja/tai harrastusten parissa enemmin suurimman osan ajastaan, ei ole kyse mistään parisuhteesta.Kyse on silloin siitä että kiva mennä ja tehdä omiaan, hyötyen parisuhteen plussa puolista.
Se että haluaa lähteä lenkille,salille yms. jokusen kerran viikkossa yksin tai tavata kavereita kerran/pari viikkossa on ok. Tällöin löytyy yhteistäkin aikaa koska kysehän on parisuhteesta eikä kämpiksen kanssa asumisesta.
- kaikkienoikeus
Parisuhde on kuitenkin ihmissuhde eikä mitään kertakäyttökamaa, kuten monet asiat nykypäivänä. Monilla ihmisillä on ainakin jonkinlainen turvallisuuden kaipuu ja asioiden jakamisen tarve. Hyvä parisuhde voi vastata siihen. Muutoinhan nykypäivän parisuhteet ovat muodoiltaan hyvinkin erilaisia. Mielestäni parisuhde tuo läheisyyttä ja rakkautta ihmisten elämään ja sitähän monet kaipaavat, vaikka kiireisiä olisivat.
- kiireetön__
Alkuperäinen kysyjä täällä jatkaa... Sitä juuri pohdinkin, että jos suuri osa vapaa-ajasta menee omissa menoissa, niin eihän siinä ehdi asioita jakaa tai olla fyysisesti tai ainakaan henkisesti läheinen. No, tietysti tämäkin on luonnekysymys. Itselle tunti illalla iltatoimien lomassa ja harrastusten jälkeen ei riitä, mutta ilmeisesti joillekuille voi riittää... kö?
- kaikkienoikeus
Jos parisuhde on kunnossa niin eiköhän kumppanit yritä jostakin sitä aikaa löytää. Voihan sitä yhdessä harrastaa jotakin ja kyllä monilla arkipäivät varmaan ovat sellaisia, ettei aikaa pahemmin ole. Tunteista, kompromisseista tms. varmaan myös kyse, mutta eiköhän aikuiset ihmiset tosiaan halua jotain omiakin juttuja tehdä.
- sandraaaa
Varmaan ihan samoista syistä kuin ei-niin-kiireinenkin. Parisuhde on juuri sellainen suhde missä molemmat viihtyvät. Hyvässä parisuhteessa on molemmilla oma elämä, omat asia ja yhteinen elämä, yhteiset, jaetut asiat. Aina sen mukaan mitä kumpainenkin tarvitsee, mistä pitää.
- qoopopkoko
Minun miehellä on yksi harrastus, joka vaatii jonkin verran reissaamista, ja säntillistä harjoittelua. Lisäksi on pari muutakin harrastusta, jotka vievät kausiluontoisesti aikaa silloin kun sitä on. (Eli joskus kaksi päivää putkeen, joskus ei kuukauteen ollenkaan.) Harrastusten lisäksi mies tekee reissutöitä, keskimäärin 3 yötä viikossa on poissa. Jollakin viikolla ehkä koko viikon paikkakunnalla, mutta joskus sitten 5 päivää poissa, tai joskus siihen harrastuksen perään, niin 7pv poissa.
Minulla harrastuksia on vähemmän, mutta joskus toisinaan iltaisin työmenoja, ja tapaan mielelläni ystäviäni. Lapset kuitenkin vievät valtaosan vapaa-ajastani, ja niin haluankin asian olevan.
Niin miksi sitten parisuhde, kun ei voida kytvätä koko ajan lähekkäin... Kun maailma ympärillä pelottaa, stressaa tai rasittaa, on elämässä se oma turvallinen kallio, joka takuulla auttaa. Kun on se suuri ilo ja juhla, uskomaton fiilis, niin oma rakas saa ilon tuntumaan sitäkin suuremmalta. Kun on ok-talon velvollisuudet, rakennushommat kesken pihamaalla, lasten kasvatushommia arkihaasteet, kotitöiden vuori... Niin on se oma rakas, joka kantaa yhdessä vastuuta paketista.
En koskaan koe olevani yksin, vaikka emme ole yhdessä. Minun elämässäni ja sydämessäni on aina rakas, tuki ja turva. Kotonakin samaan aikaan ollessa suurin osa menee "erikseen", tavallaan. Molemmat hoitaa velvollisuuksia yms touhuja -toinen tyhjentää tiskinonetta ja auttaa lasta läksyissä, toinen lähettää rakennusvalvontaan sähköpostia ja leikkaa nurmikon... Onhan sitä puuhaa elämässä. Mutta sitten kello on illalla 21, ja tunti aikaa olla vain lähekkäin, jos kotona ollaan. Sehän riittää.
Kyllä minä pärjäisin yksinkin. Olen sellainen selviytyjä tyyppi, ja hyvä organisoimaan. Mutta koska minulla on joku jota rakastaa, ja joka rakastaa minua, niin miksi emme jakais elämää yhdessä? Ei sillä ole merkitystä, vaikka ainakin tällä hetkellä kiireitä piisaa.- Stellaria
Hyvin sanottu: ei ole yksin, vaikkei olisi yhdessä. Tuntuu tutulta. Monesta pienestä asiasta syntyy yhteenkuuluvuuden tunne, vaikka toki se on aikansa vienyt. Olemme toistemme mielissä ja yritämme helpottaa toistemme elämää. Perheessä, jossa on pieniä lapsia, tuntikin aikaa jakaa asioita voi olla luksusta. Saati, jos toisella tai molemmilla on epätyypilliset työajat.
Ehkä tärkeintä on tunne siitä, että tulee kuulluksi, huomioiduksi, rakastetuksi. Läheisyyden ja erillisyyden tasapaino on eri ihmisillä erilainen. Pienet hetket ja eleet voivat olla merkityksellisiä, ei se ole niinkään käytetystä ajasta kiinni.
- kiireeton__
Kiitos hyvistä ja pohdituista vastauksista!
Ihan noita samoja asioita olen itsekin miettinyt ja kuten joku tuolla kirjoittikin, niin ei se minullekaan olekaan tärkeitä, että mahdollisimman paljon viettäisi aikaa yhdessä vaan se, että on yhteenkuuluvuuden tunne ja että eletään yhteistä elämää (vaikka omaa aikaa ja menoja onkin) ja että voi luottaa siihen, että saa sitä turvaa ja apua, kun tarvii. Mulla vaan ei oikein noita tunteita voi tulla, jos se konkreettinen yhdessä vietetty aika, jolloin asioita (niin päivän kuulumisia kuin tulevai suunnitelmia tai syvällisempiäkin asioita) voisi jakaa, on kovin vähäinen... ja vieläpä vaikka jonkin muun asian lomassa tehtyä. Mutta mulle nyt kai sitten on vaan tärkeää saada jakaa elämääni sanallisesti....- Etäsuhteessa
Vaikka parisuhteessa on niitä omia menoja, kavereita ym. niin siitä huolimatta sellainen molemminpuolinen luottamus, rehellisyys ja avoimuus on sen kaiken ydin, minkä pohjalle kaikki rakennetaan. Aika ikävä on sellainen ihminen, joka sanoo yhtä ja tekee kuitenkin toista, siinä tulee aika ristiriitainen olo itsellekin, että tykkääkö hän aidosti ja osaako häneen edes luottaa. Kyllähän se lämmittää mieltä, jos kertoo rakastavansa, välittävänsä soittamalla, tekstarilla ym., mutta kaikista tärkein on kuitenkin se ihmisen käyttäytyminen ja ne teot, joilla se todellinen tykkääminen punnitaan. Ei tule sitä yhteenkuuluvuuden tunnetta, jos toinen ei pidä lupauksiaan tai valehtelee, eli kohtelee toista ihmistä kuin "halpaa makkaraa".
- Stellaria
No, ainahan siinä on sovittelemista. Joskus on aikaa, mutta ei juuri sillä hetkellä fiilistä avautua. Keskustelen mieheni kanssa mm. keittiössä ruokaa laittaessamme ja saunassa - toisaalta tämähän on juuri sitä yhteistä elämää ja tekemistä, joka luo yhteenkuuluvuutta. Minun on usein helpompi puhua, jos on samaan aikaan jotain tekemistä. Kävelylenkeillä taas olemme usein aika hiljaksiin ja keskitymme enemmän ympäristöön kuin toisiimme. Joskus tuntuu hyvältä olla hiljaa yhdessä.
Alkuperäisestä viestistäsi sai sen käsityksen, että kyse on nimenomaan kellolla mitattavasta ajasta eikä yhteenkuuvuuden tunteesta. Kiireinen ja ihastuntut järjestää sitä aikaa vaikka kivensilmästä. Muistan ne luovat ratkaisut, kun vuorotyötä tekevänä seurustelin lähivanhemman kanssa. Ajat ja paikat oli tosi luovia, pääasia oli, että saimme olla yhdessä.
Esitän tarkentavan kysymyksen:
Puhut avauksessa parisuhteesta, mutta yhdistän kommenttisi avoliittoon. Kumpaa nyt oikeastaan tarkoitat? Ja missä vaiheessa mielestäsi parisuhteessa pitäisi tavata päivittäin?- kiireeton__
No niin, alkuperäinen kysyjä pääsi tauon jälkeen takaisin internetin piiriin.... Puhuin ylipäätään parisuhteesta, mutta käytännössä tarkoitin lähinnä avo-/avioliittoa /yhdessä asumista.
- kiireeton__
Ratikkakuski kirjoitti:
Alkuperäisestä viestistäsi sai sen käsityksen, että kyse on nimenomaan kellolla mitattavasta ajasta eikä yhteenkuuvuuden tunteesta. Kiireinen ja ihastuntut järjestää sitä aikaa vaikka kivensilmästä. Muistan ne luovat ratkaisut, kun vuorotyötä tekevänä seurustelin lähivanhemman kanssa. Ajat ja paikat oli tosi luovia, pääasia oli, että saimme olla yhdessä.
Alkupeäisestä viestistäni saa tosiaan ehkä käsityksen, että kyse on kellolla mitattavasta ajasta ei yhteenkuuluvuuden tunteesta. Mutta niin kuin jossain viestissäni kirjoitin /täsmensin, niin minulle se, että voi kokea yhteenkuuluvuutta edellyttää sitä että keritään viettää yhdessä "riittävästi" aikaa, ihan kellollakin mitaten..
Edellä on tullut jo hyviä asioita. Se toinen ihminen on koko ajan "läsnä" elämässä, vaikka emme joka päivä näkisikään (ainakaan toistaiseksi emme edes asu yhdessä). On turvallisuuden tunne, kun tietää, että on joku joka välittää ja auttaakin tarvittaessa. Tiedän, että saan kohta taas hellyyttä ja läheisyyttä, unohtamatta seksiä.
Minä ajattelen niin päin, että jos kerran loppuelämä ollaan yhdessä, niin yhteistä aikaa ehtii vielä olla paljon, vaikka nyt molemmat panostaisivatkin töihin ja muihin ajankohtaisiin asioihin.- parisuhdeihminenolen
Itse en tiedä pitäisikö kirjoittaa ennemmin tuonne ero palstalle vai tänne. Mutta aloitus sivusi hieman pohdintojani niin vastaillaan tähän.
Itselläni ero tulossa. Pitkään oltu naimisissa ja apua haettu ja kaikki mahdoliset ja tuntuu että mahdottomatkin keinot käytetty tilanteen korjaamiseksi. Se mikä minua itseäni tässä tilanteessa harmittaa on se, että jatkossakin, eron jälkeen parisuhteessa haluaisin ainakin jossakin vaiheessa olla. Mutta ihan, jos noita parisuhdetutkimuksia lukee niin ne kertovat karusti, että ihmisten parisuhteet ovat luonteeltaa nykypäivänä muuttuneet huomattavasti. Pariskunnat eivät välttämättä asu yhdessä enää, eivätkä varsinkaan vanhemmat ja eronneet tms.ihmiset, avioliittoja ei enää solmita ja tutkimusten mukaan suhteista lähdetään hyvinkin helpolla, jos vähän vaan tulee hankaluuksia. Tämä kuulemma kuvastaa nykyajan näkemystä siitä, että jo lapsille ja nuorille toitotetaan heidän yksilöllisyyttään, korostetaan paremmuutta suhteessa muihin ja tietyllä tapaa kasvatetaan tietynasteiseen narsismiin. Eli ihmiset hakevat omaa etua ja omaa hyvää oloa.
Ei siis sitouduta toiseen ja tällä ei minun mielestäni ole mitään yhteyttä välttämättä siihen, että arki olisi kiireistä ja paljoa ei ehditä nähdä. Asian voi tiedostaa ja tehdä työtä tämän eteen.
Suhteen päättyminen näyttääkin aika katkeralta kalkilta ihmiselle, joka arvostaa parisuhdetta ja on tehnyt sen eteen töitä, mutta yksinäänhän hommaa ei saa toimimaan. Toisaalta, jos korttinsa väärin valitsee niin omapa on häpeä. Olen varmaan kalkkis, kun en ymmärrä nykyajan pelkkää oman edun tavoittelua ja kaiken maailman ihmesätöjä.- 0j8g6jkb
Eiköhän suurimmalla osalla "itsenäisistä sinkuista" se tarve pitää parisuhde vain seurustelusuhteena eikä avo- tai avioliittona johdu siitä, että monella on lapsia. Kun itselläni omat lapset oli eron jälkeen pieniä, niin ei kukaan mies olisi jaksanut sitä jatkuvaa rumbaa, jossa lapsia haetaan päiväkodista, pakataan kuravaatteet mukaan, viedään harrastuksiin, kuskataan taas isälleen viikonlopuksi, paikataan haalarinpolvia, käydään kaupassa, tehdään ruoat, yritetään siivota, pestään joka ikinen päivä pyykkiä jne.
Täytyy myös muistaa, että jos YH saa yhteiskunnan tukia, niin yhteenmuuttaessa nainen saattaa menettää satoja euroja rahaa kuukaudessa.
Minulle ainakin viikonloppusuhde oli paras ratkaisu. Sain panostaa lapsiini ja sitten klo 22 kaaduin rättiväsyneenä sänkyyn. Viikonloppuisin oli paljon enemmän aikaa, mies saattoi tulla meille tai sitten jos lapset oli isällään, niin saatoin mennä hänenkin luokse. Arkisin nähtiin korkeintaan pikaisesti tai usein vain tekstailtiin tai puhuttiin puhelimessa silloin tällöin.
Joillakin etäsuhde tai pelkkä seurustelusuhde kestää. Joillakin ei. Omalla kohdallani seurustelusuhde johti myöhemmin avoliittoon, mutta eipä mies sitten jaksanut kuitenkaan sitä minun YH-arkea, jossa lapsettomalla miehellä ei ollut oikein mitään tekemistä ja minulla taas oli kädet aivan täynnä hommaa. - problems
Ongelmat parisuhteessa eivät johdu trendeistä, nykyajasta, yhteiskunnasta eikä mistään muusta kuin parista itsestään. Terapeutitkin ovat korostaneet, että ihmisillä menisi parisuhteessa paljon paremmin, jos molemmat tuntisivat itsensä paremmin, ja olisivat itsenäisempiä. Eihän parisuhde mikään hoitosuhde ole.
Hyvin monella parilla on itsetuntemus todella huonolla mallilla. Kun ei ymmärrä omaa käyttäytymistään (ja/tai pitää sitä "ainoana oikeana") ei taatusti ymmärrä toisenkaan. Sitten sorrutaan arvostelemaan toista, syyttämään ja ollaan oikein negatiivisia. Näin suhteesta tulee pian helvetti maan päällä. - problems
"ihmiset hakevat omaa etua ja omaa hyvää oloa."
Haloo vielä: huonoa oloako sitä sitten pitäisi hakea? Eikä omaa etua = antaa toisten potkia päähän. - adoijpodr
0j8g6jkb kirjoitti:
Eiköhän suurimmalla osalla "itsenäisistä sinkuista" se tarve pitää parisuhde vain seurustelusuhteena eikä avo- tai avioliittona johdu siitä, että monella on lapsia. Kun itselläni omat lapset oli eron jälkeen pieniä, niin ei kukaan mies olisi jaksanut sitä jatkuvaa rumbaa, jossa lapsia haetaan päiväkodista, pakataan kuravaatteet mukaan, viedään harrastuksiin, kuskataan taas isälleen viikonlopuksi, paikataan haalarinpolvia, käydään kaupassa, tehdään ruoat, yritetään siivota, pestään joka ikinen päivä pyykkiä jne.
Täytyy myös muistaa, että jos YH saa yhteiskunnan tukia, niin yhteenmuuttaessa nainen saattaa menettää satoja euroja rahaa kuukaudessa.
Minulle ainakin viikonloppusuhde oli paras ratkaisu. Sain panostaa lapsiini ja sitten klo 22 kaaduin rättiväsyneenä sänkyyn. Viikonloppuisin oli paljon enemmän aikaa, mies saattoi tulla meille tai sitten jos lapset oli isällään, niin saatoin mennä hänenkin luokse. Arkisin nähtiin korkeintaan pikaisesti tai usein vain tekstailtiin tai puhuttiin puhelimessa silloin tällöin.
Joillakin etäsuhde tai pelkkä seurustelusuhde kestää. Joillakin ei. Omalla kohdallani seurustelusuhde johti myöhemmin avoliittoon, mutta eipä mies sitten jaksanut kuitenkaan sitä minun YH-arkea, jossa lapsettomalla miehellä ei ollut oikein mitään tekemistä ja minulla taas oli kädet aivan täynnä hommaa.Siis avoliittossasi lapsettomalla miehellä ei ollut oikein mitään tekemistä? Hetkinen... Siis lähdittekö te avoliittoon siten, että mies vain seurusteli sinun kanssasi, mutta sinä hoidit yhä edelleen yksin kaiken muun, lapset?
Minäkin olin parin pienen yh pari vuotta, heti kun kuopus syntyi. Sitten tapasin jossain vaiheessa miehen, joka todella teki minuun vaikutuksen. Mulla ei ollut mitään pakkoa parisuhteeseen, koska pärjäsin yksinkin, mutta tämä ihana mies jotenkin puoliksi vahingossa tuli meidän elämään. Siis meidän kaikkien elämään! En ikinä äitinä ottaisi lasteni elämään sellaista miestä, joka ei haluaisi koko pakettia. Eli jos haluaa minut, tulee myös lapset. Miehellekin tämä oli itsestään selvää, ja hän oli ehtiny (ikää kun jonkin verran oli) kaivatakin elämäänsä perhe-elämää. Hiljalleen muutettiin yhteen, ostettiin ok-talo, jaettiin arki. Kyllä minun mies ihan samalla tavalla kuin minäkin sitten huolehti kuravaatteista ja tarhaan viennistä! Se nyt oli selvä, koska perhe olimme/olemme.
No, nyt lapset ovat jo 15v ja 12v, joten kuravaatteita ei tarvitse enää huolehtia. Edelleen lapsilla on isäpuoli, joka on aktiivisesti osa heidän elämää. Kuskaa harrastuksiin, viettää aikaa yhdessä... Kaikkea mitä toinen aikuine perheessä yleensäkin tekee. Tietysti molemmille järjestetään aikaa myös omiin harrastuksiin, levähtämiseen yms.
Sinun avoliittosi oli jo valmiiksi tuhoon tuomittu, kun lähditte rakentamaan sitä väärin. Surullista. - parisuhdeihminenolen
Vastaisin nimimerkille problems, joka kommentoi lausettani, että ihmiset hakevat vain omaa etuaan sillä, että jos ei hae omaa etua niin on sitten vaihtoehtoisesti päähän potkittuna. Ehkä sinulla on sitten tuollainen kokemus tai ajattelet asian aivan mustavalkoisesti ja juuri tätähän minä tarkoitin. Siis sitä, että nykypäivänä on paljon itsekkäitä tai vaan jokotai ihmisiä. Itse tarkoitin nimenomaan sitä, että enää ei osata sitoutua toiseen ei kestetä mitään huonoja juttuja vaan elämän pitää olla vain auringonpaistetta ts. pitää elää täysillä kuin viimeistä päivää ja eihän suhteet noin kestä. Joo ja tiedän, olen kivikaudelta. Kaikkia asioita ei voi kestää suhteessa, oma suhteeni ollut osoitus siitä, mutta että ei mitään niin.
Eikä niillä asumisjärjestelyillä ja parisuhdestatuksilla niin virkaa ole, mutta laajat tutkimukset aiheesta ovat osoittaneet, että niihin ei sitouduta kunnolla ja ne eivät kestä. - address
parisuhdeihminenolen kirjoitti:
Vastaisin nimimerkille problems, joka kommentoi lausettani, että ihmiset hakevat vain omaa etuaan sillä, että jos ei hae omaa etua niin on sitten vaihtoehtoisesti päähän potkittuna. Ehkä sinulla on sitten tuollainen kokemus tai ajattelet asian aivan mustavalkoisesti ja juuri tätähän minä tarkoitin. Siis sitä, että nykypäivänä on paljon itsekkäitä tai vaan jokotai ihmisiä. Itse tarkoitin nimenomaan sitä, että enää ei osata sitoutua toiseen ei kestetä mitään huonoja juttuja vaan elämän pitää olla vain auringonpaistetta ts. pitää elää täysillä kuin viimeistä päivää ja eihän suhteet noin kestä. Joo ja tiedän, olen kivikaudelta. Kaikkia asioita ei voi kestää suhteessa, oma suhteeni ollut osoitus siitä, mutta että ei mitään niin.
Eikä niillä asumisjärjestelyillä ja parisuhdestatuksilla niin virkaa ole, mutta laajat tutkimukset aiheesta ovat osoittaneet, että niihin ei sitouduta kunnolla ja ne eivät kestä.Minä en usko laisinkaan parisuhteen pituuteen minään mittarina. Ei pituudella voi mitata laatua. Eikä sitoutumista. En ollenkaan sanoisi, että tavasta ja tottumuksesta yhdessä olevat pariskunnat ovat yhtään sen sitoutuneempia kuin muutkaan. Tai että ihmiset ovat itsekkäitä. Joskus tietysti on, mutta usein pitääkin olla. Etenkin silloin, kun tietää mitä haluaa ja mitä ei halua.
Niin, ja sitten tuokin oli ihan outo, että ihmiset eläisivät pelkässä auringonpaisteessa. pöh. Minulla on kokemusta, hyvin paljonkin ja joka suunnalta, että ihmiset sietävät toisiltaan aivan liikaa, eivätkä tajua erota. Sitten katkeroidutaan, kyynistytään, ollaan onnettomia. Ok, noinkin voi tehdä, kunhan ei syytä siitä ketään toisia.
Kaikkein onnellisimmissa parisuhteissa asutaan erikseen. Vaikka itsellänikin tämä tilanne, niin tästä on tehty oikein tutkimuskin. Tyytyväisempiä parisuhteeseensa ovat keski-ikäiset ja vanhemmat pariskunnat, jotka eivät asu yhdessä.
- problems
Vaikka on parisuhde, työ, harrastuksia, omia ystäviä, niin ei se elämä välttämättä kiireistä ole, vaihtelevaa vain.
Parisuhteita sitä paitsi on joka lähtöön. Parisuhde on sellainenkin, jossa ei asuta yhdessä. Yhteyttä voi pitää nykyajan keinoin vaikka ja miten, ei tarvitse samalla sohvalla istuskella. Henkinen yhteys on suhteessa tärkeintä, ainakin minun mielestä. Eikä se edes välttämättä toteudu, vaikka asuttaisiin saman katon alla.- problems
"Henkinen yhteys on suhteessa tärkeintä"
Lisäys tuohon: kun parisuhteessa ollaan niin myös fyysinen läheisyys, ja etenkin seksi on myös tärkeää. - kjkjgfjfh
Juuri noin:
"Vaikka on parisuhde, työ, harrastuksia, omia ystäviä, niin ei se elämä välttämättä kiireistä ole, vaihtelevaa vain."
Ulkopuolisen mielestä saattaa vaikuttaa "kiireiseltä", mutta pari itse ei sitä näin koe.
- tylyämuttatotta
Nuo kiireiset juuri tarvitsevat vakituisen parisuhteen, että on aina parittelukumppani valmiina, kun tekee mieli. Ei tarvitse sitä erikseen joka kerta kiireessä etsiä.
- hghdf
No en nyt tiedä... Ainakin monet ystävät ovat valittaneet elävänsä parisuhteessa puutteessa, sinkkuna taas ei...
- Heijuuliailllalla
Itse ainakin hankin ylitöitä / paljon harrastuksia ja menoja juuri sen takia, kun olin yksin. Ei tarvinnut tulla yksin kotia istumaan ja miettimään, mitä sitä tekisi. Olis koko ajan tekemistä, muuta menoa ja muiden ihmisten kanssa sosialisoitumista.
Kun sain parisuhteen, ylitöihin ilmoittautuminen loppui, harrastuksia karsittiin ja jokaviikkoiset menot putosivat pois. Saatoin tulla illalla kotia, odottaa hetken miehen saapumista ja puuhastella jotakin yhdessä - ruuanlaittoa, kävelylenkkiä, pelailua, telkkarin katsomista... ei tarvinnut tehdä niitä enää yksin.- spookpeowe
Sinulla se on onnistunut noin töiden puolesta, eikä harrastuksissakaan kenties mitään tavotteita. Lisäksi olette nähtävästi lapsettomia, ja aikaa siis rajattomasti.
Meillä molempien pitää välillä reissata töiden vuoksi. Onneksi saadaan niitä limitettyä, ettei reissata yhtä aikaa, vaan jompi kumpi on kotona lasten kanssa työpäivän jälkeen. Tämä ei ole tilanne mihin olemme pyrkineet, vaan näin nyt vain on. Itse olen itseasiassa hakenut pariin muuhunkin työhön, mutta tällä seudulla on parisataa muutakin työnhakijaa vastaaviin hommiin... Ollaan siis tyytyväisiä että töitä ja kohtuullisen hyvä toimeentulo on.
Lisäksi kun toisella meistä on ollut aktiivinen ja tavotteita pullollaan oleva harrastus teini-ikäisestä lähtien (josta on kansainvälistäkin menestystä huomattavasti), niin eihän sellaista kukaan hullu heivaa pois parisuhteen takia! Tietysti treenaus on vähentynyt ja muut asiat (lapset) ajaa kiireen keskellä edelle, mutta kyllä se harrastus aikaa vie yhä, ja saa viedäkin.
Yleensä ne ihmiset, jotka luopuvat harrastuksistaan tai urastaan suhteen takia, katuvat poikkeuksetta, ja lopulta se heijastuu myös parisuhteeseen. Lasten takia sen sijaan urasta voidaan luopua, eikä se tuota ongelmia läheskään kaikille. Mutta ainakin jossain määrin harrastuksista tulee pitää kiinni aina. Edes kerran viikossa hengähdyshetki ihan oman jutun parissa...
Pakettiin kun vuosien varrella on tullut lastenkin harrastukset (3kpl), niin huhhuijaa... Ei ainakaan ole luppoaikaa! =D Yksi lapsista harrastaa 3 päivää viikossa, ja kaksi muuta 2 päivää viikossa. Toinen aikuisista normiviikolla 2 iltaa osittain harrastuksen parissa ja kerran kuussa viikonlopun. Toinen aikuisista kerran viikossa yhden illan harrastuksen parissa. Molemmat aikuisista reissaa 1-5 päivää viikossa. Mutta silti hyvin harvoin tulee sellainen olo, että on liian vähän parisuhdeaikaa. Me tavataan lounastreffeillä, reissataan puolison harrastereissuille joskus mukaan, vietetään lasten nukkuessa laatuaikaa tunteroinen jos ollaan kotona jne.
Ja miksikö ollaan yhdessä? Koska rakastetaan toisiamme.<3 - kiireeton__
Ollaan yhdessä, koska rakastetaan toisiamme, kirjoittaa spookpeowe. Se on hienoa ja niin pitää ollakin. Mutta mitä siitä yhdessä olosta saa, jos noin vähän ehtii olla yhdessä?
- jgff
kiireeton__ kirjoitti:
Ollaan yhdessä, koska rakastetaan toisiamme, kirjoittaa spookpeowe. Se on hienoa ja niin pitää ollakin. Mutta mitä siitä yhdessä olosta saa, jos noin vähän ehtii olla yhdessä?
Jos sinulla ei ole lapsia eikä mitään muutakaan tekemistä kuin löllötellä puolisosi kanssa, niin mitä ihmeellistä sellaisesta elämästä saa? Kyllä se kuule on niin, ettei kaikkia munia kannata laittaa yhteen koriin. Samoin on elämässä: ei ole mitään mieltä omistautua pelkästään parisuhteelle. Mitä sitten kun puolisosi jättää sinut?
- kiireeton__
No ei samaan koriin. Mutta jos on sen parisuhteen itselleen hankkinut, niin kai silläkin joku rooli pitäisi olla... Jotenkin itse näkisin, että se rooli on nimenomaan se asioiden jakaminen (asioiden, joita tapahtuu siinä omassa elämässä, työssä, harrastuksissa, elämäntilanteissa - eikä puolison kanssa löllötellessä), sehän on ainoa asia, mitä ei voi yksin tehdä.
- Stellaria
kiireeton__ kirjoitti:
Ollaan yhdessä, koska rakastetaan toisiamme, kirjoittaa spookpeowe. Se on hienoa ja niin pitää ollakin. Mutta mitä siitä yhdessä olosta saa, jos noin vähän ehtii olla yhdessä?
Minulle yhdessä oleminen on muutakin kuin fyysisesti lähellä olemista. Se on sitä, että toinen on mielessä ja että ottaa toisen huomioon. Perheellisten varsinkin on pakko joustaa omista toiveistaan ja käyttää luovuutta yhteisen ajan löytämiseksi.
En ajattele, että parisuhteellani pitäisi olla jokin rooli tai että minun pitäisi elää jotain roolia. Parisuhde, perhe on luonnollinen osa elämääni. Se on elämää, ja koen sen hyvin mielekkääksi. Olen tärkeä puolisolleni ja lapsilleni ja he ovat rakkaita minulle. Nyt eletään perheaikaa, jokusen vuoden kuluttua asiat ovat taas toisin. - fkfkjz
kiireeton__ kirjoitti:
No ei samaan koriin. Mutta jos on sen parisuhteen itselleen hankkinut, niin kai silläkin joku rooli pitäisi olla... Jotenkin itse näkisin, että se rooli on nimenomaan se asioiden jakaminen (asioiden, joita tapahtuu siinä omassa elämässä, työssä, harrastuksissa, elämäntilanteissa - eikä puolison kanssa löllötellessä), sehän on ainoa asia, mitä ei voi yksin tehdä.
Mitä ihmettä nyt oikein ajat takaa, kiireeton__? Kyllähän parisuhteessa yleensä jaetaan asioita. Mutta eihän niitä tarvitse jakaa 24/7, vai mitä? Eikä edes ole mitä jakaa, jos ei ole muuta elämää. Kaikki myös haluavat jakaa asioita erilailla, omalla tavallaan. Jos näet ongelmaksi sen, että joku haluaa elää parisuhteessa eritavoin kuin sinä, jakaa aikaa toisilleen erilailla, se on yksinomaan sinun ongelmasi. Miksi siis tehdä itselleen ongelmaa asiasta, joka ei ole ongelma asianosaisille?
Normaalisti ihmiselossa on erilaisia kausia. Seurustellaan, vakiinnutaan, perustetaan perhe esimerkiksi. Yleensä suhteen alussa keskitytään toiseen tiiviisti. Kun lapset ovat pieniä, suhdetta hoitaa, ja omaakin aikaa pitäisi välillä saada, pitää kiirettä. Se on luonnollista. Kaikki kuitenkin on sovittavissa.
Parisuhteessa painotetaan eri asioita, eri aikoina. Erityisesti olen eron jälkeen todennut, ettei pelkkä aika ole laatua, eikä yhdessäoloa. Toinen voi olla aina paikalla olematta läsnä, jopa vuodesta toiseen. Tämä voi stressata toista tai jompaakumpaa. Usein tuo edellinen on mahdollista vain, jos kodin ulkopuolella on hyviä ihmissuhteita. Tai vaikkapa seksisuhde. Etenkin lapsiperheessä vanhemmat tai toinen heistä uhrautuu jatkamaan liittoa, jota ei oikeasti haluaisi jatkaa.
Itse nautin täysin rinnoin aikuiselämän parisuhteestani. Vietämme aikaa yhdessä viikonloppuisin ja lomilla, soittelemme pari kolme kertaa viikossa. Jos jommallakummalla on muita menoja, niin niihin mennään. Yhteisestä ajasta tulee laadukkaampaa, kun ollaan oikeasti yhdessä silloin kun ollaan yhdessä. Ei tarvitse miettiä milloin toinen tulee ja menee, ja etenkään ei tarvitse selittää toiselle mistä tulee, mihin menee. Olen yli 20 vuotta selostanut, se riittää. Niinikään haluan nukkua yöni rauhassa, ilman vieressä kuorsaavaa ja pyörivää miestä. Rytmimme on muutenkin erilaiset. Hän jäisi kuorsaamaan, kun minä herään aamulla. Samoin heräisin hänen kolinoihinsa öisin/iltaisin, vaikka hän yrittäisi olla kuinka hiljaa.
Itseasiassa en tajua ihmisiä, jotka haluavat elää enemmän tai vähemmän totaalisessa symbioosissa, etenkin keski-ikäisinä. Mutta en tee siitä mitään ongelmaa, enkä jaksa miettiä. Haluan olla yhdessä, samalla vapaa. Elämän tämän suhteen elämäni parasta aikaa. - kiireeton__
fkfkjz kirjoitti:
Mitä ihmettä nyt oikein ajat takaa, kiireeton__? Kyllähän parisuhteessa yleensä jaetaan asioita. Mutta eihän niitä tarvitse jakaa 24/7, vai mitä? Eikä edes ole mitä jakaa, jos ei ole muuta elämää. Kaikki myös haluavat jakaa asioita erilailla, omalla tavallaan. Jos näet ongelmaksi sen, että joku haluaa elää parisuhteessa eritavoin kuin sinä, jakaa aikaa toisilleen erilailla, se on yksinomaan sinun ongelmasi. Miksi siis tehdä itselleen ongelmaa asiasta, joka ei ole ongelma asianosaisille?
Normaalisti ihmiselossa on erilaisia kausia. Seurustellaan, vakiinnutaan, perustetaan perhe esimerkiksi. Yleensä suhteen alussa keskitytään toiseen tiiviisti. Kun lapset ovat pieniä, suhdetta hoitaa, ja omaakin aikaa pitäisi välillä saada, pitää kiirettä. Se on luonnollista. Kaikki kuitenkin on sovittavissa.
Parisuhteessa painotetaan eri asioita, eri aikoina. Erityisesti olen eron jälkeen todennut, ettei pelkkä aika ole laatua, eikä yhdessäoloa. Toinen voi olla aina paikalla olematta läsnä, jopa vuodesta toiseen. Tämä voi stressata toista tai jompaakumpaa. Usein tuo edellinen on mahdollista vain, jos kodin ulkopuolella on hyviä ihmissuhteita. Tai vaikkapa seksisuhde. Etenkin lapsiperheessä vanhemmat tai toinen heistä uhrautuu jatkamaan liittoa, jota ei oikeasti haluaisi jatkaa.
Itse nautin täysin rinnoin aikuiselämän parisuhteestani. Vietämme aikaa yhdessä viikonloppuisin ja lomilla, soittelemme pari kolme kertaa viikossa. Jos jommallakummalla on muita menoja, niin niihin mennään. Yhteisestä ajasta tulee laadukkaampaa, kun ollaan oikeasti yhdessä silloin kun ollaan yhdessä. Ei tarvitse miettiä milloin toinen tulee ja menee, ja etenkään ei tarvitse selittää toiselle mistä tulee, mihin menee. Olen yli 20 vuotta selostanut, se riittää. Niinikään haluan nukkua yöni rauhassa, ilman vieressä kuorsaavaa ja pyörivää miestä. Rytmimme on muutenkin erilaiset. Hän jäisi kuorsaamaan, kun minä herään aamulla. Samoin heräisin hänen kolinoihinsa öisin/iltaisin, vaikka hän yrittäisi olla kuinka hiljaa.
Itseasiassa en tajua ihmisiä, jotka haluavat elää enemmän tai vähemmän totaalisessa symbioosissa, etenkin keski-ikäisinä. Mutta en tee siitä mitään ongelmaa, enkä jaksa miettiä. Haluan olla yhdessä, samalla vapaa. Elämän tämän suhteen elämäni parasta aikaa.Kysymykseen siitä, mitä ajan takaa. Ehkä yksinkertaistaen sitä, että jos vapaa-ajallaan priorisoi ja käyttää ajastaan suuren osan omiin menoihin tai harrastuksiin ja kumppania ehtii nähdä vaikkapa tunnin illassa telkkarin ääressä tai iltapalalla, niin miksi se kumppani siinä pitää pitää mukana. Tosiaanko niin vähäinen yhdessäolo ja elämän jakaminen on tyydyttävää. Ihan konkreettisestikaan tuossa ajassa ei kovin paljon ehdi jakaa, ellei ole joku pikapuhuja tai hyvä tiivistämään....
Täällä moni on vetänyt vähän mutkia suoriksi, ihmettelemällä että miksi pitäisi olla 24 /7 yhdessä tai panostaa VAIN parisuhteeseen jne... Itse kun lähinnä mietin sitä, että jos sitä yhteistä aikaa on vaikkapa se 1/24, niin moniko siihen on tosiaan oikeasti tyytyväinen.
Kuten jo jossain viestissä olenkin todennut, niin ihmiset /parit ajattelee erilailla. Tottakai jokainen saa olla ja elää parisuhteessaan niin kuin parhaaksi näkee, tai pari näkee. Eikä tässä ole se mitenkään ongelmana :) Saahan asioita miettiä ja ihmetellä. Ja voin kyllä sanoa, että ihmettelen kovin nopeatempoista elämää, vaikka hyvin ymmärrän, että monelle se juuri on sitä elämistä parhaimmillaan. kiireeton__ kirjoitti:
Kysymykseen siitä, mitä ajan takaa. Ehkä yksinkertaistaen sitä, että jos vapaa-ajallaan priorisoi ja käyttää ajastaan suuren osan omiin menoihin tai harrastuksiin ja kumppania ehtii nähdä vaikkapa tunnin illassa telkkarin ääressä tai iltapalalla, niin miksi se kumppani siinä pitää pitää mukana. Tosiaanko niin vähäinen yhdessäolo ja elämän jakaminen on tyydyttävää. Ihan konkreettisestikaan tuossa ajassa ei kovin paljon ehdi jakaa, ellei ole joku pikapuhuja tai hyvä tiivistämään....
Täällä moni on vetänyt vähän mutkia suoriksi, ihmettelemällä että miksi pitäisi olla 24 /7 yhdessä tai panostaa VAIN parisuhteeseen jne... Itse kun lähinnä mietin sitä, että jos sitä yhteistä aikaa on vaikkapa se 1/24, niin moniko siihen on tosiaan oikeasti tyytyväinen.
Kuten jo jossain viestissä olenkin todennut, niin ihmiset /parit ajattelee erilailla. Tottakai jokainen saa olla ja elää parisuhteessaan niin kuin parhaaksi näkee, tai pari näkee. Eikä tässä ole se mitenkään ongelmana :) Saahan asioita miettiä ja ihmetellä. Ja voin kyllä sanoa, että ihmettelen kovin nopeatempoista elämää, vaikka hyvin ymmärrän, että monelle se juuri on sitä elämistä parhaimmillaan."Tosiaanko niin vähäinen yhdessäolo ja elämän jakaminen on tyydyttävää."
Tosiaan se on. Onhan se toinen ihminen elämässä läsnä silloinkin, kun ei olla fyysisesti yhdessä.- taina10
helka kirjoitti:
"Tosiaanko niin vähäinen yhdessäolo ja elämän jakaminen on tyydyttävää."
Tosiaan se on. Onhan se toinen ihminen elämässä läsnä silloinkin, kun ei olla fyysisesti yhdessä.Tuohan on aika lähellä kaverisuhdetta.. eikä siinä sinänsä mitään. Mutta itse kyllä odotan puolisolta enemmän kuin kavereilta, aikaa ja mukanaelämistä.
- mimmi_098
kiireeton__ kirjoitti:
Kysymykseen siitä, mitä ajan takaa. Ehkä yksinkertaistaen sitä, että jos vapaa-ajallaan priorisoi ja käyttää ajastaan suuren osan omiin menoihin tai harrastuksiin ja kumppania ehtii nähdä vaikkapa tunnin illassa telkkarin ääressä tai iltapalalla, niin miksi se kumppani siinä pitää pitää mukana. Tosiaanko niin vähäinen yhdessäolo ja elämän jakaminen on tyydyttävää. Ihan konkreettisestikaan tuossa ajassa ei kovin paljon ehdi jakaa, ellei ole joku pikapuhuja tai hyvä tiivistämään....
Täällä moni on vetänyt vähän mutkia suoriksi, ihmettelemällä että miksi pitäisi olla 24 /7 yhdessä tai panostaa VAIN parisuhteeseen jne... Itse kun lähinnä mietin sitä, että jos sitä yhteistä aikaa on vaikkapa se 1/24, niin moniko siihen on tosiaan oikeasti tyytyväinen.
Kuten jo jossain viestissä olenkin todennut, niin ihmiset /parit ajattelee erilailla. Tottakai jokainen saa olla ja elää parisuhteessaan niin kuin parhaaksi näkee, tai pari näkee. Eikä tässä ole se mitenkään ongelmana :) Saahan asioita miettiä ja ihmetellä. Ja voin kyllä sanoa, että ihmettelen kovin nopeatempoista elämää, vaikka hyvin ymmärrän, että monelle se juuri on sitä elämistä parhaimmillaan."jos sitä yhteistä aikaa on vaikkapa se 1/24, niin moniko siihen on tosiaan oikeasti tyytyväinen."
Tunti arkipäivinä perheessä, jossa on lapsia on ruhtinaallisen paljon parisuhteelle. Jossain on laskettu, että perheen kahdelle lapselle riittää aikaa vanhemmilta vain 15 minuuttia. Minusta SE on liian vähän. Mutta valitettavasti käytännön pakko monessa perheessä.
Tein juuri kurssilla "aikakakkua". Vuorokaudessa on tuo 24h (se on tasa-arvoisesti jokaiselle). Herään aamulla klo 6. Pikaiset aamutoimet - lähden töihin viimeistään 6.50. Olen töissä 7.50. Liukuvan työajan vuoksi liun usein töissä klo 17 asti. Tunnin kotimatka. Kotona klo 18. Kauppaan, vähän ruokaa. Jos on harrastuspäivä, olen kotona 20.30. Suihkuun ja nukkumaan. Ellei ole, hoidan vanhempieni juttuja, tai puhun lasten ja miesystävän kanssa puhelimessa. Siihen se aika menee. Vietän oikeasti enemmän aikaa lasten kanssa nyt kun he kaikki asuvat omillaan. Samoin on miesystävän kanssa. Olemme paljon enemmän tekemisissä ja saan suhteelta kosolti enemmän kuin exäni kanssa, vaikka emme asu yhdessä. Tai juuri siksi, kun emme asu yhdessä. - mimmi_098
taina10 kirjoitti:
Tuohan on aika lähellä kaverisuhdetta.. eikä siinä sinänsä mitään. Mutta itse kyllä odotan puolisolta enemmän kuin kavereilta, aikaa ja mukanaelämistä.
Jokainenhan tekee parisuhteestaan sellaisen, joka miellyttää itseä. Omat tarpeetkin vaihtelevat elämäntilanteiden ym. mukaan. Parisuhde on parisuhde, jos se molempia sellaisena tyydyttää. Sitten tuossa "ajan jakamisessa" pitää ottaa aina huomioon sen rajallisuus. Arjesta jää työn/-matkojen/välttämättömien toimenpiteiden päälle muutama hassu tunti. Itseäni rasittaisi, jos siitä vähästä käyttäisi kaiken parisuhteelle.
- mimmi_098
kiireeton__ kirjoitti:
Kysymykseen siitä, mitä ajan takaa. Ehkä yksinkertaistaen sitä, että jos vapaa-ajallaan priorisoi ja käyttää ajastaan suuren osan omiin menoihin tai harrastuksiin ja kumppania ehtii nähdä vaikkapa tunnin illassa telkkarin ääressä tai iltapalalla, niin miksi se kumppani siinä pitää pitää mukana. Tosiaanko niin vähäinen yhdessäolo ja elämän jakaminen on tyydyttävää. Ihan konkreettisestikaan tuossa ajassa ei kovin paljon ehdi jakaa, ellei ole joku pikapuhuja tai hyvä tiivistämään....
Täällä moni on vetänyt vähän mutkia suoriksi, ihmettelemällä että miksi pitäisi olla 24 /7 yhdessä tai panostaa VAIN parisuhteeseen jne... Itse kun lähinnä mietin sitä, että jos sitä yhteistä aikaa on vaikkapa se 1/24, niin moniko siihen on tosiaan oikeasti tyytyväinen.
Kuten jo jossain viestissä olenkin todennut, niin ihmiset /parit ajattelee erilailla. Tottakai jokainen saa olla ja elää parisuhteessaan niin kuin parhaaksi näkee, tai pari näkee. Eikä tässä ole se mitenkään ongelmana :) Saahan asioita miettiä ja ihmetellä. Ja voin kyllä sanoa, että ihmettelen kovin nopeatempoista elämää, vaikka hyvin ymmärrän, että monelle se juuri on sitä elämistä parhaimmillaan.Kerropas kiireeton oletko mukana työelämässä? Millaiset työajat sinulla on? Onko perhettä? Ystäviä? Mistä pidät? Mitä harrastat? Mitä sinulle tulee mieleen sanasta "intohimo"?
- kiireeton__
mimmi_098 kirjoitti:
Kerropas kiireeton oletko mukana työelämässä? Millaiset työajat sinulla on? Onko perhettä? Ystäviä? Mistä pidät? Mitä harrastat? Mitä sinulle tulee mieleen sanasta "intohimo"?
Kiitos kysymyksistä :)
Kiireeton__ on kokopäivätyössä, ihan ”perustoimistotyöaika” on eli noin 8 tuntia /päivä. Usein se kyllä tahtoo venyä… eli työt lopetan yleensä siinä noin 17 maissa. Työmatkoihin ei mene paljon aikaa, paitsi työreissuihin välillä. Perhettä on avomiehen verran kolme koiruutta. Ystävistä vain muutama asuu nykyään samalla seudulla, heitä tapaan kasvokkain suhteellisen harvakseltaan ehkä pari kertaa kuussa. Illat kuluu ihan tavallisissa asioissa, kotitöissä ja muita arkipäivän asioita hoitaessa sekä koirien kanssa ulkoillessa/harrastaessa (tämä on myös miehen kanssa yhteinen harraste). Muut harrastukset on satunnaisempia ja niitä en kerää niin paljon /aikaavieviä, että sitä aikaa ei enää iltoihin jäisi. No joo, eipä tuossa itselläkään niin paljon jää aivan tyhjää aikaa, ehkä se että meillä sattuu olemaan yhteisiä harrasteita, niin sitä yhteistä aikaa tulee sitä kautta. Intohimosta tulee näin äkkiseltään mieleen ensimmäisenä juuri parisuhde, nimenomaan henkinen yhteys siinä. - kiireeton__
mimmi_098 kirjoitti:
Kerropas kiireeton oletko mukana työelämässä? Millaiset työajat sinulla on? Onko perhettä? Ystäviä? Mistä pidät? Mitä harrastat? Mitä sinulle tulee mieleen sanasta "intohimo"?
Kiireeton jatkaa vielä. Jos tilanne olisi se, että miehen kanssa ei olisi yhteistä harrastusta, niin kuvittelisin, että sitä yhteistä aikaa pitäisi sitten järjestää. Jättäisi vaikka jonkin oman harrastuksen valitsematta, tekisi vähemmän töitä (jos mahdollista), jättäisi sen tv-sarjan seuraamatta... vaihtoehtoja on loputtomasti. Kysehän on priorisoinnista, kun kaikilla on se 24 tuntia vuorokaudessa ja kaikki käyttää sen tärkeimmiksi arvostamiinsa asioihin. Myönnän, lapsiperheessä tilanne on hieman eri.
- dfgfgf
kiireeton__ kirjoitti:
Kiitos kysymyksistä :)
Kiireeton__ on kokopäivätyössä, ihan ”perustoimistotyöaika” on eli noin 8 tuntia /päivä. Usein se kyllä tahtoo venyä… eli työt lopetan yleensä siinä noin 17 maissa. Työmatkoihin ei mene paljon aikaa, paitsi työreissuihin välillä. Perhettä on avomiehen verran kolme koiruutta. Ystävistä vain muutama asuu nykyään samalla seudulla, heitä tapaan kasvokkain suhteellisen harvakseltaan ehkä pari kertaa kuussa. Illat kuluu ihan tavallisissa asioissa, kotitöissä ja muita arkipäivän asioita hoitaessa sekä koirien kanssa ulkoillessa/harrastaessa (tämä on myös miehen kanssa yhteinen harraste). Muut harrastukset on satunnaisempia ja niitä en kerää niin paljon /aikaavieviä, että sitä aikaa ei enää iltoihin jäisi. No joo, eipä tuossa itselläkään niin paljon jää aivan tyhjää aikaa, ehkä se että meillä sattuu olemaan yhteisiä harrasteita, niin sitä yhteistä aikaa tulee sitä kautta. Intohimosta tulee näin äkkiseltään mieleen ensimmäisenä juuri parisuhde, nimenomaan henkinen yhteys siinä.Mielenkiintoinen tuo intohimo -kysymys. Omia intohimojani on aina ollut musiikki ja tanssi, lapsesta lähtien.
Teini-iästä olin satavarma, että perustan perheen. Mies, parisuhde ja lapset. Heihin sitten keskitinkin intohimoni vähintään 10 vuotta. Sinänsä meni pieleen, sillä miehestäni ja hänen ongelmistaan johtuen intohimoni häneen hälveni kokonaan. Erosin lopulta. Mutta se mikä minut piti hänen kanssa yhdessä, oli ennen kaikkea erillisyys :D.
Eron jälkeen muistin, etten ole aikoihin harrastanut "palaen" musiikkia ja tanssia. Liikunnasta oli tullut tylsää arkiliikuntaa, ja harrastus siinä sivussa jäi liian vähille. Vaikka raahasin lapsiakin mukana saleihin. Siksi vähän karsastan kun sanoit "Jättäisi vaikka jonkin oman harrastuksen valitsematta". Toki tavallisen harrastuksen, jota ei pidä niinkään tärkeänä voi jättää, mutta intohimoisen harrastuksen jättäminen on kohtalokasta. Siinä voi jopa unohtaa itsensä kokonaan, kadottaa itsetuntonsa. Tästä seuraa paljon pahoinvointia. Eikä vain itselle, vaan myös läheisille. Loppu viimein olen sitä mieltä, että ellei parisuhde kestä toisen rakasta harrastusta, ammattia, omaa aikaa, omia ystäviä, yms. tai kumppani laskee minuutteja kuinka kauan vietetään aikaa yhdessä, niin se saa sitten olla kestämättä. Parisuhde ei onnistu, ellei siinä voi olla sellainen kuin on.
Oma nykyinen parisuhteeni on ihana. Juuri sopivasti läheisyyden ja erillisyyden vaihtelua. Tämä kyllä vaatii molemmilta paljon.
Sitten vielä noista yhteisistä harrastuksista. Ellei niitä ole, ja mietitään mikä sellainen harraste voisi olla, niin jos "uhrauksia" tehdään, niin molempien pitäisi tehdä. - spookpeowe
kiireeton__ kirjoitti:
Kysymykseen siitä, mitä ajan takaa. Ehkä yksinkertaistaen sitä, että jos vapaa-ajallaan priorisoi ja käyttää ajastaan suuren osan omiin menoihin tai harrastuksiin ja kumppania ehtii nähdä vaikkapa tunnin illassa telkkarin ääressä tai iltapalalla, niin miksi se kumppani siinä pitää pitää mukana. Tosiaanko niin vähäinen yhdessäolo ja elämän jakaminen on tyydyttävää. Ihan konkreettisestikaan tuossa ajassa ei kovin paljon ehdi jakaa, ellei ole joku pikapuhuja tai hyvä tiivistämään....
Täällä moni on vetänyt vähän mutkia suoriksi, ihmettelemällä että miksi pitäisi olla 24 /7 yhdessä tai panostaa VAIN parisuhteeseen jne... Itse kun lähinnä mietin sitä, että jos sitä yhteistä aikaa on vaikkapa se 1/24, niin moniko siihen on tosiaan oikeasti tyytyväinen.
Kuten jo jossain viestissä olenkin todennut, niin ihmiset /parit ajattelee erilailla. Tottakai jokainen saa olla ja elää parisuhteessaan niin kuin parhaaksi näkee, tai pari näkee. Eikä tässä ole se mitenkään ongelmana :) Saahan asioita miettiä ja ihmetellä. Ja voin kyllä sanoa, että ihmettelen kovin nopeatempoista elämää, vaikka hyvin ymmärrän, että monelle se juuri on sitä elämistä parhaimmillaan.Sinulle asioiden "jakaminen" tuntuu tarkoittavan sitä, että lätistään turhanpäiväisiä tunnista toiseen. Tai sen vaikutelman saa. Minulle asioiden ja elämän jakaminen oman rakkaan kanssa on ihan eri asia. Jakaminen tarkoittaa mm. sitä
-Että toinen halaa, jos toisella on mieli maassa
-Että toinen tekee hommia toisen hyväksi
-Että kannetaan yhdessä yhteinen vastuu
-Että jos maailma kaatuu niin parisuhde on silti pystyssä
-Että jos haluaa olla hiljaa, voi olla hiljaa ilman paineita
-Että voi luottaa
-Että saa hyvän olon siitä, kun näkee/kuulee/tietää toisen olevan tyytyväinen
-Että on jokin pieni yhteinen merkityksellinen asia, joka tekee meistä ME. Meille yksi sellainen asia on, kun kerran kuussa käymme rauhassa saunomassa lasten katsoessa leffaa. Saunassa katsotaan silmiin ja sanotaan että "Rakastan nyt ja aina."
En ole, ja vielä vähemmän mieheni on, sellainen joka kokisi tarpeelliseksi puhua kaikesta yhtään kenellekään. Siis kyllä meillä jutellaan, höpötellään, mutta meillä ei ylianalysoida asioita. Meillä eletään. Eli ei meillä asioiden jakaminen tarkoita sitä, että kaikesta puhutaan ja kerrotaan. Silloin puhutaan ja kerrotaan jos siltä tuntuu, mutta ei kaikkea tarvitse. Ei se höpöttely meidän suhdetta vahvista. Se tekee meidän suhteen vahvaksi, että EI tartte kaikesta höpöttää.
Mutta kukin tyylillään. Minäkin olin joskus kauan sitten, nuorena sellaisessa parisuhteessa, jossa kaikesta piti keskustella. Rakkaudesta puhuttiin päivittäin, pahimmillaan jopa monta kertaa päivässä. Jokainen risaus tai kaverin yhteydenotto kerrottiin kumppanille, mietittiin mitä oli lounaalla syöty, mitä kaverit jutelleet, mitä miettii tunteistaan, mistä haaveili viime yönä... Uuvuttava suhde, jossa rakkaus muuttui ällötykseksi. Tai oikeastaan mitään todellista rakkautta ei edes ollut. Se oli sitä hekumaa ja fiilistä, jossa ei vielä ole todellista ihmisen arvostusta sellaisena kuin hän on. Pohjaton määrä vain odotuksia. Öh. - dunja_
"Silloin puhutaan ja kerrotaan jos siltä tuntuu, mutta ei kaikkea tarvitse"
No juuri näin! Kun olin tapaillut nykyistä miestäni pari kertaa, hän sanoi, että hänen mielestään suhteessa puhutaan vain asioista, jotka molemmat haluavat jakaa toisilleen. Ellei halua jostain puhua, ei tarvitse. Tämä jotenkin teki minuun lähtemättömän vaikutuksen ja herätti luottamuksen.
"Että toinen halaa, jos toisella on mieli maassa"
Juuri näinkin :)! Eikä niin, että jos toinen on murheellinen, kumppani alkaa murjottaa. Tai jos itkee, kumppani syyttää manipuloinnista.
- uyrtuytyh
Haluatko voittaa yli 12 miljoonaa euroa?
Rekisteröidy ilmaiseksi ja ole mukana arvonnassa.
Annamme jokaiselle 1000€ bonuksen.
Klikkaa tästä:
http://bit.ly/kasino-voitto - semikiireinen
Ei mulla muuta kuin että harvinaisen mielenkiintoinen ja fiksu ketju on saatu aiheesta aikaan. Kiitokset osallistujille
- kiireeton__
Kiitokset minultakin! Olen ainakin osittain saanut vastauksen alkuperäiseen kysymykseeni. Tai no, se itsestäänselvä asia on tullut vielä selvemmäksi, että ihmiset ajattelevat hyvin eri tavalla ja haluavat elää elämäänsä hyvin eri tavalla.
- dunja_
Tottakai ihmisellä pitää olla parisuhteen ( lasten) lisäksi omakin elämä. Omia harrasteita (tai ainakin yksi), mielenkiinnon kohteita, ystäviä, ja kaikkea. Näin myös parisuhteelleen ei aseta liikaa odotuksia. Minusta tässä pätee kovin hyvin rakkauden kaksoiskäsky "rakasta lähimmäistäsi kuten itseäsi". Ellei rakasta itseään, ei pysty rakastamaan puolisoaan.
- kiireeton__
Sen verran vielä täytyy tähän palata, että en tiedä liittyvätkö nämä "pitää olla oma elämä" -kommentit minun kysymykseeni, mutta jos liittyvät, niin en aivan ymmärrä, että miksi sitä korostetaan... Kysymykseni ei mielestäni (tai sen ei ainakaan ole tarkoitus) mitenkään liity tilanteeseen, ettei omaa elämää (harrasteita, kavereita, omia menoja..) olisi /saisi olla...
Tuo dunja_:n esille tuoma rakkauden kaksoiskäsky on kyllä hyvä ohje, aika vaativa vaan monelle.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tollokin tajuaa että Timo Vornanen
oli joutunut äärimmäiseen tilanteeseen ampuessaa yhden laukauksen katuun. Ei poliisi tee tuollaista hetken mielijohteest5484017Istuva kansanedustaja epäiltynä pahoinpitelystä ja ampuma-aserikoksesta
Seiskan tietojen mukaan Timo Vornanen on epäiltynä pahoinpitelystä ja ampuma-aserikoksesta eikä kenellekään taatusti tul4673464Timo Vornanen kilahti
Mikähän sille kansanedustajalle polisiisi miehelle on noin pahasti mennyt hermot , että tulevaisuudensa pilasi totaalise1433090Pullonpalautusjärjestelmä muuttuu - paluu menneisyyteen
EU suuressa viisaudessaan on päättänyt, että pulloja pitää kierrättää. Jos oikein ymmärsin, nykyisen järjestelmänmme ti1642382Sininen farmari - Ford Focus- YFB-842 on poliisilta kadoksissa Kauhajärvellä
https://alibi.fi/uutiset/poliisilta-poikkeuksellinen-vihjepyynto-autossa-oleva-henkilo-on-avuntarpeessa/?shared=29255-2d82240- 2271688
Onko oikeudenmukaista? Yhdellä taholla yllättävä valta-asema Tähdet, tähdet -voittajan valinnassa!
Näinpä, onko sinusta tämä oikein? Viime jaksossakin voittaja selvisi vain yhden äänen erolla ja tänä sunnuntaina ensimm231417No kerros nyt nainen
Kumpi mielestäsi oli se joka väärinkäsitti kaiken? Nyt voi olla jo rehellinen kun koko tilanne on jo lähes haihtunut.1001329Persukansanedustaja Timo Vornanen ammuskellut Helsingissä
Poliisi siviiliammatiltaan, luvallinen ase mukana baarissa tällä hemmetin valopääpersulla. Meni eduskunnasta suoraan baa951310Nainen, mietit miten minä jaksan
En voi hyvin. Nykyään elämäni on lähinnä selviytymistä tunnista ja päivästä toiseen. Usein tulee epävarma olo, että mite891110