Meneekö keski-ikäisenä ystävyyssuhteet poikki?

Itse en haluaisi hylätä ketään enkä tahdo pahaa kenellekään. Mutta usein tuntuu väsyttävältä, että kun eräs ystävä soittaa ja kysyy kohteliaisuuttaan, mitä kuuluu. Sanon pari lausetta eikä suunvuoroa sen jälkeen annetakkaan. Kuuntelen aina sen puolen tunnin vuodatuksen hänen asioistaan ja ehdottomista mielipiteistään. Sitten hän valittelee, ettei ole ketään muita kuin lapset. Olen kiltisti kuunnellut monta vuotta. Joskus on ihan keskusteltukin asioista ja siitä pidän. Useimmiten tulee se vuodatus, samasta asiasta toiseen tai kolmanteen kertaan. Hän on akateemisesti sivistynyt ja pystyisi kyllä keskustelemaan monista asioista. Omat asiat ovat vain niin paljon tärkeämpiä. Jää usein tyhjä olo kun jää tavallaan toisen puhetulvan jalkoihin. Olen jonkin verran introvertti enkä jaksa ihmisiä määräänsä enempää. En kärsi yksinäisyydestä. Pidän siitä ajoittain. Hyviä keskusteluja kaipaisin, semmoista vastavuoroisuutta, uusia näkökulmia, mielipiteitä hyvine perusteluineen. En semmoista "mä kun pesin hiukset ja värjäsin niin tuli niin upeat, katsoitko facebuukista, sain niin paljon kehuja, mulla on niin paljon näitä hiuksia ja ne on niin kauniit pälä pälä, pesen aina silikoonittomalla shampoolla pälä pälä...Noh, mitäpä tuohon oikeastaan sanoisikaan,mutta tekstiä voisi vähän tiivistää. Itse voin helposti kuitata työpäiväni kolmella sanalla jos ei ole mitään kerrottavaa. Olemme erilaisia. Kaikesta voi puhua, mutta jos haluaa ystävyyssuhteiden kukoistavan, olisi hyvä ottaa toinenkin huomioon ja vähän kuulostella toisenkin kiinnostuksen astetta ja vaihtaa välillä aihetta. On eri asia, puhunko minä puhelimessa vai puhummeko me puhelimessa. Joskus pitää olla toisinkin päin itsekäs ja ottaa itselleen aikaa jos siltä tuntuu. Tämä oli vain yksi näkökulma naisten välisestä ystävyydestä.

"Jos halusin nähdä muita, minun oli itse ängettävä muiden luo tai heidän rientoihin. Koskaan kukaan ei oikein halunnut tulla minun kotiini. Jos joku halusi tulla kotiini niin tulivat sitten vain syömään ja juomaan ilmaiseksi. "

Tuossahan se tulikin miksi eivät halua kotiisi tulla, kun asenne on tuollainen alkujaan. ;) Yleensä kun vieraille tarjotaan juomiset ja syömiset eikä lasketa euroja. Jokainen tietysti varojensa mukaan koska ajatushan se on tärkein yhdessäolossa ja tarjoilut ovat kohteliaisuutta vieraitani kohtaan.
Ehkäpä olet liian kärkkäästi ilmaissut tuon asian ystävillesi?
Minä kyllä käyn ilmaiseksi kylässä syömässä ja juomassa, vien toki ajankohtaan sopivat tuliaiset. Ja kun kutsun vaikkapa illanviettoon niin tarjoan kutsutuille. Ehkä ajatuseroja on, karjalaisilla sukujuurilla tottunut näin tekemään.

Nuoremmilla on näitä nyyttärijuttuja ja niitä on kokeiltu myös? Ehdottaisitko tälläistä seuraavan kerran niin kenenkään ei tarvitsisi vaivautua ajatellen sinun ajattelevan heidän ilmaiseksi syövän luonasi?

Iän myötä ja avioero vei suurimman osan ihmisistä elämästäni toki, alkuperäiseen aiheeseen palaten. Mutta vähemmälläkin pärjää ja kun on opetellut yksin menemään tapahtumiin jne niin tuurilla välillä löytää uusia tuttavuuksia, joita sitten kutsua kotiinsa ilmaiseksi syöttämään. :-D

Suosittelen näitä erilaisia tapahtumia (mikä nyt itseä kiinnostaa, väkisi ei kannata mennä mihinkään ettei törmää vääränlaiseen seuraan sitten) ja mm.teatterissakin voi törmäillä uusiin ihmisiin. Monet käy yksinkin hiukan kypsemmällä iällä ja näin löytää uusia tuttavuuksia.
Tärkeintä on pitää oma mieli avoinna eikä mennä mihinkään murjotellen. Vaatii toisinaan harjoitusta, tiedän vallan hyvin.
- Joskus hävetti mennä yksin lauantai-iltana elokuviin ja siitä lasilliselle mutta hauskaa juttuseuraa löytyi silloinkin lopulta sille illalle!
Yhden ystävän löysin museosta aikanaan muuten.

Hyvän ystävän kanssa jaetaan ne ilot ja surut. Huonoja ei kukaan tarvitse, pyritään ajattelemaan näin itse kukin.

Entäs kun työ menee alta, perhe hajoaa ja asuntoakaan ei enää ole, entäs sitten? Ei ole edes ystäviä!

eiedessitäkään kirjoitti:

Entäs kun työ menee alta, perhe hajoaa ja asuntoakaan ei enää ole, entäs sitten? Ei ole edes ystäviä!

Ettet vain päästänyt niitä ystäviä tärkeämpään asemaan kuin työ, koti ja perhe. Silloin menettää ainakin työn ja perheen, monesti myös ystävät.

tyrisi kirjoitti:

Ettet vain päästänyt niitä ystäviä tärkeämpään asemaan kuin työ, koti ja perhe. Silloin menettää ainakin työn ja perheen, monesti myös ystävät.

En minä, vaan noin yleisesti ottaen. Tällä hetkellä on Suomessa lama, paljon pidempi kuin 90-luvulla. Monelta on mennyt työ alta. Paljon on irtisanottu ihmisiä YT-neuvotteluissa, määräaikaisuuksia ei jatketa ja uusia ei palkata töihin. Joten hyvin tavanomaista tänä päivänä, että ihmisiä on työttömänä.

Koti voi mennä alta avioerossa tai kun esim. työ on mennyt alta, ei ole varaa maksaa vuokria tai asua isommassa kodissa. On ihmisiä, joilta on mennyt ulosottoon talot, autot yms. ja ihmisiä, joilla ei ole varaa maksaa enää vuokria tai ihmisiä, jotka ovat kahden asunnon loukussa. Siinä samassa rytäkässä voi tulla vaikkapa avioero yms. Tähän päälle kun vielä se, että ei ole ainuttakaan ystävään, niin ei hyvä! Ollaan sitten tilanteessa, jossa työ on mennyt alta, avioero tullut, ei ole asuntoa, eikä edes ystäviä.

"Itse olen sellainen, etten ikinä jättäisi kaveria, ystävää.. ihan sama, mikä tilanne olisi, niin pysyisin tukena aina."

Et ole tainnut olla ystävä sellaiselle ihmiselle, joka pohjattomassa avuntarpeessaan imee sinut tyhjiin. Ja arvostelee päälle.

Mutta keski-ikä ei ole enää ystäviin keskittymistä. Elämä vaatii muuta. On paneuduttava vahvasti oman toimeentulon turvaamiseen ja seuraavan sukupolven kasvattamiseen.

eienäälapsi kirjoitti:

"Itse olen sellainen, etten ikinä jättäisi kaveria, ystävää.. ihan sama, mikä tilanne olisi, niin pysyisin tukena aina."

Et ole tainnut olla ystävä sellaiselle ihmiselle, joka pohjattomassa avuntarpeessaan imee sinut tyhjiin. Ja arvostelee päälle.

Mutta keski-ikä ei ole enää ystäviin keskittymistä. Elämä vaatii muuta. On paneuduttava vahvasti oman toimeentulon turvaamiseen ja seuraavan sukupolven kasvattamiseen.

Lue lisää

"Mutta keski-ikä ei ole enää ystäviin keskittymistä. Elämä vaatii muuta. On paneuduttava vahvasti oman toimeentulon turvaamiseen ja seuraavan sukupolven kasvattamiseen."

Kyllä siitä omasta toimeentulosta pitää nuorempanakin jo huolehtia ja sukupolven kasvattamisesta. Harvemmin niitä lapsiakaan saadaan ensikertaa keski-ikäisenä (no, miehillähän se voi olla tietty noin) ja harvemmin sitä joutuu elättämään itseään ensimäista kertaa työnteolla vasta keski-ikäisenä. Kyllä sinne työelämään siirrytään normaalisti paljon aikaisemmin.

Voi. Milloin olet elänyt nuoruuttasi, jos olet paljon alta kolmekymppisenä mennyt naimisiin? Ihmisellä on vain yksi nuoruus ja yhtä asiaa en tajua, että miksi jotkut jättää nuoruutensa elämättä. Olis varmaan helvetti maan päällä, että jos joku olis parikymppisenä mennyt naimisiin ja sitten lastenkasvatusurakasta ja lapsensa täysikäiseksi selvitettyään tulis avioero ja tajuais, että nyt on vanha akka tai ukko ja että ikinä enää ei silti tule aikaa jolloin siltikään vaikka lapset olisi aikuisia, että voisi elää vailla huolta. Sori, mussa on varmaan jokin geenivirhe kun en ole koskaan halunnut itselleni lapsia. Mulle on täysin vieras ajatus haluta perustaa perhe, olen varmaan aivan sairas mutta se vaan on niin, että en IKINÄ ole katsonut yhtäkään ihmistä ajatuksella, että haluaisin ihmisen kanssa perheen.


Ilman miestäkin muuten on aikuiselle naiselle helpompaa, jos vaihtoehtona on joku luuserimies jolla on pentue jollekin eronneelle naiselle. Korkeintaan nuorehkot lapsettomat perheettömät ei- nettiriippuvaiset tai muutenkaan mistään riippuvaiset normaalisosiaaliset miehet ovat aikuisen elämää kokeneen naisen mielestä kiinnostavia ja kiihottaviakin ja kivoja, niiden kanssa voi keskustella ja jopa seksuaalisesti samalla ajatuksen tasolla - ihan oikeasti, usein ovat noin 20- vuotiaat miehet ja noin 40- vuotiaat naiset, jos nainen ei halua tehdä lapsia tai perustaa perhettä. Koska kaksikymppinen nainen ei halua seksiä ja kaksikymppinen mies haluaa. Neljäkymmentävuotias mies ei jaksa seksiä ja neljäkymmentävuotias nainen taas on siinä vaiheessa samassa tilanteessa seksuaalisen halun osalta, kuin oli mies kaksikymmentävuotiaana. No meni vähän pitkälle, mutta faktoja elämästä.

Mikääli mulle kommentoit, niin luepa tarkemmin. Erosin siis AVOliitosta. Ja lapsia mulla ei ole, kuten en sellaisesta maininnutkaan. Seurustelin 16-vuotiaasta asti lähes 10v ja todellakin olen saanut elää ja nauttia nuoruudestani. Miten ihmeessä kuvittelit, että nuoruuteni olisi jäänyt elämättä??

skhfeufrugtghtug kirjoitti:

Voi. Milloin olet elänyt nuoruuttasi, jos olet paljon alta kolmekymppisenä mennyt naimisiin? Ihmisellä on vain yksi nuoruus ja yhtä asiaa en tajua, että miksi jotkut jättää nuoruutensa elämättä. Olis varmaan helvetti maan päällä, että jos joku olis parikymppisenä mennyt naimisiin ja sitten lastenkasvatusurakasta ja lapsensa täysikäiseksi selvitettyään tulis avioero ja tajuais, että nyt on vanha akka tai ukko ja että ikinä enää ei silti tule aikaa jolloin siltikään vaikka lapset olisi aikuisia, että voisi elää vailla huolta. Sori, mussa on varmaan jokin geenivirhe kun en ole koskaan halunnut itselleni lapsia. Mulle on täysin vieras ajatus haluta perustaa perhe, olen varmaan aivan sairas mutta se vaan on niin, että en IKINÄ ole katsonut yhtäkään ihmistä ajatuksella, että haluaisin ihmisen kanssa perheen.


Ilman miestäkin muuten on aikuiselle naiselle helpompaa, jos vaihtoehtona on joku luuserimies jolla on pentue jollekin eronneelle naiselle. Korkeintaan nuorehkot lapsettomat perheettömät ei- nettiriippuvaiset tai muutenkaan mistään riippuvaiset normaalisosiaaliset miehet ovat aikuisen elämää kokeneen naisen mielestä kiinnostavia ja kiihottaviakin ja kivoja, niiden kanssa voi keskustella ja jopa seksuaalisesti samalla ajatuksen tasolla - ihan oikeasti, usein ovat noin 20- vuotiaat miehet ja noin 40- vuotiaat naiset, jos nainen ei halua tehdä lapsia tai perustaa perhettä. Koska kaksikymppinen nainen ei halua seksiä ja kaksikymppinen mies haluaa. Neljäkymmentävuotias mies ei jaksa seksiä ja neljäkymmentävuotias nainen taas on siinä vaiheessa samassa tilanteessa seksuaalisen halun osalta, kuin oli mies kaksikymmentävuotiaana. No meni vähän pitkälle, mutta faktoja elämästä.

Lue lisää

Neljäkymmenvuotias mies ei jaksa seksiä neljäkymmenvuotiaan naisen kanssa.joten se sitten kiltisti sanoo että ei jaksa.

Ajattelen juuri samalla tavalla! Enää en jaksa pitää yhteyttä ihmisiin vain kohteliaisuudesta ja tavan vuoksi, elämä on liian lyhyt sellaiseen. Joten vastaan aloittajan kysymykseen: kyllä, keski-ikäisenä ystävyys katkeaa helpommin, sillä omat voimavarat tiedostaa rajalliseksi ja toisaalta liiallinen kiltteys ja ymmärtäväisyys loppuu sellaisia kohtaan, joiden kanssa ystävyys ei ole ollut vastavuoroista koskaan. Ystävyyden aloittamista myös harkitsee tarkemmin.

Nuo seikat varmasti muodostavat esteen ystävien löytymiselle, mutta sen perusteella, että ystäviä kuitenkin koko ajan löydetään (olen itsekin löytänyt), niin kannattaa varmaan miettiä, millaisia ihmisiä yleensä pidetään mukavina ja miettiä, onko omassa käyttäytymisessä jotakin sellaista, mitä muut vierastavat. Itseä on tietysti tosi vaikea arvioida muiden silmin, mutta jokin käsitys varmasti jokaisella on, miksi ystävyydet ovat päättyneet. Ehkä niistä voidaan ottaa opiksi puolin ja toisin. Kukaan ei ole täydellinen, mutta muiden asemaan asettumista nuo ystävyyksien loppumisen parhaimmillaan opettavat. Torjutuksi olen tullut itsekin eikä se tunnu hyvältä, mutta syy on kyllä siihen löytynyt syyttelemättä muita.

Ehkäpä yksi keski-iän opetuksista onkin se, että tajuaa oman pienuutensa. Muut eivät ole kovin kiinnostuneita minusta, vaan kiinnostus on aina plussaa eikä itsestäänselvää. Oma aktiivisuus oman hyvinvoinnin eteen on tärkeää eikä sitä voi ulkoistaa ystäville. Ystävyys alkaa hitaasti tuttavuudesta mutta toisaalta tuttavistakin on paljon iloa. Jos itsellä on kykyä asettua toisen asemaan, kuunnella ja arvostaa muita ihmisiä eikä ole päihdeongelmia tai hankalia luonteenpiirteitä (joita ei itse tiedosta), niin ystäviä kyllä ajan myötä löytyy, jos jaksaa itse olla aktiivinen.

Minä sen sijaan en koskaan keski-iässä ole laittanut yhtäkään ystävyyssuhdettani poikki, koska on eri asia olla ystävä kakaraiässä kuin aikuisena. Palstan aihehan on keskustella ystävyydestä, ei tietenkään harjoittaa ystävyyttä, koska nimetön palsta. Minusta ystävyys on sillä tavalla pyhä asia, että minun ystäväkseni ei pääse kukaan, jos ei ole tuntenut minua ainakin kymmentä vuotta, tai jollei jossakin elämänsä vaiheessa ole niin läheisesti elänyt kanssani, että tuntisi suurinpiirtein luonteeni. Jokainen läheiseni ja ystäväkseni joskus kokemani on minulle äärimmäisen rakas ja tärkeä. Hyvä kriteeri ystävälle on mm. se, että ystäväsi on se, joka tietää arkesi solmukohdat joita sinuna hänen pitämäsi luonteesi vuoksi voisit kohdata, joka ymmärtää sinua silloinkin kun olet epätäydellinen ja pitää sinusta juuri siksi että olet epätäydellinen omana itsenäsi, ystäväsi tietää mistä asioista rentoudut ja mikä sinua suututtaa, ystäväsi ymmärtää jopa erimielisyyttäsi asiakysymyksissä ja ystäväsi on se, jonka kanssa sinulla on paljon iloista muisteltavaa menneen yhteisen ystävyytenne ajalta. Tuttava taas voi olla kuka tahansa, tuttavasta voi tietää vaikka vain etunimen ja se siitä ja tuttavakin voi olla ihan kiva, mutta tuttava ei voi koskaan olla ystävä. Yritän sanoa, että minusta olisi hyvä, jos erotettais käsitteet ystävyys ja tuttavuus. Lukemani perusteella tämä palsta on jokin uusien tuttavien etsimiskeskustelufoorumi tämä Suomi24, en ymmärrä... Luultavasti paremmin saisi keskusteluseuraa vaikka menemällä uloskin ja moikkaamalla ystävällisesti ihmisille, kuin keskustelemalla netin palstoilla. Mutta tosiaan en ymmärrä. En ymmärrä tällaista foorumia, en yhtään.

Ai täälläkin on taas se, joka alkaa paasata siitä, miten ihmeellinen ja valheellinen foorumi tämä Suomi24 on. Ei täällä kenenkään ole pakko olla eikä lukea toisten juttuja eikä kirjoitella mitään - kaikilla on kuitenkin siihen oikeus. Jotkut siis hakevat täältä neuvoja ongelmiinsa, ja jotkut yrittävät niitä antaa ja kun asiat voi hoitaa nimettömästi, se tekee arkaluontoistenkin asioiden käsittelystä vähän helpompaa - ei sen ihmeellisemmästä ole kysymys.

Joo, minäkin luopuisin tuollaisesta "ystävästä". Tosin jos sinulla on pokkaa, sano hänelle melko suoraan tuo, mitä yllä kirjoitit. Eihän sitä ole pakko huutamalla sanoa. Se voisi olla terveellistä hänelle ja voisi ehkä ihannetapauksessa pelastaa ystävyyssuhteenne. En kyllä yhtään tiedä, kykenisinkö itse vastaavassa asetelmassa antamaan ystävällistä mutta suorasanaista palautetta ystävyyssuhteen laadusta. Minullakin on ollut ongelmia ystävyyssuhteiden säilymisen kanssa. Joku kirjoitti yllä itseen käpertymisestä tai koteloitumisesta. Sellaista on minunkin ystävilleni tapahtunut, en täysin ymmärrä syitä.

"Luovuttamassa" nimimerkille lähetän virtuaalihalauksen, en ole halailija, mutta oli niin koskettava kirjoitus. Pystyn samaistumaan tarinaasi. Toivon, että elämääsi tulee vielä oikein hyvä ystävä.

mulle riittää ystävän kanssa mieluummin , ihan hyvässä kahvilassa tapaaminen, ja siinä sitten jutustella mukavasti niitä näitä, yhtään enempää en välitä,

ihan turhaa kyläillä , 1-2 henkilöä keskenään, kun samat voi puhua puhelimessakin , tai tosiaankin jossakin hyvässä , laadukkaassa kahvilassa, niihin kun ei ihan yksin tule mentyä.