Otsikkoon ei mahtunut, että meneekö keski-ikäisenä ystävyyssuhteet _helpommin_ poikki. Minulle on nyt kuitenkin tässä lähes viisikymppisenä käynyt niin, ettei ole _yhtään_ ystävää. Työpaikalla on työkavereita, mutta he kaikki pitävät hyvin tarkasti kiinni siitä, ettei siviilissä kaveerata, eikä siviiliasioista edes paljoa kerrota.
Nuorena oli helppoa. Oli paljon kavereita, ja jos jonkun kanssa menikin sukset ristiin, niin uusi kaveri löytyi pian. Sitten kun ikää alkoi tulla, niin ei jaksanut enää pikkuhiljaa juosta kaiken maailman riennoissa. Maailma pieneni. Lopulta oli enää koti, työpaikka ja ruokakauppa.
Ystäviä alkoi väsyttää ja kiukuttaa. Vaikka pyysi johonkin ulos, edes kahville, niin ei jaksanut. Lopulta en enää jaksanut pyytää. Eikä kukaan enää pyytänyt minua. Onnittelupostikortitkin loppuivat. Miesystävän löysin sattumalta. Meillä oli monta hyvää, iloista kuukautta. Kun tuli ensimmäinen riita, niin mies halusi pistää välit poikki, "en jaksa enää".
Olenko ainoa jolle on käynyt näin? Vai onko muilla samanlaisia kokemuksia?
Meneekö keski-ikäisenä ystävyyssuhteet poikki?
31
2185
Vastaukset
- ei_niin_surullinen_mummo
Minulla vähän samanlaisia kokemuksia ja vissiin niitä oikeita ystäviä ei koskaan ollutkaan, kun aikoinaan avioeron jälkeen huomasin yhteydenottojen kummasti vähentyneen ja jos minä otin yhteyttä, niin heillä ei ollut aikaa jutella. Nyt olen ollut jo kaksi vuotta pois työelämästäkin ja sieltäkin jäi vain tuttavia kun olivat paljon minua nuorempia. Tanssimassa olen tykännyt käydä ja sitä kautta tuttavia on tullut, mutta ei ystäviä. Pari naiskaveria on joiden kanssa soitellaan ja silloin tällöin tavataan. Vuosikymmeniä olin töissä asiakaspalvelussa ja nyt olen nauttinut kun ei tarvitse joka päivä olla ihmisten kanssa tekemisissä jos ei halua. Aikani kuluu kuitenkin hyvin välillä lapsenlasta hoitaen ja mieluisten harrastusten parissa kotona, lenkkeilyä unohtamatta ja tansseissakin tulee vielä käytyä, kun keväällä löytyi vakituinen tanssittajakin :)
- iloa_
Kuulostaapa tutulta, eron jälkeen tapahtui ns ystävien harvenemista, mutte ne oikeita ystäviä olleetkaan. Sitten kun aloin seurustella, joku ystävä tuli niin kateelliseksi ettei voinut puhua ko asiasta mitään.
Onko keski-ikä joku kriisi-ikä olen miettinyt, kun jotkut tutut käyvät niin ilkeiksi tai välinpitämättömiksi, tuntuu että kokopersoona muuttuu. Itse ajattelen asioista myönteisesti, osaan nauttia pienistäkin asioista.
Olisiko syytäö perustaa ystävyys yhdistys, olisi vertaistukea ja no, piristystäö
elämään? - harmaata
Tämmöistä minäkin olen kokenut: ihmiset tuntuvat käpertyvän itseensä tai korkeintaan oman perheensä asioihin. Ja vanhempana on vaikeampi saada kontaktia uusiin ihmisiin. Sitten on niitä, jotka hylkäävät ystävän, jos tällä menee huonosti - kokee vastoinkäymisiä tai kärsii masennuksesta. Mutta niinhän avio- ja avoerotkin ovat nykyisin arkipäivää - moni ei jaksa eikä osaa kestää vaikeuksia. Joskus olen miettinyt, mitä suomalaiset oikein ymmärtävät ystävyydellä.
- Anonyymi
Itse en haluaisi hylätä ketään enkä tahdo pahaa kenellekään. Mutta usein tuntuu väsyttävältä, että kun eräs ystävä soittaa ja kysyy kohteliaisuuttaan, mitä kuuluu. Sanon pari lausetta eikä suunvuoroa sen jälkeen annetakkaan. Kuuntelen aina sen puolen tunnin vuodatuksen hänen asioistaan ja ehdottomista mielipiteistään. Sitten hän valittelee, ettei ole ketään muita kuin lapset. Olen kiltisti kuunnellut monta vuotta. Joskus on ihan keskusteltukin asioista ja siitä pidän. Useimmiten tulee se vuodatus, samasta asiasta toiseen tai kolmanteen kertaan. Hän on akateemisesti sivistynyt ja pystyisi kyllä keskustelemaan monista asioista. Omat asiat ovat vain niin paljon tärkeämpiä. Jää usein tyhjä olo kun jää tavallaan toisen puhetulvan jalkoihin. Olen jonkin verran introvertti enkä jaksa ihmisiä määräänsä enempää. En kärsi yksinäisyydestä. Pidän siitä ajoittain. Hyviä keskusteluja kaipaisin, semmoista vastavuoroisuutta, uusia näkökulmia, mielipiteitä hyvine perusteluineen. En semmoista "mä kun pesin hiukset ja värjäsin niin tuli niin upeat, katsoitko facebuukista, sain niin paljon kehuja, mulla on niin paljon näitä hiuksia ja ne on niin kauniit pälä pälä, pesen aina silikoonittomalla shampoolla pälä pälä...Noh, mitäpä tuohon oikeastaan sanoisikaan,mutta tekstiä voisi vähän tiivistää. Itse voin helposti kuitata työpäiväni kolmella sanalla jos ei ole mitään kerrottavaa. Olemme erilaisia. Kaikesta voi puhua, mutta jos haluaa ystävyyssuhteiden kukoistavan, olisi hyvä ottaa toinenkin huomioon ja vähän kuulostella toisenkin kiinnostuksen astetta ja vaihtaa välillä aihetta. On eri asia, puhunko minä puhelimessa vai puhummeko me puhelimessa. Joskus pitää olla toisinkin päin itsekäs ja ottaa itselleen aikaa jos siltä tuntuu. Tämä oli vain yksi näkökulma naisten välisestä ystävyydestä.
- jonytnäin
Minulla on jo kolmikymppisenä noin. Teen pitkää päivää, kotona. Elämässäni ei ole enää kuin koti ja ruokakauppa. Hyvä jos ehdin mitään harrastamaan ja sielläkään kukaan ei oikein kaveeraa ja jos kaveeraa niin ne on sellaisia insidepiirejä, joihin ei pääse mukaan ja toisaalta johon ei itse tunne kuuluvansa.
Nuorempana minulla oli paljon ystäviä. Tosi paljon. Pikkuhiljaa parikymppisenä niitä alkoi karsiutua tai oikeastaan jo lukion jälkeen. Ketään ei oikein kiinnosta lähteä omasta kodista mihinkään. Eräs parhaista ystävistäni ei ole halunnut nähdä minua laisinkaan 15 vuoden sisällä, vaikka fyysistä välimatkaa ei ole todellakaan paljoa. Asumme naapurikunnissa ja julkisilla pääsee helposti. Hän loukkaantui kun en tullut hänen häihinsä ja synttäreihinsä, mutta hän ei ole kertaakaan saapunut luokseni synttäreille tai muuten vaan kahvittelemaan kun olen kutsunut, siksipä päätin, että en minäkään mene hänen luokseen jos ei itse ole viitsinyt 15 vuoteen kertaakaan tavata minua, huom. tosiaan viitsinut. Joka kerta kun olen pyytänyt kylään tai kaupungille, aina on tullut jokin tekosyy, miksi ei voikaan tulla. Sitten minun kuitenkin pitäisi hänen häihinsä tulla.
Jos halusin nähdä muita, minun oli itse ängettävä muiden luo tai heidän rientoihin. Koskaan kukaan ei oikein halunnut tulla minun kotiini. Jos joku halusi tulla kotiini niin tulivat sitten vain syömään ja juomaan ilmaiseksi.
Olisin ystävä, vaikka ystävä olisi masentunut, mutta niitä masentuneita ystäviä ei kiinnosta nähdä. Jos heillä menee huonosti, he sulkeutuvat kuoreensa eivätkä kehtaa näyttää naamaansa missään, teeskentelevät kaiken olevan hyvin, vaikka ei ole, sen sijaan, että puhuisivat ongelmistaan. Heitä hävettää ja masentaa niin paljon, että lukkiutuvat itsekseen kotiinsa suremaan. En ole sellainen, että hylkäisin ystävän kun hänellä menee huonosti, päinvastoin haluaisin auttaa, tukea, kuunnella ja jutella, mutta heitä ei kiinnosta, he vain käpertyvät, katkeroituvat ja kateellistuvat.
Yhdessä työpaikassa koin itselleni läheiseksi ja eräänlaiseksi ystäväksi yhden ihmisen. Pyysin häntä kaverikseni Facebookkiin (vaikka en erityisemmin välitä Facebookista), hän ei halunnut olla ystäväni, sen sijaan hän kaveerasi työkaverini kanssa siellä, vaikka tiesin, että reaalielämässä minulla ja hänellä oli paremmat välit kuin työkaverillani ja hänellä.
Toisia ystäviä ei taas ole koskaan vuosiin kiinnostanut tulla kotiini, vaikka samassa kunnassa asutaan, eri asuinalueilla. Minun pitää mennä aina heille. Yksi taas ei lähde kotoa 100 metriä kauemmaksi. Yksi ystävistä taas ei halua jutella minulle jos minulla jotenkin menee huonosti. Aina pitäisi esittää vain hyväntuulista kiiltokuvaihmistä ja aina kaiken pitäisi olla täydellisesti.- Creetta
"Jos halusin nähdä muita, minun oli itse ängettävä muiden luo tai heidän rientoihin. Koskaan kukaan ei oikein halunnut tulla minun kotiini. Jos joku halusi tulla kotiini niin tulivat sitten vain syömään ja juomaan ilmaiseksi. "
Tuossahan se tulikin miksi eivät halua kotiisi tulla, kun asenne on tuollainen alkujaan. ;) Yleensä kun vieraille tarjotaan juomiset ja syömiset eikä lasketa euroja. Jokainen tietysti varojensa mukaan koska ajatushan se on tärkein yhdessäolossa ja tarjoilut ovat kohteliaisuutta vieraitani kohtaan.
Ehkäpä olet liian kärkkäästi ilmaissut tuon asian ystävillesi?
Minä kyllä käyn ilmaiseksi kylässä syömässä ja juomassa, vien toki ajankohtaan sopivat tuliaiset. Ja kun kutsun vaikkapa illanviettoon niin tarjoan kutsutuille. Ehkä ajatuseroja on, karjalaisilla sukujuurilla tottunut näin tekemään.
Nuoremmilla on näitä nyyttärijuttuja ja niitä on kokeiltu myös? Ehdottaisitko tälläistä seuraavan kerran niin kenenkään ei tarvitsisi vaivautua ajatellen sinun ajattelevan heidän ilmaiseksi syövän luonasi?
Iän myötä ja avioero vei suurimman osan ihmisistä elämästäni toki, alkuperäiseen aiheeseen palaten. Mutta vähemmälläkin pärjää ja kun on opetellut yksin menemään tapahtumiin jne niin tuurilla välillä löytää uusia tuttavuuksia, joita sitten kutsua kotiinsa ilmaiseksi syöttämään. :-D
Suosittelen näitä erilaisia tapahtumia (mikä nyt itseä kiinnostaa, väkisi ei kannata mennä mihinkään ettei törmää vääränlaiseen seuraan sitten) ja mm.teatterissakin voi törmäillä uusiin ihmisiin. Monet käy yksinkin hiukan kypsemmällä iällä ja näin löytää uusia tuttavuuksia.
Tärkeintä on pitää oma mieli avoinna eikä mennä mihinkään murjotellen. Vaatii toisinaan harjoitusta, tiedän vallan hyvin.
- Joskus hävetti mennä yksin lauantai-iltana elokuviin ja siitä lasilliselle mutta hauskaa juttuseuraa löytyi silloinkin lopulta sille illalle!
Yhden ystävän löysin museosta aikanaan muuten.
Hyvän ystävän kanssa jaetaan ne ilot ja surut. Huonoja ei kukaan tarvitse, pyritään ajattelemaan näin itse kukin.
- tottaon
Menee todella helposti ystävyyssuhteet poikki 40 ja rehellisesti sanoen ei viitsi uusia edes etsiä.
Ihmiset eriytyvät omiin leireihinsä ja koteihinsa, erottavia tekijöitä kertyy aina lisää, alle 25 niitä oli vähemmän. Huomaan itsekin luokittelevani entisiä tuttavuuksia ja löytyy syitä, miksi ei enää pidä yhteyttä. - ainskimeil
Keski-iässä ihmisellä on niin paljon sitoumuksia, ettei ystävät voi olla keskeisintä elämässä kuten aivan nuorella.
Ajan, ajatukset ja voimat vie koti, perhe, työ, ehkä ikääntyvät vanhemmatkin. Kyllä nämä menevät ystävien edelle ja niin pitääkin.- eiedessitäkään
Entäs kun työ menee alta, perhe hajoaa ja asuntoakaan ei enää ole, entäs sitten? Ei ole edes ystäviä!
- tyrisi
eiedessitäkään kirjoitti:
Entäs kun työ menee alta, perhe hajoaa ja asuntoakaan ei enää ole, entäs sitten? Ei ole edes ystäviä!
Ettet vain päästänyt niitä ystäviä tärkeämpään asemaan kuin työ, koti ja perhe. Silloin menettää ainakin työn ja perheen, monesti myös ystävät.
- eiedessitäkään
tyrisi kirjoitti:
Ettet vain päästänyt niitä ystäviä tärkeämpään asemaan kuin työ, koti ja perhe. Silloin menettää ainakin työn ja perheen, monesti myös ystävät.
En minä, vaan noin yleisesti ottaen. Tällä hetkellä on Suomessa lama, paljon pidempi kuin 90-luvulla. Monelta on mennyt työ alta. Paljon on irtisanottu ihmisiä YT-neuvotteluissa, määräaikaisuuksia ei jatketa ja uusia ei palkata töihin. Joten hyvin tavanomaista tänä päivänä, että ihmisiä on työttömänä.
Koti voi mennä alta avioerossa tai kun esim. työ on mennyt alta, ei ole varaa maksaa vuokria tai asua isommassa kodissa. On ihmisiä, joilta on mennyt ulosottoon talot, autot yms. ja ihmisiä, joilla ei ole varaa maksaa enää vuokria tai ihmisiä, jotka ovat kahden asunnon loukussa. Siinä samassa rytäkässä voi tulla vaikkapa avioero yms. Tähän päälle kun vielä se, että ei ole ainuttakaan ystävään, niin ei hyvä! Ollaan sitten tilanteessa, jossa työ on mennyt alta, avioero tullut, ei ole asuntoa, eikä edes ystäviä.
- zarahnda
Kuulostaa nämä kirjoituksenne todella tutulta! Omat ns. "ystäväni" katosivat avoeroni jälkeen. Hetken pitivät vielä seuraa, mutta sitten vähin äänin katosivat elämästäni ja tämä siis ollessani alle 30v. Siihen asti elämässäni olikin aina ollut kavereita ja ystäviä.
Mutta nyt tiedän, miltä tuntuu, kun ei ole ketään. Ei ketään, jolle soittaa, joka soittaisi minulle, jonka luona menisin käymään, joka kävisi minun luonani. Olen joskus lähivuosina ottanut yhteyttä näihin menetettyihin ihmisiin ja ehdottanut tapaamista ja salaa toivonut, että voisi jatkaa taas yhteydenpitämistä, niinkuin joskus. Mutta enpä ole saanut minkäänlaista vastakaikua. Enää en jaksa edes yrittää!
Itse olen sellainen, etten ikinä jättäisi kaveria, ystävää.. ihan sama, mikä tilanne olisi, niin pysyisin tukena aina. Jännä miten tosiaan nuorena oli helppo löytää uusia tuttavuuksia ja miten mahdottoman vaikeaa se on nykyisin. Joskus yrittänyt jonkun seurapalstan kautta johonkin toiseen yksinäiseen tutustua, mutta ne ihmiset tuppaavat aina olemaan sellaisia "koko elämänsä yksin olleita" ja sellaisiin on sitten todella vaikea saada oikein kontaktia, saati tutustua..
Olisipa mulla edes mies! Sekin riittäisi!- eienäälapsi
"Itse olen sellainen, etten ikinä jättäisi kaveria, ystävää.. ihan sama, mikä tilanne olisi, niin pysyisin tukena aina."
Et ole tainnut olla ystävä sellaiselle ihmiselle, joka pohjattomassa avuntarpeessaan imee sinut tyhjiin. Ja arvostelee päälle.
Mutta keski-ikä ei ole enää ystäviin keskittymistä. Elämä vaatii muuta. On paneuduttava vahvasti oman toimeentulon turvaamiseen ja seuraavan sukupolven kasvattamiseen. - höpöhöpö_
eienäälapsi kirjoitti:
"Itse olen sellainen, etten ikinä jättäisi kaveria, ystävää.. ihan sama, mikä tilanne olisi, niin pysyisin tukena aina."
Et ole tainnut olla ystävä sellaiselle ihmiselle, joka pohjattomassa avuntarpeessaan imee sinut tyhjiin. Ja arvostelee päälle.
Mutta keski-ikä ei ole enää ystäviin keskittymistä. Elämä vaatii muuta. On paneuduttava vahvasti oman toimeentulon turvaamiseen ja seuraavan sukupolven kasvattamiseen."Mutta keski-ikä ei ole enää ystäviin keskittymistä. Elämä vaatii muuta. On paneuduttava vahvasti oman toimeentulon turvaamiseen ja seuraavan sukupolven kasvattamiseen."
Kyllä siitä omasta toimeentulosta pitää nuorempanakin jo huolehtia ja sukupolven kasvattamisesta. Harvemmin niitä lapsiakaan saadaan ensikertaa keski-ikäisenä (no, miehillähän se voi olla tietty noin) ja harvemmin sitä joutuu elättämään itseään ensimäista kertaa työnteolla vasta keski-ikäisenä. Kyllä sinne työelämään siirrytään normaalisti paljon aikaisemmin. - skhfeufrugtghtug
Voi. Milloin olet elänyt nuoruuttasi, jos olet paljon alta kolmekymppisenä mennyt naimisiin? Ihmisellä on vain yksi nuoruus ja yhtä asiaa en tajua, että miksi jotkut jättää nuoruutensa elämättä. Olis varmaan helvetti maan päällä, että jos joku olis parikymppisenä mennyt naimisiin ja sitten lastenkasvatusurakasta ja lapsensa täysikäiseksi selvitettyään tulis avioero ja tajuais, että nyt on vanha akka tai ukko ja että ikinä enää ei silti tule aikaa jolloin siltikään vaikka lapset olisi aikuisia, että voisi elää vailla huolta. Sori, mussa on varmaan jokin geenivirhe kun en ole koskaan halunnut itselleni lapsia. Mulle on täysin vieras ajatus haluta perustaa perhe, olen varmaan aivan sairas mutta se vaan on niin, että en IKINÄ ole katsonut yhtäkään ihmistä ajatuksella, että haluaisin ihmisen kanssa perheen.
Ilman miestäkin muuten on aikuiselle naiselle helpompaa, jos vaihtoehtona on joku luuserimies jolla on pentue jollekin eronneelle naiselle. Korkeintaan nuorehkot lapsettomat perheettömät ei- nettiriippuvaiset tai muutenkaan mistään riippuvaiset normaalisosiaaliset miehet ovat aikuisen elämää kokeneen naisen mielestä kiinnostavia ja kiihottaviakin ja kivoja, niiden kanssa voi keskustella ja jopa seksuaalisesti samalla ajatuksen tasolla - ihan oikeasti, usein ovat noin 20- vuotiaat miehet ja noin 40- vuotiaat naiset, jos nainen ei halua tehdä lapsia tai perustaa perhettä. Koska kaksikymppinen nainen ei halua seksiä ja kaksikymppinen mies haluaa. Neljäkymmentävuotias mies ei jaksa seksiä ja neljäkymmentävuotias nainen taas on siinä vaiheessa samassa tilanteessa seksuaalisen halun osalta, kuin oli mies kaksikymmentävuotiaana. No meni vähän pitkälle, mutta faktoja elämästä. - zarahnda
Mikääli mulle kommentoit, niin luepa tarkemmin. Erosin siis AVOliitosta. Ja lapsia mulla ei ole, kuten en sellaisesta maininnutkaan. Seurustelin 16-vuotiaasta asti lähes 10v ja todellakin olen saanut elää ja nauttia nuoruudestani. Miten ihmeessä kuvittelit, että nuoruuteni olisi jäänyt elämättä??
- Anonyymi
skhfeufrugtghtug kirjoitti:
Voi. Milloin olet elänyt nuoruuttasi, jos olet paljon alta kolmekymppisenä mennyt naimisiin? Ihmisellä on vain yksi nuoruus ja yhtä asiaa en tajua, että miksi jotkut jättää nuoruutensa elämättä. Olis varmaan helvetti maan päällä, että jos joku olis parikymppisenä mennyt naimisiin ja sitten lastenkasvatusurakasta ja lapsensa täysikäiseksi selvitettyään tulis avioero ja tajuais, että nyt on vanha akka tai ukko ja että ikinä enää ei silti tule aikaa jolloin siltikään vaikka lapset olisi aikuisia, että voisi elää vailla huolta. Sori, mussa on varmaan jokin geenivirhe kun en ole koskaan halunnut itselleni lapsia. Mulle on täysin vieras ajatus haluta perustaa perhe, olen varmaan aivan sairas mutta se vaan on niin, että en IKINÄ ole katsonut yhtäkään ihmistä ajatuksella, että haluaisin ihmisen kanssa perheen.
Ilman miestäkin muuten on aikuiselle naiselle helpompaa, jos vaihtoehtona on joku luuserimies jolla on pentue jollekin eronneelle naiselle. Korkeintaan nuorehkot lapsettomat perheettömät ei- nettiriippuvaiset tai muutenkaan mistään riippuvaiset normaalisosiaaliset miehet ovat aikuisen elämää kokeneen naisen mielestä kiinnostavia ja kiihottaviakin ja kivoja, niiden kanssa voi keskustella ja jopa seksuaalisesti samalla ajatuksen tasolla - ihan oikeasti, usein ovat noin 20- vuotiaat miehet ja noin 40- vuotiaat naiset, jos nainen ei halua tehdä lapsia tai perustaa perhettä. Koska kaksikymppinen nainen ei halua seksiä ja kaksikymppinen mies haluaa. Neljäkymmentävuotias mies ei jaksa seksiä ja neljäkymmentävuotias nainen taas on siinä vaiheessa samassa tilanteessa seksuaalisen halun osalta, kuin oli mies kaksikymmentävuotiaana. No meni vähän pitkälle, mutta faktoja elämästä.Neljäkymmenvuotias mies ei jaksa seksiä neljäkymmenvuotiaan naisen kanssa.joten se sitten kiltisti sanoo että ei jaksa.
- hbvohag
Tosi ystävät pysyvät vuodesta toiseen, vaikka asuisivat ympäri Suomea. Eivätpä ainakaan ole häiriöksi kun eivät liian usein kyläile.Jos vielä itse viettää liikkuvaa elämää, niin takertujatkaan eivät kovin pitkään roiku.Jos nuorena on opetettu viimeiseen asti olemaan ymmärtäväinen, niin viimeistään keski-iässä-onneksi-tästä ominaisuudesta pääse eroon. Itse olen laittanut monta ystävyyssuhdetta keski-iässä ihan kylmästi poikki. Kun kuitenkin on vain yksi elämä ja siinäkin monta rautaa tulessa, niin huomaa ettei jaksa kaikenmaailman kaakatuksia kuunnella.Paljon on myös ihmisiä jotka eivät todellakaan tajua milloin toisilla on jo aikoja sitten sietokyky ylittynyt.Keski-iässä oppii onneksi etsimään sitä omanhenkistä seuraa.
- kes.ki.ikäi.nen
Ajattelen juuri samalla tavalla! Enää en jaksa pitää yhteyttä ihmisiin vain kohteliaisuudesta ja tavan vuoksi, elämä on liian lyhyt sellaiseen. Joten vastaan aloittajan kysymykseen: kyllä, keski-ikäisenä ystävyys katkeaa helpommin, sillä omat voimavarat tiedostaa rajalliseksi ja toisaalta liiallinen kiltteys ja ymmärtäväisyys loppuu sellaisia kohtaan, joiden kanssa ystävyys ei ole ollut vastavuoroista koskaan. Ystävyyden aloittamista myös harkitsee tarkemmin.
Nuo seikat varmasti muodostavat esteen ystävien löytymiselle, mutta sen perusteella, että ystäviä kuitenkin koko ajan löydetään (olen itsekin löytänyt), niin kannattaa varmaan miettiä, millaisia ihmisiä yleensä pidetään mukavina ja miettiä, onko omassa käyttäytymisessä jotakin sellaista, mitä muut vierastavat. Itseä on tietysti tosi vaikea arvioida muiden silmin, mutta jokin käsitys varmasti jokaisella on, miksi ystävyydet ovat päättyneet. Ehkä niistä voidaan ottaa opiksi puolin ja toisin. Kukaan ei ole täydellinen, mutta muiden asemaan asettumista nuo ystävyyksien loppumisen parhaimmillaan opettavat. Torjutuksi olen tullut itsekin eikä se tunnu hyvältä, mutta syy on kyllä siihen löytynyt syyttelemättä muita.
Ehkäpä yksi keski-iän opetuksista onkin se, että tajuaa oman pienuutensa. Muut eivät ole kovin kiinnostuneita minusta, vaan kiinnostus on aina plussaa eikä itsestäänselvää. Oma aktiivisuus oman hyvinvoinnin eteen on tärkeää eikä sitä voi ulkoistaa ystäville. Ystävyys alkaa hitaasti tuttavuudesta mutta toisaalta tuttavistakin on paljon iloa. Jos itsellä on kykyä asettua toisen asemaan, kuunnella ja arvostaa muita ihmisiä eikä ole päihdeongelmia tai hankalia luonteenpiirteitä (joita ei itse tiedosta), niin ystäviä kyllä ajan myötä löytyy, jos jaksaa itse olla aktiivinen. - dfhrufhrugtught
Minä sen sijaan en koskaan keski-iässä ole laittanut yhtäkään ystävyyssuhdettani poikki, koska on eri asia olla ystävä kakaraiässä kuin aikuisena. Palstan aihehan on keskustella ystävyydestä, ei tietenkään harjoittaa ystävyyttä, koska nimetön palsta. Minusta ystävyys on sillä tavalla pyhä asia, että minun ystäväkseni ei pääse kukaan, jos ei ole tuntenut minua ainakin kymmentä vuotta, tai jollei jossakin elämänsä vaiheessa ole niin läheisesti elänyt kanssani, että tuntisi suurinpiirtein luonteeni. Jokainen läheiseni ja ystäväkseni joskus kokemani on minulle äärimmäisen rakas ja tärkeä. Hyvä kriteeri ystävälle on mm. se, että ystäväsi on se, joka tietää arkesi solmukohdat joita sinuna hänen pitämäsi luonteesi vuoksi voisit kohdata, joka ymmärtää sinua silloinkin kun olet epätäydellinen ja pitää sinusta juuri siksi että olet epätäydellinen omana itsenäsi, ystäväsi tietää mistä asioista rentoudut ja mikä sinua suututtaa, ystäväsi ymmärtää jopa erimielisyyttäsi asiakysymyksissä ja ystäväsi on se, jonka kanssa sinulla on paljon iloista muisteltavaa menneen yhteisen ystävyytenne ajalta. Tuttava taas voi olla kuka tahansa, tuttavasta voi tietää vaikka vain etunimen ja se siitä ja tuttavakin voi olla ihan kiva, mutta tuttava ei voi koskaan olla ystävä. Yritän sanoa, että minusta olisi hyvä, jos erotettais käsitteet ystävyys ja tuttavuus. Lukemani perusteella tämä palsta on jokin uusien tuttavien etsimiskeskustelufoorumi tämä Suomi24, en ymmärrä... Luultavasti paremmin saisi keskusteluseuraa vaikka menemällä uloskin ja moikkaamalla ystävällisesti ihmisille, kuin keskustelemalla netin palstoilla. Mutta tosiaan en ymmärrä. En ymmärrä tällaista foorumia, en yhtään.
- Ei_mitään_ihmeteltävää
Ai täälläkin on taas se, joka alkaa paasata siitä, miten ihmeellinen ja valheellinen foorumi tämä Suomi24 on. Ei täällä kenenkään ole pakko olla eikä lukea toisten juttuja eikä kirjoitella mitään - kaikilla on kuitenkin siihen oikeus. Jotkut siis hakevat täältä neuvoja ongelmiinsa, ja jotkut yrittävät niitä antaa ja kun asiat voi hoitaa nimettömästi, se tekee arkaluontoistenkin asioiden käsittelystä vähän helpompaa - ei sen ihmeellisemmästä ole kysymys.
- luovuttamassa
Minulla on pitkäaikainen ystävä, josta olen pitänyt kiinni, koska minulla ei ole muita ystäviä, ihan pari tuttavaa vain. Olen sillä tavalla vähän erakko ja väsyn ihmisten seurassa helposti. Tämä pitkäaikainen lapsuudenystäväni on sellainen, joka kanssa puhumme 90% tai ehkä jopa 95% hänen asioistaan tai muista hänen valitsemistaan aiheista. Olen kuuntelija ja myötäilijä. Jos en ole ihan samaa mieltä jostain asiasta, hänen puoleltaan alkaa sellainen paasaus, jota saan kuunnella ja se päättyy aina sanoihin: tämä on nyt loppuunkäsitelty. Hänellä on muita ystäviä, joita hän arvostaa enemmän ja huomaan, että minä taas olen se, jolla on tällainen kuuntelijan, myötäilijän ja auttajan osa. Hän ei tiedä minusta paljon mitään, ei koskaan kysy ja jos itse jotain kerron, hän ei kommentoi mitään, vaan jatkaa vaan omaa asiaansa. Jos kerron jostain ongelmasta, hän alkaa kertoa jostain ystävästään, jolla on samantapainen ongelma, mutta vielä paljon pahempi ja seuraa varsinainen maratonkertomus tuon ystävän ongelmasta jokaista yksityiskohtaa myöten (hä ei ole vaitiolovelvollisuudesta koskaan kuullut) ja näin taas keskustelu siirtyi hänen valitsemalleen suunnalle. On ihan toivotonta saada tätä voimakastahtoista ja määräilevää ihmistä pysähtymään ja ajatelemaan asioita. Kaikki hänen elämästään kaikonneet ihmiset ovat hirviöitä, narsisteja, täysiä kusipäitä, jotka ovat hänen herkkyyttään loukanneet. Joten.... taidan nyt siirtyä joukkoon ystävättömät keski-ikäiset.
- luovuttaisin.minäkin
Joo, minäkin luopuisin tuollaisesta "ystävästä". Tosin jos sinulla on pokkaa, sano hänelle melko suoraan tuo, mitä yllä kirjoitit. Eihän sitä ole pakko huutamalla sanoa. Se voisi olla terveellistä hänelle ja voisi ehkä ihannetapauksessa pelastaa ystävyyssuhteenne. En kyllä yhtään tiedä, kykenisinkö itse vastaavassa asetelmassa antamaan ystävällistä mutta suorasanaista palautetta ystävyyssuhteen laadusta. Minullakin on ollut ongelmia ystävyyssuhteiden säilymisen kanssa. Joku kirjoitti yllä itseen käpertymisestä tai koteloitumisesta. Sellaista on minunkin ystävilleni tapahtunut, en täysin ymmärrä syitä.
- halaussinne
"Luovuttamassa" nimimerkille lähetän virtuaalihalauksen, en ole halailija, mutta oli niin koskettava kirjoitus. Pystyn samaistumaan tarinaasi. Toivon, että elämääsi tulee vielä oikein hyvä ystävä.
laimenee jos antaa laimeta... kai nyt jokin harraste löytyy, mistä löytyy uusia ihmisiä ja jonain päivänä uusia ystäviä?
- 50v-poekamies
Kun olin 30-risat niin kavereita oli ,lapsi tuli... 31... Olen yksin ! ei kavereita ole ja nyt oon 50 ... ja olen yksin, töissä silti käyn mutta yksinäisyyttä riittää.Se ainut riistettin pois minun elämästäni kokonaan , on vain muisto vain nuoresta elämän alusta jonka kokea sain.
Et ole kuitenkaan SE joka on kiinnostunut minusta ! ei ole FB:tä ,ei sähköpostia,puhelin on ,mutta numeroa ei voi laittaa tähän, osoitetta ei voi laittaa tähän,kuvaa ei voi laittaa tähän.
Asia kuitenkin menee bittimaailmaan luettavaksi.
Terv: Yksi yksinäinen sinkku mies - Anonyymi
Luopumisen taito sen on oppinut ja hyväksynyt
- Anonyymi
itselleni ainakin nuorena oli ne ystävyyssuhteet tärkeitä, ikää myöten oppii luopuun, ja ystävyyssuhteetkin muuttuu niinkuin kaikki muukin, eihän avioliitotkaan ole kymmenien vuosien päästä enää sama kuin nuorena, asiat seestyy ja oppii nautttiin enemmän rauhallisuudesta, kiireettömyydestä, ei siis toimettomuudesta, vaan organisoida päivä / viikko-ohjelma > menemiset , tulemiset.
nuorempana joku kaveri saattoi tulla yks , kaks yllättäen, ja tapana oli ,
"talo elää tavallaan, ja vieraat tulee ajallaan"
ei kävisi enää niin, että tultais niinkuin hollitupaan, onhan se ihan fiksua ilmoittaa
ja vielä parempi sopia, niin että vierailuun varataan molemmille osapuolille sopiva
aika ja myös kahvi, ym tarjottavat ja muuta vierailuun liittyvä. - Anonyymi
Minä lopetin ystävyysuhteet, koska en enää kokenut saavani niistä mitään. Väsyttää kuunnella muiden elämästä ja ihmisistä. En koe sellaisen olevan millään tavalla hyväksi itselleni.
- Anonyymi
mulle riittää ystävän kanssa mieluummin , ihan hyvässä kahvilassa tapaaminen, ja siinä sitten jutustella mukavasti niitä näitä, yhtään enempää en välitä,
ihan turhaa kyläillä , 1-2 henkilöä keskenään, kun samat voi puhua puhelimessakin , tai tosiaankin jossakin hyvässä , laadukkaassa kahvilassa, niihin kun ei ihan yksin tule mentyä.
- Anonyymi
Ei mene jos ei pentuna ole luonut yhtään ystyyssyhdetta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik113445MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar681868Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5411566Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin801178Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja61992Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s33958Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt209872- 170823
Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o59816Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3768