Isä vai ei?

Lapsi voi jossain vaiheessa kyseenalaistaa asioita ja pohtia, mutta ne tulevat luonnostaan ajan kanssa. En usko että ovat tiiviissä tekemisissä koskaan...

Anna tyttäresi ihan itse muodostaa käsityksensä siitä, että mikä on perhe. Ei sinun tarvitse tehdä sitä asiaa hänen puolestaan.

Vaikka tyttärelläsi ja hänen isällään on vain heikko suhde, niin minusta sitä pitää kunnioittaa ja yrittää tarjota mahdollisuudet, jotta edes se heikko suhde säilyy. Useinkaan ihmissuhteet eivät säily täsmälleen samanlaisina läpi elämän, sillä on mahdollista, että esimerkiksi miehesi ryhdistäytyy elämänsä kanssa ja alkaa huolehtia enemmän isä-lapsi -suhteestaan. Tietenkin voi käydä toisinkinpäin, mutta on parasta, että ylläpidetään heikkoakin suhdetta sen sijaan, että katkaistaan se kokonaan.

Tiedän omasta kokemuksesta, että lapsi saattaa olla hyvin katkera äidilleen murrosiässä ja aikuisena, jos hän saa tietää, että äiti on ollut se henkilö, joka on katkaissut isäsuhteen. Lapsella on tarve isäänsä. Vaikka äiti olisi hyvä vanhempi, niin se ei poista sitä, että lapsi haluaa tuntea juurensa ja tietää myös isänsä puolelta, että kuka hän on ja millaisia sukulaisia hänellä on myös siltä puolelta.

Joskus isän puolelta tapaamattomuuden syynä on oma huono omatunto sekä ikävöinti. Silloin isä saattaa yrittää unohtaa lastaan, jotta ikävä ei olisi niin kova. Tunteet lasta kohtaan voivat olla hyvin ristiriitaiset, eikä miehellä ole ehkä kykyä käsitellä tunteitaan. Isä ei ehkä halua tuottaa pettymystä lapselleen, vaan myös suojelee lastaan. Joskus isät eivät ole vielä kypsiä vanhemmuuteen.

Tietysti jos tyttärelläsi on isä, joka joskus haluaa/voi tavata lasta, niin älä missään nimessä kiellä sitä lapselta. Jos on vain mahdollista, niin kysy isältä haluaako/voiko hän tavata lasta useammin, jotta suhde isään voisi olla tiiviimpi. Joskus toki asutaan vaikkapa eri maassa tms, ja tapaamiset jäävät vähiin, mutta mikäli teidän tilanne ei ole sellainen, pyri lisäämään lapsen ja isän tapaamisia.

Se että keneltä lapsi saa miehenmallinsa voi vaihdella, mutta joka tapauksessa tieto siitä kuka on hänen biologinen isänsä, on lapselle kasvaessaan tärkeä. Toki jos tapaavat harvoin, niin se miehen malli arkeen tulee muualta. Silti ei ole syytä kieltää sitä, kuka on isä.

Onko lapsen elämässä muuta miehen mallia? Asuuko lähellä isovanhempia, kummisetää tms? Olisi hienoa, jos sellaisen vakituisen miespuolisen turvallisen aikuisen voisit tarjota lapsesi elämään. Esimerkiksi kummisedän kanssa yhteinen viikottainen harrastus tms. Mieskavereita on myös tarjolla vapaaehtoistyön puolelta, jos lähipiiristäsi ei sopivaa löydy. Tämä juttu siis oman isän tapaamisen lisäksi, eikä missään nimessä sen korvaamiseksi.

Minun miehelläni on tytär, jota hän pitkän välimatkan takia voi nähdä vain pari päivää kuukaudessa. Kaikkemme tehdään, että vähintäänkin tämä tahti jatkuu. Lisäksi perheeseemme kuuluu kaksi muutakin lasta. Miehen tytölle on selvää, että hänellä perhe myös meillä. Eli hänellä on perhe äidin luona (äiti hän itse), sekä meillä (isä äitipuoli sisaruksia). Perhemalleja on monenlaisia. Lapsi itse ajan kanssa määrittelee sen, ketkä kuuluvat hänen perheeseen. Perheemme yhdellä toisellakin lapsella on kaksi kotia, ja myös kaksi perhettä. Tämä tuntuu hänelle luontevalta, koska niin se on siitä lähtien ollut, kun hän oli 1v.

Sinä yh-äitinä pystyt vaikuttamaan paljon siihen, miten lapsi mieltää perheensä. Esimerkiksi meillä yksi lapsista sanoo että hänellä on kaksi isää: toinen meillä ja toinen toisessa kodissa. ("Juuso-isä ja "Kalle-isä"). Eli lapsi kutsuu kumpaistakin isää nimi isä nimikkeellä, ja kumpaakin pitää omana perheenään. Tietää hyvin että kumpi on biologinen isä ja kumpi isäpuoli. Tämä lapsi on nyt 4v.

Minä en ymmärrä miksi sinun pitäisi kieltää lapselta suhde isäänsä? Siksi vain, että isä ei jostain syystä voi olla aina lapsen elämässä mukana? Se ei missään nimessä ole riittävä peruste. Omien juurien tunteminen on yhtä tärkeää kuin sen oman arjenkin tunteminen. Sanalla isä voi olla monta merkitystä. Ehkä sinun lapselle se merkitsee juurien tietämistä enemmän kuin arkea ja turvaa. Silti sillä on merkitys.

Kiitos neuvoista:)
Aikomus ottaa neuvot ajatusmaailmaani, sekä toteuttaa niitä.
Sehän on totta että elämme elämäämme eteenpäin ja toiveena olisikin jossain vaiheessa tavata elämänkumppani, joka voisi olla tyttärelle se isä ja roolimalli jota hän tarvitsee ja kaipaa.
Biologinen "isä" asuu samassa kaupungissa. Ainoastaan joku "tunnevamma" estää siis tapaamista.
En ymmärrä lainkaan minkälainen ihminen pystyy elämään menettämättä yöunia, kun on puinut jälkeläisen maailmaan ilman minkäänlaista vastuuta! Hirvittää, pelottaa jos moinen ihminen ikinä enään lisääntyy.
Olen lukuisia kertoja näyttänyt ja kertonut kuinka hän on tervetullut aina jne jne..
Kyllä se täytyisi tulla aidosta kiinostuksesta lähestyminen, eikä minun painostuksesta.
No toivotaan vuosien saatossa asioiden muuttuvan..