Vaikeasti lähestyttävä ihminen?

Meitä on moneksi. Jos oltaisiin samanlaisia, niin erilaisuutta ei huomattaisi. Ajattele mitä menettäisivät ne, jotka saavat voimansa ihmetellessään muiden erilaisuutta.

Sikäli mikäli, et ole ahdistuksesta suunniltaan yksinäisyydessäsi, niin mikä on vikana. Ole itsesi kanssa paras kaveri, äläkä hauku sitä parasta kaveria.

Yksin, vaiko yksinäinen?

Kaksi täysin eri asiaa. Onhan niitä määritelmiä, extrovertti/introvertti, kaikenlaisia muitakin, mutta noit tunnetuimmat. Sinällään en usko, että kukaan on puhtaasti yhtään mitään, joillakin vaan tietyt piirteet korostuvat. Etenkin vanhemmiten.

itse asiass ihan sama asia, jos alkaisi vatvomaan aamu- ja iltavirkkujen eroja. Noin käytännössä aamuvirkut usein kokevat olevansa jotenkin parempia ihmisiä ja koittavat pomotella ja väheksyä illanvirkkuja. Ihan sama exteroverteilla,net jaksaa aina huolissaan olla, jos joku ei ole kiinnostunut isoista porukoista ja mieluummin viihtyvät itsekseen.

Introverttina ja illanvirkkuna ihmisenä itse olen koko ikäni törmäillyt näihin vastakkain asetteluihin. Perusvirhe aina on, en minä ole mitenkään yksinäinen ja todellakin, iltaisin ja öisin olen oikeinkin virkeä.

Asiasta voisi kirjoittaa kilometritolkulla. Vaan mitäpä suotta, ulospäinsuuntautunee ja aamuvirkut aivan varmasti ehtivät kirjoittamaan omat näkemyksensä laajasti ja tietenkin heti aamusta ;D

Noin mainiten, vaikka erittäin monet pitävät minua erakkona, se ei pidä paikkaansa. Aivan on laajat tuttavapiirit, paljon kaikenlaisia ihmisiä, joitten kanssa paljon tekemisissä. Mutta jostain syystä niissä ei ole paljoakaan aamuvirkkuja, ylisosiaalisia ihmisiä.

Taitaa mennä kokolailla tasan tämä asia. Ulospäinsuuntautuneet vaan keuhkoavat asiata enenpi, net kai tajuaa, että liialla esillä olemisellaan net karjoittavat meitit syrjäänvetäytyvämmät ja hiljaisemmat ympäriltään. Näin omasta kokemuksestani sen vaan mainitsesin, on mulla toki rrittäinkin ulospäin päällisin puolin suuntautuneita kavereita, net osaa antaa munin olla sellainen kuin olen, eivät koita käännyttää laumasieluksi.

Kas, tosiaan, ihminen on laumaeläin, mutta ihmisissä paljon yksinäisiä susia. Pitääpi hokata, suomen kotitalouksista yli 40% on sinkkutalouksia. Helsingissä muistaaken jopa lähes puolet. Ja jotain suomalaisesta kansanluonteesta kertoo vaikkapa se, meillä pienessä maassa erittäin paljon menestyksekkäitä yksilöurheilijoita. Joukkuepuolella erittäin harvinainen tapaus on jääkiekon mm, mutta noin yleisesti, soololajeissa aina menestytty maan kokoon nähden hämmästyttävän hyvin, mainitaan nyt vaikka autourheilu.

Ai niin, kai hokasit, hiljainen, syrjäänvetäytyvä erakko on itseasiassa useinkin sangen puhelias. Netti sopiva paikka monille, voi tavallaan olla oma itsensä, ilman liiasta seurasta johtuvaa ympäristöpainetta. Maainiten, itse enenpi ja vähempi addiktoitunut nettiin, just anonyymiteetin jne takia, keskusteluja jne. Mutta ei ole, ei tule mitään facebookkia tai twitteria, ne sotii jo ajatuksena mun käsitystä ilmaisunvapaudesta jne vastaan. Ja kun ne siis personoituja kuppikuntia, ei sovi mulle ollenkaan. Jos tutulle asiaa, laitan meilin.

=DW=

Meitä on moneksi. Itseäni pidän introverttinä, jos joku Vertti pitää olla. Aamuvirkku olen, hähähää ö-Öö, ei saa yleistää. Olen harkitseva ja vaadin sen, että ihminen osoittaa luotettavuutensa luotettavasti ennenkuin voin alkaa raottaa haarniskaani.
Mutta olen oudoille uusille tuttavuuksille helposti lähestyttävä ja hyvin juttelevainen ja kiinnostunut tutustumaan.
Kiinnostaisi tietää aloittaja-heinäzirkka, että milloin ja miten olet päätynyt siihen käsitykseen, että "pitäisi mennä porukoihin" ja että sinussa on vikaa, kun "se yksi ja paras kaveri" vain.
Minulle selvisi, etten kelpaa, kun vanhempi kouho serkkuni tuli meille kylään ja kysyi "Mikset sä käy missään". Olisi pitänyt osata heti heittää vastakysymys, että missä mun sitten pitäisi käydä. Ryhti huononi minulla. Äitikin vielä säesti , kun olimme kahden, että mitä ihmiset sanovat, kun sinä vain täällä kotona istut. Se teki kipeää, itkin salaa ja häpesin itseäni mutten voinut tehdä asialle mitään. Ei ollut minne mennä, kun oppikoulu oli kaukana ja luokkatoverit pitkin omaa ja naapuripitäjiä. Ei ollut kännyköitä eikä nettiä.
Minä olen facessa ja se on minusta aivan yksilöllinen paikka. Kavereiksi aioin ottaa vain ympäriinsä asuvat oman perheen jäsenet mutta tuli sitten muitakin, harrastustuttuja lähinnä, Harrastusryhmiin kuulun kans facessa. Facessa voi introverttailla tai ekstroverttailla, mököttää, vihtuilla tai vinoilla. Mulla on sellainen taito, että olen mukaansa tempaava ja hauska puhuja. Siis todella se oli yllätys itselleni, minulle ujolle punastelijalle.
Täytyy kuitenkin myöntää, että varmaan vieläkin pyrin kompensoimaan syrjäänvetäytymisvikaani kovalla ahkeruudella. Paneudun ja teen työtä keskittyneesti kuin hullu ja sitten saan ihailua ja ihmettelyä. Taitokin sellaisella puurtamisella karttuu tottakai. Saan myös osaavan ja fiksun mainetta niittää.
Mutta en enää kärsi varsinaisesti omasta persoonastani. Huumorilla kuittaan usein ja ehkäpä esiinnyt ylimielisesti. Pidän ekstroverttejä tyhminä ja useat ovatkin. Jotkut ekstrovertit ovat viisaita ja heitä kadehdin, he kun liikkuvat kuin kala vedessä sosiaalisissa tilanteissa ihmisryhmässä - välähdyksessä ymmärtävät ja osaavat sanoa ja toimia nopeasti. Minä joudun yksinäisyydessä pitkään sulattelemaan enkä saa heti raudan ollessa kuumana mitään harkittua sanaa suustani.
Tarvitsen kyllä miettimistä ja yksinoloa lyhyenkin ihmiskontaktin jälkeen jäsentääkseni, että mitä tapahtui ja miten siihen suhtauduttava.

Pystyn erakoitumaan vaikka viikoksi mökille, usein tapahtunut sitten jossain vaiheessa nyt riittää ei jaksa enään erakkona.
Kanssakäyminen muitten kanssa, kyllä hakeudun samanhenkisten seuraan siten keskustelu luontuu, joku jo sanoi koska olemme yksilöita erillaisuuskin voi kiintoisaa.

Kirjoittaminen on mun ongelma kun en saa ilmaistua niin värikkäästi asioita kuin haluaisin.Porukassa viihdyn kuin kala kirkkaassa vedessä ja taidanpa olla se huuliveikko joka naurattaa toiset penkiltä ja joskus lipsahtaa tai osuu ja uppoaa liian lähelle totuutta.Se saa jäädä jotkut punastumaan tai suuttumaankin.
Olen liiankin nopea seurassa ja usein pitää kertoa kahdesti sama tarina,ennen kuin hitaammat saavat vuoron tukehtua soppaansa,tai mitä nyt sattuvat suuhunsa työntäneet juuri pahimmalla hetkellä.Somessa olen ja pidättäydyn matalampaa profiilia omaksumaan,ehkä juuri sen vuoksi kun painettu sana on harkittava tarkoin..Tai en vaan kykene kirjoittamaan..

Tunnustan olevani erakkokasvatuksen hedelmä. Äiti osasi aina selittää, miksi pitäisi olla kotona niinkuin hänkin, pienviljelijän leski, ei ikinä kodin ulkopuolisessa työssä. Kersana luin paljon eikä äiti silloin siitä tykännyt. Kun sitten myöhemmin hakeuduin sosiaalisempiin juttuihin, kuulin "eksää voisi lukea"!
Päädyin sellaiseen ammattiin jossa tehdään paljon töitä itsenäisesti. En oikein osaa olla tekemisissä naapureiden kanssa, jokin säästä jutustelu onnistuu, mutten osaa viedä lahjaa vastasyntyneelle nyytille tms. Läheisiä ystäviä ei ole. Puhelias osaan joskus olla. Oma perhe elää tyhjän pesän vaihetta eli miehen kanssa uudelleen kahdestaan. Eipä pidä valittaa, voisin olla yksinäinen, puolihullu vanhapiikakin!

Tuli monia asioita joihin samaistua. Itsenäinen/yksinäinen työ, ehkä tietoisesti valittu. Silloin työkaverit jää helpommin etäisemmiksi, kuinnei heitä varsinaisesti ole. Ollessani yksin en ole yksinäinen. Tutussa, oudommassakin porukassa saatan nauraa helposti.. usein se on tilannekomiikkaa, miks ei myös vitsi, jos hyvä. En pidä vikanani että ollut esim. kouluaikoina yksi hyvä kaveri, silloin on ollut sopivasti. Harmi vaan kun vuosien, vuosikymmenten jälkeen.. elämäntilanteiden myötä he ovat jääneet.. sen eteen ois voinut ehkä jotain tehdä.
Jos jotain luokittelua, introvertti, illanvirkku oon . Tuo otsikko "vaikeasti lähestyttävä... ". Ois voinut olla ehkä muotoiltu toisin, enempiä miettimättä napattu, jos on hymyä huulilla, ihmiset suhtautuu eritavoin kuin totiseen torvensoittajaan.

Vanhetessaan ja kasvaessaan (toivon mukaan) ihminen muuttuu aina vain enemmän itsensä näköiseksi, oman sielunmaisemansa ilmentymäksi. Avoimen ja vilkkaan on helppoa sekä mennä muita lähelle että antaa lupa tulla 'iholle'.

Päinvastainen, sulkeutuneempi ja hiljaisempi tai 'hitaampi' tyyppi sen sijaan jäänee mieluummin sivustaseuraajaksi. Mikä ei sekään omasta mielestäni ole vallan huono ratkaisu, mikään ei ole niin antoisaa ja opettavaista kuin ihmisten seuraaminen.

Itselläni ei ole minkäänlaista ongelmaa lähestyä ihmisiä ja antaa tulla lähelle saatikka että kenen kanssa tahansa ei voisi vaihtaa milloin minkäkin laisia aiheita tilanteisiin liittyen. Hymystä ja katseesta nyt puhumattakaan. Mutta 'liiveihin' tai 'nahkoihin' uiminen ei onnistu. Raja kulkee pinnallisesti käsiteltävissä oleviin, halaus on sallittua ja vähäinen tutustuminen. Mutta 'sisälle' ei päässe enää kukaan, missään mielessä.

Olen aina tuntenut itseni erilaiseksi, olen hiljaine, rauhallinen ja ehkä ujokin. Minulle on riittänyt muutama hyvä ystävä . En viihdy porukoissa josku on vaan vaike keksiä puheenaihetta, olen oppinut puhumaan sääst, uutisista ja ajankohtisista tapahtumista, vieraiden kanssa. Haluan kuitenkin keskustella syvällisesti ja sehän ei porukassa onnistu kuka nyt haluaa jakaa elmänsä juorujen aiheeksi. Parhaat keskustelut syntyy luottamuksen piirissä ja ovat antoisia puolin ja toisin. Arvostan aitoa ystävyyttä ja rehellisyyttä, ehkä siksi omistan vain vähän ystäviä, jotka ovat pysyneet rinnallani vuosia.

Viihdyn erittäin hyvin yksin enkä ymmärrä, miksi meitä erakoita aina syyllistetään.

Työssä ja harrasteissa olen mielelläni tekemisissä toisten kanssa. Siis aina, kun on jotain yhteistä asiaa.

En jaksa sitä turhaa löpinää elikkä arkiraportointia. Tehdään yksityiskohtaisesti selkoa jostain ruokakaupassa käynnistä tai rippijuhlista tai visvasyylästä. Ja niin, niin tosissaan....Tyhjät tynnyrit kolisevat.

Täällä kanssa yksi, yksin viihtyvä. Ei yksinäinen.
Joskus kuvittelin olevvani jotenkin erilainen, outolintu.
Netti on tuonut eteeni sen etten olekaan, vaan meitä on loppujen lopuksi paljon.
Tällä netin palstoilla ja ryhmissä pääsee ääneen hiljaisemmatkin. Missäs heitä ennen olisi oppinut tuntemaan kun olemme paljon niissä omissa ympyröissä.
Ja täällä on niin hyvä kun ei jaksa olla yhteydessä ihmisiin, sammuttaa vaan koneen ja taas saa elää sitä omaa pientä elämää.
Porukoissa on muutenkin vaikeus juurikin se kun on hidas miettimään asioita niin ei kerkiä mukaan, eikä loppujen lopuksi enää tarvitsekaan.
Ihmisen kanssa joka ymmärtää hiljaisuuden ihanuuden on helppo olla.
Kuitenkin usein kaksinkin joidenkin kanssa joutuu väkisin keskustelemaan, jopa asioista jotka ei kiinnosta. Ja ite olen sellainen että kamalan vaikea näyttää kiinostuneelta väkisin. Hiljenen ja hiljenen ja toinen menee oudoksi kun ei ymmärrä. Kun ei viitsi sanoa että: Hei, mua ei kiinnosta pätkääkään tuo aihe.
Mutta ei hätää emme ole outoja, ehkä ne onkin ne muut niitä outoja :D

Hyvin osattu pukee sanoiksi ajatuksia, joita itselläkin. "Kuka haluaa jakaa elämäänsä juorujen aiheeksi". Joskus tulee ajatus, että kovin avoimet ihmiset on suosittuja... ehkä he osaa olla sopivan avoimia, kaipa jokaisella raja jossakin kulkee.
Mutta niin se mennee, että esim. kahvihuonekeskusteluissa puidaan jonkun asioita, tiedetään jopa paremmin kuin henkilö itse.
Tuo, että vaikkapa työnlomassa asiat ja huumori sekoittuu.. hiukkasen ehkä yhteistä asiaakin, kuulostaa hyvältä.