Exät hiiteen

Jos on sukset mennyt kerran ristiin niin ei ex tartte edes tervehtiä jos ei huvita ja se siiitä kun kerran eriottu on. Kun suraavan kerran miehen lapsi tulee teille niin sanot suoraan että täällä määrään mina ja jos ei sopeudu niin menköön äitinsä luo niin tulee ryhtiä hommaan tai sitten ei. Jos miehesi haluaa olla kaikkien kaveri niin joku kusettaa ja varamsti.

No olipa kamalaa, että ihan kaupassa kehtasi juttusille heittäytyä...

Ei tulisi kuuloonikaan, että kun ex tulee vastaan niin olisin kuin en tuntisikaan. Hänen kanssaan on yhteinen historia ja yhteinen lapsi! Ei kai se sitä nykyistä suhdetta millään muotoa riko, että on ystävällinen exälleen. Jos rikkoo, niin syy on kyllä siinä osapuolessa, joka käyttäytyy noin lapsellisesti.

Kyllä mä olen ihan väleissä exien kanssa, juttelen ja saatanpa jotain vitsiäkin vääntää tavattaessa. Tietenkään en mitenkään hakeudu heidän seuraansa ja olen heidän kanssaan mahdollisimman vähän tekemisissä mutta lasten asioiden takia on pakko joissakin väleissä ja yhteyksissä pysytellä. Eikä meidän erotkaan mitenkään riitaisia ollut, ne suhteet vain päättyivät ja todettiin että kaikille parasta jatkaa eri polkuja. Ymmärrän toki jos on erityisen riitaisa ero ollut niin ehkei tee mieli edes päin katsoa. Onnekseni mulla ei siis ollut näin.

Ilmeisesti kannat suhteestasi huolta pääsi sisällä jos suhtaudut noinkin raskaasti exään törmäämiseen/jutteluun, lisäksi puhuit vielä "kuin avioparista" mikä mun mielestä kertoo että ongelma on tosiaan sun pään sisäinen, joko tietynlainen epävarmuus tai mustasukkaisuus tai molemmat. Yritä relata :)

No nyt kyllä täytyy sanoa, että ongelma on sinussa. Se on hieno piirre ihmisessä, että ei halua tuhlata energiaansa turhaan tappeluun. Jos vanhan tutun kaupassa näkee, niin kyllähän sitä pari sanaa vaihdetaan. Mitä se kertoo ihmisen henkisestä pienuudesta, jos ei siihen pysty? Miksi et itse pysty? Haluatko olla ikuisesti katkera, jos joku on joskus mennyt pieleen?

Ja se että puhut noin miehesi lapsesta... Järkyttävää! Kyseessä on sinun perheenjäsen, tytärpuolesi! Jos minä ikinä puhuisin noin minun mieheni lapsesta, hän näyttäisi minulle ovea, ja se olisi täysin oikeutettua. Sama juttu, jos mieheni puhuisi noin minun lapsistani. Jos yhteen mennään, niin tärkein seikka on, että PUOLISON LAPSET OTETAAN OSANA PAKETTIA. Ne puolison lapset tulevat aina olemaan osa elämää. Ne ovat osa puolison elämää, vaikka teidän suhteenne loppuisi. Ymmärrätkö sen, että tuo lapsi on miehellesi aina tärkeämpi kuin sinä, ja että niin kuuluu ollakin?

Ihan turhaan myöskään haukut miehesi exää. Saattaahan hän olla hyvin erilainen kuin sinä, mutta ethän sinä häntä tunne! Et halua edes kaupassa jutella... Et siis ole sellainen ihminen, jonka kannattaa tuota naista arvostella. Joskus aikoinaan miehesi rakastui tuohon naiseen, ja sai hänen kanssa lapsenkin. Jotain hyvää tuossa naisessa varmasti on, kuten lähes kaikissa. Mitä jos keskittyisit positiiviseen?

Vaikuttaa siltä, että sinulla on pahoja itsetunto-ongelmia, ja olet epävarma liittosi suhteen. Siinä on sinun ongelmasi. Ongelma ei ole miehen exässä, ja vielä vähemmän miehesi lapsessa. Se on hienoa, että isovanhemmatkin rakastavat häntä kovasti, hienop juttu. Etkö sinäkin tutustuisi ja rakastuisi tuohon lapseen? Olisiko se mahdotonta? Juu, teinit on nirppanokkia... Mutta siellä kuoren alla on nuoren ihmisen sydän. Sydän, joka kaipaa myös äitipuolen hyväksyntää. Saatat tehdä lapseen ikuisen arven, jos et ole hyväksyvä häntä kohtaan. Muista että lapset/nuoret vaistoavat paljon, vaikka et mitään suoraan sanokaan.

Minunkin miehelläni on exä, jonka kanssa miehelläni on lapsi. En pidä hänestä, eikä pidä miehenikään. Heidän suhde kesti aikanaan alle vuoden. No, siltikin olemme vierailleet pari kertaa toistemme luona. Se on lapselle tärkeää. Jos tapaammme kaupungilla, puhumme sujuvasti muutaman sanan säästä tms. Lapsen asioista keskustelemme asioista. Homma sujuu, eikä ketään tarvitse erikseen vältellä.

Minullakin on exäni kanssa pari lasta. Exälläni on nykyisin myös vaimo. Molempien kanssa toisinaan törmäillään, ja ollaan hyvin asiallisissa väleissä. Kukaan ei riitele. Arvostan exäni vaimossa sitä, että hän on ihan kiva minun lapsilleni, vaikka onkin muuten arvomaailmaltaan hyvin erilainen kuin minä.

Mieheni entinen avovaimo (jonka kanssa hänellä ei ole lapsia) käy meillä kylässä ainakin kerran kuussa. Hänestä on tullut minulle kaveri, ja hänen lapsensa on minun lapseni kanssa hyvä kaveri. Pitäisikö minun nyt lopettaa ystävyys, koska minun mieheni on asunut tuon naisen kanssa 8 vuotta sitten? =D En ole niin epävarma. Luotan liittooni, ja meillä on hyvä olla yhdessä.

Miehesi, kuten me kaikki, on geeniensä ja historiansa summa. Juuri siksi hän on sitä, miksi sinä olet hänet mieheksesi halunnut. Sinulla oli jo avioituessasi tiedossa, että hänellä on ex-vaimo ja tytär. Nyt kuitenkin meinaat pakahtua omaan mustasukkaisuuteesi.

Yritähän nyt vain pitää kirkkaana mielessäsi, että heidän eroonsa on syynsä ja nyt sinä olet miehesi vaimo. Muuten voi käydä niin, että miehelläsi on kohta kaksi exää.

Jos miehesi exä oli todella kusettanut häntä vuosien ajan ja sinä taas noin epävarma, omistushaluinen ja mustasukkainen kaikesta huomiosta, että olet jo päättänyt inhota hänen lastansakin - niin ei voi muuta kuin kyseenalaistaa miehesi naismaku.

Koittaisit miettiä mikä on todella tärkeää.

Ihmettelen nyt ihmisten kantaa tähän aloittajan tilanteeseen. Ei nyt kannata tuomita kun ette tiedä pintaa syvemmälle. Itselläni oli aikoinaan vähän samanlainen tilanne. Rakastin kovasti miestäni, mutta hänen exänsä aiheutti jatkuvasti harmia puuttumalla minun kasvatustapoihini heidän yhteistä lastansa kohtaan. Ammatiltani olen opettaja eli ehkä nyt jotain tiedän lapsista ja onhan minullakin yksi oma. Lopuksi tämä exä myrkytti tyttärensä mielen niin että tytär sanoi minulle suoraan että äiti on sanonut ettei minua tarvitse totella. Tämä oli todella surullista kuultavaa koska tosiaan välitin tuosta lapsesta. Lopulta koko mieheni suku alkoi kääntymään exän puoleen ja minut kuin pakotettiin tekemään ratkaisu. Mieheni oli taas laput silmillä eikä tajunnut asiasta tuon taivaallista ennen kuin minä siitä hänelle sanoin ja me tosiaan rakastimme toisiamme, mutta tilanne kävi niin sietämättömäksi kohdallani että muutin pois yhteisestä kodistamme. Tämänkin jälkeen olisimme halunneet palata yhteen, mutta tiesin mihin asia taas johtaisi. Eli annoin periksi. Eli kaikille tiedoksi että ei ne exät nyt aina niin viattomia ole. Antakaas muutkin nyt niitä todellisa negatiivisia kokemuksia ja jätetään tämä syyllistäminen pois, sillä selvästi tuosta aloittajan tekstistä lukee rivien välistä, että hän on tosissaan huolissaan tilanteesta eikä varmaan tee tätä mustasukkaisuudesta ja vielä jos todella rakastuu ihmiseen niin näetkö heti siinä mukana hänen koko perheensä. Kyllä se rakkaus on niin huumaavaa, että ensin ajattelee että tässä ollaan vain me kaksi ja kun tilanne menee eteenpäin tulevat ne muut ihmiset mukaan kuvaan. En minäkään olisi ikimaailmassa halunnut luopua rakkaasta miehestäni, mutta tilanne pakotti tekemään valinnan jota vielä tänä päivänäkin suren. Ilman exää olisimme varmasti vieläkin mieheni kanssa onnellisia yhdessä.

Minun exäni on narsisti. Siis oikeasti, eikä muotisanana... Kävin lähes kaksi vuotta eron jälkeen terapiassa ja narsistien uhrien tukiryhmässä. Selvisin ja paranin. Löysin ihanan uuden miehenkin.

Exäni raiskasi minut aikoinaan kolmeen kertaan. Yksi kerroista oli kaksi päivää yhteisen lapsen syntymän jälkeen. Hän myös petti minua lukuisia kertoja. Hän eron aikaan levitti minusta valheita ympäristöön -jopa minun sukulaisilleni. Oma lähipiirini näki silloin jo tuon miehen läpi, eivätkä uskoneet. Suhteen aikana koin todella pahaa henkistä väkivaltaa, mitä nyt en tässä ala sen enempää avaamaan. En esimerkiksi saanut olla yhteyksissä lukuisiin läheisiini tai perheeseeni.

Exäni kohteli minun esikoistani kuin koiraa. Hän pahimmilla hetkillä jopa nimitteli häntä, pientä lasta. Ei onneksi koskaan fyysistä väkivaltaa, mutta henkistä kyllä.

Ja tiedätkös mitä hyvä aloittaja? Jos nyt, jokunen vuosi eron jälkeen, exäni tulee vastaan, niin kyllä minä häntä tervehdin. Me myös juttelemma muutaman sanan. Myös puolisoni tervehtii exääni, ja pystyvät keskustelemaan ilman kohtauksia.

Minun lapsellani on piirteitä, jotka hän on perinyt isältään. Hän on perusluonteeltaan tempperamenttinen, hän on hyvin paljon isänsä näköinen ja toki hän oppii myös ilmauksia ja tapoja isältään, kun häntä joka toinen vkl tapaa. Mutta jos minun puoliso sen takia inhoaisi viatonta lastani, että hän muistuttaa exääni, niin hurjalta tuntuisi. Lapsi on vasta lapsi. Rakas ja upea.

Mikä hyöty siitä riitelystä olisi? Minä en voi sietää exääni. Koska puolisoni tietää menneistä ja tapahtuneista, hänkään ei todellakaan exääni arvosta ihmisenä. Mutta olemme kohteliaita, riidattomia, ystävällisiä ja rauhaa rakastavia. Miksipä ei? Onhan se jo lapsenkin etu.

Miehesi on fiksu, kun käyttäytyy asiallisesti exän tavatessaan. Tottakai joudutte tapaamaan aina silloin tällöin ja varsinkin, jos on yhteinen lapsikin exänsä kanssa. Ei varmaan ole mitään syytä vetää hernettä nenään, jos muuten eivät ole tekemisissä keskenään.

Kyselisin aloittajalta, että kuinka miehen exä tavatessanne kohtelee sinua? Jutteleeko ja ottaako keskustelussa huomioon? Entä miehesi, kuinka hän ottaa sinut huomioon tavatessanne hänen entistään?

Jostain nuo tunteesi kumpuavat ja ne yleensä johtuvat suhteesta itsestään, ei niinkään siitä exästä.

Ihmisellä on kyllä harvinaisen huteralla pohjalla oleva itsetunto jos toisen ex aiheuttaa paniikkia tai mustiskohtauksia. Kannattaisi mieluummin pohdiskella ja keskittyä omiin ongelmiinsa ja antaa exien olla, mennä ja tulla. Miksi sillä olisi vaikutusta sinuun?

Noh kuten muutkin ovat kirjoittaneet, olet todella mustasukkainen. Oikeastaan muuta uutta sanottavaa mulla ei ole aiheeseen.

Mutta, kirjoitat, että koko suku, eritoten appivanhempasi, jumaloivat exää. Kannattaisiko siis ehkä yrittää enemmän? Voin sanoa että kun miehelläni ja miehen veljellä exiäkin riittää niin voit arvata kumpi nykyinen puoliso on veljesten vanhempien silmissä arvostetumpi: Minä joka olen väleissä miehen exän sekä miehen veljen exän kanssa sekä näiden lapsien ja osallistun yhteisiin juttuihin ja kohtelen myös näitä exiä osana perhettä ja kavereinani (ja olen otettu siitä että minut on otettu osaksi tätä perhettä) - vai tämä miehen veljen puoliso joka ei suostu tulemaan mihinkään perhejuhliin, ei ole väleissä oikein kenenkään kanssa, kieltää miestänsä näkemästä exää edes lapsen yhteisissä asioissa jne. Ei uutta puolisoa automaattisesti oteta vastaan lämpimästi, mutta ajan kanssa kaikki näkevät millainen olet ja tuolla menolla tuskin ainakaan kauheasti arvostusta saat.

Niin ja jos näkee kaupassa kenen tahansa tutun on kohteliasta tervehtiä. Lietsot itse omaa pahaa oloasi. Kertomasi perusteella exä ei ole tehnyt mitään väärää eikä yritä sinua vähätellä tai saada muita ihmisiä sinua inhoamaan tms.

En vaan tajua, miksi kenenkään pitäisi olla hyvissä väleissä sellaisen ihmisen kanssa, joka on satuttanut pahasti? "Moi mie oon niin paljo kypsempi ihmine ku oon sellane lammas että muut saa vaikka hakata minut mut mie vaan oon kohtelias niille ja tälleen" ??

Ok, aloittaja ei puhunut mistään väkivallasta eikä muustakaan. Exän ja miehen suhde on hämärän peitossa (paitsi että "kusettanut vuosikausia", siis millä tavalla?). Jos suhteessa ei ole ollut mitään sen kummempia draamoja, vaan se on vain loppunut, niin sitten on ihan ok tervehtiä kaupassa ja jutella jos törmätään - muutoin nyt ei ole tarvetta olla tekemisissä. Lapsikin on jo teini, joten hoitanee siirtymisensä isäviikolta äitiviikolle ihan itse; ainakin minun tuntemani teinit tekevät mieluiten näin, eivätkä edes huoli vanhempiaan kuskailemaan siihen väliin.

Mutta jos suhde on ollut "vuosikausien kusettamista", niin en ymmärrä, miksi tämä mies nyt ylipäätään haluaa olla kiva ja kohtelias exälle. Jos exä on satuttanut häntä henkisesti tai fyysisesti (mistä toki emme tiedä, onko näin tapahtunut), niin mitä ihmettä täällä porukka määkii, että "täytyy olla hyvissä väleissä, kuuluu aikuisen tapoihin moikata kaupassa!" Eikä kuulu? En minäkään moikkaa entisiä kavereita, koska ne ovat entisiä hyvästä syystä. Ei oman itsensä arvostaminen ole mitään lapsellista.

Joskin tuolle mustasukkaisuudelle kannattaisi tehdä jotain. Se on ihan normaali tunne ja kertoo välittämisestä, mutta liiallisuuksiin mentynä mies tuskin tulee arvostamaan sitä kovinkaan paljoa. Silloin käy juuri niinkuin pelkää: olet mustasukkainen, että mies katselee muita -> mies kokee mustasukkaisuuden ahdistavana ja alkaa etsiä rennompaa seuraa, jossa ei ahdista -> mies löytää vahingossa uuden naisen, jonka seurassa häntä ei hirvitä jokainen kädenliikekin -> mustasukkainen osapuoli jää yksin, kuten alun alkaen pelkäsikin.

Ei exän kanssa tarvi olla vihamies muttei ystäväkään. Pakollinen esim. lasten takia tekemisissä oleminen tietysti ok ja hyvä juttu.

Ongelma on sinulla aloittaja, ei miehelläsi.

Minä seurustelin aikoinaan eronneen miehen kanssa. Mies oli mustasukkainen minun exälle, mutta puhui omasta exästään vuoroin katkeria vuodatuksia siitä kuinka exä saisi mennä junan alle, vuoroin mitä oli exän kanssa tehnyt, käynyt marjassa jne.
En ollut koskaan hänen exäänsä nähnytkään, joten en ollut ollenkaan kiinnostunut hänen tekemisistään.
Ymmärrän aloittajaa. Menneet ovat menneitä, ja nyt eletään tätä päivää. Kyllä tietenkin tervehditään exiä, se kuuluu jo sivistykseen. Mutta kyllä menneiden raahaaminen tähän päivään on epäviisasta. Lapsiin liittyvät asiat ovat tietenkin toinen juttu.
Jos exät käyvät vieraisilla, niin saattaa tulla sekin päivä jolloin uusi ihastuminen onkin totta ja mitäs sitten!
Itse päätin suhteen tuohon mieheen josta kerroin, menneet traumat avioeron tiimoilta olivat liian suuret. Nyt seurustelen miehen kanssa joka ei ole ollut naimisissa ja näin on hyvä.
Kipeän avioeron kokeneet miehet ovat kuin rikkimenneitä astioita, ei heistä ole uusiokäyttöön.