Osallistutko lakkoon?

ö-Öö

Tai, kyseessähän sinällään ei ole lakko, vaan mielenilmaus perjantaina.

Sampo on vieläkin keksimättä, suomi tekee persnettoa koko ajan, elää velaksi. Rahaa tarvittaisiin enemmän, mutta koska enemmän tienaaminen ei onnistu, pakko säästää menoissa. Sitä kautta saadaan taseet paremmiksi ja ehkä joskus päästään makselemaan velkojakin.

Ja sitä vastaan lakkoillaan, kivempi elää velaksi.

Siksi utelenkin, kuinka moni loispummieläkeläinen aikoo osallistua lakkoon? Päivän eläkkeestä luopuminen yhteisen asian hyväksi, eikö ole hyvä asia, kun yhteistä hyvää ajatellaan ? Nythän palkastaan luopuu ainoastaan ne, jotka koittavat pitää yhteiskuntaa pystyssä töitä tekemällä. Sitäpaiti pummien lakkoilu toisi tuottoakin, koska siinä ainoastaan säästyy yhteiskunnan rahaa. Työläisten lakkoillessa yritystoiminta jne myös kärsii, joten vaikutus kansantalouteen on erittäinkin negatiivinen.

Niettä kaikki, jotka haluavat ajaa isänmaan asiaa ja lakkoilla perjantaina suomen pelastamiseksi, voivat ilmoittautua ketjuun ja osoittaa isänmaallisuuttaan ja solidaarisuuttaan yhteisen asian puolesta. Kiinnolla odottelen niitä, jotka kieltäytyvät olemasta pummeja perjantaina ja mieluummin katselevat lakkouutisia telkkarista :D

Pummit jonoon !

=DW=

24

53

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Miksi ihmiset niin innokkaasti haluavat päästä toisten ihmisten eläkkeisiin kiinni?
      Eikö heidän pitäisi keskittyä omiin eläkkeisiinsä?


      H.

      • ö-Öö

        Hienoa, eka pummi ilmoittautuikin. Lisää kaivataan !

        =DW=


      • ö-Öö kirjoitti:

        Hienoa, eka pummi ilmoittautuikin. Lisää kaivataan !

        =DW=

        "teevee"

        MINÄ en vaihda nimmariani koskaan.

        Olin aamulla tavallaan lakkolainen.
        Vein autollani täys-ikäisen naapuri-eläkeläisen hammas-lääkäriin.
        Neitonen kysyi eilen niin kauniisti.
        Garseesti oli kaiken-maailman törppöjä liikkeellä.
        Sain tööttäillä koko ajan.
        Käsi ulkona sivu-ikkunasta.
        Saisivat nuo törpöt ajaa autoillaan enemmänkin kuin kerran kesä-lakossa.

        H.


    • En lakkoile enkä osallistu mielenosoitukseen. Mulla on varaa antaa valtiolle pussistani ja teen sen mielelläni ja ylpeästi.

      • En ole "loispummi" vielä, mutta hengessä mielenilmauksessa mukana KYLLÄ.



      • siilimuori2 kirjoitti:

        Joo että näin........................................... Toiset saavat ja toisia vaaditaan antamaan.
        http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015091720371181_uu.shtml

        Eikö yli 5000€/kk ansaitsevat maksa joku verokorotus tämän leikkauksen myötä? Niin että kyllä varmasti kaikki kortensa kantaa. Toisilla olisi taatusti enemmän annettavaa kuin toisilla, olen itekin elänyt vaihetta jolloin olen syönyt näkkileipää sen viikon kun lapset olivat isällään. Ei siitä montaa vuotta ole... 5. Silloin nämä leikkaukset olisivat olleet kohtalokkaat meitsin kohdalla. Nyt eivät ole, tilanne on muuttunut. Joten nyt annan mielelläni, sen kummemmin kurkkimatta mitä muut antaa tai voivat antaa.


      • Minä kannatan tasapuolisuutta joten 26% palkankorotus tässä taloustilanteessa tuntuu lähinnä tragikoomiselta.


    • En osallistu, En ole muutosvastarintainen, heh, heh.
      En ole eläkeläinen, en mikään pummi, pommi olis kiva olla.

      Muuten olen sitä mieltä, että vanhempani ovat aikoinaan kieltäytyneet paljosta, rakentaneet tätä yhteiskuntaa, kaikkea hyvää ajatellen lapsiaan, siis meitä. Nyt on minun vuoroni ajatella jälkipolviani ja voin luopua. Ottakoot vaan kyllä minä selviän.
      Talouteni on rakennettu niin, että prosentti sinne tai tänne ei heitä vielä mihinkään.

      Kaikesta muusta voivat ottaa paitsi terveydestäni.

      Ilmaisen mieltäni tekemällä töitä, töitä ja töitä.

    • Toden totta...
      Perinteinen 65v. alkanut työ-eläke tarkoittaa sitä että on työnsä tehnyt.
      Moitteettomasti eläkkeensä ansainnut, veronsa maksanut.
      Lapsensa kasvattanut.
      Niin yhteiskunnalle kuin itselleenkin.
      Minusta olisi vaikea ajatellakaan, että joutuisin ottamaan osaa johonkin
      ansaitsemattomaan kansalais-palkkaukseen enää.
      Kohdaltani on yhteiskunnalle parasta se, että tuhlaan eläkkeeni aina
      kotimaiseen tuotantoon.
      Sikäli kun sitä enää on tarjolla.
      Tuo raha-malli on mielestäni parasta Brutto-kansantuotteen palautusta
      yhteiskunnalle, jossa olen elänyt.

      H.

    • k-kk

      Sä teewee kun olet kaikista asioista perillä niin kerro nyt, paljonko on työn hinnan ero kilpailijoihin.
      Jos viisaat taloustieteilijät ja kansantalouden professorit ei pääse yksimielisyyteen prosenteista niin miten sinä olet sen selvittänyt?
      Nyt jos lähtee reuhaamaan ja osallistumaan niin sitä voi tuntea ittensä hölmöksi kun oikeat luvut paljastuu.
      Ai niin sun kysymys, en osallistu.

      • ö-Öö

        Viimein hyvä näkökohta keskustelua rakentamaan.

        Työn hinta suomessa on selkeästi korkeampi, kuin ulkomailla. Lähinnä erilaisen suorittavan työn. Paikallist duunit, siivous jne on asiana ulkopuolella, samaten suunnittelufirmojen ulkomailla teetteämä suosittanva työ. Siis ostettu kokoaminenjee, koodaaminen, alihankinnat jne.

        Kun suomessa tule "lakko", elikkäs jokin mieleilmaus talouden hoitamista vastaan, siellä on töitä tekeviä ihmisiä ympäri suomen. Keli kuulemma kamala ja kun joikkoliikenne on lakossa, paljonko kertynee porukaa...

        Mutta missä on suurimmana äänen pikkuleikkauksistsa nostanut porukka. Loispummieläkeläiset, lapsiperheet, maanvilvelijät, lestaatit jne ????????????????????????????????????????

        Siis ne, jotka narisevat eniten, tekevät vähiten.

        =DW=


      • "feikki-k-kk"

        Minäkään en mene torille.
        En mene koskaan kauppoihin, paikkoihin tai tapahtumiin, joissa ei ole tarpeeksi
        ilmaisia parkki-paikkoja autolleni taivas-alla.

        Peekeleen pyörä-tiet pilaavat Stadissa kaiken :)

        yst.

        H.


      • de-meter
        ö-Öö kirjoitti:

        Viimein hyvä näkökohta keskustelua rakentamaan.

        Työn hinta suomessa on selkeästi korkeampi, kuin ulkomailla. Lähinnä erilaisen suorittavan työn. Paikallist duunit, siivous jne on asiana ulkopuolella, samaten suunnittelufirmojen ulkomailla teetteämä suosittanva työ. Siis ostettu kokoaminenjee, koodaaminen, alihankinnat jne.

        Kun suomessa tule "lakko", elikkäs jokin mieleilmaus talouden hoitamista vastaan, siellä on töitä tekeviä ihmisiä ympäri suomen. Keli kuulemma kamala ja kun joikkoliikenne on lakossa, paljonko kertynee porukaa...

        Mutta missä on suurimmana äänen pikkuleikkauksistsa nostanut porukka. Loispummieläkeläiset, lapsiperheet, maanvilvelijät, lestaatit jne ????????????????????????????????????????

        Siis ne, jotka narisevat eniten, tekevät vähiten.

        =DW=

        Miten niin "suurimmana äänen pikkuleikkauksistsa nostanut porukka. Loispummieläkeläiset, lapsiperheet, maanvilvelijät, lestaatit jne "?

        En ole kuullut muiden ääntä kuin eläkeläisten, joiden asumistukea uhattiin leikata.

        En tykkää tällaisista mielenilmauksista. Minusta ne osoittavat vain sen, miten pihalla ollaan siitä, miten heikoilla Suomi on taloudellisesti ja miten ahnaasti täällä pidetään kiinni "saavutetuista eduista".

        Kätilöt ovat nyt on nousseet suurimmiksi kärsijöiksi näissä talkoissa. Heidän kuukausiansionsa on tällä hetkellä 3000 euroa (lähde: eilinen A-Talk). Eikö siitä voisi jo vähän ottaakin ? Kun vielä ottaa huomioon, että he työllistyvät hyvin, saavat tehdä tärkeää työtä, auttaa niitä "uusia veronmaksajia" maailmaan ?


      • k-kk
        ö-Öö kirjoitti:

        Viimein hyvä näkökohta keskustelua rakentamaan.

        Työn hinta suomessa on selkeästi korkeampi, kuin ulkomailla. Lähinnä erilaisen suorittavan työn. Paikallist duunit, siivous jne on asiana ulkopuolella, samaten suunnittelufirmojen ulkomailla teetteämä suosittanva työ. Siis ostettu kokoaminenjee, koodaaminen, alihankinnat jne.

        Kun suomessa tule "lakko", elikkäs jokin mieleilmaus talouden hoitamista vastaan, siellä on töitä tekeviä ihmisiä ympäri suomen. Keli kuulemma kamala ja kun joikkoliikenne on lakossa, paljonko kertynee porukaa...

        Mutta missä on suurimmana äänen pikkuleikkauksistsa nostanut porukka. Loispummieläkeläiset, lapsiperheet, maanvilvelijät, lestaatit jne ????????????????????????????????????????

        Siis ne, jotka narisevat eniten, tekevät vähiten.

        =DW=

        Mun ajatus lähti siitä kun kirjoitetaan viimevuosien maltillisten palkkaratkaisujen kuroneen jo nyt umpeen sen palkkakuilun , ja kumminkin puhutaan 5/ 15% eroista.
        Antakaa nyt viisaat niitä lukuja esille ja kertokaa kenen luvut ja tilastot pitää paikkansa.
        Tää juttu on yhtä sekavaa kun kolestroli ja karppaus keskustelu.


      • k-kk
        hunksz kirjoitti:

        "feikki-k-kk"

        Minäkään en mene torille.
        En mene koskaan kauppoihin, paikkoihin tai tapahtumiin, joissa ei ole tarpeeksi
        ilmaisia parkki-paikkoja autolleni taivas-alla.

        Peekeleen pyörä-tiet pilaavat Stadissa kaiken :)

        yst.

        H.

        Minäkin pirän kuntoilun ja kauppareissun erillään ,en koskaan mene sellaiseen kauppaan ellen saa isohkon puoleista autoani asialliseen ja säälillisen matkan päässä parkkiruutuun.


      • k-kk kirjoitti:

        Minäkin pirän kuntoilun ja kauppareissun erillään ,en koskaan mene sellaiseen kauppaan ellen saa isohkon puoleista autoani asialliseen ja säälillisen matkan päässä parkkiruutuun.

        "feikki-k-kk"

        Pikku-leikilläni aloin laskeskelemaan teeveeltä kaipaamiasi prosentti-lukuja.
        Tulin siihen tulokseen että:
        Kun kansamme 55% enemmistö on moni-kulttuurisuuden into-himokas kannattaja.
        Alkaa ulko-maan-kauppamme taas piristyä.
        Ties vaikka ensimmäinen suurempi tilaus olisi 10 000 kontillista puu-jalkoja.
        Sorvattuina, hiottuina ja lakattuina.
        Irak tilaa, YK maksaa.

        Tiivistettynä:
        Ongelma ei ole kustannus-tasoissa.
        Eikä ratkaisu piile lakoissa.
        Tämän hetken lakkoilu on ihan samaa kuin Soinilaisuus.
        Todellisuus-pakoilua.

        H.


    • TyöpäiväJoTehty

      En osallistu, luovun mielelläni ilman mitään työtaistelua lomarahoistani, se olkoon tämän päivän panokseni talkoisiin. Huomenna sitten teemme tämän päivän lakkoilijoden työt omiemme lisäksi.

      Näytelmä etenee aivan hallituksen käsikirjoituksen mukaan. SAK tekee itsensä Lylyn johdolla änkyräpelleksi, lopputuloksena leikataan juuri sieltä mistä hallitus alunperin suunnittelikin, piti vaan tehdä tämmönen pikku sivujuoni naisten ja pienipalkkaisten riistämisestä jotta saadaan liitot tekemään "omat" ehdotukset.

      100 000 hengen mielenosoitus on kutistunut pariin kymmeneen tuhanteen.

      Valtava määrä energiaa on kulutettu työväen masinoimiseen, asian puolesta joka tapahtuu kuitenki käsikirjotuksen mukaisesti.

      Perseet pois penkistä ja töihin sieltä!

    • Kauhuastihämmästelen

      Kovin näyttää olevan yksiväristä porukkaa osoittamassa mieltään. Missä ovat pienipalkkaiset vuorotyötä tekevät maahanmuuttajat, siivoojat ja bussikuskit?

      • tyytyväisiäkö-palkkaansa

        sairaalat,vanhainkodit,päiväkodit,terveysasemat...kaikissa näkee työntouhussa paljonkin erivärisiä...eli samaa ihmettelen minäkin.


      • Oisko vihaopuheet lannistaneet ja tehneet varovaiseksi?


    • kesivä

      En osoita mieltäni. Otin vuosilomapäivän, koska en olisi päässyt töihin tänään. Taksit ei riitä kaikille.

    • Viatonsivullinen

      En osallistu lakkoon, sataakin niin kauheesti, pimeää. Telkkarista näkee
      paljon paremmin, hyviä puheita, Rinne, Niinistö, niin komeita miehiä ja pitävät hoitajien puolia. Suomi menee alamäkeä hurjalla vauhdilla, jokatapauksessa, pakolaiset samassa kelkassa.
      Taas sataa kaatamalla, ikkuna on auki ja peltiin niin somasti ropisee:)

    • TämäOnSarkasmia

      Lyly on pienipalkkaisen asialla, vasta pari vuotta sitten hänen omaa palkkaansa nostettiin pienipalkkaisen kuukausitulon verran.
      Jätkä joka tienaa kymmenenkertaisesti verrattuna meikäläiseen, on ehdottomasti paras ajamaan meidän pienipalkkaisten asioita.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pehmeää laskua

      Sinulle. Muutaman kilsan päästä. Mieheltä, joka salaa välittää.
      Ikävä
      92
      3518
    2. Nainen olet minun

      Olen ominut sinut itselleni, täysin itsekkäistä syistä. Haluan rakastella sinua nainen, toivottavasti sinäkin minua. Oli
      Ikävä
      44
      2887
    3. Sille ei voi enää mitään

      Miten kaikki meni aiemmin. Oon aivan lukossa 🔒 Tuskin uskallat enää mitää tehdä. Ehkä pitää luovuttaa vaan.
      Ikävä
      74
      2386
    4. Mukavaa päivää

      Miehelle 🖕❤️‍🔥 Kahvia ja kävelylle🌞
      Ikävä
      61
      2328
    5. Harmi jos ei enään nähdä

      Ehkä se on parempi näin kuitenkin. Ehkä jotain uutta löytyy. Uskon ja toivon että olet onnellinen. Sinussa on kaikki
      Ikävä
      51
      2281
    6. Miten suhtauisitte jos kaivattunne sanoisi, ettei hänestä ole seurusteluun

      mutta seksi, hellyys ja yhdessäolo kelpaa kyllä??
      Ikävä
      116
      2256
    7. Kunpa minä tietäisin

      Olisipa minulla tietoa, siitä oletko sinä nainen kiinnostunut minusta, miehestä joka tätäkirjoittaa, vai olenko minä aiv
      Ikävä
      21
      2143
    8. Vau miten upea nainen!

      Näytit todella tyrmäävältä. 🤩😍 En meinannut saada katsettani irti sinusta.
      Tunteet
      20
      2097
    9. Merja Kyllönen: Ero

      Joko uusi kierroksessa
      Suomussalmi
      115
      2025
    10. En voi sanoa että toivon sinulle hyvää.

      Ei meitä ole tarkoitettu yhteen.
      Ikävä
      62
      1974
    Aihe