Tutkimuksen kautta on selvitetty miten lapsi kokee avioeron. Tutkimuksen mukaan on yleinen harha käsitys ettei erolla olisi vaikutusta lapselle.
http://yle.fi/aihe/artikkeli/2015/09/25/lapsi-ei-unohda-vanhempiensa-eroa?ref=ydd-most-commented-in-sp
http://yle.fi/aihe/artikkeli/2015/09/25/nain-ero-vaikuttaa-lapseen?ref=ydd-newest-in-sp
Olen vahvasti sen kannalla että on ehdottoman tärkeätä että vanhemmat ottaisivat huomioon myös eron vaikutukset lapseen ja käsittelisivät asiaa myös lapsen näkökannalta sekä pyrkisivät yhteisesti kommunikoimalla löytämään ajan kanssa muunlaisen ratkaisun kuin suoran erohakemuksen.
On selvää että on erilaisia tapauksia niin siitä ei kannata kinastella.
http://yle.fi/aihe/artikkeli/2015/09/25/lapsi-ei-unohda-vanhempiensa-eroa?ref=ydd-most-commented-in-sp
http://yle.fi/aihe/artikkeli/2015/09/25/nain-ero-vaikuttaa-lapseen?ref=ydd-newest-in-sp
Olen vahvasti sen kannalla että on ehdottoman tärkeätä että vanhemmat ottaisivat huomioon myös eron vaikutukset lapseen ja käsittelisivät asiaa myös lapsen näkökannalta sekä pyrkisivät yhteisesti kommunikoimalla löytämään ajan kanssa muunlaisen ratkaisun kuin suoran erohakemuksen.
On selvää että on erilaisia tapauksia niin siitä ei kannata kinastella.
Vastaukset 26
Vanhimmat
Samaa mieltä, ennen eroa kannattaa kääntää jokainen kivi avioliiton korjaamiseksi. Uskon, että useimmat eronneet ovat näin myös tehneet.
"Tutkimuksen mukaan on yleinen harha käsitys ettei erolla olisi vaikutusta lapselle."
Kenellä tuollainen käsitys on ollut? Kyllä lähes jokainen järkevä ihminen tajuaa että ero vaikuttaa myös lapseen. Huono avioliitto ei vain edelleenkään toimi vaikka kuinka tuon käsittäisi.
Joo, päivänselväähän tämä. Itsekin ihmettelen, että kuka on ollut sellaisessa harhakäsityksessä, että ero ei vaikuta lapsiin?
Kyllä lapsille se ydinperhe on yleensä paras paikka. Ja he erossa kärsivät paljon.
Mutta, mutta....lapset eivät saa olla ainoa syy jatkaa yhdessä.
Jos esim. se perhe elämä on yhtä h**vettiä, niin kyllä se lapsikin kärsii siinäkin.
Jos vanhemmat eivät saa omaa parisuhdettaan kuuntoon, niin ero on paras ratkaisu.
Eiköhän jokainen tiedä sen, että ero vaikuttaa lapsiin. Eiköhän jokainen tiedä senkin, että se vanhempien suhde ja tiestysti vanhempien ja lasten välinen suhde vaikuttaa lapsiin. Itse ainakin olen tuntenut paljonkin syyllisyyttä siitä, mitenkä meidän ero vaikuttaa lapsiin. Olen tuntenut paljon syyllisyyttä siitäkin miten meidän vanhempien huonot välit liitossa vaikuttaa lapsiin. Toisaalta, tiedän myös sen että toisen puolesta en liittoa saa toimimaan. Ainoastaan lasten vuoksi olen ollutkin vielä suhteessani, sillä huonossa tai toimimattomassa suhteessa tai liitossa en muuten olisi, sehän olisi väärin kumppaniakin kohtaan. Mutta meillä, kun ongelmana on ollut myös puolison tietyllä tapaa toimimaton suhde lapsiin, niin ei liiton jatkamista voi enää oikein perustella silläkään. Kaikkihan siinä alkaa oireilemaan. Mielestäni lasten edun mukaista ei myöskään ole täysin iloton, kärttyinen ja pahimmillaan tilanteeseen täysin uupunut vanhempi, eli ero on paras ratkaisu mielestäni silloin.
AP:nä tarkoitin siis lähinnä myös esille tullutta asiaa että lapsi voi kokea lapsuuden perheensä onnellisena aikana vaikka vanhemmat eivät olisi tulleet toimeen kovin hyvin keskenään tai olisivat esim. nukkuneet erillään.
Niin voi. Lapsi voi kokea vanhempien eron myös hyvin huojentavana ja elämää helpottavana asiana, joka lisää turvallisuudentunnetta ym. hyvää. Mutta kuten jo sanoinkin, lapset kuten aikuisetkin sopeutuvat. Joskus liiankin hyvin. Korostan myös, ettei lapsi voi päättää vanhempiensa erosta. Sen tekevät vanhemmat/vanhempi. Erolla on hyviä tai huonoja vaikutuksia lapsiin, yleensä molempia. Aivan samoin kuin vanhempien liitollakin. Tässä suhteessa lapset ovat aina hyvinkin eriarvoisessa asemassa se perusteella kenen lapsiksi ovat sattuneet syntymään.
Ainakin minun lapset toivoivat minun ja isänsä, ex mieheni eroa. Vaikka eivät olisi toivoneetkaan, olisin eronnut, koska heidän isällään oli paljon kaikenlaisia ongelmia.
Jo kauan sitten on selvitetty, että lapset reagoivat vanhempiensa eroon hyvin paljon sen pohjalta millaiseksi ovat elämänsä kokeneet vanhempien liiton aikana. Itseasiassa monet lasten eron jälkeiset oireilut eivät johdu erosta itsestään, vaan tilanteesta vanhempien liiton aikana. Liiton aikana syntynyt stressi tai hälytystila purkautuu lapsilla ja nuorilla hyvin eri tavoin. Monta kertaa lapset eivät edes tajua eläneensä jatkuvassa jännityksen ja ahdistuksen ilmapiirissä, koska tekevät kaikkensa sopeutuakseen siihen. Näinhän aikuisetkin tekevät.
Ani harva eroaa hetken mielijohteesta tai pikaistuksissaan. Kyllä ero on lähes aina harkittu, jopa vuosien harkinta. Eikä yksikään ero ole turha, kuten monesti yritetään väittää. Maailman suurin klisee on jatkaa liittoa "lasten takia". Loppu viimein tällainen elämä kääntyy päälaelleen, ja on haitallisinta juuri lapsille. Itse lähtisin mieluummin puhumaan eron puolesta kuin yrittäisin estellä sitä. Mm. lastensuojelussa työskennelleenä tiedän, että perhe-elämä on liian usein suoranaista helvettiä maan päällä.
Se on sanomattakin selvää että ero vaikuttaa lapseen. Mutta jos ero tulee niin vaikutus on sitä pienempi ja vähemmän haittaava mitä paremmin vanhemmat osaavat eronsa kaikki puolet ja asiat hoitaa. Oikeasti aikuisiksi kasvaneet osaavatkin, ne ns. aikuiset, joita on enemmän kuin laki sallii, eivät.
Uskallan väittää että on eroja jotka ovat turhia, varmaankin niin ettei erota kuitenkaan hetken mielijohteesta mutta kun etenkin nuoremmista (20-30-kyppiset) löytyy ihmisiä joilla on 'minä, minä, minä' ja 'kaikki mulle heti' -asenteet niin ei ajatella muita kuin itseään avioliitossakaan ja lähdetään sitä sitten muualta hakemaan kun avioliitossa ei ole riittävän kivaa.
Väitän kanssa että 'lasten kannalta ei kannata jäädä avioliittoon' sanonnan käyttäminen on väärin esim. tämän tyyppisissä tapauksissa ja pitäisi nimenomaan sanoa että 'lasten kannalta kannattaa jäädä avioliittoon'. Kyseessä on se kuka voittaa ja kuka häviää, eron hakija ehkä voittaa mutta entä toinen vanhemmista ja etenkin lapset? Kuten tutkimuksessa tuli esille niin lapset voivat kokea onnellisuutta vaikka vanhemmat eivät tulisi toimeen kovin hyvin toisen kanssa tai nukkuisivat erillään.
Itselläni on tästä kokemusta kun vaimo on pariin otteeseen ehdottanut eroa kun hänellä olisi kivempaakin tekemistä, ollaan kuitenkin jatkettu näidenkin tapahtumien jälkeen. Lapset eivät tietenkään tiedä tällaisista keskusteluista vaan elävät onnellisina perheessä ja useat ihmiset pitävät heitä myös onnellisina. Tutkimuksessa todettiin nimenomaan että lapsille tulee erot yllätyksenä kun yhtäkkiä heille voi tapahtua ikäviä asioita ja heiltä menee turvallisuuden tunne sekä myös että erot vaikuttaisivat heidän koko loppuelämänsä aikana eri vaiheissa.
On selvää että hyvin negatiivisissa perheissä jossa lapset kärsivät niin ei ole järkeä olla ja jatkaa.
Lapset on kyllä aika hyviä aavistelemaan näitä asioita ja ainakin meillä ovat varmasti myös kuulleet keskustelujamme. Joskus murkkumme, jonka kavereiden vanhempiakin on eronnut on kysellyt, että eroammeko me ja että voisi olla hyvä.
"Uskallan väittää että on eroja jotka ovat turhia, varmaankin niin ettei erota kuitenkaan hetken mielijohteesta mutta kun etenkin nuoremmista (20-30-kyppiset) löytyy ihmisiä joilla on 'minä, minä, minä' ja 'kaikki mulle heti' -asenteet niin ei ajatella muita kuin itseään avioliitossakaan ja lähdetään sitä sitten muualta hakemaan kun avioliitossa ei ole riittävän kivaa."
No jos ihminen on tuollaisella ajattelumaailmalla varustettu niin en tiedä kuinka hyvä puoliso tai vanhempi hän on vaikka jäisikin avioliittoon. Ongelma ei ole siis ero vaan henkilön yleinen keskenkasvuisuus joka vain tulee esiin alentuneena kynnyksenä erota.
"Ongelma ei ole siis ero vaan henkilön yleinen keskenkasvuisuus joka vain tulee esiin alentuneena kynnyksenä erota."
Kyllä mielestäni nimenomaan ero on tuossa lasten kannalta katsoen se todellinen ja konkreettinen tapahtuma ja ongelma. Ei keskenkasvuisuus tms. ihmisen henkilökohtaiset ominaisuudet, eivät ne sillälailla lasta kosketa.
Monet vanhemmat voivat ihmisinä olla, vaikka miten "keskenkasvuisia ja lapsellisia", ja silti lapsilleen ja perheelleen mitä parhaita vanhempia. Usein on myös niin, että omaatuntoaan tyynnyttääkseen ihmiset keksivät mitä ihmeellisempiä selityksiä. Selitetään itselle parhain päin, miksi tässä, heidän eritystilanteessaan, heidän eronsa koituukin lasten parhaaksi, vaikka ns.tosiasiat ja tarkat tutkimukset ja selvitykset lasten psyyken kehityksestä pänvastaista todistavat.
Jokainen ero on omanlaisensa. Kypsä aikuinen ei jatka liitossa, joka ei enää millään muodoin vastaa omaa käsitystä parisuhteesta. Kypsä aikuinen ottaa vastuun itsestään ja eroaa, ei jatka liittoa "lasten vuoksi". Ellei aikuinen vastaa itsestään, ei hän kykene vastaamaan lapsistakaan. Aivan varmasti jokainen eronnut, jolla on lapsia on ajatellut asiaa joka suunnasta. Aikuista on myös ajatella eroa pelkästään ja vain oman itsensä ja perheen kannalta, ei tutkimustulosten. Kannattaisi muutenkin keskittyä elämään, sen muutoksiin, ongelmien ratkaisuun, kuin elämän välttelyyn. Kaikesta selviää, se on asennekysymys. Myös lapsilla. Mistä lapsetkaan oppisivat paremmin muutosten hallintaan, ongelmien ratkaisua yms. kuin omilta vanhemmiltaan.
Että jaksat jankuttaa... sori. Nuo tutkimustulokset ovat yhtä luotettavia kuin murrosikäisen murina "kun kaikilla muillakin sitä ja tätä...". Itselläni ja monella muulla lapset suorastaan odottivat vanhempiensa eroa, syystä tai toisesta. Siksi pidän ehdottoman typeränä ajatusta, että lasten elämä olisi vanhempien liiton aikana yhtä hunajaa. Ihanaa, turvallista, luotettavaa. Näinhän ei ole. Ja jos lasten elämä on ollut vanhempien liiton aikana jotakuinkin siedettävää, se on sitä myös eron jälkeen.
"Monet vanhemmat voivat ihmisinä olla, vaikka miten "keskenkasvuisia ja lapsellisia", ja silti lapsilleen ja perheelleen mitä parhaita vanhempia. "
No jos ihminen on "minä, minä, minä" tyyppinen kuten kuvasit niin miten hän voi olla hyvä vanhempi lapsilleen? Minusta hyvä vanhempi on nimenomaan sellainen joka osaa ajatella asiat lapsien näkökulmasta ja heidän parhaansa ymmärtäen eikä itsensä etusijalle asettaen.
Keskenkasvuinen ja lapsellinen vanhempi ei myöskään yleensä pysty asettumaan siihen lapsiperheen arkeen joka on suurelta osin tavallisten rutiinien pyörittämistä ja sitä kautta turvallisen ja vakaan ympäristön luomista lapsille. Juuri tuo vastuun otto ja rutiinien sietäminen on osa aikuiseksi ja vastuulliseksi kasvamista.
Ai uhrautuva vanhempi vain on hyvä? No eipä todellakaan. Kyllä vanhemman pitää ajatella lastensa lisäksi aina myös itseään. Lasten näkökulmasta hyvä vanhempi on aito, oma itsensä. Ellei ajattele myös itseään, ei voi olla aito oma itsensä.
Siksi toiseksi lapsilla on usein hyvä vaisto. Jos vanhemmilla, tai toisella, etenkin äidillä, on huono olla parisuhteessa, lapsikin kärsii.
Yeap, vaisto on se hyvä ja oikea sana. Liian monet vanhemmat ajattelevat, ja varsinkin aikoinaan ajattelivat, että lapset eivät vielä tiedä, tajua eivätkä ymmärrä aikuisten juttuja ja asioita. Huomaamatta ikinä että tiedon puutteesta huolimatta lapsella saattaa olla jopa paljon oikeampi ja parempi käsitys asioista juuri sen vaistonsa ansiosta, jota aikuisilla ei ole olemassa enää ollenkaan.
Hyvä, puhutteleva ja kokonaisuudessaan elämänkokemusta peilaava vastaus. Kiitos tästä. Hienoa, että joku osaa kirjoittaa näin kiihkottomasti sen aisan ytimen.
Lapset kokevat vanhempiensa eron jotakuinkin niin miten vanhemmat/vanhempi sen kokee. Eivät vanhemmatkaan eroaan samalla tavalla koe. Sen puolestaan huomaa jo näistä kirjoituksista. Toisille, usein jätetyille, ero on pahempi kuin kuolema. Toisille taas pikemminkin paratiisi.
Eipä se ero parantanut elämää yhtään,päinvastoin tuli vielä suuremmat taloudelliset ongelmat. Meidän äiti lähti pakoon ongelmia ,hänen ,eikä mistään negatiivisesta keskustele ,vaikkakin niitäkin asioita on. Syytä ei tiedetä miksi lähti,ei kertonut isälle eikä lapsilleen. Eikä puhu kelleen kun ei kiinnosta. Äiti on äiti,mutta murheita ei kuuntele.
Lastesi äidillä on mielenterveysongelmia tms. ongelmia, jolloin vain yrittää selviytyä päivästä toiseen. Ei tosiaan ole resursseja kuunnella muiden murheita. Siksi lasten kannattaisi puhua murheistaan joko sinulle, toiselle vanhemmalle. Ja varmuudeksi vielä mennä ammattiauttajan pakeille. Lapsille suurin kriisi ja huoli on se, ettei äiti jaksa.
Jep jep,ihmettelen hänen kaveripiiriään,eivätkö he ole huolissaan? Vai käyttävätkö tätä äitipoloista hyväkseen kun on esimiesasemassa? Edelleen ihmettelen naisenlogikkaa kasvatuksesta ja hyväksikäytöstä, Vaikka olen mies/isä en saata olla julma lapsia kohtaan. Sen aistii,,,pieni yhteisö,,mutta miksi? Ammattiauttajat ovat naisia,heitä ei kiinnosta kun olen mies.Miksi kasvatus ja lähivanhempi pitää olla äiti,että saa apua? (en tarvitse rahaa)
Ratkaisevinta lienee se, miten aikuiset keskenään eronsa hoitavat. Jos pidetään lasten etu mielessä, niin kohdellaan myös sitä kumppania kunnioituksella ja pidetään asialliset välit. Tottakai lapsi ahdistuu, jos hänestä tulee pelinappula kahden katkeran vanhemman välille ja hän joutuu näkemään manipulointia ja haukkumista, ellei pahempaakin. Vanhemmat toistensa kurkussa kiinni on pahinta lasten mielestä, sen välttämiseksi voi joutua eroamaan ja sitä pitää vältää myös eron jälkeen.
Mykyisin erot tapahtuvat jos siinä vaiheessa, että lapsi on vielä kapaloissa tai ainakin alle kouluikäinen: lapsi kulkee mukana, ei hän vielä osaa oikein osaa ymmärtää asiaa. Vaikka se parisuhde on huono aikuisten mielestä, usein lapsella on kuitenkin äiti ja isä omassa kodissa ja hän ikävöi erossa hyvin vahvasti usein isäänsä, joka muuttaa muualla.
Niistä eroista, jotka tapahtuvat toisen vanhemman erilaisten ongelmien vuoksi on turha kinastella, ero on silloin ehkä lapselle paras vaihtoehto, jos hänen elämänsä tasapainottuu ja on turvaisaa.
Vaan kun erotaan sitten kolmannen osapuolen vuoksi, joka sitten vielä muuttaa samaan osoitteeseen lapsen kanssa. Tämä on lapselle valtava stressi, hänelle uusi ihminen on pelon aihe ja vielä enemmän jos tuo henkilö alkaa heti lapsia komentelemaan tai muutoin muuttaa kodin oloja merkittävästi.
Jo yksi asia lapselle on hyvin rankka, hän ei tuolloin enää saa mennä edes sen oman lähivanhemman viereen nukkumaan ei syliin istumaan, siitä tulee sanomista. En ymmärrä miten joku äiti voi riistää lapseltaan lapsuuden tällä tavoin, vaihtamalla lapsensa uuteen mieheen, joka ottaa lapsen paikan äidiltä.
Isät muuttavat kauas ja pian heilläkin on joku uusi huutamassa lapsille, joten pyytäisin sentään miettimään sitä eron vielä monen monta kertaa, onko siinä mitään järkeä, vaiko vain hetken mielijohteesta tuleva juttu ja väsymys pienten lasten kanssa elämästä, johon haluaa hakea omaa aikaa tällä tavalla.
Miksi lapsi unohtuu ja tulee se itsekäs minä esiin, enemmin juostaan työkamujen kanssa illanistujaisissa kuin vietetään aikaa kotona ja puolison ja lasten kanssa yhteisillä matkoilla ollaan.
Tämähän sen eron saa aikaan, että unohdetaan se puoliso, lapset ja koti ja eletään ikään kuin sinkkuelämää muualla, siinä varmasti toinen alkaa miettimään onko mitään järkeä jatkaa yhdessä, kun toinen ei koe kotia kodiksi.
Rakastatteko te yleensäkään lapsianne ja puolisoanne, miksi olette menneet yhteen ja hankkineet vielä lapsia.
"Lapsi ikävöi isäänsä.." Ihan toisenlaisia kokemuksia tästä. Isä loistaa hyvin usein poissaolollaan, milloin mistäkin syystä. Silloin harvoin kun isä on kotona "ei saa häiritä" "pitää olla hiljaa" yms. puhumattakaan siitä, että isä saa raivareita lapsilleen, käyttäytyy pelottavasti tai on väkivaltainen. Lapset eivät todellakaan aina ikävöi isäänsä. Vaan toivovat, että hän jäisi reissuilleen, eikä palaisi kotirauhaa häiritsemään.
Uusi
satasalamaa100__, on sinun käsityksesi että toisenlaisia kokemuksia. Siltikin tuo isä merkitsee lapsillesi paljon, vaikka vähän ärhäkkä on, ellei sitten ole kyse suoranaisesta kaksisuuntaisesta henkilöstä, joka on vaaraksi lapsille. Tämä kuuluu silloin kyllä kategoriaan sairaat, joka ei itse kylläkään ymmärrä sairauttaan.
No mitä reissuja tuo teidän isi tekee, liittyvätkö työhön vai vain rilluttelua itsekkäästi.
Kun selvität itsellesi, mistä on kysymys, silloin tiedät teidänkin perheen lapsien parhaan.
Nyt vain niin monesti äidit väsyvät siihen, että mies joutuu esim. olemaan työmatkoilla ja ylityössä, monesti työn luonteen vuoksi, ei omasta tahdostaan.
Kun tällainen työstä väsynyt isä sitten tulee kotiin, on hän todella väsynyt ja siksi voi vaatia hiljaisuutta ja hetken lepoa.
Vaan äiti kokee, että lastenhoito kotona niin rankkaa, että kokee jopa miehen työssäkäynnin olevan lomaa miehelle. Vaatii heti miehen kotiin tultua täydellistä vaihtoa kodin töihin ja itse karkaa omiin menoihinsa ja puhelin jatkuvasti korvalla mennään vaikka juoksulenkillä, parjataan mies pahimman mukaan .
Mitä hiivatin jatkuvaa puhumista aina riittääkin.
Olen tämän kokenut kun olin lapsenhoidon sijaisena ja olisi ollut tarvetta ilmoittaa äidille asioista, häneen ei yksinkertaisesti saanut yhteyttä, kun jatkuvasti varattuna ja viestikään ei sitten lukenut, mutta jaksoi alkaa heti räksyttämään että ei ole ilmoitettu, mikä ei edes pitänyt paikkaansa.
Samaa kai tekee miehelleenkin.