Vallankaappaus 2000-luvun malliin

Poliisien ja heidän tukijoidensa näkymätön salaliitto on kaappaamassa tosiasiallisen vallan demokraattisissa yhteiskunnissa. Tämä on tullut mahdolliseksi, koska politiikkaa johtavat lahjottavissa olevat keskinkertaisuudet. Valtiomiestason poliitikkoja, jotka näkisivät selkeästi kokonaiskuvan, on enää harvassa.

Vallankaappaus ilmenee mm. seuraavissa asioissa.

1. Poliisit laajentavat valtaansa toimeenpanovallasta lainsäädäntö- ja tuomiovaltaan.
2. Poliisit ovat nousemassa demokraattisen järjestelmän yläpuolelle.
3. Poliisit venyttävät yhä röyhkeämmin vallankäyttönsä rajoja laajemmalle.
4. Poliisit ovat ottaneet niskalenkin mediasta, joka aivopesee kansan poliisimyönteiseksi.
5. Poliisit militarisoituvat
6. Poliisin valta lisääntyy automaattisesti lakien lisääntyessä.


1. Vallan kolmijako-opin mukaan lainsäädäntövalta kuuluu parlamentille, toimeenpanovalta hallitukselle ja tuomiovalta oikeusistuimille. Poliisi toimii sisäministeriön alaisena, joten se voidaan katsoa toimeenpanovallan käyttäjäksi.

Osana meneillään olevaa vallankaappausta poliisi on hankkinut itselleen paitsi lisää sille kuuluvaa toimenpanovaltaa, myös lainsäädäntövaltaa ja tuomiovaltaa.

1.1. Poliiseja on soluttautunut kansanedustajiksi lakeja säätämään. ”Poliisipuolue” on suurempi kuin Kristillisdemokraatit.

1.2. Poliisit toimivat asiantuntijoina ja lakien valmistelijoina silloin, kun lait koskevat turvallisuutta ja poliisiasioita, mitkä kumpikin kuuluvat pakkovallan käytön kovaan ytimeen. He tekevät ehdotuksia valtaoikeuksiansa lisäävien lakien säätämiseksi, ja eduskunnan poliisit ja poliisimyönteiset tahot panevat lakikoneiston rattaat pyörimään, jotta laki syntyisi.

Prosessioikeuden professori Jyrki Virolainen kertoi muutama vuosi sitten blogissaan, kuinka hotelli Tornissa toimii epävirallinen ”klubi”, johon kuuluu sisäministeriön ja oikeusministeriön hallinnonhaaraan kuluvista entisiä nykyisiä korkeita virkamiehiä. Hänen mukaansa klubi kehittelee keinoja, joilla poliisin valtaa voitaisiin lisätä.

”...eduskunnassa käsiteltävinä oleviin esitutkinta- ja pakkokeinolakeihin samoin kuin poliisilakiin yritetään saada ujutettua mahdollisimman paljon poliisille uusia keinoja ja toimintavaltuuksia antavia keinoja”, Virolainen kirjoittaa.

Oikeusministeriön virkamiehetkin ovat siis juonessa mukana, mikä ei kuulosta hyvältä, kun ajatellaan ”riippumatonta oikeuslaitosta”. Tuomioistuimet, joiden siis pitäisi olla riippumattomia, ovat jo poliisin hanskassa. Ote vain kiristyy.

1.3. Poliisit pyrkivät vaikuttamaan tuomioistuimiin siten, että olemassa olevien lakien tulkinta ohjautuisi poliisille myönteiseen suuntaan. Kuten vanha sanonta kuuluu, ”laki on niin kuin se luetaan”. Uusi poliisimyönteinen oikeuden tulkinta tekee vanhasta laista tavallaan uuden lain.

Hovioikeuden presidentti Mikael Krogerus esitti tammikuussa 2015 Helsingin Sanomien yleisönosastossa huolensa oikeusistuimien riippumattomuudesta. Kirjoitus oli otsikoitu "Tuomioistuin ei voi olla poliisin kylkiäinen". Krogerus on sitä mieltä, että oikeuslaitoksen uskottavuus poliisista riippumattomana tuomiovallan käyttäjänä rapautuu, kun tuomioistuimet toimivat poliisin kanssa samoissa tiloissa. Toimeenpanovaltaa käyttävä poliisi ja tuomiovaltaa käyttävät juristit ovat käytännössä työtovereita. He työskentelevät samoissa tiloissa ja istuvat samoissa kahvipöydissä. Krogerus paheksui sitä, että oikeutta käydään paikoissa, joiden nimi viittaa poliisiin:

”Tavallisen kansalaisen on vaikea uskoa, että käräjäoikeus on riippumaton, kun poliisit toimivat samassa oikeus- ja poliisitalossa tai peräti poliisi- ja oikeustalossa, kuten Joensuussa oli valokirjaimin kirjoitettu käräjäoikeuden ja poliisilaitoksen yhteisen talon seinään.”

Yhteiset tilat ovat tietysti vain yksi asia monien joukossa. Poliisi pyrkii muillakin tavoilla lisäämään vaikutusvaltaansa. Yksi tapa on se, että poliisi ”kokeilee kepillä jäätä” eli tekee tekoja, jotka ovat laittomia tai lainsäädännön harmaalla alueella. Oikeuden – eli poliisien tuomarikavereiden - tehtäväksi jää lakien tulkitseminen niin, että poliisin toimet voidaan osoittaa laillisiksi. Jos se ei onnistu, asia viedään eduskuntaan, joka säätää lain, jolla poliisin laittomuus jälkikäteen ”siunataan”, eli toiminta muuttuu lailliseksi. Näin kävi mm. silloin, kun poliisi sakotti veneilijöitä jauhesammuttimien tarkastusleimojen puutteesta, vaikka leimaa ei ollut määrätty pakolliseksi. Kun erehdys huomattiin, eduskunta sääti talven aikana pikapikaa asiaa koskeva lain, joten seuraavana kesänä poliisin sakotustoiminta oli laillista. Tämä on yksi selkeä esimerkki siitä, miten laittomuus muutettiin lailliseksi toiminnaksi. Lisää esimerkkejä löytyy todennäköisesti poliisin pakkokeinolainsäädännöstä. Pakkokeinot yksi toisensa jälkeen on muutettu laillisiksi sen jälkeen, kun poliisi pystynyt pakkokeinoja laittomasti käyttäen osoittamaan niiden hyödyllisyyden. Olisihan se noloa, jos poliisi joutuisi loputtomasti turvautumaan laittomiin keinoihin tuloksia saadakseen.