Onkohan tää nyt sitten joku ikäkriisi? Ei mua rypyt haittaa, mutta se, minkälaiseksi elämä on muuttunut. Tuntuu, ettei oo enää mitään kivaa, pelkkää suorittamista ja olemista, iloa ei enää elämässä ole. En olis uskonut sanovani näin jo kolmekymppisenä, mutta kyllä vanheneminen on hanurista. Tuntuu, että ihmisistä tulee iän myötä vain tylsempiä ja itsekkäämpiä. Ja se oikein korostuu kun itse on tällainen ikisinkku jolla ei oo ketään. Kaikki vain vetäytyvät omiin kupliinsa, jokaisella on se oma perhe tai ainakin parisuhde ja maailma pienenee pelkästään sen vaalimisen ympärille.
Ihmisistä tulee ystävien sijasta etäisiä tuttavia, joita nähdään enää harvoin ja silloinkin on aina se kultsipuppeli siinä mukana. Ei että mulla olis mitään häntä vastaan, mutta se olis kiva joskus tavata ihan kahden kesken, koska en välttämättä osaa/halua jutella ihan niin vapautuneesti jos siinä on se hänen kumppaninsa korvat höröllä kuuntelemassa..
Hitto mä haluan takas ne ajat kun sitä vaan mentiin toisen kotiin ku omaansa, oltiin siellä pierukalsareissa ja sai vaikka nukahtaa kaverin sohvalle ja heräs siitä aamulla. Tai soitti vaan, että läheks ajelulle ja sit mentiin ja saatettiin löytää ittemme ties mistä ja ostettii kaljaa ja nukuttiin autossa. Ja sitä vaan sai käydä toisen luonaki jääkaapilla kuin kotonansa (sama tietty mun luonani) ja ei ollut sellasta virallista pönöttämistä mikään. Nyt pitää vaan sivistyneesti istua pöydän ääreen ja odottaa kun sulle tarjoillaan hienoista kupeista kaffetta. Kaikki aterimet on viimisen päälle ja pöytäliina suorassa. Sävy sävyä verhojen kanssa.
Pitää muistaa sanoa kiitos ja olla sivistynyt ja kohtelias ja nönnönnöö. Sit vähän puhutaan pinnallisista asioista, ei enää sitä kunnollista sielun vuodattamista pienessä hönössä.
Kyl on tylsää tää aikuisen ihmisen elämä. Mua nyt ahdistaa jotenki, että tätäkö se on, loppuelämä? Ei enää koskaan sitä vapaata spontaania meininkiä, jolloin oltiin kavereiden kesken kuin sisaruksia?
Joo, tiedän, tää on lapsellista kitinää, mutta mua oikeesti harmittaa tää asia.
En todella tajunnut kuinka tylsäksi elämä voi mennä aikuisena. Luulin, että elämä muuttuu tylsäks ehkä joskus viiskymppisenä tai vanhuksena, mutta NYT jo? Wau..
Aikuisuus on tylsää!
50
7139
Vastaukset
Ei voi muuta sanoa, kuin että samaistun tekstiisi monelta osin. Mulla on läheisimmän ystävän kanssa juuri tuollainen avoin hengailusuhde, ei stressata. Mutta monien muiden kanssa huomaan, että oletus on pönötys. Aion pitää kynsin hampain kiinni tosta rennommasta menosta.
- kokemustaonmulla
Kaikki ihmiset eivät muutu tylsäksi iän karttuessa.
- luuserinainen
Kyllä oon samaa mieltä. Oon jo lähes 40 ikisinkku nainen ja tylsää on ollut siitä asti kun kaikki muut alkoi seurustelemaan paitsi mä..
Just se vapaus, että ennen sitä vaan paukahti kylään jopa etukäteen soittamatta ja otti heti ekaks farkut pois kiristämästä ja rojahti toisen soffalle. Sit juteltiin kaikki ilot ja surut läpi.
Nyt ku menee kylään, kaikki on sellasta virallista ja pinnallista. Aikuisuus on tylsää.
Mulla ei oo yhtään sellasta ystävää, joka lähtis mun kanssa kahdestaan enää mihinkään. Aina on mies mukana.
Yks ystävä jopa jäi kokonaan pois kuvioista kun sai miehen. Kysyin miksei voi tavata mua enää, ni mies oli kuulemma kieltänyt! Pelkää, että häntä petetään. Ja huom, mä en edes ole mikään villi sinkkunainen, ei mulla oo koskaan ollut mitään seksisuhteitakaan, enkä käy baareissa tms mikään bilettäjä en ole koskaan ollutkaan. Haluaisin vaan joskus edes jutella jonkun kaverini kanssa kahdestaan, mutta kun en saa. Ainoo on, jos kutsun itse itseni kylään, mun luoksehan kukaan ei tuu koskaan, ei ne ehdi. Vaikka kuinka yritän houkutella, oon leiponut herkullisia piirakoita ja kaikkea, soittanut että tuu kahville ni aina tulee selityksiä "en mä ehdi ku meil on tänää sitä ja tätä.."
Kerran sain parhaan lapsuudenystäväni lähtemään ajelulle ja käytiin kaikki ne paikat läpi missä ennen hengailtiin. Huomasin, ettei hän ollut edes mitenkään kiinnostunut. Pläräs vaan puhelintaan ja oli kiireisen ja tylsistyneen oloinen. Lopulta sanoi, että "mennään jo kotiin."
Tunsin itteni ihan no life-toopeks ja sitä eittämättä olenkin. Muistotkaan ei merkitse enää mitään kenellekään muulle ku mulle.
Oon tosi säälittävä varmasti, mutta edelleenkin käyn yksin niissä paikoissa toisinaan ja muistelen niitä aikoja kun elämä oli vielä kivaa ja merkitsin ystävilleni jotain.
Perseestä on elämäni juu, mutta jaksettava on.Mäkin käyn välillä ajelemassa vanhoilla kotiseuduilla, missä asuttiin mun lapsuudessani. Muistelen monia juttuja, ei kaikki muistot oo kivojakaan. On niitä kipeitäkin, mitkä aina nekin nousee mieleen ja pala tulee kurkkuun. Mutta välillä tuntuu tärkeälle palata muistoihin. :)
- erkki-täti
Asioista joita mainitsit, ja joita aloittaja mainitsi, voi osaksi syyttää kännykkäkulttuuria. Ennen matkapuhelinten aikaa kylään tosiaan mentiin ilman sopimista etukäteen. Etukäteissopiminen muuttaa kyläilyn luonnetta suorittamiseksi.
Minä olen aika jyrkkä näiden puhelinjuttujen kanssa. Jos minun kaverini räpläisi puhelintaan, kun on tarkoitus kommunikoida naamatusten, niin siihen tulisi stoppi. Tai siis on tullutkin stoppi. Olen huomauttanut, että puhelimen räplääminen häiritsee, joten voisitko laittaa puhelimen laukkuusi/taskuusi...Vielä ei ole tullut vastaan ihmistä, joka ei ymmärtäisi yskää.
Mitä taas tulee elämän tylsyyteen, niin olen sitä mieltä että jokainen on osaltaan siitä ihan itse vastuussa. Minun elämäni ei ole tylsää (oma mielipide), vaikka jonkun muun mielestä se sellaista ehkä on. Olen kiinnostunut monista asioista ja ilmiöistä, eikä pönöttävä kahvihetkikään ole minulle tylsä tapahtuma. Teen havaintoja :)
Ehkä tylsyys, tai tylsäksi elämänsä kokeminen on enemmänkin oman sisimmän ilmoitus siitä, että elämä on väärillä urilla ja pitäisi lähteä etsimään jotain muuta? Tai kenties se onkin oma asenne elämään, mikä tekee elämästä tylsää?
En tiedä, mutta itse en ole kokenut sellaista elämäntuskaa, että kokisin elämän tylsäksi (vaikka muunlaista värld schmerzeniä on joskus tullut koettua). - luuserinainen
erkki-täti kirjoitti:
Asioista joita mainitsit, ja joita aloittaja mainitsi, voi osaksi syyttää kännykkäkulttuuria. Ennen matkapuhelinten aikaa kylään tosiaan mentiin ilman sopimista etukäteen. Etukäteissopiminen muuttaa kyläilyn luonnetta suorittamiseksi.
Minä olen aika jyrkkä näiden puhelinjuttujen kanssa. Jos minun kaverini räpläisi puhelintaan, kun on tarkoitus kommunikoida naamatusten, niin siihen tulisi stoppi. Tai siis on tullutkin stoppi. Olen huomauttanut, että puhelimen räplääminen häiritsee, joten voisitko laittaa puhelimen laukkuusi/taskuusi...Vielä ei ole tullut vastaan ihmistä, joka ei ymmärtäisi yskää.
Mitä taas tulee elämän tylsyyteen, niin olen sitä mieltä että jokainen on osaltaan siitä ihan itse vastuussa. Minun elämäni ei ole tylsää (oma mielipide), vaikka jonkun muun mielestä se sellaista ehkä on. Olen kiinnostunut monista asioista ja ilmiöistä, eikä pönöttävä kahvihetkikään ole minulle tylsä tapahtuma. Teen havaintoja :)
Ehkä tylsyys, tai tylsäksi elämänsä kokeminen on enemmänkin oman sisimmän ilmoitus siitä, että elämä on väärillä urilla ja pitäisi lähteä etsimään jotain muuta? Tai kenties se onkin oma asenne elämään, mikä tekee elämästä tylsää?
En tiedä, mutta itse en ole kokenut sellaista elämäntuskaa, että kokisin elämän tylsäksi (vaikka muunlaista värld schmerzeniä on joskus tullut koettua).Totta tuo kännykkäkulttuuri seikka. Ennen kännyköitä ihmiset juttelivat esim.bussissa ihan ventovieraidenkin kanssa. Nyt jos alkaa höpistä vierustoverin kanssa, pidetään omituisena höpöttäjänä.
Ennen kyläiltiin enemmän, koska ei ollut sitä netin kautta juttelemista, jos siis mennään ihan sinne mun nuoruuteen kun mitään nettiä ei ollutkaan. Silloin ihmiset jatkuvasti kyläili toistensa luona. Eikä siinä ollut mitään ihmeellistä, jos oli yksinäinen olo niin meni vaan kaverin oven taakse. Ei tarvinnut mitään kysellä lupaa koska nähään ku sitä mentiin vaan pimpottamaan ovikelloa. Nykyaikana sellanen koetaan vain ärsyttäväksi, mutta silloin tosiaan ei nettiä ollut niin ei oikein ollut muutakaan tekemistä ku rupatella ihmisten kanssa livenä. Ovikello soi vähän väliä.
Sit leivottiin ihan spontaanisti joku kuivakakku vaikka. Muistan, että kaveriki paukahti mun luokse ja alettiin leipomaan pullia. Tai lähdettiin kävelylle. Tai ihan mitä vaan. Oi niitä aikoja =(
Niin ja muistan myös, että mun nuoruudessa käytiin tosi paljon sukulaistenki luona. Mekin käytiin vähintään kerta kuukaudessa isovanhempien luona. Jopa naapurit tunnettiin hyvin, heidänkin luona käytiin. Muistan, että meidän naapurissa asui tällainen vanhapiika ku minäki, niin äitini aina sanoi, että mennääs taas tota naapuria piristämään. Ja hän oli niin iloinen aina kun tultiin kylään. Mulla on edelleen tallella yks hieno ulkomailta tuotu karamellirasia jonka häneltä sain.
Kyllä tässä nykysuomessa jotain outoa on ku yksinäisiä ihmisiä on ihan valtavan paljon. Ja tutkimusten mukaan eniten nuorissa, siis parikymppisissä, he ovat vielä yksinäisempiä kuin vanhukset! Mulla on sentään edes hyvät nuoruusmuistot ystävien kanssa. Kaikki eivät saa niitäkään. Tosi surullista.
Että kyllä mä väitän, että tässä ajassakin on jotain vikaa.. Ei voi vain yksinäisiä itseään syyllistää. Kaikki eivät saa parisuhdetta, niin se on aina mennyt ja nekin jotka saavat, eroavat suurin osa. Mutta kyllähän ihmisillä pitää olla muutakin kanssakäymistä kuin pelkkien parisuhteiden kautta. Ja ne parisuhteessa elävätkin voisivat muistaa niitä yksin jääneitäkin ystäviään, eikä vain hengata muiden parisuhteessa olevien kanssa. Ei se nyt voi olla niin vaikeeta käydä nopeasti kahvikupposella edes kerran vuodessa. Kun kerta tietävät, että mä oon ihan yksin aina.
- aikansa.kutakin
Toiset ovat astuneet uuteen elämänvaiheeseen. Elämä kulkee jaksottain, eikä vanhoihin juttuihin joiden aika on ohi, voi palata.
- OletteLapsellisia
Ongelma ei ole maailmassa vaan teissä itsessänne. Te alkaisitte itsekin elämään tuota uutta parempaa elämää jos vain saisitte sen. Teidän lähes ex ystävillänne on nykyään parempaa tekemistä kuin piereskellä kanssanne sohvalla ja höpistä jonnin joutavia. Aikuistukaa nyt luuserit. Jättäkää ne edellisen elämän ystävät historian roskakoriin ja keksikää tekemistä ilman heitä. Jos olette elämäntapa HIPPEJÄ niin vähän ymmärtäisin teitä. Mutta jos olette ihan töissä käyviä "vakavia ihmisiä" niin miksi ette voisi vähän aikuistua ?.
Viittaatko paremmalla elämällä seurusteluun ja perhe-elämään? Voit mennä parisuhdepalstalle hehkuttamaan elämäsi täydellisyyttä mikäli et ole sinkku.
Sitä paitsi olet väärässä. Minä olen lapseton, en lapsellinen.- turpakiiterminaattori
Parempi elämä? Tässäkö on se syy miksei sinkut enää kelpaa edes kavereiksi ainakaan akkapiireissä? Koska itse ollaan sitten sitä "parempaa väkeä", ei voi enää sellasten luuserien kanssa olla tekemisissä?
Onko se niin vaikea käsittää, että jotkut vaan jäävät yksin ja hekin silti haluaisivat vielä tavata rakkaita lapsuudenystäviään? Kyl on maailma raaka paikka, varsinkin naisten maailma. Nainen on naiselle susi!
Ja PS. pakkohan tässä on ollut keksiä parempaa tekemistä kun ystäviä ei enää ole! Mutta kai sen saa sanoa ääneen, että toisinaan vähän vituttaa? En myöskään ymmärrä, että miten niin parempaa elämää? Eikö elämä ole parasta juuri silloin kun saa aitoja ihmissuhde-kokemuksia, jakaa elämää muiden kanssa? Tulla kohdatuksi ilman ylimääräisiä pinnallisuuksia?
Juuri tuon takia naiset hankkivat avioeroja. He pelkäävät aikuiselämää ja vastuunottamista.
- ei.toimi
Ihminen joutuu ottamaan vastuun joka tapauksessa itsestään, joten avioero ei vastuunottamisesta vapauta.
ei.toimi kirjoitti:
Ihminen joutuu ottamaan vastuun joka tapauksessa itsestään, joten avioero ei vastuunottamisesta vapauta.
Joskus se ero jopa lisää sitä vastuunottamista. Kun ei ole toista mihin turvautua.
- 1915
Miehellekö ne lapset jätetään, kun nainen kerran "vastuusta vapautuu"?
- 12121212
Naisilla on kolme elämänvaihetta:
1. Juoksut
2. Vakiintuminen
3. Menot
Vaiheessa 1. pidetään hauskaan niin paljon kuin ehditään. Biletetään, matkaillaan, ja suhdekelvottomien ympäriinsä paneskelijoiden tapauksessa irtosuhteillaan/fuckbuddyillään.
Vaiheessa 2. prioriteettina on elintaso, elintaso ja elintaso. Kotipesän rakentamiseen ladataan kaikki aika ja energia. Kaikki muu on "lapsellista".
Vaiheessa 3. tajutaan että hupsista elämä olikin tylsää ja mieskin on tylsä (koska vaimo jatkuvasti vaati muuttumista ahkeraksi IKEA-työkalupakkimieheksi). Sitten halutaankin avioero ja zumbaateatteriabaaria jne.- ojjk
Kenellä on, kenellä ei. Eivät ihmisten elämät mene teidän teorioidenne mukaan.
- tarralenkkari161
En ole elänyt mitään näistä :-O
- flowersreally
tarralenkkari161 kirjoitti:
En ole elänyt mitään näistä :-O
Sama homma. Millonkohan vaihe 1 alkaa, vai meneekö sitten suoraan faasiin 2 tai 3? Tai ehkä juna meni jo. Miks ajatella, tai tehdä ylipäätään yhtään mitään, jos vaiheet on ennalta määrätty.
- luuserinainen
No ei se kyllä mennyt noin minulla eikä niillä mun ystävilläkään.
- Poikamies46
Jos olisit pitänyt neitsyydestäsi kiinni, niin et olisi mikään tylsä aikuinen, vaan eläisit edelleen jännittävässä ensimmäisen teiniromanssin ja sukupuoliyhdynnän odotuksessa.
- crux
Mainio teksti. Tylsää kieltämättä on, mutta voi olla että se on myös vähän ajan henki. Yritetään olla niin kunnollisia ettei vaan tapahtuisi mitään hauskaa. Ennen saattoi jossain yöbussissakin saada juttuseuraa - nyt ollaan napit korvilla ja laput silmillä.
- rtyfguhik
Varmaankin juuri tuo "napit korvilla ja laput silmillä" on se, mikä ruokkii vain lisää yksinäisyyttä. Ne joilla ON kavereita, ovat naimisissa heidän kanssaan 24/7 älypuhelimensa kautta. Yksinäisten on vaikea päästä tunkemaan ittensä siihen väliin millään tavalla.
Ärsyttää se yksinäisten syyllistäminen: "mikset mene ulos kotoota ihmisten ilmoille." Nojoo, kun meet ihmisten ilmoille, siellä on kaikki nenät kiinni luureihinsa näpyttelemässä hihittelemässä kavereidensa kanssa!
Onhan se välillä, mutta varmaan johtuu itsestä jos tylsyys vaivaa. Tai niin mä ainakin ajattelen, että mun oma vika jos en keksi mitään tylsyyden poistoon. :)
Mutta mä jollain tavalla tykkäänkin tylsyydestä. Se on niin kotoisaa, ettei kaiken aikaa tapahdu mitään yllättävää ja innostavaa. Oli mun mielestä lapsenakin tylsää, välillä tosi tylsää. Teininä oli tylsää, tosi tylsää. Mutta sitten kaikkina ajanjaksoina oli niitä hienojakin hetkiä eikä ollut yhtään tylsää.
Minusta tylsyys on ihan normaalia, ettei aina ole vaan kivaa ja vauhdikasta. :)- erkki-täti
Minä en muista koskaan kokeneeni erityistä tylsää. Siis että valittaisin.
Joskus oli lapsuudessa tai nuorena teininä rauhallisia jaksoja, kun ne ainoat tyttökaverit seurustelivat (ja siihen ei sitten sopinut mukaan) ja veljetkin menivät jossain, ja tuntui että ei ollut missään "mukana".
Minulla oli kuitenkin pari harrastusta, joihin sitten keskityin kaikessa rauhassa. Täytyy sanoa, että se tuntui joskus oikein hyvältä. Ymmärsin, että vältyin omantunnonpuuskilta joita olisi muutoin tullut. Olen kasvatettu siten, että "lähimmäiset ensin", ja kieltäytyminen jostakin kutsusta vaati aina ns. kunnollisen syyn. Kunnolliseksi syyksi ei riittänyt, että sisimmässäni halusin paneutua perusteellisesti johonkin omaan harrastejuttuuni.
Ja sitten oli kirjasto! Muistan vieläkin, kuinka kivaa oli, kun tiesi saavansa keskittyä lainaamiinsa kirjoihin ilman mitään häiriöitä :) Sellaisia hetkiä tuli oikein vaalittua. Karkkipussi tai jotain muuta naposteltavaa, ja hyvä kirja, ahh!
Nykyään lastenpsykologiassa sanotaan, että lapsen olisi hyvä tuntea tylsyyttä. En kiellä asiantuntijoiden lausuntoa, mutta olen sitä mieltä, että lapsen mieli on utelias ja kekseliäs, ja lapsella se tylsyyden kokemus saattaa olla niin lyhyt, ettei sitä edes muista, koska on jo hoksannut itselleen jotain mielenkiintoista tekemistä.
Luulen myös, että sama mielen rakenne ohjaa ihmistä myös aikuisena. Joillakin on tylsää, joillakin ei. Jotkut löytävät elämästä kaikenlaista, joillakin toisilla on suunta hukassa tai keskittyminen kohdistunut vain suorittamiseen/selviytymiseen milloin mistäkin syystä. erkki-täti kirjoitti:
Minä en muista koskaan kokeneeni erityistä tylsää. Siis että valittaisin.
Joskus oli lapsuudessa tai nuorena teininä rauhallisia jaksoja, kun ne ainoat tyttökaverit seurustelivat (ja siihen ei sitten sopinut mukaan) ja veljetkin menivät jossain, ja tuntui että ei ollut missään "mukana".
Minulla oli kuitenkin pari harrastusta, joihin sitten keskityin kaikessa rauhassa. Täytyy sanoa, että se tuntui joskus oikein hyvältä. Ymmärsin, että vältyin omantunnonpuuskilta joita olisi muutoin tullut. Olen kasvatettu siten, että "lähimmäiset ensin", ja kieltäytyminen jostakin kutsusta vaati aina ns. kunnollisen syyn. Kunnolliseksi syyksi ei riittänyt, että sisimmässäni halusin paneutua perusteellisesti johonkin omaan harrastejuttuuni.
Ja sitten oli kirjasto! Muistan vieläkin, kuinka kivaa oli, kun tiesi saavansa keskittyä lainaamiinsa kirjoihin ilman mitään häiriöitä :) Sellaisia hetkiä tuli oikein vaalittua. Karkkipussi tai jotain muuta naposteltavaa, ja hyvä kirja, ahh!
Nykyään lastenpsykologiassa sanotaan, että lapsen olisi hyvä tuntea tylsyyttä. En kiellä asiantuntijoiden lausuntoa, mutta olen sitä mieltä, että lapsen mieli on utelias ja kekseliäs, ja lapsella se tylsyyden kokemus saattaa olla niin lyhyt, ettei sitä edes muista, koska on jo hoksannut itselleen jotain mielenkiintoista tekemistä.
Luulen myös, että sama mielen rakenne ohjaa ihmistä myös aikuisena. Joillakin on tylsää, joillakin ei. Jotkut löytävät elämästä kaikenlaista, joillakin toisilla on suunta hukassa tai keskittyminen kohdistunut vain suorittamiseen/selviytymiseen milloin mistäkin syystä."Luulen myös, että sama mielen rakenne ohjaa ihmistä myös aikuisena. Joillakin on tylsää, joillakin ei. Jotkut löytävät elämästä kaikenlaista, joillakin toisilla on suunta hukassa tai keskittyminen kohdistunut vain suorittamiseen/selviytymiseen milloin mistäkin syystä. "
Olet varmasti oikeassa, itselläni tuohon tylsyyteen on oleellisesti aina liittynyt sairastaminen. Selviytymiseen. Se on ollut niin suuri tekijä lapsuudestani saakka, että on vaikuttanut kaikkiin elämänkokemuksiini. Yleensä negatiivisesti. Paljon pois jäämistä milloin mistäkin kivoista ja spontaaneista jutuista. Aikavälillä 7-35-vuotta.
Jopa opiskelut ja työt ovat kärsineet, ihmissuhteet jne. Tylsyydestä tuli jossain vaiheessa paras kaverini, sängyssä maatessani migreenissä jo ties monettako päivää peräjälkeen. Olen niin tottunut tuohon tylsyyteen, että se tuntuu normaalilta. :)
Mutta samalla olen oppinut sitä kautta löytämään voimavarani ja sisukkuuteni. Kuulostaako hölmöltä?sönkkö kirjoitti:
"Luulen myös, että sama mielen rakenne ohjaa ihmistä myös aikuisena. Joillakin on tylsää, joillakin ei. Jotkut löytävät elämästä kaikenlaista, joillakin toisilla on suunta hukassa tai keskittyminen kohdistunut vain suorittamiseen/selviytymiseen milloin mistäkin syystä. "
Olet varmasti oikeassa, itselläni tuohon tylsyyteen on oleellisesti aina liittynyt sairastaminen. Selviytymiseen. Se on ollut niin suuri tekijä lapsuudestani saakka, että on vaikuttanut kaikkiin elämänkokemuksiini. Yleensä negatiivisesti. Paljon pois jäämistä milloin mistäkin kivoista ja spontaaneista jutuista. Aikavälillä 7-35-vuotta.
Jopa opiskelut ja työt ovat kärsineet, ihmissuhteet jne. Tylsyydestä tuli jossain vaiheessa paras kaverini, sängyssä maatessani migreenissä jo ties monettako päivää peräjälkeen. Olen niin tottunut tuohon tylsyyteen, että se tuntuu normaalilta. :)
Mutta samalla olen oppinut sitä kautta löytämään voimavarani ja sisukkuuteni. Kuulostaako hölmöltä?Aikavälillä 7-35-ikävuotta. Luulen, että olisin elänyt jokseenkin erilaisen elämän, jos olisin ollut terve. Ja en halua marista, vain kertoa mikä osaltani on vaikuttanut ja muovannut minua. On siinä jotain hyvääkin kaikesta huolimatta. :)
Hyvää yötä. :)
- flowersreally
Mikä estää elämästä juuri niin kuin haluaa?
Ei aikuisuus minusta tylsää ole, se vain on useimmilla erilaista. Se on enemmän itsestään kiinni, millaista siitä tekee. Tosin varmaan se etenkin sinkkunaisille on haastavampaa kuin vaikkapa perheellisille miehille.
Naiset vissiin haluavat enemmän kavereerata samassa elämäntilanteessa olevien kanssa, koska ainakin minun kaveripiiriini mahtuu niin sinkut, parisuhteelliset kuin lapsiperheellisetkin.- flowersreally
Miks toi olisi jotenkin sukupuolisidonnainen asia? Kyllä mullakin on kavereina joka sorttia.
flowersreally kirjoitti:
Miks toi olisi jotenkin sukupuolisidonnainen asia? Kyllä mullakin on kavereina joka sorttia.
Hyvä kysymys, miksi?
Havaintojeni mukaan miehillä on nuorena suurempi kaveripiiri ja naisilla on bestis, jonka kanssa kuljetaan. Ehkä naiset haluavat jakaa enemmän syvimpiä tuntojaan eikä se onnistu laumassa. Ja kun sen bestiksen elämäntilanne muuttuu, ei yhteistä puhuttavaa ja jaettavaa löydy vaan etsitään uusia kavereita, joilla on sama elämäntilanne.
Hienoa, jos sinulle ei ole käynyt noin.- erkki-täti
Ratikkakuski kirjoitti:
Hyvä kysymys, miksi?
Havaintojeni mukaan miehillä on nuorena suurempi kaveripiiri ja naisilla on bestis, jonka kanssa kuljetaan. Ehkä naiset haluavat jakaa enemmän syvimpiä tuntojaan eikä se onnistu laumassa. Ja kun sen bestiksen elämäntilanne muuttuu, ei yhteistä puhuttavaa ja jaettavaa löydy vaan etsitään uusia kavereita, joilla on sama elämäntilanne.
Hienoa, jos sinulle ei ole käynyt noin.Olen hieman eri mieltä.
Onnistuin saamaan Suomessa kolme läheistä tyttöystävää. Yksi niistä serkku, joten jätetään laskuista..eli kaksi. Meillä oli sellainen tyttöporukka, joka koostui meistä ja kavereiden kavereista, eikä se ollut mikään bestiksien nyhjäyskerho. Seurustelut olivat rankkaa aikaa, kun siihen ei muita mahtunut. Se hajotti ryhmää.
Me seurustelemattomat olimme aika ajoin "yksin". Onneksi minulla oli veljet, joiden mukaan usein meninkin, tahallisesti tai tahattomasti.
Tyttöjen liikkuminen pareittain on omasta mielestäni pelkkä myytti. Kaikkea ei kuitenkaan kaikille kerrota, vaan vain niille läheisille. Sama asia pojilla. Paitsi että pojat voivat pitää asioita sisällään tosi kauan, jopa vuosikymmeniä. Tuli tämmönenkin juttu tutuksi, kun eräs tyyppi sai yllättäen tuomion....ei ollut yllätys miehille, mutta hiljaisuus=lojaalius nuorten mielissä. erkki-täti kirjoitti:
Olen hieman eri mieltä.
Onnistuin saamaan Suomessa kolme läheistä tyttöystävää. Yksi niistä serkku, joten jätetään laskuista..eli kaksi. Meillä oli sellainen tyttöporukka, joka koostui meistä ja kavereiden kavereista, eikä se ollut mikään bestiksien nyhjäyskerho. Seurustelut olivat rankkaa aikaa, kun siihen ei muita mahtunut. Se hajotti ryhmää.
Me seurustelemattomat olimme aika ajoin "yksin". Onneksi minulla oli veljet, joiden mukaan usein meninkin, tahallisesti tai tahattomasti.
Tyttöjen liikkuminen pareittain on omasta mielestäni pelkkä myytti. Kaikkea ei kuitenkaan kaikille kerrota, vaan vain niille läheisille. Sama asia pojilla. Paitsi että pojat voivat pitää asioita sisällään tosi kauan, jopa vuosikymmeniä. Tuli tämmönenkin juttu tutuksi, kun eräs tyyppi sai yllättäen tuomion....ei ollut yllätys miehille, mutta hiljaisuus=lojaalius nuorten mielissä.Minulla on pari vuotta nuorempi sisko, jonka kanssa olen aina ollut hyvissä väleissä. Sekä muutama naispuolinen ystävä ja kaikilla tuntuu olevan havaitsemiani kokemuksia. Itse asiassa sinunkin kirjoituksesi tukee havantojani, vaikka moisen osin kiellätkin.
Enkä edelleenkään väitä, etteikö olisi tyttöjä tai naisia, joilla olisi laaja ystäväverkosto jopa ilman sukulaisia, vaikka seurustelevat tai ovat perheellisiä. Kunhan väitän, että se on havaintojeni mukaan harvinaisempaa kuin miehillä.
Tosin luulen myös, että kokonaan kaverittomia on paljon enemmän miesten joukossa.- kyllänäinon
Ratikkakuski kirjoitti:
Minulla on pari vuotta nuorempi sisko, jonka kanssa olen aina ollut hyvissä väleissä. Sekä muutama naispuolinen ystävä ja kaikilla tuntuu olevan havaitsemiani kokemuksia. Itse asiassa sinunkin kirjoituksesi tukee havantojani, vaikka moisen osin kiellätkin.
Enkä edelleenkään väitä, etteikö olisi tyttöjä tai naisia, joilla olisi laaja ystäväverkosto jopa ilman sukulaisia, vaikka seurustelevat tai ovat perheellisiä. Kunhan väitän, että se on havaintojeni mukaan harvinaisempaa kuin miehillä.
Tosin luulen myös, että kokonaan kaverittomia on paljon enemmän miesten joukossa.Naisten yksinäisyys on eräänlainen tabu, josta ei puhuta koska naisia syyllistetään aina asiassa kuin asiassa. Naiset ovat oikeasti ihan helkkarin paljon julmempia toisiaan kohtaan kuin miehet. Naisvaltaisilla työpaikoillakin kiusataan eniten. Ja jos menet jo valmiiksi yksinäisenä uudelle työpaikalle sinne "täydellisten naisten" sekaan, on tosi vaikeeta päästä mihinkään porukoihin. Siellä on jo valmiit bestikset keskenään ja uusille ei oo sijaa. Ei ainakaan miehettömälle ja lapsettomalle.
Ja ottaa aivoon se kun täällä aina sanotaan että ei ole olemassa OIKEASTI yksinäisiä naisia. Kyllä on. Mutta he eivät pidä itsestään meteliä juuri sen takia, että siihen vastataan aina: "OMA SYY". Helpommalla pääsee kun toteaa vaan että kyseessä on oma valinta. Silloin ei kukaan urputa.
- dfghftyh
Olisitko sitten mieluummin kuinen kuin aikuinen? Oisko kivempaa olla semmonen 4-viikkoinen?
- Kaksivanhaavarista
Ei ikä mikään ongelma ole.laittakaas helmat lepattamaan jahousunpuntit heilumaan.
- Eletäänkunmahdollisuus
Totta.Viagrat ja liukkarit toimii.
vanhuus ei tule koskaan,jos ei itse halua. Tiedän aloittajan tunteen. Olen samassa tilanteessa hyvin pitkälti. Ikisinkku ja ikäkriisi, mutta olen pystynyt ylläpitää osan lapsekkuudesta sillä, että teen nuorekkaita asioita. Osallistun nuorekkaisiin asioihin. En anna iän olla esteenä tekemisille. En ajatte, että en voi tehdä tätä ja tätä koska olen liian vanha. Harrastan erästä harrastusta jossa suurin osa harrastajista on nuoria aikousia. Seuraan myös aktiivisisti nuorten aikuisten trendejä ja pysyn niissä ajan hengessä. Olen huomannut, että pahin asia mikä muuttaa ihmisen "vanhukseksi" on se, että jumahdetaan niihin samoihin tuttuihin kangistuneisiin tapoihin ja asioihin joihinka on totuttu jo nuorena. Ei yritetä opetella uusia juttuja. Kyllähän sen näkee kuinka vähän vanhukset käyttävät esim. tietokoneita ja sosiaalista mediaa. Pointti on jos haluat olla nuorekas toimi niin kuin nuoret ja harrasta nuorten juttuja. Pokemon GO on nyt kuuminta trendiä. Eikun sitä pelaa! Pitää löytää ne uudet nuorekkaat ympyrät!
- erkki-täti
Kyllä se on ihan täyttä p-askaa, jos ei pokemonit kiinnosta.
Pitäisi siis lähteä jahtaamaan jotain mielikuvitusolentoja, koska se on nuorekasta?
Itse olen sitä mieltä, että mitään ei pidä tehdä ulkoisen painostuksen vuoksi. Moiseen myöntyminen (ja tietonsa luovuttaminen) on myöntymistä seurannan hyväksymiseen laajemmin.
Erittäin vakava ja aliarvostettu turvallisuusuhka. YLE ei uutisoi lainkaan.
Say NO! Just say NO!
Jos ihminen on jäänyt ihan yksin, tuo tuollainen on ihan normaalia ajattelua. Parisuhteeseen päätyneet eivät sitä ymmärrä. Heillä on ne omat piirinsä, tavataan muita parisuhteessa olevia ja kaffetellaan, grillataan, paljuillaan jne heidän kanssa. Heillä alkaa se uusi "aikuisten ihmissuhteiden kulttuuri" mistä yksin jäänyt jää kokonaan paitsi.
Yksin jäänyt jää vain ikävöimään niitä teinimuistojaan, jolloin elämä oli rentoa, eikä häntä huolittu täysin mukaan aikuisten menoon.
Tosi surullista, että nykyään yhä useampi jää yksin jo parikymppisenä.
https://www2.ray.fi/fi/ray/ajankohtaista/nuoret-aikuiset-kaikkein-yksinäisimpiä-suomessaups, toimisikohan tämä linkki paremmin:
https://www2.ray.fi/fi/ray/ajankohtaista/nuoret-aikuiset-kaikkein-yksinäisimpiä-suomessamimmula kirjoitti:
ups, toimisikohan tämä linkki paremmin:
https://www2.ray.fi/fi/ray/ajankohtaista/nuoret-aikuiset-kaikkein-yksinäisimpiä-suomessaEi näköjään.. No googlatkaa "nuoret yksinäisyys" ja siitä se RAY linkki "Nuoret aikuiset kaikkein yksinäisimpiä Suomessa".
Ei me kaikki parisuhteessa elävät eletä (tai erityisemmin haluta elää) "aikuisten ihmissuhteiden kulttuurissa", mutta huomaan, että on se aika yleistä kuitenkin. Siksi kai ystäväpiirini koostuu lähes pelkästään sinkuista. :) Mielestäni sinkkuudella/seurustelulla ei ole oikeestaan mitään tekemistä aikuisuuden tai kypsyyden kanssa.
- MrHedgehog
Omissa kaveripiireissä on aina järjestetty tapahtumia ja tapaamisia, siksi jopa pariutumisruletin pyöriessä villisti joskus kolmen kympin tienoilla yhteydenpito ei täysin katkennut. Ehkä plus miinus 30v on haastavinta aikaa ikisinkulle, kun pariutuneilla seuraa häät-asunto-lapset-ruuhkavuodet. Nyt kun aletaan lähestyä neljää kymppiä, meno onkin aktivoitumassa kun lapset ovat isompia ja sitä rataa.
Olen huomannut että moni perheen hankkinut leipiintyy pahasti kolmekymppisenä, ja kaikki aika menee töissä/kotona/asioilla. Elleivät sinkun kaveripiirit tai sosiaaliset taidot ole hyvin vahvat...yksinäisyyden vaara on suuri. Pari yksinäistä jotka tunnen ovat mahtavaa juttuseuraa kunhan heidät oppii tuntemaan. Ei sinänsä yllättävää, olenhan perusluonteeltani introvertti erakko itsekin :)
Ps. Jos harrastaa jotain, se yleensä auttaa. Esim. on FB-ryhmiä joissa etsitään vaelluskavereita, järjestetään miittejä, sovitaan kyydeistä...vaikka mitä. Netistä voi olla hyötyäkin. - Anonyymi
Kuulostaa tuskallisen tutulta. Vittu ei pitäisi käydä töissä ollenkaan saati hankkia lapsia, jos haluaa pitää harrastuksista ja vapaa-ajasta kiinni. Tai ennen kaikkea pitäis saada jengi vähentämään sitä somettamista niin rupee vapautumaan sitä aikaa!
Vittu kenelläkään ei ole nykyään aikaa yhtään mihinkään noitten kolmen tekijän takia - tai vaikka olisi aikaa niin sitten ei vaan jakseta.
Sitten kun pitää pakosta asua syrjemmässä (koska se on halvempaa), kukaan ei jaksa tulla käymään täällä kun on "liian kaukana." Kaikki sivistys yms on ajomatkan päässä, pitäisi aina keksiä jotain muuta samalle reissulle kuin mennä jonkun yhden jutun takia ajamaan 70 km. Ja kun koittaa itse mennä käymään jonkun luona niin ikinä ei käy kun on aina jotain muuta.
Ihmissuhteiden rakentaminen ja ylläpitäminen on lähes mahdotonta. Koittaa mitä tehdä niin ikinä ei käy mikään, ikinä ei ole hyvä, aina valitetaan, aina on joku huonosti...
Oikeestaan kaikesta tästä minä kieltäydyn olemasta aikuinen ja pysyn ikuisena mieslapsena! - Anonyymi
Aloita ratsastus! Maailman ihaninta ja rentouttavaa. Saa ajatukset arjesta pois. Mitä useammin käyt tallilla, sitä parempi. Hevosten hoitokin on ihanaa.
- Anonyymi
On se vähän sellaista. Perheellisen kaverin kanssa pitää varata kalenterista aika jos haluaa nähdä. Kun on puolisot paikalla niin puhutaan vakuutuksista ynnä muutsa aikuisesta ja tylsästä. Ihan kunnon hassuttelu tuntuu olevan kateissa, pitää olla niin aikuista. Ja se kilpavarustelu... kenellä on hienoin talo/asunto ja auto... Hirveät velat niskassa.
- Anonyymi00031
Tässä on mun sanoma sekoilulle pähkinänkuoressa.
- Anonyymi00032UUSI
Vanha aloitus, mutta niin on viisauskin.
Ihmiselämän parasta aikaa on ikävuodet 1-5.
Oot just päässy liikkeelle ja vapaa, kunnes viimeistään eskari rajoittaa ja alkaa velvollisuudet. Se oli sitte siinä.
-keinovaginamies-
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nasima löi Jussille luun kurkkuun
Nasima kertoi ettei Jussi sovi puhemieheksi, koska sallii rasismin. Mihin toimiin perussuomalaiset ryhtyvät? Kuka nouse4658362Razmyar on säälittävä - puhemiehellä ei ole mitään syytä ottaa kantaa tähän "silmäkohuun"
jonka toimittajat sai aikaan. Asia ei kuulu puhemiehelle millään lailla. Razmyar haluaa taas vaan huomiota. Mutta jos r1195750Miten Eerolan silmäkuvat voivat levitä muutamassa tunnissa ympäri maailmaa?
Seuraako koko maailma persujen ja erityisesti Eerolan somea reaaliajassa? Edes kansanedustajan itsemurha eduskuntatalos2494694Siviilipalvelusmies Halla-aho normalisoi rasismin perussuomalaisissa
SMP:n tuhkille perustettu puolue ei ollut ihmisiä vastaan, vaan instituutiokriittinen. "Missä EU - siellä ongelma", oli474560Suomalaisilta vaaditaan valtavasti suvaitsevaisuutta - miksi sitä ei vaadita muslimeilta
Suomalaisilta vaaditaan kaikkea, pitää olla suvaitsevainen ja hyväksyä vieraiden tavat, rasisti ei saa olla jne. Miksi s614065Juuri Suomen valtamedian toimittajat teki "silmävääntelystä" sen kohun
ja ilmeisesti ottivat yhteyttä myös ulkomaisiin medioihin, että katsokaas tätä. Mutta Japanin medioissa on asiaan suhta1603900SDP:n kansanedustaja Marko Asell: Suomen myönnettävä maahanmuuton ongelmat
Hänen mielestään Suomen pitää pyrkiä rajoittamaan jyrkästi turvapaikanhakijoiden pääsyä maahan ja hän arvioi, että maaha1673692- 901657
- 881089
- 41799