Oletteko tavanneet ?

Minä se näin ketkun,kadulla käveli

Näin juuri nyt televisiokuvia riistakameroista Helsingissä, muutamia city-kaneja, kettuja Herttoniemen, Kulosaaressa ja Lauttasaaressa, supikoiria oli enemmän ja niitä näkyi kaikissa kameroissa.

Minulle laittoi yksi tuttu kuvan....jossa sorsat kävelivät suojatien yli ja vielä kääntyivät kadunkulmasta toiselle suojatielle... niitä oli parisenkymmentä....aamulla viiden aikaan.....
Mutta Korkeasaareen on saatu "maailman vaarallisin eläin"....häkkiin asumaan.

Supikoira on yleisesti levinnyt Suomen maanteille, mutta ensimmäisen elävän näin vasta viime keväänä. Olin aamulla aikaisin metsälenkillä, kun koira yht'äkkiä pysähtyi ja alkoi murista. Oli vielä pimeää ja osoitin fikkarilla vähän edemmäs polulla, jolloin näin kaksi kiiluvaa silmää ja kuulin murinaa.

Supikoira kyyhötti tuijottaen ja äristen paikallaan ja odotti että väistymme polulta. Ei liikkunut peijakas mihinkään vaikka olisi ollut hyvä tilaisuus lähteä karkuun. Aikani ihailin otusta ja nautin harvinaisesta bongauksesta, mutta sitten päätin että jo riittää ja aamukahville käypi tie. Hitaasti lähestyin supia ja yhtä hitaasti se siirtyi polulta sivuun. Ei siirtynyt senttiäkään enempää kuin oli pakko jotta mahduimme ohi, eikä tuijotus ja rutina hellittänyt hetkeksikään.

Ajattelin että niiden on pakko olla hitaita koska ei edes yrittänyt karkuun ja kotona kahvia siemaillessani kävinkin intervepissä katselemassa faktoja. Hitaita ovat. Ja arkoja.

Mahtoi se raukka pelätä minua ja koiraani.

Vuosien saatossa useita hirviä sekä tietä ylittämässä, että varsinkin tielle näkyvissä.
Yksi kolari oli lähellä. Hirvi porhalsi autoni edestä, ehkä kymmenisen metrin päästä, perässään jämtlandin pystykorva.
Metsässä olen nähnyt hirven muutaman kerran ja yhden kerran lapsuuteni kodin lasiverannalta käsin sen ollessa puutarhassamme.

Yksi karhukolari oli lähellä. 90-luvulla ajelinkesäisenä aamuyönä silloiselle työpaikkakunnalleni syrjäisempää, hyväkuntoista tietä pitkin reippaalla ylinopeudella kun karhuemo kahden pennun kanssa ylitti tietä. Ilman absia lukkojarrutus ja hätäinen peruutus paikalle. Pennut tölläsivät penkalla ja emo metsän rajassa. Ehkä 10:n sekuunin kuluttua lontivat metsään. Lähin talo oli parin sadan metrin päässä.

Kettuja olen nähnyt eniten erään työpaikkani ulkovaraston kentällä. Olivat kai jänisten perässä.

Kerran aamuyöstä, Kouvolan eteläpuolella, ajovaloissa vilahti joku pienehkö elukka osuen kevyesti auton vasempaan etukulmaan. Varsinaista vahinkoa ei tullut mutta mukana ollut vanhempi konstaapeli arveli vähäisten karvojen kuuluvan vaikkapa jollekin kauriille. Oli erottavinaan karvat koiran karvoista.

Kauriita näkee joka päivä täällä jossakin. Tässä niitä juoksee ihan meidänkin pihoilla. Ne on niitä pieniä kauriita, rådjur (metsäkauris?)
Kettuja samoiten aika usein. Kerran istuin pitkät ajat tuolla kalliolla nukkuvan ketun vieressä ja katselin sen turkin kohoilua ja laskua, kun se veteli sikeitä. Saattoi olla aika pentu vielä, kun ei reagoinut vieraaseen hajuun.
Hirviäkin olen nähnyt ihan ampumaetäisyydellä monet kerrat. Kerran olin lähdössä kotoa, kun tuosta vastapäätä olevan omakotitalon pihasta tulla rymisti hirvi. Oli kai ollut omppuja syömässä. Siinä on vähän sellaista pusikkoa ja pikkunen alamäki. Miten lie kompuroi, kun kävi polvillaan just tielle tullessaan. Hyvin se siitä raivautui nopeasti pystyyn ennenkuin kukaan ehtii näkemään ja läksi kävelemään arvokkaasti pää pystyssä matkoihinsa.
Karhua tuskin haluan välttämättä livenä nähdä muuten kuin eläintarhoissa.

Unohrin rohkeutani mainostaa ,rauhoitin juuri taikinahavukan .

Viimekuussa rannalla istuessa kattelin kun hirvi kävi uimasilleen lähisaaressa ja otti suunnan minua kohti, rivakasti ui ja nousi minusta 20-30 metrin päästä rantaan ves'pärskyen kerran vilkaisi minuun ja häipyi mehtään kuin paraskin ravihevonen.
Jokuviikko sitten näin saimaan norpan ihan likeltä mitä tuosta ehä se oo edes harvinainen.

Muutama vuosi sitten aamulla ajoin pyörällä Vantaanjoen rantaa ja erään mutkan takana seisoi hirvi. Välimatkaa oli n.5m,siinä me vähän aikaa katselimme toisiamme. Hetken päästä hirvi kyllästyi ja katosi metsään. Onneksi ei ollut vasaa maisemissa,olisi saattanut tulla kiire.

Näin eilen Karhun ajavan moottoripyörällä meidän ohi.
Kalastamassa oli varmaan taas käynyt.
Torilla olen tavannut Ilveksen myymässä mansikoita.

Mummo puhui aina jostain möröstä. Pienenä luulin että se oli mörkö. Ei vaan, heidän entinen naapuri kannaksella sukunimeltään Mörö.

Olen hgissä nähnyt mäyrän , ketun, kauriin ja näätiä sekä ilveksen.

Hirviä on tullut montakin nähtyä, jotkut tunkeneet autonkin eteen, ei osumaa.
Edesmennyt ystäväni, kun asui maalla, tie kulki ihan pirtin vierestä, niin ilves tulla jolkotteli muutaman metrin päähän. Olin ihan kade, kun en ollut paikalla.
Kesäasukas kertoi kerran, että karhu oli seissyt perunapellolla, noin 40metrin päässä ulkorapuista, kun hän ajoi ohi.
Supin päälle olin kerran vähältä ajaa.
Kettuja on tullut nähtyä muutamia. Niin ja rusakoita.
Kauris oli viime vuonna tien vieressä metsän reunassa, seisoi vain, kun ajoin hissukseen ohi.

Edellisiin viitaten, käyn usein karhuilla kahvilla ja joskus syömässäkin, yhdenkokoisia ovat noiden karhujen kupit, viittaan tällä satuun...

Kauriita kävi muutama talvi sitten pihassa syömässä maahan pudonneita omenoita, kaivelivat lumen seasta, hyvin olivat arkoja, ja kun yritin hiljaa avata ikkunaa, ensin höristivät ja sitten niitä vietiin...
Myöhemmin ihmettelin mihin mahtoivat kadota, yhden ainakin oli ilves tappanut...

Aika upean näyn näin kerran, useita hirviä oli ylittämässä tietä, vastaan tulevan auton valokiilassa ne näyttivät ihan mustilta varjoilta vain, isoja komeita eläimiä.

En onneksi karhuja, ainakaa, mutta ei sekään halunnut n nelijalkaisia, mutta hirven olen tavannut tehdä (onnekseni) lähempää tuttavuutta kanssani, vilkaisi vain ja juoksi kauemmas metsikköön.

Kauriita ja peuroja on meilläpäin, käy pihalla tuomassa punkkeja ja syömässä minkä irti saa. Ruusut, esim. Katselin jo aiemmin että kivasti tulee nuppuja, ja seuraavana aamuna joku nuppu oli pistänyt ne poskeensa. Naapuri sanoi että aikaisemmin ovat jättäneet eksoottisemmat kasvit rauhaan, kuten viiniköynnös. Nyt niitäkin on maisteltu.

Aikaisemmin oli niin, että näitä kahta harvemmin näki, jostain kaukaa saattoi valkoisen hännäntupsun nähdä pomppivan. Hirvet taas ei liikahtanut minnekään kun eteen sattui. Nyt on toisinpäin. Hirvet on harvassa, ja arkoja, peuroja saa heitellä kävyillä. Yhden näin nukkuvan sellaisessa pienessä vihreässä läntissä, missä juna ja kaksi suht vilkaista maantietä tekivät kolmion.

Juuri noita en ole koskaan tavannut, mutta kokeilen nyt.

koo ee tee - ket - tee uu - tu - kettu - jii aa - ja - kettuja

Kokonainen lause on jo työläämpi.

äl uu oo än - luon - än oo än - non - luonnon..... äh ei jaksa.

Eilen mustikka- ja puolukkametsällä iso metso lehahti lentoon läheltä, pelästyi kai kulkemiseni ääniä. Aika hurjan kokoinen siivet levällään, lensi matalalla. Onneksi ei päin.

Eräästä sattuneesta syystä muistiin on painunut lähtemättömästi se ketunpoikanen jonka päälle ajoin mutkaisella kylätiellä vuosia sitten. Vauhtia oli sen verran että mutkan takana oleva repolainen ei ehtinyt alta pois. Olisin pysähtynyt, mutta vieressä istuja sanoi sen kuolleen vuorenvarmasti eikä raato edes jäänyt tielle. Oma olotila oli ikävä pitkän aikaa.

Joo olen nähnyt pari sorkkaeläintä meidän pihassa. Jotain peuroja ne kai oli. Olisiko olleet nuoria valkohäntäpeuroja. Tutkivat meidän luumupuita ja marjapensaat viime talvena. Muutama vuosi sitten marjapensaiden välissä oli ukkometsokin. Asun maaseututaajamassa, eikä lähistöllä ole mitään isoja metsäalueita. Kertovat ,että ilveksiäkin on vajaan kilometrin päässä nähty. Minä en.

Kun olimme asuneet uudessa kodissamme metsän ja pellon reunassa muutaman vuoden, niin yhtenä valoisana kesäiltana makuuhuoneen ikkunasta ulos katsoessa näkyi puun oksalla neljä pöllöä. Niitä sitten koko porukka vahtasimme ihmeissämme ja ajattelimme siinä olevan äidin, isän ja kahden lapsen. Aikansa istuttuaan koko pöllöperhe lennähteli oksalta oksalle talon ja tontin ympäri ja sitten ne lopulta lensivät pois tiehensä.

Juttu jäi vaivaamaan mielen puolta ja mielikuvitus tuli lopulta avuksi. Ensimmäisinä vuosina keväisin kurnutus takapihan luonnonlätäkössä oli korvia kärvistelevää, sammakoitten soidinmenot olivat tosi äänekkäitä. Kului muutama vuosi ennen kuin hoksasin ihmetellä mihin ja miten kurnutus oli hiljentynyt. Siippa joutui tunnustamaan, että hän oli nostellut kudut haravalla lätäköstä pois aikanaan ennen kuin ne kehittyivät pidemmälle pikku prinsseiksi. Syyksi hän sanoi ettei halua käärmeitä tontillemme.

Niinpä pöllöperhe joutui jättämään kotimäkensä kun ruoka loppui. Olin pitkän tovin murheellinen; me tärvelsimme luonnon tasapainoa. Murehdin siitä huolimatta että olin kiekaissut ylä-C:n monta kertaa iltahämärissä kun astuin niljakkaan sammakon päälle tai se hypähti jostain jaloille esim. iltaisella pyykinhakukeikalla.