Sijoituskoiran vakuutus

Neuvoksimuille

Muistakaa te kenellä on sijoituskoira. Kun otatte sille sijoituskoiralle vakuutuksen niin teidän ei kuulu maksaa/ kustantaa siitä vakuutuksesta nartun keisarinleikkauskuluja eikä muita pennutuskuluja. Valitettavasti Suomessa on useampi kasvattaja jotka maksattavat ja käyttävät hyväkseen tuota sijoituskodin vakuutusta. Pennutuksesta tulevat kulut maksaa aina kasvattaja tai taho joka omistaa koiran Ei sijoituskoti. Vakuutus voidaan vaatia muuten mutta sen ei pidä koskea pennutuksesta liittyviä kustannuksia johon keisarinleikkauskuluja.
Olkaapa sijoituskodin tarkkoina. Epäselvissä tilanteissa ottakaa yhteyttä kennelliiton sekä vakuutusyhtiön. Älkää aina uskoko mitä teille kerrotaan ja koetetaan uskotella.
Käyttäkää kennelliiton sopimuksia ilman lisätietoja.
Muutenki olkaa tarkkoina kun ostatte pentua. Millaisia sopimuksia teille ehdotetaan. Voidaan ehdottaa että jalostusoikeus pysyy myyjällä/kasvattajalle. Ei näin. Katsokaa ettei ole kohtuuttomia sopimuksia.
Rohkeasti kysykää apua kennelliitosta jos vähääkään epäilyttää sekä ilmoittakaa epäkohdista kennelliittoon mitä teille yritetään tarjota. Koira kun myydään ja raha vaihtaa omistajaa niin silloin myyjällä/ kasvattajalle ei voi olla lisäehtoja.
Sijoitus sopimuksissakin sopimukset umpeutuu ajallaan ja koira siirtyy haltijalle omistukseen. Niin tuo myyntisopimuksen jalostusoikeuden pidättäminen on kohtuuton sopimus.
Tutkikaa sopimuksia ja kysykää, kysykää ja vielä kerran kysykää jos mietityttää. Kennelliitto auttaa kyllä. Ja jos itselle tulee olo, että ei voi olla totta mitä myyjä kertoo niin luottakaa omaan itseenne.

49

5394

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Pettymyksiä

      Kenellä mennyt sukset ristiin kenen kanssa?

    • åååååååääåäå

      Taas joku urpo, joka unohti ottaa lääkkeet.

    • Iltatähtisyntynyt

      Hyvä kirjoitus ja aiheellinen muistutus niin uusille kuin vanhoille pennun ostajile.

      • trippaleijjaa

        Asialla ei ole ostamisen kanssa mitään tekemistä.


    • Ainaollutsijoituskoira

      Ei se ole SIJOITUSKODIN VAKUUTUS!
      Talolle, kodille ja irtaimistolle on omat vakuutuksensa.
      Sijoituskoiralle otetut vakuutukset on tarkoitettu nimenomaan kyseisen koiran hoidon ja tai tekemisten korvauksiin.

      Olisi varmaan sijoituskodille hienoa jos vakuutuksenottaja olisi kasvattaja, joka sitten koiran sairastuttua tavalla tai toisella ilmoittaisi kodille että otti vakuutuksen vain jalostuksessa mahdollisesti esiintyviä ongelmia varten.
      Että jos jalka katkeaa tai jää auton töytäisemäksi haltijoiden hallinnan alla, hoitakaa ja maksakaa itse.

      HALOO!

      • Yksisijoitusdogiollu

        Ajatusleikkiä;
        Entäpä jos sijoituskoti vakuuttaa koiran ja se kustantaa kasvattaja/ omistajan keisarinleikkauskuluja.. Vakuutuskatto paukkuu siltä vuodelta umpeen. Kasvattaja siinä hyötyy ei se sijoituskoti. Nimenomaan pennutuksesta olevat kulut maksaa kasvattaja ei sijoituskoti. Kannattaa lukea sijoitussopimus. Entäpä jos tämän keisarileikkauksen jälkeen koira kiertyy tai katkoo kintun? Vakuutus tapissa kun kasvattaja hyötynyt keisarileikkauksen. Perhe jää makselemaan itse omasta pussista. Ei näin!!
        Kasvattaja/ omistaja voi ottaa vakuutuksen tai maksaa omasta pussista keisarileikkauksen koiralleen. Kasvattaja/omistaja maksaa Pevisaa ajatellen lonkka/kyynär sekä sydän kuuntelun muut pennutuksesta koskevat kulut; proget, tiineysajan ruokinta, ultrat jne sijoituskoirasta. Perhe maksaa elämisen kulut rokotukset, muut eläinlääkärikulut esim.haava jalassa yms normaalisti. Sijoituskoti huolehtii että koira on sosiaalistettu sekä valmis pennutukseen. Pentueen jälkeen sijoitus summa palautetaan sijoituskodille ja koira siirtyy sijoituskodin omistukseen. Huomioikaa 1 pentu on yksi pentue. Eli toiseen pentueeseen ei tarvitse suostua.
        Niinkuin tuolla jo ylempänä lukee kysykää kennelliitosta jos epäröitte ja aina ei pidä uskoa mitä teille uskotellaan.


      • Yksisijoitusdogiollu kirjoitti:

        Ajatusleikkiä;
        Entäpä jos sijoituskoti vakuuttaa koiran ja se kustantaa kasvattaja/ omistajan keisarinleikkauskuluja.. Vakuutuskatto paukkuu siltä vuodelta umpeen. Kasvattaja siinä hyötyy ei se sijoituskoti. Nimenomaan pennutuksesta olevat kulut maksaa kasvattaja ei sijoituskoti. Kannattaa lukea sijoitussopimus. Entäpä jos tämän keisarileikkauksen jälkeen koira kiertyy tai katkoo kintun? Vakuutus tapissa kun kasvattaja hyötynyt keisarileikkauksen. Perhe jää makselemaan itse omasta pussista. Ei näin!!
        Kasvattaja/ omistaja voi ottaa vakuutuksen tai maksaa omasta pussista keisarileikkauksen koiralleen. Kasvattaja/omistaja maksaa Pevisaa ajatellen lonkka/kyynär sekä sydän kuuntelun muut pennutuksesta koskevat kulut; proget, tiineysajan ruokinta, ultrat jne sijoituskoirasta. Perhe maksaa elämisen kulut rokotukset, muut eläinlääkärikulut esim.haava jalassa yms normaalisti. Sijoituskoti huolehtii että koira on sosiaalistettu sekä valmis pennutukseen. Pentueen jälkeen sijoitus summa palautetaan sijoituskodille ja koira siirtyy sijoituskodin omistukseen. Huomioikaa 1 pentu on yksi pentue. Eli toiseen pentueeseen ei tarvitse suostua.
        Niinkuin tuolla jo ylempänä lukee kysykää kennelliitosta jos epäröitte ja aina ei pidä uskoa mitä teille uskotellaan.

        Minulle tarjottiin juurikin sijoitussopimusta lisäehdoin: Jos syntyy vain yksi pentu,kasvattaja haluaa toisen pentueen.Narttu kasvattajalla astutuksesta pentujen luovutukseen saakka.Jos olisin halunnut ostaa pennun omaksi,kasvattaja olisi halunnut sen jalostukseen. Jäi sopimus laatimatta noilla ehdoilla.


      • 1670

        Hyvä tietää.


      • Sklsääntö

        7. Luovutus astutusta, synnytystä ja jalostukseen liittyviä terveystutkimuksia varten.
        Jos narttu synnyttää vastaanottajan luona, luovuttaja saa noutaa pentueen aikaisintaan silloin, kun se täyttää seitsemän viikkoa


      • Nlykävijä
        Yksisijoitusdogiollu kirjoitti:

        Ajatusleikkiä;
        Entäpä jos sijoituskoti vakuuttaa koiran ja se kustantaa kasvattaja/ omistajan keisarinleikkauskuluja.. Vakuutuskatto paukkuu siltä vuodelta umpeen. Kasvattaja siinä hyötyy ei se sijoituskoti. Nimenomaan pennutuksesta olevat kulut maksaa kasvattaja ei sijoituskoti. Kannattaa lukea sijoitussopimus. Entäpä jos tämän keisarileikkauksen jälkeen koira kiertyy tai katkoo kintun? Vakuutus tapissa kun kasvattaja hyötynyt keisarileikkauksen. Perhe jää makselemaan itse omasta pussista. Ei näin!!
        Kasvattaja/ omistaja voi ottaa vakuutuksen tai maksaa omasta pussista keisarileikkauksen koiralleen. Kasvattaja/omistaja maksaa Pevisaa ajatellen lonkka/kyynär sekä sydän kuuntelun muut pennutuksesta koskevat kulut; proget, tiineysajan ruokinta, ultrat jne sijoituskoirasta. Perhe maksaa elämisen kulut rokotukset, muut eläinlääkärikulut esim.haava jalassa yms normaalisti. Sijoituskoti huolehtii että koira on sosiaalistettu sekä valmis pennutukseen. Pentueen jälkeen sijoitus summa palautetaan sijoituskodille ja koira siirtyy sijoituskodin omistukseen. Huomioikaa 1 pentu on yksi pentue. Eli toiseen pentueeseen ei tarvitse suostua.
        Niinkuin tuolla jo ylempänä lukee kysykää kennelliitosta jos epäröitte ja aina ei pidä uskoa mitä teille uskotellaan.

        Juuri näin!


    • helluvaa

      Normi ihminen ajattelee koiran parasta. Vakuutus on koiran vakiutus ja turva koiralle, jos sille sattuu jotain. Silloin vakuutus korvaa eikä kumpikaan osapuoli. Aloittajan viestistä saa käsityksen, että vakuutus ei saisi korvata. Outoa.

      • Tältäkantilta

        Vakuutus saa korvata mutta pointti se että jos keisarinleikkauskulut laitetaan vakuutuksen kautta ja vakuutus on sijoituskodin nimissä niin silloin suurin hyöty on kasvattajalla/ omistajalla ja näin ollen vakuutuksen maksaa sijoituskoti joka ei hyödy vakuutuksesta vaan pennuttaja. Pennutuksesta/ pennutukseen liittyvät maksut ei saa tulla sijoituskodille. Tätä koetetaan paljon käyttää väärin. Vielä kerran Mitä jos pentujen jälkeen narttu katkoo kintun? Vakuutus on korvannut keisarileikkauksen ja edustaja onkin kasvattaja/omistaja ja perhe jää tosiaan makselemaan omasta pussista kintun kulut.


    • Kennelliitonsopimukset

      Parhaimmillaan sijoituskoira tuo elinikäisen ystävyyden ja pahimmillaan rahastetaan törkeästi sijoituskotia. Niin se vain on.
      Noista myyntisopimuksista saa olla tarkka. Älkää hyvät hyssykät suostuko elinikäisen jalostusoikeuden antamiseen myyjällä jos olette ostaneet koiran omaksi. Kyllä kannattaa hälytyskellojen soida jos myyjä moista ehdottaa. Uroksellekin on omat sopimuksensa ja nekin päättyvät tietyssä iässä jolloin koira siirtyy kokonaan ostajalle jalostusoikeuksineen.
      Kaikki sopimukset kirjallisena ja kennelliiton sopimuksilla suosin minäkin.

    • Eurotteilläsilmissä

      Kuvitellaan taas. Koira sijoitusperheessä. Käy vahinko. Se jää auton alle ja kuolee. Vakuutus otettu koiralle sijoitusopimuksen mukaan.
      Korvaus kuuluu kasvattajalle
      ja mitä omistaja nyt hyötyy?
      Hyötymis eli tienaamis mielessäkö olette sijoituskoiranne hankkineet?
      Minä en!

      • Eisaarahastaasijoituksel

        Ei kukaan hyötymismielessä osta. Vaan joitain oikeuksia sijoituskodilakin on. Ei se ole pelkkä maksaja. Kasvattaja ottaa aina tietoisen riskin sijoittaessaan. Niin se vain on.
        Sitten jos sijoituskoti osaaki pitää puolia niin paskamyrsky alkaa ja syyttely kuinka ollaan niin hankalia. Niin nähty ja kuultu tosielämästä.


      • 1716

        Kun koira kuolee, korvaus tulee pennun hinnan mukaan, ei koiran arvon mukaan. Kuvitteluleikkiä voi jatkaa miettimällä kuka HYÖTYY kun lähiomainen kuolee ja henkivakuutuksesta tulee rahat. Ei varmaan tunnu rahan arvoiselta.


      • Arvokaskoira

        Kyllä korvaus voi tulla myös koiran arvon mukaan, jos sen on vakuutusyhtiöön päivittänyt, ja myös maksaa sen mukaisesti nousevat vakuutusmaksut.
        Ihan oma valinta on tämäkin, haluaako näin menetellä vai ei.


    • Fawnist

      Sijoituskoti saa rahassa ilmaisen koiran, koska vakuusmaksu palautetaan.
      Koiran hoito ja ylläpito maksaa tasan saman verran,kuin jos ostaisit ihan rahalla koiran omaksesi. Ja vakuutukset päälle.

      Kasvattaja antaa sijoitukseen ka 1500€ koiran.
      Luottaa siihen, että sitä pidetään hyvin ( aina ei pidetä-> kasvattaja menettää )
      Sitä kasvatetaan ohjeiden mukaisesti, että siitä myös se tuleva siitoskoira mahdollisesti kasvaa.
      Näin ei aina käy. Voi olla ihan, että koira ei täytä odotuksia, mutta voi olla, että myös haltija mokaa jotain, jolloin koirasta ei olekaan siitoskoiraksi. Kasvattaja menettää. Taas.

      Kasvattaja aina vaan maksaa, ja maksaa myös siitä, että edes luottaa ihmiseen.

      Kun sinä, sijoitukseen ottaja, saat "ilmaisen koiran" ( niin, ilmaisia lounaita ei ole...) , niin vielä viitsit täällä purnata, että sinun vakuutus optioistasi voi mahdollisesti ehkä olla jotakin tulevaisuudessa pois !

      Oikeasti nyt kannattais hävetä.
      Ja ostaa seuraavaksi koira ihan omaksi, omalla rahalla, ei sijoitukseen.
      Vain persaukiset viittiikin tämmöisestä asiasta pilkkua viilata, eikä ota huomioon , että mitä on itse saanutkaan loppujen lopuksi .

      • jiovxfhh

        Siis mitä että? Mistä aloittajan tarkalleen ottaen pitäisi hävetä? Kasvattajan ei ole mikään pakko sijoittaa koiria. Ei vain ole. Edes kasvattaa ei ole mikään pakko, joten miksi kitistä siitä, että voi voi kun kaikki maksaa taas niin paljon. Harrastukset yleensä maksaa. Se ei ole mikään syy pistää sijoituskotia maksamaan jostain, mikä ei sopimusten mukaan sijoituskodin maksettavaksi kuulu. Maksa siis ihan itse, sillä mainostamallasi omalla rahalla, vaikkapa keisarinleikkaus äläkä mutise.


      • Ämmättaasmäriseetyhjästä

        Eikä oo pakko ottaa sijoitukseen, osta vittu omalla rahallasi omat koirasi, niin ei tarvi täällä itkeä. Siten tosiaan on laskutkin omat, ja hyöty tommoisesta vakuutuksesta.


      • Ronttiveikko

        Ei ole pakko sijoittaa koiraa, jos se kerran on kasvattajalle muka pelkkää menoerää..

        Kätevästi unohdit laskelmastasi ne sijoituskoiran pyöräyttämät pennut!

        "Kasvattaja menettää taas", vai miten se nyt meni..


    • Voisopia

      10. Koiran vakuuttaminen kuoleman varalta. Osapuolet ovat sopineet, että koira vakuutetaan kyllä ei. Vakuutuksenottajasta ja mahdollisen vakuutus- korvauksen jaosta on sovittava lisäehdoissa.

      • Kohtuuton

        Älä laita nimeä sopimuksiin jos on lisäehtoja.
        Kannattaa ottaa selvää mitkä on kohtuuttomia lisäehtoja. Selvitä etukäteen huolella.


    • Näinmeillä

      Mulla käyny tuuri vissiin. Itsellä sijoituskoiria. Kasvattaja aina maksanut itse kulut pentueesta myös sen keisarileikkauksen. Kuolemantapaukseessa kasvattaja saa rahat koirasta.
      Vakuutukset koirilla normaalisti.
      Kasvattaja on rehti ja sitä mieltä että kasvattajan kuuluu maksaa keisarinleikkaus ja sanoo itsekin että vain epärehti ihminen maksattaa sijoituskodilla. Itse sijoituskotina maksan mielellään laadukkaan ruuan, koulutukset, näyttelytän omasta pussista kasvattajan lisäksi, käytän eläinlääkäria tarvittaessa, rokotukset, madotukset, pehmeää patjat, on loimea ja pantaa. Ilmoitan juoksut jne. Koira on samanarvoisia kuin oma, rakas ystävä perheenjäsen.
      Kannattaa todellakin olla tarkka mistä koiransa ottaa sijoitukseen tai ostaa omaksi.
      Hyvä että puhutaan asioista. Ihmiset ei oikeasti tiedä. Tietoa pitää lisätä.
      Sijoituskoti tekee ison työn parhaimmillaan koiran eteen. Onneksi on kasvattajia jotka arvostavat sitä.
      Voi kysyä tosiaan neuvoa sopimuksiin Suomen kennelliitosta. Kyllä sieltä neuvotaan myös niin ostajia kuin sijoituskoteja kuin kasvattajia, myyjiä.

    • 2080

      Kiitos varoituksesta. Paljon on ihmisiä, jotka eivät osaa lukea, joten heitä pitää varottaa kirjoittamasta nimeänsä sijoituspaperiin (muista papereista viis). Ja Kennelliitto oikolukee myös sijoituspaoeria lukutaidottomille. Eli sillä kannattaa uhata kasvattajia vähän niinkuin karpolla on asiaa -ohjelmalla aikanaan.

      • Munkoiraeimaksanutmitään

        Kannattaa uhata joo jo heti, kun lähestyt kasvattajaa.
        Voipi olla, että sijoituksesta ei sen koommin tarvitsekaan keskustella.

        Parempi on lähestyä valehtelemalla kaikki, sanoen juuri ne asiat, mitä kasvattaja haluaakin kuulla. Silloin saat sijoituskoiran.
        Sitten vähän myöhemmin voitkinunohtaa kaiken sovitun, kääntää takkia, ja alkaa olemaan hankala, ja aloittaa raastavat riidat.


    • sijoituskoirallinen

      Jos epäilyttää, ei kannata ottaa sijoituskoiraa vaan ostaa omaksi. Silloin ei näitä tarvitse miettiä.
      Suomessa on sopimusvapaus, eli voidaan sopia sellaiset sopimukset kuin halutaan ja tuntuu kaikille osapuolille sopivalta. Kennelliitto ei ole viranomainen, eikä vie oikeuteen sopimuksia, kuten ei mikään muukaan yhdistys.

      Kannattaa tarkkaan lukea se sopimuspaperi ennen allekirjoitusta ja kysyä jos ei jotain kohtaa ymmärrä. Jos ei ole valmis sopumusta noudattamaan, niin ei pidä sellaista allekirjoittaa.

      • puolinjatoisin

        Samaa voisi suositella kasvattajillekin. Eli jos et ole valmis noudattamaan sitä kohtaa sopimuksesta, jossa kerrotaan kasvatuksesta aiheutuvien kulujen kuuluvan luovuttajalle, niin ei pidä allekirjoittaa.

        Ja mitä tulee tuohon sopimusvapauteen, niin sopimusten on silti oltava kohtuullisia. Tapauksia on ollut oikeudessa asti kun kasvattaja on kuvitellut voivansa antaa mitä hyvänsä ehtoja myynnille ja allekirjoitetun paperinpalan olevan sille siunaus. Sitten ollaan ihmeissään kun oikeus katsoo kasvattajan sanelemien ehtojen olevan täysin kohtuuttomia.


      • Hyväasiallistatekstiä

        Juuri näin.
        Sijoituskodit voi olla liian kokemattomia näissä asioissa ja allekirjoittavat joskus kohtuuttomia sopimuksia.

        Ei pidä kasvattaa jos ei itse halua eikä ole valmis jalostuskoiriin satsaamaan aikaa ja rahaa. Ei pidä rahastaa toisen tietämättömyydestä ja hyväsydämisyydellä.

        Selvästi tarvetta puhua tästä asiasta. Ihmiset ei oikeasti näytä tietävän että sijoituskotia ei voi ihan miten vain komentaa kohtuuttomia sopimuksilla.
        Toki sijoituskodillakin on velvollisuutensa niitä unohtamatta, Koira täytyy olla siinä kunnossa niin fyysisesti kuin psyykkisesti että sen voi pennuttaa. Juoksut pitää ilmoittaa kasvattajalle, koira pitää hoitaa, liikuttaa ja ruokkia asiallisesti. Koira pitää sosiaalista ja totuttaa kaikkeen. Muutama näyttely käynti on hyväksi. Tapaturma vakuutus sekä henkivakuutus olisi hyväksi ottaa vähintäänkin. Tarkkana täytyy sijoituskodinkin olla. Jemma rahaa kannattaa aina olla kun koira on, on se oma tai sijoitus. Sijoituskoiran kanssa tapaturmaiset, ei jalostukselliset eläinlääkärikulut maksaa sijoituskoti. Eläinlääkärikulut ovat hintavia.
        Tuolla ylempänä joku laittoikin; Parhaimmillaan sijoituskoiruli tuo elinikäikäisen ystävyyden ja pahimmillaan tapellaan oikeudessa asti.

        Kennelliitto ei ole koiramaailman vihollinen vaan nimenomaan auttamassa sekä tukemassa kaikkia osapuolia. Rohkeasti sinne ottamaan yhteyttä jos jokin askarruttaa. Olet sitten kasvattaja tai ostaja tai sijoituskoiran ottaja. Tyhmiä asioita ei ole.


    • 1514

      Tuntuu käsittömältä, miten vaikeeta ihmisten on oivaltaa, mitä velvollisuuksia sijoituskoiran ottajalla on. Eipä juuri mitään. Ilmoitta kun koiralla on juoksu. Jos kyseessä on narttu.

      Muuten sitä koiraa hoidetaan aivan kuten onaakin koiraa. Tiedän, että monen mielestä koiran kuuluu olla paskanen ja takkunen ja muistuttaa ryhävalasta.

    • sijoituskoirallinen

      Ei niitä sopimuksia pidä mennä allekirjoittamaan ja ottamaan sitä koiraa, jos kerran epäilyttää. Silloin sanotaan kasvattajalle "ei kiitos" ja etsitään toinen kasvattaja tai ihan kokonaan toinen rotu.
      Eihän sitä koiraa ole mikään pakko ottaa, jos ei ole valmis sitoutumaan allekirjoittamaansa sopimukseen.

    • Sijoituskoti

      Uroksista.
      Näitä ikuisuus sopimuksia Uroksista kuulee aika ajoin, myös valitettavasti tanskadogeilla. Tai myydään koira ja soppariin kirjataan että kasvattajalla on jalostusoikeus kys.koiraan...mutta arvatkaa uroksen kohdalla sijoitus sopimus päättyy tietyssä iässä olikohan 5 vai 6 vuotta oli astutuksia tai ei. Eli omistus ja päätäntävalta siirtyy haltialle. Ja jos uros myydään niin kohtuutonta on laittaa kauppakirjaan jalostusoikeuden pidättäminen.
      Olkaa rohkeasti suoraan yhteydessä kennelliittoon epäkohdista jos epäilyttää.
      Kasvattajat joskus laittavat kohtuuttomia soppareita kun eivät halua linjojen joutuvan väärille ihmisille. Mutta koira on tavara, rinnastetaan siihen. Kun myyt ei sen ei myyjällä maksun jälkeen oikeuksia ole.

      • 9017

        Jos ei osaa lukea tai ymmärrä lukemaansa, ei kannata kirjoittaa nimeään mihinkään paperiin. Ja jos kuitenkin on laittanut, kannattaa ottaa yhteyttä Kennelliittoon ja kertoa miten älykäs ihminen on kyseessä?


    • Tarkkanasaapolla

      Olkaapa uudet kodit ja sijoituskodit tarkkoina. Elinikäistä jalostusoikeutta ei voi pidättää. Ei myöskään uroksen kohdalla. Huomioikaa kennelliiton sopimukset. Jos haette koiran, kirjoittakaa heti kennelliiton sopimukset. Älä ota koiraa mukaan ilman kirjallista sopimusta.
      Jos sijoituskoira niin sijoittaja joka yleensä kasvattaja maksaa terveystutkimukset. Ei sijoituskoti.
      Sijoituskoiranhinta yleensä 600-900e jos pyydetään enemmän niin hälytyskellojen täytyy soida. Yksi pentue sijoituskoirasta, vaikka syntyy yksi pentu niin se on pentue. Älä suostu muihin ehtoihin. Myynti hinnasta yleensä puolet on sijoituksista. Normi myyntihinta 1500E. Suomessa ei ole niin ainutlaatuisia sukua, että hinnat kasvaa yli 2000e. Samoja sukua Eurooppa ja Ameriikka pullollaan. Älkää kaikkea uskoko mitä teille syötetään totena. Tutkikaa sukua ja kyselkää muilta kasvattajalta sekä harrastajilta, esim. facebookissa monia hyviä tanskandoggi ryhmiä.
      Tanskandogeista voidaan pyytää hirmu hintoja vedoten ainutlaatiisuuteen
      Älkää uskoko ja älkää menkö halpaan.
      Olkaa tarkkoja.
      Ja jos nyt joku katsoo kotona sopimuksia ja kellot alkaa soida. Kysykää kennelliitosta apua.

      • Utelias112

        Sinulla taitaa olla huono kokemus?


    • tietoaetsivät
    • Pentuasuunnittelemassa

      Koiranomistajan oikeusopas
      Tuija Jaakonsaari, Anu Ojala,2011

      Kirja. Siinäpä luettavaa kaikille.

    • Einimeäsopmitäettiedä

      Asiaa. Nyt paljon pentuja kaupan. Olkaa tarkkoja.

    • kallisoppiraha

      Olkaa todella tarkkoja, ettei tule kirjoitettua nimeä mihinkään susi-sopimukseen. itselleni käynyt niin, onneksi kasvattaja on saanut siitä rangaistuksen aikoinaan.

    • Justjetsulleenko

      Tärkeä aihe. Olkaa tarkkoja mihin kirjoitatte nimenne.

    • Pentujamarkkinoilla

      Olkaapa tarkkoja mihin sopimuksiin allekirjoitatte nimenne.
      Kun koiran ostatte niin älä hyväksy lisäehtoja, kun maksat koirasta hinnan niin se on sinun. Sopimukseen ei saa tulla vaatimuksia. Niitä ei tarvitse noudattaa. Myyjä voi laittaa toiveen että käytte luusto kuvissa tai näyttelyssä mutta se ei ole pakollista. Toki koira kannattaa tutkia, mutta pakottaa siihen ei voi.
      Myös niissä sijoitussopimuksissa ei saa olla kohtuuttomia juttuja.
      Lukekaapa tämä topiikki, täällä hyvää infoa.
      Niin ja aina voi kysyä kennelliitosta tai muilta kasvattajilta rohkeasti apua jos epäilyttää.

    • Ensimmäinenpentutuloo

      Täällä asiallisia pointteja. Varsinkin nyt kun pentuja todella paljon kaupan.

    • Kuollutkoira

      Muistakaa sit myös vakuuttaa ne sijoituskoirat, varsinkin, jos asiasta on sopimuksessa sovittu!

    • Arseaukisetvinkuueniten

      Aivan! Hirveet vaatimukset kasvattajille mitä saa sopia ja mitä ei, mutta kummasti vastaanottajalla ei ole mitään velvotteita noudattaa sopimusta tai ylipäitensä mihinkään. Miten ihmeessä nämä jotka hakee halpaa arvokoiraa itselleen sijoituksen kautta, kuvittelevat omistavansa koiran ja jopa pystyvänsä määräilemään millä narttu astutetaan tai muuta vastaavaa! Sijoitus koira ON KASVATTAJAN OMAISUUTTA, muistetaan tämä nyt kuitenkin.

      • Jestasmikäsopimus

        Kyllä, kasvattajan omaisuutta, ei voi hyväksi käyttää sijoituskodin vakuutusta pennutuksesta aiheutuviin kuluihin. Niin se on.


    • askdjfölkjasklöd

      Hyvä aloitus! Juuri kasvattaja yritti huijata minua vaihtamaan vakuutusyhtiötä Tapiolaan tai Agriaan, koska Ifissä oleva vakuutukseni ei korvaa mahdollisesti tulevaa keisarinleikkausta. Joutuisin maksamaan vakuutuksestani yli satasen lisää. Kasvattaja saa itse ottaa keisarinleikkausvakuutuksensa.

    • Danemania

      ihan kasvattajan pointtina, jos kasvatinomistaja ei halua vakuutusta käytettävän narttukoiran hoitoon tiineys ja imetysaikana (esim. keisarinleikkaus, nisätulehdukset, kohtutulehdus etc.) on kasvattajan otettava koiralle omalla nimellään vakuutus, se tarkoittaa siis sitä että omistajan oma vakuutuskausi katkeaa ja kahta vakuutusta ei koiralle saa olla, uusi vakuutus alkaa kun nartun omistajuus siirtyy sijoituskodille, sitä myötä uusi hinta vakuutusyhtiöltä ja kahden viikon varoaika. Entäs jos koipi katkeaa tai koira kiertyy sen varoajan sisällä, kukas silloin on se häviäjä. Eikö sen kasvattajan kanssa voi neuvotella näistä asioista, uskoisimpa että jos koiran vakuutuskatto tulee kasvattajan kuluista täyteen ja vakuutuskaudella tapahtuu vielä jotain joka ylittää katon niin järkevä kasvattaja korvaa sen ylimenevän osan, näin ainakin minun oikeudentajuni sen käsittää. Koiran vakuutus on koiraa varten, ei kasvattajaa eikä omistajaa, se korvaa kaikki tarpeelliset koiran kulut, myös ne tiineysaikana tapahtuneet, itse tarjoudun maksamaan vakuutusmaksun 3 kk osalta jolloin koira on minulla ja sitä myötä sijoitusperheellä ja minulla kasvattajana on vakuutuksen tuoma turva tilanteita varten joita ei voi ennakoida. Harvoin näitä edes kasvattaja tarvitsee keisarinleikkauksiin, mutta suuren pentueen jälkeiset kohtutulehdukset, nisätulehdukset etc. ovat aika tyypillisiä. Totta on että jos ei pysty eikä halua ja kykene yhteistyöhän kasvattajan kanssa, silooin se oma on varmasti parempi vaitoehto, pitää kuitenkin muistaa, vakuutukset korvaa vain osan sairauskuluista ja kun koira sairastuu siinä menettää aina jotain, oli se kasvattaja tai sijoitukseenottaja.

    • Anonyymi

      Nostetaan aihetta. Paljon pentueita. Hyviä pointteja.

    • Anonyymi

      Jos kasvatinomistaja ei halua vakuutusta käytettävän narttukoiran hoitoon tiineys ja imetysaikana (esim. keisarinleikkaus, nisätulehdukset, kohtutulehdus etc.) on kasvattajan otettava koiralle omalla nimellään vakuutus, se tarkoittaa siis sitä että omistajan oma vakuutuskausi katkeaa ja kahta vakuutusta ei koiralle saa olla, uusi vakuutus alkaa kun nartun omistajuus siirtyy sijoituskodille, sitä myötä uusi hinta vakuutusyhtiöltä ja kahden viikon varoaika. Entäs jos koipi katkeaa tai koira kiertyy sen varoajan sisällä, kukas silloin on se häviäjä. Eikö sen kasvattajan kanssa voi neuvotella näistä asioista, uskoisimpa että jos koiran vakuutuskatto tulee kasvattajan kuluista täyteen ja vakuutuskaudella tapahtuu vielä jotain joka ylittää katon niin järkevä kasvattaja korvaa sen ylimenevän osan, näin ainakin minun oikeudentajuni sen käsittää. Koiran vakuutus on koiraa varten, ei kasvattajaa eikä omistajaa, se korvaa kaikki tarpeelliset koiran kulut, myös ne tiineysaikana tapahtuneet, itse tarjoudun maksamaan vakuutusmaksun 3 kk osalta jolloin koira on minulla ja sitä myötä sijoitusperheellä ja minulla kasvattajana on vakuutuksen tuoma turva tilanteita varten joita ei voi ennakoida. Harvoin näitä edes kasvattaja tarvitsee keisarinleikkauksiin, mutta suuren pentueen jälkeiset kohtutulehdukset, nisätulehdukset etc. ovat aika tyypillisiä. Totta on että jos ei pysty eikä halua ja kykene yhteistyöhän kasvattajan kanssa, silooin se oma on varmasti parempi vaitoehto, pitää kuitenkin muistaa, vakuutukset korvaa vain osan sairauskuluista ja kun koira sairastuu siinä menettää aina jotain, oli se kasvattaja tai sijoitukseenottaja.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      47
      4813
    2. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      96
      4583
    3. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      620
      4194
    4. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3167
    5. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      79
      2701
    6. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      129
      2213
    7. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      222
      2172
    8. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      347
      2163
    9. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      31
      1797
    10. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      66
      1512
    Aihe