Leonardo da Vinsin mestariteos on paljastunut törkeäksi väärennökseksi.
Uusinta tekniikkaa hyväkseen käyttäneet taidetutkijat ovat tehneet läpimurron kiistellyn teoksen aitoudesta .
Maalaus ei ole suinkaan Mestarin itsensä tekemä maalaus, vaan kyseessä on vanha suomalainen muotokuvamaalaus!
Tutkimukset paljastivat maalauksen naisen olevan Tyräjärvellä syntyneen lihakauppias Veikko Huttusen vaimon Liisan.
Taideteoksen on maalannut aikoinaan paikkakunnalla liikkunut muotokuvamaalari
Leo Naruvinssi, jolla oli salainen rakkaussuhde tähän kauppiaan nuoreen vaimoon.
Maalauksen arvoituksellinen hymy johtuu siitä, että maalaushetkellä tämä malli ajatteli mielessään:
"Ai, ai, kun vaan Huttunen arvaisit..."
Teos sai valmistuttuaan taiteilijan itsensä keksimän nimen eli "Huttu-Liisa".
Ja nyt tämä taulu on roikkunut Pariisissa aiheuttamassa ihmisille loputonta päänvaivaa ja arvailuja.
Onneksi nykyinen teknologia ei tunne armoa ja salaisuudet paljastuvat vääjäämättä.
Kuuluisa "Mona Lisa" on väärennös!
3
296
Vastaukset
Just juu.
Olen ihan samaa epäillyt. Että siis tuonkin teoksen kohdalla on vilunkia. Katsos kun kiikarissani on ollut tämä Nainen ja kärppä, ja se tyttö näyttää ihan meidän naapurin likalta ja kärppiä pyörii näissä savolaismaisemissa alvariinsa. Epäilykseni on herännyt jo vuosia sitten. Ei voinut muuta tehdä muuta kuinlähteä reissuun tutkimaan juttua. Niin mentiin kuule naapurin isännän kanssa Krakovaan Puolaan asti tutkimaan sitä teosta, miten on, onko se likka naapurista vai oliko jostain muusta kylästä. Sielläkin museossa oli vartijat molemmin puolin ja semmoisia äijänköriläitä olivat. Ja kuvatakaan ei siellä saanut, niin miten nyt niitä likan syntymäluomia tutkit. Isä kyllä väitti kiven kovaa, että niin on heidän Maijan näköinen se tyttö. ja ihan olin samaa mieltä asiasta. Maija ja kärppä pitäisi sitten sen teoksen ihan oikea nimi olla.
Olisiko tuo ollut samainen taiteilija liikkeellä siellä savolaisessa syrjäkylässäkin ja sutejaan salaa heilutellut ja nuoria naisia maalaillut.
Ovat kuulema oikein tutkineet infrapunalla ja vaikka millä hiilijalanjäljellä sitä teosta mutta selvyyttä ei ole tullut.
Sen verran on saatu selville, että leonardon oli hyvin vaikeaa lopettaa työtään, aina rukkaili ja korjaili uuteen uskoon, ei ollut miehellä deadlinestä tietoakaan.
Epäselväksihän tuo asia on jäänyt, Hikipediastakin yritin tuota asiaa ottaa selville, mutta kyllä pitää uutta historian tutkimusta vain jäädä odottamaan.
Ja ihailla naapurin tyttöä Naisessa ja kärpässä. Pitää taas uusi matka tehdä sinne Krakovaan.- 1lesken
Oikeudenvoitto
Minä taas olen uskonut niin, että siellä Louvressa roikkuvan MonaLisan kuvan alle on Leonardo maalannut oikean kauppiaan rouvan muotokuvan. Päälle on maalattu kuollut ylhäinen nainen. Pukeutuminen ja hiusten koristeet sen kertovat. Samoin kuin sen, että Leonardo ei olisi voinut maalata sitä MonaLisa mikä roikkuu Louvressa. Vuosiluvut eivät täsmää. Miksi sitten alkuperäinen kuva on maalauksen alla, on mysteeri. Maalaushan piti luovuttaa kauppiaalle, mutta niin.ei käynyt. Lesken
- lyhytjaytimekäs
Perkeleen pitkäveteisesti kirjoitettu aloitus, en jaksanut lukkee ko ensimmäisen lauseen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1381319
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä38889Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad30623Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46597- 14590
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä26568Ajatteletko ollenkaan minua
Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott30536Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver17533- 24531
Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .16502