Dopparedagen oli meidän kylässä sama kuin Jouluaatto. Nimi tuli siitä, että kinkku oli yön muhinut uunissa, joten jouluaaton aamiaiseksi tai lounaaksi syötiin ruisleipää kastettuna kuumaan kinkkuliemeen. Doppa tarkoittaa kastaa.
Lisäksi sai pannussa tiristettyä kinkunkamaraa, joka sellaista suostui suuhunsa laittamaan. Ennen vanhaa vissiin ollut suurikin herkku, oikeeta Ruokaa.
Tänään on "Dan före dan före Doppare-dan".
Onko teillä vanhoja perinteitä? Haluatteko jakaa? Mua ainakin kiinnostais lukea.
Dan före dan före Doppare-dan
5
846
Vastaukset
Läheltä liippaa...
täälläkin joulukinkku on juuri tuon yön uunissa, sitten pitkin yötä sitä sipsutellaan monesti katsomaan, taskulampulla tirkistellään, joko...joko....paljonkos se mittari nyt näyttää. Viimeisiä joululahjoja keräillään ja paketoidaan samoilla hämärillä ja kuunnellaan joululauluja. Siinä yössä on ihan omanlaisensa joulutunnelma, muutama tunti tulee silloin nukuttua.
Aamulla on sitten ihana herätä kinkun tuoksuun ja päästä kohtsiltään maistelemaan.
Joulurauhan julistus ja riisipuuro kuuluvat myös jotenkin perinteisesti yhteen.Joo toi "dan före dan före dopparedan" on tuttu juttu tälläkin puolella lahtea ja kinkunrasvaan doppaaminen oli kai etenkin ennevanhaan suurta herkkua ja ilmaisua käytetään ihan yleisesti.
Uppesittarkväll elikkä aatonvalvojaiset ovat toinen ruotsalainen traditio kai se on myös Suomessa eli juuri aatonaatoilta kun kaikki joulujutut pitäisi saada valmiiksi ennen nukkumaanmenoa ja sitten pelataan bingolottoa ja juodaan glögiä myöhään yöhön. Tv:ssä jouluohjelmia ja radiossa joululauluja...
Laitampa tähän vain linkin juttuun siitä mitä ruotsalaiset ajattelevat suomalaisista joulutraditioista.
Huomioksi vain se että en ole heidän kanssaan sitten pätkääkään samaa mieltä.
http://www.expressen.se/leva-och-bo/jul/fira-jul-pa-finskt-vis--6-steg-till-en-deppigare-jul/- Polkagris
Minä voisin luopua synkistä joululauluista, hautausmaakäynneistä (omalla kohdallani tulevaisuudessa) sekä joulurauhanjulistuksesta, mikäli joulu on lyhyenläntä työssäkäyvien kohdalla, kuten tänäkin vuonna on. On irvokasta, että ei esimerkiksi voisi pölynimurinsa tai pyykkikoneensa kanssa enää touhuta siihen aikaan kalliissa vuokrakämpässänsä. Meilläkin talon yhteinen miesten sauna alkaa jo kello 12. Sinänsä on kuitenkin huomaavaista, että yhteinen saunominen on ylipäätänsä järjestetty ja kaikille tarjolla.
Mitä tulee jouluruokiin, niin en ole koskaan aiemmin älynnyt mieltää tähtitorttuja natsimalleiksi. Niissäkin on eroja: On höttöjä pölysokeriin peiteltyjä miltään maistumattomia ja sitten on olemassa myös kiinteämpiä ja maukkaampia, kuten minullakin on pakastimessa odottamassa. Poika oli ostanut niitä joulumarkkinoilta viime sunnuntaina. Itse en ole niitä juuri koskaan leiponut ja muistan äidinkin tehneen aivan ihanan makuista luumupitkoa.
Olen luopunut lähes täysin perinteisistä suomalaisista jouluruoista. Huomenna syön kuopukseni kanssa poronkäristystä ja puikulapottuja - hän on sen verran nuorempi, että jaksaa tulla luokseni töidensä jälkeen ilman lepopäivää toisin kuin isoveljensä, joka aikoo nukkua. Joulupäivänä tarjoan myös esikoiselleni ja hänen kumppanilleen aterian, mikä sisältää kevennettyä lihatonta ruokaa. Olin päättänyt lämpimän ruoan osalta Janssonin kiusauksesta jo ennen kuin sain tietää, että se on ruotsalainen perinne joulupöydässä. Kiitos siitä!
- eppu2
Puulla lämmitettävässä leivinuunissa kotona kaikki paistettiin. Mökilläkin on sellainen leivinuuni, lämmitykseen käytetty.
Ruisleipää kinkun liemeen kastettiin.
Kävin lahjapusseja viemässä jälkeläisille.
Tuli mentyä Tamperelaisten uudesta rantatunnelista. On siellä isot meiningit. - Polkagris
On siitä valokuvakin olemassa. Esikoispoikani oli vasta parin-kolmen viikon ikäinen, kun matkustimme isovanhempien luokse joulunviettoon lentokoneella Lappiin. Naapurissa oli teekkariopiskelutoverimme perheineen mummolavierailulla. Samoin kuin "kunnollinen" veljensä lääketieteen opiskelija.
Kuvan perusteella olemme yöpalalla syömässä kinkun potkaa. Joku on yöpuku päällä siinä missä joku toinen saunatakissa. Muistaakseni me nuoret (itse olin 21 v.) olimme kuitenkin käyneet porukalla kirkolla ravintolassa ennen tätä kuvaa, jossa äitini häärii lapsenvahtivahtikeikkansa lomassa keittiössänsä sen potkan kanssa.
Kaikki kehuivat, että todella hyvää oli potka.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1381289
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä35820Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46587- 14580
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad27566Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä26538Ajatteletko ollenkaan minua
Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott30526- 24501
Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .15472Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver15472