Lapseton pariskunta - pesänjako

sormisuussaneuvoton

Putkahti yllättäen eteen tilanne, jossa sukulaismies on kuollut nyt. Puoliso on kuolut jo 13 v aiemmin. Silloin tehdyssä perunkirjassa on puolisolla ollut omaisuutta n 4000 euron edestä. Miehellä talo ja säästöjä n 50000 euroa. Perunkirjassa lukee arvio kiinteistölle ja säästöille ja lopuksi, että tuosta puolet on ensimmäisenä kuolleen osa. Nyt siis kummatkin kuolleet, vaimon puolelta jäljellä hänen kolme sisarustaan, miehen puolelta yksi sisar. Vanhaa väkeä kaikki. Mutta kyselen, kun jossain googlettamalla mainitussa ohjeissa sanotaan että pitää erottaa puolisoiden varat perunkirjassa, ja kuten em. jutussa, miehen tilillä oli omat rahat ja kuitenkin ne puolitettiin. Testamenttia ei ole. Ihan sama oli talon kohdalla, mies oli saanut talon aikanaan äidiltään ja maksanut sisarukset ulos. Kenen talo sitten nyt on, miten toimin asian kanssa, talo on suvulla ollut kohta 100 vuotta ja äiti haluaisi mennä siihen viimeiset vuotensa asumaan, pelkää että joutuu maksamaan ensiksikuolleen suvulle jotain. Ja jos alkaa nyt jänistämään, talo menee ulkopuolisille myyntiin ja äiti vanhainkotiin. Ja varmaan tällä viimeiskuolleella äidin veljellä on omia talletuksia, ei kai niitä tarvitse jakaa? 13 vuoden aikana on varmasti ehtinyt hankkia ihan ns omaa rahaa.

12

348

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tasajako

      Kyllä - puolet isännän perinnöstä menee tasan aiemmin edesmenneen vaimon perillisille eli ilmeisesti kolmelle sisarelle (joiden osuus a 1/6 perinnöstä) ja isännän osuus hänen sisarelleen (3/6 eli 1/2 perinnöstä).

      https://fi.wikipedia.org/wiki/Toissijainen_perillinen

    • Tasajako

      Asumispuoli - koitan arvata, että äitisi on tuon kuolleen miehen ainoa sisar? Jos näin, hän siis saa puolet talosta(kin). Kokonaan toinen juttu taas on talon asuttamisen kanssa - kun tahtoo olla niin, että oletettavasti sen toisen puoliskon sisarukset haluavat osuutensa pikaisesti rahaksi...

    • lapsetonpariskuntavielä

      tasajako: olit siinä oikeassa, että sisar on ainoa viimeksi kuolleen perijä. Eli on ikää yli 82. Toisen puoliskan väki kävi eilen ja heille annettiin kaikki korut, hopeat ym jotka katsoimme heille kuuluvan (kaikki siis). Heillä ei ollut asialle mitään vaateita, kun kysyttiin mutta kuitenkin, varmuudeksi ihmismielen muuttuvuudelle, miten tuon varmistaa kirjallisesti?

      • tiuputaa

        Nuo korut ja hopeat ovat osa perintöä.
        Ne olisi myös otettava huomioon siinä vaiheessa, kun perintöä jaetaan eli että tuon osuuden emännän perilliset ovat jo saaneet.

      • johnwayneII

        Ap kirjoitti: Heillä ei ollut asialle mitään vaateita, kun kysyttiin mutta kuitenkin, varmuudeksi ihmismielen muuttuvuudelle, miten tuon varmistaa kirjallisesti?

        Tarkoitatko, että nuo kolme emännän sisarusta eivät haluaisi heille lain mukaan kuuluvaa osuuttaan eli osuuksia rahoista, tilasta tms.? No joka tapauksessa vielä pitää tehdä perinnönjako ja perinnönjakokirja. Silloin viimeistään nähdään, miten he haluavat toimia ja mitä he haluavat. Tämä perinnönjakokirja toimii saantokirjana, eli sillä esim. sitten todistetaan, kuka tilan tulevaisuudessa (perinnönjaon jälkeen) omistaa ja kuka voi hakea sille lainhuudon.

        Mikäli emännän sisarukset luopuisivat osuuksistaan, tullee isännän sisarelle luultavasti lahjaveroa siitä perintöosuudesta, jonka hän saa näiden sijaan eli yli oman lainmukaisen osuutensa.

      • Onkohan nyt ajateltu asiaa ihan tarkkaan vai onko kyseessä vain tunneasia. Kannattaisiko tuon ikäisen enää havitella omakotiasumisesta, vaikka olisi hyväkuntoinenkin, eteenkin kun nyt jo olisi vanhainkotiasuminen toinen vaihtoehto?

    • ketvelivei

      Kannattaa odottaa parempia vastauksia ja jopa käydä papereiden kanssa asiantuntijan puheilla. Ellei avioehtoa ole niin lapsettoman avioparin kohdalla lähtökohtaisesti molempien sukuhaara jakaa pesän nyt puoliksi. Ihmettelen ensiksi kuolleen perukirjassa mainintaa vainajan puolikkaasta, vai onko laki perimisestä muuttunut vasta puolison kuoleman jälkeen, jota en nyt ehdi tsekata.
      Puolison kuoleman jälkeen tapahtunut pesän oleellinen vaurastuminen ei tietääkseni mene aivan yksiselitteisesti tasan, mutta taitaa vaatia asiantuntevaa tulkintaa tai sukujen sopua jaosta. Valitan, mutta sukutalon pelastaminen voi vaatia rahaakin.

    • thatstheway

      Niin siis jos ei ole avioehtoa kuoleman varalta tai toissijaismääräyksiä saatuihin perintöihin liittyen (esim. että isännän äiti olisi tehnyt testamentissa toissijaismääräyksen tilan osalta) näin siinä käytännössä käy, että isännän omaisuudesta puolet menee aiemmin kuolleen emännän lain mukaan periville sukulaisille ja puolet isännän lain mukaan periville sukulaisille. Puolet käytännössä sen takia, että tuo emännän omaisuus oli niin pieni.

      Jotta isännän sisar perisi nyt mm. tilan, olisi isännän tullut tehdä emännän kuoltua ositus ja varakkaampana käyttää lesken tasinkoprivilegioikeutta.

      • 00530

        Hyviä vastauksi edellä. Vähän tarkennusta kuitenkin:

        "isännän omaisuudesta puolet menee aiemmin kuolleen emännän lain mukaan periville sukulaisille ja puolet isännän lain mukaan periville sukulaisille. Puolet käytännössä sen takia, että tuo emännän omaisuus oli niin pieni."

        Se, oliko ensiksi kuolleen osuus aikanaan pieni vai suuri, ei asiaan vaikuta. Kun viimeksi elänyt peri lapsettoman puolisonsa, viimeksi eläneen pesä (mihin sisältyy tuo perintö) menee lähtökohtaisesti puoliksi.

        "Jotta isännän sisar perisi nyt mm. tilan, olisi isännän tullut tehdä emännän kuoltua ositus ja varakkaampana käyttää lesken tasinkoprivilegioikeutta."

        Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan viimeksi elänyt, otettuaan perinnön vastaan, ei olisi voinut toimittaa omaisuuden ositusta. Jos hän kuitenkin olisi luopunut vaimonsa perinnöstä (joka tuolloin olisi mennyt vaimon sisaruksille), hän olisi voinut toimittaa osituksen itsensä ja vaimovainajan perillisten välillä ja tuossa osituksessa, vedoten mainittuun lesken tasinkoprivilegiin, kieltäytyä luovuttamasta omaisuuttaan tasinkona vainajan perillisille. Jos näin olisi aikanaan menetelty, miehen koko omaisuus olisi nyt langennut hänen omille perillisilleen (eli mainitulle sisarelle).

        Se, että eloonjäänyt mies on vaimonsa kuoleman jälkeen vaurastunut, voidaan jaossa ottaa huomioon miehen suvun osuuden lisäyksenä vain, mikäli eloonjäänyt on vaimon kuoleman jälkeen perintönä, testamentilla tai lahjana saanut vastaavan omaisuuden tai vaurastuminen on johtunut ansiotoiminnasta, jota eloonjäänyt puoliso on harjoittanut ensiksi kuolleen puolison kuoleman jälkeen.

      • thatstheway
        00530 kirjoitti:

        Ihan hyviä tarkennuksia 00530.

        Kirjoitit että "Se, oliko ensiksi kuolleen osuus aikanaan pieni vai suuri, ei asiaan vaikuta. Kun viimeksi elänyt peri lapsettoman puolisonsa, viimeksi eläneen pesä (mihin sisältyy tuo perintö) menee lähtökohtaisesti puoliksi."
        Ei vaikutakaan ja nimenomaan menee lähtökohtaisesti puoliksi, mutta tarkoitin sitä, että kun emännän omaisuus oli aikoinaan niin pieni, niin nyt vaikuttaa tavallaan siltä, että nyt jaettaisiin vain isännän omaisuutta vaikka onkin kysymys tavallaan yhteenlasketusta jäämistöstä. Tämä tarkennus vain. Olemme siis ihan samaa mieltä siitä, miten pesä jakautuu.

        Ihan hyvä tarkennus osituksesta. En laittanut tarkemmin, kun ajattelin, että kun vesi on jo Vantaassa virrannut eli asia mennyt ohi, niin sille nyt ei enää ole mitään tehtävissä.

        Tällaisissa sukutila- ym. asioissa olisi hyvä, että olisi uskallettu ottaa asiat puheeksi ihmisten elinaikana. Siis kun rintaperillisiä ei ole. Onhan se tietysti vaikeaa, mutta voihan olla, että isäntä oli luullut sisarensa tai tämän lapsien perivän koko hänen omaisuutensa ja myös sukutilan.

      • 00530
        thatstheway kirjoitti:

        "En laittanut tarkemmin, kun ajattelin, että kun vesi on jo Vantaassa virrannut eli asia mennyt ohi, niin sille nyt ei enää ole mitään tehtävissä."

        Noinhan se olisi, jos vastauksen lukisi vain ap. Mutta kun palsta on muillekin lakiasioista kiinnostuneille avoin, on hyvä valaista asiaa muitakin lukijoita ajatellen, jotta nämä vastaavan tilanteen kohdalle sattuessa osaisivat menetellä etunsa mukaisella tavalla.

        Näinhän se on.

        Tai siis ainakin omien verisukulaistensa edun mukaisella tavalla...!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      12
      4090
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      82
      2101
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      550
      1658
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      99
      1405
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      67
      1127
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      1048
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      216
      943
    8. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      60
      893
    9. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      171
      864
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      838
    Aihe