Lisää raamatun luotettavuudesta

brother.of.shalim

Teen tämän toiseen aloitukseen, koska joku ei tykännyt aiemmsta aiheeseen liittyvästä vaan joko ilmoitti sen asiattomaksi tai poisto-oikeuksillaan hävitti sen.

Koska oletan palstan uskovaisten, Jehovan todistajat mukaan lukien, olevan tavattoman kiinostuneita keskustelemaan raamatun todenmukaisuudesta, ajattelin ottaa esiin myös arkeologien näkemyksiä siitä voiko raamattua oikeasti uskoa. Perustelkaa toki miksi nämä näkemykset olisivat väärin.

Totuus on se, että tänä päivänä arkeologia nostaa enemmän kysymyksiä kuin antaa vastauksia mitä tulee vanhan testamentin ja jopa uuden testamentin historiaallisuuteen.

"The truth of the matter today is that archeology raises more questions about the
historicity of the Hebrew Bible and even the New Testament than it provides answers, and that's very disturbing to some people."

Esimerkiksi varhaisten israelilaisten historia ei seuraa raamatun kertomuksia. Jo nimi Mooses on sikäli kyseenalainen, sillä se on egyptiläinen nimi, ei israelilainen. Lisäksi ilmeisesti osa muistakin nimistä on egyptiläisiä tai sieltä peräisin. Sen sijaan
laajamittaista exodusta Egyptistä ei arkeologia tue. Joidenkin mukaan se on pelkkää
tarinaa, joidenkin mukaan pieni kanaanilainen joukko on voinut käydä Egyptissä ja palata sieltä takaisin.

Israelilaiset mainitaan ensimmäisen kerran kuuluisassa Merneptahin steelassa. Heitä ei kuitenkaan mainita kansana vaan ihmisinä, eli Israelin valtio ei ollut vielä muodostunut 1200 eaa.

Entä sitten Joosuan johtama Kanaanin valloitus? Arkeologien löytöjen perusteella
israelilaiset asettuivat alueille, joilla ei tapahtunut joko tuhoa tai alueille, jonka
olivat tuhonneet filistealaiset tai jotkut muut. Tarinan taustalla saattaa olla muutama todellinen taistelu.
Tutkijat arvelevatkin, että israelilaiset muodostuivat pääasiassa taloudellisen ja
sosiaalisen vallankumouksen johdosta, mukana kuvioissa myös jumalakäsitys.

Myös kuvaus Solomonin aikaisesta valtakunnasta on liioittelua. Kuten raamattukin kertoo, ihmiset palvoivat monia jumalia, mikä oli uhka YHWH:n palvonnalle. Juutalaiseen tapaan naiset piti tietysti hävittää, joten jumalan vaimo Ashera sai poistua kuvioista.

http://www.pbs.org/wgbh/nova/ancient/archeology-hebrew-bible.html

5

94

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • =>Koska oletan palstan uskovaisten, Jehovan todistajat mukaan lukien, olevan tavattoman kiinostuneita keskustelemaan raamatun todenmukaisuudesta, ajattelin ottaa esiin myös arkeologien näkemyksiä siitä voiko raamattua oikeasti uskoa.

      Fundisten kiinnostus todellisuuteen on suoraan sidoksissa heidän näkemyksiinsä. Hyvä esimerkki jehovantodistajuudesta on historioitsijoiden yleisesti jakama näkemys vuodesta 539 eaa. Se siis kelpaa jehovantodistajille ja historioitsijat ovat siis luotettavia Sen sijaan edellä mainittu lukuisa joukko luotettavia historioitsijoita muuttuu kuin taikaiskusta epäluotettavaksi Nebukadnessarin 18. hallintovuodesta. Ja tilanteen käsittämättömyyttä lisää se, että Vt-seura opettaa täsmälleen samoja hallitsijoita ja hallintojen pituuksia kuin historioitsijat, eli:

      Historioitsijoiden, käytännössä yksimielinen, näkemys
      taaksepäin laskenasta Kyyroksen valloitettua Babylonin:
      539 17 = 556 Nabonidus ( Labashi-Marduk)
      556 4 = 560 Neriglissar
      560 2 = 562 Evil-Merodak
      562 43 = 605 Nebukadnessarin ensimmäinen vuosi

      Nebukadnessarin 18. hallintovuosi:
      605 - 18 = 587


      Vartiotorniseuran omaleimainen näkemys
      taaksepäin laskennasta Kyyroksen valloitettua Babylonin:
      539 17 = 556 Nabonidus ( Labashi-Marduk)
      556 4 = 560 Neriglissar
      560 2 = 562 Evil-Merodak
      562 43 = 605 Nebukadnessarin ensimmäinen vuosi

      Nebukadnessarin 18. hallintovuosi:
      605 - 18 = 607

      Vuosi 1914 on Vt-seuralle niin tärkeä, että sitä on ylläpidettävä valehtemalla jäsenistölle. Ja sitten vastaavasti jäsenistö kaiuttaa valetta eteenpäin.

      • brother.of.shalim

        No niinpä, arkeologia kun kaataa paitsi kristinuskon kaikki suuntaukset, niin myös juutalaisuuden ja tieysti periaatteessa myös islamin. Siksi ikäviä todisteita ei hyväksytä.
        Tuo todistajuuden sitkeästi kiinni pitämä 607 eaa. on melkoista taiteilua, joka tietysti johtuu juuri vuodesta 1914.


      • brother.of.shalim kirjoitti:

        No niinpä, arkeologia kun kaataa paitsi kristinuskon kaikki suuntaukset, niin myös juutalaisuuden ja tieysti periaatteessa myös islamin. Siksi ikäviä todisteita ei hyväksytä.
        Tuo todistajuuden sitkeästi kiinni pitämä 607 eaa. on melkoista taiteilua, joka tietysti johtuu juuri vuodesta 1914.

        =>No niinpä, arkeologia kun kaataa paitsi kristinuskon kaikki suuntaukset

        Eikä tarvita arkeologiaakaan, vaan pelkkä Raamatun UT riittää kertomaan missä mennään Jeesuksen kuuluisan paluulupauksen suhteen.

        =>Tuo todistajuuden sitkeästi kiinni pitämä 607 eaa. on melkoista taiteilua, joka tietysti johtuu juuri vuodesta 1914.

        Sakarjan teksti on toinen, jolla voi osoittaa, ettei Vt-seuran opetus ole Raamatun tekstin mukaista, samoin muutaman kunkun hallintoaikaa on Vt-materiaalissa siirretty nimenomaan 20 vuotta.

        Jos ei ole vuotta 1914, niin ei ole Jeesuksen paluuta, ei lopun aikaa, ei Jeesuksen tarkastuskäyntiä ja hyväksyntää 1918/1919, eli koko Vt-seuran itselleen omaksuma auktoriteetti meni tuossa viemäriin.


      • brother.of.shalim
        Hasta_luego kirjoitti:

        =>No niinpä, arkeologia kun kaataa paitsi kristinuskon kaikki suuntaukset

        Eikä tarvita arkeologiaakaan, vaan pelkkä Raamatun UT riittää kertomaan missä mennään Jeesuksen kuuluisan paluulupauksen suhteen.

        =>Tuo todistajuuden sitkeästi kiinni pitämä 607 eaa. on melkoista taiteilua, joka tietysti johtuu juuri vuodesta 1914.

        Sakarjan teksti on toinen, jolla voi osoittaa, ettei Vt-seuran opetus ole Raamatun tekstin mukaista, samoin muutaman kunkun hallintoaikaa on Vt-materiaalissa siirretty nimenomaan 20 vuotta.

        Jos ei ole vuotta 1914, niin ei ole Jeesuksen paluuta, ei lopun aikaa, ei Jeesuksen tarkastuskäyntiä ja hyväksyntää 1918/1919, eli koko Vt-seuran itselleen omaksuma auktoriteetti meni tuossa viemäriin.

        "koko Vt-seuran itselleen omaksuma auktoriteetti meni tuossa viemäriin. "

        Se on kova paikka monelle sellaiselle, joka on jopa koko ikänsä odottanut hartaasti pääsevänsä paratiisiin.

        Meidän ajassamme ja yhteiskunnassa on liikaa asioita pielessä, kun niin moni ihminen odottaa toiveikkaasti kuolleen miehen paluuta.


      • =>Se on kova paikka monelle sellaiselle, joka on jopa koko ikänsä odottanut hartaasti pääsevänsä paratiisiin.

        Toisaalta ainoastaan siinä vaiheessa jos syntyy yllättävä kaipuu todellisuuteen ja rehellisyyteen. KD on kultin jäsenen pikku apulainen, jolla ratkotaan vaikka tuollaiset 20 vuoden harhat kotiinpäin ja sitten vaan puku päälle ja kärryntakaa opettamaan edelleen vuotta 1914.

        =>Meidän ajassamme ja yhteiskunnassa on liikaa asioita pielessä, kun niin moni ihminen odottaa toiveikkaasti kuolleen miehen paluuta.

        No se on helpotus, ettei enää ole kirkon taholta jalkapuussa tai päätä lyhyempi kun avaa suunsa ja ihmettelee.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kaipaatko sinä

      Yhtään meidän katseita
      Ikävä
      208
      2635
    2. Törkeä eläinsuojelurikos Sonkajärvellä

      Pohjois-Savossa Sonkajärvellä noin 40 kissaa ja reilut 10 koiraa on jouduttu lopettamaan kaltoinkohtelun vuoksi, kertoo
      Sonkajärvi
      49
      1835
    3. Jotkut ihmiset pelkäävät syöpää sairastavaa

      On hauskaa, kun kertoo jollekin, että "minulla on syöpä". Jotkut käyttäytyvät kuin se olisi tarttuva tauti. Eivät uskall
      Sinkut
      148
      1412
    4. Lavrov suivaantui Stubbille perustellusti.

      Lavrov perusteli suivaantumistaan tosiasioilla Suomen tarinasta sotiemme jälkeen, tutkija Tynkkynen ja pankkihenkilö Sol
      Maailman menoa
      354
      1357
    5. Sukupuolia on vain kaksi- kohukassista tuli kova tuomio perheenisälle oikeudessa.

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4d4db0d9-4dda-4ba6-a699-25d725683ad6 Miten näin normaalista kassissa olevasta tekstis
      Maailman menoa
      349
      1296
    6. Kääminsä polttanut taksi suomussalmella

      Vieläkö sillä hermonsa menettäneellä hulluja ylinopeuksia ajavalla asiakkaansa haukkuvalla( jos ajat paska kyydin hänen
      Suomussalmi
      25
      1216
    7. Se ei ihan oikeasti vaatisi kuin yhden

      Tekstiviestin... Jos rakastat minua vielä toivoisin että laittaisit minulle viestiä. Rakastatko? Oletko oikeasti niin pe
      Ikävä
      58
      1156
    8. Eronnut Janni Hussi palaa julkisuuteen - Aloittaa uudessa työssä, joka on aivan uusi pesti Suomessa

      Janni Hussi on saanut viime aikoina kohujulkisuutta, kun hänen ja Joel Harkimon avioliitto päättyi eroon kesällä 2025. H
      Suomalaiset julkkikset
      14
      1076
    9. olisit voinut mies edes

      Pyytää anteeksi 🙏🫶
      Ikävä
      55
      986
    10. Jorma Uotinen avaa sanaisen arkkunsa TTK-miesparista ja koko uudistuksesta: "Sehän on..."

      Tanssii Tähtien Kanssa -parketilla nähdään ensimmäistä kertaa Suomessa tanssiparina miespari kauden alusta asti. Mikko S
      Tanssii tähtien kanssa
      21
      903
    Aihe