Satojatuhansia sivuja tekstiä, jota ei julkaista

No, selvästikään moni ei mieti, vaan kirjoittaa mitä sattuu sormista näppikselle putoamaan.

Mistä lukija saa tietää kirjoista? Minä käyn suuressa kirjastossa enkä juuri koskaan ole innostunut markkinointirummutuksessa olevista kirjoista, mutta suurin osa kaltaisistani kirjan ostajista (!) ei saa tietoa tarpeeksi. Tässä on siis totuuden siemen. Ei ole enää kirjakauppojakaan, joissa kirjoja voisi selata, kaikkialla on esillä samat kirjat. Ostan kirjat kirjastossa selailun perusteella, sitten nettiin.

Mainitsemani Kissani Jugoslavia (Pajtim Statovci) on oikeastaan ainoa, jonka olen ostanut mainosten perusteella. Se vain kuulosti niin erilaiselta ja kiinnostavalta. Mutta mainostetut kirjailijat ovat 90% sellaisia, joiden kirjoista en ole kovin kiinnostunut tai ainakin nämä aivan uudet. Esimerkiksi juuri jätin kesken kiitetyn toimittaja-naiskirjailijan teoksen, jonka kerronta on mielestäni ulkokohtaista, vaikkakin muodollisesti pätevää. Samoin kävi hänen edelliselle kirjalleen. Vanhoista isoista nimistä pidän esimerkiksi Pirjo Hassisesta, Juha Seppäkästä, Kreetta Onkelista ja Monika Fagerholmista. He kirjoittavat oikeaa taideproosaa, jossa on upean muodon lisäksi sisältöä.

Aloitukseen vielä, että ne kirjat, jotka ovat kolahteneet positiivisesti yllättäen ovat useinkin olleet katveessa olevia kirjoja, jotka ovat olleet aiheiltaan aloituksessa kaivattua politiikkaa ja bisnestä. Taina Haahti, Jyrki Erra tulevat mieleen. Ei kirjoittajan tarvitse yrittää olla suuri taideprosaisti, koska suurin osa ei sitä ole. Nämä kirjoittajat ovat tuon oivaltaneet. Suurin osa kirjoittajista ei ole loistavia sanankäyttäjiä Onkelin, Fagerholmin ja Hassisen tapaan (he voivat kirjoittaa ihan mistä haluavat, aina hyvin), silloin taideproosa jättää kylmäksi. Toimittajat kirjoittavat minusta parhaiten dekkareita ja vastaavia selkeitä aiheita. Toimittajan kirjoitustyyli ei sovi ollenkaan taideproosaan, jossa aihe on vähän epämääräisempi.

Suositelkaa kirjoja, jos haluatte :) Olen melko kaikkiruokainen romanttista naistenviihdettä lukuunottamatta. Olen matkatyössä, jatkuva pula kirjoista, mielelläni lukisin suomeksi enkä englanniksi niin kuin useimmiten nykyään käy, koska amazon suosittelee mulle mun tyyliin sopivia kirjoja. Aika hyvin toimii se systeemi englanninkielisten kirjojen etsimisessä.

Jokainen kustantamo julkaisee kaksi kertaa vuodessa seuraavan sesongin kirjat esittelevän lehtisen, joka taitaa olla nykyisin luettavissa myös netissä. Seuraa kustantamojen sivuja kevään osalta viimeistään marras-joulukuussa ja syksyn osalta viimeistään touko-kesäkuuussa.

neuvotineuvoti kirjoitti:

Jokainen kustantamo julkaisee kaksi kertaa vuodessa seuraavan sesongin kirjat esittelevän lehtisen, joka taitaa olla nykyisin luettavissa myös netissä. Seuraa kustantamojen sivuja kevään osalta viimeistään marras-joulukuussa ja syksyn osalta viimeistään touko-kesäkuuussa.

Lue lisää

Otavan ja WSOYn katalogi tulee kotiin, mutta perusongelma tässä on se, että normaali lukija ei lähde etsimään kustantamojen sivuja netistä. Ei hän edes osaa nimetä kuin pari kustantamoa. Kaiken pitäisi olla lukijalle helppoa kuten amazonin suosittelu seur. ostoksesta.

Toistaiseksi iso kirjasto on paras paikka löytää jotain erilaista, mutta sekin on satunnaista. Olisi jokin foorumi, jossa on kaikki nimekkeet pikkuluonnehdintoineen vaikka netissä, mutta sellaista tuskin on? Ei kannata, koska lukijoita on niin vähän. Englanninkielisessä maailmassa lukijoilla on kissanpäivät. Olen tietoinen siitä, että hyviä kirjoja jää lukematta, koska en löydä niitä. Enemmän olen indie-lukija kuin mainstream-lukija, mutta Suomessa se on vaikeaa. Kritiikkien seuraamisella tietysti jotain löytää erilaistakin.

laatuakaipaava kirjoitti:

Mistä lukija saa tietää kirjoista? Minä käyn suuressa kirjastossa enkä juuri koskaan ole innostunut markkinointirummutuksessa olevista kirjoista, mutta suurin osa kaltaisistani kirjan ostajista (!) ei saa tietoa tarpeeksi. Tässä on siis totuuden siemen. Ei ole enää kirjakauppojakaan, joissa kirjoja voisi selata, kaikkialla on esillä samat kirjat. Ostan kirjat kirjastossa selailun perusteella, sitten nettiin.

Mainitsemani Kissani Jugoslavia (Pajtim Statovci) on oikeastaan ainoa, jonka olen ostanut mainosten perusteella. Se vain kuulosti niin erilaiselta ja kiinnostavalta. Mutta mainostetut kirjailijat ovat 90% sellaisia, joiden kirjoista en ole kovin kiinnostunut tai ainakin nämä aivan uudet. Esimerkiksi juuri jätin kesken kiitetyn toimittaja-naiskirjailijan teoksen, jonka kerronta on mielestäni ulkokohtaista, vaikkakin muodollisesti pätevää. Samoin kävi hänen edelliselle kirjalleen. Vanhoista isoista nimistä pidän esimerkiksi Pirjo Hassisesta, Juha Seppäkästä, Kreetta Onkelista ja Monika Fagerholmista. He kirjoittavat oikeaa taideproosaa, jossa on upean muodon lisäksi sisältöä.

Aloitukseen vielä, että ne kirjat, jotka ovat kolahteneet positiivisesti yllättäen ovat useinkin olleet katveessa olevia kirjoja, jotka ovat olleet aiheiltaan aloituksessa kaivattua politiikkaa ja bisnestä. Taina Haahti, Jyrki Erra tulevat mieleen. Ei kirjoittajan tarvitse yrittää olla suuri taideprosaisti, koska suurin osa ei sitä ole. Nämä kirjoittajat ovat tuon oivaltaneet. Suurin osa kirjoittajista ei ole loistavia sanankäyttäjiä Onkelin, Fagerholmin ja Hassisen tapaan (he voivat kirjoittaa ihan mistä haluavat, aina hyvin), silloin taideproosa jättää kylmäksi. Toimittajat kirjoittavat minusta parhaiten dekkareita ja vastaavia selkeitä aiheita. Toimittajan kirjoitustyyli ei sovi ollenkaan taideproosaan, jossa aihe on vähän epämääräisempi.

Suositelkaa kirjoja, jos haluatte :) Olen melko kaikkiruokainen romanttista naistenviihdettä lukuunottamatta. Olen matkatyössä, jatkuva pula kirjoista, mielelläni lukisin suomeksi enkä englanniksi niin kuin useimmiten nykyään käy, koska amazon suosittelee mulle mun tyyliin sopivia kirjoja. Aika hyvin toimii se systeemi englanninkielisten kirjojen etsimisessä.

Lue lisää

Nim. laatuakaipaava, en juuri lue mainitsemiesi kirjoittajien tuotoksia, tuskin tunnistan heidät nimiltä. Juuri nyt luettavina itsellä ovat kirjat Brian Greene: Kätketyt ulottuvuudet, Jordan Ellenberg: Miten välttää virheet, Stephen Cohen: Gulagista selvinneet, Ari Saastamoinen: Afrikan loistavat kaupungit, Jukka Korpela: Länsimaisen yhteiskunnan juurilla, Susan Cain: Hiljaiset, introverttien manifesti sekä Amy Liptrot: Reunalla. Samanaikaisesti "työn alla" voi siis olla useita kirjoja, useimmiten varmaan 2-4 kpl, viimeiset pari vuosikymmentä vuosittain luetun kirjallisuuden määrä on ollut 30000- 50000 sivua. Ja totta kyllä, luen pääosin ns. raskasta historiaa, maan- ja vähän tähtitiedettäkin, tutkimusmatkoista, erikoisista ihmisistä ja tapauksista jne.

Toivotan onnea kirjallesi. Ehkä tästä pikkuhiljaa opitaan olemaan kepeitäkin.

Kaisa Haatasen kirja keski-ikäisen naisen elämästä oli hauska, nyt on kai tyullut toinenkin vastaava, jota en vielä ole lukenut. Keski-ikäiset naiset ostavat suurimman osan kirjoista. Sellainen ahdistuproosa ei enää tämänikäiseen oikein pure, vaan pitäisi olla ihan kunnolla sisältöä ja substanssia tunnevellomisen sijasta, ellei kirjoittaja sitten ole ihan huippulahjakkuus, joka voi kirjoittaa 300 sivua vaikka villasukkien sielunelämästä. Mulle kelpaa sellainenkin, mutta silloin täytyisi todella osata kirjoittaa, mikä on hyvin harvinaista.

Kustantamot voisivat ottaa enemmän taideproosaakin ohjelmistoon. Kyllä me lukijat osaamme sitä lukea. Ihankivaa perusproosaa on liikaa. Kaipaamme jotakin todella erilaista, sellaisen ostan ennemmin kuin kertalukudekkarin.

Anteeksi mistä?

Mikä/kuka on Lifländer?

Sellaisella henkilöllä/tuotteella, jonka olemassaolosta juuri kukaan ole koskaan edes kuullut, ei voi olla brändiä.

Luin tämän Lifländerin esikoisen. Ja aivan uskomaton tarina ja tyyli! Atena on löytänyt helmen, joka kelvannee ulkomaillekin. Veikkaan ehdokkuuksia ja ehkä voittojakin. Hesarissa oli koskettava tarina kirjoittajan unelmasta saada julkaistua. Kyllä minäkin vielä jonain päivänä...