Eli nyt mennään jo satiirin puolelle. Tuohan on vähän kuten Lindströmin ohjelma Suomessa.
Sannalla tänään vuorossa The Daily Show
Anonyymi-ap
1408836
1Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 14 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 140
Vanhimmat
Seuraavaksi sitten South Parkiin?
Niin johonkin suomalaiseen versioon? Turha toivo. Taiteilijat suorastaan imee tämän rouvan hanuria.
voisko joku laittaa linkin tuohon suoraaan lähetykseen netin kautta katsottavana
Purra voisi esitellä natsi-kokoelmaansa?
Harmi ettei Itsevaltiaita enää tehdä.
Siellähän niitä istuu eduskunnassakin varmaan muutama persuaitiossa.
Daily Show on maailmanlaajuisesti tunnettu politiikkaa käsittelevä amerikkalainen ohjelma, jossa asioita käsitellään myös huumorin lomassa.
Yksikään persu ei ymmärrä huumoria.
Tää oli uskomattoman hieno mainos Suomelle ja herätti laajan keskustelun maailmalla, mm. n 1500 kommenttia tuolla youtube-videollakin heti.
Amerikkalaiset ihastui ja huomasivat oman maansa puutteet ja haikailevat pohjoismaista hyvinvointia, josta Sanna puhui.
Tää oli merkittävä ohjelma ja upea esiintyminen Sannalta, jossa Sanna humoristisesti tuon poliittisen kevythuumori-ohjelman tyyliin jutteli hiukan vitsikkäästi-
mm. että kun korona-rajoitukset tuli, suomalaiset närkästyi kun puhuttiin 2 metrin etäisyyksistä, koska Suomessa yleensä ei haluta olla niin lähellä toisia.
selittäen " emme pidä ihmisistä, mutta me pidämme kahvista. "
ja törkeää kuinka ilmeisesti suomesta jotkut lähetti tuonne maailmalle törkeää arvostelua , samoja valheita joita täällä suomi24ssäkin, Sanna hallituksen toiminnasta syyttäen Sannaa.
Tosin suurin osa kyllä kiitteli ja ihaili Sannaa.
Mutta on todella epäisänmaallista hyökätä tällaisessakin tilanteessa Sannaa vastaan, eli joillain tahoilla Sanna on kyllä Suomessa saanut aikaan hepulin- ja se taho tietysti tunnetaan- epäisänmaalliset porvari-putinistit, koska Sanna toi NATOn ja tukee Ukrainan kamppailua täysin.
äärioikeisto kokoomus-tahoilta tuo putinistinen örvellys lähetetty jopa noihinkin kommentteihin.
Sanna on aina upea.
Persu ruplatiltut on jauhaneet koko ajan jostain Sanna-kultti Suomessa , jota ei ole olemassakaan... Mutta Kun lukee tuon ohjelman kansankommentit niin maailmalla ja etenkin Amerikassa tuntuu olevan Sanna-kultti.
Niin paljon on ihannoivia ja ylistäviä lausumia Sannasta !
Niin totisesti on! Ihana pääministeri!
"Homosannan amerkanretki" olisi jakson nimi.
persut ei paljon mistään ymmärrä.
Sannan Daily Show vierailu USAn TVssä oli kyse Sannan kirjan Hope in Action- eli 'Toivo toimimassa' julkistukseen liittyvä haastattelu, jossa hän kertoi hiukan huvittavasti kirjastaan, itsestään ja Suomesta.
Esiintyminen oli menestys, ja monet osoitti ihastusta Sannalle, ja mm. ihailivat Suomea verrattuna USAn oloihin.
Taiteilijat kun eivät näitä työläisten arvomaailmoita oikein ymmärrä. Minä en ole koskaan käynyt oopperassa enkä koskaan mene.
Pohjoismaissa muissa kuin suomessa onkin tuota hyvinvointia enemmän. Vai onko mielestäsi suomessa asiat mallillaan? Jos mielestäsi on niin olisi syytä avata silmät ja puhdistuttaa korvat.
Olet tainnut uskoa mitä poliitikko Sanna horisee.
Taitaapi olla korvantaustasi vielä märät.
Selittikö Marin mikä on itkupotkuraivari?
epäisänmaalliset porvari-putinistit
Eikös se epäisämaallisuus ja Venäjän mielistely, ole aina
kuulunut vasemmistolle. Vertaa vaikka Tiitisen listaan.
Marin ei nyt suomalaisille paskatoimittajille anna haastatteluja eikä mihinkään naurettaviin diipadaapa ohjelmiin ole lupautunut.
Ei tarvitse vaikka kovasti kinuavat.
Oli muuten hyvä ohjelma.Nyky poliitikot vetäisi herneen nenäänsä jos niistä tehtäisi ketsihahmoja.
Täytyy ihmetellä eikö tätä ole näytetty Suomen televisiossa?
Kun Suomen ent pääministeri on koko USAn suurimpien viihde-ohjelmien vieraana haastateltavana...
eihän tällaista ole tapahtunut koskaan, vain presidentti Tarja Halonen taisi olla kerran vieraana Conan O Brien showssa...
Sannahan kävi Nordmanin showssakin useampaan otteeseen. Kas kun ei muut poliitikot uskaltaneet.
Sannalla ei ole mitään häpyä. Kaikki on myynnissä.
Hyvä kun Sannalla skulaa. Iso määrä työttömiä joutuu rustailemaan työhakemuksia ja myymään itseään päivästä toiseen huonoin tuloksin.
Joskus aikoinaan Tarja Halonen sai vaalitukea Conan O'Brienilta.
Persut petti kansamme, toivottavasti SDP palaa valtaan jo ennen joulukuuta.
eihän se sannukka vaan lentkoneilla matkusta kun se aiknan piti kovati huolta ettei ilmasto kärsi ja sehän oli hallitusohjelmassa ???????
Purralla oli " köyhiltä ei leikata"
Purra persut petti kansan.
tyhmäpersu-äänestäjä on siis mieluummin ilman hyviä tukia , työttömänä Purran köyhistämänä kurjuudessa
- kuin että olisi ollut Sannan 2 hallituksen alaisena työpaikkoja, ja kunnon tuet työttömille, jne...
Aivan kaikki on rahaa vaikka se toisille tekee pahaa ja ryöstää rahaa.
Kyllä rikkaat nauraa kun köyhät tappelevat keskenään, tämähän on lahtarin toive uni.
toivottavasti SDP palaa valtaan jo ennen joulukuuta.
Emme ole Venäjällä, demokratia kuuluu suomalaisuuteen.
Kannattaisko lanseerata kovakantisena Riikka Purran Scriptakirjoitukset? Varmaan pääsis Venäjälle tv-sjetsuun.
Marin petti ilmaston, tuliko mainehaitta Jauho-jengiläiselle.
"Marin totesi, kuinka korona-aikana ihmisiä kehotettiin pysymään kaksi metriä etäällä toisistaan. Hän jatkoi toteamalla, etteivät ihmiset muutenkaan halua olla kahden metrin päässä toisistaan.
– Emme ole iloisia. Emme pidä ihmisistä, Marin heitti."
"Klepper nostaa esiin kohun, joka syntyi Marinin juhlimisvideosta.
– Oliko joku skandaali minusta tanssimassa? Hyvänen aika, Marin hämmästeli pilke silmäkulmassa.
– Kirjassa on kokonainen luku skandaaleistani.
Marin toteaa, että kirjassa on mainittu neljä kohua, joiden nimetkin ovat huvittavia.
– Bleiseriskandaali, aamiaisskandaali, puhelinskandaali ja tanssimisskandaali, Marin luetteli.
Klepper kysyi Marinilta, mikä kohuista oli kuohuttavin. Marinin vastaus oli selkeä.
– Tanssimisskandaali. Tanssin ja lauloin ystävän asunnossa vapaailtanani. Se on skandaalin arvoista, Marin sanoi.
– Hyvin skandaalinomaista suomalaisesta perspektiivistä. Joku nauttimassa elämästä, herranjestas.
Marinin esiintyminen on kerännyt The Daily Show’n Youtubeen ylistäviä kommentteja."
https://www.iltalehti.fi/viihdeuutiset/a/135b23d5-9718-4171-bb0f-2f15f01548af
Että toi ämmä kehtaakin💩
Aika surullista, että kirjassa pitää toistella hyväksyvästi vitsiksi vääntäen pääministerille epäsopivaa käytöstä.
Samalla halveksii äänestäjien toiveita, että hallituksen jäseneltä edellytettäisiin tehtävään sopivaa käytöstä, myös työajan ulkopuolella.
Toisaalta, kaikki ministerit voisivat alkaa käyttäytyä samoin, mitäpä siitä ajateltaisiin? Olisiko hyväksyttävää kaikilta muiltakin?
tuostakin puhuttiin ohjelmassa.
On kaksois-standardi eli kahdet eri arvot:
Marinia haukuttiiin ja reposteltiin mediassa kaikesta-
kun samaan aikaan mies-kollegat ja muut pääministerit voi tehdä mitä vaan, mutta heidän tekemisistään ei puhuta...
esim myöhemmin paljastui että Kauppaministeri kepu-Lintilä , mm. kaivoslaki, jne.- oli juopotellut jatkuvasti ja pitänyt "kakkosvaimoa" ...?
– Tanssimisskandaali. Tanssin ja lauloin ystävän asunnossa vapaailtanani. Se on skandaalin arvoista, Marin sanoi.
Siitä nimi Jauho-Sanna, mutta tätähän ei mainittu kirjassa.
Skandaalia siinä tanssimisessa ei ollut pätkääkään.
Se oli suuren luokan skandaali, kun paljastui Halla-ahon irvokas kaksoiselämä ja lehtolapsi, jonka sai kahdeksan vuotta huor.ttuaan rakastajattarensa kanssa. Ja molemmat naiset raskaana samaan aikaan.
Saadaanko strippaus esitys
Höpöåhöpö
Hienoa!
Hienoa taaskin Sanna Marin!
Hienoa= Laihaa
ja olematonta
Taas tuotiin perussuomalaiset Marinin ketjuun!
Eipä taida tuota edes Marin tajuta saati sitten hänen lakeijansa, hyvä.
Ei laaksoa ei kukkulaa vaan kaksi pientä rusinaa.
Tuota laulua Sanna vihaa ?
Tuossa se jakso leikkaamattomana. Juontaja ei vissiin tajunnut parin metrin vitsiä. Sanna pohti, että saattaapi newyorkilaiset saada sosiaalidemokraatin pormestariksi. Ilmeisesti ei vielä kuvaushetkellä ollut täysin varmaa.
Sanna Marin - Finland’s Former PM Shares Leadership Lessons in “Hope in Action” | The Daily Show
https://www.youtube.com/watch?v=lQI1gpmGn3g
Amerikalle hyvä, että New York saa sosiaalidemokraatin pormestariksi.
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000011606032.html
"New Yorkin tuore pormestari: Meidän pitäisi ottaa oppia Suomesta"
Tuskinpa tarkoitti Purran äärioikeistohallitusta...
Käytettiinkö Sannaa Trumpia vastaan?
USAssahan taitaa olla hiukan kahteen eri 'leiriin' jakautunut kansa?
Ainakin SDP:n jäsenet koputtelivat amerikkalaisten ovia ja kehottivat äänestämään Kamalaa.
jotain pään sisässä patoaa ja lainehtii
kummasti IS lehti unohtaa mainita että tuo ajatus tuli Sanna Marinin TV-ESIINTYMISESTÄ jossa Sanna kertoi Suomen äitiyspakkauksista.
Niinhän se on suomessakin, sitä eivät vain hölmöt tajua.
Totta kai kamalia päätöksiähän SDP suomessakin tekee.
Ei tarkoittanut, Samppanjasosialisti-hallitusta se tarkoitti.
Suomessa oli Sosialistidemokraatit vallassa ja siinä on
pieni ero.
Tästä löytyy Marinin tavoitteet, tulkinta omalla vastuulla.
Kommunismin ja sosialismin merkittävin ero on niiden tavoite: sosialismi pyrkii yhteisomistukseen ja työläisten aseman parantamiseen, kun taas kommunismi on sosialismin äärimmäisempi muoto, joka tavoittelee luokatonta ja valtiotonta yhteiskuntaa, usein vallankumouksen kautta. Nykyään kommunismilla viitataan usein marxilais-leniniläiseen ideologiaan, kun taas sosialismiin kuuluu laajempi kirjo poliittisia aatteita, kuten sosiaalidemokratia.
Hyvä klippi.
Muutama sekunti puuttuu alusta. Ei näy kuinka Sanna tanssahteli studioon.
Nenänpäähän oli vissiin jäänyt puuteria????
Persuilla palsta show. Sääli kun teillä ei ole elämää
Eikä tule.
Punikin elämää hallitsee, tanakat ja väkevät kaalipierut.
Päivittäin vähintään 50 persua ulisee täällä Marinista. Hyvin on nainen päässyt nahkojenne alle.
Jep kuppaa köyhät kuiviin. Teki sellaista politiikkaa.
mielestäni paska ämmyli
Marinin hallituksen aikana oli hyvä työllisyys eikä köyhiltä leikattu ja rikkaille annettu.
Kaikille annettiin ja nyt maksetaan.
Nyt annetaan vain rikkaille, mutta korkojen kanssa, koska Riikka vaihtoi nollakorkoiset lainaerät plussakorkoisiin.
Oikeistohallitukselle ei anneta korotonta luottoa. Sössivät maan maineen.
Ruplatiltut... ei ne tajua että kokoomuspersut on nyt vallassa Suomessa, vaan syyttävät Marinia joka on maailmalla.
Sitä ihmettelen suunnattomasti. Eikö heillä ole kiinnostavampaa tekemistä vai onko heille kehittynyt sairaus joka ei vuosissakaan hellitä. Itse en kenestäkään jauhaisi mitään.
Älä naurata hullupersu.
Sanoo persupaska
Juuri niin.
Enempi olis pitänyt antaa huusivat yrittäjät perse punaisena.
Se on tuossa politiikassa sama juttu kuin junassa. Tulokset näkyy vasta kolarin jälkeen.
Huumorintajuisia politiikkoja ei paljoa ole, ja nekin yleensä ovat vasempaa osastoa. Keskellä oleva Kaikkonen yksi harvoja.
Myöhemmin tässä kuussa valloittaa hän Los Angelesin.
Purra ja ehkä pääsee ohjelmaan otti tekoripset ja kusi valunut päästä silmien alle ja
hän muutt kohta vihreäksi kun juo liikaa viherjuomia.
Kyllä on omituinen puolue tämä persut ja ja alamäki on alkanut, hiestä jää aika moni kortistoon ja työnhakijoiksi.
Puoluetuki yli miljoona saadaan heiltä pois ja sillä voidaan lyhentää Valtion velkaa.
Tätä puoluetta ei koskaa olisi pitänyt tulla suomeen ja se tuohoaa suomen ja rasimi leviää. Kun katsoo nyt suomea puukotuksia, tappoja, murhia, ryötöjä ja paljon pahaa nuorisolle ovat he aiheuttaneet sekä maahanmuutajille rasismillaan. Voivat kadota.
Totta. Kohta ei uskalla hämärällä kuljeskella ja huomio persut , syynä ei ole maahanmuuttajat.joka viikko tappaa suomiukot tai nuoret.
Riikka pelastaa Suomen! Me natsit tuemme sataprosenttisesti Riikkaa. Myös Sanna kuuluu Riikan tukijoihin, salassa toki. Tulevassa Natsi-Suomessa Sannasta tehdään valtakunnan virallinen kansikuvatyttö ja tanssinopettaja hyvällä palkalla. Näin Sanna pääsee loistamaan ainoilla osaamisalueillaan.
Heil Riikka! Heil Sanna!
Sannalla ja Riikalla ei synkkaa, joten unelmasi eivät tule toteutumaan.
Riikkakin hyppeli musiikin tahtiin kuntavaaliteltalla mutta puolueelleen tuli silti rökäletappio. Elämä ei suju kuin tanssi vaikka tutkitusti tanssiminen on hyväksi terveydelle.
Tanssimisesta voidaan tehdä suomalaismediassa myös skandaali, jota ylläpidetään viikkokausia ulkomaalaisten naureskellessa.
Riikka hyppely kuin kilipukki.
Kiirettä pitää. Ylihuomenna pitäisi olla jo Hesassa.
Lennä Sanna Marin
Lennä Sanna Marin
Älä tule enää takaisin
Lennä Sanna Marin
Lennä Sanna Marin
Älä tule enää takaisin
....Näetkö rahan liikkeen
Näetkö minne se menee...
Hieno juttu taas saa Suomi hyvää mainosta edustavista ihmisistä heh.
Saapa nähdä mitä Lindström tuosta repäisee .on vaan niin mehukas aihe .Odotellaan osuu varmasti naulaan kantaan.😂
Toivottavasti käy nyt syksyllä vielä Lindströmin vieraana.
Haluamme nähdä siellä seuraavaksi Jauho-Riikan.
Suurin osa Marina täälläkin haukkuneista on hänen kanssa samoja kouluja käyneet kateelliset, ilkeämieliset muutaman pilsun ottaneita.
Marin on narsisti
Totta.sama pieni äänekäs tyhjäntoimittaja äijälauma joilla kaveruus on vähissä.
Mistä tieto.
Marin tuntuu olevan kykenemätön kriittiseen itsereflektioon, jota onnistuneesti ovat harjoittaneet tämän syksyn kirjoissa mm. Niinistö, Stubb ja Wahlroos. Mutta ei Sanna.
Marin on parasta mitä Suomessa voi katsoa housut jalassa.
Lauantaina pääsisi näkemään Sannaa Helsingin yliopistolla!
Nimenomaan näkemään ainakin ylähuulen :D Kirjan perusteella hän ei mikään suuri poliittinen ajattelija ole, vaikka haluaakin olla "asialinjalla".
Toivottavasti suostuu Lindströmin ohjelmaan vieraaksi.
Jos ostaa 20 kappaletta Sannan teoksia, niin pääseekö sellainen asiakas myös pukille käväisemään?
Hyvät bosat.
Oli muuten tankeroenglantia!
Sanna yrittää hakemalla hakea amerikkalaista aksenttia, pehmeitä ärriä yms. omaan puheeseensa.
Tuo Sannan väkisin amerikanenglanniksi vääntämä, täysin teennäinen puhetapa ottaa suomalaiseenkin korvaan. Mitenkä paljon se sitten ärsyttää amerikkalaista kuulijaa,
Minäkin niin mieleni pahoitin, kun puhuu samanlaista englantia kuin aina ennenkin. Huomaa ettei ole paikallisia. Ihme kun eivät kivittäneet, kuten persut olisivat Suomessa tehneet, kun joku erehtyy vieraalle maalle.
Kun lukee kommentteja, niin monenkin persun päässä Marin asuu ilmaiseksi. Koittakaa jo päästää irti. Ehkä Marin on tehnyt jotain oikein, kun on saanut persut itkupotkuraivarien tasolle.
Marin on kummitellut palstapersun pään sisällä jo kohta kymmenen vuotta. Välillä siellä säikyttelee mamut.
Teki tyhmästä hyypiöstä pilaa, jota haastateltava ei itse ymmärtänyt.
Eihän tällä tapauksella ole mitään itsekritiikkiä, narsistinen kiipijä menee vaikka puuhun kunhan saa siitä jotain etua minälleen.
Eikö meitä kaikkia yleensä kehteta pyrkimään elämässä eteenpäin.
Kun katsoo historiaan, niin kansalaissodassa punaisten puolella taistelleet naiset herättivät erityisen suurta raivoa valkoissa miehissä (ja naisissa). Nainen, joka ei nöyristele miehiä, herättää vihaan niin miehissä, kuin myös niissä naisissa, jotka itse nöyristelevät miehiä, koska se paljastaa heidän heikkoutensa, jota he häpeävät.
Ja jos joku tulee tähän väittämään, ettei kritiikki ole vihaa, niin silloin, kun "krittiikki" kohdistuu naisen pukeutumiseen, ulkonäköön, käyttäytymiseen, perhetaustaan, nuoruuden ammattiin ("kassatyttö") jne., kuten Marinin kohdalla pääasiassa tapahtui, niin kyllä, se on vihaa, ei kritiikkiä.
Se oli vihaa jotain kohtaan niillä tampereen valtauksen yhteen taloon linnottautuneilla naispösilöillä jotka wi aikonitkaan antautua vasn ampuivat viimeseen paukkuun joka ilkunasta ja reijästä.
Se oli sitä hullua vihaa ja tyhmyyttä sata prosenttia. ⁰
Onko Sanna lesbo. Hänen äitinsä on. Sanna on isänsä näköinen. Sanna vihasi isäänsä. Se on perisynti.
Eipä ollut isä kehuttava, kun hylkäsi pienen tyttärensä.
Oletko sinä homoja?
Hyvin se maailmalla vetää, eikä edes veronmaksajien rahoilla 😂
Joutuu varmaan "vetämäänkin" kun Tony Blair instituutti lienee rahoitusvaikeuksissa.
taannoin oli juttua,että kyseinen instituutti on voinut saada rahoitusta myös Venäjältä?
Mihin lienee sekin tutkinta kadonnut, että oliko Putin rahoitusta, vai joku vastavirtaan haahuileva oligarki rahojaan pistänyt.
Mutta sitäkin voidaan isosti ihmetellä kuinka jatkuvasti ristiin rastiin maailmaa lentäen matkusteleva Marin voi edes puhua ilmastoasioista?
Eikö ihmiset tolkkua ristiriitaa puheiden ja tekojen välillä??
Pintaliito kuitenkin tuppaa joskus loppumaan ja mitään syvällisempää on vaikea Marinin tekemisissä havaita?
Se "rahoitusskandaali" ei varsinaisesti Venäjään liittynyt, vaan arabimaihin, öljysheikkeihin. Toki yhtä skeidaa rahaa, mutta niin pitkään kuin pakoputkiautoilla ajellaan, niin ne saavat kaikki rahaa, jotka ovat pois maailman parantamisesta.
Muuan Robin Hood ryösti rikkailta ja antoi köyhille.
Suomessa tykätään Sannasta, kahvista ja Hanoi Rocksista.
Miten Marin ei tajunnut ,että on todella käyttäytynyt typerästi ja teinimäisesti , kun puhuu maailmalla noista juhlistaan.
Teinit ovat jo aikuisempia. Marinin touhut vastaa lähinnä päiväkotilaista.
Kaikki hullutus ja typeryys vetää ihmisiä, mikään todellinen asia ei vedä eikä kiinnosta !
Se on ajan trendi.
Voi kun saisi ne videot missä hankaa tyttöjä himokas ilme kasvoilla ja ryyppää miehekkäästi, niillä olisi mainos arvoa jos millään.
Hieno nainen kerta kaikkiaan, oikeastaan sopisi mainiosti purran ja orpon jälkeen. sanna kertoisi miten varakas kansa suomalaiset on, ja heittäisi 10 miljardia tuuleen silja linen kannelta.
En voi katsella Sannaa missään.
Tyrkky, omasta mielestään aina oikeassa. Kuten niin moni muukin poliitikko. Ei siis eroa mitenkään joukosta.
Joihinkin tuollainen feminismi uhoaminen ja uhriutuminen uppoaa. Ei minuun!
Onko Sanna natsi?
Kyllä te kansalaiset saatte viellä pikku prinsenssan eduskuntaan
Rendez vous?
Rendez vous?
Mielensäpahoittajat ovat näköjään liikkeellä.
Leipomis ohjelmako ja paljonko jauhoja?
Kyllä Sanna osaa myös leipoa!
Jauhoja ei aina niin paljoa tarvita, kun taikina on tehty sillä tavalla, että onnistuu vähemmällä!
Ei ole vielä Sanna Marin kiertänyt ja esiintynyt noissa ohjelmissa.