Bach - mestari?

helevetin hyvä! Se on kaikkein paras. Sillä oli 20 lasta ja se oli tosi hyvä säveltämään, kaikkein paras.

Tarkoitatko, miksi J. S. Bach oli merkittävämpi kuin kukaan aikalaisistaan tai edeltäjistään, vai tarkoitatko, miksi hän on niin merkittävä säveltäjä vielä yli 250 vuotta kuolemansa jälkeenkin? Mistähän aloittaisi, ja mitä tänne edes uskaltaa vastata ilman minkäänlaisia musiikinopintoja?

Ensiksikin Bachin tuotannon valtava määrä. Yksistään kantaatteja hän sävelsi neljän kirkkovuoden syklin joka sunnuntaita varten, siis yli 200 kpl, joista tosin kaikki eivät ole säilyneet. Sen lisäksi, että hän neljän vuoden aikana sävelsi kantaatin viikossa, hän myös kirjoitti stemmat soittajille, kuorolle ja solisteille ja harjoitutti teokset esityskuntoon. Ja kantaatit ovat vain pieni osa hänen sävellyksistään.

Aikalaisiinsa, kuten Händeliin, Vivaldiin, Telemanniin jne., verrattuna Bachin musiikki sisältää paljon enemmän musiikillisia ideoita. Olin kerran Kuhmossa kun belgialainen professori Harry Halbreich esitelmöi Bachin soolosoitinsarjoista. Halbreich kertoi, että nuorena opiskelijana hän sai tehtäväksi purkaa jonkin Bachin sooloviulusarjan ideat osiin ja sovittaa ne sinfoniaksi orkesterille. Maallikkokin näkee, että Bachin nuoteissa on paljon enemmän ”mustaa” kuin esim. Händelin.

Mitä Bach sitten merkitsee nykyään? Miksei hän ole pölyttynyt jonkin museon hyllylle neljännesvuosituhannen aikana? Tässä olen heikoilla jäillä; kuten sanoin, minulla ei ole tukenani minkäänlaisia musiikinopintoja, joten näkemykseni ovat pelkästään henkilökohtaisia tuntemuksiani. Aloitetaan siitä, että Bach oli kontrapunktin mestari, siis sellaisen sävellysstruktuurin, jossa ei ole dominoivaa melodiaa ja sille alisteista säestystä vaan jossa on useita melodioita tukemassa toisiaan. Bachin jälkeen kukaan ei ole hallinnut kontrapunktista sävellystä niin kuin hän (Mozart ylsi yhtä korkealle laadussa mutta ei määrässä). J. S. Bachin jälkeen kontrapunktisen sävellyksen korvasi sonaattimuotoinen säveltäminen, jossa eri teemat vuorottelevat siten, että yksi teema hallitsee kerrallaan, orkesterisäestyksen tukemana. Tällaisen sävellyksen pioneereja olivat Mozart ja J. S. Bachin poika Carl Philip Emanuel.

Olen jo kauan sitten huomannut, että kaoottisen työpäivän jälkeen mikään ei palauta aivoja järjestykseen niin kuin J. S. Bachin musiikki, mutta en tiedä ilmiölle mitään kunnon selitystä. Yksi helppo selitys on tietysti selkeä rytminen poljento, mutta tämä selitys on liian helppo; iskelmämusiikki ei tuota samaa vaikutusta. Ehkä selitystä pitää hakea kontrapunktista, jossa siis soi useita teemoja yhtaikaa niin, että yksikään ei dominoi. Naurakaa, jos haluatte, minähän sanoin, että tämä on omaa spekulointiani, ilman minkäänlaista musiikillista taustaa. Minä ilmeisesti koen musiikin teemat jonkinlaisina puolielollisina olentoina, jotka kontrapunktissa elävät yhtaikaa täydellisessä sopusoinnussa ja rinnakkaiselossa. Jos joku osa puuttuu, sävellys on rikki. Sen sijaan sonaattimuotoisessa sävellyksessä teemat käyvät ikään kuin valtataistelua, joka päättyy pääteeman voittoon (joskus pää- ja sivuteeman synteesiin, mutta suurimman osan teemat vaikuttavat erillään).

Ei tuohon voi löytää oikeata vastausta, sehän on niin mielipide kysymys, mutta kyllä Bach on aikamme säveltäjä, aivan käsittämön, ja mahtava sovittaja.
Ei kyllä, täytyy sanoa että klassisesta musiikista lähtee koko sana musiikki, klassinen musiikki on musiikin a ja ö.
Kuuntelisivatpa nuoretkin enemmän klassista musiikkia, he eivät ymmärrä mitä menettävät.
Eikä se tarkoita sitä että tarvii olla omanlaatuinen nörtti, voihan ne niinsanotut "pissiksetkin" kuunnella, ja ymmärtää.
Itse kuuntelen klassista , hevirockkia ja punkrockkia, mutta klassista ei voi edes verrata näihin kahteen musiikkilajiin, se on niin sanoinkuvaamaton jumalan musiikin lahja. Mutta rakastan silti hevirockkiakin ja punkrokkia, en kuitenkaan liian raskasta.
Kuunnelkaa Bachia!
Eilen ostin Risto Laurialan cd:n, täytyy myöntää että parempaa sovitusta Beethovenillekaan ei voi taiteilija suoda. Ei ihme että sanotaan että risto on suomen paras pianisti, Loistavaa musiikkia, ja upea pianisti

nauttikaa musiikista!

Kun nyt on aktiivisena keskustelut Bachista ja Taikahuilusta, niin oletteko kiinnittäneet huomionne Taikahuilussa olevaan Bach-tyyliseen fuugaan? Ennen kuin Tamino ja Pamina joutuvat kulkemaan tulen läpi, he saavat rohkaisua kahdelta haarniskoidulta mieheltä, joiden taustalla orkesteri soittaa hienon fuugan, joka kuulostaa aivan Bachilta.

Kun aiemmassa viestissäni sanoin, että Bachin musiikilla (ja tietysti samanlaisella musiikilla silloinkin kun se on Mozartin säveltämää) on rauhoittava vaikutus, niin kannattaa huomata, että Taikahuilu ei ole ainoa kohta, jossa Mozart palasi vanhoihin muotoihin tilanteen rauhoittamiseksi. Così fan tutten farssi päättyy upeaan kaanoniin ”E nel tuo, nel mio bicchiero si sommerga ogni pensiero” (näihin pikareihin hukutamme kaikki murheet), mutta se ei ole perinteinen kaanon, koska machomies Guglielmo ei liity siihen vaan mököttää: ”bevessero del tossico” (juokoot myrkkyä). Tällaisen kaanonin, jonka yksi mököttäjä rikkoo, Beethoven kopioi välittömästi Fidelioon (”mir ist so wunderbar”), jossa mököttäjä on Jacquino. Ja hauska parodia siitä on Sevillan parturissa, jossa, kun Almaviva on paljastanut henkilöllisyytensä poliisille, niin kaikki muut jähmettyvät paikoilleen (kaanon ”freddo ed immobile, come una statua”, jäisinä ja liikkumatta kuin patsas), mutta vain Figaro säilyy toimintakykyisenä ja pystyy laulamaan normaalisti.

Tällaiset muiden nopeasti kopioimat Mozartin keksinnöt osoittavat, että Mozart oli kiistatta nero, ilmeisesti se säveltäjä, johon termi kaikkein parhaiten sopii. Sen sijaan laaja konsensus vallitsee siitä, että Bach ei ollut nero vaan pikemminkin protestanttinen työn sankari, joka kyllä kehitti ja uudisti, mutta ei neronleimausten kautta vaan pienin askelin valtavan työmäärän kautta. Bachin keksintöihin kuuluu tiettävästi esim. klavikordin nostaminen säestyssoittimesta virtuoosi-instrumentiksi (jossain Brandenburgilaiskonsertossa, numeroa en tähän hätään muista)

kuinka niin innovoi?. fuuga oli auttamattomasti vanhentunuyt sävellysmuoto jo bachin omana aikana kun mozart sen sijaan kehitti wagnerin mukaan säveltaidetta kaikkein pisimmälle oopperoissaan. pianokonserttojen hitaissa osissa on myös paljon persoonallisia muotoratkaisuja ja mozartin luomaa ja innovoimaa arkkitehtonista rakennetta bee ei joko ymmärtänyt tai halunnut itse käyttää. edistyneimmillään bach on varhaisissa toccatoissaan joita voi pitää eräänlaisena harmonisena löytöretkeilynä. ne ovat paljon modernimpia mitä hän myöhemmin kirjoitti.

mozartin innovoinnista hyvänä esimerkkinä dissonanssikvarteton johdannon lähes atonaalinen kromatiikka tai chopinia ja schubertia enteilevä rohkea kromatiikka a molli rondossa tai f duuri sonaatin 533 hidas osa. muitakin löytyy. pianokonsertto 22 on sen sijaan klassisen orkesterisoitinnuksen paras oppikirja.

Don giovannissa musiikillinen luonnehdinta saattaa juuri yltää niihin edellä kuvattuihin musiikkiin valettuihin objektivoituihin tunnetiloihin jotka mozartin kaltainen nero on objektiivisena sieluntilana nautinnoksemme loihtinut naissankarin vietellessä komendantin tyttären donna annan ja joutuessaan miekkailemaan komtuurin kanssa tai vieteltellessään masetton kihlattua zerlinaa erikoislaatuisen viettelevän la ci darem la mano-dueton A duurissa tai I-näytöksen finaalin tanssiaiskohtaus jossa viva la liberta kaikuu häikäisevän uljaasti ja donin riuhtaistessa zerlinan sivuhuoneeseen josta hän pääsee murtamaan tiensä ulos väkijoukon estelyistä huolimatta.

Kohta jossa kolme erirytmistä tanssia soi synkronisesti, mukana kaikuvat myös menueton sävelet, hämmästyttää rohkeudellaan. Oliko mozart myös polyrytmiikan pioneeri? Leporelloksi naamioitunut don tosin pieksee masetton jota zerlina lohduttaa aariassaan.

Ehkä kaikki eivät vain jostakin syystä halua julistaa sisimpiä tuntojaan ja musiikista tavoittamiaan korkeimmanasteisia psykofyysisiä tiloja koko maailmalle vaan pitävät sellaiset mieluummin omana tietonaan.

Hildesheimerin mukaan edes mozartin vaimo konstanze ei aavistanut millaisia psyykkisiä kokemuksia hänen miehellään oli musiikkia luodessaan luomisaktin aikana älyn vapautumisen tuloksena pyhityksen tuokiossa. Yleensä mozartin kannattajat pätevän lausunnon sijaan tämän musiikista ilmaisevat tunneperäisenä reaktionaan mozartin olevan lähtöisin taivaasta, lähtöisin sieltä, kun toiset säveltäjät saattavat korkeintaan saavuttaa taivaan teoksillaan jossa taivas vertauskuvallisesti ilmaisee mainittuja voimakkaita emotionaalisia kokemuksia erityisesti ehkä mozartin saattaessa vastaanottajansa kokonaan toiseen psykofyysiseen tilaan joka ei ole tästä maailmasta. Tähän pystyvät tietenkin jollakin tavoin kaikki nerokkaat säveltäjät joilla on erityinen transkendentaalinen kyky ilmaista korkeimmanasteisten psykofyysisten tilojen sisimmän ytimen ja olemuksen musiikkiin valettuina objektivoituina tunteina ja sieluntiloina jotka puhtaan mielteen alueelle heijastuessaan kiihdyttävät älyn mukaisia tahdonliikutuksen vastineita tiedoitsevan tullessa tiedoitsemisen puhtaaksi subjektiksi mutta ehkä erityisesti mozart sublimoidessaan maailman koko universaalisuudessaan tiedostamattaan oopperoissaan.

Väittäisin että mozartin jopa vain kuusitoista tai seitsemäntoistavuotiaanakin sävelletty laadukkain musiikki on jokseenkin sitä tasoa mitä väität bachin säveltämäksi kaikkien aikojen parhaimmaksi.

Toistaahan bach ensimmäisissä fuugissaankin temaattista perusväittämäänsä vaikka kuinka monta kertaa yksin perussävellajissa alkeellisen sekvenssimäisissä ja loputtoman toisteisissa varhaisissa amatöörimäisen kömpelöissä toccatoissaan ja fuuga-yritelmissään joissa vain subjektin ja vastasubjektin läsnäoleminen vaikuttaisi tyydyttävän bachin itsekritiikittömät tavoitteet, kuten Gould sanoo. Mozart oli vastaavassa iässä parikymppisenä jo rutinoitunut ja kokenut teknisesti moitteettoman taitava ja voisipa sanoa huomattavan suurikin säveltäjä jonka kirkkomusiikkiteoksissaan viljelemät fuugatkin ovat taatusti bachin siinä iässä säveltämiään edellä kuvattuja fuugia paljon merkittävämpiä musiikilliselta substanssiltaan, vaikka joutuikin salzburgissa toimittamaan omien sanojensa mukaan vähemmän tyydyttäviä hovin roskasävellystehtäviä, serenadeja ja divertimentoja etc. Olihan mizart tuohon mennessä säveltönyt jo kaikki autenttiset viulukonserttonsa, lukuisia italiassa menestyksen saaneita opera serioita joista ascanio alba julistettiin hassen oopperaa paremmaksi, la finta sempicen, bastiennen, munchenissä esitetyn la finta giardinieran, lukuisia messuja, lukemattomia sinfonioita, konserttiaarioita, concertino, fagottikonserttoja, sellokonserton, litanioita, dixit et magnificat,pianosonaatteja, haffner serenadin etc ja bach vasta harjoitteli fuugamuodolla.

Das wohltemperierte klavier on pitkään tunnettu suomen kielessä nimeltään tasavireinen piano vaikka jo melko kauan sitten on pidetty hyvin mahdollisena joskaan ei kokonaan todistettuna että teos on hyvin viritetty piano jossa jokaisen sävellajin karaktääri tulee paremmin esiin.

Sille sielullisten kokemusten tasolle ja alueelle, ihmismielen syvimpiin kerroksiin joihin mozartin myöhäisempi aikuisiällä sävelletty kypsin musiikki johdattaa, ei bachin tekotaitoisella skolastisella polyfonisella tyylillä, monotemaattisena ja monorytmisenä ja vain yhtä affektia kerrallaan käsittelevänä, ole mitään asiaa.

Bach pääsee totuuden nimessä korkeintaan vain puoliväliin siitä mihin mozartin jumalallinen taide yltää suurimmillaan. Mozart olikin aivan ainutlaatuinen musiikillinen nero jonka vertaista ihmiskunnan historia ei toista tunne. "Mozart tunsi ihmissielun salaisuudet kuten vain harva, säveltäjistä ei kukaan."

Mutta jos ihailet vain teknistä taitoa sisällölli

Mozartin c molli messun qui tolliksen kahdeksanäänisen polyfoniataitteen modulaatio g mollista es duuriin on kirkkomusiikin korkein huipentuma sen kyrien ja glorian mahtavan alun lisäksi d molli kyrien ja joidenkin vesperae solennes de confessoren osien ohella etc. H molli messu lienee bachin suurin teos joka ei kuitenkaan yllä mozartin sielun syvyyksiin asti. Voin ihan kokemuksen syvällä rintaäänellä sen todeta.

Mozartilla saattoi olla jonkinlainen bach kriisi c molli messun säveltämisen aikaan ja on oletettu että hän sillä teoksella olisi halunnut säveltää mainitun bachin teoksen veroisen messun sen taaksepäin katsovasta barokin kantaattimessutraditioon kytkeytyvästä epäajanmukaisesta tyylistään, kuoro osissa ilmenevästä bachin vaikutuksesta ja spontaanista vailla mitään tilausta kehkeytymään alkaneesta sävellysprosessista päätellen koska mozartin halua esittää messu salzburgissa vaimonsa kanssa isänsä luona tekemän vierailun yhteydessä ei pidetä riittävän painavana syynä messun säveltämiselle.

Jotta musiikki voisi yltää niihin ihmissielun syvimpiin ja salattuihin viimeisiin kerroksiin ja sopukoihin sen on vapauduttava tekotaitoisen kontrapunktisen satsin kahleista ja jäykästä barokkiarkkitehtuurista tanssisarjoineen hienosyiseen tematiikkaan, tunteiden vaihtelua kuvaavaan teemojen moninaisuuteen, sävellajien rikkaaseen vaihteluun duurin ja mollin välillä häilyvässä tonaliteetissaan, rytmien moninaisuuteen, yksilöllisen tunteen ja ajatuksen ilmaisuun melodian saadessa johtoaseman sonaattimuodon puitteissa monumentaalista sinfonista muotoarkkitehtuuria edustavissa suurissa sinfonioissa jossa toonikan ja dominantin välisestä polariteetista kasvoi rakennetta ohjaava dynaaminen voima kaksivaiheisen päälinjan mukaisessa siirtymisessä ensin toonikasta dominanttiin ja siitä edelleen muihin sävellajeihin ja paluu dominantin kautta takaisin toonikaan.

siten luotu musiikki kuten mozartin suurimmat sinfoniat ja pianokonsertot tai kamarimusiikki voivat ilmaista syvimpiä ja suurimpia tunteita ja jumalan rakkautta ja valon atmosfääriä edustavan olemuksen minkä ihminen voi korkeimmillaan saavuttaa suuren musiikin välityksellä. Bachin musiikki on lähinnä tylsää museomusiikkia.

Aika punnitsee metsurin . Kuten jonkun runkun ketju.

Bach sai pimpsaa. Siksi meillä on toccatat. Fuugat oli esileikkiä.

Yks kolmasosa pianosta on basisti.