Aatamin DNA

cretu---

Raamatun mukaan Eeva tehtiin Aatamin kylkipalasta. Onko tämä osa kertomuksesta tieteellinen kuvaus naisen luomisesta? Ottiko Jumala Aatamista lihaa ja luuta sisältävän kylkipalan, josta kasvatti Eevan? Jos otti, niin miten Eevalla oli naisen sukupuolikromosomi? Saiko hän sen Aatamilta vai tekikö Jumala ensimmäisen mutaation jo luodessaan Eevan? Onko nainen mutaation kautta miehestä syntynyt muunnelma?

Ovatko Raamatun kaksi luomiskertomusta tarkoitetut luonnontieteelliseksi kuvaukseksi siitä, miten ja milloin Jumala loi kaiken? Vai onko niillä vain hengellinen merkitys niille, jotka uskovat Raamatun sanoman? Onko Raamattu tarkoitettu tieteelliseksi kuvaukseksi luomisesta ja luonnosta vai onko se hengellinen kirja, jonka tarkoitus on johdattaa sieluja Jumalan tykö ja opettaa heitä tuntemaan häntä - saamaan pelastus ja elämään iankaikkisesti? Mitäpä palstan kristityt tähän vastaavat?

Useimmat sanovat varmaan, että "sekä että", mutta kumpiko puoli on ollut Raamatun kirjoittajien mielessä ja Jumalan mielessä, jos hän on kerran kirjoitusten syntyyn henkensä kautta vaikuttanut?

Kristityt ja juutalaiset vanhan maan kreationistit eivät pidä Mooseksen ensimmäisen kirjan kahta luomiskertomusta ja niihin viittaavia muita kohtia Raamatussa kirjaimellisena kuvauksena siitä, milloin, miten ja missä järjestyksessä Jumala loi kaiken. He ajattelevat niiden olevan pelkästään hengellisiä opetuksia uskoville, joten ne eivät ole ristiriidassa tieteellisen tutkimuksen tulosten ja luonnosta tehtyjen havaintojen kanssa. Raamatun kirjoituksia ei tulisi pitää lainkaan luonnontieteellisinä kuvauksina siitä, milloin, miten ja missä järjestyksessä Jumala kaiken loi. Niistä käy ilmi vain se totuus, että Jumala on kaiken luonut, mutta sitä ei kerrota, milloin, miten ja missä järjestyksessä Jumala kaiken loi.

Uskonnoista vapaat tai tieteelliseen tutkimukseen kantansa perustavat kreationistit eivät perusta näkemyksiään Raamatun kirjoituksiin, kun tutkitaan sitä, milloin, miten ja missä järjestyksessä Jumala on kaiken luonut. Heidän joukossaan on vanhan maan kreationisteja ja teistiseen evoluutioon uskovia.

Minä pidän maapalloa ja universumia paljon vanhempana kuin nuoren maan kreationistit, mutta en näe teistiselle evoluutiolle olevan kovinkaan paljon todisteita luonnossa. Elämä on silti tieteellisten havaintojen perusteella paljon vanhempaa kuin 6000 vuotta. Tarkkoja ikämäärityksiä ei voida kuitenkaan nykytieteen metodein tehdä, joten en hyväksy sokeasti ateistien ja naturalistien ikämäärityksiä.

16

240

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Miten kirjan viesti voi olla totuus, jos sen lähtökohdat ovat epätosia satuja?

    • cretu---

      Tämän palstan aihe on tieteellinen kreationismi ja älykkään suunnitelman idea eli ID-teoria. On omituista, jos Raamattuun uskovilla ei ole halua tutkia tieteellisesti väitteitä, joita he pitävät kirjaimellisesti tosina Raamatussa. Sellainen väite on Eevan luominen. Jos Jumala olisi tehnyt Eevan Aatamin kyljestä ottamasta lihasta ja luusta (kylkipalasta), niin mitä hän silloin tieteellisesti tarkasteltuna teki?

      • Jumala nukutti Aatamin ja suoritti leikkauksen nukutuksen aikana.
      • Jumala otti palan Aatamin kylkilihaa ja -luuta, josta kasvatti "kloonaamalla" Eevan, Aatamin vaimon.
      • Kloonaaminen on ihmisillä mahdollista nykytieteen valossa ja teoriassa vain naisen munasolusta, joten jos Jumala kloonasi Eevan Aatamin soluista, niin Aatamin olisi pitänyt olla hermafrodiitti, jolla olisi ollut naisen munasarja ja munasoluja, mutta kylkipalassahan niitä munasoluja ei ole, joten.... miten selittää Eevan tekeminen Aatamin kylkipalasta?
      • Koska Aatamilla on täytynyt olla miehen sukupuolikromosomi, niin hänestä kloonatulla "vaimolla" olisi pitänyt olla myös miehen kromosomi. Koska Eeva ei ollut kuitenkaan mies, niin tekikö Jumala kloonauksessa mutaation, jonka seurauksena Eevasta tuli nainen? Hänestä olisi pitänyt tulla mies, joten miten selitätte sen, että hänestä tuli nainen? Vai eikö Eeva olekaan klooni Aatamista?

      En tiedä, onko tätä aihetta käsitelty aiemmin tällä foorumilla, mutta tulipahan nyt kysyttyä tätäkin asiaa. Vastaukseksi odotan "Jumala teki ihmeen" kaltaisia vastauksia, joilla ei ole mitään tekemistä luonnontieteellisen tutkimuksen eikä edes maalaisjärjen kanssa. Fundamentalistinen Raamattu-usko syrjäyttää nämä molemmat.

      On ilmiselvä asia, että Raamattuun uskovat yrittävät todistaa Raamatun kertomuksia luonnontieteellisiksi totuuksiksi, vaikka tieteellisen tutkimuksen tulosten ja luonnosta tehtyjen havaintojen mukaan ne eivät ole tieteellisiä faktoja. Tämä johtaa siihen, että hylätään tieteellisen tutkimuksen tulokset ja sanotaan Raamatun olevan joka tapauksessa totta, jolloin tieteen täytyy olla väärässä. Vilpitön ja puolueeton tutkija ei tee tieteellistä perusoletusta Raamatun kertomusten tai minkään uskonnollisen lähteen perusteella.

      Oikea tapa tehdä tiedettä on antaa havaintojen ja tutkimustulosten puhua puolestaan. Jos ne kumoavat Raamatun kirjaimellisen tulkinnan virheellisenä, niin silloin Raamatun kirjaimellinen tulkinta on virheellinen eikä sitä tule pitää luonnontieteellisenä totuutena. Asia on näin yksinkertainen, mutta kuinka moni Raamattuun uskova on valmis toimimaan tällä tavalla? Helvetin ja yhteisöstä erotetuksi tulemisen pelko estävät tunnustamasta Raamatun kirjaimellista tulkintaa virheelliseksi ja tieteellisen tutkimuksen tulosta totuudeksi.

    • cretu---

      Vielä 1500-luvulle asti ajateltiin, että aurinko, kuu ja tähdet kiersivät maapalloa, joka on universumin keskus. Tämä geosentrinen eli maakeskinen maailmankuva oli vallassa myös kristinuskossa. Kun Kopernikus osoitti vuonna 1530 julkaistussa teoksessaan Commentariolus, että maa kiertää aurinkoa, niin sen seurauksena maakeskinen maailmankuva hylättiin vähitellen. Silti monet fundamentalistiset kristityt kuten Martti Luther ja luterilaiset pitivät vielä pitkään kiinni maakeskisestä maailmankuvasta. Kopernikuksen selittämää aurinkokeskeistä mallia pidettiin totuuden vastaisena.

      Maakeskisen mallin perusteet olivat antiikin kreikassa, mutta keskiajan kristityt omaksuivat sen ja uskoivat Raamatun kirjoitusten puoltavan sitä näkemystä. He olivat kuitenkin väärässä.

      Kun sovitat tuota kristittyjen tekemää virhettä suhteessa luonnontieteellisiin faktoihin nykyisenä aikana, niin saatat huomata Raamatun kirjaimellisen tulkinnan johtavan joissakin tapauksissa pois totuudesta sen sijaan, että se ilmoittaisi totuuden. Niinpä olisi syytä kyseenalaistaa Raamatun kahden luomiskertomuksen ja Nooan ajan kahden vedenpaisumuskertomuksen kirjaimellinen tulkinta. Ovatko ne varmasti "silminnäkijöiden" kuvauksia tapahtuneista asioista vai eivät? Ovatko ne kirjaimellista Jumalan puhetta muinoin eläneille ihmisille, niin että ne kertovat meille luonnontieteellisiä totuuksia? Vai ovatko ne jotakin muuta, jolloin luonnontieteellisen tutkimuksen tuloksia ja luonnosta tehtyjä havaintoja voidaan pitää totuutena, mutta Raamatun virheellistä kirjaimellista tulkintaa ei?

    • cretu---

      Älykkään suunnitelman idean eli ID-teorian merkittävänä uranuurtajana pidetään William A. Dembskiä. Hän on kyseenalaistanut nuoren maan kreationismin ja antanut tukea vanhan maan kreationismille. Dembski väitti nuoruudessaan, että Nooan ajan tulva oli paikallinen tulva Lähi-idässä sen sijaan, että se olisi ollut globaali. Hän muutti mieltään uskonnollisen painostuksen vuoksi ja tunnusti erehtyneensä tässä väitteessään. Ilman uskonnollista painostusta ja yhteisöstä erotetuksi tulemisen pelkoa hän olisi saattanut päätyä toiseen johtopäätökseen.

      Me tiedämme varmuudella sen, että Raamattua erehtymättömänä Jumalan sanana pitävät kristityt antavat uskonsa ja kristillisen suuntauksensa mukaisen Raamatun tulkinnan vaikuttaa siihen, millä tavalla he tulkitsevat tieteellisen tutkimuksen dataa ja luonnosta tehtyjä havaintoja. He tekevät kaikkensa saadakseen kumottua tieteellisen tutkimuksen tulokset ja johtopäätökset, joiden mukaan universumi ja maapallo ovat paljon vanhempia kuin noin kuusituhatta vuotta. He joutuvat tekemään sen virheellisen lähtöoletuksen vuoksi, jonka mukaan Raamattu on kirjaimellisesti totta ja kertoo totuuden luonnontieteellisistä asioista. Koska he eivät voi tunnustaa uskonsa vuoksi mitään muuta totuutta, ovat he pakotetut hylkäämään tieteellisen tutkimuksen tulokset ja pitämään totena Raamatun virheellisen tulkinnan sen sijasta. He ovat sulkeneet sillä tavalla itsensä luonnontieteellisten totuuksien tuntemisen ulkopuolelle sikäli kuin Raamatun kirjaimellinen tulkinta on virheellinen ja luonnosta tehdyt tieteelliset havainnot ovat tosia.

      Oikea tapa tehdä tiedettä on unohtaa oma maailmankatsomus ja usko, kun tieteellisiä havaintoja ja johtopäätöksiä tehdään. Koska maailma on Jumalan luoma, niin myös se on "Jumalan ilmoitusta" tai "puhetta" ihmisille. Tämä luonnosta todettavissa oleva Jumalan sanan ilmoitus ei voi olla kirjoitettua Jumalan sanan ilmoitusta vastaan. Jos luonnosta tehdyt havainnot todistavat jotakin muuta kuin Raamatun kirjaimellinen tulkinta, niin silloin jälkimmäinen on virheellinen ja se tulee hylätä. Jumalan ilmoittama totuus on silloin luonnontieteellisen tutkimuksen tuloksen kautta saatu faktatieto eikä se perustu enää vääristyneeseen uskoon, jossa pidetään totena virheellisiä Raamatun tai jonkin muun pyhän kirjan tai sanoman tulkintoja.

      Nuoren maan kreationismi perustuu lähtökohdaltaan Raamatun kirjaimelliseen tulkintaan, ei luonnosta tehtyihin havaintoihin ja luonnontieteellisen tutkimuksen tuloksiin. Kun nämä ovat ristiriidassa keskenään, niin fundamentalistiset kristityt ovat hyökänneet tieteellisiä teorioita ja havaintoja vastaan todistaakseen oman Raamatun tulkintansa olevan totta ja tieteellisesti todistettavissa. Tähän ei ole hyvistä yrityksistä huolimatta pystytty, sillä monet asiat todistavat yhä vielä vanhasta universumista ja vanhasta maasta. Elämäkin on vanhempaa kuin nuoren maan kreationistit sanovat sen olevan. Myös maalaisjärki puoltaa vanhan maan ja universumin teorioita sekä sitä, että elämää on ollut maapallolla kauemmin kuin kuusituhatta vuotta. Vaikka varmoja ikämäärityksiä ei voitaisi vielä tehdä, niin pääsemme lähelle totuutta hylkäämällä virheellisen kirjaimellisen Raamatun tulkinnan. Se on hyvä alku kohti luonnontieteellisten totuuksien löytämistä.

      Luettavaa ja lähteitä:

      Creation Science – Old Earth Ministries
      http://www.oldearth.org/

      Geology and Creation Science
      http://www.oldearth.org/geology.htm

      Age of Rock, 100 Reasons the Earth is Old
      https://ageofrocks.org/100-reasons-the-earth-is-old/

      William A. Dembski, Southwestern Baptist Theological Seminary flood controversy
      http://apps.usd.edu/esci/creation/age/index.html

      Old Earth Creationism and the Fall, artikkeli sisältää kirjan ”The End of Christianity: Finding a Good God in an Evil World” selitystä
      http://www.equip.org/article/old-earth-creationism-and-the-fall/

      • cretu---

        Korjaus yhteen linkkiin:

        William A. Dembski, Southwestern Baptist Theological Seminary flood controversy
        https://en.wikipedia.org/wiki/William_A._Dembski#Southwestern_Baptist_Theological_Seminary_flood_controversy

        Mitä mieltä nuoren maan kreationistit ovat siitä, että yksi heidän arvostamistaan ID-teorian isistä on vanhan maan ja vanhan universumin ja vanhan elämän teorioiden kannalla? Vaikka hän on fundamentalisti kristitty (SW baptisti), niin hän pitää linkkien perusteella paremmin perusteltuna vanhan maan ja vanhan elämän teoriaa.


    • "Mitä mieltä nuoren maan kreationistit ovat siitä...."

      He ovat sitä mieltä, että Dembski on oikeasta uskosta luopunut harhaoppinen. Ei näitä asioita uskovien piirissä järjellä ratkaista.

    • näinsevaanmenee

      "On omituista, jos Raamattuun uskovilla ei ole halua tutkia tieteellisesti väitteitä, joita he pitävät kirjaimellisesti tosina Raamatussa."

      On vielä omituisempaa että he eivät suurinsurminkaan halua että Raamatun totuudellisuus tutkitaan tieteellisesti.

      Olisi varsin järkevää ja loogista että ensin todistetaan että Raamattu pitää paikkansa että voitaisiin vedota asioihin joiden pitäisi Raamatun mukaan olla totta.

      Nyt todistusketjussa on Behemothin mentävä aukko kun Raamattuun vedotaan todisteena mutta sen oikeellisuutta ei saada todistettua muulla kuin uskomuksilla ja Raamatulla päähän hakkaamalla, tehostamalla sitä uhkauksilla ikuisesta kadotuksesta.

    • cretu---

      Kovin on hiljaista jälleen kerran... nuoren maan kreationistien ja Raamattuun uskovien osalta.

      • SitäSeOn

        Heille on pääasia, ettet usko tieteen tuloksiin. Muuta kerettiläisyyttä katsotaan läpi sormien, kunhan et vaan puolusta evoluutioteoriaa.
        Samanlainen kaksinaismoralismi on varsin yleistä fundamentalistisissa uskonlahkoissa. Hulluillekin väitteille hymistellään, kunhan puhuja on oikealla asialla.


      • cretu---

        Mahtaakohan Dembski olla matkalla "helvettiin" näiden fundamentalistien mielestä?

        Sellaista voisi ajatella heidän kirjoitustensa ja sanojensa perusteella. Merkillistä.

        No, hyvää on se, että ovat ottaneet tältä "harhaoppiselta" vastaan hänen totuudenmukaisen teoriansa ja johtopäätökset älykkäästä suunnitelmasta (ID-teoria).

        Sitä eivät ateistit voi oman virheellisen lähtöoletuksensa vuoksi hyväksyä (virheellinen lähtöoletus: Jumala/luoja/älykäs suunnittelija ei ole olemassa, joten...).


    • Miehessä on kaikki samat kromosomit kuin on naisessakin. Jumala otti Adamin luukudoksesta tarvittavat kromosomit, poisti Y-kromosomin ja kopioi X-kromosomin. Miehinen sukupuoli määräytyy X-kromosomin epigeneettisellä inaktivoinnilla.

      • Kertooko raamattu tuon kaiken? Kromosomien välppäyksen myös?


      • cretu---

        Jumala teki siis mutaation kaltaisen muutoksen Aatamin perimässä ja siirsi sen muunnellun perimän Eevaan. Näin oletinkin tavallasi uskovien vastaavan, ellei sitten vedota "Jumalan tekemään ihmeeseen", jota ei voida tieteellisesti tutkia tai selittää.

        Toki tuohonkin vastaukseen sisältyy implisiittisesti "ihmeitä", koska kylkipala ei ole koko ihminen. Jumalan on täytynyt siten kasvattaa kylkipalasta kokonainen nainen ja se on luomis-ihme, jota ei tieteellisesti voitane selittää, ellei viitata laboratiorio-oloissa kasvatettavaan solukkoon ja siitä syntyvään lajinsa uuteen yksilöön. Tätä tapahtuu tieteistarinoissa. Myös UFO-uskovat ajattelevat avaruusolioiden tekevän kokeita ihmisillä avaruusaluksissa olevissa laboratorioissa.

        Yksi uskomus onkin se, että avaruusoliot ovat Aatamin ja Eevan luomisen takana samoin kuin Raamatun kirjoitusten takana. Se oletus ei kuulu kuitenkaan luonnontieteellisen tutkimuksen ja älykkään suunnitelman idean tarkkailun piiriin, joten jääköön tähän "heittoon" se spekulaatio.


      • "Jumala otti Adamin luukudoksesta tarvittavat kromosomit, poisti Y-kromosomin ja kopioi X-kromosomin."
        Miksi Aatamilla olisi ollut ensimmäistäkään kromosomia?
        Kommenttisi sisältää ahaa-elämyksen siitä, miksi koko luomistarinasi on satua. Jos sen keksii, niin ei liene pelkoa pudota kreationistiksi.


      • cretu--- kirjoitti:

        Jumala teki siis mutaation kaltaisen muutoksen Aatamin perimässä ja siirsi sen muunnellun perimän Eevaan. Näin oletinkin tavallasi uskovien vastaavan, ellei sitten vedota "Jumalan tekemään ihmeeseen", jota ei voida tieteellisesti tutkia tai selittää.

        Toki tuohonkin vastaukseen sisältyy implisiittisesti "ihmeitä", koska kylkipala ei ole koko ihminen. Jumalan on täytynyt siten kasvattaa kylkipalasta kokonainen nainen ja se on luomis-ihme, jota ei tieteellisesti voitane selittää, ellei viitata laboratiorio-oloissa kasvatettavaan solukkoon ja siitä syntyvään lajinsa uuteen yksilöön. Tätä tapahtuu tieteistarinoissa. Myös UFO-uskovat ajattelevat avaruusolioiden tekevän kokeita ihmisillä avaruusaluksissa olevissa laboratorioissa.

        Yksi uskomus onkin se, että avaruusoliot ovat Aatamin ja Eevan luomisen takana samoin kuin Raamatun kirjoitusten takana. Se oletus ei kuulu kuitenkaan luonnontieteellisen tutkimuksen ja älykkään suunnitelman idean tarkkailun piiriin, joten jääköön tähän "heittoon" se spekulaatio.

        Miksi jumala leikki kromosomeilla ja perimällä?
        Mihin valmiiksi luotu täydellinen organismi, jumalan kuva, tarvitsee perimää? Kun huomataan samalla, ettei "rappeutuminen" vielä ole perustelu sille? Vai tiesikö jumala etukäteen, että kylkiluusta tehty nainen houkuttelee heidät syntiinlankeemukseen, jonka rangaistukseksi pitää jo etukäteen luoda "rappeutuva" perimä?

        Jos jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen, montako X/Y -kromosomia jumalalla on? Miten muuten jumalan perimä on?


      • cretu--- kirjoitti:

        Jumala teki siis mutaation kaltaisen muutoksen Aatamin perimässä ja siirsi sen muunnellun perimän Eevaan. Näin oletinkin tavallasi uskovien vastaavan, ellei sitten vedota "Jumalan tekemään ihmeeseen", jota ei voida tieteellisesti tutkia tai selittää.

        Toki tuohonkin vastaukseen sisältyy implisiittisesti "ihmeitä", koska kylkipala ei ole koko ihminen. Jumalan on täytynyt siten kasvattaa kylkipalasta kokonainen nainen ja se on luomis-ihme, jota ei tieteellisesti voitane selittää, ellei viitata laboratiorio-oloissa kasvatettavaan solukkoon ja siitä syntyvään lajinsa uuteen yksilöön. Tätä tapahtuu tieteistarinoissa. Myös UFO-uskovat ajattelevat avaruusolioiden tekevän kokeita ihmisillä avaruusaluksissa olevissa laboratorioissa.

        Yksi uskomus onkin se, että avaruusoliot ovat Aatamin ja Eevan luomisen takana samoin kuin Raamatun kirjoitusten takana. Se oletus ei kuulu kuitenkaan luonnontieteellisen tutkimuksen ja älykkään suunnitelman idean tarkkailun piiriin, joten jääköön tähän "heittoon" se spekulaatio.

        "Yksi uskomus onkin se, että avaruusoliot ovat Aatamin ja Eevan luomisen takana samoin kuin Raamatun kirjoitusten takana. Se oletus ei kuulu kuitenkaan luonnontieteellisen tutkimuksen ja älykkään suunnitelman idean tarkkailun piiriin, joten jääköön tähän "heittoon" se spekulaatio."

        Älä lainkaan häpeä "älykkään suunnitelman" ufo-uskomuksia: sehän ei kuulema lainkaan ota kantaa tuohon älykkääseen suunnittelijaan, joten se voi tietysti olla myös ufomies.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Paskakaivo Kuhmo

      Moniko teki uuden saostuskaivon, joka erittelee paskan ja nesteet imeytyskenttineen maassa taloissa. Kaikkien talojen pi
      Kuhmo
      73
      4665
    2. Uskotko yliluonnolliseen?

      Mitä jos tämä ns. kaivattusi on loitsunut sinut? Olettekos sitä ajatelleet, niinpä. Ette todellakaan. :D
      Ikävä
      107
      4151
    3. Miten sinut

      Voisi hurmata uudelleen?
      Ikävä
      63
      3730
    4. Mitä kuuluu?

      Toivottavasti sulla oli hyvä päivä tänään. Täällä on taas ollut niin negatiivista juttua. Oli pakko tulla sanomaan sinul
      Ikävä
      38
      2911
    5. Uskallatko katsoa pitkään silmiin

      kaivattuasi, jos olette samassa tilassa? Alkaako sydän jyskyttää, jos katseet jumittuvat? Pelkäätkö ulkopuolisten huomaa
      Ikävä
      69
      2670
    6. Keilahalli

      Onneksi rakennettiin aikoinaan se keilahalli, se pelastaa eläinpuistoyhtiöiden sekä koko Ähtärin kaupungin talouden!
      Ähtäri
      28
      2663
    7. Heippa mies......

      Milloin rakastellaan vai odotetaanko vielä 10 vuotta?
      Ikävä
      55
      2637
    8. Elämäni rakkaus

      Olet aina ollut ja luultavasti niin pysyykin 😘
      Ikävä
      39
      1977
    9. Huomenta rakas

      Olet varmasti jo työn touhussa. Ahkera alfamies kun olet. 😅❤️
      Ikävä
      47
      1948
    10. Uskallanko vielä kaivata sinua?

      Siitä on niin kauan aikaa. Harmi, kun kaikki meni niin kuin meni. Elämässä oli aika raskasta silloin, ja näen sen sinun
      Ikävä
      16
      1916
    Aihe