Kasvissyöjä Adolf Hitler ja eläinoikeudet

Kolmannen valtakunnan eläinoikeudet

2/03 Teksti: Aslak Aikio

Yleisessä mielikuvassa absoluuttista pahuutta edustava kansallissosialistinen Saksa oli eläinsuojelun edelläkävijä, ja natsien eläinsuojelun keskeiset ajatukset on nykyisin yleisesti hyväksytty ja sisällytetty länsimaiseen lainsäädäntöön. Heidän jyrkimmätkin kaiken eläinten hyväksikäytön kieltävät ajatuksensa ovat edelleen hengissä.
- Kirjoittaja on väestöhistorian tutkija Oulun yliopistossa

Kolmannen valtakunnan edelläkävijän rooli modernin eläinoikeuskäsityksen kehittelyssä on nykyiselle eläinoikeusliikkeelle hankala paikka. Olihan kolmannen valtakunnan brutaali yhteiskuntakokeilu myöskin kokeilu sellaisesta yhteiskunnasta, jossa pyrittiin systemaattisesti toteuttamaan hyvin radikaaleja eläinoikeustulkintoja. Asian kiusallisuuden takia moni eläinten oikeuksien ajaja vaikenee koko asiasta. Esimerkiksi Peter Singerin klassikoksi muodostuneessa teoksessa Animal Liberation (1975, suomeksi Oikeutta eläimille 1991) ei mainita koko asiaa. Hän jättää teoksen pikkutarkassa historiaosuudessa ajanjakson 1880-1945 kokonaan käsittelemättä. Koska kirjoittaja on selvästi hyvin perehtynyt aiheeseensa, niin kyseessä on tuskin vahinko. Hän viittaa natsien ihmiskokeisiin nykyisiin eläinkokeisiin verrattavina ja tuo niitä vastaan buddhalaisuuden periaatteet eläimiä puolustavana tekijänä. Tämä on asiaa tuntevalle lukijalle kiusallista luettavaa, koska natsitkin vetosivat buddhalaisuuteen vastakohtana kristinuskon - jota pitivät yhtenä juutalaisuuden haarana - eläinvihamielisyydelle.
Osa valitsee ratkaisukseen asian jyrkän kieltämisen. Tyypillisintä on, että Hitlerin kasvissyönti kiistetään sillä, että hänen epäillään joskus syöneen kyyhkysen. Erilaisilta militanteilta eläinoikeus- ja veganismikotisivuilta on helppo löytää selvää valehtelua, joissa kielletään koko asia. Luonnonsuojelun historian erikoinen sivujuonne ei kuitenkaan häviä mihinkään. Yhteydet ja ennen kaikkea erot nykyiseen eläinoikeusajatteluun tulisivatkin tiedostaa, sekä eläinaktivistien että heidän vastustajiensa keskuudessa.


Maailman tiukammat eläinsuojelulait

28. päivä elokuuta 1933 miljoonat saksalaiset olivat kokoontuneet radion ääreen. Puolisen vuotta jatkuneen natsivallan aikana uusien isäntien tavat olivat tulleet tutuksi ja kansalaiset olivat oppineet, että he tarkoittivat mitä sanoivat. Tärkeitä puheita oli opittu seuraamaan. Kolmannen valtakunnan Preussin asiain ministeri Hermann Göringin tiedettiin pitävän tärkeän linjapuheen. Ministeri puhui vain yhdestä asiasta: kahta viikkoa aikaisemmin julistamastaan vivisektion kiellosta. Vivisektiolla tarkoitettiin eläinkokeita, nimenomaan tuskallisia ilman nukutusta ja kivunlievitystä tehtäviä leikkauksia, elävältä leikkaamisia. Hän perusteli määräystään viitaten saksalaisen rodun ainoalaatuiseen historialliseen veljeyteen eläinten kanssa ja vetosi siihen, kuinka eläimet ja arjalaiset ovat tuhansien vuosien ajan jakaneet kodit, pellot ja taistelut yhteistyössä ja aseveljinä. Lopuksi Göring teki selväksi, mikä odottaa määräyksen rikkojia. Ne, jotka edelleen kuvittelisivat voivansa kohdella eläimiä kuten hengettömiä tavaroita, tultaisiin siirtämään välittömästi keskitysleireihin.

Göringin tiukka linja ei ollut poikkeus. Näkemys ei ollut poliittista retoriikkaa vaan kansallissosialismin kovaa ydintä, ajatusta arjalaisen rodun ja luonnon yhteydestä. Natsit säätivätkin nopeasti valtaansa tulon jälkeen historian tiukimmat eläinsuojelulait. Luonnonsuojelualueita uhanalaisten eläinten turvaksi perustettiin eri puolille valtakuntaa. Jo varhaisissa suunnitelmissa kokonaisia alueita, muun muassa Liettua ja suuret osat Ukrainaa, suunniteltiin metsitettäväksi luonnontilaisiksi kunhan niiden väestö saataisiin tuhottua. Kolmas valtakunta rauhoitti ensimmäisenä maailmassa suden, mikä oli omana aikanaan täysin uskomaton teko. Jopa kalojen ja hummereiden kohtelusta laadittiin pikkutarkat määräykset. Niitä myös valvottiin; kaikista Saksan ammattikunnista eläinlääkäreistä suurin prosentti kuului kansallissosialistiseen puolueeseen.

Vuoden 1933 lopulla voimaan tullut Saksan eläinsuojelulaki (Tierschutzgesetz) oli maailman ensimmäinen, joka määritteli eläimille oikeudet sellaisenaan (um ihrer sebst wille) ihmisen tarpeista ja tunteista riippumatta. Laki oli myös ensimmäinen, joka poisti erottelun koti- ja villieläinten välillä. Se määritteli lain kohteiksi "kaikki elävät olennot, jotka luetaan eläimiksi yleisessä kielenkäytössä ja luonnontieteellisesti. Rikosoikeudellisessa mielessä ei ole mitään eroa kotieläinten ja muiden, korkeampiarvoisten ja alempiarvoisten tai ihmisille hyödyllisten ja haitallisten eläinten välillä". Ilmaisut ovat nykyisin hieman erilaisia, mutta kaikkien länsimaiden eläintensuojelulait pohjautuvat nykyisin näihin periaatteisiin.

Useat johtavat natsit, mm Hitler ja Himmler, olivat kasvissyöjiä ja luonnonsuojelijoita vakaumuksellisista syistä. Hitler tosin ilmeisesti silloin tällöin lankesi lapsuutensa itävaltalaisiin vuoristoherkkuihin, makkaraan, riistaan ja ilmakuivattuun kinkkuun. Joka tapauksessa hänen suunnitelmiinsa sisältyi lihansyönnin kieltäminen koko arjalaisten hallitsemassa Euroopassa.

Himmler vihasi metsästystä. Suomalais-virolaiselle lääkärilleen Felix Kerstenille hän lausui: "Kuinka voitte saada nautintoa, Herr Kersten, ampumalla suojasta avuttomia luontokappaleita, jotka samoilevat metsän siimeksessä viattomina, puolustuskyvyttöminä ja mitään aavistamatta? Se on todellista murhaamista. Luonto on suunnattoman kaunis ja jokaisella eläimellä on oikeus elää." Hän myös ilmeisesti käytti käsitettä "eläinoikeudet" ensimmäisen kerran nykyaikaisessa mielessä artikkelinsa otsikkona vuonna 1934 SS:n perhejulkaisussa. Kirjoituksessa hän ihaili keskiajan saksalaisia, jotka eivät tappaneet rottia, vaan haastoivat nämä vertaisineen oikeuteen, missä niitä puolusti asianajaja ja niille annettiin mahdollisuus parantaa tapansa ja lopettaa mellastus viljavarastoissa. Tämä syvää ja lempeää kiintymystä luontoon ja eläimiin osoittava oli toisaalta kylmäverinen fanaatikko, joka komensi SS-joukkoja, Gestapoa ja saksan keskitysleirejä tunnetulla tehokkuudella.

Ruotsalainen historioitsija Peter Englund on kiinnittänyt huomiota natsijohtajien ristiriitaiseen persoonallisuuteen. Useat heistä olivat ihmisvihaajia, joiden oli hyvin vaikea käyttäytyä luontevasti ihmisten seurassa. Tämän he korvasivat läheisellä suhteella eläimiin. Korostettu henkilökohtainen rakkaus lemmikkeihin, kuten Hitlerillä ja Rudolf Hessillä, sekä syvä luonnonsuojeluvakaumus olivat sisäinen perustelu sille, että "olenhan minä hyvä ihminen, olenhan." Psykologisoiva perustelu on hieman onnahtava, mutta siinä voi olla perää.


Ei eroa ihmisten ja eläinten välillä

Natsien kuva ihmisen ja luonnon suhteesta oli mystinen ja vulgaaridarvinistinen. Nykyiset eläinoikeusliikkeet perustavat ajatuksensa ihmisten ja eläinten tasa-arvoon. Kansallissosialistinen ideologia perusteli samankaltaiset ajatukset epätasa-arvolla. Ihmisen ja eläimen välillä ei nähty eroa vaan hierarkkinen jatkumo. Ylimpänä kansallissosialismin luontokuvassa olivat rotupuhtaat arjalaiset, sitten tulivat eläimet, joista ylimpiä ja kunnioitetuimpia olivat voimakkaat muut valtansa alle alistaneet pedot. Sitten tulivat muut eläimet ja lopulta ali-ihmiset. Korkeimmalla tasolla olevilla oli moraalinen velvollisuus puolustaa heikompia veljiään. Ihmisyys käsitteenä kiellettiin kokonaan.

Natsit ratkaisivat eläinten oikeuksien eettisen problematiikan vetämällä rajan eläinten ja ali-ihmisten väliin. Tiukat eläintensuojelulait ja koe-eläinohjeet eivät näin koskeneet ali-ihmisiksi luokiteltuja. Jos joku olisi esimerkiksi kuljettanut teuraseläimiä kuten juutalaisia kuljetettiin tuhoamisleirille, hänet olisi ammuttu. Tiukkoja eläinkoeohjeita jouduttiin kuitenkin käytännössä lieventämään, koska enimmäkseen lääkärit eivät olleet halukkaita korvaamaan koe-eläimiä ihmisillä. Mengelen kaltaiset vakaumukselliset kansallissosialistit olivat poikkeus. Brutaaleinta on, toisin kuin monesti väitetään, että natsien ihmiskokeet olivat osin menestyksiä. Esimerkiksi hypotermian käypä hoito perustuu edelleen niihin.

Natsien eläinoikeudellisen ajattelun taustalla oli pitkä ideologinen perinne. Jo 1800-luvun romantiikan nousun myötä saksalaisessa ajattelussa oli maalailtu nationalismin hengessä mystistä yhteyttä luontoon ja eläimiin. Yksi keskeinen vaikuttaja oli säveltäjä Richard Wagner, joka perusteli sekä kasvissyöntiä että eläinkokeiden vastustusta juutalaisvastaisuudella. Juutalaisilta peräisin olevan lihansyönnin ja eläinten sorron hän katsoi turmelleen puhtaan saksalaisen rodun, ja eläinkokeet hän yhdisti juutalaisten kosher-teurastukseen.

Nämä ajatukset ja näkemyksen velvollisuudesta suoraan toimintaan vivisektiolaboratorioita ja niiden henkilökuntaa vastaan natsit omaksuivat suoraan häneltä. Juutalaisvainojakin perusteltiin osittain eläinten suojelulla: Juutalaiset olivat eläinten sortajia, joten hyökkäykset heitä vastaan olivat oikeutettua heikkojen puolustusta ja sellaisena moraalinen velvollisuus. Tämä tekee kansallissosialismin edistyksellisistä ajatuksista vaikeita käsitellä; ne olivat suorassa yhteydessä heidän politiikkansa pimeimpiin puoliin.

Historian taakka

Kolmannen valtakunnan romahtamisen jälkeen suurin osa natsien eläinsuojelulainsäädännöstä purettiin. Susi metsästettiin sukupuuttoon ja luonnonsuojelualueita ohjattiin maanviljelyskäyttöön. Saksassa historian taakka rasitti kaikkea luonnonsuojeluun ja kasvissyöntiin liittyvää 70-luvun alkupuolelle saakka ja vieläkin moni vanhempi saksalainen yhdistää kasvissyönnin ensimmäiseksi Hitleriin. Kolmannen valtakunnan eläinsuojelunäkemykset nousevat kuitenkin silloin tällöin esiin äärioikeiston sisällä. Englannissa hieman aatteensa teoriaa lukeneet uusnatsit ovat pyrkineet mukaan Animal rights -liikkeeseen. USA:ssa on puhuttu Green Nazi -ilmiöstä ja Göringin kuuluisa puhe on helppo löytää Internetistä uusnatsien kotisivuilta.

Suomessa natsien ideologinen perinne elää Pentti Linkolan ajattelussa. Kansainvälisessä keskustelussa Linkola on luokiteltu aatesuunnan jatkajaksi. Suomessa ei asiasta mitään tiedetä, joten siihen ei ole kiinnitetty huomiota. Tietoisuus ideologisesta perinnöstä löytyy kuitenkin Linkolan omistakin kirjoituksista. Ehkä selvimmin tämä näkyy hänen kirjoituksessaan Hiidenkivi-lehdessä (1/2001) ja sitä seuranneessa keskustelussa. Hän määrittelee eettisesti ylivoimaisiksi "natsismin kaltaiset maailmankatsomukset, jotka korostavat ihmisen laatua ja moraalista ryhtiä" ja valittelee toisen maailmansodan onnetonta lopputulosta. Ehkä olennaisin ero on siinä, että kun natsit luokittelivat ihmisten luontosuhteen laadun rodullisesti, Linkola tekee saman yhteiskunnallisen aseman ja poliittisen ajattelun perusteella. Luonnolle ja yhteiskunnalle vaarallisiksi ja oikeuksiltaan rajoitettaviksi hän katsoo työväenluokan ja vasemmistolaiset.

Linkolan ihmisvihainen syväekologia on kuitenkin ilmeisesti vähemmistönä suomalaisten eläinaktivistien ajattelussa. Useimmat taitavat nojata singeriläiseen näkemykseen tasa-arvosta ja oikeuksien leviämisestä ihmisten piirin ulkopuolelle. Vaikka nämä luonnon ja eläinten suojelun yleisemmät nykyperustelut ja kansallissosialismin ajatukset eroavat toisistaan, ovat johtopäätökset kuitenkin niin samanlaisia, että Natsi-Saksa-kysymys on kiusallinen nykyisille eläinoikeusaktivisteille. Kansallissosialismin luontokäsitys onkin epäilemättä kivulias niille ihmisille tai ideologioille, jotka pitävät kasvissyöntiä ja eläinten oikeuksien tiedostamista merkkinä omasta moraalisesta ylemmyydestään. Ajatushan on tarkalleen sama kuin natseillakin. Suurin osa kuitenkin ymmärtänee, ettei heidän ideologiansa "pahuus" tarkoita sitä, että kaikki ajatukset jotka ovat samoja kuin heillä, olisivat sinänsä pahoja. Eivätkä kaikki natsien ideat olleet ensi sijassa pahoja omituisista perusteluistaan huolimatta, vaan niitä tulee tarkastella osana laajempaa eurooppalaista aatehistoriaa ja sen kehitystä.
http://kaltio.posiona.net/index.php?25