Katastrofiapu ja keräykset

Hyvä huomio mm. "rekisterihakemuksen ajankohdasta". Eli se ei vielä anna oikeutta itse keräystoiminnalle. Toiseksi yhdistyksen rekisteröinti tapahtuu maistraatissa ja esim. valtakunnalisen keräysluvan myöntää aina lääninhallitus, mutta paikallisen keräysluvan (kunnassa/kaupungissa) poliisiviranomainen. Nämä seikat on syytä muistaa ja huomioda niin keräyksestä vastaavan järjestön, kuin itse keräykseen osallistuvan yksittäisen kerääjän ja keräykseen osallistuvan lahjoittajan.

Keräysluvan myöntamiselle pitää ollaa omat perusteensa. Aivan ensimmäiseksi täytyy muotoseikkojen täytyä. Sen lisäksi toiminta ja erilaiset näytöt tukevat keräysluvan myöntämistä - niin luulen, jos perusteet eivät ole vuosien takaa muutuneet. Pelkä voimakas halu, into ja esim. kontaktipinta katasatrofissa mukana olemisen kautta - vaikka se tärkeä kokemus onkin, ei yksin vielä riitä keräyksen aloittamiseen valtakunnallisesti.

Yhdistyksen kyllä voi perustaa ja hakea sille ry-merkintää maistraatista, mutta sekään ei vielä riitä keräystoiminnan aloittamiseen - laillisesti.
Tiettävästi yhdistyksen pitää olla toiminut ainakin vuoden, että voi saada keräysluvan, jos ei ole muuttunut.
Muodollisia kannuksia pitää siis vielä hankkia itse toiminnalla, saadakseen valtakunnallisen keräysluvan lääninhallitukselta.

Ymmärrän, että ko. lääninhallituksen myöntämä keräyslupa esim. Sri Lankan katastrofiavulle Suomessa, voi alkaa julkisesti vasta luvan myöntämispäivästä. Mikä on hyvin tärkeää huomioida, jos aikoo markkinoida ja mainostaa asiaansa esim. nettisivuilla. Luvan tulee olla tällöin myönnetty ja lupanumero myös esittää.
Tämä kaikki on asian puolesta, eikä sitä vastaan.

Pähkinän kuoressa: muotoseikat aina ensin kuntoon - Suomessa.

Sri Lankan muotoseikoista en tiedä, mutta sen tiedän, että maa on turistille tosi kiintoisa ja innostava - käydä, mutta itse eläminen siellä pidenpään, muualla kuin hotellissa, on ihan toista, mikä vaatiikin jo sitten tosi paljon. Eli suomalainen elämäntapa on käännettävä ylös alaisin, kuten tiimalasi - josko sekään riittää kuvaamaan arkielämää ihmisten parissa siellä. Yksi luonteenominaisuus suomalaisuudesta saattaa hieman auttaa siellä selviytymiseen kuukausia. Ja se on ns. metsäsissin taidot ja sietokyky. Mikäli et pysty nukkumaan yötä metsässä kuusen juurella, et pysty nukkumaan yötäsi siellä arkioloissa, saati viidakossa palmun juurella. Tämä on totta ja syytä muistaa eri toten, jos aikoo nyt itse lähteä sinne katastrofiapuun ja tositoimiin. Kovakaan into ei yksi riitä.

Unelmat ovat aina tosi mukavia - tosiasiat useinkaan taas eivät.

Toivon kovasti onnea, jaksamista ja menestystä Sri Lankan tuhoissa kärsineiden auttamistyöhön Suomessa ja Sri Lankassa.

hece kirjoitti:

Hyvä huomio mm. "rekisterihakemuksen ajankohdasta". Eli se ei vielä anna oikeutta itse keräystoiminnalle. Toiseksi yhdistyksen rekisteröinti tapahtuu maistraatissa ja esim. valtakunnalisen keräysluvan myöntää aina lääninhallitus, mutta paikallisen keräysluvan (kunnassa/kaupungissa) poliisiviranomainen. Nämä seikat on syytä muistaa ja huomioda niin keräyksestä vastaavan järjestön, kuin itse keräykseen osallistuvan yksittäisen kerääjän ja keräykseen osallistuvan lahjoittajan.

Keräysluvan myöntamiselle pitää ollaa omat perusteensa. Aivan ensimmäiseksi täytyy muotoseikkojen täytyä. Sen lisäksi toiminta ja erilaiset näytöt tukevat keräysluvan myöntämistä - niin luulen, jos perusteet eivät ole vuosien takaa muutuneet. Pelkä voimakas halu, into ja esim. kontaktipinta katasatrofissa mukana olemisen kautta - vaikka se tärkeä kokemus onkin, ei yksin vielä riitä keräyksen aloittamiseen valtakunnallisesti.

Yhdistyksen kyllä voi perustaa ja hakea sille ry-merkintää maistraatista, mutta sekään ei vielä riitä keräystoiminnan aloittamiseen - laillisesti.
Tiettävästi yhdistyksen pitää olla toiminut ainakin vuoden, että voi saada keräysluvan, jos ei ole muuttunut.
Muodollisia kannuksia pitää siis vielä hankkia itse toiminnalla, saadakseen valtakunnallisen keräysluvan lääninhallitukselta.

Ymmärrän, että ko. lääninhallituksen myöntämä keräyslupa esim. Sri Lankan katastrofiavulle Suomessa, voi alkaa julkisesti vasta luvan myöntämispäivästä. Mikä on hyvin tärkeää huomioida, jos aikoo markkinoida ja mainostaa asiaansa esim. nettisivuilla. Luvan tulee olla tällöin myönnetty ja lupanumero myös esittää.
Tämä kaikki on asian puolesta, eikä sitä vastaan.

Pähkinän kuoressa: muotoseikat aina ensin kuntoon - Suomessa.

Sri Lankan muotoseikoista en tiedä, mutta sen tiedän, että maa on turistille tosi kiintoisa ja innostava - käydä, mutta itse eläminen siellä pidenpään, muualla kuin hotellissa, on ihan toista, mikä vaatiikin jo sitten tosi paljon. Eli suomalainen elämäntapa on käännettävä ylös alaisin, kuten tiimalasi - josko sekään riittää kuvaamaan arkielämää ihmisten parissa siellä. Yksi luonteenominaisuus suomalaisuudesta saattaa hieman auttaa siellä selviytymiseen kuukausia. Ja se on ns. metsäsissin taidot ja sietokyky. Mikäli et pysty nukkumaan yötä metsässä kuusen juurella, et pysty nukkumaan yötäsi siellä arkioloissa, saati viidakossa palmun juurella. Tämä on totta ja syytä muistaa eri toten, jos aikoo nyt itse lähteä sinne katastrofiapuun ja tositoimiin. Kovakaan into ei yksi riitä.

Unelmat ovat aina tosi mukavia - tosiasiat useinkaan taas eivät.

Toivon kovasti onnea, jaksamista ja menestystä Sri Lankan tuhoissa kärsineiden auttamistyöhön Suomessa ja Sri Lankassa.

Lue lisää

Ainahan noita kaikenlaisia keräyksiä on olemassa alalla kuin alalla siinäpä meillä onkin onkin ongelmaa erottaa jyvät akanoista. Pelkkä auttamishalu ei riitä vaan täytyy tosiaan olla kaikenlaiset lupa-asiat kunnossa ja aina sekään ei riitä jos lopputuloksena kerätyt varat eivät löydä oikeaan paikkaan. Itse olen yrittänyt laittaa korteni kekoon toimimalla vapaaehtoisena UNICEFille. Ystäväni ovat kieltäneet ehdottomasti rahan lähettämisen postissa kun kirjeitä katoaa teille tietymättömille. Jos joku on lähettämässä tarkistakaa ehdottomasti ensin vastaanottajalta mitä mieltä hän on asiasta.
Ja elämäpaikallisissa oloissa on todellakin täysin erillaista mitä hoteilleissa lekotellen.
Ensimäinen etappi on paikallisen ajan oppiminen. Kuten itse käytän sanontaa Sri Lankan aikaa (reilukin myöhästyminen sallittua eli aika määre noin ehkä puolesta tunnista jopa huomiseen) ja milloin ja missä asioissa sovittu kellon aika on tarkka. Ajan opittuanne olette jo oppineet paljon muutakin kulttuurista ja ainakin hintapolitiikasta. Itselleni tuotti aluksi vaikeuksia ymmärtää miksi kun pukeudun länsimaisesti muutamat ylimääräiset kilot vyötäröllä "eivät saa tulla esiin" kun taas Shariin pukeutuessa paljastuu paljon enemmän ja ne kilotkin voin kantaa ylpeänä omasta naisellisuudestani.