Kumpiko on tärkeämpi

Suuri ongelma eroissa on väärinymmärrys, joka kasvaa ajansaatossa. Toisella on tunteen pohjalta tieto, mitä puoliso ajattelee ja sanoo. Ei yksikään ihminen oikeasti tiedä mitä toinen ajattelee.

tunteet1234 kirjoitti:

Suuri ongelma eroissa on väärinymmärrys, joka kasvaa ajansaatossa. Toisella on tunteen pohjalta tieto, mitä puoliso ajattelee ja sanoo. Ei yksikään ihminen oikeasti tiedä mitä toinen ajattelee.

Lue lisää

"Toisella on tunteen pohjalta tieto, mitä puoliso ajattelee ja sanoo."

Ihmisen omat tunteet on aivan eri juttu kuin se mitä puoliso ajattelee ja sanoo. Tunne koostuu monista eri osatekijöistä, siitä miten toisen kokee, johon puolestaan viestintä (sanallinen ja sanaton > huom! sanatonta viestintää on paljon enemmän kuin sanallista) vaikuttaa paljon, sekä se mitä toinen tekee, miten kohtelee.

Jos tai kun toisella on tunne, ettei jokin asia ole suhteessa kohdallaan, niin hän tietysti useinmiten yrittää korjata sitä. Korjausta vaikeuttaa suunnattomasti, jos korjattava asia liittyy oleellisesti kumppaniin itseensä. Kaikki puolison haitalliset toimet, kuten riippuvuus (jostain, mistä tahansa), epäterve asenne muihin ihmisiin, epäasiallinen käytös tai sanat yms vaikuttavat suuresti, eniten toisen tunteisiin. Ja nämä ovat sellaisia asioita, joihin pystyy vaikuttamaan vain haitallisten toimintojen osapuoli. Arvata saattaa, ettei hän ilahdu ollenkaan "korjauspyynnöstä".

Se puolisoista joka kokee / tuntee, että asiat menee pieleen, on velvollinen puuttumaan asiaan, koska emme ole ajatuksen lukijoita.

Jos puoliso kykenee kertomaan mikä asia tuntuu pahalta, on puolisolla mahdollisuus sovitella asia että se sopii molemmille.

Jos et kykene sanomaan missä asiassa toinen tekee väärin sinua kohtaan, niin oletko itse tehnyt asioiden korjaamiseksi mitään,

Minulle on yhdentekevää miten te tunnet, vaikka en teitä tunnekaan.
Kommentoin yleisellätasolla, omien kokemuksien pohjalta.


Se puolisoista joka tuntee, että asiat menee pieleen on velvollinen puuttumaan asiaan, koska meistä kukaan ei ole ajatuksen lukijoita. Jos puoliso kykenee kertomaan mikä asia tuntuu pahalta, on puolisolla mahdollisuus sovitella asia että se sopii molemmille.

Jos et kykene sanomaan missä asiassa toinen teki/tekee väärin sinua kohtaan, niin oletko itse tehnyt asioiden korjaamiseksi mitään,

" En tilivelvollinen kuin sille joka on kohteeni."
Ei tunteista ole tilivelvollinen yhtään kenellekään. Jokainen kertoo tai on kertomatta tunteistaan. Kertominen on täysin vapaaehtoista.

tunnteet1234 kirjoitti:

Minulle on yhdentekevää miten te tunnet, vaikka en teitä tunnekaan.
Kommentoin yleisellätasolla, omien kokemuksien pohjalta.


Se puolisoista joka tuntee, että asiat menee pieleen on velvollinen puuttumaan asiaan, koska meistä kukaan ei ole ajatuksen lukijoita. Jos puoliso kykenee kertomaan mikä asia tuntuu pahalta, on puolisolla mahdollisuus sovitella asia että se sopii molemmille.

Jos et kykene sanomaan missä asiassa toinen teki/tekee väärin sinua kohtaan, niin oletko itse tehnyt asioiden korjaamiseksi mitään,

Lue lisää

Sepä kuule siinä onkin, ettei toinen kovin mielellään ota vastaan asiaa, joka puolisostaan tuntuu pahalta. Sitä mitätöidään, vähätellään, tai sivuutetaan "miten VOI tuntua, oletko ihan hölmö?" "älä nyt tuollaista" "katsotaan joskus". Arvatenkin puoliso joka näin sanoo, ei todellakaan aio ns. parantaa tapojaan. Ja toisaalta, ei hänellä ole mitään velvollisuutta. Parisuhteessa kun pitäisi kuitenkin olla yhteisymmärrystä ja -peliä, niin onhan selvää, että jokainen tällainen tunnejuttu syö suhteen ydintä ja vie puolisoita kauemmas toisistaan.

thattaht kirjoitti:

Sepä kuule siinä onkin, ettei toinen kovin mielellään ota vastaan asiaa, joka puolisostaan tuntuu pahalta. Sitä mitätöidään, vähätellään, tai sivuutetaan "miten VOI tuntua, oletko ihan hölmö?" "älä nyt tuollaista" "katsotaan joskus". Arvatenkin puoliso joka näin sanoo, ei todellakaan aio ns. parantaa tapojaan. Ja toisaalta, ei hänellä ole mitään velvollisuutta. Parisuhteessa kun pitäisi kuitenkin olla yhteisymmärrystä ja -peliä, niin onhan selvää, että jokainen tällainen tunnejuttu syö suhteen ydintä ja vie puolisoita kauemmas toisistaan.

Lue lisää

Usein eroissa on ongelmana väärinymmärrys, joka kasvaa ja kasautuu. Toisella on tunteen pelissä liikaa jopa siinämäärin että, olettavat tietävänsä mitä toinen ajattelee, tai kuitenkin ajattelee. Ei yksikään ihminen oikeasti tiedä mitä toinen ajattelee, eikä sitä tiedä ennen kuin kysyy kumppanilta.

Jos et kykene sanomaan missä asiassa toinen teki/tekee väärin sinua kohtaan, niin oletko itse tehnyt asioiden korjaamiseksi mitään, vai oletko ainoastaan olettanut, oman tunteesi perusteella.

Parisuhteissa niinkuin muissakinn ihmissuhteissa voi olla riitoja. Riidoilla on toki syynsä, mutta ei toistuva riitelykään hyväksi ole ja ihmiset on erilaisia ja osan mielestä suuret toistuvat riidat parisuhteessa on ihan ok, mutta toiselta sellaisen kestämistä ei voi vaatia. Jos joku asia ei toisesta tunnu hyvältä, hän ilmaisee sen toiselle ja toinen ei asiaa halua, viitsi, voi tai ihan mi tahansa ayytä niin ihan riittävä syy lähtemuselle.
Niin ja tunneihmiselle tunteet on tärkeät, järkeä silti unohtamatta. Ja jos suhde on loppuun kaluttu niin silloin sitä voipi lähtee ihastuksenkin mujaan, se voi olla jopa järkevää.

Usein eroissa on ongelmana väärinymmärrys, joka kasvaa ja kasautuu. Toisella on tunteen pelissä liikaa jopa siinämäärin että, olettavat tietävänsä mitä toinen ajattelee, tai kuitenkin ajattelee. Ei yksikään ihminen oikeasti tiedä mitä toinen ajattelee, eikä sitä tiedä ennen kuin kysyy kumppanilta.

Jos et kykene sanomaan missä asiassa toinen teki/tekee väärin sinua kohtaan, niin oletko itse tehnyt asioiden korjaamiseksi mitään, vai oletko ainoastaan olettanut, oman tunteesi perusteella.

omamielipiteeni kirjoitti:

Parisuhteissa niinkuin muissakinn ihmissuhteissa voi olla riitoja. Riidoilla on toki syynsä, mutta ei toistuva riitelykään hyväksi ole ja ihmiset on erilaisia ja osan mielestä suuret toistuvat riidat parisuhteessa on ihan ok, mutta toiselta sellaisen kestämistä ei voi vaatia. Jos joku asia ei toisesta tunnu hyvältä, hän ilmaisee sen toiselle ja toinen ei asiaa halua, viitsi, voi tai ihan mi tahansa ayytä niin ihan riittävä syy lähtemuselle.
Niin ja tunneihmiselle tunteet on tärkeät, järkeä silti unohtamatta. Ja jos suhde on loppuun kaluttu niin silloin sitä voipi lähtee ihastuksenkin mujaan, se voi olla jopa järkevää.

Lue lisää

Juuri noin. Kun sukset menee parilla tarpeeksi ristiin, kannattaa hyväksyä se, ettei yhteisymmärrykseen enää voi päästä, näin ollen suhdetta ei jatketa.

"Ei voi elää pelkästään tunteella esim . avoliitossa elävä ei voi lähteä joka ihastumisen perään"

Olen elänyt tunteella ihmissuhteissani. Mihin ihmissuhteissa tarvitaan järkeä?

Ihminen voi olla ihastunut, rakastunut toiseen, tai tuntee vain palavaa intohimoa muita kuin kumppania kohtaan. Ei se järki ole mikä saa ihmisen kieltäytymään lähtemästä parisuhteesta/sekstailemasta toisen kanssa. Vaan TUNNE (rakkaus, kiintymys ja sen sellainen) puolisoon.

Jos kertoo miten tuntee, eikä oleta että toinen ymmärtää samoin kun itse tunnen.

Ihastuneena molemmat joustaa ja elää pelkästään tunteen voimalla, mutta jokainen tietää
että parisuhde ei ole pelkkää ylämäkeä. Aina tulee tilanteita joissa ollaan erimieltä ja siinä on tilanne jossa molempien on joustettava, jos näin ei tehdä, toinen alistuu . Tässä on se tilanne
missä jokaisen tulisi ajaa omaa etuaan. On turha vuosien jälkeen valittaa, ettei ole saanut tehdä sitä, tai tätä jos ei ole itse hoitanut hyvinvointiaan. Jos haluaa elää pelkässä ihasuksessa, älä koskaan hanki lapsia, koska kun on lapsia on pakotettu käyttämään myös järkeä.

Prinsessa/peinssi saduissa elämä on pelkkää onnea, jos ei ole hauskaa vaihdetaan uuteen

Joo ja sitten tosiaan pidetään luonnollisena, että kun lapset on pieniä niin on rankkaa ja alamäkeä, mutta kun lapset kasvaa niin edelleen on rankkaa ja alamäkeä ja kun kymmenen vuotta on rankkaa ja alamäkeä nikn ei sitä kuule enää jaksa. Ja mun mielestä kyse on myös asenteesta! Ja joku tuolla aiemmin sanoikin, että kun kertoo kumppanille miltä asiat tuntuu ja ihan niinkuin terapuassakin on opetettu tunteiden kautta asioita sanottamaan, mutta minkäs teet, jos toisella on jonkinlainen tunnevamma tai estyneisyys. Sitä en tajua, että minkä helkutin takia ihmisiäkin, jotka tekee toisensa onnettomaksi ja on täysin sopimattomia toisilleen, yritetään koulia toisiaan kestäviksi esimerkiksi terapioissa. Jos toinen on empaattinen ja tarvitsee tunteitakin elämässään ja toinen on täysin estynyt. Siinä sitten mukailet ja ymmärrät miksi toinen toimii kuinka toimii, muutat toimintaasi ja toinen ei, kun on vaan niin vitun vaikeeta tajuta. Ei siinä mitään, mutta kun kaikella negatiivisuudellaan ja päsmäröinnillään tuhoaa kaikki hetket lasten kanssa jos samaan aikaan niissä ollaan. Ihan oikeesti näissä helvetin terapioissa mennään ihan liian pitkälle. Kyllä mua ainakin vituttaa, että uskoin terapiaan, olin sinisilmäinen ja uskoin terapian auttavan, kun aina vakuuteltiin niin ja puolisokin vakuutti. Mitä helvettiä, monta kärsimyksen vuotta ja minkä takia. No, terapia takaa sitten paremman eron. Ai takaa vai, enpä usko. Itte oon ainakin vaan koko ajan vittuuntuneempi, että aika vaikee kaivaa mitään kovin sopuisia vaihtoehtoja. Mutta niin, minä ymmärrrän mistä toisen ongelmat johtuu ja jopa miten niitä olis voinu korjata, mutta toinenpa ei ymmärrä. Mitä vitun hyötyä tästä ymmärryksedtä on?

tunteet1234 kirjoitti:

Jos kertoo miten tuntee, eikä oleta että toinen ymmärtää samoin kun itse tunnen.

Ihastuneena molemmat joustaa ja elää pelkästään tunteen voimalla, mutta jokainen tietää
että parisuhde ei ole pelkkää ylämäkeä. Aina tulee tilanteita joissa ollaan erimieltä ja siinä on tilanne jossa molempien on joustettava, jos näin ei tehdä, toinen alistuu . Tässä on se tilanne
missä jokaisen tulisi ajaa omaa etuaan. On turha vuosien jälkeen valittaa, ettei ole saanut tehdä sitä, tai tätä jos ei ole itse hoitanut hyvinvointiaan. Jos haluaa elää pelkässä ihasuksessa, älä koskaan hanki lapsia, koska kun on lapsia on pakotettu käyttämään myös järkeä.

Prinsessa/peinssi saduissa elämä on pelkkää onnea, jos ei ole hauskaa vaihdetaan uuteen

Lue lisää

Elämä on rosoista, siinä on kaikenlaisia vivahteita, säröjäkin, tunteineen, suuntaan jos toiseen. Elämä ei voi edes olla pelkkää onnea, koska onnen tunne ei ole pysyvää. Ja jos olisi, niin onneako se olisi? Sillä eihän jatkuva onni tuntuisi yhtään miltään. Uskon suurimman osan ihmisistä ajattelevan samoin.

Itse olen kovin herkkä ja tunteellinen ihmissuhteissani. Tunteellisella en tarkoita sitä, että puhun tunteistani vuolaasti esim. kumppanille. Tunteet ovat tuntemista varten, ja pohjimmiltaan itsetuntemuksen väline ja hälytysjärjestelmä. Tunteet kertovat meille paljon ja opettavat itsestämme. On hyvin paljon erilaisia tunteita, laidasta laitaan.

Niin, ja lapset sitten. Heidät on nimenomaan kasvatettava rakkauden tunteella. Kun lapsi tuntee itsensä rakastetuksi, häntä kuunnellaan ja ymmärretään, tarvittaessa tuetaan ja autetaan, harvoin lapsi tarvitsee mitään muuta kasvaakseen tasapainoiseksi aikuiseksi. Luoja varjele niitä lapsia, joita muka kasvatetaan järjellä. Muka sen vuoksi, että järjen avulla lapsille juuri syntyy paljon tunne-elämän ongelmia, joista puolestaan seuraa sosiaalisia ongelmia. Myös riippuvuus- ja muita mielenterveysongelmia.

"Prinsessa/peinssi saduissa elämä on pelkkää onnea, jos ei ole hauskaa vaihdetaan uuteen "

En tiedä kerrassaan ketään joka on vaihtanut uuteen sen vuoksi, kun suhteessa "ei ole hauskaa". Eroissa vasta onkin paljon tunteita mukana, eikä hauskuuden puute ole edes 100:lla sijalla. Moni tietysti voi sanoa, että erosin kun ei ollut hauskaa. Oikeammin se tarkoittaa juuri, ettei muuta mahdollisuutta ollut kuin erota. Sellainen syy on hyvin usein pelkästään se, ettei kumppani rakasta, tunne kumppanin rakkautta. Miksi elää parisuhteessa ilman rakkautta? Tai vielä vähemmän miksi elää parisuhteessa, jossa toinen ilkeilee? Eihän sellainen ole todellakaan hauskaa...

Olen eronnut pitkästä ex-liitostani sekä kerran nuoruudessa. Molemmat erot olivat aivan välttämättömiä, kivuliaita. Myöskin uuden suhteen aloittaminen "testausaika" ei tunnu hauskalta eikä onnelta, etenkin jos etsii ns. vakavaa suhdetta. Pidän huumorintajuisista miehistä, jotka haluavat sitoutua, ja tosiaan ottavat suhteen vakavasti. Tällä hetkellä minulla on ollut sellainen 7 vuotta. Alkuun oli liiankin jännittävää onko mies todella sellainen kuin ajattelin ja millaiselta vaikutti. Minua ei viehätä uusien parisuhteiden solmiminen pätkääkään. Teen sen vain siksi, ettei pidempi hyvä parisuhde ole mahdollinen, ellei sitä joskus aloita ;).

liikaaymmärrettynä kirjoitti:

Joo ja sitten tosiaan pidetään luonnollisena, että kun lapset on pieniä niin on rankkaa ja alamäkeä, mutta kun lapset kasvaa niin edelleen on rankkaa ja alamäkeä ja kun kymmenen vuotta on rankkaa ja alamäkeä nikn ei sitä kuule enää jaksa. Ja mun mielestä kyse on myös asenteesta! Ja joku tuolla aiemmin sanoikin, että kun kertoo kumppanille miltä asiat tuntuu ja ihan niinkuin terapuassakin on opetettu tunteiden kautta asioita sanottamaan, mutta minkäs teet, jos toisella on jonkinlainen tunnevamma tai estyneisyys. Sitä en tajua, että minkä helkutin takia ihmisiäkin, jotka tekee toisensa onnettomaksi ja on täysin sopimattomia toisilleen, yritetään koulia toisiaan kestäviksi esimerkiksi terapioissa. Jos toinen on empaattinen ja tarvitsee tunteitakin elämässään ja toinen on täysin estynyt. Siinä sitten mukailet ja ymmärrät miksi toinen toimii kuinka toimii, muutat toimintaasi ja toinen ei, kun on vaan niin vitun vaikeeta tajuta. Ei siinä mitään, mutta kun kaikella negatiivisuudellaan ja päsmäröinnillään tuhoaa kaikki hetket lasten kanssa jos samaan aikaan niissä ollaan. Ihan oikeesti näissä helvetin terapioissa mennään ihan liian pitkälle. Kyllä mua ainakin vituttaa, että uskoin terapiaan, olin sinisilmäinen ja uskoin terapian auttavan, kun aina vakuuteltiin niin ja puolisokin vakuutti. Mitä helvettiä, monta kärsimyksen vuotta ja minkä takia. No, terapia takaa sitten paremman eron. Ai takaa vai, enpä usko. Itte oon ainakin vaan koko ajan vittuuntuneempi, että aika vaikee kaivaa mitään kovin sopuisia vaihtoehtoja. Mutta niin, minä ymmärrrän mistä toisen ongelmat johtuu ja jopa miten niitä olis voinu korjata, mutta toinenpa ei ymmärrä. Mitä vitun hyötyä tästä ymmärryksedtä on?

Lue lisää

Suuri ongelma eroissa on väärinymmärrys, joka kasvaa ajansaatossa. Alkuhuumassa niistä ei välitetä ja myöhemmin ei viitsitä puuttua, koska ei haluta riitaa, mutta negatiivinen massa kasvaa. Lopulta tunneihminen tuntee, mitä toinen ajattelee ja sen varmasti jokainen terve ihminen ymmärtää, ettei se ole mahdollista.

Minusta tuntuu että jokaisessa parisuhteessa on ylä ja alamäkiä, aina joudutaan sovittelemaan kummankin toiveita/tuntita, ellei näin mene toinen alistuu. Alistuneen on turha vuosienjälkeen sanoa että kumppani on ilkeä, jos ei aikanaan ole toiminut tunteittensa ja oman hyvinvoinnin mukaisesti.

On turha saada iso riita aikaiseksi kun erotaan, koska kukaan meistä eronneista ei ole täysin syyttömiä. Ainoastaan itsekkäät, epäonnistuneet, menevät tunteiden taakse, tukijoukot mukana, kun prinessa/prinssi haave murtuu. Jos et kykene kertomaan konkreetisesti, miten kumppani on inhottava ja kumppanillakin on tiedossa asia oikeasti. ¨eikä pelkästään kumppanin tunteen/oletuksen mukaan¨

Jos suhteessa on lapsia (isoja tai pieniä) on edesvastuutonta, nostaa isoa riitaa, pelkästään todistaakseen että olen oikeassa. Vanhemman on aina otettava vastuu tekemistään valinoista, koska ei yksikään lapsi voi syntymälleen mitään.

kirjoitus on yleisellä tasolla, ei LIIKAAYMMÄRRETYLLE

tunteet1234 kirjoitti:

Suuri ongelma eroissa on väärinymmärrys, joka kasvaa ajansaatossa. Alkuhuumassa niistä ei välitetä ja myöhemmin ei viitsitä puuttua, koska ei haluta riitaa, mutta negatiivinen massa kasvaa. Lopulta tunneihminen tuntee, mitä toinen ajattelee ja sen varmasti jokainen terve ihminen ymmärtää, ettei se ole mahdollista.

Minusta tuntuu että jokaisessa parisuhteessa on ylä ja alamäkiä, aina joudutaan sovittelemaan kummankin toiveita/tuntita, ellei näin mene toinen alistuu. Alistuneen on turha vuosienjälkeen sanoa että kumppani on ilkeä, jos ei aikanaan ole toiminut tunteittensa ja oman hyvinvoinnin mukaisesti.

On turha saada iso riita aikaiseksi kun erotaan, koska kukaan meistä eronneista ei ole täysin syyttömiä. Ainoastaan itsekkäät, epäonnistuneet, menevät tunteiden taakse, tukijoukot mukana, kun prinessa/prinssi haave murtuu. Jos et kykene kertomaan konkreetisesti, miten kumppani on inhottava ja kumppanillakin on tiedossa asia oikeasti. ¨eikä pelkästään kumppanin tunteen/oletuksen mukaan¨

Jos suhteessa on lapsia (isoja tai pieniä) on edesvastuutonta, nostaa isoa riitaa, pelkästään todistaakseen että olen oikeassa. Vanhemman on aina otettava vastuu tekemistään valinoista, koska ei yksikään lapsi voi syntymälleen mitään.

kirjoitus on yleisellä tasolla, ei LIIKAAYMMÄRRETYLLE

Lue lisää

"Suuri ongelma eroissa on väärinymmärrys"

Enpä sanoisin noin. Suurin ongelma eroissa, sekä liitoissa parisuhteen aikana on molempien kumppanusten persoonallisuus, siihen liittyvät erilaiset häiriöt mm. TUNNE-elämän häiriöt. Ennen kuin erotaan (jos erotaan; liitoissa on valtavasti ihmisiä, joilla on valtavia ongelmia, mutta niitä ei osata käsitellä mitenkään) ihmiset ovat riidelleetkin, mutta riidat eivät johda ratkaisuihin, siis molempia tyydyttävään.

Negatiiviset tunteet puolisoa kohtaan kasvaa siitä, ettei toinen kuuntele eikä edes halua ymmärtää, tai jos kuuntelee, mitätöi, sivuuttaa yms. ne. Tämähän on hyvä, koska näin pitää ollakin! Juuri sitä varten tunteet ovat olemassa. Kun puolisolle ilmaisee tunteensa, sanoo jonkin kumppanin tekemisen/tekemättä jättämisen loukkaavan, tai tuntuvan pahalta, niin ei ole ollenkaan itsestään selvää, että kumppani oitis ryhtyy parantamaan toimintaansa. Mitä enemmän hänellä on ongelmia itsensä kanssa, mitä enemmän tunne-elämänongelmia, sitä haluttomampi hän on toimimaan parisuhteen eteen, ottamaan toisen huomioon.

Olen itse kovin tunneihminen. Parisuhde on nimenomaan tunnesuhde, ei järkeä eikä tiedettä. Molemmat vastaavat aina vain omista tunteistaan ja niiden hallitusta tai hallitsemattomasta ilmaisusta, niin erossakin. Jos puoliso haluaa riidellä erossa lapsista, niin aivan varmasti onnistuu. Lapset ja raha, nehän ovat erossa yleisimmät riidan aiheet - varmaan myös monissa liitoissa.

Erosin ex-miehen häiriökäytöksen vuoksi, ja sen minkälaiset vaikutukset sillä oli niin minuun kuin ennen kaikkea lapsiin. Lapset olivat jo teinejä kaikki. Ex-mies tekikin kaikkensa, että erosta tulisi mahdollisimman riitaisa. En minä sille mitään voinut, että mies käyttäytyi hullusti. Siinä yritin näytellä, olla provosoimatta. Riitoja yritin välttää - sanoin vain jämäkästi mitä aion ja mitä mieltä olen. Toistin tätä jokaiseen syytökseen tms. Kamalaa aikaa tunneihmiselle. Varoa näyttämästä tunteitaan, yrittää olla robotti. Kyllä se kannatti, ero hoitui lopulta ja alkoi parempi arki lasten kanssa.

Ilkeydestä vielä vähän. Jos toinen on ilkeä, niin sen toteaminen kumppanin suusta ei poista ilkeyttä, ei vähennä sitä, yleensä vain pahentaa. Jatkuva ilkeyshän on henkistä väkivaltaa. Parisuhde menee aina kovin monimutkaiseksi, ja siitä katoaa kaikki lempeät tunteet, jos toinen on ilkeä. Useinmiten ei ole muuta (tervettä) ratkaisua kuin ero.

Asiat on kunnossa jos kykenet hoitamaan lastenasiat, ilman riitaa. Jos tämä ei onnistu, olen lähes varma että, ongelmana on väärinymmärrys. Kun luin tekstiäsi, minulla tuli tunne että olit ainoa joka on tehnyt suhteenne eteen jotakin. Mutta kenen määrittely on, mikä on oikeen tai väärin ja onko toisella osapuolella ollut muuta mahdollisuutta, kuin olla hiljaa.

Suuri ongelma eroissa on väärinymmärrys, joka kasvaa ajansaatossa. Alkuhuumassa niistä ei välitetä ja myöhemmin ei viitsitä puuttua, koska ei haluta riitaa, mutta negatiivinen massa kasvaa. Lopulta tunneihminen tuntee, mitä toinen ajattelee ja sen varmasti jokainen terve ihminen ymmärtää, ettei se ole mahdollista.

Aina viisaampi tekee ratkaisut, oli sitten kysymys ilkeydestä tai muusta, lapset eivät kärsi riidoista, jos vanhemmat kykenevät sopimaan niistä, mutta siitä he kärsivät jos kaikki riidat jäävät auki ja toinen haukkuu toistavanhempaa lapsille.

Kaikkien ystävä ei tarvitse olla, mutta lastenasiat on hoidettava sovussa, ainoastaan idiootit ja mimä mimä otukset tekevät näin. Ja näin he tekevät pelkästään itsensä takia, ei lasten.

tunteet1234 kirjoitti:

Asiat on kunnossa jos kykenet hoitamaan lastenasiat, ilman riitaa. Jos tämä ei onnistu, olen lähes varma että, ongelmana on väärinymmärrys. Kun luin tekstiäsi, minulla tuli tunne että olit ainoa joka on tehnyt suhteenne eteen jotakin. Mutta kenen määrittely on, mikä on oikeen tai väärin ja onko toisella osapuolella ollut muuta mahdollisuutta, kuin olla hiljaa.

Suuri ongelma eroissa on väärinymmärrys, joka kasvaa ajansaatossa. Alkuhuumassa niistä ei välitetä ja myöhemmin ei viitsitä puuttua, koska ei haluta riitaa, mutta negatiivinen massa kasvaa. Lopulta tunneihminen tuntee, mitä toinen ajattelee ja sen varmasti jokainen terve ihminen ymmärtää, ettei se ole mahdollista.

Aina viisaampi tekee ratkaisut, oli sitten kysymys ilkeydestä tai muusta, lapset eivät kärsi riidoista, jos vanhemmat kykenevät sopimaan niistä, mutta siitä he kärsivät jos kaikki riidat jäävät auki ja toinen haukkuu toistavanhempaa lapsille.

Kaikkien ystävä ei tarvitse olla, mutta lastenasiat on hoidettava sovussa, ainoastaan idiootit ja mimä mimä otukset tekevät näin. Ja näin he tekevät pelkästään itsensä takia, ei lasten.

Lue lisää

Ilkeys johtuu nimenomaan tunne-elämän vaurioista. Exällä niitä riitti, samoin muita mielenterveysongelmia. Ts. hän oli sairas, jolloin häneltä on täysin turhaa odottaa normaalia toimintaa ja käytöstä erossa, koska liiton loppuvuosina sitä myöskään ollut. Juuri sen vuoksi erosinkin. Ero oli minun ja lasten ainoa mahdollisuus viettää terveempää elämää ja keskittyä terveisiin asioihin, ei miehen/isän alati vaihtuviin mielialan tarkkailuihin, ja varuillaan oloon.

Kovasti jankkaat, että kaikki on hoidettava sovussa ja hyvin. Mielenterveyshäiriöisen kanssa se on MAHDOTONTA. Exäni ei todellakaan ole ainoa kaltaisensa, eronnut isä ongelmineen. Itseasiassa erossa juuri huomaakin parhaiten mistä on kyse. Jos asioista päästään edes jonkunmoiseen sopuun, lasten asiat ja muutkin saa sovittua - on kyse normaalista erosta. Jos ero on vaikea, riitaisa, ei ole kyse normaalista erosta, vaan toisen mielenterveyshäiriöistä. Erostamme on jo aikaa, lapsetkin aikuistuneet kaikki. Lasten kehotuksista huolimatta mies ei ole hakeutunut hoitoon, vaikka on täysin sekopää. Soittelee lapsille, puhuu ilkeästi, pahaa, haukkuu - kaikkia tasapuolisesti. Elää omassa ihmeellisessä maailmassaan. Koska lapset säälivät isäänsä (kuten minäkin liiton aikaan ja vielä nytkin) he eivät halua laittaa välejä totaalisesti poikki. Mutta eivät vastaa puhelimeen, ellei sovi ja lopettavat puhelun joskus vain sulkemalla sen. Ihan mentaaliltaan terveet ihmiset katkaisivat välit tuollaiseen häirikköön.

Ei tosiankaan tilanne ole normaali jos on mukana mielisairautta, mutta eivät kaikki ilkeät ole mielisairaita. Ikävä tilanne teillä, oli isä tai äiti minkälainen tahansa, lapset rakastavat heitä.

Kaikkien ystävä ei tarvitse olla, mutta lastenasiat on hoidettava sovussa, ainoastaan idiootit ja minä minä ihmiset haukkuvat exää muille. Ja näin he tekevät pelkästään itsensä takia, ei lasten.

Jos tilanne on mahdoton, viisaampi vaikenee, eikä jatka riitaa.

Ja tämä on syy miksi minä minä ihmiset pitävät tiukasti kiinni kannastaan. On helppoa syyttää jotakin muuta kun itse ottaa vastuu tekemistään virheistä. Jos on lapsia ensin tulee järki ja sitä vahvistetaan tunteella, muutenhan eläisimme kun alkukantaiset pakanat.

Eihän tästä elämästä tule mitään jos kaikki toimisivat pelkästään tunteella.

Itse olen vahvasti tunneihminen, mutta järki on pakko olla aina mukana.

Mikä erottaa lapset ja aikuiset, se että lapset elävät tunteella ja aikuiset järjellä mutta tunne mukana. On todella hassua ettei naiset yleensä ymmärrä tätä, vaan elävät kuin lapset.

tunteet1234 kirjoitti:

Ja tämä on syy miksi minä minä ihmiset pitävät tiukasti kiinni kannastaan. On helppoa syyttää jotakin muuta kun itse ottaa vastuu tekemistään virheistä. Jos on lapsia ensin tulee järki ja sitä vahvistetaan tunteella, muutenhan eläisimme kun alkukantaiset pakanat.

Eihän tästä elämästä tule mitään jos kaikki toimisivat pelkästään tunteella.

Itse olen vahvasti tunneihminen, mutta järki on pakko olla aina mukana.

Mikä erottaa lapset ja aikuiset, se että lapset elävät tunteella ja aikuiset järjellä mutta tunne mukana. On todella hassua ettei naiset yleensä ymmärrä tätä, vaan elävät kuin lapset.

Lue lisää

Sinulla taitaa olla aika paljon käsittelemättömiä vihan tunteita, koska puhut syyttämisestä. Epäterveeseen narsismiin kuuluu toisten syyttäminen omista tunteista.

Itse olen elänyt aina tunteella, enkä ikinä ole syyttänyt ketään siitä mitä he tuntevat. Tunnen mitä tunnen. Muut tuntevat mitä he tuntevat. Tosin en kovin paljon tunteistani edes puhu. Toiminta ja tekeminen - niillä on merkitystä ja niistä voi tulkita toisen tunteita hyvin paljon.

Olen myös elänyt tunteella lapsesta asti. Järjellä en olisi selvinnyt mitenkään. Tunteella myös kasvatetaan lapset - sekä hyvässä että pahassa. Lapsi ei tunne-elämä kehity normaalisti ilman rakkautta, ja monia muita vanhemman myönteisiä tunteita. Mikäli vanhempi osoittaa lasta kohtaan enemmänkin vain kielteisiä tunteita, lapselle tulee pahoja mielenterveysongelmia.

"On todella hassua ettei naiset yleensä ymmärrä tätä, vaan elävät kuin lapset. "

Sinulla on myös naisvihaa ilmoilla ja paljon tunne-elämän ongelmia. Tunnesidettä ei voi luoda naiseen (eikä miehiin tai muu sukupuolisiin) ilman toisen arvostusta.

Tämä on sitä asian pyörittelyä itselle mieleisekseen.

Kysymys on siitä, kun vanhemmille tulee erimielisyyksiä ja eroavat, niin lapsia ei koskaan saa ottaa mukaan vanhempien ongelmiin. Täälä lukee usei, kuinka on hyvä kun lapsetkintietää miten paska isä on ja muuta samankaltaista. Mitä ihmeen lasten manipulointia tämmöinen on, kun lapset kasvavat heillä on oikeus ihan itse tehdä päätelmät vanhemmistaan.

Vanhempien ei koskaan saa ottaa lapsia mukaan omien ongelmien hoitamiseen, vanhempien ongelmat kuuluvat ainoastaan vanhemmille. Usein myös kuulee erillaisia maalikko diaknoseja, mitä kukin sairastaa, mämä määrittelyt tekee pelkästään lääkärit, ei kaveri, eikä terapeiutit.

Minun motiivi kirjoitteluun on se ettei yksikään lapsi joudu kärsimään, itsekkäiden vanhempien törttöilystä ja tiedän omasta elämästä mistä puhun.

Eikai kukaan tosiaankaan usko että yksikään parisuhde toimii pelkästään järjellä, tunteella rakastutaa yleensä, on myös ihmisiä jotka rakastuvat rahaan.

tunteet1234 kirjoitti:

Tämä on sitä asian pyörittelyä itselle mieleisekseen.

Kysymys on siitä, kun vanhemmille tulee erimielisyyksiä ja eroavat, niin lapsia ei koskaan saa ottaa mukaan vanhempien ongelmiin. Täälä lukee usei, kuinka on hyvä kun lapsetkintietää miten paska isä on ja muuta samankaltaista. Mitä ihmeen lasten manipulointia tämmöinen on, kun lapset kasvavat heillä on oikeus ihan itse tehdä päätelmät vanhemmistaan.

Vanhempien ei koskaan saa ottaa lapsia mukaan omien ongelmien hoitamiseen, vanhempien ongelmat kuuluvat ainoastaan vanhemmille. Usein myös kuulee erillaisia maalikko diaknoseja, mitä kukin sairastaa, mämä määrittelyt tekee pelkästään lääkärit, ei kaveri, eikä terapeiutit.

Minun motiivi kirjoitteluun on se ettei yksikään lapsi joudu kärsimään, itsekkäiden vanhempien törttöilystä ja tiedän omasta elämästä mistä puhun.

Eikai kukaan tosiaankaan usko että yksikään parisuhde toimii pelkästään järjellä, tunteella rakastutaa yleensä, on myös ihmisiä jotka rakastuvat rahaan.

Lue lisää

"Kysymys on siitä, kun vanhemmille tulee erimielisyyksiä ja eroavat, niin lapsia ei koskaan saa ottaa mukaan vanhempien ongelmiin"

Sinulla ei ole todellisuudesta mitään käsitystä. Lapset JOUTUVAT mukaan vanhempiensa ongelmiin, niin liiton aikana kuin eron jälkeenkin. Ihan väkisin. Ei heitä tarvitse mukaan ottaa. Mitä pahemmat ongelmat, sitä varmemmin ja perusteellisemmin lapset joutuvat niihin mukaan.

Jos toisella vanhemmalla on pahoja ongelmia (mielenterveys, riippuvuus, persoona, raha, sosiaalisuus..) jonka vuoksi toinen vanhempi hakee eroa, niin lapsi pääsee toisen vanhemman ongelmista eroon, ellei joudu olemaan tämän kanssa tekemisissä. Usein joutuu.

Normaalit vanhemmat ymmärtävät, että heidän oma käytöksensä vaikuttaa lapseen - liitossa ja eron jälkeen. Jo aivan pieni lapsi tekee vanhemmista omat päätelmänsä, ihan sen perusteella miten vanhemmat häntä ja toisiaan muita ihmisiä kohtelee. Ei tarvita tähtitiedettä ei edes psykologian tuntemusta, kun voi päätellä, ettei ärjyvä, alati vihainen, lasta huonosti kohteleva vanhempi saavuta lapsen suosiota. Ihan vain sen vuoksi, ettei saa vanhemmalta turvaa, vaan juuri päinvastaista; turvattomuutta, epäluottamusta, hyljeksintää. Lapsen mitätöinti, se ettei arvosta ja kunnioita lastaan ja kohtele häntä hyvin, aiheuttaa jopa elinikäisiä vaurioita ja mielenterveyden ongelmia. Miksi niin monella ihmisellä on sellainen käsitys, että täysin paska vanhempi (kiusaa, kiduttaa, häiriköi, haluaa pahaa, on julma, väkivaltainen jne) olisi lapselle jotain muuta kuin haitallinen?

Ja sitten diagnooseista. Juuri läheisten tehtäväksi usein jää läheisten psykologisten häiriöiden tunnistaminen. Diagnooseja kun tehdään vain harvoista. Narsistit, ja muut persoonallisuushäiriöiset kun välttelevät lääkäreitä aivan viimoisen päälle. Miksi he hakeutuisivat lääkäriin, koska tietävät lääkäriä itse paremmin (eikä pelkästään lääkäriä paremmin, vaan kaikesta kaiken paremmin)? Tässäkin maassa on pilvin pimein lapsia ja nuoria terapian tarpeessa, koska toinen heidän vanhemmistaan on narsisti tai narsistin uhri. He eivät tietäisi olevansa itsekin narsistin uhreja, ja vanhempana ainakin hakeutuneet terapiaan, elleivät olisi havainneet vanhemmassaan pahoja narsistisia tai ja persoonahäiriöiden ominaisuuksia. Ne ihmiset jotka eivät tunnista vanhempiensa käytöshäiriöitä, tunne-elämän puutosta, ovat usein pahemmassa kuin pulassa. Heidän elämänsä kärsimys jatkuu.

Tämä on sitä asian pyörittelyä itselle mieleisekseen ja se jatkuu

Lapsille ei haukuta puolisoa ja edeleenkään kukaan maalikko ei kykene tekemään
diaknoosia, kuka on sairas tai terve.

Samaa mantraa jatketaan muissa on vika ja minulla on oikeus, tehdä mitä haluan.

Se ei auta yhtään lasta tai vanhempaa, jos olet omasta mielestä oikeassa.
Pääset aina helpommalla ja lapset kärsivät vähiten, jos olet se fiksu, siis se joka
ei jatka vihanpitoa. Ystävä ei tarvitse olla mutta toimeen on tultava, kun on lapsia.

Olisi todella kivaa jos asiat olisi toisin, mutta tämä on elämää ja jokainen meistä
voi muuttaa suunnan, kun hiukan antaa periksi.

tunteet1234 kirjoitti:

Tämä on sitä asian pyörittelyä itselle mieleisekseen ja se jatkuu

Lapsille ei haukuta puolisoa ja edeleenkään kukaan maalikko ei kykene tekemään
diaknoosia, kuka on sairas tai terve.

Samaa mantraa jatketaan muissa on vika ja minulla on oikeus, tehdä mitä haluan.

Se ei auta yhtään lasta tai vanhempaa, jos olet omasta mielestä oikeassa.
Pääset aina helpommalla ja lapset kärsivät vähiten, jos olet se fiksu, siis se joka
ei jatka vihanpitoa. Ystävä ei tarvitse olla mutta toimeen on tultava, kun on lapsia.

Olisi todella kivaa jos asiat olisi toisin, mutta tämä on elämää ja jokainen meistä
voi muuttaa suunnan, kun hiukan antaa periksi.

Lue lisää

Itsehän näytät pyörittelevän asiaa mieleiseksesi - et ota todellisuutta huomioon ja syytät toisia ihmisiä heidän elämästään. Järjetöntä. Jos kumppanisi tai kuka tahansa tekee jotain tai on jonkunlainen, näin vain on, miellyttää se sinua tai ei.Elämässä tapahtuu kaikenlaista mitä ei "pitäisi".

- ero pitäisi hoitaa hyvin, toisesta vanhemmasta ei saisi sanoa mitään negatiivista. Mutta aina se ei ole mahdollista. Esim. vanhempien pitäisi hyväksyä lapsen persoona, seksuaalinen ja sukupuoli identiteetti. Tämä on jo joillekin vanhemmille, yleensä isille mahdotonta. Monet äidit eroavat jo sen vuoksi, ettei isä voi hyväksyä vähemmistöön kuuluvaa lastaan. Aivan varmasti myös lapsen mielestä on oikein, että äiti tukee lasta sellaisena kuin tämä on, ajattelee lasta ja lapsen tunteita.

- kenenkään ei pitäisi sairastua johonkin riippuvuuteen. Mutta kun sairastuu. Ei tarvitse olla asiantuntija tehdäkseen johtopäätelmän > puoliso on usein/aina kännissä. Hän on riippuvainen alkoholista. Lasta täytyy suojella tällaiselta vanhemmalta.

- kenelläkään ei pitäisi olla mielenterveysongelmia. Mutta kun on. Ei tarvitse olla asiantuntija tehdäkseen johtopäätelmän > puoliso puhuu valtoimesti älyttömiä/ei kuuntele/vaikenee täysin/on aggressiivinen/vetäytyy omaan maailmaansa. Hän ei halua/pysty olemaan normaalissa kontaktissa muihin ihmisiin. Lasta täytyy suojella tällaiselta vanhemmalta. Siinäkin tapauksessa ettei silminnähden kaistapäiselle toiminnalle ole lääkärin diagnoosia. Tietysti suojelevakin vanhempi tarvitsee tukea - ja hänen pitäisi hakeutua ammattiauttajien pakeille. Mutta näinkään ei aina tapahdu, ja se johtuu enimmäkseen pelosta, ja toisen osapuolen uhkailuista.

Tässä vain pari esimerkkiä. Juju onkin siinä mitä tehdään, kun toinen, esimerkiksi ex-puoliso tai tuleva sellainen tekee jotain sellaista mitä "ei pitäisi". Mitä voi tehdä ja miten pystyy toimimaan, että lapset säästyisivät mahdollisimman vähillä vaurioilla. Keinot on usein aika vähissä.

Jos vastaat, älä pliis kopioi edellisiä vastauksiasi tai toista niitä.

problems kirjoitti:

Itsehän näytät pyörittelevän asiaa mieleiseksesi - et ota todellisuutta huomioon ja syytät toisia ihmisiä heidän elämästään. Järjetöntä. Jos kumppanisi tai kuka tahansa tekee jotain tai on jonkunlainen, näin vain on, miellyttää se sinua tai ei.Elämässä tapahtuu kaikenlaista mitä ei "pitäisi".

- ero pitäisi hoitaa hyvin, toisesta vanhemmasta ei saisi sanoa mitään negatiivista. Mutta aina se ei ole mahdollista. Esim. vanhempien pitäisi hyväksyä lapsen persoona, seksuaalinen ja sukupuoli identiteetti. Tämä on jo joillekin vanhemmille, yleensä isille mahdotonta. Monet äidit eroavat jo sen vuoksi, ettei isä voi hyväksyä vähemmistöön kuuluvaa lastaan. Aivan varmasti myös lapsen mielestä on oikein, että äiti tukee lasta sellaisena kuin tämä on, ajattelee lasta ja lapsen tunteita.

- kenenkään ei pitäisi sairastua johonkin riippuvuuteen. Mutta kun sairastuu. Ei tarvitse olla asiantuntija tehdäkseen johtopäätelmän > puoliso on usein/aina kännissä. Hän on riippuvainen alkoholista. Lasta täytyy suojella tällaiselta vanhemmalta.

- kenelläkään ei pitäisi olla mielenterveysongelmia. Mutta kun on. Ei tarvitse olla asiantuntija tehdäkseen johtopäätelmän > puoliso puhuu valtoimesti älyttömiä/ei kuuntele/vaikenee täysin/on aggressiivinen/vetäytyy omaan maailmaansa. Hän ei halua/pysty olemaan normaalissa kontaktissa muihin ihmisiin. Lasta täytyy suojella tällaiselta vanhemmalta. Siinäkin tapauksessa ettei silminnähden kaistapäiselle toiminnalle ole lääkärin diagnoosia. Tietysti suojelevakin vanhempi tarvitsee tukea - ja hänen pitäisi hakeutua ammattiauttajien pakeille. Mutta näinkään ei aina tapahdu, ja se johtuu enimmäkseen pelosta, ja toisen osapuolen uhkailuista.

Tässä vain pari esimerkkiä. Juju onkin siinä mitä tehdään, kun toinen, esimerkiksi ex-puoliso tai tuleva sellainen tekee jotain sellaista mitä "ei pitäisi". Mitä voi tehdä ja miten pystyy toimimaan, että lapset säästyisivät mahdollisimman vähillä vaurioilla. Keinot on usein aika vähissä.

Jos vastaat, älä pliis kopioi edellisiä vastauksiasi tai toista niitä.

Lue lisää

Olen itse elänyt kodissa jossa, vanhemmat ottivat lapset mukaan omiin riitoihin. Tuntuu siltä että se on nykyään, liiankin yleistä. Tiedän tuskan kun omat lapsetkin joutuvat, mukaan omien vanhempien riitoihin. Se on todella raakaa, sen tiedän kun olen sen kokenut.

Omassa mielessään voi tehdä diaknoosin puolisosta, mutta ei sitä muille kannata julistaa.
Diaknoosin tekee aina pelkästään lääkäri, siitä ei pääse mihinkään. Ennen poltettiin noitia roviolla, kun jokainen ilman ammattitaitoa, pystyi sanomaan mitä halusi.

Viisaampi pyrkii aiheuttamaan mahdollisimman vähä ongelmia omille lapsille ja se palkitaan kun lapset eivät kärsi. Viisaampi toimii jos puolisolla on vakavia ongelmia, sehän on pakko jos on lapsia ja tässä tilanteessa apua saa myös ulkopuolelta.

En ymmärrä että löytyy ihmisiä ketä ei halua katkaista kyseistä menoa, yksikään lapsi ei synny tähän maailmaan omasta halusta, sen päätöksen tekee aina vanhemmat. Tämän vuoksi vanhemmilla on moraalinen vastuu lapsistaan.

Älä ihmeessä ota tätä henkilökohtaisesti, tämä on kokemuksen tuomaa tunnetta.