Tottumuksestako vain

Entäs jos lopettaisit tuo aprikoinnin ja keskittyisit niihin hyviin asioihin? Ei ole järkevää tuhlata parhaimpia vuosiaan turhan murehtimiseen ja vieläpä niin, että jatkuvasti pohtii tuliko joskus tehtyä oikea ratkaisu tai mitä jos.....

"Tottumus on toinen luonto." Parisuhteessa / aviossakin voi olla vapaa ja elää omaa elämäänsä sen yhteisen lisäksi. Se ei välttämättä vaadi eroa vaikka yhä edelleen suurin osa ajattelee niin, mikä on käsittämätöntä 2010-luvulla. Sulla on lupa eriytyä eroamatta ja elää omaakin elämää perhe-elämästä huolimatta.

Mitkä asiat häiritsevät suhteessanne? Millaista suhdetta kaipaat tämän tilalle? Onko rakkautta niin kuin pitäisi joskus ollut teillä vai enemmän kaveripohjalta alusta asti?

Et oikein kerro mitään tarkemmin käytännön tilanteesta niin vaikea kommentoida, mutta salasuhde siellä taustalla kummittelee varmasti, siis rakastuminen toiseen. En jaksa uskoa että tilanne tuosta paranee ellet kerro rakastumisestasi toiseen. Vaikka se olikin yksipuolista niin se asia on edelleen välissänne ja varmaan ilmenee näissä eroajatuksissasi.

Sinun pitäisi puhua vaimollesi nämä samat mitkä tässä kirjoitat, vähän pehmenneltynä. Hänellä voi olla samoja ajatuksia itselläänkin, jolloin voitte ehkä puhua erosta myös konkreettisemmin. Erosta kyllä selviää, mutta jos haudot vain itseksesi niin kohta varmaan olet uudessa salasuhteessa ja pettämisten kautta eroaminen on aina paljon rankempaa. Lapset saavat tietää enemmän kuin pitäisi aina noissa tilanteissa.

On ihan sama millaista muilla on kun kyse on sinusta. Eikä kukaan voi tietää, mitä nurkan takana on. Voit löytää uuden rakastetun tai elää loppuelämäsi vaihtuvissa suhteissa tai yksin, mutta jos et enää rakasta puolisoasi, niin miksi enää jatkaa tätäkään suhdetta. Oletteko te kokeilleet asua erillänne? Jos suhde on enemmän kaveripohjalla niin siitä voi sitten luontevasti jatkaa eroprosessia.

Saattaisitko olla jostain syystä hieman masentunut?

Aloittajalle, saman pariin otteeseen kokenut, mutta niistä viisastuneena analysoin tilannettasi.

Sinulla on kaikki hyvin, elämäsi on tylsää, miehesi on tylsä, kaikki on yhtä ja samaa tasaista rullaamista, mielesi halajaa muutosta. Haluaisit suuria tunteita, janoat rakastumisen tunnetta. Näet ja kuulet päivittäin miten ympärilläsi samanikäiset ihmiset eroavat. Joka media tuuttaa ulos seksiä, parisuhdedraamoja, pettämistä, suuria tunteita.
Sinäkin haluat omaan elämääsi vauhtia, ristiriitoja, vaikeuksia ja ongelmia koska silloin sinun ratkaisija-minäsi pääsisi esiin, voisit päteä ja voimasi tunnossa näyttää kaikille muille naisille, katsokaa näin hyvin minäkin pärjään, näin ihanan uuden miehen minäkin löysin rinnalleni, tuntisit eläväsi ja olevasi valtavirrassa mukana.
Haluat muutosta, pelkäät että elämäsi junnaa seuraavatkin vuosikymmenet samaa tasaista rataa, ei ole mitään muille kerrottavaa. Luulet, että eronneet ystäväsi elävät jotenkin täydempää ja parempaa elämää kuin sinä. Se on suurta harhaa, ei heillä ole yhtään sen enempää kuin sinullakaan.

Ongelmiahan sinä elämääsi saat kun itse järjestät, joten ei muuta kuin käyt toimeen, jos se siitä kiikastaa. Olen monesti miettinyt, mistä se johtuu, että ihmisen on vaikea hyväksyä sitä, että elämässä on kaikki hyvin. Miksi on niin vaikea hyväksyä sitä mukavaa ihmistä joko on jo siinä rinnalla. Siksikö koska hän on liian tuttu ja tavallinen, hänet on jo koettu ja nähty. Haikaillaan sitä ja tätä, kuvitellaan että jossain on joku joka rakastaa minua enemmän. Ehkä onkin ja ehkä rakastaisikin, mutta entä jos sen tutun ja turvallisenkin kanssa tuon kipinän voisi virittää uudelleen. Katsoo puolisoaan uusin silmin, näkee sen potentiaalin mikä hänessä on ja kohdistaa ne ulkopuoliselle ihastukselle varatut tunteet häneen. Ehkä tämä on tämä liian vaikeaa, joten on helpompi luovuttaa ja erota.

Katso itseäsi peilistä, kysy itseltäsi, mitä sinä haluat elämältäsi ja vastaa rehellisesti. Puhu itsellesi, mieti miksi et voisi rakastua uudelleen mieheesi, mikä hänessä on niin pahasti vikana, miksi mieluummin valitsisit hänen tilalleen jonkun täysin vieraan ihmisen.

Päätä mitä haluat ja sitten ei muuta kuin sitä kohti.

Minä kävin tätä jaakobin painia kaksi kertaa itseni kanssa ja valitsin kummallakin kerralla puolisoni. Hän on huipputyyppi, ihana isä ja vaari, mahtava ihminen jolla on hyvä huumorintaju ja mikä parasta, hän rakastaa minua ehdoitta, vaikka en ole koskaan ollut niitä kaikkein helpoimpia ihmisiä. Meillä on nyt 46 avioliittovuosi menossa ja elämä on ollut reippaasti plussan puolella kaikilla mittareilla mitattuna. Poislukien nuo itseni kanssa käymät turhat pohdinnat joihin tuhlaantui muutama vuosi. Senkin ajan olisi voinut viettää iloiten terveistä lapsista, hyvästä oikeasti ihanasta puolisosta ja elämästä jossa kaikki oli niilläkin hetkillä paremmin kuin hyvin.

Ihmisillä on epärealistisia odotuksia parisuhteesta.Tehdään myös paljon vääriä olettamuksia ja päätelmiä.Pettäminen lopulta tuhoaa liiton.Usein syytetään vain miestä puhumattomuudesta.Puhu sinä jos miehesi ei puhu ja tee sinä aloituksia uusista asioista.Äläkä odota ja marmata elämäsi kurjuutta joka on aika absurdia.Nykyihmiset eivät osaa tyytyä mihinkään.Aina on jotakin liian vähän.Ei nähdä miten paljon hyviä puolia toisessa ja parisuhteessa on.Nyt tuntuu siltä ja tältä joo..Pettämjnen on aina väärin.Lopeta se ja satsaa aikaa parisuhteeseesi.Rakastaminen on kiinni tahdosta ei niinkään tunteesta.Älä munaa parishdettasi.

No ihan tottumuksesta on kyseessä ainakin meillä. Kun pettämisestä jäi kiinni ei halunnut erota. Eli kai se on niin tottunut minuun ettei tuo seksi merkinnyt sitten mitään. Muuta syytä en minäkään löydä miksi minut valitsi. Toki rahakin oli vaikuttamassa päätökseen. Samoin se ettei halunnut rumaa eroa kun olisi tiennyt miten kerron sen kaikille. Sillä vielä huono itsetunto. Mutta taitaa olla tottumuksesta kyse meilläkin. Tuskin edes rakastaa vaikka niin vannoo. Mutta enhän enään voi luottaa sen sanomiseen. Minun kohdaltani voidaan sanoa syyksi jatkamiseen on sääli ja myötätunto toisen typeryydestä. Toki rakkauttakin löytyy vielä sitä kohtaan mutta sen olen huomannut että säälin se liittyy. Voi voi raukka tossua mihin itsensä ajoi. Ja hei en minä ole se joka toista tossun alla pitää kun mies itse sinne kömpii. Vapaaehtoisesti. Joten tottunumus on se kuvaus ainakin meidän liitossa.

Hei Eitaasnäin

Saitkin jo monta vastausta kommentiksi tilanteeseeni.

Olet valintatilanteessa sitoutumisesi suhteen: jatkatko tätä suhdetta sitoutuen siihen vai irrottaudutko siitä. Kukaan toinen ei voi tätä peruskysymystä puolestasi vastata. Parisuhde on kahden ihmisen vapaaehtoisesta sitoutumisesta syntynyt liitto.

Kun mietit haluatko jatkaa vai lopettaa sitoutumisen tähän liittoon, olet varmaan jo miettinytkin, mitä siitä seuraa. Kannattaa kuitenkin vielä pohtia: Jos eroat, mikä silloin olisi paremmin? Kun ihminen tekee minkä tahansa muutosvalinnan, hänen täytyy jotenkin pystyä hahmottamaan, mikä etu siinä muutoksessa on? Jos eroatte, mitä hyvää siitä koituisi? Minkä saavuttamiseen ero olisi ratkaisu? Jos pystyt näkemään tämän, voitkin kysyä, voiko samaan hyvään päätyä parisuhdetta hoitamalla, siis ilman eroamista? Jos sinulle omat rakkaudentunteesi ovat tässä kysymysmerkkinä, voitko tässä suhteessasi jo opetella lisää rakastamisen näyttämistä ja niitä toimia, jotka lisäävät rakkautta? Jos kyse on läheisyyden tunteesta, millä tavoilla voitte lisätä läheisyyttä suhteessanne?
Mielelläni kannustaisin teitä jatkamaan siellä pariterapiassa, jossa aikaisemmin kävitte. On mahdollista löytää suhteestannekin uusia, syvempiä, läheisyyttä lisääviä tapoja. Jos eroatte, joudutte kumpikin joka tapauksessa luopumaan tästä mahdollisuudesta rakastaa ja kokea läheisyyttä.

Viisautta ja voimia päätöksiinne!

Merja, diakoni