Iäkäs äitimme kuoli, ja sen jälkeen levisi lapsuudenperhe pirstaleiksi. Äitimme ei ollut tehnyt testamenttia, mutta isä käyttikin lesken oikeuttaan ja kieltäytyi maksamasta meille lapsille tasinkoa äitimme omaisuudesta. Perunkirjoituksessa kävi ilmi, että isämme onkin tehnyt testamentin, jolla jättää kaiken minkä pystyy suosikkilapselleen ja me muut saamme vain lakiosamme. Luottamus isään ja yhteen sisaruksista on nyt mennyt. Miten tällaisessa tilanteessa pitäisi toimia? Olen lamaantunut ja masentunut, taidan tarvita muilta näkemyksiä ja neuvoja.
Miten toimia, kun isä ja veli pettää?
27
1601
Vastaukset
- Sevanhaesine
Isänne toimi parhaan tietonsa mukaan, tuntiessaan lapsensa!
Teette hirveän väärin jos alatte vihaamaan tai syrjimään “suosikkilasta”. Hän on asioiden kulkuun täysin syytön. Hän ei ole kirjoittanut testamenttia, isänne sen teki.
Olkaa onnellisia että saatte edes jotain vanhempienne elinikäisen aherruksen tuloksista.
Ajatteleppa sitä niinpäin että teille olisi jäänyt maksettavaksi megavelkoja. Mitä tahaansa jotka on maksettava, ellei lain määräämänä niin sitten kunioituksesta vanhempianne kohtaan.
Sellaistakin kun tapahtuu!
On täysin käsittämätöntä miksi isänne käytös vaikuttaa noin masentavasti ja lamaannuttavasti.
Oletetaan että kaikki sisarukset ovat omillaan ( täysiikäisiä), vanhemmat kasvattaneet ja hoivanneet teidät 18 ikävuoteen saakka jolloin heidän velvollisuutensa on tullut täytettyä. Teillä jokaisella on ollut ja yhä on tehdä elämästänne niin loistokas kuin ikinä viitsitte ja haluatte. Te ette enää ole riippuvaisia vanhempienne jäämistöstä. “Mutku se yhteinen tinavalukauhakin meni “suosikkilapselle”! Entä sitten, ottakaa kauhasta valokuva ja laittakaa takan yläpuolelle raameihin. Niin siitä voi kaikki nauttia!
JNE.... Riitaa on helppo keksiä. Paljon rakentavampaa on hyväksyä asit niinkuin nyt on ja ottaa omaisuuden jako tai jakamattomuus huumorilla.
Aivan oman itsenne takia. - jojako
Ei isä pysty tekemään testamenttia äidin omaisuudesta. Kotinsa leski-isä voi hallita kuolemaansa saakka sillä leskenoikeudella. Isän kuoltua voitte jakaa äidin omaisuuden, jos sitä on vielä jäljellä. Isä on tosin voinut käyttää äidin omaisuutta elääkseen. Lakiosaa voi vaatia tietysti nyt jo, eri asia sitten, jos omaisuutta on lähinnä se koti, jota ei tarvitse jakaa.
Jos sitten kaikki on ollut isän omaisuutta, sitä te ette vielä voi jakaa. Isän kuoleman jälkeen kaikki lapset voivat vaatia lakiosaansa omaisuudesta.
Mulle jäi epäselväksi, miten veli on pettänyt sisarukset. Onko hän vokotellut isää tekemään tuon testamentin? - Neuvontaa
Sinua on kohdeltu epäoikeudenmukaisesti rintaperillisenä, jos et ole itse tehnyt mitään vääryyttä vanhempiasi ja sisaruksiasi kohtaan. Käännä selkäsi isällesi ja veljellesi ja hakeudu mahdollisimman etäälle heistä. Anna asia juristille, joka huolehtii sinun asiastasi tästä eteenpäin. Paskapäiden seurassa ei kannata näyttää heikkouttaan, koska he vain nauttivat siitä. Isäsi huono karma siirtyy veljellesi ja veljesi karma kaksinkertaisena hänen lapsilleen, joten heille on tulossa raskaat ajat, niin kuin pitääkin.
- kommentoinpavaan
just niin!!! Hyvä kommentti kerrankin. Rintaperillisiä EI SAA kohdella noin. Jos on olemassa suosikkiasiaa, niin ei voi sanoa, että on oikein toimittu. Voihan isä tehdä testamentin, mutta niin, testamentti voidaan kumota, jos katsotaan, että on syytä. Minun käsittääkseni, ei voi testamentata suurta osaa omaisuudesta, jollekin yhdelle samanarvoiselle perintäjärjestyksessä. Vielä vähemmän vaikka serkulle, tai ainakin siitä voidaan valittaa. Mun mielestä esim. Kirsti Paakkasella ei ole lapsia, joten jos hän on testamentannut omaisuutensa johonkin rahastoon, niin go ahead, mutta rintaperillisten osa on toinen. ei sitä noin vaan ole suosikkeja.
- Lyöty
Kiitos kommenteista. Meille muille sisaruksille tuli täysin puskista tieto isän testamentista äitimme kuoleman jälkeen, ja yksi veljistä on isän kanssa tuon isän testamentin kuulemma valmistellut. Äitimmekään ei siitä ole tiennyt. Jo aikaisemmin on tullut esille vähän pienempiä juttuja, jotka tämä yksi veli on suostutellut isän tekemään ja maksamaan puolestaan. Me muut sisarukset olemme eläneet hyväuskoisina tosi pitkään, mutta nyt on tultu tien päähän. En aio alkaa riitelemään asiasta kenenkään kanssa. Kiitos erityisesti tuosta ohjeesta ottaa juristi hoitamaan asiaa, niin ei tarvitse olla jatkossa tekemisissä näiden "perheenjäsenten" kanssa.
- näkemystää
Eikö itsellesi tullut mieleen, että lakimiehen voi palkata?
Voihan sellaisen palkata, mutta se on kallista lystiä. Jos itselläsi on hyväliksainen homma tms., ok. Mutta jos ei ole, mieti kannattaako se mitään. Jos omaisuus käsittää lähinnä sen asunnon, tuskin kannattaa. Pieni t. vanha talo maalla ei ole kovinkaan arvokas. Ja sitten jaetaan monelleko? Varaudu siihen, että lakimies laskuttaa melkoisen osan tuosta perinnöstä sitten.
Ja sitten.. auttaako tuo veli isää ja auttoiko äitiä? Autatteko te muut? Jos auttaja saa jotain hieman enemmän kuin ei-auttajat, onko se niin hirveää? - Anonyymi
näkemystää kirjoitti:
Eikö itsellesi tullut mieleen, että lakimiehen voi palkata?
Voihan sellaisen palkata, mutta se on kallista lystiä. Jos itselläsi on hyväliksainen homma tms., ok. Mutta jos ei ole, mieti kannattaako se mitään. Jos omaisuus käsittää lähinnä sen asunnon, tuskin kannattaa. Pieni t. vanha talo maalla ei ole kovinkaan arvokas. Ja sitten jaetaan monelleko? Varaudu siihen, että lakimies laskuttaa melkoisen osan tuosta perinnöstä sitten.
Ja sitten.. auttaako tuo veli isää ja auttoiko äitiä? Autatteko te muut? Jos auttaja saa jotain hieman enemmän kuin ei-auttajat, onko se niin hirveää?Asianajasta ei ole mitään hyötyä, jonninjoutavaa sakkia, multa laskutti 2300€ muutamasta puhelusta ja sähköpostista. Veli halusi tehdä perunkirjan ja mettäänhän se meni. Ensi viikolla aika oikeusaputoimustoon ja lähdetään sitä kautta hakemaan pesänjakajaa. Veli teki perunk väärin ja sisko säesti. Nyt ollaan vuosi odotettu rahanjakoa eikä vieläkään ole tullut verottajalta päätöstä kun kolmas perunkirja jo lähetetty sinne. Veli ja sisko tienneet isäni tilustä eikä sitä ilmoitettu olivat nostaneet väärennetyllä valtakirjalla tilin tyhjäksi isän eläessä. Että asianajajat ovat aivan turhaa sakkia.
- lakipalsta
On olemassa lakipalstalla "perintö ja testamentti"-palsta, voisit poiketa siellä.
- Lyöty
Tässä tapauksessa taitaa olla järkevää maksaa vähän juristille, ei vie kuin pikkuisen jaettavasta, kun on useita kiinteistöosakkeita pelissä ja maa-alueitakin. Nyt asia tuoreeltaan sapettaa ja syvältä, mutta jospa tästä pääsis yli kun ei tarvi olla enää nokikkain asiaa setvimässä. Alkaa tehdä mieli ryhtyä uskomaan tuohon karman lakiin...
- mekkk
Se omaisuus mikä on vain äitisi nimissä menee jakoon ja isäsi voi hallita vain yhteistä omaisuutta ei muuta.
- näinmusta
Isäsi ei peri äitiäsi, voit vaatia jakoon äitisi osuuden jos sitä on. Isäsi osuudesta hänen kuoltua saat sitten lakiosuuden testamentin mukaan. Perukirja pitää tehdä ja sen yhteydessä omaisuussuhteet selviää.
- mekkk
Isäsi ei voi sitä perikunnan osaa testamentata kenellekkään ja omasta omaiuusdestaa vain puolet ja toinen puolikas menee jakoon. Leski ei peri mitään kun on rintaperillisia vaan suoritetaan ositus perunkirjoituksessa missä omaisuus kirjataan ja se omaisuus mikä oli äitinnen on perikunnan ja toinen puolikas on isänne ja se siitä. Äitini asuu vanhempani yhdessä omistamassa rivarissa ja omistaa siitä puolet ja toinen puoli on perrikunnan ja ei voi testamentata siitä kuin sen osan minkä omistaa.
- realisminääni
Silloin kun aviopari on vuosikymmeniä ollut aviopari
1) vainajalla ei ole testamenttia kenellekään tehtynä
2) ei pystytä selkeästi osoittamaan, että tämä tavara/asia oli pelkästään vainajan omaisuutta
3) eikä myöskään sitä, että joku toinen asia on pelkästään vainajan elossa olevan puolison omaisuutta
avioparin omaisuus ositetaan 50/50 periaatteella.
Isänne sai puolet ja te vainajan lapset jaoitte toisen puolen tasan. Eikös niin?
Jos teidän, siis lasten perimä omaisuus on kiinni edesmenneen äitinne ja elossa olevan isänne yhteisesti omistamassa asunnossa, isänne ei tarvitse myydä asuntoa pois.
Jos kyse on isänne kodista, hän ei ole kieltäytynyt maksamasta tasinkoa, hän vain käyttää oikeuttaan asua omassa kodissaan. Onhan se nyt aika julmaa vaatia muuttamaan pois sen takia, että a) vaimo on kuollut b) lapset ovat niin ahneita, että vievät katonkin isänsä pään päältä.
Koko perikunnan etu on pitää asunto mahdollisimman hyvässä kunnossa.
Toki kannattaa huolehtia siitä, että virallisissa dokumenteissa omistajina näkyvät kaikki perikunnan osakkaat vielä siitäkin, että jako-osuudet ovat kaikissa papereissa alusta alkaen oikein.
Perintöveronhan te olette jo äitinne kuoleman jälkeen maksaneet kukin omista osistanne. Jos perintöverot menivät perikunnan rahoista, niin se on vaikuttanut saamaanne summaan.
Isänne on voinut testamentata oman omaisuutensa vain yhdelle lapselleen jo äitinne eläessä ja voi muuttaa testamenttiaan koska tahansa. Se on täysin isäsi oma asia, eikä siitä kannata loukkaantua. Hänellä on varmasti ollut omat syynsä tähän tekoon.
Isänne tekemä testamentti ei vaikuta millään tavalla äitisi sinulle jättämään perintöosuuteen.
Testamentti vaikuttaa vain isäsi omasta omaisuudestaan sinulle jättämään perintöosaan. Sinä saat testamentistan huolimatta lakisääteisen osuutesi isäsi perinnöstä. - tyhmääriidellä
Jos kyseessä kerran on useampia kiinteistöjä/asunto-osakkeita, niin luulisi että äitisi kuolinpesän olisi pystynyt jakamaan hänen kuolemansa jälkeen teidän perillisten kesken.
Isäsi olisi pitänyt äitisi kanssa yhdessä omistaman kotitalon jossa asuu ja muut kiinteistöt/maaomaisuus olisi laitettu myyntiin tai jaettu teidän lasten kesken.
Jos kyseessä olevat maaomaisuudet ovat yhtä kuin vanhempiesi yhdessä hankkima kesämökki, vanha maatila jolla ei ole enää minkäänlaista viljelyä tai tuotantoa tms kiinteä omaisuus, niin toki nekin olisi voinut jakaa, mutta monesti tällaisen tilan jakamisesta ei ole kenellekään mitään hyötyä. Sen rahallinen arvo on monesti pelkästään sähköliittymän verran puun arvo mitä siellä kasvaa.
Vanhat rakennukset ovat hyvin usein pelkästään kulu, niitä saa remontoida kymmenillä tuhansilla ennen kuin niistä saa asumiskelpoisia.
Jos kyse on ykköshehtaareista maata jossain periferiassa (hakkuuaukkona/taimikkona oleva hehtaari metsätalousmaata maksaa noin 1000€-2000€ eikä se vesakkoa kasvava peltokaan ole yhtään arvokkaampi), niin voipi olla, että lohkomiskuluihin ja lakimiehen palkkioihin menee koko äidinperintösi. Kannattaa miettiä, minkäkokoisen summan takia on valmis hautamaan sisarussuhteet lopullisesti. - perimisetluelaista
Hei. Mikäli toinen vanhemmistasi ei jättänyt testamenttia, lapsinaan, eli rintaperillisinä olette JO tämän edesmenneen vanhempanne kuollessaan omistaman omaisuuden viralliset omistajat-
Kumman omaisuudeksi mikäkin oli perunkirjoituksessa merkitty?
Leski ei tarvitse maksaa kellekkään tasinkoa- tasinkovelvollisia ovat vain vainajan perilliset, jos vainaja oli se varakkaampi, jos ei ollut, niin leski saa vedota ns tasinkoprivilegiin, googleta tuo sana. Tarkoittaa sitä että jos eloonjäänyt leski oli varakkaampi, hän EI TARVITSE maksaa tasinkoa.
Hallintaoikeus pk, 3 ja 1a jutskan mukaan on näin, että perilliset saavat hallintaoikeutensa, jäämistöön tai vähintään hteiseen kotiin, kunhan lesken hallintaoikeus joka on elinikäinen, päättyy- eli vasta lesken kuollessa. Hallintaoikeus ei ole omistamista. Se pon käyttöoikeutta ja oikeutta saada omaisuudesta tuotto. Isälläsi ei ole oikeutta hallintaoikeudellaan luovuttaa, eli myydä tai lahjoittaa asuntoa. Semmoisiin toimiin tarvitaan omistajatahon nimet.
Jos isäsi on OMASTA omaisuudestaan, tehnyt testamentin, niin se on täysin laillista. Jokainen taysivaltainen, sielunvoimissaan oleva- SAA, tehdä omastaan testamentin. Toiselta jääneestä jäämistöstä isäsi ei voi määrätä testamentilla, koska se omaisuus EI ole siirtynyt hänelle missään vaiheessa.
Tarkista siis perukirjan jäljennöksestä, kumpi mitäkin omisti. Onko vedottu tasinkoprivilegiin.
Jos te lapset olette varakkaampia perukirjan mukaan, tulee teidän sisarusten, isänne vaatiessa maksaa tasinkoa hänelle- mutta vain, kunnes saatte vainajan ja isänne varallisuudet tasattua.
Selkisikö tästä mitään?
Tarpeeton vouhotus ei nyt auta, ota selvää mikä oli äitinne omaisuutta, mikä isänne. Jos rikosta on tapahtunut, vie asia kavalluksena poliisille. Todennäköisempää, ettet vain ymmärrä asioita. Kyllä minäkin tekisin testamentin omastani, jos lapseni menisivät jotenkin sikinsokin kuin seinäkello, ottamatta mitään selvää asioista, välttääkseni siten suvun riitoja tulevaisuudessa. Tai jos joku heistä vammautuisi siten, etteivät kyseisen lapsen oikeudet olisi varmuudella turvattuja. - lynxlynxlonx
Kyllä tulee Peikkojurismia. Lapset eivät mitään heti omista vanhempien kuoltua. Perunkirjassa ei perillisten omistusoikeutta kirjata. Kuolleen jäämistö vain, tai puolisonkin, jos vielä hengittää, se on veroilmoitus. Privilegio? Rikkaammaksi siihen veroilmoitukseen kirjattu puoliso (leski) saa ilmoittaa, en omista varoistani ahneille penskoille mitään omistani anna, eläessäni. Testamentti? Lasten harmiksi saa säätää, että kaikki omaisuus, minne huvittaa. siinä tulee raja sitten vastaan. Lakioikeus. Pitää nostaa moitekanne oikeudessa, että puolet mulle, ainaskin. Siitä mitä pelkän syntyperän mukaan mulle pitäis kuulua.
- perimisetluelaista
Perukirjaan kyllä kirjataan, oikeudenomistajat, joiden nimmareita ilman ei pesäkokonaisuudesta leski yksin voi mitään luovutuksia tehdä.
Ottaan tähän esimerkki:
Maija hallitsee yksin Pekalta jäänyttä jäämistöä, ja omaa omaisuuttaan ohessa- joita voi käyttää miten haluaa. Mutta voi testamentata/luovuttaa kaupalla tai lahjoittamalla vain omissa nimissään olevaa omaisuutta- ei sitä osuutta mikä kuuluu kuolinpesän jäämistöön. Miksiköhän? Koska kyseinen omaisuuserä ei ole lesken. Se kuuluu perillisille- ja heidän suostumuksensa tarvitaan aina, kun semmoisesta luovutetaan.
Jos puhutaan esimerkiksi rahavarojen hallinnasta- niin leski ei saa käyttää kp rahoja sinänsä mihinkään, kadottaen ne, vaan voi sijoittaa niin että saa tuoton itselleen- mutta itse alkuperäinen määrä kp rahaa ei saa kadota, ja on pidettävä erillään lesken rahoista.
Entäs esimerkiksi talo, josta puolet omistaa kp, puolet leski? Toki leski saa asua, jos pitää hallintaoikeutensa koko taloon. Saa vuokratakin taloa kelle haluaa. Mutta yksin hän ei voi myydä koko taloa! Miksi? Mietipä yksi vastaaja, noita ihmeellisyyksiä.
Kuolinpesästä osuus ei tietenkään perillisen silmissä ole mitään. Mutta- se on omaisuutta jonka hän omistaa, tietämättä sen tarkemmin välttämättä omistuksensa sisältöä.
Peikkojurismi? Mistä kuolinpesä koostuu? Omaisuudesta. Ja toisaalta nimetyistä ihmisistä. Itsellänikin on kaksikin eri kuolinpesien perukirjan jäljennöstä.
Ajatuskin on karmea, että joku muu kuin osakkaat määräisi näistäkin pienistä omaisuuksista. Ne merkitsevät kyllä ihan yhtenäistä asiaa- lapsuuskotiamme, mutta pitääkin ottaa selvää asiasta. ainakin minä olen vakaasti ollut siinä uskossa että minunkin nimmarini tarvitaan jos kotipaikkaa on joku taho halukas myymään.
Mielummin lohkotan itselle palasen siitä. - turhariidellä
Ap kertoo, että hänen äitinsä kuolinpesässä on useita kiinteistöosakkeita ja maaomaisuutta, joten luulisi ettei vainajan lesken asumisoikeus vaarantuisi vakka kuolinpesä jaettaisiin jo nyt perillisten kesken.Jako on tehtävä heti jos yksikin pesän osakas jakoa haluaa. Joten ei muuta ap, kuin ota yhteys lakimieheen ja kuolinpesän jakamistoimet käyntiin.
Tietenkin jakamisesta tulee kuluja, mutta kuolinpesähän sen maksaa, eli kaikki te perilliset yhdessä. Jakamisen jälkeen osakkaat voivat tehdä omalla omaisuudellaan ihan mitä haluavat.
Tämä koskee myös aloittajan isää. Hän voi lahjoittaa vaikka koko omaisuutensa yhdelle lapselleen.
Toki apn isä pystyy jo nytkin tekemään testamentin yhden lapsensa hyväksi, jos niin haluaa.
Aloittaja ja muut voivat riitauttaa halutessaan isänsä tahdon, mutta aika henkisesti köyhää pitää ihmisen elämän olla, jos alkaa isänsä viimeistä tahtoa vastaan riitelemään.- näkemystää
Missä luki, että kyse on äidin, vainajan omaisuudesta? Mulle on epäselvää, onko omaisuus ollut isän vai vainajan.
- turhariidellä
näkemystää kirjoitti:
Missä luki, että kyse on äidin, vainajan omaisuudesta? Mulle on epäselvää, onko omaisuus ollut isän vai vainajan.
Näin terveellä järjellä ajateltuna, voidaan olettaa, että riita koskee vain äidin puoleista perintöä ja sitä miten edesmenneen äidin jälkeensä jättämä omaisuus on laskettu jaettu perillisten kesken!
Hyvin harva meistä tietää elinpäiviensä määrää etukäteen. Voihan olla niinkin, että ap kuolee ennen isäänsä, joten olisi naurettavaa riidellä etukäteen isän puoleisesta perinnöstä! - näkemystää
turhariidellä kirjoitti:
Näin terveellä järjellä ajateltuna, voidaan olettaa, että riita koskee vain äidin puoleista perintöä ja sitä miten edesmenneen äidin jälkeensä jättämä omaisuus on laskettu jaettu perillisten kesken!
Hyvin harva meistä tietää elinpäiviensä määrää etukäteen. Voihan olla niinkin, että ap kuolee ennen isäänsä, joten olisi naurettavaa riidellä etukäteen isän puoleisesta perinnöstä!Niinpä, terve järki ei vaan vaikuta, kun suru ja tunteet jyllää! Ymmärsin, että ap on pahoittanut mielensä juuri testamentista, jolla isä "jättää kaiken mitä pystyy suosikkilapselleen". Kiinteistö-osakkeet? Tarkoittaako asuin/liikehuoneistoja vai jotain lomaosakeviikkoa? Sijainti? Ja maa-alueet eivät ole arvokkaita, jos sijaitsevat kallioisessa Kainuussa, vaikka laajojakin. Kaupungissa sijaitseva tontti voi olla arvokas ja siitä ehkä kannattaisi riidelläkin.
Toivottavasti ap ei löydä jotain "rahat pois tyhmiltä" lakijätkää. Uskon edelleen, että kyse on jostain vaatimattomasta omaisuudesta, josta riitely tulee kalliimmaksi kuin hyöty. Jos suosikki on ainoa isän lähellä asuva, joka joskus auttelee isää ja muut asuvat satojen kilometrien etäisyydellä, ymmärrän senkin. - ahneustaustalla
näkemystää kirjoitti:
Niinpä, terve järki ei vaan vaikuta, kun suru ja tunteet jyllää! Ymmärsin, että ap on pahoittanut mielensä juuri testamentista, jolla isä "jättää kaiken mitä pystyy suosikkilapselleen". Kiinteistö-osakkeet? Tarkoittaako asuin/liikehuoneistoja vai jotain lomaosakeviikkoa? Sijainti? Ja maa-alueet eivät ole arvokkaita, jos sijaitsevat kallioisessa Kainuussa, vaikka laajojakin. Kaupungissa sijaitseva tontti voi olla arvokas ja siitä ehkä kannattaisi riidelläkin.
Toivottavasti ap ei löydä jotain "rahat pois tyhmiltä" lakijätkää. Uskon edelleen, että kyse on jostain vaatimattomasta omaisuudesta, josta riitely tulee kalliimmaksi kuin hyöty. Jos suosikki on ainoa isän lähellä asuva, joka joskus auttelee isää ja muut asuvat satojen kilometrien etäisyydellä, ymmärrän senkin.Ap sanoo että hänen äitinsä oli jo iäkäs, joten oletettavasti isäkin on iäkäs. Sitä taustaa vasten aloittaja on vähintään keski-ikäinen, jopa eläkeiän kynnyksellä itsekin.
Hänellä on ollut koko aikuisikänsä aikaa kerätä itselleen omaa omaisuutta omalla työllään, mutta ei, täällä hän ruikuttaa vielä elossa olevan isänsä omaisuuden perään.
- mekkk
Se omaisuus mikä oli vain äidin nimissä eli pankkitili ja jos oli jotain muuta niin se menee jakoon rintaperillisislle ja siihen ei isäsi voi vaikuttaa mitenkään. Jos äitisi pankkitililla oli rahaa niin niistä voi maksaa hautajaiskulut ei muutä ja jos jotain jää niin jaetaan mutta ennen perinnön jakoa pitää velat selvittää ja jos niitä on niin ne makstaan ensin pois ja sen jälkeen jääkö mitään.
- Lellu_567
Onko asia edennyt tai selvinnyt. Jos isä on vielä elossa, hänen testamentillaan ei nyt ole merkitystä. Äitinne omaisuus merkittiin perukirjaan. Jos isänne oli varakkaampi, hänellä oli oikeus käyttää lesken privilegioikeutta ja pitää oma omaisuutensa itsellään. Lisäksi isällänne on oikeus käyttää yhteistä kotia asuntonaan. Kaiken muun äitinne omaisuuden te lapset voitte jakaa. Ensin tulee erotella isän ja äidin omaisuus. Sen jälkeen te lapset voitte tehdä äidin omaisuudesta perinnönjaon.
Isän testamentti ja lakiosat tulevat ajankohtaiseksi vasta isän perukirjoituksessa, joten siitä ei tarvitse nyt välittää. Isän testamentin ei olisi tarvinnut tulla edes ilmi äidin perunkirjoituksessa.
Saat asiantuntevampia lakineuvoja 'Perintö ja testamentti' -palstalla. Täällä voit purkaa pahaa mieltäsi isäsi päätöksen suhteen. Isälläsi on kuitenkin oikeus tehdä omalla omaisuudellaan mitä haluaa.
Neuvon teitä hoitamaan perinnönjaon loppuun saakka äitinne jälkeeen. Se selkeyttää jatkossa asioita. Tarvitsette siihen juridista apua kuten pankin lakimiehen tms. - Mustalammasvaan
Tulin lueskelemaan tämän ketjun kun itsellä on vähän samansuuntainen tilanne. Muutama kommentti on hyvä ja asiallinen, mutta valtaosa menee ihan poskelleen: mollataan Lyötyä ja aletaan jopa vähätellä kuolinpesän arvoa. Oot oikealla asialla, kun sanot ettei isäs ja veljes kieroilu sovi sulle. Anna mennä toisesta sisään ja toisesta ulos nuo kommentit, joissa sinua syytellään ahneeksi. Vaikuta osaavan ja uskaltavat hoitaa ikävää tilannetta, johon kunniattomasti toimivat isäs ja veljes on sun laittaneet. Taisi teilläkin olla tilanne, jossa äitis oli kiltti ja isäs ryhtyy nyt mellastamaan kun äitis ei oo enää teitä lapsia puolustamassa.
- kokemustaonmulla
Tuota eikö kuitenkin äitisi kuoleman jälkeen kaikki ole kuolinpesän osakkaita ja isänne toisen puolen? Silloin asunto on puoleksi kuolinpesän omaisuutta ja jos se rahaksi muutetaan on se maksettava kaikille puolesta hinnasta osakkaille. Vaikka kuinka tekisi testamentti yhdelle suosikilleen ei se koske kuin sen puolen minkä itse omistaa osakkaana. Toki voi tehdä perinnöttömäksi jonkun mutta jos äidillä ei ollut ehtoja saa se siitä toisesta puolikkaasta silloin perinnön osuuden. Onpas teillä ongelmia mutta älä huoli kyllä verottaja pitää huolen sinun osuudesta ja mitä jäljelle jää on varmasti sinulle tuleva. Ja jos kuolinpesä on velkainen joutuu sitten osakkaana maksamaan ne velat tai hakea kuolinpesä konkurssiin ja siitäkin pitää maksaa. Minä olen tämän kokenut vaikkakin ilman riitoja. Mutta älä huoli jos isäsi tekee testamentteja yhdelle suosikilleen niin se koskee vain isän osuutta. Aika pieneksi varmaan jää. Mitä enemmän osakkaita teitä on perimässä äitiä on se isän omaisuus puolet siitä ja saa tehdä testamenttejään kuten tahtoo. Mutta kyllä se verottaja viimeistään huolehtii onko kuolinpesä jaettu vai ei. Tulet saamaan kyllä verottajalta tiedon asiasta vaikket edes riiteli si tai vaatisit mitä tahansa. Lakiosuus on sinun ja voit vaatia maksuun omaisuuden tällä ja muiden on joko maksettava ulos sinut tai pesä on jakamaton niin kauan kun toinenkin kuolee. Ei auttanut kieltäytyä edes perinnöstä jonka sain vaan maksaa täytyi ilman itkua ja riitelyä. Tiedän ettei vanhempani olisi halunneet jättää meille lapsille tätä taakkaa. Lainsäädäntö on Suomessa kovaa ja tarkkaa. Lakiosuus on sinun hallussa halusit sitä taikka et. Se mitä kuolinpesästä saat verojen jälkeen ei taida olla edes riitelyn väärti? Et sinä eroon pääse perintö asioista niin vain. Olet osakas siinä missä sisaresikin.
- Anonyymi
Ei pesän ”putsaamisessa” tarvita testamentis. Riittää kun jakamatonta pesää vastaan otetaan helvetisti velkaa ja pesässä on yksia ihminen joka on alaikäinen ja eläkettä esim vamman vuoksi.
Elossa oleva leski alkaa suosimaan yhtä jolle luvataan kaikki maan ja taivaan välistä ja pala vähän ylikin. Kukaan oikeustoimikelpoinen pesän osakas ei välitä vaan kirjoitetaan kiinnityksiä jotka joudutaan hakemaan uudelleen ja uudelleen. Ratkaisu ”virhe” on purkaa perikunta jottei nakki napsahda.
Olin oikeastaan kysymässä että kuinkahan monta ihmistä on joutunut jäämään yksin lapsuusaikana tapahtuneitten vääryyksien vuoksi. Kuinka moni asioista tietämätön on astunut paskaan kun ei ole tiennyt omasta puolisosta totuutta riittävän ajoissa. Suomessa joka kolmas ihminen elää yksin ilman parisuhdetta koko ikänsä. Joka toinen avioliitto päättyy eroon kymmenen vuoden aikana!
Joillekin on teatteria elää avioliitossa sen jälkeen kun totuus on paljastunut. Ero olisi typeryyden myöntämistä.
Tästä aiheesta oli juttu iltapäivälehdessä otsikolla lapsuus meni yhdessä yössä. Kuinkahan paljon on ihmisiä joiden lapsuus oli 70-80 luvuilla ja 80-luvun alussa kun olisi pitänyt aikuistua niin edessä oli synkkä ja myrskyinen yö. Kun tapaa omaikäiisen joka tekee aloitteen, niin jouduit venkoamaan itsesi irti vieheestä kertomatta syytä. Kerran saatu on annettu!
Se sankari joka sai elämän joutuu helvettiin. Hän tietää sen!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.34888201 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!
Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit12571Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill692348- 1791955
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä161542Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie91391- 1121337
Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181841328RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j601310Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j421227