Jeesus tulee milloin vain

yksiuskova

Elämme lopun aikoja. Olkaa valmiit, sillä Jeesus tulee milloin vain noutamaan omansa pois. Jos elät synnissä, tee parannus ja seuraa Jeesusta totuudessa ja Pyhässä Hengessä, Häntä totellen, Jumalan Sanassa pysyen. Jos eksyt Jumalan Sanasta, eksyt Jeesuksesta.

76

1044

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 1234567---

      Ensin ilmestyy tuo laiton !

      • seonjo

        Sehän jo on. Laittomuus rehottaa ja kirkossakin esitetään muuta, kun mitä ohjekirja kertoo.

      • Jahvenpelkoviisautta

        Sitten sotia monin paikoin, ja viestejä sodista, ( TV ) ? Hallitukset nousevat hallituksia vastaan. Nälänhätää, laajuudeltaan, jota ei ennen ole ollut, Tuhoisat maanjäristykset, Tulvat. Perheenjäsenien riitaisuudet, avioerot, huorailut, homoseksuaalisuus lisääntyvässä määrin, rikollisuus maiden johtajiin asti. Israelin varustautuminen, yli 300 ydinkärjen varastoineen ? Usan jatkuvat pommitukset eri maissa. Vieläkö pitäisi jatkaa ? Silmät auki ja pullon korkki kiinni, se olisi viisauden alkua.

      • taas.tätä.samaa
        Jahvenpelkoviisautta kirjoitti:

        KYLLÄ!!!
        Puhumattakaan eläinten joukkokuolemista, joita löytyy lähes joka ainoalle päivälle tällekin vuodelle.
        Jos jonakin päivänä ei ole, niin seuraavana onkin sitten useampi.
        Tästä voi tarkistaa, ja linkit mukana ja listat löytyvät vuodesta 2011 alkaen tähän päivään, rullaa alaspäin:
        http://www.end-times-prophecy.org/animal-deaths-birds-fish-end-times.html

      • uskisjargonia
        Jahvenpelkoviisautta kirjoitti:

        Sitten sotia monin paikoin, ja viestejä sodista, ( TV ) ? Hallitukset nousevat hallituksia vastaan. Nälänhätää, laajuudeltaan, jota ei ennen ole ollut, Tuhoisat maanjäristykset, Tulvat. Perheenjäsenien riitaisuudet, avioerot, huorailut, homoseksuaalisuus lisääntyvässä määrin, rikollisuus maiden johtajiin asti. Israelin varustautuminen, yli 300 ydinkärjen varastoineen ? Usan jatkuvat pommitukset eri maissa. Vieläkö pitäisi jatkaa ? Silmät auki ja pullon korkki kiinni, se olisi viisauden alkua.

        Just joo, Muistelkaa historiaa. Milloin ei ole sodittu ei olisi kärsitty nälähätää, milloin ei ole kansat nousseet kansoja vastaan, milloi ei olisi huorattu, milloin ei olis homoiltu tai millin ei olisi ollut maanjäristyksiä etc etc.

        Maailmassa ei ole koskaan hyvin asiat uskovien mielestä.

      • OnTässäHötäkkätä

        Nuo halot minun on kyllä saatava sitä ennen liiterriin kun tiijä miten kylmä talavi tullee ja vielä kakarat palelttuu niin mitäs sitten tehhään, Häh?

    • TuskinpaVain

      Kantsis jo vähitellen hyväksyä että ei todellakaan tule. Kun kerran lupasi yhden sukupolven aikana tulla ja aikaa kulunut pari tuhatta vuotta niin kyllä se on selvä peli jo.

      • sillä.se.selviää

        Kysy sitten, että mitä se sukupolvi tarkoittaa.

      • Roponen
        sillä.se.selviää kirjoitti:

        Kysy sitten, että mitä se sukupolvi tarkoittaa.

        Sukupolvi sanan voi kääntää myös sukukunta. Eli juutalaiset, joita on kyllä yritetty hävittää. Mutta saattoi Jeesus puhua sukukunnastakin, muttei siinä tapauksessa oman aikansa sukukunnasta.

      • eikiveäkivenpäällä

        Kuka heitä on yrittänyt "hävittää" ? Heillä on valta ja omaisuudet, ja nyt vaativat jo kaiken vain itselleen. Mooseksen kiivetessä vuorelle, he sulattivat egyptistä "lainaamansa kullan", ja tekivät siitä kultaisen LEHMÄN, jota kumarsivat, palvoen sitä "epäjumalana". Ei sen suurempaa tyhmyyttä voi olla. Sentähden Jerusalem tuhoontui, eikä siellä ollut kiveä, kiven päällä.

      • LueneUUVESTAA

        Lueppas kaikki jakeet "UUVESTAA", niin ehkäpä kipinä syttyy.

      • Huonosti olet lukenut Raamattusi. Jeesus tuli takaisin Pyhässä Hengessä
        jo apostolisena aikana. Tästä kertoo Apt 2:1-4. Eikä Hän tullutkaan yksin.
        Arvaappas kuka oli mukana. Lue Joh 14:23 jae, siellä se sanotaan.

      • eryheheh

        Jos lukisit tarkemmin, niin Jeesus sanoi, että se sukupolvi, joka NÄKEE niiden tapahtumien tapahtuvan, on viimeinen.
        Sitä vain ei meidän käännöksestä taas kerran ehkä huomaa.

      • jokuvain___
        Jaikal91 kirjoitti:

        Huonosti olet lukenut Raamattusi. Jeesus tuli takaisin Pyhässä Hengessä
        jo apostolisena aikana. Tästä kertoo Apt 2:1-4. Eikä Hän tullutkaan yksin.
        Arvaappas kuka oli mukana. Lue Joh 14:23 jae, siellä se sanotaan.

        Lue Ilmestyskirjaa niin tiedät paremmin lopun ajan tapahtumat.

      • Tiedetäänkyllä
        sillä.se.selviää kirjoitti:

        Kysy sitten, että mitä se sukupolvi tarkoittaa.

        Eiköhän se ole yleisesti tiedossa, ellei sitten uskovilla ole joku oma määritelmä. Hehän harrastavat termien uudelleen määrittelemistä omiin tarkoituksiinsa sopiviksi.

      • TuskinpaVain
        eryheheh kirjoitti:

        Jos lukisit tarkemmin, niin Jeesus sanoi, että se sukupolvi, joka NÄKEE niiden tapahtumien tapahtuvan, on viimeinen.
        Sitä vain ei meidän käännöksestä taas kerran ehkä huomaa.

        "Jos lukisit tarkemmin, niin Jeesus sanoi, että se sukupolvi, joka NÄKEE niiden tapahtumien tapahtuvan, on viimeinen. Sitä vain ei meidän käännöksestä taas kerran ehkä huomaa."

        No ei tosiaan huoamaa tuollaista suomen kielisestä. Siellähän lukee kolmessa evenkeliumissa aika tarkkaan samalla lailla: "samalla tavoin te" eli ne kuulijat siinä eivätkä esim. "he" tai "ne jotka". Ja kaikissa myös sanotaan "tämä sukupolvi" eikä esim "se sukupolvi joka" tms.

        Mutta jospa jossain muussa käännöksessä olisi eri juttu. Englanti ja espanja lienevät edustavia esimerkkejä, joiden käännökseiin on varmasti satsattu.

        Englannin kielisessä "In the same way, when you see" ja "this generation" eikä esim. "those who see" / "that generation". Sama kuin suomeksi.

        Espanjan kielisessä "Así también vosotros" ja "esta generación". Espanjan kielessä on itse asiassa aika tarkka jako pronominien esta, esa ja aquella käytössä: esta on se, joka on kertojan lähellä, esa on se joka on toisen osapuolen lähellä ja aquella on kauempana kummastakin. Tässä siis Jeesus ilmiselvästi tarkoitti itsensä ja kuulijoidensa sukupolvea, koska pronomini on esta. Siis sama kuin suomeksi.

        Oletko todella sitä mieltä että noidenkin käännösten tekijät ovat kaikissa kolmessa evankeliumissa erehtyneet mutta täällä suomi24 foorumilla uskovat melkein järjestään osaavat kääntää oikein?

    • Tainnu jeeveli erehtyä osootteesta ku on ni moneen otteeseen pitäny tulla mutta ei oo herraa näkyny...? Vai mistähän muusta asia vois johtua..?

      • hillitsehevostas

        Pitäisi yksilöiden olla hieman varovaisempia, pilkatessaan "voimakkaita taivaallisia persoonia", siinä saattaa käydä huonosti ? Juuri tuollaisista asenteista saatana on hurmioissaan, ja riemuitsee rinnallasi.

      • hillitsehevostas kirjoitti:

        Pitäisi yksilöiden olla hieman varovaisempia, pilkatessaan "voimakkaita taivaallisia persoonia", siinä saattaa käydä huonosti ? Juuri tuollaisista asenteista saatana on hurmioissaan, ja riemuitsee rinnallasi.

        Kiusallinen asia mikä heiluttaa baabelin tornia. Marduk ei ole tyytyväinen. Pitää siis jankata että itsesuggestion voimin jotta hankalat ja kiusalliset asiat pysyy poissa mielestä?

    • Rauhottusit

      jo tuon vaahtoomises kanssa. Samaa stooria teidän remmi on hokenut noin 2000 vuotta ja se tuleminen on edelleen vaiheessa. Sä saat elää siinä Herranpelossas ihan rauhassa. Kun sä et ole kuitenkaan se kuka sen tulemisen aikatauluttaa, se milloin vain on aika leveä aikaikkuna, niin miksi nähdä asiasta vaivaa. On energian hukkaa pohtia asiaa mihin ei itsellä ole vaikutusmahdollisuutta. Keskittysit elämään, kuolla kyllä ehtii jokainen ajallaan.

      • Roponen

        Kyllä se kannattaa palvella iankaikkista Jumalaa ja ottaa Jeesus vastaan Herrakseen, koska hänellä on kuoleman ja tuonelan avaimet käsissään. Oletko ajatellut, että Jumala loi sinutkin kuvakseen? Se tarkoittaa sitä, että me ihmiset olemme hänelle kaikista merkityksellisimpiä mitä hän on koskaan luonut. Ja se miten elämme, ei ole merkityksetöntä. Voimme joko elää oman tahtomme mukaan tai Jumalan tahdon mukaan. Mutta oman tahdon mukaan eläminen on turhaan käytetty elämä. Jeesus itse asiassa on itse elämä.

        2. Ja monet maan tomussa makaavista heräjävät, toiset iankaikkiseen elämään, toiset häpeään ja iankaikkiseen kauhuun.
        3. Ja taidolliset loistavat, niinkuin taivaanvahvuus loistaa, ja ne, jotka monta vanhurskauteen saattavat, niinkuin tähdet, aina ja iankaikkisesti.

        13. Mutta sinä, mene, siksi kunnes loppu tulee; ja lepää, ja nouse osaasi päivien lopussa."

      • parempaatulossa

        Tyyrää sitä hevostas. Kaikella on aikansa, on aika kylvää, ja on aika niittää, ja korjata satoa ? Maapallon asiat eivät ole vielä kärjistyneet siihen mittaan, että se johtaisi LUOJAN puuttumiseen maan asioihin. Me elämme juuri nyt "sitä kuollutta aikaa" mikä on ennustettu raamatussa. Ei ole Apostoleja meitä ohjaamassa, eikä yhtäkään taivaallisen hallituksen asettamaa julistajaa maan päällä. Saatana saa riehua villinä maan äärestä toiseen, onhan meillä siitä paljon todisteita, jatkuvista sodista, ja satojen miljoonien ihmisten kärsimyksistä. Luuleeko joku "torvelo"meidän elävän Jumalan lakien sekä päätösten alaisina juuri nyt. Kaukana siitä. Avaa simäsi, ja katso ympärillesi.

      • ensimmäisetLUODUT
        Roponen kirjoitti:

        Kyllä se kannattaa palvella iankaikkista Jumalaa ja ottaa Jeesus vastaan Herrakseen, koska hänellä on kuoleman ja tuonelan avaimet käsissään. Oletko ajatellut, että Jumala loi sinutkin kuvakseen? Se tarkoittaa sitä, että me ihmiset olemme hänelle kaikista merkityksellisimpiä mitä hän on koskaan luonut. Ja se miten elämme, ei ole merkityksetöntä. Voimme joko elää oman tahtomme mukaan tai Jumalan tahdon mukaan. Mutta oman tahdon mukaan eläminen on turhaan käytetty elämä. Jeesus itse asiassa on itse elämä.

        2. Ja monet maan tomussa makaavista heräjävät, toiset iankaikkiseen elämään, toiset häpeään ja iankaikkiseen kauhuun.
        3. Ja taidolliset loistavat, niinkuin taivaanvahvuus loistaa, ja ne, jotka monta vanhurskauteen saattavat, niinkuin tähdet, aina ja iankaikkisesti.

        13. Mutta sinä, mene, siksi kunnes loppu tulee; ja lepää, ja nouse osaasi päivien lopussa."

        No joo. Ainoastaan kaksi ensimmäistä ihmistä, oli LUOTUJA. Me olemme kaikki heidän jälkeläisiään, usko tai et.

      • kaikkiaikoinaan

        On tässä eletty, ja matkattu maailmaa, palmurannoille asti, norjan vuonoista. Kanadan korvet ja Usa laidasta laitaan. Kekusteltu monen maan harhaoppisten kanssa asioista. Sama virheellinen meno päällä joka maassa. Luoja ei nyt juuri hallitse maapalloa, vaan hän on antanut paholaiselle aikarajoituksen riehua maapallolla mielensä mukaan, näkeehän sen kaikesta, mitä ympärillä tapahtuu. Saatanalla on vain vähän aikaa jäljellä. Vähän aikaa, saattaa olla ihmisen laskennassa, käsittämätön aikamäärä. Luojan silmissä, yksi päivä on kuin tuhat vuotta, ja päinvastoin. Miten me sen ymmärtäisimme, koska se ei kuulu meille. Meille kuuluu elää sovussa toistemme kanssa, mikäli se meistä riippuu ?

    • Kirjakääröt

      Matt.25:6 Biblia (1776). Mutta puoli-yönä tuli huuto: ylkä tulee, menkäät ulos häntä vastaa. Mutta kun, toisella puolella palloa onkin puoli-päivä. Ja huutaja oli?

      • Roponen

        Kyseessä on vertauskuva. Yhtä hyvin voisit ihmetellä, että miksi he eivät ottaneet ledlamppuja, vaan öljylamput. Koska kyseessä on vertaus.

        Mutta toisessa kohtaa kun Jeesus puhuu tulostaan, hän sanoo: "Minä sanon teille: sinä yönä on kaksi miestä yhdellä vuoteella; toinen korjataan talteen, ja toinen jätetään. Kaksi naista jauhaa yhdessä; toinen korjataan talteen, mutta toinen jätetään." (Luukas 17:34-35)

        Tässä hän selvästi osoittaa, että toisaalla on yö kun miehet ovat nukkumassa ja toisaalla on päivä, kun naiset ovat jauhamassa. Ei taidettu 2000 vuotta sitten yleisesti tietää vuorokauden ajoista.

      • valallasenvannon

        Ei ole tapeellista halkoa "hiuksia". Jeesuksen tulosta maan piiriin, sen tulevat kaikki kansat näkemään. Se tapahtuma tulee olemaan mullistavin tapahtuma ihmiskunnan historiassa, sen takaan, ja alle-viivaan.

      • nykyStupido
        Roponen kirjoitti:

        Kyseessä on vertauskuva. Yhtä hyvin voisit ihmetellä, että miksi he eivät ottaneet ledlamppuja, vaan öljylamput. Koska kyseessä on vertaus.

        Mutta toisessa kohtaa kun Jeesus puhuu tulostaan, hän sanoo: "Minä sanon teille: sinä yönä on kaksi miestä yhdellä vuoteella; toinen korjataan talteen, ja toinen jätetään. Kaksi naista jauhaa yhdessä; toinen korjataan talteen, mutta toinen jätetään." (Luukas 17:34-35)

        Tässä hän selvästi osoittaa, että toisaalla on yö kun miehet ovat nukkumassa ja toisaalla on päivä, kun naiset ovat jauhamassa. Ei taidettu 2000 vuotta sitten yleisesti tietää vuorokauden ajoista.

        Menneinä aikoina oli enemmän viisautta kuin nykypäivinä. Arvailevat vieläkin miten "Pyramidit oli voitu rakentaa",sellaisin työkaluin mitä heillä oli ? Myöskin Machu Piccun kivirakennelmat eteläamerikassa todistavat miten edistyneitä he olivat. Amerikan intiaanitkin kylvivät vain yhden kesän, ja muuttivat toisiin sarkoihin,antaen maan levätä "kesantona" vuoden. Nyt ahneet imevät kaiken ravinnon mullasta nopeasti kemiallisilla lannoitusaineilla, kunnes maa on kelvoton mihinkään kasvuun. Kuka se "stupido on". Vastaus, nykyihminen.

    • Franciscus_Assisilainen

      Ensimmäinen käsky, "Minä olen Herra, sinun Jumalasi, älä pidä muita jumalia minun rinnallani."

      Mun mielestäni jeesusta herrana palvovat ovat pakanoita. Jeesus oli ihminen, ei Jumala.
      Jeesus oli Jumalan sanansaattaja, mutta ei Jumala.

      Nikean kirkolliskokouksessa IHMISET päättivät, että ”Jumala on kolmiyhteinen – Isä, Poika ja Pyhä Henki. Kolme persoonaa, mutta vain yksi Jumala.”

      Areios oli jo silloin samaa mieltä kanssani, "Poika, Kristus, on luotu, eikä siten samanarvoinen kuin Isä Jumala" => lue ensimmäinen käsky!

      Jumala uhrasi ainokaisen poikansa? Miten niin uhrasi? Siellähän se istuu isänsä vasemmalla puolella...;)
      Uhraaminen tarkoittaa sitä, että menettää jotakin, PYSYVÄSTI!

      • kannattaarypistellä

        "MINÄ olen JAHVE, sinun JUMALASI eikä sinulla pidä olla muita jumalia. Jos kaikki ne käännökset ( yli 7000 kertaa) olisi jäetty raamattuun, niin ei olisi mitään vaikeuksia ymmärtää ero ISÄN ja POJAN välillä. Onhan molemmilla henkilökohtaiset NIMENSÄ. Miten ihmeessä saatanalla on sormensa pelissä, jopa raamatun käännöksissäkin, HUH. Se taas johtuu kääntäjistä, jotka eivät olleet taivaallisen hallituksen virkaan asetettuja kristittyjä. Väärennykset ovat jo tehneet tuhonsa kansojen keskuudessa. Meillä on ainutlatuinen mahdollisuus valttää väärennykset, tutkimalla pyhiä kirjoituksia, ja rukoilemalla viisautta selvittää tahalliset virheet totuudesta. Palkintona saattaa olla ikuinen elämä "MAAN PÄÄLLÄ, paratiisimaisessa olotilassa".Kannattaa "rypistellä".

      • jooLiturgiat

        Mitä tarkoittaa "ainokainen", ei suinkaan AINOA, koska , "Jahven POJAT riemuitsivat luomistyön tuloksista ? Liturgiat eivät oikein osu kohdalleen.

      • yksinvaltiaana

        Uhrasi lihallisen "ihmiselämänsä", maan päällä, mutta ei taivaallisessa hallituksessaan, jossa Jeesus odottaa Isänsä määräystä tulla maan päälle takaisin, ottamaan koko maapallo haltuunsa, ainoana kuninkaana. Yksinvaltiaana.

      • Jeesuksen.seuraaja

        Olet harhaoppinen. Jumala ei jaa kunniaa. Jeesuksella on KAIKKI VALTA. Jumala on yksi Isänä, Poikana ja Pyhänä Henkenä. Jeesus on Jumala.

    • hahhahahaaaa

      Vaan tällä hetkelläkin on maailmassa ihmisiä sekä yöllä nukkumassa että päivällä jauhamassa viljaa.

      • Hallelu-JAHVE

        Jossakin, tulevaisuudessa on oleva ihmisiä jotka säästyvät Harmagedonin taistelusta, sen läpi hengissä. Pitäisikö heidät tappaa, jotta menisivät taivaan kirkkauteen, hmm. En usko sellaista tapahtuvaksi. Jos heidät suojataan, niin mikä on heidän tulevaisuutensa??? Maapallon -laajuisen puhdistuksen jälkeen uskon heidän kyntävän peltonsa ilman pelkoa tulla teurastetuiksi kristikunnan sodissa, ja heille alkaa uusi aikakausi, joka ei lopu koskaan. Harmoonisessa yhteiskunnassa, missä kukaan ei tee pahaa, eikä aiheuta vahinkoa. He riemuitsevat onnellisuudessa, ja laulavat ylistystä kaikkivaltiaalle JAHVELLE, kuninkaan Jeesuksen hallituksen alaisuudessa. Löytääkö joku jotakin vikaa sellaisessa järjestelmässä ? HALLELU-JAHVE.

    • lueseraamatusta

      Unohdit mainita Harmagedonin taistelusta, sekä sen jälkeisestä ajasta, jolloin "kirjat on AVATTU, ja jokainen saa tekojensa mukaan". Puolitotuuksia letkautellessa, monet menevät harhateille, luulojensa kanssa. Se sota on oleva kirkollisten uskontojen kannattajien loppulaulu. Verisiä sotia käyvät kirkolliset jäävät "Raamatun viestin mukaan" kaikesta tulevasta hyvyydestä ulkopuolisina ikuiseen hautaansa, ilman tulevaisuutta.

    • vielä.on.aika

      Vaikka elämme lopun aikaa ja loppu voi tulla koska vaan, niin elämme myös armon aikaa. Jeesus auttaa niitä, ketkä haluavat pahuudesta pois.

      • mitämeolemme

        Se on totta. Rukoilkaamme "hengessä, ja totuudessa". Siinäpä se kompastuskivi on. Olemmeko me todellakin "hengessä ja totuudessa" ? Vai luulemmeko sen olevan niin ? Miksi meillä on niin kovin monta ryhmää erillaisia uskontoja, eiväthän ne kaikki voi mitenkään olla "kaikki totuudessa", koska ne kaikki sotivat jollakin tavalla toisiaan. Jos me havaitsemme yhdenkään asian olevan ristiriidassa raamatun opetuksen kanssa, mihin me uskomme, niin olemme jo pitkällä menossa vaara-alueelle. Olkain kohottelu ei ole siihen vastaus, eikä myöskään "verukkeet", että olemme erehtyväisiä ? Tarkista USKOSI, sekä minkälaisessa seurassa vietät aikasi. Joku viisas on sanonut, "sano minulle, kenen seurassa sinä vietät aikasi, niin MINÄ sanon sinulle, mikä sinä OLET.

    • Jumala ei ole herra, eikä rouva, ne ovat sukupuolittuneita sanoja, siis lihallisia.

      Ruotsin kirkko lakkaa kutsumasta Jumalaa herraksi, kertoo verkkouutiset.

      • politiikkasotkemassa

        Ruotsalaisilla on siin erikoinen tilanne, palauttaa JUMALAN nimi JAHVE ( hebr. YAHWE ) takaisin raamattuun. Heillä ei ole vielä ymmärrystä mikä siunaus se saattaisi olla ruotsin kansalle. Ajatella kansaa, joka ylistää Jumalaa hänen ainutlaatuisella nimellään,yli kaiken. Valitettavasti politiikka sotii sitä vastaan. Kaikkivaltias hyväksyy hallitusmuodot, koska se on vain mieto muoto kaaoksen välttamiseksi.

    • Näin.ymmärrän

      Suurin osa kansaamme elää yhtä hyvää elämää mitä jumalaan uskovat jopa parempaa, ei usko tee ihmistä etuoikeutetuksi.

    • mitäonkristillisyys

      Hyvää elämää ? Se on vain yksi osa olla kunnollinen ihminen Jumalan silmissä sekä valtiovallan silmissä. Voihan vannoutunut "ateistikin olla muuten hyvä ihminen", mutta se Jumalan kielteisyys ei ole kenellekkään eduksi, sen takaan. Vastakohtana syvästi uskonnollinen voi olla tosi raaka toisinajattelijoita kohtaan. Valitse siitä itse. Uskonnolliset ovat jo pitkään osallistuneet verisiin sotiin tappaen ihmisiä, ja saaden siitä ansiomerkkejä, mietippäs miten se sopii kristillisyyteen ?

      • capiche

        Uskonnollisuus on ryhmään kuulumista ja ulkoista tapojen noudattamista, joka ei muuta ihmistä sisäisesti. Sitä on käytetty hyväksi politiikassa ja sen avulla on motivoitu ihmisiä jopa taistelemaan oman viiteryhmän puolesta.

        Esim. ristiretket olivat mitä suuremmassa määrin politiikkaa, sillä paavi on myös valtionpäämies, ei ainoastaan katolisen kirkon pää. Varsinaisen kristinuskon kanssa niillä ei ollut mitään tekemistä. Väkisin kastaminen oli täysin kristinuskon vastaista, eikä sillä kristittyjä tehty, vaan paaville alamaisia.

        Kristinusko on Jeesuksen seuraamista. Se on henkilökohtainen Jumala-suhde, joka muuttaa ihmistä ja hänen arvojaan. Elävässä uskossa olevaa on vaikeampi manipuloida, koska hän kuuntelee enemmmän Jumalaa kuin ihmisiä. Toki kristitty voi rakastaa isänmaataan ja puolustaakin sitä, kun se on tarpeen.

    • Huvituttaako

      Huvittuneisuus ei ole kuinkaan luontainen tuote.

    • Jaahas, sieltä se jeesus kurkkaa nurkan takaa. Eiköhän se kohta tule.

    • Lukekaapa

      Ennen Jeesuksen paluuta tulee vielä maailmansota, maanjäristysten yhä lisääntyminen, valhekristuksen ilmaantuminen ihmeteloineen sunnuntain koroittamiseksi yms... Tästä huolimatta loppu on lähellä!

      • tempaus_

        Jeesus tulee ottamaan ennen niitä omansa ylös.

      • 1234567---
        tempaus_ kirjoitti:

        Jeesus tulee ottamaan ennen niitä omansa ylös.

        Ei ennen niitä temmata.

    • "Elämme lopun aikoja."

      Millä perusteella? Mitä tarkoitat "lopun ajoilla", se ei ole ihan raamatullinen termi. Raamattu käyttää paljon useammin ilmaisua "viimeiset päivät", eikä se tarkoita aivan samaa asiaa.

      "Olkaa valmiit, sillä Jeesus tulee milloin vain noutamaan omansa pois."

      Milloin vain? Ehei! Raamattu ei opeta että Jeesus voisi tulla millä hetkellä hyvänsä, niin että se yllättäisi. Jeesus tulee selkeiden merkkien, tapahtumien ja profetioiden toteutumisen jälkeen! Eikä se yllätä niitä jotka tuntevat ajanmerkit.

      Eikä Jeesus ole tulossa noutamaan omiaan pois. Mistä tuollainen ajatus edes nousee? Jeesushan on itse tulossa takaisin maan päälle. Eikä tulossa tänne ja lähtemässä pois! Kun Jeesus palaa tänne, niin Hän tuo taivaan maan päälle ja perustaa 1000 valtakunnan, taivaaseen ei olla menossa 3½-, 7-
      tai 1000-vuodeksi, eikä varsinkaan ikuisuudeksi.

      Ei Raamatussa sanota, että Jeesus tulee tänne hakemaan omansa jonnekin vähäksi aikaa ja sitten palaisi vielä uudestaan takaisin tänne.

      • jokuvain___

        Olet harhaoppinen. Jumala luo uuden taivaan ja uuden maan.

        Lue Ilmestyskirjaa takemmin. Esim. luvuissa 14 ja 19 kuvataan kaksi eri tapahtumaa liittyen leikkuuseen ja Jeesuksen tuloon.

      • harhaoppinenn
        jokuvain___ kirjoitti:

        Olet harhaoppinen. Jumala luo uuden taivaan ja uuden maan.

        Lue Ilmestyskirjaa takemmin. Esim. luvuissa 14 ja 19 kuvataan kaksi eri tapahtumaa liittyen leikkuuseen ja Jeesuksen tuloon.

        olet harhaoppinen.

      • jokuvain___ kirjoitti:

        Olet harhaoppinen. Jumala luo uuden taivaan ja uuden maan.

        Lue Ilmestyskirjaa takemmin. Esim. luvuissa 14 ja 19 kuvataan kaksi eri tapahtumaa liittyen leikkuuseen ja Jeesuksen tuloon.

        Vai harhaoppinen? Sinä et taida olla uskova ollenkaan... Jos noin vihaat veljeäsi, niin kuinka voit rakastaa Jumalaa, jota et ole nähnyt?

        Jos olet noin täynnä vihaa siitä, ettet hyväksi eri näkemystä lopunajoista ja toinen on heti harhaoppinen, niin mitähän se sinusta kertoo?

    • JeesusKylläTulee

      Niin pre-tribulation rapture kuin vaivanajan aikana tai sen lopulla tapahtuva ylösotto saa tuekseen Raamatun kohtia, jos kuuntelee noiden eri suuntien puhujia. Miten se lienee? Pitäisi itse lukea Raamattu niin, että sen ymmärtäisi. Siinä on sitten vielä ongelmana ne virheelliset käännökset. Olisi hyvä, jos voisi luottaa johonkin Raamatun tuntijaan. Luulin jo löytäneeni sellaisen Kent Hovindissa, joka sanoo uskovansa vaivanajan keskivaiheilla tapahtuvaan ylösottoon. Nyt kuitenkin joku esitti todisteita siitä, että Hovind kannattaa ekumeniaa ja saattaa olla jesuiitta.

      Haluaisin tehdä taulukon kaikista Raamatun kohdista, joissa Jeesuksen paluusta puhutaan: mitä todisteita on Hänen paluustaan ensin kristittyjen noutamisesta taivaan häihin, ja mitä kohtia voisi käyttää todisteina siitä, että me kaikki joudumme käymään läpi vaivanajan ahdistukset. Se vaan on iso projekti, ja kykenenkö siihen?

      Sitä yritän pohtia, kumpi vaihtoehto on loogisempi, tai todistettavasti tosi: Jeesus tulee kuin varas yöllä ja antikristuksen porukat yrittävät uskotella, ettei Hän tule ennen kuin myöhemmin VAI kristittyjen on muiden kanssa odotettava Jeesuksen paluuseen voittajana ja kuninkaana, ja ne, jotka puhuvat ylöstempaamisesta ennen vaivan aikaa, yrittävät vain laiskistuttaa uskovia ja saattaa meidät alttiiksi vainon kauhuille, joihin emme olleet varautuneet.

      JOS Jeesus tosiaan ensin tulee ja tempaa kristityt (kuolleet ja vielä elävät) ylös häihinsä, miten pahuuden porukka aikoo sen selittää? Väittävätkö he, että 'nuo fanaatikot' ovat ilmeisesti tehneet itsemurhan, koska eivät olleet henkisesti kypsiä siirtymään 'tietoisempaan vaiheeseen', jossa uskonnot on sulautettu yhdeksi maailmanuskonnoksi ja vallitsee 'rauha'? Selittelevätkö he sen uskonnollisen kiihkoilun motivoimana terrorina? Päästävätkö he liikkeelle 'ufoja', ja väittävät, että nuo pahikset, vääräuskoiset, kristityt on siepattu muukalaisten voimin? Miten he saavat ihmiset uskomaan valheen? Saavatko he? Avautuuko silloin monen silmät ja he lopultakin tulevat pelastukseen, tosin vaivanajan kautta?

      Mitä te olette löytäneet Raamatusta? Voisitteko listata Raamatun kohtia, joihin perustatte uskonne tässä asiassa?

      • jokuvain___

        Ilmestyskirjan lukujen 14 ja 19 tapahtumat liittyen leikkuuseen ja Jeesuksen tuloon näyttäisivät olevan kaksi eri tapahtumaa.

      • taas.kerran.samaa
        jokuvain___ kirjoitti:

        Ilmestyskirjan lukujen 14 ja 19 tapahtumat liittyen leikkuuseen ja Jeesuksen tuloon näyttäisivät olevan kaksi eri tapahtumaa.

        Täällä puidaan samaa asiaa eri aloituksissa, Joka päivä aloitetaan "uusi" keskustelu, jossa samat henkilöt puivat asiaa, ja tietenkin ovat eri mieltä.

        Ja mikäs siinä, eikö Paavali kehota näin tekemäänkin, lopuksihan nähdään, kuka oli eniten oikeassa, sillä kenelläkään ei ole täydellistä totuutta.

        Laitan taas kerran tähän, mitä itse uskon, älkää talkako taaas sama litaniaa, harhaoppia, harhaoppia. MInulle on aivan sama mitä adventisti numerosarja asiasta ajattelee, mitä joku mid- past-trib -ajattelee, minä ajattelen näin.

        Monet asiat sekoitetaan keskenään.
        Herran ilmestyminen - Herran tulemus- Herran päivä

        Herran ilmestymista ja Herran tulemusta odotetaan, mutta Herran päivä ei ole ilon päivä. Ja Hänen omansa nimeonomaan pelastetaan vihasta.

        Vain muutama esimerkki raamatusta:
        Voi teitä, jotka toivotte Herran päivän tulemista. Miksi hyväksi on teille Herran päivä? Se on oleva pimeys, eikä valkeus-

        Katso, minä lähetän teille profeetta Elian, ennenkuin tulee Herran päivä, se suuri ja peljättävä.

        Voi sitä päivää! Sillä lähellä on Herran päivä, ja se tulee niinkuin hävitys Kaikkivaltiaalta.

        Katso, Herran päivä tulee, tulee armottomana, tulee kiivaus ja vihan hehku, tekemään autioksi maan ja hävittämään siitä sen syntiset.

        Herran tulemuksesta taas puhttaessa on aivan toisenlainen toivo.
        Katsotaanpas muutama esimerkki raamatusta:
        Olkaa tekin kärsivällisiä, vahvistakaa sydämenne, sillä Herran tulemus on lähellä.
        Ja nyt, lapsukaiset, pysykää hänessä, että meillä hänen ilmestyessään olisi turva eikä meitä häpeällä karkoitettaisi pois hänen tyköänsä hänen tulemuksessaan.

        vaan iloitkaa, sitä myöten kuin olette osallisia Kristuksen kärsimyksistä, että te myös hänen kirkkautensa ilmestymisessä saisitte iloita ja riemuita.

        Olkaa tekin kärsivällisiä, vahvistakaa sydämenne, sillä Herran tulemus on lähellä.

        Sillä ei Jumala ole määrännyt meitä vihaan, vaan saamaan pelastuksen Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta,

        Tästedes on minulle talletettuna vanhurskauden seppele, jonka Herra, vanhurskas tuomari, on antava minulle sinä päivänä, eikä ainoastaan minulle, vaan myös kaikille, jotka hänen ilmestymistään rakastavat.

        Mitä toivoa on siis Herran päivässä, joka on täynnä vihaa, vaikeuksia, tuhoa?
        Mutta Herran tulemus taas on toivoa täynnä, ja me saamme lohduttaa toisiamme.

        Samoin sekoitetaan monet muutkin asiat, kuten
        Israel - seurakunta
        Jumalan pasuuna-enkelin pasuuna
        7 sinettiä-7 pasuunaa-7 vihan maljaa

        Jesaja 26
        19. Mutta 1) sinun kuolleesi virkoavat eloon, 2) minun ruumiini nousevat ylös. Herätkää ja riemuitkaa, te jotka tomussa lepäätte, sillä sinun kasteesi on valkeuksien kaste, ja maa tuo vainajat ilmoille.
        20 Mene, kansani, kammioihisi ja sulje ovet jälkeesi, lymyä hetkinen, kunnes viha on ohitse mennyt.
        21 Sillä katso, 3) Herra lähtee asuinsijastaan kostamaan maan asukkaille heidän pahat tekonsa, ja maa paljastaa verivelkansa eikä surmattujansa enää peitä." (Jes. 26:19-21, KR 1933)

        Jesaja käyttää tässä samaa järjestystä kuin Paavali viitatessaan seurakunnan ylösottoon. Ensin nousevat ylös 1) Herrassa kuolleet ja sitten 2) maan päällä elävät uskovat. Tämä on myös Paavalin ilmoittama järjestys 1.Tess. 4:16-17:ssä. Se tapahtuu kuitenkin samassa silmänräpäyksessä ja lähes yhtaikaisesti.

        Jesaja ilmoittaa myös, että vasta ylösoton jälkeen, seurakunnan poistuttua, alkaa 3) Jahven vihan aika, eli Herran päivä, joka kohtaa maan päälle jääneitä. Jakeen 20 ovien sulkeminen viittaa mm. Matt. 25:1-13 kuvattuun "tyhmien neitsyiden" ulkopuolelle jäämiseen, vrt. myös Luuk. 13:25.

        Jesaja ilmoittaa Herran kostavan maan asukkaille heidän pahat tekonsa. Tämä ei voi tietenkään koskea seurakuntaa, jonka pahat teot Kristus on jo sovittanut.
        Hän, joka antaa hyviä lahjoja, Hän joka on parempi kuin yksikään maallinen isä, niin Hänkö laittaisi lapsensa, jotka Hänen oma Poikansa on ostanut verellään, käymään läpi saman vihan ajan kuin syntiset?
        Miksi?

        Mutta tuo asia on taas toinen, mutta juuri tämä asia on yhteistä niille, jotka ajattelevat ettei tempausta ole ollenkaan, tai että sen on vihan ajan lopussa, koska he ajattelevat, ettei Jeesus kärsinytkään tarpeeksi, meidän tulee vielä kärsiä hieman lisää.
        Hänen seuraamisensa maksaa koko elämän, meillä on koettelumuksia ja vastoinkäymisiä, mutta Jeesus on jo voittanut. Me emme voi omilla kärsimyksillämme ostaa yhtään enempää, kuin mitä Herra on jo ostanut meille.

        Jumala ei VOINUT hävittää Sodomaa ja Gomorraa siksi, että siellä oli YKSI vanhurskas mies perheineen. Vain tämän yhden perheen takia tuho viivästyi sen verran, että tuo perhe oli turvassa, tosin se joka haikaili takaisin maailmaan, jäi sille tielle.

        Jumala ei hävitä syntistä ja vanhurskasta.
        1 Moos 18: 23 Ja Aabraham lähestyi häntä ja sanoi: "Aiotko siis hukuttaa vanhurskaan yhdessä jumalattoman kanssa?
        25 Pois se, että sinä näin tekisit: surmaisit vanhurskaan yhdessä jumalattoman kanssa, niin että vanhurskaan kävisi samoin kuin jumalattoman! Pois se sinusta! Eikö kaiken maan tuomari tekisi oikeutta?"

      • Lukekaapa
        taas.kerran.samaa kirjoitti:

        2. Tess. 2:8 "niin silloin ilmestyy tuo laiton, jonka Herra Jeesus on surmaava suunsa henkäyksellä ja tuhoava tulemuksensa ilmestyksellä,"

        Herran tulemus ei ole mikään ilon päivä jumalattomille. Nämä saavat surmansa!

        Mark. 13:20 "Ja ellei Herra lyhentäisi niitä päiviä, ei mikään liha pelastuisi; mutta valittujen tähden, jotka hän on valinnut, hän on lyhentänyt ne päivät."

        Pelastuvat ovat maan kamaralla Herran tuloon asti, läpi ahdistuksen ajan!

      • hibkghyp9iuy
        Lukekaapa kirjoitti:

        Laiton ei voi ilmestyä, ennen kuin otetaan pois se, joka pidättää, eli seurakunta.

        Mutta turha jatkaa, usko miten haluat, saat jäädä vihan aikaan.
        Tapahtukoon sinulle uskosi mukaan.

      • 1234567---
        hibkghyp9iuy kirjoitti:

        Laiton ei voi ilmestyä, ennen kuin otetaan pois se, joka pidättää, eli seurakunta.

        Mutta turha jatkaa, usko miten haluat, saat jäädä vihan aikaan.
        Tapahtukoon sinulle uskosi mukaan.

        Kaikki vihanajat ja pedon kumartamiset ovat ennen tempausta.

    • PasiToivonen

      Hänkö laittaisi lapsensa, jotka Hänen oma Poikansa on ostanut verellään, käymään läpi saman vihan ajan kuin syntiset?
      Miksi?

      Kysy sitä Tuksulta ja Hakkaraiselta.

    • Mitään uskontoja ei olisi pitänyt koskaan keksiäkkään. Uskontojen takia on maailmassa vuosisatoja aiheutettu paljon kuolemia ja murhetta, miksi. Jos joku on mielestäni "vääräuskoinen" niin miksi häntä pitäisi vihata. Jos hän on vääräuskoinen niin sehän on hänen murheensa. Jos jumala olisi olemassa niin missä hän oli esimerkiksi silloin kun natsit gillasivat juutalaisia?

    • Evankeliumi on uskonto, VT on opetuksen kirja, erilaisten tarinoiden kautta.

    • totuus_voittaa

      yksiuskova: "Jos eksyt Jumalan Sanasta, eksyt Jeesuksesta."

      Totta!

      Älkää menkö ja eksykö kolminaisuusoppiin!

      Alkuseurakunta: "meillä on vain yksi Jumala, Isä" (1 Kor 8:6)

      Jeesus Kristus: "Minä olen Jumala Poika" (Joh 10:36)

      Jos taivaaseen tulisi yhtäkkiä miljoonia maan päältä poisnoudettuja kristittyjä jotka tunnustavat Jeesuksen olevan Jumala niin taivaaseen tulisi kapina Jumalaa vastaan.

      Sitä kapinaa ei tule, Jeesusta ei voi käyttää aseena Jumalaa vastaan!

      Niitä ei taivaassa ole jotka eivät tunnusta Jeesuksen Jumalaa, Isää, häntä joka yksin on totinen Jumala (Joh 17:1-3)

      Pyrkiä siis tähän kuoroon:

      "ainoan Jumalan, hänen, joka on pelastanut meidät Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme kautta, hänen on kirkkaus, korkeus, voima ja valta, ennen aikojen alkua, nyt ja ikuisesti. Aamen." (Juud 1:25).

      Tämä ylistys on ikuinen. Kolminaisuuden ylistys maailmassa tulee loppumaan. Taivaassa sitä ei ole ikinä ollutkaan.

      Pyhää Kolminaisuutta ylistävät veisaavat jo nyt viimeistä värssyään eikä heitä kohta ole jäljellä yhden yhtä vaikka heitä tänä päivänä olisi kuinka monta miljoonaa tahansa.

      Näin tulee pian käymään, uskotte tai ette:

      "Ja minä kuulin, kuinka kaikki luodut taivaassa, maan päällä, maan alla ja meressä, kaikki mitä niissä on, lausuivat: -- Hänen, joka istuu valtaistuimella, hänen ja Karitsan on ylistys, kunnia, kirkkaus ja mahti aina ja ikuisesti." (Ilm 5:13)

      • totuus_voittaa

        piti olla: "pyrkikää siis tähän kuoroon:"

      • JeesusOnHerra_

        Jeesus on Jumala kuten JUMALAN SANA sanoo. Jumala onei yksi Isänä, Poikana ja Pyhänä Henkenä. Ihmiset, tutkikaa Raamattua!

      • SimppelistiSanottua

        AAMEN!

    • Mitä todisteita on jumalan olemassa olosta, ei mitään. Jeesus on hyvinkin voinut olla, karismaattinen saarnaaja joita on ollut aina ja jotka ovat onnistuneet villitsemään suuriakin kansan joukkoja mm. Hitler ja viimeksi Trumppi. Nämä kaikki ovat uskon asioita, jos uskot johonkin se on sinulle totuus, näin se muuten on. Asiat joille et keksi luonnollista selitystä, ovat jotain yliluonnollista, vaikka joskus aikoinaan ukonilma ihmisille jotka eivät sitä ymmärtäneet.

      • capiche

        Kerro tuo sitten joskus Jumalalle, jos satut kohtaamaan.

      • LHoobf
        capiche kirjoitti:

        Kerro tuo sitten joskus Jumalalle, jos satut kohtaamaan.

        Nyt vaan pitäs vielä arvata, että mille niistä. Tarjokkaita kyllä riittää, mutta voisivat ne jumalat jo alunpitäen olla vähän selvempisanaisia, ettei kuulijoiden tarvis niin kovin arvailla ja vieläpä kinata siitä miten päin se menikään.
        Kirkkoisä Augustinuksen predestinaatio-oppi olisi kristityille paljon helpompi, ennaltamäärättynä voisi tanssia ja laulaa päivästä seuraavaan turhia miettimättä.

      • LHoobf
        LHoobf kirjoitti:

        Vaikka olihan myös Martti-sedälläkin jotain vastaavaa, jossa ihmisen tekemiset tässä kurjassa ruumiissa ei juuri tuomaria hetkauta.

        http://www.reformaatio2017.fi/luterilaisia-ajatuksia-12-sidottu-ratkaisuvalta/

      • Pakanen

        Paljonko Jeesusta hyödytti kuolla oppinsa puolesta, jos ei olisi ollut Jumala?

    • Raamattu, ei se ole mistään taivaasta tapahtanut, se on aikoinaan ihmisten kirjoittama tarina ja jossain määrin varmaan kirjoitettu jonkinlaiseksi lakikirjaksikin, kun huomattiin, että kansan lisääntyessä alkoi tulla erilaisia ongelmia kansan keskuudessa.

    • totuus_voittaa

      Nimimerkki JeesusOnHerra_ kirjoittaa: "Jeesus on Jumala kuten JUMALAN SANA sanoo."

      Ei sano JUMALAN SANA! Sinä valehtelet!

      JUMALA SANOO Jeesuksesta: "Tämä on minun Poikani" (Luukas 9:35)

      Jeesus itse sanoo: "Minä olen Jumalan Poika" (Joh 10:36)

      Kaksi todistajaa joille nimimerkki "JeesusOnHerra_" ei voi yhtään mitään.

      Yksi todistaja lisää; Apostoli Paavali kirjoittaa: "meillä on vain yksi Jumala, Isä" (1 Kor 8:6)

      Laske siitä onko Jeesus Jumala kun häntä kutsutaan Jumalan Pojaksi ja vain Isä on Jumala.

      Jumalan Sana ei sano mitään Jumalaa vastaan. Jos ja kun Jumala on sanonut Jeesuksen olevan hänen Poikansa niin silloin Jeesus on Jumalan Poika.

    • Jabin

      Katso, hän tulee pilvissä, ja kaikki silmät saavat nähdä hänet, niidenkin, jotka hänet lävistivät, ja kaikki maan sukukunnat vaikeroitsevat hänen tullessansa. Totisesti, amen.

      Kaaduin minä kuin kuolleena hänen jalkojensa juureen. Ja hän pani oikean kätensä minun päälleni sanoen: "Älä pelkää! Minä olen ensimmäinen ja viimeinen,

      Näin sanoo Herra, Israelin kuningas, ja sen lunastaja, Herra Sebaot: Minä olen ensimmäinen, ja minä olen viimeinen, ja paitsi minua ei ole yhtäkään Jumalaa.

    • capiche

      Ihminen on elänyt aina lopun aikoja, koska hän voi kuolla milloin vain. Sitä ei vaan haluta ajatella, koska on mukavampaa funtsia pilviin nousemista. Lopputulos on kuitenkin sama, eli valmiina pitäisi olla.

    • vjflf

      Oisko vaan eksyny ja ilmestynyt väärälle planeetalle. Nyt sitten sättii että mihin helvettiin kaikki lampaat on hävinneet. Ei se niin helppoa ole osata kun parissa vuosituhannessa avaruustieteet menneet melko kyytiä ja uutta tähteä ja planeettaa kartoissa vaikka miten paljon.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!

      "Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti
      Maailman menoa
      247
      45329
    2. Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.

      KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!
      Maailman menoa
      30
      11223
    3. Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %

      Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy
      Maailman menoa
      195
      10856
    4. Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta

      Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump
      Maailman menoa
      36
      9701
    5. Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.

      IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla
      Maailman menoa
      85
      8518
    6. Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija

      https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua
      Maailman menoa
      223
      6501
    7. Pirjo sanoi Esalle

      Painu sinä Esa hevonvittuun... johon Esa? Laittakaapa ehdotuksia. # ==================== # APUFUNKTIO: satunnainen kok
      Maailman menoa
      0
      3200
    8. Jos mä joisin

      Itteni känniin nyt, voi olla että mä tunnustaisin sulle kuinka ihastunut oon ollu suhun viimeiset 2 vuotta. Eikä mua pys
      Ikävä
      28
      2212
    9. Tänään torille

      Tänään kuulema torilla tapahtuu klo.20. Tulkaaha paikalle kattoon.
      Hyrynsalmi
      35
      1597
    10. Koulu-uhkaus.

      Meinaatteko päästää lapsenne kouluun, niin kauan kun tämä uhkaaja siellä myös on? Tekijä on kaikilla tiedossa.
      Hyrynsalmi
      26
      1500
    Aihe