Miten selvitä eteenpäin ?

Liikunta on tärkeää!

Apua ! kuljin vuosi sitten vielä trollaattorilla,
ennen selkä leikkausta ja molemmissa polvissa tekonivelet ? Luuletko että laiskuuttani istun
kotona, etten mielummin liihottaisi pitkin kyliä ,
jos pystyisin. Nyt sentään pääsen n. kilometrin ilman keppejä, hurraa siitäkin ! Sillä se on
IHME ! Ja myös tuntuu siltä.
Mutta mietityttää vaan tämä "jatko" elämä joskus,
kuinka kauan tämä vähäinenkin liikuntakyky kestää ja mitä sitten ? Miten oppia hyväksymään tilanne ?

Tosi hyvä kirjoitus selviytymistä ja vielä mieheltä, joka antaa kiitosta lapsilleen ja vaimolle.
Täytyy oiken ihmetellä, että vielä on olemassa näinkin hienoja ja mukavia ihmisiä kuin sinä.
Antaa varmasti kaikille kirjoituksen lukeneille aihetta ajatella.
Rehellisesti hyvää jatkoa sinulle ja perheellesi.

selviytymistarinasta kirjoitti:

Tosi hyvä kirjoitus selviytymistä ja vielä mieheltä, joka antaa kiitosta lapsilleen ja vaimolle.
Täytyy oiken ihmetellä, että vielä on olemassa näinkin hienoja ja mukavia ihmisiä kuin sinä.
Antaa varmasti kaikille kirjoituksen lukeneille aihetta ajatella.
Rehellisesti hyvää jatkoa sinulle ja perheellesi.

Lue lisää

Myönteisyys auttaa joka paikassa,ajatelkaa niitä ilisia hetkiä ja henkilöitä jotka merkitsevät jotain,ei aina ryömitä masentavien kokemusten mudassa!

Kaija kirjoitti:

Myönteisyys auttaa joka paikassa,ajatelkaa niitä ilisia hetkiä ja henkilöitä jotka merkitsevät jotain,ei aina ryömitä masentavien kokemusten mudassa!

meillä naru josta säätäisi elämän asennetta, vaan kun ei oo. Miehelleni on tosi kova pala eläkkeelle joutuminen, hänestä "työnarkkiksesta" tuli selkäleikkauksen jälkeen eläkemies. Katkera ja lähes mykkä. Alussa oli ainut asia mitä suusta ulos tuli "jospa sinäkin saisit kokea tämän saman ja minä nimenomaan toivon sitä." Huh. Nyt on aikaa vierinyt 5v. ja katkeruus on eläkesairaus ainakin hänellä. Oikeesti tämä on raskasta, henkisesti. ps. terapiaan hän ei lähde koska vika on kuulema minussa.

vaille 54 kirjoitti:

meillä naru josta säätäisi elämän asennetta, vaan kun ei oo. Miehelleni on tosi kova pala eläkkeelle joutuminen, hänestä "työnarkkiksesta" tuli selkäleikkauksen jälkeen eläkemies. Katkera ja lähes mykkä. Alussa oli ainut asia mitä suusta ulos tuli "jospa sinäkin saisit kokea tämän saman ja minä nimenomaan toivon sitä." Huh. Nyt on aikaa vierinyt 5v. ja katkeruus on eläkesairaus ainakin hänellä. Oikeesti tämä on raskasta, henkisesti. ps. terapiaan hän ei lähde koska vika on kuulema minussa.

Lue lisää

kuormastani puolet ja minä otan sinulta sen puolen pois, oisko meillä yhttää helepomppoo? :)

Pirre* kirjoitti:

kuormastani puolet ja minä otan sinulta sen puolen pois, oisko meillä yhttää helepomppoo? :)

Vaikka olenkin nyt "joutunut" eläkkeelle, en
suinkaan ole katkera, vaan hyvin elämänmyönteinen suurimmalta osin.
Mutta kyselin siksi, kun mietityttää joskus kuinka voisin auttaa muita vielä ?
Tai tehdä jotain "tärkeää" silti, vaikka olen
ns. työkyvytön.
Ja miten säilytän "ihmisarvoni", kun täällä
puhutaan vain että kuntoilu, oman kunnon
ja ulkonäön hoito on kaiken a ja ö,
Eli jos en pysty kunnola kulkemaan ja jumppaamaan
olen hylkiö, niinkö ?
En enää kelpaa mihinkään ?
Missä on meidän ihmisarvon jaottelun pääte ?
Vainko ulkonäössä ? Ja liikuntakelpoisuudessa ?

eläkkeelle54 kirjoitti:

Vaikka olenkin nyt "joutunut" eläkkeelle, en
suinkaan ole katkera, vaan hyvin elämänmyönteinen suurimmalta osin.
Mutta kyselin siksi, kun mietityttää joskus kuinka voisin auttaa muita vielä ?
Tai tehdä jotain "tärkeää" silti, vaikka olen
ns. työkyvytön.
Ja miten säilytän "ihmisarvoni", kun täällä
puhutaan vain että kuntoilu, oman kunnon
ja ulkonäön hoito on kaiken a ja ö,
Eli jos en pysty kunnola kulkemaan ja jumppaamaan
olen hylkiö, niinkö ?
En enää kelpaa mihinkään ?
Missä on meidän ihmisarvon jaottelun pääte ?
Vainko ulkonäössä ? Ja liikuntakelpoisuudessa ?

Lue lisää

aiheuttaa mielipahaa teille ja olen siitä pahoillani.

Tietämättä tarkemmin tilanteestanne kirjoituksesta tuli sellainen henkilökohtainen kuvaus elämäni murroksesta.Ja tiedän siinä suhteessa olevani etuoikeutetussa asemassa useita joko yksin tai raskaassa parisuhteessa asuvien sairaiden tai vammaisten suhteen.

Kyllä me kaikki varmaan arvotamme ihmisarvomme paljolti juuri sillä,olemmeko vielä jollekin henkilölle tai henkilöille vielä "tarpeellisia" vai onko meidän elämämme jo tyhjäksi kaluttua ja siten yhdentekevää.

Vaikka liikuntakyky on vajavaista voi tietysti vielä jossain muodoin olla erillaisissa aktiviteeteissä mukana.
Meillä,vaikka asun pienessä kunnassa on muunmuassa Lähimmäisen tupa,jonka kävijöistä kuitenkin suurin osa ei ole mitään "kirkkokansaa".Vaan siellä kokoontuu yksineläjiä joita elämä ei ole kantanut sekä yksinäisiä vanhuksia ja myös talkoilla kuljetetaan sellaisia henkilöitä jotka eivät muuten sinne pääsisi.

Sen toiminta perustuu tavallisten ihmisten tekemään työhön toisten hyväksi ja samalla toiminnassa mukana olevat saavat uusia ja usein kiitollisia ystäviä ja elämäänsä tarpeelista sisältöä.

Uskoisin jotain vastaavia eri järjestöjen ylläpitämiä kerhotyyppisiä toimintoja löytyvän lähes kaikialta.Ja he ovat erittäin mielissään,jos saavat uutta verta vaikka keskustelu kavereiksi joukkoonsa.Ja ainakin meillä on kyyditsijötä jotka noutavat halukaat mukaan.

Toivon teille hyvää ja antoisaa elämää.

eläkkeelle54 kirjoitti:

Vaikka olenkin nyt "joutunut" eläkkeelle, en
suinkaan ole katkera, vaan hyvin elämänmyönteinen suurimmalta osin.
Mutta kyselin siksi, kun mietityttää joskus kuinka voisin auttaa muita vielä ?
Tai tehdä jotain "tärkeää" silti, vaikka olen
ns. työkyvytön.
Ja miten säilytän "ihmisarvoni", kun täällä
puhutaan vain että kuntoilu, oman kunnon
ja ulkonäön hoito on kaiken a ja ö,
Eli jos en pysty kunnola kulkemaan ja jumppaamaan
olen hylkiö, niinkö ?
En enää kelpaa mihinkään ?
Missä on meidän ihmisarvon jaottelun pääte ?
Vainko ulkonäössä ? Ja liikuntakelpoisuudessa ?

Lue lisää

tuo vähä niinkuin kevennykseksi, koska itselläni on semmoinen yhtäkkiä eläkkeelle joutunut mies ja joka on ikänsä mitannut arvonsa ja toistenkin arvon pitkälti, työn kautta.
Hän on ollut aina kunnianhimoinen ja ikäänkuin aina aploodeja odottava ja sittenkun sellainen terve, vahva ja iso mies joutuu jäämään kotiin ja pikkuhiljaa riisutaan, niin se on kova paikka - varmaan ymmärrät.

Monta kertaa todella tuntuu kuin sairauskin olisi minun syytäni, kun hän työliintyy ja hermostuu tilaansa ja minulta odotetaan kokopäiväistä ymmärrystä.

Kun tuossa pohdit, että miten auttaa muita, jos sinulla on auto ja pääset vielä sillä liikkumaan, niin etkö voisi ajatella jotain ystävänpalvelua vaikka? Siinähän antaisi iloa jo pienellä rupatteluhetkellä vanhuksella tai vammaisella?

Vanhusten hoitolaitoksissa on paljon niitä joita ei kukaan käy katsomassa kuin myös yksin asuvissa.

Sitten itsestäni olisi mukavaa käydä lukemassa lapsille satuja, vaikka kirjastossa tai muussa sellaisessa paikassa missä lapset kokoontuu.

Entäs joku hyväntekeväisyyskirppis, niissähän tarvitaan aina osallistujia ja sitäkin voisi tehdä vaikka istualtaankin.

Olen täysin samaa mieltä kanssasi ettei meidän ihmisarvo ole kiinni ulkonäöstä, minulla on ollut hoidossa kehitysvammaisia ja yhtään niin rumaa ja rujoa ihmistä en ole tavannut heissä, etteikö heissä olisi jotain sanomattoman kaunista kun he hymyilevät.

Tuo ulkomuodon ja muun sellaisen ihannointi on toisten kautta oman arvonsa peilaamista, arvottamista sen mukaan kuinka meihin suhtaudutaan jos ja jos...

Yritettään myö vuan kelevata ihellemy - toisille suahhaan kelevata tai olla keleppoomata - sillä sipuli.

eläkkeelle54 kirjoitti:

Vaikka olenkin nyt "joutunut" eläkkeelle, en
suinkaan ole katkera, vaan hyvin elämänmyönteinen suurimmalta osin.
Mutta kyselin siksi, kun mietityttää joskus kuinka voisin auttaa muita vielä ?
Tai tehdä jotain "tärkeää" silti, vaikka olen
ns. työkyvytön.
Ja miten säilytän "ihmisarvoni", kun täällä
puhutaan vain että kuntoilu, oman kunnon
ja ulkonäön hoito on kaiken a ja ö,
Eli jos en pysty kunnola kulkemaan ja jumppaamaan
olen hylkiö, niinkö ?
En enää kelpaa mihinkään ?
Missä on meidän ihmisarvon jaottelun pääte ?
Vainko ulkonäössä ? Ja liikuntakelpoisuudessa ?

Lue lisää

Luulin sinun surevan ettet pysty kunnolla liikkumaan, vinkkini annoin senvuoksi, ettei se liikkumaan oppiminen niin hankalaa kuitenkaan ole, hissukseen parempaan päin. kyllä sinulla on varmaan paljon annettavaa muille, kunhan keksit sen kanavan miten toimia. Täällä pääkaupunkiseudulla on esim. Raitin pysäkki, siellä on jokainen ihminen tervetullut kantamaan kortensa yhteiseen kekoon. Siellä voi jutella, lukea, toimia puuhamiehenä/naisena jne. Perusta sinne teille samanlainen vapaaehtoisvoimin toimiva "olohuone" varmaan saat muitakin mukaan. Onhan noita, Tampereella on mummon kammari jne.
Tarkoitukseni ei ollut loukata ihmisarvoasi, eikä väheksyä sinua ulkonäöllisesti kun annoin tuon liikuntavinkin, pyydän anteeksi jos loukkasin sinua, jaksamisia ja voimia sinulle.