Bentsojen käyttäjät apua

Psykoosilääke... Hmm, tuota ketipinoria kokeilin ja tuli sellainen olo, että neuroleptit oli siinä. Jos omakohtaisia kokemuksia on niin olisin kyllä halukas kuulemaan lisää.

Joo älkää helvetissä sotkeutuko neurolepteihin kuin pakon edessä (psykoosi, skitsofrenia). Niistä ei saa normaalin aivotoiminnan omaava ihminen kuin helvetillisen vakavat sivuoireet eikä niistä tahdo päästä ikinä enää eroon ja jos pääseekin työn ja tuskan kautta, voi leptien aiheuttamat aivovammat olla pysyviä. Itsemurhalääke.

Elämä on tuollaista, kun uskoo pillereillä saavuttavansa elämäänsä onnellisuutta.

lisääpilsuja kirjoitti:

Elämä on tuollaista, kun uskoo pillereillä saavuttavansa elämäänsä onnellisuutta.

Aika asiaton huomautus ! Tuskin kukaan luulee saavansa onnellisuutta pillereistä, mutta joskus ne auttavat selviytymään työstä ja arjesta yleensäkin päivä kerrallaan eteenpäin.

Aloittajalta kysyn, syöthän siis Imovanea nukahtamiseen ja otatko Opamoxin 22,5 mg päivisin kerralla vai kuinka lääkityksesi annostelu menee ?

Kiitos, joo onnellisuutta en ole hakenut, jotenkin koittanut selvitä päivästä päivään. Syön siis imovanea nukahtamiseen ja opamoxia päivisin. Yleensä otan puolikkaan herätessä ja sitten mutustelee lisää esim. 1/4 kerralla ja päivän päätteeksi on tuo 1,5 tbl mennyt. Joskus ottanut kokonaisen heti aamusta, kun tuo puolikas ei oikeastaan enää tehoa mitenkään. Tätä kuviota nyt sotkee nuo muut lääkekokeilut (ketipinor esim.lopetettu vajaa viikko sitten, sen kanssa yleensä riitti tuo puolikas imovane). L teaniinia ostin ja se rauhoittaa mieltä, mutta ei tee mitään fyysisille oireille.olen jotenkin todella herkkä kaikille lääkkeille, esim. Tuo teaniini tuo päähän pöhnän joka alkaa häiritsemään (ei ehkä pitäisi käyttää).
Joka aamu herään järkyttävään huimaukseen ja hengenahdistukseen ja muutenkin tulee kaikkia omituisia puutumista, ihon poltteluja, hikoilemista yms. Pitkin päivää. Jos olen ottanut kokonaisen aamulla, niin noin6-7h päästä alkaa olo olemaan sietämätön.

Sitä vaan mietin, kun en ole kohdannut vastaavia vaikka kuinka olen etsinyt. Lääkärit ei tähän usko, etenkään kun oireet pysyvät vaikka annosta nostetaan. Vielä pari viikkoa sitten koitin pärjätä 3/4 opamoxia ja 0,5 imovanella, nyt ketipinorin lopettamisen jälkeen oireet ehkä pahentuneet. En vaan pysty olemaan ilman tai sitten en pääse sängystä mihinkään. Työkykyinen en ole vuoteen ollut, tuolla annoksella pääsen esim. kauppaan ja pidän itseni hengissä. Juuri sain luvan nostaa väliaikaisesti opamoxia kahteen tbl/vrk, mutta jotenkin epäilen että tuokaan mitään ratkaisee.

tavallinen.yksilö kirjoitti:

Aika asiaton huomautus ! Tuskin kukaan luulee saavansa onnellisuutta pillereistä, mutta joskus ne auttavat selviytymään työstä ja arjesta yleensäkin päivä kerrallaan eteenpäin.

Aloittajalta kysyn, syöthän siis Imovanea nukahtamiseen ja otatko Opamoxin 22,5 mg päivisin kerralla vai kuinka lääkityksesi annostelu menee ?

Lue lisää

Olisikohan hyväksi,ettei ihmisen tarvitsisi käydä töissä joihin ei kykene ilman rauhoittavia tai muitakaan psyykelääkkeitä?Eli tekisi töitä johon pystyy tai laitetaan eläkkeelle ei tulisi näitä lopetusongelmia niin paljoa.

Tällä hetkellä olen täysin samaa mieltä. Alunperin aloin rauhoittavia ottamaan, että kykenin jatkamaan duunissa (erittäin rankka työ, yövuoroja ja stressaava niin henkisesti kuin fyysisesti). Täydellinen loppuunpalaminen. Joka ikinen lääkäri ihmetellyt, että jaksoin niinkin kauan.
( Nyt epäilykset kohdistuneet mahd. Cfs:ään) . Näitä psyykelääkkeitä kokeiltu älytön määrä. Jos voisin palata ajassa taaksepäin, olisin hakenut sairaslomaa ennemminkin kuin lähtenyt rauhoittavilla väkisin töitä tekemään. Puolivuotta pystyin jotenkuten töissä jatkamaan, ja sitten iski seinä vastaan ja parantumista ei ole tapahtunut.

lisääpilsuja kirjoitti:

Elämä on tuollaista, kun uskoo pillereillä saavuttavansa elämäänsä onnellisuutta.

sulle kuule hei...meikä käyttänyt bentsoja AHDISTUKSEEN JA JÄNNITTÄMISEEN...en todellakaan hae mitään onnellista oloa vaan sitä, että pystyisin ELÄMÄÄN ilman helvetinmoista jännittämistä t yli viiskymppinen...ja aloitin suhteellisen vanhana koska en kestänyt enää

ja xanor ainoa lääke mitä käytän..on kokeiltu masennuslääkkeitä jotka olen lopettanut lyhyeen. koska ihan aikuisten oikeasti mielialaa parantaa jo tieto siitä, ettei tarvitse jännittää kaikenmaailman asioita...nyt vähentäminen meneillään ja tuntuu aivan kauhealta kun lääkäri meinaa, että lopetetaan kokonaan....en halua enää ikinä olla samanlainen hiiri mikä olin aikaisemmin...revi siitä...ja tosiaan ikää ja kokemusta on, en näitä huvikseni syö

joooo-ooo kirjoitti:

ja xanor ainoa lääke mitä käytän..on kokeiltu masennuslääkkeitä jotka olen lopettanut lyhyeen. koska ihan aikuisten oikeasti mielialaa parantaa jo tieto siitä, ettei tarvitse jännittää kaikenmaailman asioita...nyt vähentäminen meneillään ja tuntuu aivan kauhealta kun lääkäri meinaa, että lopetetaan kokonaan....en halua enää ikinä olla samanlainen hiiri mikä olin aikaisemmin...revi siitä...ja tosiaan ikää ja kokemusta on, en näitä huvikseni syö

Lue lisää

Oletko ujo luonteeltasi vai tekeekö jännitys sinusta "hiiren" niinkuin kirjoitit, ettet halua ikinä olla samanlainen hiiri kuin aikaisemmin ?

Kiitos ando nella. Ymmärsin kyllä mitä tarkoitat ja sai vastauksestasi ihan silmät kostumaan. Olen yrittänyt pariin otteeseen lopettaa ihan seinään (viimeksi kestin 80h) ja sairaalaan jouduin kaiken maailman keuhkoembolian ja sydämen tarkastuksiin. Tuosta tokeminen kesti monta viikkoa (etenkin henkisesti) . Siis alkuperäinen annos ei enää toiminutkaan, piti Nostaa!!? .paradoksaalista. Sen takia vähän hirvittää pudotella, siis henkisesti ja fyysisesti todella rankkaa. Pitkä taival on edessä. Noihin fyysisiin oireisiin sitä olen lähinnä syönytkin, tosin tämä ketipinorin lopetus aiheuttanut henkisen ahdistuksen, johon ei tuo edes oikein toimi. Tämän kaltaisia vastauksia toivoinkin, eli edes jollakulla on vähän samantapaisia oireita,vaikka en niitä tietysti kenellekään toivoisi. (paitsi muutamalle lääkärille, ihan vain siksi, että ymmärtäisivät).

Voi herranen aika, miksi sinä seinään olet kokeillut lopettaa? Järki käteen. Hallittu alasajo on ainut suositeltava järkiratkaisu pitkässä säännöllisessä käytössä

Bentsojen vieroitusoireet on ihan todellinen, vakava ongelma. Henkisesti ja jopa fyysisestikin. Ne ei ole yhtään leikin asia. Oireet on lueteltu kattavasti täällä:

https://www.google.fi/url?q=http://www.sosiaalisairaala.fi/koulutusmateriaalia/bentsodiatsepiini_hoitomanuaali.pdf&sa=U&ved=0ahUKEwilzbf_q7TaAhVLCywKHQTnDVkQFggLMAA&usg=AOvVaw3ml4VR-boXVzkzezqolynW

Ylläoleva suomennettu Ashton Manual on siis käsikirja bentsojen vähennykseen ja tietoon vieroituksesta, minkä teki professori Heather Ashton, joka työskenteli bentsovieroittautujien kanssa. Sieltä saat infoa, mitä aivoissasi ja kehossasi tapahtuu bentsojen ja vähennyksen myötä. Kaikkea siellä lukevaa ohjeistusta ei kannata ottaa absoluuttisesti todesta, vaan aina tutkailla omaa vointiaan vähennyksessä ja mikä itselle sopii.

Bentsovieroitusoireet voi olla joillain hyvin pitkäaikaiset. Puhutaan vuodesta ja jotkut puhuvat jopa että jotkut oireet kestää vuosia. Oireita voi olla käytön aikana joillakin mitkä muistuttaa vieroitusoireistoa.

Siinä voi lopettaessa seinään käydä joillain niin että kehittävät pitkään kestävät pitkittyneet vieroitusoireet ja joillakin ei uudelleenaloitus enää autakaan vaan tulee entistä huonompi olo uudelleen aloituksesta, paradoksaalinen reaktio. Onneksi sinulla jotenkin auttoi, vaikka jouduitkin nostamaan annosta. Joskus käy niin että useammista lopetuksista, ja aloituksista, laskuista ja nostoista, iskee kindling reaktio eli vieroitus on toisella kerralla entistä vaikeampi.

Jos kiinnostaa niin tässä englannin kielellä linkkejä bentsoihin liittyen:

Vähentäjien tukifoorumi
http://www.benzobuddies.org/forum/index.php

Benzo Awareness Day - päivä jossa bentsoilla itseään satuttaneet jakaa kokemuksiaan ympäri maailmaa
http://w-bad.org/

Benzodiazepine Informative Coalition
http://www.benzoinfo.com/

Benzo.org.uk
https://www.benzo.org.uk/

Lääkärin (kardiologin) kirjoitus omasta bentsovieroituksestaan ja siitä että edes lääkärit ei aina ymmärrä bentsojen vaaroja :

http://www.benzoinfo.com/2016/10/15/an-open-letter-cardiologist-and-cancer-survivor-speaks-out-on-dangers-of-benzodiazepines-and-her-personal-withdrawal-story/

Kindling - ilmiöstä:
http://w-bad.org/kindling/

Korjaisin myös, että kyllä noilla ns. pienilläkin bentsoannoksilla voi itsellensä niin toleranssin, vieroitusoireita, haittavaikutuksia ja kummallisia oloja hankkia. Siis hyvin lyhyessäkin ajassa.

Minulla käyttöä oli takana n.kuukausi ja pelkäsin tulleeni hulluksi, kun lopetin suorilta, kun luulin, että kuukausi on lyhyt käyttöaika eikä lääkärikään informoinut vähennyksen järkevyydestä kuukauden käytössä. On yksilöllistä, milloin toleranssi (edellinen annos ei enää toimi) ja riippuvuus iskee (eli kun kokeilee lopettaa, puskee viekkarit). Minulla nämä iski alle kuukaudessa. En nykyään koskaan alkaisi käyttää bentsoja päivittäin yhtäjaksoisesti edes noin pitkään. Tietenkin asia on yksilöllinen, joillekin ei käy näin. Tuudittautuminen paketissa olevaan infoon, että bentsoja voi käyttää 2-4 viikkoa " huoletta", mihin monet lääkäritkin tuudittautuu, ei kannata. Se on riskipeliä koukuttumisen kanssa. Olen lukenut, että joillekin on tullut viekkareita jopa viikon käytöstä. Bentsoja kannattaa käyttää vain satunnaisesti, ei päivittäisessä käytössä ellei halua kerjätä itselleen ongelmaa. Itse en olisi käyttänyt ollenkaan vaan en pääse ajassa taaksepäin. Tietenkin on näitä, jotka vetelee bentsoja pienillä annoksilla vuosia ja kokee niistä hyötyä mutta minä en kuulu niihin.

Kun sitten lopetin suorilta silloin kuukauden kohdalla, unet meni, iski ahdistus, levottomuuden tunne ja epätodellinen olo potenssiin kymmenen, derealisaatio ja hyvin outo olo. Tämä sai minut menemään lääkärille, joka ajatteli, että minulla on masennus - nyt mukaan masennuslääkkeitä!. Olen vuosia tämän jälkeen nukkunut surkeasti ja minulle puhkesi unettomuus. Tämä johti bentsojen uudelleenaloitukseen ja kierteeseen tarpeettomia psyykenlääkityksiä, jotka tekivät oloni vieläkin kurjemmaksi. Mikään lääke ei auttanut vaan lisäsi haittoja ja lopetin ne ja päätin vähentää myös bentsot pois. Bentsomäärää kasvatettiin yhdessä vaiheessa, mutta se ei palauttanut oloani hyväksi. Bentsot ovat tehneet elämästäni aivan kamalaa. Olen vuosia kärsinyt oireista, mitä minulla ei koskaan ennen ollut. Luettelemasi oireet kuulostaa tutulta. Osa voi olla stressi tai ahdistusperäisiäkin, mutta uskon bentsoilla olevan paljon osaa oireissani.

Aloitin myös bentsot elämäntilanteessa, joka oli raskas töiden osalta. Nyt tilanteesta on jo vuosia. Olen vähentänyt ja vähentänyt bentsoja. Kärsin väsymysoireyhtymän kaltaisista oireista ja heikosta rasituksensietokyvystä, oudoista fyysisistä oireista (päänsäryt, aivosumut), oudot tuntemukset raajoissa, kognitiivisista ongelmista ja kammottavasta väsymyksestä. Toivon, että lopetus ratkaisee asioita.

bentsojenhaitat kirjoitti:

Voi herranen aika, miksi sinä seinään olet kokeillut lopettaa? Järki käteen. Hallittu alasajo on ainut suositeltava järkiratkaisu pitkässä säännöllisessä käytössä

Bentsojen vieroitusoireet on ihan todellinen, vakava ongelma. Henkisesti ja jopa fyysisestikin. Ne ei ole yhtään leikin asia. Oireet on lueteltu kattavasti täällä:

https://www.google.fi/url?q=http://www.sosiaalisairaala.fi/koulutusmateriaalia/bentsodiatsepiini_hoitomanuaali.pdf&sa=U&ved=0ahUKEwilzbf_q7TaAhVLCywKHQTnDVkQFggLMAA&usg=AOvVaw3ml4VR-boXVzkzezqolynW

Ylläoleva suomennettu Ashton Manual on siis käsikirja bentsojen vähennykseen ja tietoon vieroituksesta, minkä teki professori Heather Ashton, joka työskenteli bentsovieroittautujien kanssa. Sieltä saat infoa, mitä aivoissasi ja kehossasi tapahtuu bentsojen ja vähennyksen myötä. Kaikkea siellä lukevaa ohjeistusta ei kannata ottaa absoluuttisesti todesta, vaan aina tutkailla omaa vointiaan vähennyksessä ja mikä itselle sopii.

Bentsovieroitusoireet voi olla joillain hyvin pitkäaikaiset. Puhutaan vuodesta ja jotkut puhuvat jopa että jotkut oireet kestää vuosia. Oireita voi olla käytön aikana joillakin mitkä muistuttaa vieroitusoireistoa.

Siinä voi lopettaessa seinään käydä joillain niin että kehittävät pitkään kestävät pitkittyneet vieroitusoireet ja joillakin ei uudelleenaloitus enää autakaan vaan tulee entistä huonompi olo uudelleen aloituksesta, paradoksaalinen reaktio. Onneksi sinulla jotenkin auttoi, vaikka jouduitkin nostamaan annosta. Joskus käy niin että useammista lopetuksista, ja aloituksista, laskuista ja nostoista, iskee kindling reaktio eli vieroitus on toisella kerralla entistä vaikeampi.

Jos kiinnostaa niin tässä englannin kielellä linkkejä bentsoihin liittyen:

Vähentäjien tukifoorumi
http://www.benzobuddies.org/forum/index.php

Benzo Awareness Day - päivä jossa bentsoilla itseään satuttaneet jakaa kokemuksiaan ympäri maailmaa
http://w-bad.org/

Benzodiazepine Informative Coalition
http://www.benzoinfo.com/

Benzo.org.uk
https://www.benzo.org.uk/

Lääkärin (kardiologin) kirjoitus omasta bentsovieroituksestaan ja siitä että edes lääkärit ei aina ymmärrä bentsojen vaaroja :

http://www.benzoinfo.com/2016/10/15/an-open-letter-cardiologist-and-cancer-survivor-speaks-out-on-dangers-of-benzodiazepines-and-her-personal-withdrawal-story/

Kindling - ilmiöstä:
http://w-bad.org/kindling/

Lue lisää

Kiitos noista, tuota SOS. Sairaalan opasta olen aikaisemminkin lukenut ja pyytänyt lääkäriltä pidempivaikutteisia rauhoittavia (jouduin huumetesteihin..) Muihin linkkeihin täytyy tutustua. Normaalia oloa en siis opamoxilla tod. Saa.
Tavallaan olen lopettanut viime kesänä kahdesti. Ensin olin viisi viikkoa ilman (silloin tosin annos oli vain puolikas/vrk) mutta aloin saamaan tuon ajan jälkeen puutumista ja palasin käyttämään. Pari kk myöhemmin olin viikon ilman, ja taas puutumisen. Nuo viimeiset (80h) kokeilut lopettaa olivat lähinnä yritystä laskea toleranssia, mutta ne menivät täysin mönkään. Sitten alkoivat nuo mielialalääkekokeilut oikein tosissaan ja koukku jäi ja vahvasti.

minun-tarina kirjoitti:

Korjaisin myös, että kyllä noilla ns. pienilläkin bentsoannoksilla voi itsellensä niin toleranssin, vieroitusoireita, haittavaikutuksia ja kummallisia oloja hankkia. Siis hyvin lyhyessäkin ajassa.

Minulla käyttöä oli takana n.kuukausi ja pelkäsin tulleeni hulluksi, kun lopetin suorilta, kun luulin, että kuukausi on lyhyt käyttöaika eikä lääkärikään informoinut vähennyksen järkevyydestä kuukauden käytössä. On yksilöllistä, milloin toleranssi (edellinen annos ei enää toimi) ja riippuvuus iskee (eli kun kokeilee lopettaa, puskee viekkarit). Minulla nämä iski alle kuukaudessa. En nykyään koskaan alkaisi käyttää bentsoja päivittäin yhtäjaksoisesti edes noin pitkään. Tietenkin asia on yksilöllinen, joillekin ei käy näin. Tuudittautuminen paketissa olevaan infoon, että bentsoja voi käyttää 2-4 viikkoa " huoletta", mihin monet lääkäritkin tuudittautuu, ei kannata. Se on riskipeliä koukuttumisen kanssa. Olen lukenut, että joillekin on tullut viekkareita jopa viikon käytöstä. Bentsoja kannattaa käyttää vain satunnaisesti, ei päivittäisessä käytössä ellei halua kerjätä itselleen ongelmaa. Itse en olisi käyttänyt ollenkaan vaan en pääse ajassa taaksepäin. Tietenkin on näitä, jotka vetelee bentsoja pienillä annoksilla vuosia ja kokee niistä hyötyä mutta minä en kuulu niihin.

Kun sitten lopetin suorilta silloin kuukauden kohdalla, unet meni, iski ahdistus, levottomuuden tunne ja epätodellinen olo potenssiin kymmenen, derealisaatio ja hyvin outo olo. Tämä sai minut menemään lääkärille, joka ajatteli, että minulla on masennus - nyt mukaan masennuslääkkeitä!. Olen vuosia tämän jälkeen nukkunut surkeasti ja minulle puhkesi unettomuus. Tämä johti bentsojen uudelleenaloitukseen ja kierteeseen tarpeettomia psyykenlääkityksiä, jotka tekivät oloni vieläkin kurjemmaksi. Mikään lääke ei auttanut vaan lisäsi haittoja ja lopetin ne ja päätin vähentää myös bentsot pois. Bentsomäärää kasvatettiin yhdessä vaiheessa, mutta se ei palauttanut oloani hyväksi. Bentsot ovat tehneet elämästäni aivan kamalaa. Olen vuosia kärsinyt oireista, mitä minulla ei koskaan ennen ollut. Luettelemasi oireet kuulostaa tutulta. Osa voi olla stressi tai ahdistusperäisiäkin, mutta uskon bentsoilla olevan paljon osaa oireissani.

Aloitin myös bentsot elämäntilanteessa, joka oli raskas töiden osalta. Nyt tilanteesta on jo vuosia. Olen vähentänyt ja vähentänyt bentsoja. Kärsin väsymysoireyhtymän kaltaisista oireista ja heikosta rasituksensietokyvystä, oudoista fyysisistä oireista (päänsäryt, aivosumut), oudot tuntemukset raajoissa, kognitiivisista ongelmista ja kammottavasta väsymyksestä. Toivon, että lopetus ratkaisee asioita.

Lue lisää

Aika paljon yhtäläisyyksiä, etenkin nuo turhat psyykelääkekokeilut. Siinä kierteessä edelleen. Lääkkeitä vaihdellessa olot ovat aika kamalia ja vaatii uskomatonta voimaa vetää se raja siihen, että nyt riittää. Kun olo on niin paha hakee sitä helpotusta epätoivoisesti vaikka uusista lääkkeistä. Paraneminen näistä myrkyistä on niin hidasta. Mutta on se orjana oleminenkin yhtä helvettiä, eroon itsekin haluan, mutta en tiedä löytyykö voimia tällä hetkellä.

Hyvä, että tajusit tuon ajoissa.

Kokeiltu on, citalopram, klotriptyl, escitalopram, brintellix, optipar, voxra, cymbalta. Ei toimi, haitat liian suuria. Viimeisenä tuo ketipinor. Koko ajan lääkkeitä vaihdeltu ja ei ole tullut sellaista rakoa, että oli olisi tasainen tilanne. Psykofyysisessä fysioterapiassa käyn. Terapiaan ei voimia ole, siis terapeutin etsintään. Tämä huono fyysinen olo ehkäisee aika paljon liikuntaa. Tosin ketiksen lopettuksesta ahdistus noussut sellaisiin lukemiin, että on pakko polkea päivittäin crosstraineria. Ns. Pakko liikuntaa. Vaikka kuinka liikkuisin, kävisin ulkona niin vaikutuksen lakattua teen taas kuolemaa. Yhdellä tabletilla opamoxia kärvistelin tänään. Kaupassa illalla tuntui kuin uppoaisin lattian läpi ihoa poltteli huimasi yms. Imovanen napattuani alkoi onneksi helpottamaan. Imovane melkein rauhoittaa paremmin kuin opamox.

Rauhoittavat kirjoitti:

Kokeiltu on, citalopram, klotriptyl, escitalopram, brintellix, optipar, voxra, cymbalta. Ei toimi, haitat liian suuria. Viimeisenä tuo ketipinor. Koko ajan lääkkeitä vaihdeltu ja ei ole tullut sellaista rakoa, että oli olisi tasainen tilanne. Psykofyysisessä fysioterapiassa käyn. Terapiaan ei voimia ole, siis terapeutin etsintään. Tämä huono fyysinen olo ehkäisee aika paljon liikuntaa. Tosin ketiksen lopettuksesta ahdistus noussut sellaisiin lukemiin, että on pakko polkea päivittäin crosstraineria. Ns. Pakko liikuntaa. Vaikka kuinka liikkuisin, kävisin ulkona niin vaikutuksen lakattua teen taas kuolemaa. Yhdellä tabletilla opamoxia kärvistelin tänään. Kaupassa illalla tuntui kuin uppoaisin lattian läpi ihoa poltteli huimasi yms. Imovanen napattuani alkoi onneksi helpottamaan. Imovane melkein rauhoittaa paremmin kuin opamox.

Lue lisää

Imovanesta tai Zopinoxista ei kait tule voimakkaita vieroitusoireita, kun unilääkkeen 'vieroitusoire' tullee jo nukkuessa aamuyöstä ? J o s siis nukkuu sen avulla niin pitkään.
Se alkaa puoliintua jo nukkuessa, jos saa unta kahdeksankin tuntia.
Zopinoxin puoliintumisaika on noin 6 tuntia.
Otatko Imovanea valveilla ollessasi Opamoxin sijasta ?
Sinulla on kokeiltu aika määrä erilaisia lääkkeitä, ettei ihme, jos tilanteesi on kaaosmainen.
Ei ole vaikea kuvitella mikä on sisäinen kauhusi, pelkosi ja ahdistuksesi.

Mitä itse haluasit tällä hetkellä, löytää sopivamman lääkkeen vai olisitko valmis nyt jo psyykkaamaan itsesi eroon kokonaan lääkkeistä ?

Pakotin itseni irti. En nähnyt muuta vaihtoehtoa. Lääkityksestä alkoi olla enemmän haittaa kuin hyötyä. Lääkäriltä en saanut neuvoja, en kysynytkään, koska sain lääkkeeni kardiologilta.
Tutkin netistä asiallisia neuvoja ja "virallisia vieroitussivuja", tässäkin ketjussa mainittuja
ja olin valmistaunut (teoriassa) siihen mahdolliseen painajaiseen, joka tulisi kestämään viikkoja ennenkuin oireet laantuu. Kuusi viikkoa hypin seinille ja halusin olla vain pää peiton alla.
Määrittämätön "suuri kauhu ja pelko" hyökkäili kimppuuni koko ajan, vaikka vakuutin itselleni,
että ei ole mitään mitä minun pitäisi pelätä.
Päivä kerrallaan menin "kynsiä syöden" eteenpäin ajatellen että jokainen päivä on voitto.
Koittaa vielä sekin päivä, että olen irti.

Taistelutahtoa kirjoitti:

Imovanesta tai Zopinoxista ei kait tule voimakkaita vieroitusoireita, kun unilääkkeen 'vieroitusoire' tullee jo nukkuessa aamuyöstä ? J o s siis nukkuu sen avulla niin pitkään.
Se alkaa puoliintua jo nukkuessa, jos saa unta kahdeksankin tuntia.
Zopinoxin puoliintumisaika on noin 6 tuntia.
Otatko Imovanea valveilla ollessasi Opamoxin sijasta ?
Sinulla on kokeiltu aika määrä erilaisia lääkkeitä, ettei ihme, jos tilanteesi on kaaosmainen.
Ei ole vaikea kuvitella mikä on sisäinen kauhusi, pelkosi ja ahdistuksesi.

Mitä itse haluasit tällä hetkellä, löytää sopivamman lääkkeen vai olisitko valmis nyt jo psyykkaamaan itsesi eroon kokonaan lääkkeistä ?

Pakotin itseni irti. En nähnyt muuta vaihtoehtoa. Lääkityksestä alkoi olla enemmän haittaa kuin hyötyä. Lääkäriltä en saanut neuvoja, en kysynytkään, koska sain lääkkeeni kardiologilta.
Tutkin netistä asiallisia neuvoja ja "virallisia vieroitussivuja", tässäkin ketjussa mainittuja
ja olin valmistaunut (teoriassa) siihen mahdolliseen painajaiseen, joka tulisi kestämään viikkoja ennenkuin oireet laantuu. Kuusi viikkoa hypin seinille ja halusin olla vain pää peiton alla.
Määrittämätön "suuri kauhu ja pelko" hyökkäili kimppuuni koko ajan, vaikka vakuutin itselleni,
että ei ole mitään mitä minun pitäisi pelätä.
Päivä kerrallaan menin "kynsiä syöden" eteenpäin ajatellen että jokainen päivä on voitto.
Koittaa vielä sekin päivä, että olen irti.

Lue lisää

Lääkityksistä huonoja kokemuksia, olisihan se ihanaa, jos joku helpottava pilleri löytyisi, en vain tiedä kestääkö tämä pää enää mitään. Jotenkin olen yliherkkä kaikelle, mistä lie tullut. Jopa jotkut vitamiinit saa hyppimään seinille. Imovanea ottanut iltaisin, ns. Nukkumiseen, mutta koska se rauhoittaa oloa enemmän kuin opamox niin ei välttämättä haluaisi käydä nukkumaan, kun kerrankin vähän helpompi olla (pystyy katsomaan esim. Netflixiä, päivisin ei pysty keskittymään) . Vaikuttaa kuitenkin liikaa koordinaatioon, eli ei oikein sovellu päiväkäyttöön.
Helpottiko olosi siis kuuden viikon kuluttua, vai puhuitko edes benzoista?

Rauhoittavat: Joillakin voi iskeä bentsojen haittojen/ bentsovähennysten tai muiden psyykenlääkkeiden vieroituksen myötä lääkeyliherkkyyksiä ja herkkyyttä jopa lisäravinteille ja jopa ruoille mille ei ennen. Lukaisepa Surviving Antidepressants tai benzo buddies.

Hermosto voi olla tosi herkässä tilassa.

Mulla alkoi helpottaa olo vähäsen vasta lääkekokeilukierteen lopetettua ja hitaalla hallitulla bentson vähennyksellä. Pitää olla tosi varovainen mitä käyttää ja kokeilee mulla. Saattaa saada niin hirveän olon. Oon tullu yliherkäksi.

Ei suostu psyk. Kirjoittamaan muita.

Hei andonella! Nytaa toinen päivä, kun yritän pärjätä yhdellä kokonaisella. En edes tiedä miksi, kai tämä on jotain itsensä haastamista. Toissa yönä otin klotriptyliä (imovanen tilalla) ja nukuin kyllä, mutta pää oli ihan sekaisin koko päivän. Lääkäri siis sanoi, että voin kokeilla (nukkumisvaikeuksia ketipinorin jälkeen). Todella omituinen olo, hikoiluttaa ja tärisyttää, välillä kuuma välillä kylmä ja iho tuntuu kuumottavan. Luulisin, että paras tapa kuvata oloani on paniikkikohtaus ilman kohtausta? Siis se kauhea olo ilman niitä sydämenhakkaamisia ja hengenhaukkomisia. Mutta ei ole kuitenkaan kohtaus, siis ei mene ohi ennenkuin otan jotain (esim. Imovanen). Sen tiedän, että puolikas opamox tuskin tätä edes veisi pois. Sain tänään käytyä psykofyysisessä fysioterapiassa ja jäin reippaana aikaisemmalla pysäkillä pois. Sellaiset 9000 askelta sain kasaan. 3/4 opamoxilla tuosta suoriuduin, vaikka olo olikin heikko ja pyörryttävän sumea, tyyliin "menen ihan juuri ojaan makaamaan".

Minullekin on sanottu, että imovanea ei saisi syödä päivällä, mutta perusteltu lähinnä sillä, että ei sen jälkeen enää tepsi uneen.

Aika yksin olen asian kanssa, siis minulla ei ole ihmisiä, jotka ymmärtäisivät. Eikä oikeastaan kohtalotovereita. Osastolla kun olin (lääkealoituksessa, en uskaltanut kotona kokeilla noita mielialalääkkeitä,siksi niitä vaihdeltu tuollaisella tahdilla) niin kukaan ei ikinä puhunut näin benzoista, puhuttiin vain ahdistuksesta, ei fyysisistä tms oudoista oireista. Siis potilaista. Henkilökuntakaan ei osannut yhdistää näitä lääkkeisiin. Siellä aloitettiin tuo imovane. Ja kannustettiin isompiin annoksiin rauhoittavia (olisin saanut 3,5 tbl vrk, mutta itse kärvistelin tuolla 1,5) Ja sairastuttuani reilu vuosi sitten suljin aika paljon ihmisiä ulos (kuvittelin, että palaan asiaan kun paranen, hah), jotenkin häpesin sitä, että en voi hyvin. Ja osa ihmisistä katosi samantien, kun tajusivat, etten voi enää toimia niinkuin muut. Esim. Käydä baareissa/töissä. Eihän minulla ikinä ole ollut mitään mieliala/terveys ongelmia. Ja ne muutamat, jotka ovat vielä tekemisissä eivät ymmärrä. Enkä voi oikein kuormittaa. Kyllä, erittäin yksinäinen olen, vaikka tiedän, että esim. lähelläni asuu kaveri, jonka luokse voisin koska tahansa mennä. Hänkään ei tosin tiedä miten heikossa hapessa olen, joten en mene. Ei pysty "feikkaamaan". Varmaan vaan itkisin koko ajan ja tekisin toisen olon kiusalliseksi. Hän varmaan kokee, että olen hyljännyt hänet, vaikka päinvastoin olen hyljännyt itseni hänen puolestaan (ymmärtääköhän tuota..?)

Olen samaa mieltä opamoxista, se tekee jotenkin pöhnöisen olon, eikä ns. Normaalia.En tosin ole koskaan kokeillut reilummalla kerta-annoksella, esim. 1,5 kerrallaan. En vaikka kuinka huonona olisin. Ja jotenkin en edes varsinaisesti tykkää siitä, siis en osaa selittää. Ilman sitä olo on kamala, mutta ei se mitään korjaa, siis en koe mitään "aaah, helpotus - oloa" tulee vaan sellainen juuri ja juuri siedettävä olo (ei tod. Mikään jee, baariin/festareille). Sellainen, että pystyn juuri ja juuri olemaan ja käymään esim. Kaupassa, vaikka sekin välillä tuskaa on. Loukkaannuinkin verisesti, kun lääkärini pisti minut huumetesteihin, epäili päihdehakuiseksi. Siinä vaiheessa tajusin miten vähän hän minua ymmärtää ja tätä oloa. En kuitenkaan ole sitä mieltä, että lääkärini huono olisi, päin vastoin. Uskon, että hän vilpittömästi haluaa auttaa (ja on itseasiassa tehnyt paljon eteeni) , ei vain ymmärrä. Ja on erittäin bentsojen vastainen. Ei normaali ihminen ole niin ahdistunut, että jopa keittiössä käyminen voi ahdistaa. Tuntuu, kuin olisi joku aivovamma. Voiko ahdistus lukita paikalleen? Olen yrittänyt esim. Maalata, mutta en jaksa seistä paikoillaan pitkiä aikoja ja jotenkin tuntuu, ettei käsi silmä - koordinaatio toimi oikein. Kaikki tekeminen hirmu vaikeaa. Enkä usko masennusta syyksi. Haluan, mutta en pysty. Aivovamma. (diagnoosi on masis ja määrittelemätön ahdistuneisuushäiriö ja mahd. somaat. oireyhtymä).

En oikeastaan tiedä onko tämä edes oikea aika vähennellä, kun ottaa huomioon, että eilen otin viimeisen murusen citalopramia ja ketipinorin lopetettiin vasta viikko sitten. Tällä hetkellä en oikeastaan edes uskalla ajatella tulevaisuutta. Enemmän elän menneessä,siis ikävöin sitä. Niin paljon kuin erot/kuolemat ja muut ovatkin saaneet ikävöimään ihmisiä, en olisi ikinä uskonut, miten paljon "omaa itseään" voi ikävöidä.

Tuli aika raskasta tekstiä, anteeksi siitä! On tavallaan hassua avautua näin tuntemattomalle ihmiselle ja vieläkin hassumpaa, oikeastaan uskomatonta, että joku tuntematon jaksaa kiinnostua tässäkin määrin. Kiitos sinulle. Meni tässä tätä kirjoittaessa sen verran aikaa, että onkin jo yliajalla "luvallista" ottaa imovane. Jos jaksat vielä vastata, niin koetko olevasi "parantunut" rauhoittavista?

Rauhoittavat kirjoitti:

Hei andonella! Nytaa toinen päivä, kun yritän pärjätä yhdellä kokonaisella. En edes tiedä miksi, kai tämä on jotain itsensä haastamista. Toissa yönä otin klotriptyliä (imovanen tilalla) ja nukuin kyllä, mutta pää oli ihan sekaisin koko päivän. Lääkäri siis sanoi, että voin kokeilla (nukkumisvaikeuksia ketipinorin jälkeen). Todella omituinen olo, hikoiluttaa ja tärisyttää, välillä kuuma välillä kylmä ja iho tuntuu kuumottavan. Luulisin, että paras tapa kuvata oloani on paniikkikohtaus ilman kohtausta? Siis se kauhea olo ilman niitä sydämenhakkaamisia ja hengenhaukkomisia. Mutta ei ole kuitenkaan kohtaus, siis ei mene ohi ennenkuin otan jotain (esim. Imovanen). Sen tiedän, että puolikas opamox tuskin tätä edes veisi pois. Sain tänään käytyä psykofyysisessä fysioterapiassa ja jäin reippaana aikaisemmalla pysäkillä pois. Sellaiset 9000 askelta sain kasaan. 3/4 opamoxilla tuosta suoriuduin, vaikka olo olikin heikko ja pyörryttävän sumea, tyyliin "menen ihan juuri ojaan makaamaan".

Minullekin on sanottu, että imovanea ei saisi syödä päivällä, mutta perusteltu lähinnä sillä, että ei sen jälkeen enää tepsi uneen.

Aika yksin olen asian kanssa, siis minulla ei ole ihmisiä, jotka ymmärtäisivät. Eikä oikeastaan kohtalotovereita. Osastolla kun olin (lääkealoituksessa, en uskaltanut kotona kokeilla noita mielialalääkkeitä,siksi niitä vaihdeltu tuollaisella tahdilla) niin kukaan ei ikinä puhunut näin benzoista, puhuttiin vain ahdistuksesta, ei fyysisistä tms oudoista oireista. Siis potilaista. Henkilökuntakaan ei osannut yhdistää näitä lääkkeisiin. Siellä aloitettiin tuo imovane. Ja kannustettiin isompiin annoksiin rauhoittavia (olisin saanut 3,5 tbl vrk, mutta itse kärvistelin tuolla 1,5) Ja sairastuttuani reilu vuosi sitten suljin aika paljon ihmisiä ulos (kuvittelin, että palaan asiaan kun paranen, hah), jotenkin häpesin sitä, että en voi hyvin. Ja osa ihmisistä katosi samantien, kun tajusivat, etten voi enää toimia niinkuin muut. Esim. Käydä baareissa/töissä. Eihän minulla ikinä ole ollut mitään mieliala/terveys ongelmia. Ja ne muutamat, jotka ovat vielä tekemisissä eivät ymmärrä. Enkä voi oikein kuormittaa. Kyllä, erittäin yksinäinen olen, vaikka tiedän, että esim. lähelläni asuu kaveri, jonka luokse voisin koska tahansa mennä. Hänkään ei tosin tiedä miten heikossa hapessa olen, joten en mene. Ei pysty "feikkaamaan". Varmaan vaan itkisin koko ajan ja tekisin toisen olon kiusalliseksi. Hän varmaan kokee, että olen hyljännyt hänet, vaikka päinvastoin olen hyljännyt itseni hänen puolestaan (ymmärtääköhän tuota..?)

Olen samaa mieltä opamoxista, se tekee jotenkin pöhnöisen olon, eikä ns. Normaalia.En tosin ole koskaan kokeillut reilummalla kerta-annoksella, esim. 1,5 kerrallaan. En vaikka kuinka huonona olisin. Ja jotenkin en edes varsinaisesti tykkää siitä, siis en osaa selittää. Ilman sitä olo on kamala, mutta ei se mitään korjaa, siis en koe mitään "aaah, helpotus - oloa" tulee vaan sellainen juuri ja juuri siedettävä olo (ei tod. Mikään jee, baariin/festareille). Sellainen, että pystyn juuri ja juuri olemaan ja käymään esim. Kaupassa, vaikka sekin välillä tuskaa on. Loukkaannuinkin verisesti, kun lääkärini pisti minut huumetesteihin, epäili päihdehakuiseksi. Siinä vaiheessa tajusin miten vähän hän minua ymmärtää ja tätä oloa. En kuitenkaan ole sitä mieltä, että lääkärini huono olisi, päin vastoin. Uskon, että hän vilpittömästi haluaa auttaa (ja on itseasiassa tehnyt paljon eteeni) , ei vain ymmärrä. Ja on erittäin bentsojen vastainen. Ei normaali ihminen ole niin ahdistunut, että jopa keittiössä käyminen voi ahdistaa. Tuntuu, kuin olisi joku aivovamma. Voiko ahdistus lukita paikalleen? Olen yrittänyt esim. Maalata, mutta en jaksa seistä paikoillaan pitkiä aikoja ja jotenkin tuntuu, ettei käsi silmä - koordinaatio toimi oikein. Kaikki tekeminen hirmu vaikeaa. Enkä usko masennusta syyksi. Haluan, mutta en pysty. Aivovamma. (diagnoosi on masis ja määrittelemätön ahdistuneisuushäiriö ja mahd. somaat. oireyhtymä).

En oikeastaan tiedä onko tämä edes oikea aika vähennellä, kun ottaa huomioon, että eilen otin viimeisen murusen citalopramia ja ketipinorin lopetettiin vasta viikko sitten. Tällä hetkellä en oikeastaan edes uskalla ajatella tulevaisuutta. Enemmän elän menneessä,siis ikävöin sitä. Niin paljon kuin erot/kuolemat ja muut ovatkin saaneet ikävöimään ihmisiä, en olisi ikinä uskonut, miten paljon "omaa itseään" voi ikävöidä.

Tuli aika raskasta tekstiä, anteeksi siitä! On tavallaan hassua avautua näin tuntemattomalle ihmiselle ja vieläkin hassumpaa, oikeastaan uskomatonta, että joku tuntematon jaksaa kiinnostua tässäkin määrin. Kiitos sinulle. Meni tässä tätä kirjoittaessa sen verran aikaa, että onkin jo yliajalla "luvallista" ottaa imovane. Jos jaksat vielä vastata, niin koetko olevasi "parantunut" rauhoittavista?

Lue lisää

Hei ! Kiitos kun vastasit !
Olen itse tältä palstalta saanut korvaamatonta apua, vertaistukea, kun mistään muualta en saanut eikä näitä asioita pysty ymmärtämään kuin toinen samassa jamassa oleva/ollut.
Lääkkeitten vaikutuksia ja olotiloja tajuaa vain sen kokenut.
Hätäpäissäni kirjoitin aikoinaan tänne, kun yritin irti lääkkeestä, sain hyviä vastauksia eri ihmisiltä ja yhdeltä "ihanalta sielulta" silloin tällöin tsemppivastauksia ja neuvoja koko pahimman vaiheen ajan.
Olen kyseiselle tuntemattomaksi jääneelle ihmiselle ikuisesti kiitollinen !
Hänen merkityksensä oli valtavan suuri vierottumisvaiheessa.
Käyn täällä joskus vilkaisemassa ja kun huomasin sinun kirjoituksesi, ajattelin että nyt annan hyvän kiertää, jos minusta on vähänkään apua henkisenä tukena.

Klotriptylistä sattuu itsellänikin olemaan kokemuksia. Ei sopinut yhtään minulle.
Minulla on sydänoireita (mahdollisesti stressin aiheuttamia vuosien saatossa).
Klotriptyl on sydäntoksinen lääke. Jos on sydän- tai verisuonisairauksia sitä ei olisi hyvä syödä. Se nukutti hyvin, mutta kolmannen yön jälkeen sain niin kaameat sydänoireet ja muutenkin kamalan olon, että ambulanssin soitto oli lähellä. Kerroin lääkärille, että minulla on sydänvaivoja, silti hän kirjoitti ko. lääkkettä nukkumiseen ja viikon päästä korvasi sen Doxalilla, jonka proviisori apteekissa totesi olevan samaa "lääkeperhettä" samoin vaikutuksin ja ihmetteli miksi sitä on määrätty Klotriptyliä korvaamaan.
Kokeilin yhden ja olin kaksi päivää kummallisesti sairas, koko kroppa voi sairaasti.
Sitä oloa ei pysty kuvailemaan.

Ihmetyttää kuinka paljon eri lääkkeitä sinulle on vaihdettu, ihan "lennossako" toisesta toiseen ?
Ei ihme, että olosi on kaamea. Voiko kenenkään pää kestää moista ?

Olet ollut tosi urhea, että olet päässyt psykofyysiseen fysioterapiaan !

Normaali ihmistä ei ahdista keittiöön meno. Minulla paniikkihäiriö esti menemästä mihinkään. Sinä pääsit sentään fysioterapiaan. Minä en uskaltanut lähteä roskiksia ulos viemään. Jos piti mennä lääkärille, piti "doupata" itsensä vahvemmin.
Ahdistus ja paniikkihäiriö (ahdistuksen voimakkaampi muoto?) voi lukita ihmisen paikalleen, jähmettää toimintakyvyn. En ole expertti kuitenkaan, joku muukin "diagnoosi" voinee aiheuttaa sen.

Psyykenoireilun aikana, lääkekierteessä ja vierottautuessa voi tuntua ja tuntea lähes mitä vaan. Itse pelkäsin päivittäin tulevani hulluksi tai meneväni psykoosiin, ihmettelin mitä aivoissani tapahtuu, tuntui niin hirvittävän epänormaalilta - ihan sairaan sairaalta.

Mietin, että ei voi olla muuta tietä kuin päästä kokonaan irti, tuli mitä tuli mutta pakko on yrittää. Tulin myös tulokseen, että minun pääni/aivoni eivät taida oikein kestää psyykenlääkkeitä ollenkaan. Söin vain pieniä annoksia ja olo senkun paheni.

Kun luin minkälaisia annoksia esimerkiksi kirjoittajat täällä söivät, ihmettelin kuinka jonkun pää voi kestää. Minulla olisi mennyt jo tajutkin kankaille. Se onkin hyvin yksilöllistä, mikä kellekin sopii ja millä annoksella, sehän on selvä.

Älä "hylkää" kaveriasi ! Ajattelepas asiaa näin päin: Jos joku sinun kaverisi olisi sinun asemassasi, seuran ja varsinkin avun tarpeessa eikä tohtisi tulla sinun luoksesi, eikö sinusta tuntuisikin pahalta, ettei hän kääntyisi sinun puoleesi ? Tuntisitko, ettet ole paljon arvoinen kaverina kun sinun luoksesi ei voi, halua tai uskalla tulla. Etköhän voisi kuitenkin mennä häntä tapaamaan ?
Voi olla niinkin, että hän aavistaa, että sinulla on "jotain", mutta ei tiedä miten lähestyä
sinua. Ei ole aina helppo kysyä kaveritla, mikä hänellä on ja voiko auttaa, ehkä se olisi helpotus hänellekin, jos kertoisit ? Mieti asiaa.

Aihe on valtavan laaja, palaan uudestaan vastaukseesi, jatketaan keskustelua !
En kokenut mitenkään raskaaksi tekstiäsi, siinä on paljon tuttua itselleni, voin helposti myötäelää tuntemuksiasi. Anna tulla vaan lisää ihan koska haluat !

Yritä voida mahdollisimman hyvin ! Palaamme asiaan !
Lämpimiä halauksia sinulle !

ando.nella kirjoitti:

Hei ! Kiitos kun vastasit !
Olen itse tältä palstalta saanut korvaamatonta apua, vertaistukea, kun mistään muualta en saanut eikä näitä asioita pysty ymmärtämään kuin toinen samassa jamassa oleva/ollut.
Lääkkeitten vaikutuksia ja olotiloja tajuaa vain sen kokenut.
Hätäpäissäni kirjoitin aikoinaan tänne, kun yritin irti lääkkeestä, sain hyviä vastauksia eri ihmisiltä ja yhdeltä "ihanalta sielulta" silloin tällöin tsemppivastauksia ja neuvoja koko pahimman vaiheen ajan.
Olen kyseiselle tuntemattomaksi jääneelle ihmiselle ikuisesti kiitollinen !
Hänen merkityksensä oli valtavan suuri vierottumisvaiheessa.
Käyn täällä joskus vilkaisemassa ja kun huomasin sinun kirjoituksesi, ajattelin että nyt annan hyvän kiertää, jos minusta on vähänkään apua henkisenä tukena.

Klotriptylistä sattuu itsellänikin olemaan kokemuksia. Ei sopinut yhtään minulle.
Minulla on sydänoireita (mahdollisesti stressin aiheuttamia vuosien saatossa).
Klotriptyl on sydäntoksinen lääke. Jos on sydän- tai verisuonisairauksia sitä ei olisi hyvä syödä. Se nukutti hyvin, mutta kolmannen yön jälkeen sain niin kaameat sydänoireet ja muutenkin kamalan olon, että ambulanssin soitto oli lähellä. Kerroin lääkärille, että minulla on sydänvaivoja, silti hän kirjoitti ko. lääkkettä nukkumiseen ja viikon päästä korvasi sen Doxalilla, jonka proviisori apteekissa totesi olevan samaa "lääkeperhettä" samoin vaikutuksin ja ihmetteli miksi sitä on määrätty Klotriptyliä korvaamaan.
Kokeilin yhden ja olin kaksi päivää kummallisesti sairas, koko kroppa voi sairaasti.
Sitä oloa ei pysty kuvailemaan.

Ihmetyttää kuinka paljon eri lääkkeitä sinulle on vaihdettu, ihan "lennossako" toisesta toiseen ?
Ei ihme, että olosi on kaamea. Voiko kenenkään pää kestää moista ?

Olet ollut tosi urhea, että olet päässyt psykofyysiseen fysioterapiaan !

Normaali ihmistä ei ahdista keittiöön meno. Minulla paniikkihäiriö esti menemästä mihinkään. Sinä pääsit sentään fysioterapiaan. Minä en uskaltanut lähteä roskiksia ulos viemään. Jos piti mennä lääkärille, piti "doupata" itsensä vahvemmin.
Ahdistus ja paniikkihäiriö (ahdistuksen voimakkaampi muoto?) voi lukita ihmisen paikalleen, jähmettää toimintakyvyn. En ole expertti kuitenkaan, joku muukin "diagnoosi" voinee aiheuttaa sen.

Psyykenoireilun aikana, lääkekierteessä ja vierottautuessa voi tuntua ja tuntea lähes mitä vaan. Itse pelkäsin päivittäin tulevani hulluksi tai meneväni psykoosiin, ihmettelin mitä aivoissani tapahtuu, tuntui niin hirvittävän epänormaalilta - ihan sairaan sairaalta.

Mietin, että ei voi olla muuta tietä kuin päästä kokonaan irti, tuli mitä tuli mutta pakko on yrittää. Tulin myös tulokseen, että minun pääni/aivoni eivät taida oikein kestää psyykenlääkkeitä ollenkaan. Söin vain pieniä annoksia ja olo senkun paheni.

Kun luin minkälaisia annoksia esimerkiksi kirjoittajat täällä söivät, ihmettelin kuinka jonkun pää voi kestää. Minulla olisi mennyt jo tajutkin kankaille. Se onkin hyvin yksilöllistä, mikä kellekin sopii ja millä annoksella, sehän on selvä.

Älä "hylkää" kaveriasi ! Ajattelepas asiaa näin päin: Jos joku sinun kaverisi olisi sinun asemassasi, seuran ja varsinkin avun tarpeessa eikä tohtisi tulla sinun luoksesi, eikö sinusta tuntuisikin pahalta, ettei hän kääntyisi sinun puoleesi ? Tuntisitko, ettet ole paljon arvoinen kaverina kun sinun luoksesi ei voi, halua tai uskalla tulla. Etköhän voisi kuitenkin mennä häntä tapaamaan ?
Voi olla niinkin, että hän aavistaa, että sinulla on "jotain", mutta ei tiedä miten lähestyä
sinua. Ei ole aina helppo kysyä kaveritla, mikä hänellä on ja voiko auttaa, ehkä se olisi helpotus hänellekin, jos kertoisit ? Mieti asiaa.

Aihe on valtavan laaja, palaan uudestaan vastaukseesi, jatketaan keskustelua !
En kokenut mitenkään raskaaksi tekstiäsi, siinä on paljon tuttua itselleni, voin helposti myötäelää tuntemuksiasi. Anna tulla vaan lisää ihan koska haluat !

Yritä voida mahdollisimman hyvin ! Palaamme asiaan !
Lämpimiä halauksia sinulle !

Lue lisää

Käyn vielä vastaamassa viimeiseen kysymykseesi: Arvioin olevani jokseenkin parantunut rauhoittavista.
Ahdistusta sun muuta joskus on, mutta oletan sen johtuvan elämänkolhuista, suruista ja muusta, joita ei saa mielestään.
Oloni on kai kohtuullisen hyvä vaikkakin vaihteleva, lasken sen ihmisen normaaliksi mielialavaihteluksi.
Minua kosketti erikoisesti se osa kirjoitustasi, jossa kerroit että kaipaat menneisyyttä.
Pystyn helposti samaistumaan niihin tunnetiloihin omakohtaisista syistä.
Yritä nukkua levollisesti, kauniita unia !

Rauhoittavat kirjoitti:

Hei andonella! Nytaa toinen päivä, kun yritän pärjätä yhdellä kokonaisella. En edes tiedä miksi, kai tämä on jotain itsensä haastamista. Toissa yönä otin klotriptyliä (imovanen tilalla) ja nukuin kyllä, mutta pää oli ihan sekaisin koko päivän. Lääkäri siis sanoi, että voin kokeilla (nukkumisvaikeuksia ketipinorin jälkeen). Todella omituinen olo, hikoiluttaa ja tärisyttää, välillä kuuma välillä kylmä ja iho tuntuu kuumottavan. Luulisin, että paras tapa kuvata oloani on paniikkikohtaus ilman kohtausta? Siis se kauhea olo ilman niitä sydämenhakkaamisia ja hengenhaukkomisia. Mutta ei ole kuitenkaan kohtaus, siis ei mene ohi ennenkuin otan jotain (esim. Imovanen). Sen tiedän, että puolikas opamox tuskin tätä edes veisi pois. Sain tänään käytyä psykofyysisessä fysioterapiassa ja jäin reippaana aikaisemmalla pysäkillä pois. Sellaiset 9000 askelta sain kasaan. 3/4 opamoxilla tuosta suoriuduin, vaikka olo olikin heikko ja pyörryttävän sumea, tyyliin "menen ihan juuri ojaan makaamaan".

Minullekin on sanottu, että imovanea ei saisi syödä päivällä, mutta perusteltu lähinnä sillä, että ei sen jälkeen enää tepsi uneen.

Aika yksin olen asian kanssa, siis minulla ei ole ihmisiä, jotka ymmärtäisivät. Eikä oikeastaan kohtalotovereita. Osastolla kun olin (lääkealoituksessa, en uskaltanut kotona kokeilla noita mielialalääkkeitä,siksi niitä vaihdeltu tuollaisella tahdilla) niin kukaan ei ikinä puhunut näin benzoista, puhuttiin vain ahdistuksesta, ei fyysisistä tms oudoista oireista. Siis potilaista. Henkilökuntakaan ei osannut yhdistää näitä lääkkeisiin. Siellä aloitettiin tuo imovane. Ja kannustettiin isompiin annoksiin rauhoittavia (olisin saanut 3,5 tbl vrk, mutta itse kärvistelin tuolla 1,5) Ja sairastuttuani reilu vuosi sitten suljin aika paljon ihmisiä ulos (kuvittelin, että palaan asiaan kun paranen, hah), jotenkin häpesin sitä, että en voi hyvin. Ja osa ihmisistä katosi samantien, kun tajusivat, etten voi enää toimia niinkuin muut. Esim. Käydä baareissa/töissä. Eihän minulla ikinä ole ollut mitään mieliala/terveys ongelmia. Ja ne muutamat, jotka ovat vielä tekemisissä eivät ymmärrä. Enkä voi oikein kuormittaa. Kyllä, erittäin yksinäinen olen, vaikka tiedän, että esim. lähelläni asuu kaveri, jonka luokse voisin koska tahansa mennä. Hänkään ei tosin tiedä miten heikossa hapessa olen, joten en mene. Ei pysty "feikkaamaan". Varmaan vaan itkisin koko ajan ja tekisin toisen olon kiusalliseksi. Hän varmaan kokee, että olen hyljännyt hänet, vaikka päinvastoin olen hyljännyt itseni hänen puolestaan (ymmärtääköhän tuota..?)

Olen samaa mieltä opamoxista, se tekee jotenkin pöhnöisen olon, eikä ns. Normaalia.En tosin ole koskaan kokeillut reilummalla kerta-annoksella, esim. 1,5 kerrallaan. En vaikka kuinka huonona olisin. Ja jotenkin en edes varsinaisesti tykkää siitä, siis en osaa selittää. Ilman sitä olo on kamala, mutta ei se mitään korjaa, siis en koe mitään "aaah, helpotus - oloa" tulee vaan sellainen juuri ja juuri siedettävä olo (ei tod. Mikään jee, baariin/festareille). Sellainen, että pystyn juuri ja juuri olemaan ja käymään esim. Kaupassa, vaikka sekin välillä tuskaa on. Loukkaannuinkin verisesti, kun lääkärini pisti minut huumetesteihin, epäili päihdehakuiseksi. Siinä vaiheessa tajusin miten vähän hän minua ymmärtää ja tätä oloa. En kuitenkaan ole sitä mieltä, että lääkärini huono olisi, päin vastoin. Uskon, että hän vilpittömästi haluaa auttaa (ja on itseasiassa tehnyt paljon eteeni) , ei vain ymmärrä. Ja on erittäin bentsojen vastainen. Ei normaali ihminen ole niin ahdistunut, että jopa keittiössä käyminen voi ahdistaa. Tuntuu, kuin olisi joku aivovamma. Voiko ahdistus lukita paikalleen? Olen yrittänyt esim. Maalata, mutta en jaksa seistä paikoillaan pitkiä aikoja ja jotenkin tuntuu, ettei käsi silmä - koordinaatio toimi oikein. Kaikki tekeminen hirmu vaikeaa. Enkä usko masennusta syyksi. Haluan, mutta en pysty. Aivovamma. (diagnoosi on masis ja määrittelemätön ahdistuneisuushäiriö ja mahd. somaat. oireyhtymä).

En oikeastaan tiedä onko tämä edes oikea aika vähennellä, kun ottaa huomioon, että eilen otin viimeisen murusen citalopramia ja ketipinorin lopetettiin vasta viikko sitten. Tällä hetkellä en oikeastaan edes uskalla ajatella tulevaisuutta. Enemmän elän menneessä,siis ikävöin sitä. Niin paljon kuin erot/kuolemat ja muut ovatkin saaneet ikävöimään ihmisiä, en olisi ikinä uskonut, miten paljon "omaa itseään" voi ikävöidä.

Tuli aika raskasta tekstiä, anteeksi siitä! On tavallaan hassua avautua näin tuntemattomalle ihmiselle ja vieläkin hassumpaa, oikeastaan uskomatonta, että joku tuntematon jaksaa kiinnostua tässäkin määrin. Kiitos sinulle. Meni tässä tätä kirjoittaessa sen verran aikaa, että onkin jo yliajalla "luvallista" ottaa imovane. Jos jaksat vielä vastata, niin koetko olevasi "parantunut" rauhoittavista?

Lue lisää

Hyvä ystävä, jos saan niin sanoa !
Palaan vi e l ä kirjoitukseesi. Jäi sellainen fiilis, kuten itsekin totesit, että onko nyt hyvä vieroitusajankohtaa.
Olisi varmaan hyvä vetää henkeä ja miettiä sitä ja k a i k k e a rauhallisesti.

Sinulla on ollut pitkä sarja eri lääkkeitä, kahdeksan ainakin ? Lyhyessä ajassa ?

Kun seuraan kertomustasi,
olet lopettanut noin viikko sitten Ketipinorin,
12.4 kerrot ottaneesi viimeisen murusen citalopramia,
Aloititko sen jälkeen Opamoxin ja yrität siis nyt sen avulla lääkkeettömäksi ?
Nyt on 14.4.
Olenko ymmärtänyt mitään oikein ?
11.4 kerrot, että olet yrittänyt pärjätä pari viikkoa 3/4 Opamoxilla, mutta Ketipinorin
lopettamisen jälkeen oireet on pahentuneet.
Tipun kärryiltä !
Onko tämä lääkärin ohjauksessa oleva suunnitelma lopettaa
vai onko tarkoituksesi yrittää omin päin irti ?

Ymmärsin kertomuksestasi, että sinulle ei ole ollut masennusta tms. mutta sairastuit (johonkin muuhun kuin psyyken sairauteen) vuosi sitten ja sinulla aloitettiin Imovane
sairaalassa. Mikä on johtanut tähän tilanteeseen, että tiuhaan tahtiin (?) sinua on lääkitty peräperään noin kahdeksalla eri psyykenlääkkeellä ?

Arvostat lääkäriäsi, mielestäsi hän on hyvä.
Luottamus lääkäriin on tärkeä asia, en halua horjuttaa sitä,
mutta kieltämättä pistää vähän epäilyttämään.

Sanon sinulle varmuudeksi, että tämä e i ole ristikuulustelu (hahhah) jos siltä tuntuu,
ja täällä saa jokainen kirjoittaa ihan mitä haluaa yksityisyytensä säilyttäen,
mutta jos kirjoituksesi on yhtään ajantasainen lääkityksen suhteen, kuulostaa siltä,
että pitäisi viheltää peli poikki ja aloittaa suunnitellusti asiantuntevan erikoislääkärin ohjauksessa pillerien alasajo, jos ja kun sitä itse haluat. Kun olet henkisesti valmis siihen.

Hengitä muutama kerran hitaasti ja rauhallisesti !
Ota rauhallisesti !
Usko ja luota itseesi !
Usko siihen, että pääset kyllä eroon lääkkeistä.
Usko, että tervehdyt !
Se usko ja luottamus itseesi rauhoittaa sinua ja auttaa eteenpäin !
Sano itsellesi: Kaikki järjestyy kyllä !

Öitä ! Palataan, toivottavasti !

ando.nella kirjoitti:

Hyvä ystävä, jos saan niin sanoa !
Palaan vi e l ä kirjoitukseesi. Jäi sellainen fiilis, kuten itsekin totesit, että onko nyt hyvä vieroitusajankohtaa.
Olisi varmaan hyvä vetää henkeä ja miettiä sitä ja k a i k k e a rauhallisesti.

Sinulla on ollut pitkä sarja eri lääkkeitä, kahdeksan ainakin ? Lyhyessä ajassa ?

Kun seuraan kertomustasi,
olet lopettanut noin viikko sitten Ketipinorin,
12.4 kerrot ottaneesi viimeisen murusen citalopramia,
Aloititko sen jälkeen Opamoxin ja yrität siis nyt sen avulla lääkkeettömäksi ?
Nyt on 14.4.
Olenko ymmärtänyt mitään oikein ?
11.4 kerrot, että olet yrittänyt pärjätä pari viikkoa 3/4 Opamoxilla, mutta Ketipinorin
lopettamisen jälkeen oireet on pahentuneet.
Tipun kärryiltä !
Onko tämä lääkärin ohjauksessa oleva suunnitelma lopettaa
vai onko tarkoituksesi yrittää omin päin irti ?

Ymmärsin kertomuksestasi, että sinulle ei ole ollut masennusta tms. mutta sairastuit (johonkin muuhun kuin psyyken sairauteen) vuosi sitten ja sinulla aloitettiin Imovane
sairaalassa. Mikä on johtanut tähän tilanteeseen, että tiuhaan tahtiin (?) sinua on lääkitty peräperään noin kahdeksalla eri psyykenlääkkeellä ?

Arvostat lääkäriäsi, mielestäsi hän on hyvä.
Luottamus lääkäriin on tärkeä asia, en halua horjuttaa sitä,
mutta kieltämättä pistää vähän epäilyttämään.

Sanon sinulle varmuudeksi, että tämä e i ole ristikuulustelu (hahhah) jos siltä tuntuu,
ja täällä saa jokainen kirjoittaa ihan mitä haluaa yksityisyytensä säilyttäen,
mutta jos kirjoituksesi on yhtään ajantasainen lääkityksen suhteen, kuulostaa siltä,
että pitäisi viheltää peli poikki ja aloittaa suunnitellusti asiantuntevan erikoislääkärin ohjauksessa pillerien alasajo, jos ja kun sitä itse haluat. Kun olet henkisesti valmis siihen.

Hengitä muutama kerran hitaasti ja rauhallisesti !
Ota rauhallisesti !
Usko ja luota itseesi !
Usko siihen, että pääset kyllä eroon lääkkeistä.
Usko, että tervehdyt !
Se usko ja luottamus itseesi rauhoittaa sinua ja auttaa eteenpäin !
Sano itsellesi: Kaikki järjestyy kyllä !

Öitä ! Palataan, toivottavasti !

Lue lisää

Olen joskus täällä selittänyt tilannettani ja kökköä on satanut niskaan. Yritän nyt sen laittaa mahd. Lyhyesti.

Kesällä 2016 sain töissä ihmeellisiä huimaus/heikotus kohtauksia. Ihmettelin asiaa, mutta en huolestunut. Kesälomalla oloni oli normaali. Syksyllä sain keuhkoputkentulehduksen ja oloni romahti. Samaan aikaan ilmeni omituisia puutumista, lyhytkestoisia tosin, lihakseni kipuilivat. Jatkoin töissä, mutta olo oli kamala, huimaus oli jatkuvaa, oli väsynut ja uupunut olo, imusolmukkeet turpoilivat ympäri kroppaa. Lopulta sain paniikkikohtauksen (?) töissä.
Lääkäri epäili minulla kaikkea lymfoomasta lähtien. Sain opamoxia ekan purkin. Sitä söin, että en ainakaan saisi kohtauksia töissä.
Vointini ei parantunut, ravasin lääkärissä ja minulle määrättiin klotriptyliä kipuun (vuoden 2016 lopussa). Sitä söin kolme kk ja jatkoin töissä opamoxia syöden. Olo ei parantunut ja ahdistus vain kasvoi, mietin miksi en jaksa. Tässä vaiheessa söin opamoxia vain työvuoroissa. En saanut paniikkikohtauksia kertaakaan tuon yhden jälkeen.
Menin toiselle lääkärille fyysisistä vaivoista, hän diagnosoi minulle vartissa paniikkihäiriön (minulla ei ole sitä, en ainakaan saa kohtauksia) ja määräsi citalopramia. Viikon söin, halusin tappaa itseni, tulin hulluksi ahdistuksesta, ensimmäistä kertaa tunsin itseni siis mielisairaaksi. Jouduin akuuttiin ja lopetin lääkityksen. Tällä reissulla ajauduin psykiatrian piiriin.
Tämä oli viime vuoden keväällä. En enää käynyt töissä ja nakkasin kaikki lääkkeet kerrasta pois. Myös opamoxin. (en huomannut mitään viekkareita) Viisi viikkoa olin ilman mitään lääkettä. Vointi ei ollut hyvä, mutta jaksoin nähdä kavereita, kävin jopa baarissa ja pärjäsin kohtalaisesti. Fyysisesti en kuitenkaan voinut hyvin, minulla oli väsymystä ja lihaskipuja.
Yhdessä vaiheessa käteni alkoi taas puutuilla ja tästä ahdistuneena otin opamoxia, olinhan viimeksikin lopettanut sen seinään.
Psykiatri käski aloitta jonkun lääkkeen, tuli voxra. Viikon söin ja ahdistus kasvoi, Näkö hämärtyi yms. Lopetin sen. Olin taas viikon ilman rauhoittavia, nyt olo oli kuitenki huonompi. Ja viikon jälkeen palasin syömään niitä (tuli taas puutumisia). Nyt tyrkytettiin duloksetiinia. En enää uskaltanut aloittaa mitään. En kuitenkaan voinut kovin hyvin, joten sain lähetteen osastolle lääke aloitukseen. Cymbalta nostettiin siellä melkein heti 90mg, sain ihottumaa, lopetettiin. Aloitettiin escitaloprami, maha sekaisin, joten se vaihdettiin taas citalopramiin. Ja kotiutettiin. Söin sitä kotona 10-15mg 1 kk, sain kamalia sydänhakkauskohtauksia, menetin jopa tajuntani. Halusin lopettaa sen, lääkäri halusi nostaa, joten sain taas lähetteen osastolle turvalliseen annoksen nostoon. Silloin aloitettiin imovane (viime vuoden lopulla) kun en saanut ekoina öinä unta.
Osastolääkäri halusi kuitenkin heti vaihtaa citalopramin optipariin. Sitä söin kaksi viikkoa, ahdistus kasvoi, sain akatesian ja lääkäri lopetti sen. Kaksi viikkoa olin ilman mitään viekkareissa. (rauhoittavat oli käytössä, menettivät tehoaan). Sitten aloitettin brintellix, sitä kestin 5 päivää, niin mustaa ei päässäni ole ollut. Sitten lääkitys vaihdettiin takaisin citaloprami 10mg (eli sama mikä oli ennen osastoa) ja kotiutettiin (tämän vuoden tammikuussa) . Olin todella heikossa hapessa. 7 osastoviikolla kuntoni oli täysin romahtanut. Tarvitsin 1,5 opamoxia, että sain itseni taksilla kotiin.
Tuota citalopramia söin taas 10-15 mg maaliskuuhun, ja aloitin laskemaan sitä pois pikkuhiljaa (sydämen hakkaukset ja muutenkin outo olo) . Välillä oli nuo 80h eroon opamoxista yritykset/tolen lasku yritykset. Ehdotettiin ketipinoria, jota siis söin vain kuukauden 25-50mg/vrk. Se siis lopetettiin viikko sitten ja citalopramin vikan murusen otin pari päivää sitten. Matkalla on siis koko ajan kulkenut opamox n. 1,5 tbl ja marraskuusta imovane 7,5mg.
Selvensiköhän tämä romaani yhtään?
Eli matkalla on ollut noin. 6 eri psykiatria ja tämä uusin on siis määrännyt vaan nuo ketipinorit.

Alunperin siis oli fyysisiä oireita ja ahdistusta, mutta nuo ihon polttelu, seko olot, ja muut omituiset tuntemukset iholla, aisteissa eivät olleet alunperin mukana. Eli oloni on huonontunut "hoidossa". Olen vaan miettinyt mikä osuus rauhoittavilla on olooni.
Tuo pudotus on siis omaa ajatustani, siis siltä osin, jos se helpottaisi. Toisaalta voisin myös vaihtaa ne toisiin (en saa). Siis tällä hetkellä lääkäri ei käske pudottamaan, mutta tuolla 1,5 tbl vrk opamoxilla en kuitenkaan voi hyvin. Ja ennen viimeistä osastojaksoa käytin noin puolikkaan päivässä ja imovanesta en vielä tiennyt mitään. Nyt kuitenkin oirehdin heti kun vaikutus lakkaa, ja tästä haluaisin eroon.
Tänään otin vain 3/4 tabletin opamoxia, ja illalla sain todella pelottavan olon. Tuntui, että sekoan juuri, ei epätodellinen, mutta ihan kuin en saisi itsestäni kiinni. Tuli ihan puskista. Imovanen otin, ja kun se ei toiminutkaan siinä ajassa kuin oletin olin jo aika epätoivoinen. Tuota en kyllä osaa yhdistää opamoxiin.

Rauhoittavat kirjoitti:

Olen joskus täällä selittänyt tilannettani ja kökköä on satanut niskaan. Yritän nyt sen laittaa mahd. Lyhyesti.

Kesällä 2016 sain töissä ihmeellisiä huimaus/heikotus kohtauksia. Ihmettelin asiaa, mutta en huolestunut. Kesälomalla oloni oli normaali. Syksyllä sain keuhkoputkentulehduksen ja oloni romahti. Samaan aikaan ilmeni omituisia puutumista, lyhytkestoisia tosin, lihakseni kipuilivat. Jatkoin töissä, mutta olo oli kamala, huimaus oli jatkuvaa, oli väsynut ja uupunut olo, imusolmukkeet turpoilivat ympäri kroppaa. Lopulta sain paniikkikohtauksen (?) töissä.
Lääkäri epäili minulla kaikkea lymfoomasta lähtien. Sain opamoxia ekan purkin. Sitä söin, että en ainakaan saisi kohtauksia töissä.
Vointini ei parantunut, ravasin lääkärissä ja minulle määrättiin klotriptyliä kipuun (vuoden 2016 lopussa). Sitä söin kolme kk ja jatkoin töissä opamoxia syöden. Olo ei parantunut ja ahdistus vain kasvoi, mietin miksi en jaksa. Tässä vaiheessa söin opamoxia vain työvuoroissa. En saanut paniikkikohtauksia kertaakaan tuon yhden jälkeen.
Menin toiselle lääkärille fyysisistä vaivoista, hän diagnosoi minulle vartissa paniikkihäiriön (minulla ei ole sitä, en ainakaan saa kohtauksia) ja määräsi citalopramia. Viikon söin, halusin tappaa itseni, tulin hulluksi ahdistuksesta, ensimmäistä kertaa tunsin itseni siis mielisairaaksi. Jouduin akuuttiin ja lopetin lääkityksen. Tällä reissulla ajauduin psykiatrian piiriin.
Tämä oli viime vuoden keväällä. En enää käynyt töissä ja nakkasin kaikki lääkkeet kerrasta pois. Myös opamoxin. (en huomannut mitään viekkareita) Viisi viikkoa olin ilman mitään lääkettä. Vointi ei ollut hyvä, mutta jaksoin nähdä kavereita, kävin jopa baarissa ja pärjäsin kohtalaisesti. Fyysisesti en kuitenkaan voinut hyvin, minulla oli väsymystä ja lihaskipuja.
Yhdessä vaiheessa käteni alkoi taas puutuilla ja tästä ahdistuneena otin opamoxia, olinhan viimeksikin lopettanut sen seinään.
Psykiatri käski aloitta jonkun lääkkeen, tuli voxra. Viikon söin ja ahdistus kasvoi, Näkö hämärtyi yms. Lopetin sen. Olin taas viikon ilman rauhoittavia, nyt olo oli kuitenki huonompi. Ja viikon jälkeen palasin syömään niitä (tuli taas puutumisia). Nyt tyrkytettiin duloksetiinia. En enää uskaltanut aloittaa mitään. En kuitenkaan voinut kovin hyvin, joten sain lähetteen osastolle lääke aloitukseen. Cymbalta nostettiin siellä melkein heti 90mg, sain ihottumaa, lopetettiin. Aloitettiin escitaloprami, maha sekaisin, joten se vaihdettiin taas citalopramiin. Ja kotiutettiin. Söin sitä kotona 10-15mg 1 kk, sain kamalia sydänhakkauskohtauksia, menetin jopa tajuntani. Halusin lopettaa sen, lääkäri halusi nostaa, joten sain taas lähetteen osastolle turvalliseen annoksen nostoon. Silloin aloitettiin imovane (viime vuoden lopulla) kun en saanut ekoina öinä unta.
Osastolääkäri halusi kuitenkin heti vaihtaa citalopramin optipariin. Sitä söin kaksi viikkoa, ahdistus kasvoi, sain akatesian ja lääkäri lopetti sen. Kaksi viikkoa olin ilman mitään viekkareissa. (rauhoittavat oli käytössä, menettivät tehoaan). Sitten aloitettin brintellix, sitä kestin 5 päivää, niin mustaa ei päässäni ole ollut. Sitten lääkitys vaihdettiin takaisin citaloprami 10mg (eli sama mikä oli ennen osastoa) ja kotiutettiin (tämän vuoden tammikuussa) . Olin todella heikossa hapessa. 7 osastoviikolla kuntoni oli täysin romahtanut. Tarvitsin 1,5 opamoxia, että sain itseni taksilla kotiin.
Tuota citalopramia söin taas 10-15 mg maaliskuuhun, ja aloitin laskemaan sitä pois pikkuhiljaa (sydämen hakkaukset ja muutenkin outo olo) . Välillä oli nuo 80h eroon opamoxista yritykset/tolen lasku yritykset. Ehdotettiin ketipinoria, jota siis söin vain kuukauden 25-50mg/vrk. Se siis lopetettiin viikko sitten ja citalopramin vikan murusen otin pari päivää sitten. Matkalla on siis koko ajan kulkenut opamox n. 1,5 tbl ja marraskuusta imovane 7,5mg.
Selvensiköhän tämä romaani yhtään?
Eli matkalla on ollut noin. 6 eri psykiatria ja tämä uusin on siis määrännyt vaan nuo ketipinorit.

Alunperin siis oli fyysisiä oireita ja ahdistusta, mutta nuo ihon polttelu, seko olot, ja muut omituiset tuntemukset iholla, aisteissa eivät olleet alunperin mukana. Eli oloni on huonontunut "hoidossa". Olen vaan miettinyt mikä osuus rauhoittavilla on olooni.
Tuo pudotus on siis omaa ajatustani, siis siltä osin, jos se helpottaisi. Toisaalta voisin myös vaihtaa ne toisiin (en saa). Siis tällä hetkellä lääkäri ei käske pudottamaan, mutta tuolla 1,5 tbl vrk opamoxilla en kuitenkaan voi hyvin. Ja ennen viimeistä osastojaksoa käytin noin puolikkaan päivässä ja imovanesta en vielä tiennyt mitään. Nyt kuitenkin oirehdin heti kun vaikutus lakkaa, ja tästä haluaisin eroon.
Tänään otin vain 3/4 tabletin opamoxia, ja illalla sain todella pelottavan olon. Tuntui, että sekoan juuri, ei epätodellinen, mutta ihan kuin en saisi itsestäni kiinni. Tuli ihan puskista. Imovanen otin, ja kun se ei toiminutkaan siinä ajassa kuin oletin olin jo aika epätoivoinen. Tuota en kyllä osaa yhdistää opamoxiin.

Lue lisää

Tuosta tuli aika sekava romaani. Anteeksi.
Kiitoksia Kannustuksesta! Loppui rivit kesken.
Tuota kaverijuttua olen miettinyt, en vaan saa itseäni ottamaan yhteyttä. Aina ajattelen, "että sitten kun voin paremmin". Eräs ystäväni pyysi baariin tänään, oli täysi yllätys. Onneksi hänelle riitti selitykseksi, etten voi hyvin. Hänellä on itselläänkin mielenterveyshistoriaa, mutta erilaista kuin minulla.

Jotenkin tuntuu itsekkäältä selittää tässä näitä omia juttujani. Olisin kyllä kiinnostunut kuulemaan miten omituisia oloja itselläsi on ollut. Meillä lääkeherkillä niitä ilmeisesti esiintyy. Osastolla ollessani huomasin mitä "lasten annoksia" syön. Taitaa olla niin, että mitä vahvemmat dropit sitä vähemmän niitä haittoja huomaa tms. Tai sitten jotkut ovat vain herkempiä. On minua syytetty siitäkin, että kuuntelen liikaa kehoa ja keksin haittoja, mutta kyllä minä ne oikeasti tunnen ja koen.

Rauhoittavat kirjoitti:

Tuosta tuli aika sekava romaani. Anteeksi.
Kiitoksia Kannustuksesta! Loppui rivit kesken.
Tuota kaverijuttua olen miettinyt, en vaan saa itseäni ottamaan yhteyttä. Aina ajattelen, "että sitten kun voin paremmin". Eräs ystäväni pyysi baariin tänään, oli täysi yllätys. Onneksi hänelle riitti selitykseksi, etten voi hyvin. Hänellä on itselläänkin mielenterveyshistoriaa, mutta erilaista kuin minulla.

Jotenkin tuntuu itsekkäältä selittää tässä näitä omia juttujani. Olisin kyllä kiinnostunut kuulemaan miten omituisia oloja itselläsi on ollut. Meillä lääkeherkillä niitä ilmeisesti esiintyy. Osastolla ollessani huomasin mitä "lasten annoksia" syön. Taitaa olla niin, että mitä vahvemmat dropit sitä vähemmän niitä haittoja huomaa tms. Tai sitten jotkut ovat vain herkempiä. On minua syytetty siitäkin, että kuuntelen liikaa kehoa ja keksin haittoja, mutta kyllä minä ne oikeasti tunnen ja koen.

Lue lisää

Hyvät huomenet ! Kiitos kun jaksoit kirjoittaa ! Aamiaista vasta aloittelen, palaan myöhemmin
tänne, mutta sen verran kommentoin nyt jo viimeistä lausettasi, että niinhän meille sanotaan, että me "kuuntelemme ja tarkkailemme liikaa itseämme, kuvittelemme oireita, joita ei oikeasti ole".
Se on loukkaavaa vähättelyä, mistä toinen ihminen voi muka paremmin tietää, mitä toinen tuntee ja kokee !? Tuntemuksemme ovat ihan aitoja.
Toivotan sinulle mukavaa päivänalkua !
Muista: Luota itseesi, tulet selviämään !

Rauhoittavat kirjoitti:

Tuosta tuli aika sekava romaani. Anteeksi.
Kiitoksia Kannustuksesta! Loppui rivit kesken.
Tuota kaverijuttua olen miettinyt, en vaan saa itseäni ottamaan yhteyttä. Aina ajattelen, "että sitten kun voin paremmin". Eräs ystäväni pyysi baariin tänään, oli täysi yllätys. Onneksi hänelle riitti selitykseksi, etten voi hyvin. Hänellä on itselläänkin mielenterveyshistoriaa, mutta erilaista kuin minulla.

Jotenkin tuntuu itsekkäältä selittää tässä näitä omia juttujani. Olisin kyllä kiinnostunut kuulemaan miten omituisia oloja itselläsi on ollut. Meillä lääkeherkillä niitä ilmeisesti esiintyy. Osastolla ollessani huomasin mitä "lasten annoksia" syön. Taitaa olla niin, että mitä vahvemmat dropit sitä vähemmän niitä haittoja huomaa tms. Tai sitten jotkut ovat vain herkempiä. On minua syytetty siitäkin, että kuuntelen liikaa kehoa ja keksin haittoja, mutta kyllä minä ne oikeasti tunnen ja koen.

Lue lisää

Hei ! Sinun tarinasi vetää sanattomaksi. Ihan hiljaiseksi. Kuinka kamalaa ihmisellä voikaan olla. Päässäni ei synny yhtään ajatusta. Olen mykistynyt. Tiedän minkälaista noitten oireitten kanssa pahimmillaan on olla ja elää.

Ei tule mitään muuta mieleen kuin, että jos jollakin lääkkeellä saisit oireet vähenemään, henkistä tasapainoa takaisin ja vakaamman olon joksikin aikaa, niin olisikohan sitten helpompi aloittaa vierotus ?
Ongelma on vain se, että mikään lääke ei sovi sinulle ja tuskinpa enää yhtään uutta voi ottaa käyttöön.
Eli toiseksi vaihtoehdoksi jää kaiken lääkityksen lopettaminen, mutta m i t e n ?
Sehän on ydinkysymys.
Oikea lääkäri pitää löytää.
Ei mikään "pillerinjakoautomaatti" kuten entiset, vaan sellainen joka perehtyy syvällisesti sinuun, sinun tapaukseesi !

Mikä muu se voisi olla kuin nuo lääkkeet ja niitten alituinen vaihto, mikä olisi sotkenut kaiken ja aiheuttaa ihan kauheita oloja ?
Tuon rumban jälkeen itse tietäisin tuskin enää nimeäni !

Sinä ja minä taidetaan olla erikoisen herkkiä psyykenlääkkeille ?

Pahimpina vieroituspäivien hetkinä otin 1-2 mg Imovanea, lääkärin kielloista huolimatta.
En milligrammaakaan enempää ottanut, enkä kehota ketään ottamaan yhtään.
Tähtäimessä oli vain se, että vaikka kuinka kamalaa olisi, lopussa häämöttää parempi olo.
En voinut kestää enää sitä Opamox-olotilaa.

Ajattelin kyllä pahimmassa vaiheessa joka päivä ja joskus alituiseen, olenko menossa psykoosiin ja joudunko mielisairaalaan, jossa minuun pumpataan vielä enemmän lääkettä
enkä selviä koskaan ulos sieltä.
Ei saisi varmaan kirjoittakaan kokemuksistaan näin todenmukaisesti,
se voi aiheuttaa turhaa pelkoa muissa, joille vierottuminen sujuu hyvin.
Olisi kiva lukea niitä tarinoita !

Yö sitten loppujen lopuksi aina pelasti minut siltä päivien piinalta ja piti takoa päähänsä että jokainen päivä on parempaan päin, mutta vieroituksen ei kuuluisi olla niin kamalaa.
Olen ymmärtänyt, että jos vieroitus toteutetaan oikein, oireet eivät ole kestämättömiä eivätkä tee ihmistä hulluksi sentään.

Voikohan vieroitukseen päästä sairaalaan ?
Sinun tapauksessasi sinun sairaalasi ei taitaisi osata sinua auttaa ?
Kuulostaa siltä, että ainakaan tähän mennessä ei ole mennyt kovin hyvin.

Miten sinulla on tänään mennyt ?
Toivon kaikkea hyvää sinulle !
Edes muutaman hetken päivässä, jolloin olisit lähellä mielenrauhaa kaikesta huolimatta !

ando.nella kirjoitti:

Hei ! Sinun tarinasi vetää sanattomaksi. Ihan hiljaiseksi. Kuinka kamalaa ihmisellä voikaan olla. Päässäni ei synny yhtään ajatusta. Olen mykistynyt. Tiedän minkälaista noitten oireitten kanssa pahimmillaan on olla ja elää.

Ei tule mitään muuta mieleen kuin, että jos jollakin lääkkeellä saisit oireet vähenemään, henkistä tasapainoa takaisin ja vakaamman olon joksikin aikaa, niin olisikohan sitten helpompi aloittaa vierotus ?
Ongelma on vain se, että mikään lääke ei sovi sinulle ja tuskinpa enää yhtään uutta voi ottaa käyttöön.
Eli toiseksi vaihtoehdoksi jää kaiken lääkityksen lopettaminen, mutta m i t e n ?
Sehän on ydinkysymys.
Oikea lääkäri pitää löytää.
Ei mikään "pillerinjakoautomaatti" kuten entiset, vaan sellainen joka perehtyy syvällisesti sinuun, sinun tapaukseesi !

Mikä muu se voisi olla kuin nuo lääkkeet ja niitten alituinen vaihto, mikä olisi sotkenut kaiken ja aiheuttaa ihan kauheita oloja ?
Tuon rumban jälkeen itse tietäisin tuskin enää nimeäni !

Sinä ja minä taidetaan olla erikoisen herkkiä psyykenlääkkeille ?

Pahimpina vieroituspäivien hetkinä otin 1-2 mg Imovanea, lääkärin kielloista huolimatta.
En milligrammaakaan enempää ottanut, enkä kehota ketään ottamaan yhtään.
Tähtäimessä oli vain se, että vaikka kuinka kamalaa olisi, lopussa häämöttää parempi olo.
En voinut kestää enää sitä Opamox-olotilaa.

Ajattelin kyllä pahimmassa vaiheessa joka päivä ja joskus alituiseen, olenko menossa psykoosiin ja joudunko mielisairaalaan, jossa minuun pumpataan vielä enemmän lääkettä
enkä selviä koskaan ulos sieltä.
Ei saisi varmaan kirjoittakaan kokemuksistaan näin todenmukaisesti,
se voi aiheuttaa turhaa pelkoa muissa, joille vierottuminen sujuu hyvin.
Olisi kiva lukea niitä tarinoita !

Yö sitten loppujen lopuksi aina pelasti minut siltä päivien piinalta ja piti takoa päähänsä että jokainen päivä on parempaan päin, mutta vieroituksen ei kuuluisi olla niin kamalaa.
Olen ymmärtänyt, että jos vieroitus toteutetaan oikein, oireet eivät ole kestämättömiä eivätkä tee ihmistä hulluksi sentään.

Voikohan vieroitukseen päästä sairaalaan ?
Sinun tapauksessasi sinun sairaalasi ei taitaisi osata sinua auttaa ?
Kuulostaa siltä, että ainakaan tähän mennessä ei ole mennyt kovin hyvin.

Miten sinulla on tänään mennyt ?
Toivon kaikkea hyvää sinulle !
Edes muutaman hetken päivässä, jolloin olisit lähellä mielenrauhaa kaikesta huolimatta !

Lue lisää

Hei ! Vielä sen verran, että voisiko pudotus kokonaisesta 3/4:aan olla liian suuri jollekin henkilölle ? Esimerkiksi sinun kohdallasi ?
Olen lukenut täältä, että jotkut on pyrkineet vähentämään vain noin 1mg kerrallaan
sikäli kun onnistuu nirhimään pilleristä sen verran pois, puolikkaasta sen saa nirhittyä ?
Vähentämiseen kannattaa valmistautua niin että se voi ja se saa kestää kuukausia.
Ei oikein uskalla maallikkona sanoa mitään. Se on kai ilmeistä, että kaikki lääkkeet ei sovi
kaikille ollenkaan.
Itsestäni tuntuu, että minulla on joku "neurologinen(kin)" vika päässä, koska psyykenlääkkeitten vaikutus on niin kauhean epämiellyttävä.
En tietenkään odottanutkaan, että normaali olo tulisikaan niitten avulla, mutta oli yllätys
kuinka huono olo oli.
Toisenlaisiakin kertomuksia on kuullut ja lukenut.
Tsemppiä !
Rauhallista yötä !

Eilen en jaksanut kirjoittaa mitään, olo oli niin kamala (sorruin ottamaan jopa 2,5mg citalopramia). Päässä outo paine ja muutenkin jotenkin poissaoleva, robottimainen "sielunsa menettänyt" olo. Jotenkin tunteeton (vaikea selittää), en pystynyt edes itkemään. Tämä kauhistutti, pelkäsin, että nyt sekoan tai joku ssri/neurolepti viekkari on laukaissut anhedonian. Tänään illalla kuitenkin itkin sydämeni kyllyydestä, joten ehkäpä ei kuitenkaan. Ketipinorin kanssa tuli pariin otteeseen noita oloja, siinä yksi syy miksi halusin sen lopettaa.

Näin tänään lääkäriäni. Hän mietti, että jos haluan voisi ehkä aloittaa Abilifyn tai lyrican. En oikein tiedä mitä ajatella. Opamoxia ei suostu edelleenkään vaihtamaan ja piti hyvänä sitä, että olen syönyt sitä vähemmän. Yritin kyllä selittää, että osaltaan se johtuu siitä, että en saa illalla unta ja jos herään joskus yhden kahden maissa niin selviän pienemmällä määrällä kuin jos herään aamukuudelta, kuten tänään. Kun voin siis ottaa imovanea kymmenen maissa. Ei oikein ymmärtänyt tätä, vaikka mielestäni täysin loogista. Sain propralia ja tänään kaupassa käydessäni hikoilin kuin pieni possu ja sydänkin hakkasi 120 kun kotiin pääsin. Tiedä sitten noista annostuksista ja vaikutus ajoista..

Olen tuon rauhoittavan kanssa vähän kahden vaiheilla. Toisaalta haluaisin lopettaa ja toisaalta vaihtaa/kokeilla; jo senkin takia, että haluaisin ottaa paremmin selvää mitkä fyysisistä oireistani mahdollisesti johtuisivat ahdistuksesta. Jos oloni olisikin normaali ensimmäisen kerran puoleentoista vuoteen! Opamoxin annoksen nostoa en koe ratkaisuksi, sillä en normaalia oloa saavuta millään. Tämä tämänhetkinen tilannekaan ei ole hyvä millään tavalla. Minulla ei muuten imovanen muruset vaikuta mitään, testasin. Ei tuo puolikas opamoxikaan juuri mitään sano, 3/4 jo tehoaa jotenkin, siis kerta-annoksena.

Olen miettinyt tuota osastoa lähes päivittäin. Sen tiedän, että vieroitukseen sinne ei luultavasti oteta, ellei sitten aloita jotain uutta lääkettä tilalle (onhan tässä vielä moklobemidi ja agomelatiini kokeilematta, hah) . Ehkä päiväksi pariksi pääsisi, mutta aika pian näytetään ovea, hoito kun on niin lääke keskeistä. Itse olin siellä sen 7 viikkoa, joka siis on todella pitkä aika, juuri sen lääkevaihtelun takia. Kotiutuminen ei siis tapahtunut voinnin mukaan. Jos olisin alkanut vielä Risperidonia kokeilemaan olisin luultavasti saanut jäädä pidemmäksi aikaa. Vapaaehtoisessa hoidossa ei siis pakoteta mitään syömään, ovi vaan käy aika äkkiä, jos kieltäytyy lääkkeistä. Ja asenne on aika pitkälti "lääkeaine on jo poistunut kropasta, ei se enää mitään vaikuta". Tosin yksi hoitaja sanoi minulle suoraan, että hänestä tuossa jatkuvassa lääkkeen vaihdossa ei ole mitään järkeä ja olo voi vaan huonontua. Bless him.

En halua, että tulee mitään paineita vastailla, on vaan helpottavaa kokea, ettei ole ainoa laatuaan ja että asiat voivat parantuakin. Toivo kai se on tärkein asia, joka ihmisen pitää elämässä kiinni. Tuo "kuinka kamalaa voikaan olla" kommentti sai taas silmät vettymään, tuli sellainen tunne, että joku jollakin tasolla ymmärtää miten vaikeaa tämä on ollut. Usein saan vain kommentteja "jos lääkkeet kerran vain huonontaa oloa niin lopeta ne!". Olisikin niin yksinkertaista. Tähän jotenkin hukkuu, kun ei tiedä enää yhtään mikä johtuu mistäkin. Ainut asia, jonka tiedän on, että alkuperäiseen oirekuvaani ei kuulunut näön hämärtyminen,ihon polttelu ja muut tuntohäiriöt, sekoamisen tunteet,mielenterveyden epäileminen, Jatkuva 24/7 "huimaus" ts.epävakaa olo yms. Eikä tarve opamoxille.

Rauhoittavat kirjoitti:

Eilen en jaksanut kirjoittaa mitään, olo oli niin kamala (sorruin ottamaan jopa 2,5mg citalopramia). Päässä outo paine ja muutenkin jotenkin poissaoleva, robottimainen "sielunsa menettänyt" olo. Jotenkin tunteeton (vaikea selittää), en pystynyt edes itkemään. Tämä kauhistutti, pelkäsin, että nyt sekoan tai joku ssri/neurolepti viekkari on laukaissut anhedonian. Tänään illalla kuitenkin itkin sydämeni kyllyydestä, joten ehkäpä ei kuitenkaan. Ketipinorin kanssa tuli pariin otteeseen noita oloja, siinä yksi syy miksi halusin sen lopettaa.

Näin tänään lääkäriäni. Hän mietti, että jos haluan voisi ehkä aloittaa Abilifyn tai lyrican. En oikein tiedä mitä ajatella. Opamoxia ei suostu edelleenkään vaihtamaan ja piti hyvänä sitä, että olen syönyt sitä vähemmän. Yritin kyllä selittää, että osaltaan se johtuu siitä, että en saa illalla unta ja jos herään joskus yhden kahden maissa niin selviän pienemmällä määrällä kuin jos herään aamukuudelta, kuten tänään. Kun voin siis ottaa imovanea kymmenen maissa. Ei oikein ymmärtänyt tätä, vaikka mielestäni täysin loogista. Sain propralia ja tänään kaupassa käydessäni hikoilin kuin pieni possu ja sydänkin hakkasi 120 kun kotiin pääsin. Tiedä sitten noista annostuksista ja vaikutus ajoista..

Olen tuon rauhoittavan kanssa vähän kahden vaiheilla. Toisaalta haluaisin lopettaa ja toisaalta vaihtaa/kokeilla; jo senkin takia, että haluaisin ottaa paremmin selvää mitkä fyysisistä oireistani mahdollisesti johtuisivat ahdistuksesta. Jos oloni olisikin normaali ensimmäisen kerran puoleentoista vuoteen! Opamoxin annoksen nostoa en koe ratkaisuksi, sillä en normaalia oloa saavuta millään. Tämä tämänhetkinen tilannekaan ei ole hyvä millään tavalla. Minulla ei muuten imovanen muruset vaikuta mitään, testasin. Ei tuo puolikas opamoxikaan juuri mitään sano, 3/4 jo tehoaa jotenkin, siis kerta-annoksena.

Olen miettinyt tuota osastoa lähes päivittäin. Sen tiedän, että vieroitukseen sinne ei luultavasti oteta, ellei sitten aloita jotain uutta lääkettä tilalle (onhan tässä vielä moklobemidi ja agomelatiini kokeilematta, hah) . Ehkä päiväksi pariksi pääsisi, mutta aika pian näytetään ovea, hoito kun on niin lääke keskeistä. Itse olin siellä sen 7 viikkoa, joka siis on todella pitkä aika, juuri sen lääkevaihtelun takia. Kotiutuminen ei siis tapahtunut voinnin mukaan. Jos olisin alkanut vielä Risperidonia kokeilemaan olisin luultavasti saanut jäädä pidemmäksi aikaa. Vapaaehtoisessa hoidossa ei siis pakoteta mitään syömään, ovi vaan käy aika äkkiä, jos kieltäytyy lääkkeistä. Ja asenne on aika pitkälti "lääkeaine on jo poistunut kropasta, ei se enää mitään vaikuta". Tosin yksi hoitaja sanoi minulle suoraan, että hänestä tuossa jatkuvassa lääkkeen vaihdossa ei ole mitään järkeä ja olo voi vaan huonontua. Bless him.

En halua, että tulee mitään paineita vastailla, on vaan helpottavaa kokea, ettei ole ainoa laatuaan ja että asiat voivat parantuakin. Toivo kai se on tärkein asia, joka ihmisen pitää elämässä kiinni. Tuo "kuinka kamalaa voikaan olla" kommentti sai taas silmät vettymään, tuli sellainen tunne, että joku jollakin tasolla ymmärtää miten vaikeaa tämä on ollut. Usein saan vain kommentteja "jos lääkkeet kerran vain huonontaa oloa niin lopeta ne!". Olisikin niin yksinkertaista. Tähän jotenkin hukkuu, kun ei tiedä enää yhtään mikä johtuu mistäkin. Ainut asia, jonka tiedän on, että alkuperäiseen oirekuvaani ei kuulunut näön hämärtyminen,ihon polttelu ja muut tuntohäiriöt, sekoamisen tunteet,mielenterveyden epäileminen, Jatkuva 24/7 "huimaus" ts.epävakaa olo yms. Eikä tarve opamoxille.

Lue lisää

Hei ! Voit lohduttaa itseäsi, kyllä sinun olosi tulevat paranemaan ! Se vaatii vain paljon päättäväisyyttä ja kärsivällisyyttä kestää vieroituksen huonoja oloja.
Kun laskee annosta vain hitusen kerrallaan on helpompaa, sen olet saanut lukeakin täällä.

Eiköhän se parhaiten onnistu niin kuin nyt teetkin, että pysyttelet yhdessä lääkkeessä ja vähentelet sitä hyvin hitaasti. Olet saanut monilta hyviä neuvoja täältä.
Muitten lääkkeitten sekoittaminen Opamoxin rinnalle yks kaks ei paranna tilannetta, päinvastoin. Tiedän, että tiedät sen, sitä vaan hätääntyy kauheasti ja harkitsematta nappasee jonkun pillerin hätäpäissään. Ymmärrän sen tilanteen, mutta ei sekään maailmaa kaada.

Oletko pystynyt jonkun verran psyykkaamaan itseäsi kuitenkin, että menet Opamoxilla eteenpäin ?

Niihin oireisiin todellakin hukkuu. Pahimmillaan ne sekoittaa ihmisen henkisesti ja tulee äkillisiä pelkotilojakin ym. ja miettii, miksi minä en saa elää normaalielämää normaalikunnossa ???

Kun minulla oli vierotuksen aikana "sekovaiheita", paljon kummallisia oireita, niin pakotin ajatukseni siihen tulevaisuuteen, kun olen irti pillereistä ja voin paremmin tai hyvin !
Hoin itselleni ja taoin päähäni, että nyt on aika kauheaa, mutta mitä sitkeämmin kestän tätä vähennystä, sen nopeammin se hyvä aika tulee.
En mennyt takaisinpäin, en satunnaisesti lisännyt annosta yhtään, purin hammasta yhteen ja päätin kestää.
Hirtehisesti ajattelin, että en tähän kuitenkaan kuole, vaikka lähes siltä tuntuu. !!!

Luin asiantuntijoitten varoituksia, että kun olet vähentänyt, ei saa missään nimessä kertaakaan nostaa takaisin entiselle tasolle, se jojo-liike pilaa vierotuksen ja pitkittää sitä vaan. Jonkun "lisäpillerin" otto siihen väliin paniikissa tekee saman.

Tilannetta on vaikea hallita, mutta kyllä sinä pysty siihen ! Sinä pystyt, usko itseesi !
Huippupaha hetki saattaa kestää vain vähän aikaa.
Manasin itsekseni, että "tää on nyt tätä, tää pirun lääke tekee tämän minulle, mutta e n anna sen voittaa itseäni !!!" Päästelin yksikseni ärräpäitä perään ja nauroinkin jo itselleni,
että "herranjumala mitä hulluntouhua", todellakin !

Kaikki keinot mitä keksii pysyäkseen ruodussa vieroituksen suhteen, on sallittuja !

Minäkin otan joskus Propralia tykytykseen. Vain 1/4 osa pillerin kerrallaan, kun uumoilen että sydän voi alkaa riehua kohta. Yritän ennakoida, etten päästäisi sitä tykytystä päälle.
Propralin vaikutus ei tule nopeasti, ehkä puolen tunnin-tunnin päästä. Joskus tarvitsen vain sen yhden 1/4. Sydän voi rauhoittua siitä loppupäiväksi.
Jos ei se 1/4 auta, otan toisen vähän myöhemmin. Se riittää minulle, vaikka lääkärin yleisohje on enemmän. Kannattaa kokeilla, mikä on sopiva annos. Ehkä Propralin vaikutus kestää 6-8 tuntia, en ole varma. Koska minulla on alhainen verenpaine, en ota Propralia koskaan illalla. Yöllä syke laskee muutenkin vähän "liian" alas.

Kaikkea hyvää taas sinulle eteenpäin !
Miten sinulla on mennyt ?

ando.nella kirjoitti:

Hei ! Voit lohduttaa itseäsi, kyllä sinun olosi tulevat paranemaan ! Se vaatii vain paljon päättäväisyyttä ja kärsivällisyyttä kestää vieroituksen huonoja oloja.
Kun laskee annosta vain hitusen kerrallaan on helpompaa, sen olet saanut lukeakin täällä.

Eiköhän se parhaiten onnistu niin kuin nyt teetkin, että pysyttelet yhdessä lääkkeessä ja vähentelet sitä hyvin hitaasti. Olet saanut monilta hyviä neuvoja täältä.
Muitten lääkkeitten sekoittaminen Opamoxin rinnalle yks kaks ei paranna tilannetta, päinvastoin. Tiedän, että tiedät sen, sitä vaan hätääntyy kauheasti ja harkitsematta nappasee jonkun pillerin hätäpäissään. Ymmärrän sen tilanteen, mutta ei sekään maailmaa kaada.

Oletko pystynyt jonkun verran psyykkaamaan itseäsi kuitenkin, että menet Opamoxilla eteenpäin ?

Niihin oireisiin todellakin hukkuu. Pahimmillaan ne sekoittaa ihmisen henkisesti ja tulee äkillisiä pelkotilojakin ym. ja miettii, miksi minä en saa elää normaalielämää normaalikunnossa ???

Kun minulla oli vierotuksen aikana "sekovaiheita", paljon kummallisia oireita, niin pakotin ajatukseni siihen tulevaisuuteen, kun olen irti pillereistä ja voin paremmin tai hyvin !
Hoin itselleni ja taoin päähäni, että nyt on aika kauheaa, mutta mitä sitkeämmin kestän tätä vähennystä, sen nopeammin se hyvä aika tulee.
En mennyt takaisinpäin, en satunnaisesti lisännyt annosta yhtään, purin hammasta yhteen ja päätin kestää.
Hirtehisesti ajattelin, että en tähän kuitenkaan kuole, vaikka lähes siltä tuntuu. !!!

Luin asiantuntijoitten varoituksia, että kun olet vähentänyt, ei saa missään nimessä kertaakaan nostaa takaisin entiselle tasolle, se jojo-liike pilaa vierotuksen ja pitkittää sitä vaan. Jonkun "lisäpillerin" otto siihen väliin paniikissa tekee saman.

Tilannetta on vaikea hallita, mutta kyllä sinä pysty siihen ! Sinä pystyt, usko itseesi !
Huippupaha hetki saattaa kestää vain vähän aikaa.
Manasin itsekseni, että "tää on nyt tätä, tää pirun lääke tekee tämän minulle, mutta e n anna sen voittaa itseäni !!!" Päästelin yksikseni ärräpäitä perään ja nauroinkin jo itselleni,
että "herranjumala mitä hulluntouhua", todellakin !

Kaikki keinot mitä keksii pysyäkseen ruodussa vieroituksen suhteen, on sallittuja !

Minäkin otan joskus Propralia tykytykseen. Vain 1/4 osa pillerin kerrallaan, kun uumoilen että sydän voi alkaa riehua kohta. Yritän ennakoida, etten päästäisi sitä tykytystä päälle.
Propralin vaikutus ei tule nopeasti, ehkä puolen tunnin-tunnin päästä. Joskus tarvitsen vain sen yhden 1/4. Sydän voi rauhoittua siitä loppupäiväksi.
Jos ei se 1/4 auta, otan toisen vähän myöhemmin. Se riittää minulle, vaikka lääkärin yleisohje on enemmän. Kannattaa kokeilla, mikä on sopiva annos. Ehkä Propralin vaikutus kestää 6-8 tuntia, en ole varma. Koska minulla on alhainen verenpaine, en ota Propralia koskaan illalla. Yöllä syke laskee muutenkin vähän "liian" alas.

Kaikkea hyvää taas sinulle eteenpäin !
Miten sinulla on mennyt ?

Lue lisää

Ajatusvirheen haluan korjata: Ystävälliset ihmiset kirjoittavat omista kokemuksistaan ja
niistä v o i ottaa neuvoja ja vinkkejä itselleen.
Kukaan ei tietenkään neuvo eikä voi neuvoa ketään.
Jokainen on yksilö tässäkin asiassa.
Mahdollisimman mukavaa päivää sinulle !

Vähän taukoa on pitänyt. Lääkäri suositteli osastojaksoa (itsetuhoiset ajatukset) , ja täällä sitten menee lyrica 50mg ja temesta kolmekertaa päivässä. Pask. Bentso vaikuttaa ehkä sen kaks tuntia, mutta opamoxia en enää saa. Jos tuon suhteuttaisi opamoxisi niin 105mg/pvä. Ihan järkkyä. Itse enemmin söisin opamoxia vaikka sen 45mg/vrk.

Rauhoittavat kirjoitti:

Vähän taukoa on pitänyt. Lääkäri suositteli osastojaksoa (itsetuhoiset ajatukset) , ja täällä sitten menee lyrica 50mg ja temesta kolmekertaa päivässä. Pask. Bentso vaikuttaa ehkä sen kaks tuntia, mutta opamoxia en enää saa. Jos tuon suhteuttaisi opamoxisi niin 105mg/pvä. Ihan järkkyä. Itse enemmin söisin opamoxia vaikka sen 45mg/vrk.

Lue lisää

Hei pitkästä aikaa ! En tiedä mitä oikein sanoisin, mutta mukava joka tapauksessa kuulla sinusta ja tietää että olet hoidossa, vaikka paremminkin olisi voinut mennä. Lääkitys kuulostaa paljolta, vaikka en ole expertti arvioimaan sitä ollenkaan.
Mikä olosi on noilla lääkkeillä ja annoksilla ja kauankohan niillä mennään eteenpäin ?
Onko sinulla minkäänlaista keskusteluapua tai terapiaa ?
Toivotan sinulle mitä parhainta vointia olosuhteissasi !
Kyllä sinä siitä "nouset" !!!
Usko edelleenkin siihen !
Päivä kerrallaan eteenpäin !
Lämpimiä halauksia sinulle !

Ai lääkekokeilu sekoilu palsta ?
Siitä saamme "kiittää" lääkäreitä joilla on ainakin noin 10 vuotta alan opiskelua, lopputuloksena että osa potilaista on oireittensa kanssa vaikeuksissa tai aivan tuuliajolla.

pattikurkku kirjoitti:

Ai lääkekokeilu sekoilu palsta ?
Siitä saamme "kiittää" lääkäreitä joilla on ainakin noin 10 vuotta alan opiskelua, lopputuloksena että osa potilaista on oireittensa kanssa vaikeuksissa tai aivan tuuliajolla.

Lue lisää

Sorit !
Kommentti piti mennä elämäHallintaanitse-kirjoittajalle !

Pakko vastata tähän. Yritän vastata kunnioittavasti, enkä halua mitätöidä sinun tai kenenkään kipukokemuksia/sairauksia.

Elämä masennuksen, paniikin, ahdistuksen tms. Kanssa ei ole helppoa, turhaa valitusta. Sen takia niitä potevat helpommin itsemurhankin päätyvät. Tuskan täytyy olla aikamoista, jos päivittäin mielessä on kaiken lopettaminen. Se ei ole turhaa valittamista. Se on taistelua elämästä. Se on myöskin asia, jota kukaan joka sitä ei ole koskaan kokenut ei voi ymmärtää.

Ja fyysisesti sairas? Itse olen juossut epätoivoisesti lääkäreillä, koittanut löytää selitystä fyysisille oireilleni, jotain jonka voi parantaa/lääkitä tai edes selitystä. Minulla ei ole diagnosoitu mitään. Silti joka päivä on tuskaa, jatkuva huimaus, Näkö temppuilee, keuhkot ahdistaa, korvat tinnittää, lihakset kipuilee ja jatkuvasti olen uupunut. Huimauksen takia en pysty tekemään kunnolla kotitöitä, joku siivous pahinta kaikesta. En pysty näkemään kavereita, ahdistaa liikaa. En voi lähteä esim. Lomalle, kun en vain tiedä miten jaksan. Normaali elämä on vaikeaa. En voi juoda kahvia, jota rakastan. Joskus en voi vastata edes puhelimeen. En pysty asioimaan kelassa tms. Virastoissa. Lähikaupassakin saattaa tuntua,että kuolen. Joskus nukkumaan meno pelottaa, jos vaikka kuolen. Joskus taas pelkään etten kuolekaan.

Tällä yritin nyt vähän valistaa, olen aika varma, että moni mielialaongelmainen olisi valmis vaihtamaan pääntuskan fyysiseen sairauteen. Kukaan, ja painotan kukaan ei voi kuitenkaan koskaan tietää miltä jostakin ihmisestä tuntuu. Ja mikään tunne ei varmaan ole kamalampaa kuin tunne hulluksi tulosta, tunne että kadotat kaiken, kadotat itsesi .

Ja kaikki tapaukset eivät johdu jostain elämän vastoinkäymisestä, esim. Omalla kohdallani vain paloin loppuun. Kroppa tilttas (niin pahasti, että epäiltiin jopa syöpää) ja sen jälkeen pää. Ja kun olen kuullut, että olen fyysisesti terve se ei ole ollut helpotus, olen ollut jopa pettynyt. Sairasta, mutta epävarmuus on kamalaa. Ja masennukseni, ahdistukseni johtuu tästä fyysisestä olosta. Olen jopa lääkärilleni sanonut, että luopuisin vaikka jostain raajastani, jos muuten paranisin.

En siis ikinä lähtisi mitätöimään toisten kokemuksia, en psyykkisiä enkä fyysisiä. Mieleltään terveen on helppo ajatella parantavansa tuosta noin vain masennuksen, paniikin tms. Varmaan ajattelin samoin itsekin; silloin kun olin terve. En myöskään mitätöi sinun fyysisiä vaivojasi, en ole elänyt niitä. Ei tämä ole mikään "kenellä kurjempaa" kilpailu.

Tyypillinen suomalaisen vastaus.
Omakohtaista kokemusta ei ole, asiasta ei tiedä yhtään mitään, mutta varma mielipide on !!!

On niin helppo sanoa mitä vaan, jos itsellä ei ole mitään kokemusta psyykkistä oireista ja niitten lääkkeitten tuomista ongelmista.
Ottaisin kipusi, jos saisin terveen pään takaisin.

Lääkäreillä jotka eivät itse ole käyttäneet määräämiänsä mömmöjä,
ei ole hajuakaan minkälaisia oloja ne käytännössä ihmiselle tekee.

Lääke voi olla hyvä tai lääke voi tehdä tilanteen pahemmaksi, varsinkin väärä lääke,
eikä kaikki lääkkeet sovi kaikille ollenkaan.

On helppo kuvitella teoriassa itse hallitsevana paniikkia, jännitystä tai ahdistusta.
Lievässä määrin niitä voi olla jokaisen ihmisen elämässä, mutta kun ne kehittyvät elämää rajoittavaksi oireiksi, käytäntö eli niitten "itsehallinta", on ihan toista, mahdotonta,
ellei ole joku harvinainen yli-ihminen.

Lääkeaineiden haitoista, yliherkkyydestä puhuttaessa ei voida unohtaa etenkään rokotteita, joita lähes jokaisen elämään ehtii kertyä melkoiset määrät. Ongelmat kasaantuvat, eikä rokotteita haluta yhdistää oireisiin olivatpa nuo kuinka vakavia hyvänsä. Naisilla kierre raskauden torjumiseksi usein vielä jatkuu hormonilääkityksillä, ja tuolloin kehon samoin kuin mielenkin toiminnot kärsivät jo melkoisesti. Jos sairauksien alkuperäiset syyt kiinnostavat, mainittua kahta lääkeaineiden pääryhmää ei pidä sivuuttaa.

Suomessa on jo pitkään kaivattu puoskarilakia. Jos tätä todella halutaan lääkeaineiden kovimmat ryhmät on syytä tsekata ensin eli immuunivastetta heikentävät rokotteet ja hormonitoimintaa sekoittavat ehkäisylääkkeet. Mikäli näihin ei tulla puuttumaan, sairauksien kirjo yhtä lailla fyysisten kuin psyykkistenkin tekijöiden suhteen tulee jatkumaan entistä monimuotoisempana. Lääkemarkkinoille varmasti mieluista, lääkitylle vähemmän.

Kaikenmuotoiset yliherkkyydet lisääntyvät jatkuvasti ja ihmiset kärsivät, koska vanhasta pidetään edelleen kiinni, vaikka aika on jo selvästi ajanut ohi. Hormoneja käytetään yhtä lailla raskauden ehkäisyyn kuin raskaaksi tuloonkin, ja tämän kuvitellaan tapahtuvan jotakuinkin haitatta. Sama kuvittelu toimii rokotteidenkin suhteen. Halutaan uskoa, että asiantuntijalla olisi kyky etukäteen päättää kunkin yksilöllisestä sietokyvystä, ja että tällä lääketeollisuuden tuntijalla olisi myös taito hallita sitä kokonaisuutta, mikä lukuisista piikittelyistä keholle ja mielelle seuraa. Ennen kuin yhtään psyykkeen vaikuttavaa lääkettä on nielaistu, pohjaa tälle tilalle on jo ehditty luoda mitä moninaisimmin kemiallisin lääkeainesekoituksin. Yliherkkyys ei synny itsestään, vaan yleisesti hyväksyttyjen lääkkeiden käytön seurauksena, eikä korjausta synny, ellei suuntaa radikaalisti muuteta.

Mikäli mielenterveyttä ja mielentasapainoa tahdotaan vaalia, lääkkeiden arvottamisesta hyviin ja pahoihin on päästävä eroon, eli rokotteet ja ehkäisylääkkeet tulisi mitä pikimmin ottaa arvioinnin kohteeksi, kun etsitään syitä psyyken sairauksien monilukuiseen kirjoon, joista yhä nuoremmat ja nuoremmat kärsivät jo paljon.

Nykylääketiede ignooraa monia seikkoja masennusoireiden ja ahdistusoireiden taustalla. Yksi asia on lääkkeet ja niiden haitat

Kummallisin käsitys nykymaailmassa on, että pillereillä saa terveyttä ja lääkkeillä ehkäistään sairauksia. Niitä kauhotaan joka vaivaan kurkusta alas miettimättä sen kummemmin mitä ne tekee. Edes lääkärit ei usein näe tässä probleemaa. Vanhuusiässä pilleriä alkaa olla jo kasapäin.

Valitettava tosiseikka on että lääkkeet saattaa ehkä vaikuttaa johonkin oireeseen, mutta puuttuessaan siihen, aiheuttaa epätasapainoa lukuisissa muissa kehon prosesseissa. Niillä hutkitaan jotain ja samalla rikotaan jotain muutakin. Niillä sotketaan kehon luonnollisia prosesseja, millä voi olla hyvin haitallisia arvaamattomia seurauksia, ns.haittavaikutuksia. Keho voi herkistyä lääkeaineiden seurauksena ja kehittää yliherkkyyksiä. Vieroitusoireet psyykenlääkkeistä voi tehdä hyvin sairaaksi

Z-lääkekoukussa, jos jaksat vastata. Syötkö opamoxisi niin, ettei mitään kärvistelyvaiheita tule?Päivittäin saman määrän? Itse kun kärvistelen jatkuvasti.. Minkälaisia vieroitusoireita saat? Lisäksi annokseni poukkoilevat jatkuvasti 3/4 ja 1,5 välillä.

Rauhoittavat kirjoitti:

Z-lääkekoukussa, jos jaksat vastata. Syötkö opamoxisi niin, ettei mitään kärvistelyvaiheita tule?Päivittäin saman määrän? Itse kun kärvistelen jatkuvasti.. Minkälaisia vieroitusoireita saat? Lisäksi annokseni poukkoilevat jatkuvasti 3/4 ja 1,5 välillä.

Lue lisää

Hei, anteeksi etten huomannut viestiäsi aikaisemmin. En siis tällä hetkellä käytä opamoxia. Saan siitä annosten välissä vieroitusoireita ja lääkkeen aiheuttama olo tuntuu epämiellyttävältä myös heti tabletin ottamisen jälkeen, mutta tasaantuu sitten. Vieroitusoireina unettomuus, ahdistus, lievät lihasnykäykset/ tärinä, päänsärky, lihasjäykkyys, nämä nyt ainakin.

Sinuna tasoittaisin annoksen sinne 1,5 tablettiin ja siitä ajaisin alas 1/4 tabletti kerrallaan, tai jopa pienempinä paloina, jos onnistut saamaan samankokoisia paloja, alla jo ehdoteltiinkiin tarkkuusvaakaa ja titrausta veteen.

Minulle tuli vieroitusoireita jo siitä 1/4-tabletin vähennysmäärästä, mutta ne olivat (melkein) siedettäviä. Mutta jos työssä oli vaikka jotain stressaavaa, yhtäkkiä ei ollutkaan siedettävää ja minun oli pakko ottaa lääkettä (tai jotain muuta bentsoa) lisäannos pystyäkseni toimimaan. Saan muutenkin paljon ahdistusoireita töissä, mikä on todennäköisesti suurin syy vieroittautumisen jatkuvaan epäonnistumiseen.

Vieroittautumisen onnistumiseksi olisi tärkeää pitää lääkeannos mahdollisimman tasaisena. Normaalisti (kun en edes yritä vähentää/vieroittautua) syön kyllä bentsoja aika lailla fiiliksen mukaan, ei se ole täsmälleen sama määrä joka päivä.

Ihan vaan vinkkinä lopetukseen, että liuottakaa se tabletti esim. 100ml vettä. Kyllä se sinne liukenee kun hieman pilkkoo ja aikansa hämmentää. Sitten lopetustahdista riippuen lääkeruiskulla joka päivä valmiista seoksesta 1-2 milliä pois.

Eli sellainen 2-3 kuukauden proggis, mutta lääkevähennys pysyy koko ajan tasaisena eikä tarvitse pelleillä pilkkomisten kanssa. Toki tuota päivittäin poisjätettävää määrää voi oman tarpeen mukaan säätää kireämmäksi tai löysemmäksi tahdiksi. Mutta periaatteessa näin onnistuu todella hyvin ja niin kitkuttomasti kuin bentsovieroitus voi vaan onnistua.

Rivatrilia olen pyytänyt kokeiluun, en saa. On ilmeisesti tuhdimpaa tavaraa kuin opamox. Kuitenkin lukenut, että siitä tulisi ns. Normiolo, ei mitään pöhnöä. Saanko kysyä, miksi olet sen välillä Lopettanut?

Rauhoittavat kirjoitti:

Rivatrilia olen pyytänyt kokeiluun, en saa. On ilmeisesti tuhdimpaa tavaraa kuin opamox. Kuitenkin lukenut, että siitä tulisi ns. Normiolo, ei mitään pöhnöä. Saanko kysyä, miksi olet sen välillä Lopettanut?

Lue lisää

Rivatrilissä on omat oireensa ja vieroitusoireet voi yllättää:/

Propral ei ole psyykenlääke, se laskee sykettä, jos sydän oikein hakkaa, mutta voi sitä kautta rauhoittaakin ihmistä.

Kiitos ANDONELLA! 10 päivää tuli osastolla vietettyä. Näin lääkäriä kahdesti, toisen kerran kotiutuessa. Nyt menee lyrica 25 50 JA Diapam 5mg 1-3 (sain temestan vaihdettua siihen kolmen päivän valituksen jälkeen, kun en jaksanut edes syömässä käydä, siitäkin sain noottia, että en yritä tarpeeksi) . Muuta ei jaksa tehdä kuin nukkua/nuokkua. Olen nyt syönyt sekaisin pamia ja opamoxia (siis 1 pami, puolikas opamox vrk tms.). Mitään ohjeita en lääkityksen suhteen saanut, esim. Ohjeita lyrican käyttöön, tyyliin miten kauan kannattaa syödä, että näkee tehon tms. Moitteita sain siitä, että kyselen liikaa lääkkeistä ja valitan oireista. Lisäksi osastolla ei kuulemma pidetä ketään tuolla lääkityksellä, näin lääkäri sanoi suoraan.
Jos rahaa olisi kävisin yksityisellä. Avopuolen psyk. lähti kuun vaihteessa toisiin hommiin. En tiedä onko lyrica oikeasti niin väsyttävä, että voisin nukkua vuorokauden ympäri .Masennukselta se ei tunnu, kun halua olisi tehdä vaikka mitä, mutta ei vaan jaksa. Ja Sen tiedän, että tuonne en ole enää tervetullut.

Lyricaan tulee ihan samanlainen riippuvuus melkein kuin bentsoihin. Viekkarit on siinäkin. Toki jos se sinua auttaa ja muuten olet kuin kuoleman kielissä, niin...

Osasto on lähinnä pelkkää lääkettä toisen perään.

En tiedä auttaako. Osaston lääkäriltä ja hoitsuilta yritin kysellä miten se toimii ahdistukseen, jos puoliintumisaika on 6h ja kerran/kaksi ottaa päivässä. Mitään vastausta saanut. Jos jollakulla tiedossa asiansa osaava lääkäri 03 alueelta, niin mieluusti kuulisin asiasta.

Ei hyvin, ikävä kyllä. Pari viikkoa oli toiveikas olo, mutta romahtaen alas. Aloin sitten laskea lyricaa (häiritsi sekava olo) ja nyt taas todella pohjalla. Jaksa/kykene tehdä mitään. Ei onnistu siivoaminen, ei arkirutiinit ei oikein mikään. Tuntuu, kuin olisi joku aivovamma.

Onpa ikävää. Jaksamisia, rauhoittavat.

Minä olen vähentelemässä bentsoa ja olen käynyt melkoisen psyykenlääkemäärän läpi viime vuosien aikana. Lopussa käytin lääkettä jos toista päällekäin ja siinä oli bentsojakin monta päivässä. Voisi sanoa että lääkehoito epäonnistui, kun olo meni kuin syöksykierrettä niiden kokeilukierteessä. Olo on tuntunut usein aivovammautuneelta, dementoituneelta, sumuiselta.. Kuin eläisi utun keskellä ja jonain päivinä on ihan pihalla. Yöuni pätkii ja olo on ollut sangen kurja. Oireita on vaikka ja mitä jos kummallisimpia, mitä ennen lääkkeitä en koskaan kokenut.

Onneksi hiukan on alkanut helpottaa kun lopetin kaiken ja nyt mennään yhdellä pillerillä päivässä joka on enää murunen. Kerään rohkeutta lopettaa sen. Olen laskenut lääkeannosta hyvin hitaasti ja hartaasti. Ottanut välillä aina "hengähdystaukoja" milloin en laske annosta, kun oireet tuntuu liian sietämättömiltä.
Tunnen kehoni jo vähän paremmin ja miten se reagoi lääkeannoksen vähennykseen ja miten se reagoi siihen, kun annoksen otosta alkaa olla jo vuorokausi. Pää toimii kirkkaammin ja olo ei ole enää niin kummallinen. Kärsin edelleen, mutta onneksi olen saanut vertaistukea englanninkielisiltä palstoilta lääkelopetukseen muilta bentsoista ja lääkkeistä harmia kokeneilta. Lenkkeilen taas, en kuole ahdistukseen ja terveelliset elämäntavat on todella auttaneet minua, koska yhdessä vaiheessa romahdin niin pahasti, ettei noihinkaan kyennyt.

Kesti kauan saada olo tasapainoon lääkekierteen jälkeen. Siinä meni kuukausia. Kuukausia olin tosi huonossa toimintakyvyssä entiseen verrattuna hirveässä depiksessä ja ahdistuksessa.

Tekisi mieli jutella kanssasi paremmin jossain, koska sama tilanne, tuntuu että mikään ei auta, ja ei enää tiedä mistä kaikki paska on, lääkkeistä vai alkuperäistä....

Näenitsenisinussa kirjoitti:

Tekisi mieli jutella kanssasi paremmin jossain, koska sama tilanne, tuntuu että mikään ei auta, ja ei enää tiedä mistä kaikki paska on, lääkkeistä vai alkuperäistä....

Oliko tarkoitettu minulle? Jos oli niin käy toki. Mikä se jossain sitten onkaan..

Oli, en tiedä, ehkä muualla kun täällä 🤔

kyllä-se-helpottaa kirjoitti:

Onpa ikävää. Jaksamisia, rauhoittavat.

Minä olen vähentelemässä bentsoa ja olen käynyt melkoisen psyykenlääkemäärän läpi viime vuosien aikana. Lopussa käytin lääkettä jos toista päällekäin ja siinä oli bentsojakin monta päivässä. Voisi sanoa että lääkehoito epäonnistui, kun olo meni kuin syöksykierrettä niiden kokeilukierteessä. Olo on tuntunut usein aivovammautuneelta, dementoituneelta, sumuiselta.. Kuin eläisi utun keskellä ja jonain päivinä on ihan pihalla. Yöuni pätkii ja olo on ollut sangen kurja. Oireita on vaikka ja mitä jos kummallisimpia, mitä ennen lääkkeitä en koskaan kokenut.

Onneksi hiukan on alkanut helpottaa kun lopetin kaiken ja nyt mennään yhdellä pillerillä päivässä joka on enää murunen. Kerään rohkeutta lopettaa sen. Olen laskenut lääkeannosta hyvin hitaasti ja hartaasti. Ottanut välillä aina "hengähdystaukoja" milloin en laske annosta, kun oireet tuntuu liian sietämättömiltä.
Tunnen kehoni jo vähän paremmin ja miten se reagoi lääkeannoksen vähennykseen ja miten se reagoi siihen, kun annoksen otosta alkaa olla jo vuorokausi. Pää toimii kirkkaammin ja olo ei ole enää niin kummallinen. Kärsin edelleen, mutta onneksi olen saanut vertaistukea englanninkielisiltä palstoilta lääkelopetukseen muilta bentsoista ja lääkkeistä harmia kokeneilta. Lenkkeilen taas, en kuole ahdistukseen ja terveelliset elämäntavat on todella auttaneet minua, koska yhdessä vaiheessa romahdin niin pahasti, ettei noihinkaan kyennyt.

Kesti kauan saada olo tasapainoon lääkekierteen jälkeen. Siinä meni kuukausia. Kuukausia olin tosi huonossa toimintakyvyssä entiseen verrattuna hirveässä depiksessä ja ahdistuksessa.

Lue lisää

Hienosti olet jaksanut taistella itsesi parempaan kuntoon. Olen tässä testaillut ja päätynyt pikkuhiljaa siihen tulokseen, että bentsot (ainakin diapam/opamox ) lisäävät vain ahdistusta. Mutta on pakko käyttää, kun muuten tuntuu, että "kuolee", kuitenkin niistä tulee jotenkin epämiellyttävä olo.Otin tunti sitten rauhoittavaa ja nyt menee kylmiä väreitä pitkin kroppaa. Ainut, josta ei tule tuota epämiellyttävää oloa on imovane. Näitä oloja ei yksikään lääkäri usko, kuulemma vaan somatisoin. Ja diapamia en tajua ollenkaan. Joskus tuntuu, että se auttaa jonkun verran jopa 9h ja joskus 3h päästä alkaa Ahdistamaan aivan järjettömästi. Toki tämä lyricakin sotkee tässä kuvioita.

Näenitsenisinussa kirjoitti:

Oli, en tiedä, ehkä muualla kun täällä 🤔

Koitin laittaa sähköpostiosoitetta, mutta näköjään poistettu viesti sääntöjen vastaisena..