Kretuilun ongelma

TheMainman

Kukaan kretu ei ole tiedemies, eikä siitä mitään ymmärrä. He arvailevat asioita perustuen rautakautiseen kirjaan, joka sisältää lähinnä satuja. Todistetusti raamatussa ei ole faktaa edes siteeksi, eivätkä esimerkiksi maailman synty, exodus saati Nooan arkki todistetusti tapahtuneet. Mooseson fiktiivinen hahmo, Jeesuksesta ei ole aikalaistodisteit, saati fyysisiä todisteita ja sama koskee apostoleja. Raamatussa esitetään spekulaatiota ja arvailua yhteensä tuhansia kertoja. aamatussa ei siten todisteta yhtään mitään, vaan esitetään harhaisten kamelikuskien heimo tarinoita, joilla ei ole tekemistä todellisuuden kanssa. Raamattu ei ole tiedekirja, vaan mielenkiinnoton, väkivaltainen, misogyyninen ja rasistinen satu. Kretut vain ihastuivat tähän satukirjaan koska sillä voidaan näennäisesti selittää kretujen omat harhaiset aatteet, jotka johtivat sotiin, orjakauppaan, vainoihin ja joukkomurhiin.

Lisäksi tulee huomata, ettei YEC-kretujen oppi-isä James Ussher ollut muuta kuin juoppo ja puolihullu pappi joka laski raamatusta ajoituksia mielivaltaisesti.

Tähän sitten kretut kuten jyri, RoT ja 12___13 perustavat mat maailmankuvansa ja sen huoma...

14

981

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • >> Kretuilun ongelma <<

      Kreationismin ongelma on se, että Raamatusta pääteltyihin ja uskonsa mukaisiin ehdottomiin totuuksiin etsitään todisteita tai "todisteita" mistä tahansa.

      Kreationismissa onkin kyse vahvistusvinoumasta eikä tutkimuksesta.

      • Ja jos Raamattu loppuu kesken, kretut keksivät lisää.


      • PuhuvaKärmes kirjoitti:

        Ja jos Raamattu loppuu kesken, kretut keksivät lisää.

        Eikä Raamattu lopu kesken, koska se on kuin seisova pöytä, josta jokainen voi ottaa itselle sopivat palaset.


      • Kyllähän vedenpaisumustarinaan on tapana lisätä kaikenlaista pipliaan kuulumatonta...


      • salmiakkisaluki kirjoitti:

        Kyllähän vedenpaisumustarinaan on tapana lisätä kaikenlaista pipliaan kuulumatonta...

        Totta, mutta uskottavuuttaan vähentää se, että jokaisella Nooan arkkiin uskovalla on oma arkkiteoriansa. Eli he eivät ole edes keskenään samaa mieltä siitä miten asiat meni.


      • etvastannu
        qwertyilija kirjoitti:

        Totta, mutta uskottavuuttaan vähentää se, että jokaisella Nooan arkkiin uskovalla on oma arkkiteoriansa. Eli he eivät ole edes keskenään samaa mieltä siitä miten asiat meni.

        Miten se pitää selittää josta ei ole tietoja saatavilla?
        Miten jokin kumoaisi uskon mikäli ei saa sinua vakuuttuneeksi?
        Miten sinun perusteettomat sepityksesi pitäisi ottaa vakavasti erittäinkin kun olet sellaanen mitä olet?


    • Teeseiska

      Tämä ei ole kretuilun ongelma, vaan etu. Keksimällä vauhdissa ns tieteellisiä todisteita kreationismin puolesta, on asioiden perustelu helppoa. Ei tarvitse perehtyä monimutkaisiin tieteellisiin artikkeleihin, eikä noudattaa edes alkeellista logiikkaa. Vain mielikuvitus on rajana. Ja jos tulee silti umpikuja, niin lopulta voi vetää *se oli ihme* -kortin hihasta. Ja siten ei tarvitsekaan mitään perusteluja.

      Kreationistin tekemän väitöskirjan (joka koskisi esim biologiaa tai geologiaa) arviointi olisi erittäin viihdyttävää seurattavaa. Sen rinnalla Huhtasaaren plagiaattisyytöksetkin olisivat järjetömiä.

      • Tiede pohjautuu järkeen ja kreationismi tunteeseen.


      • eipätkänvertaanäät
        qwertyilija kirjoitti:

        Tiede pohjautuu järkeen ja kreationismi tunteeseen.

        Sinun järkesi on todistettavasti alamittaista.
        Kina täällä on henkilöiden välistä erimielisyyttä jolla ei ole tieteen kanssa mitään tekoa.


    • buahhahhaaaaa

      Tiedemiehillä on monta ristiriitaista päätelmää.
      Otetaampa vaikka väite ilmastonmuutoksen ennustamasta merien pinnannousuista ja napajäätikköljen sulamisuhasta.
      Napajäätikköjen ikäarviot eivät tue mahdollisuutta että tiede olisi oikeassa ikäarvioissaan tai sitten tiede on väärässä ennustaessaan jäätiköiden sulamisen ilmaston muutoksen takia. Molemmat eivät näet mahdu yhtä aikaa totuudeksi.
      20000 vuotta sitten väitetään ilmaston olleen 8 astetta lämpimämpi kuin nyt joten navoilla ei voinut olla lainkaan jäätä eikä näinollen nyt voitaisi löytää yli 20000vuotta vanhempaa jäätäkään.
      HEHHEH!

    • hölynpölyhuiska

      Uskovaisten parissa perinteinen uskonto ja tiede lähestyy kohti hetkeä, jossa syntyy uusi tieteellisuskonnollinen suuntaus. Suunta on hyvä, sillä vähitellen tieteellisen tiedon hyväksyminen ja omaksuminen syrjäyttää absoluuttisen uskomuksellisuuden arvon ja merkityksen. Ihmiskunnan rationalisoitumista ei voi estää. Vaikka tällä hetkellä tieteellistä tietoa myös vääristellään, jotta perinteisille uskomuksille saadaan vakuuttavuutta, siitä ei tarvitse olla huolissaan. Se on ihan normaalia inhimillistä höpärehtimistä uskonsa puolustamisessa. Näitä uskontoja miettiessä, tulee välillä hetkiä, kun ei voi ymmärtää, että aikuiset ihmiset...

      • Itse arvelen, että kreationistien määrä vähenee mutta otteet kovenevat. Esimerkiksi luonnontieteiden kouluopetusta vastaan hyökätään tulevaisuudessa yhä kiivaammin.


      • sitäpaitti
        salmiakkisaluki kirjoitti:

        Itse arvelen, että kreationistien määrä vähenee mutta otteet kovenevat. Esimerkiksi luonnontieteiden kouluopetusta vastaan hyökätään tulevaisuudessa yhä kiivaammin.

        Evoluutiosta opettaminen ei kuulu luonnontieteeseen.


      • LapsuusLirputtaa
        sitäpaitti kirjoitti:

        Evoluutiosta opettaminen ei kuulu luonnontieteeseen.

        Tietenkin kuuluu. Yliopistoissa biologian laitoksilla tutkitaan ja opetetaan luonnontieteitä. Ekologian ja evoluutiobiologian osasto kuuluu lähes kaikkiin luonnontieteitä opettaviin yliopistoihin.

        Ei tieteen rajauksia tehdä kaatumaseurojen puhujien väkevänkään todistuksen perusteella. Väitteesi on yhtä lapsellinen kuin väittäisit Maata littanaksi.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      59
      1105
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      42
      861
    3. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      51
      641
    4. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      315
      627
    5. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      114
      604
    6. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      598
    7. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      595
    8. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      93
      590
    9. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      56
      554
    10. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      65
      514
    Aihe