Totuus Jeesuksesta

2) Markuksen evankeliumi hyödyntää antiikin kirjallisuusperinnettä tai muita antiikin ajan kultteja:

a) Homeros: Odysseuksen retket ovat olleet mallina tyynnytettävän myrskyn (4:35) ja Gerasan riivatun miehen tarinoissa, kuten Dennis R. Macdonald on osoittanut. Merimatkoihin verrattavat myrskytarinat eivät ole historiallisesti uskottavia muutoinkaan kun tapahtumapaikkana on pieni Genesaretinjärvi. Yhtälailla Johannes Kastajan marttyyrikuoleman kuvaus muistuttaa erehdyttävästi Agamemnonin murhaa. Markus kertoo kaksi tarinaa väkijoukon ruokkimisesta, joilla on vastine VT:ssa sekä Odysseuksessa kerrottavassa juhlassa, johon Telemakhos ja Athene osallistuvat.

b) Dionysos-kultti: Eukaristia tai Herran ehtoollinen sisältävät elementtejä, jotka eivät ole peräisin judaismin piiristä. Veren juominen oli, vaikkakin symbolinen, juutalaisille kauhistus, mutta yleinen mysteerikulteissa etenkin Dionysoksen palvonnassa. Erikoiseksi ehtoollisen kehityskaaren tekee se, että varhaiskristillisen Didakhe-kokoelman ehtoolliskäytäntö ei sisällä verenjuontia eikä kiitosta (kreik.eukaristia), jotka ovat molemmat sisällytettynä Paavalin versioon (1.Kor.), joka viittaisi siihen, että eukaristia-perinteitä on ollut useampia. Markusta varhaisemmat dokumentit eivät myöskään liitä ehtoollista mitenkään pääsiäiseen.

c) Osiris-kultti: Antiikin synkretistiset mysteeriuskonnot korostivat henkilökohtaista pelastusta ja näihin liittyi usein kuoleva (tai kärsivä) myyttinen olento, joka nousee kuolleista (ts. voittaa kuoleman). Jeesuksen voitelu Betaniassa (Mark. 14) lainaa vahvasti Osiris-kultin tarinaa (esim. Betania = Beth-Annu l. Heliopolis), jossa Osiris voidellaan.

3) Markuksen evankeliumi on kokonaisuudessaan vertauskuvallinen kuten John Dominic Crossan kirjassaan The Power of Parable esittää.

a) “Hän sanoi heille: "Teille on uskottu Jumalan valtakunnan salaisuus, mutta nuo ulkopuoliset kuulevat kaiken vain vertauksina” (Mark. 4:11). Jeesuksen messiaanisuus on siis salaisuus, joka ei ole tarkoitettu kaikille. Tämä oli tyypillistä antiikin mysteeriuskonnoille. Tästä puuttuu esim. Luukaksen evankeliumin universaalisuus täysin.

b) Korinttolaiskirjeen (3:1-2) “minä en voinut puhua teille, veljet, niin kuin hengellisille ihmisille puhutaan, vaan niin kuin puhutaan vanhan luontonsa vallassa oleville, niille jotka ovat Kristuksen tuntemisessa vielä pikkulapsia. Minä en voinut puhua teille, veljet, niin kuin hengellisille ihmisille puhutaan, vaan niin kuin puhutaan vanhan luontonsa vallassa oleville, niille jotka ovat Kristuksen tuntemisessa vielä pikkulapsia (Vrt. Hepr.5:12)”.

Evankeliumin ensisijainen tarkoitus on käännyttää ihmiset, jotta nämä pelastautuisivat. Valtaosa uskoon kääntyvistä uskoo kirjaimellisesti vertauskuvallisen tarinan, mutta edistyneemmille paljastetaan, että tarina on vertaus. Antiikin historioitsija Plutarkhos kertoo esseessään Isis ja Osiris, että samankaltainen käytäntö liittyi Osiriksen palvontaan.

4) Paavalin autenttiset kirjeet, jotka ovat vähintään kymmenen vuotta evankeliumeja vanhempia, eivät tue Markuksen narratiivia. Paavalin kirjeistä puuttuvat Jeesus Nasaretilaisen elämään yhdistetyt tapahtumat kuten:

a) Nasaret. Paavali ei kerro mitään Jeesuksen lapsuudesta. Paavalin Jeesus on Kristus, voideltu, messias, ei nasaretilainen puusepän poika. (Nasaret mainitaan vain kerran kreikankielisessä Markuksen evankeliumissa, kohdassa 1:9. Tätä epäillään myöhemmäksi lisäykseksi, sillä Nasaretia ei mainita Matteuksen ja Luukkaan evankeliumien vastaavissa perikoopeissa.)

b) Opetuslapset. Ei mainintaa saarnaustoiminnasta, Galileasta, eikä opetuksista saati parantamisista tai muista ihmeteoista.

c) Kuolema. Ei mainintaa siitä missä, miten ja milloin Jeesus Nasaretilainen kuoli. Jeesuksen kuoleman ajankohdasta on muitakin poikkeavia näkemyksiä (esim Irenaeus)

5) Markuksen evankeliumin muoto ei vastaa historiallista kerrontaa vaan hyödyntää antiikin fiktiivistä kirjoitusperinettä. Markuksen evankeliumin rakenne on muotoiltu tyypilliseen tuon ajan kaunokirjalliseen tyyliin. Evankeliumissa on kiastinen rakenne (A,B,C,E,F,G,H,I,H,G,F,E,D,C,B,A).

6) Historioitsija Josefus mainitsee ensimmäiseltä vuosisadalta kaksi messiaskandidaattia, joiden elämään liittyvät tapahtumat ovat saattaneet päätyä Markuksen evankeliumiin.

a) Jeesus Ananiaan poika, “Jerusalemilainen” aiheutti mellakan temppelissä 60-luvulla. Jerusalemilaista ei teloitettu.

b) “Egyptiläinen” kokosi kannattajiaan Öljymäelle, ennusti Jerusalemin muurien kaatumista.

Jatkuu...

Toisin sanoen, jos Jeesus Nasaretilainen on ollut lähes tuntematon saarnaaja, kuten jotkut historioitsijat tuntuvat ajattelevan, niin meillä ei ole minkäänlaisia metodeja erottaa minimaalista tai olematonta informaatiota fiktiosta, koska Markuksen evankeliumi on kaunokirjallisuutta. Kirkkoisä Eusebioksen mukaan Jeesus oli kuitenkin erittäin tunnettu ja ihmiset tulivat kaukaa hänen luokseen parannettavaksi. Valitettavasti varhaisimmat ei-kristilliset dokumentit eivät tue tätä väitettä.

Jeesus-tutkimuksen valtavirta on pitkään ollut sitä mieltä, että Jeesus Nasaretilaisen kuoleman jälkeen hänen kannattajansa kokivat sarjan ilmestyksiä, joiden perusteella Jeesuksen uskottiin nousseen kuolleista.

Uudessa Testamentissa on kuitenkin jälkiä siitä, että kaikki ensimmäisen vuosisadan alkukristityt eivät kuitenkaan todennäköisesti näin uskoneet.

Heprealaiskirjeessä kerrotaan taivaallisesta Jerusalemista, jonka ylipappina Jeesus toimii. Eli taivaassa on jumalallinen Jerusalem, jonka kopio sijaitsee maan päällä. Taivaallinen Jeesus ei mennyt "ihmiskäsin rakennettuun temppeliin" vaan taivaalla sijaitsevaan. Tämän voisi tulkita siten, että tämä seurakunta uskoi näin tapahtuneen Jeesuksen kuoltua maan päällä ollessaan ja noustua taivaisiin.

Mutta tämä tulkinta joutaa roskakoriin, kun heprealaiskirjeen kirjoittaja kertoo seurakunnalleen heidän tulleensa "Siionin vuoren juurelle, elävän Jumalan kaupungin, taivaallisen Jerusalemin luo”. Tämän lisäksi hän kertoo Jeesuksen kuolleen kaupungin ulkopuolella, siis taivaassa. Kirjoittaja kehottaa kannattajiaan lähtemään hänen luokseen. Mitään evankeliumien sisältämää maanpäälllistä (Joosefia, Mariaa, opetuslapsia, ihmetekoja, saarnaamista, Nasaretia tms) ei Heprealaiskirjeen kirjoittaja tunnu tuntevan.

Myös Jeesuksen syntymä vaikuttaa olleen pikemminkin jonkinlainen metamorfoosi kuin syntymä, sillä kirjeessä sanotaan "lyhyeksi aikaa sinä (Jla) asetit hänet enkeleitä alemmaksi” ja Jeesus sanoo Jlalle: "Uhreja ja lahjoja sinä et halunnut, mutta sinä loit minulle ruumiin.”

Aleksandrialaisen Filonin kuvaama Yoshua l. Jeesus oli Jlan esikoinen, joka loi maailman sekä oli taivaallinen ylipappi, joka Sakarjan kirjassa asetetaan tähän virkaan. Filon eli ja kirjoitti oletetun Jeesuksen aikoihin eli tällainen juutalaislahko tai sen esiaste oli olemassa, joka uskoi taivaalliseen Jeesus-nimiseen ylipappiin jo ennen varsinaista kristinuskoa.

Näyttää siis siltä, että temppelirituaalista eroon haikailevat juutalaiset olivat löytäneet pyhistä kirjoituksista viitteitä siitä, että viimeinen uhri on suoritettu eikä vuosittaisia eläinuhreja enää tarvita. Paavalin mukaan tieto tästä on välittynyt Jeesuksen ilmestymisillä sekä pyhistä kirjoituksista.

Paavalin kirjeet ovat täysin linjassa Filonin ja Heprealaiskirjeen Jeesuksen kanssa.

Jatkuu...

Apologeettisissa hihhuli piireissä Luukkaan evankeliumin kirjoittajaa pidetään yhä luotettavana historioitsijana. Sekulaari tutkimus on osoittanut yli sata vuotta sitten, että asia ei kuitenkaan ole näin. Siitä huolimatta Luukaksen luotettavuuteen törmää vielä varsin usein mm. netissä sekä kirjallisuudessa. Olen listannut esimerkkejä siitä mitä evankeliumista ja sen kirjoittajasta tiedetään sekä millaisia ongelmia Luukkaan evankeliumin sekä Apostolien teot-kirjan sisällöissä on historiallisesti. Kuka kirjoitti?
kirjoittajaa ei tunneta. Evankeliumi (ja sen jatko-osa Apostolien teot) on kirjoitettu nimettöminä.
Luukkaan nimiin kirja on merkitty vasta toisella vuosisadalla. Tarina siitä, että kyseessä olisi apostoli Paavalin matkakumppani ja lääkäri eivät ole perusteltuja.

Milloin kirjoitti?
- koska on ilmeistä, että ”Luukas” käytti lähteenään Josefuksen teosta ”Ioudaikē archaiolgia”,
joka ilmestyi vuonna 93 tai 94, niin voimme päätellä, että evankeliumi kirjoitettiin aikaisintaan 90-luvulla. (Steve Mason)

Mitä tarkoitusta varten kirjoitti?
- Luukas kirjoitti vastineen Matteuksen evankeliumille, jonka judaistinen teologinen sanoma ei kelvannut hellenistisille tai muille pakanakristityille.

Miksi Luukkaan evankeliumiin ei voi luottaa historiallisena lähteenä?
- kirjoittaja ei kerro itsestään mitään (aika, paikka, oma asema). Kirjoittaja ei kerro lähteistään mitään.

- kirjoittajan lähteet ovat nykytiedon mukaan Markuksen ja Matteuksen evankeliumit, jotka ovat puhtaasti allegorisia ja fiktiivisiä
- kirjoittaja kopioi Markusta sekä Matteusta ja muuttelee heidän perikooppejaan silloin kun teologinen sanoma sotii kirjoittajan näkemystä vastaan
- kirjoittaja siteeraa Vanhaa Testamenttia suoraan sekä välillisesti Markuksen kautta
- Luukkaan evankeliumi sekä Apostolien teot muistuttavat varsin paljon antiikin aikaisia romaaneja

Millä tavoin Luukkaan kertomus muistuttaa antiikin romaaneja/fiktiivisiä kirjoituksia?
- edustaa jotain tiettyjä uskontoa tai jumaluutta
- matkakertomus, jossa tapahtuu ihmeitä ja jossa sankari(t) tapaa(vat) eksoottisia tai muuten poikkeuksellisia ihmisiä (tai kansoja)
- ihmeenomainen pako vankeudesta, haaksirikko (Apt sisältää 2 kpl kutakin) sekä kahden siveellisen ihmisen joutuminen erilleen toisistaan ja uudelleenkohtaaminen (Paavali ja Lydia)
- Jumaluuksien puuttuminen tarinan kulkuun eri muodoissa (ilmestyminen tai pelastaminen esim. vainolta)
- monia yhtymäkohtia Homeroksen ja Vergiliuksen teosten kanssa (D.MacDonald)

Luukkaan luova historiankirjoitus
- Paavalin kääntyminen sekä toiminta sitä ennen ja jälkeen (vrt Gal 1)
- Luukas ei tunne aluetta tai väestönlaskennan ajan tapahtumia (Luuk. 2:n lukuisat historialliset virheet)
- riita Laista Pietarin kanssa (Gal. 2), vaikka Apt. väittää Pietarin ja Paavalin sanoman olevan sopusoinnussa toistensa kanssa.
- kirjoittaja sijoittaa tapahtumat väärin aikajanalla (kapinallisten toiminta Palestiinassa, Samarian verilöyly) mainiten tapahtumat samassa järjestyksessä kuin Josefus
- apostolit siteeraavat Septuagintaa (l. kreikankielisiä VT:ia) käännyttääkseen ihmisiä Jerusalemissa
kirjoittaja luo yhtä ansiokkaan ”ansioluettelon” sekä Paavalille että Pietarille (haaksirikko, vankilasta pako, kuolleen herättäminen, ihmeparannus)
- Paavali tekee samoja asioita kuin Jeesus (kaste Johannekselta/Ananiakselta, välikohtaus temppelissä, tuotiin maaherran eteen ja todettiin syyttömäksi, juutalaisten ja ylipappien syyttämä)
- Emmaus-tarinan (Lk 24) teemoja toistetaan Apt.9 luvussa

Stephen Law’n (The Contamination principle) kontaminaatioperiaate eli kun narratiivi verhotaan historiallisin virhein ja ihmekertomuksin niin voidaan todeta tarinan olevan fiktiota tai historiallisesti epäuskottava. Samaan hengenvetoon voitaisiin todeta, että kirjoittajalla on ollut teologinen sekä esoteerinen sanoma, jonka vuoksi historiallisia faktoja on käytetty valikoiden sekä muunnellen. Summa summarum: kirjoittajalla ei ole ollut alunperinkään tarkoitus tehdä historiallista dokumenttia vaan se on jälkipolvien virheellistä tulkintaa.

Jatkuu...

Kerran tyttäreni kertoi päivällispöydässä, että koulussa oli puhuttu kristittyjen vainoista. Hökäsin kahvit väärään kurkkuun, tajutessani millaosta p*skaa Suomen kouluissa opetetaan. Historiantunnilla oli kerrottu vainojen alkaneen keisari Neron valtakaudella. Asia alkoi vaivaamaan mieltäni, koska muistelin lukeneeni aiheesta jotakin pari vuotta aiemmin ja tarkistin mitä mm. Wikipedia sanoo asiasta ja toden totta kaikkitietävä internet oli samaa mieltä: “Keisari Nero julisti valheellisesti kristityt vuonna 64 syyllisiksi Rooman paloon, jonka takia hän poltatti valtavat määrät kristittyjä.” Samaa mieltä oli myös wikin vähemmän apologeettinen, englanninkielinen versio. Lähteinä oli käytetty antiikin historioitsija Tacituksen “Keisarillisen Rooman historiaa”.

Löysin netistä referaatin sosiologi Rodney Starkin tutkimuksesta, joka käsitteli kristinuskon suosion kasvusta, ja johon olin tutustunut pari vuotta aiemmin. Siinä esitettiin hypoteesi uskonlahkon suosion noususta 40% kasvuvauhdilla. Siis jos kristittyjä tai Jeesuksen kannattajia olisi ollut Jeesuksen kuoleman jälkeen noin 1000 niin vuonna 64 heitä olisi ollut korkeintaan kolmisen tuhatta. Miten siis muutaman tuhannen ihmisen lahko, jonka kannattajat asuttivat pääosin Rooman valtakunnan itäisiä osia, olisivat pystyneet suututtamaan keisarin?

Toinen asia joka jäi mietityttämään oli se, että kristityistä ei ylipäätään löydy merkintöjä ensimmäiseltä vuosisadalta muista kuin kristillisistä lähteistä ja niissäkin on harmillinen aukko 60-luvun puolivälistä 90-luvun puoliväliin. Löytyisikö Rooman palosta tähän päivään asti säilynyttä ensikäden tietoa, joka linkittäisi kristinuskon kannattajat Neron kostotoimenpiteisiin?

Neron vainoista on tieto siirtynyt jälkipolville siis Tacituksen kautta. Kummalliseksi asian tekee se, että muut historioitsijat eivät tunnu tietävän kristittyjen osallisuudesta mitään. Cassius Dio ja Suetonius kertovat kyllä keisari Neron edeltäjän, Claudiuksen, suhtautuneen juutalaisiin nuivasti, mutta kristittyjä ei kuitenkaan erikseen mainita.

Mainittakoon, että Suetonius mainitsee nimeltä Chrestus-nimiseen kansankiihottajan, joka oli Roomassa vuonna 54 ja jonka vuoksi juutalaisia oli karkoitettu. Juutalaisia on asunut Rooman alueella noihin aikoihin kymmeniä tuhansia, joten Jeesusta kannattavia juutalaisia on saatettu karkoittaa muiden juutalaisten ohella. Eikä voida myöskään poissulkea mahdollisuutta että latinankielinen nimi “Chresto” olisi väärinkirjoitettu “Christo” eli messias, voideltu. Tosin siinä tapauksessa Kristuksen olisi pitänyt olla Claudiuksen aikoihin Roomassa eikä kuollut Pilatuksen käsissä 20 vuotta aiemmin.

Neron aikalaiset Cluvius Rufus ja Plinius vanhempi kirjoittivat Neron hallituskausista. Heidän kirjoituksensa eivät ole säilyneet näihin päiviin asti, mutta Pliniuksen ottopojan, Plinius nuoremman, kirjeenvaihtoa Tacituksen kanssa on säilynyt. Plinius nuorempi oli valtakunnan kakkosmiehenä keisari Trajanuksen aikoihin, sekä Bithynian (nyk. Pohjois-Turkki) kuvernöörinä ja hän ei ollut kuullutkaan kristityistä ennen vuotta 110, vaikka tunsi ottoisänsä tuotannon läpikotaisin. On siis hyvin mahdollista, että Tacitus, joka oli Pliniuksen ystävä, sai tietonsa suoraan bithynialaisten kristittyjen kuulusteluista kollegansa kautta. Tämä selittäisi paljon. Se ei kuitenkaan todista Neron aikaisten vainojen puolesta saati niitä vastaan.

Seneca nuoremman teos De Superstitione (vuodelta 62) eli ‘Taikauskoisuudesta’ esittelee Rooman mystisimmät kultit, mutta ohittaa täysin kristityt. Paavo Castrénin Uusi Antiikin historia .-teoksen mukaan tieto Neron vainoista pohjautuu “traditoon” eikä varmaa tietoa kristittyjen vainoista ole ennen 170-lukua. Castrén nostaa esiin myös kristillisen lähteen (Rooman piispan Clemensin ensimmäisen kirjeen) 90-luvun puolivälistä, joka mainitsee Pietarin ja Paavalin kuolemat, mutta jättää sekä Jaakobin (“Herran veljen”) marttyyrikuoleman sekä vuoden 64 vainot mainitsematta.

Yleisesti vainoja on liioiteltu ja nykytutkimuksen mukaan vainot olivat pääosin alueellisia ja kohdistuivat lähinnä presbyteereihin eli kirkon vanhimpiin. Caracallan edikti vuodelta 212 muutti vainojen luonnetta valtakunnallisempaan suuntaan, sillä edikti teki kaikista valtakunnan vapaista miehistä kansalaisia sekä täten velvollisia uhraamaan keisarille. Kirkon johtohenkilöiden vainot jatkuivat keisarikohtaisesti Milanon ediktiin (v. 313) asti, jolloin kristinusko sallittiin valtakunnassa.

Sama koskenee muitakin marttyyri kertomuksia, joiden uskotravuus ja historiallisuus on pääsiäispupun ja joulupukin uskottavuus luokkaa.

Jatkuu...

No oliko Jeesus todellinen?

Nykypäivän modernien Raamatuntutkijoiden konsensus on jokseenkin yksimielisesti sitä mieltä, että Lähi-Idässä on noin 2000 vuotta sitten elänyt Jeesus niminen opettaja, maagi, parantaja ja/tai profeetta. Tätä konsensusta on viimeaikoina lähtenyt haastamaan tohtori Richard Carrier Kolulmbian yliopistosta USA:ssa. Alla hänen esitelmänsä aiheesta.

Esitelmässä Carrier linjaa muutamia trendejä antiikin ajoilta, joilla hänen mielestään on ollut merkittävä vaikutus kristinuskon syntyyn ja jotka hänen mielestään kääntävät vaakakupin sille puolelle, joka osoittaisi ettei Jeesus ollut historiallinen henkilö. Esitelmänsä alussa hän viittaa aikalaisiin käytäntöihin uskonasioissa ja kuinka oli varsin tavallista hallusinoida keskusteluja taivaallisten viestintuojien tai jumalien kanssa ja kuinka jossain vaiheessa tarinan synnyn jälkeen nuo taivaalliset olennot siirrostettiin osaksi ihmiskunnan historiaa historiallisiksi hahmoiksi.

Aijanjaksoa, jossa kristinusko syntyi, edelsi voimakas Aleksanteri Suuren valloittamien alueiden alulle panema hellenistisointi. Kreikkalaisilla oli tapana harjoittaa synkretismiä valloittamillaan alueilla ja näin näyttäisi Carrierin mukaan myös kristinusko saaneen alkunsa. Toiseksi uskonnoissa oli menossa voimakas trendi kohti monoteistisuutta, joka näkyi monin paikoin kuinka panteoneja purettiin ja pääjumalista usein muodostui ainoa jumala muiden jumalten kutistuessa näiden sanansaattajiksi tai pahoiksi hengiksi. Kolmantena uskontrendinä Carrier mainitsee individualismin uskontojen keskittyessä yksilölliseen pelastumiseen kyläyhteisön tai perheen pelastumisen sijaan. Neljäntenä hän mainitsee kosmopoliittisuustrendin, jossa kaikkia uskonyhteisön jäseniä aletaan pitää veljinä ja sisarina, eräänlaisena laajempana perheenä, jonka pää on jumala.

Esimerkkeinä hellenistisesta synkretismistä ennen kristinuskon syntymistä Carrier mainitsee seuraavat uskonnolliset liikkeet:
- Eleusialaiset ja Dionysoslaiset mysteeriuskonnot, jotka sekoittivat foiniikkilaisten uskontojen elementtejä kreikkalaiseen mystiikkaan
- Attiksen ja Cybelen mysteeriuskonnot, jotka sekoittivat fryygialaisia uskonkäsityksiä ja kreikkalaista mystiikkaa
- Jupiterin Dolichenuksen mysteeriuskonto, joka sekoitti Anatolialaisia uskonkäsityksiä kreikkalaisten mysteerien kanssa
-Mitraksen mysteeriuskonnon, joka sekoitti persialaisia ja kreikkalaisten uskontojen mystiikkaa keskenään

Näiden perusteella on selvää kuinka kristinuskon syntykuvion voidaan helposti todeta noudattavan samaa kaavaa, tällä kertaa sekoitettiin juutalaisten uskonkäsityksiä kreikkalaisten uskokäsitysten kanssa ja synnytettiin alueelle uususkonto, jonka pyrkimyksenä oli alueen hellenisöinti.

Myöskään kristinuskon jumalkuva kuolevasta ja synnit sovittavasta jumalasta ei ollut loppujen lopuksi aikakaudelle mitenkään ainutlaatuinen. Esimerkkeinä vastaavista jumalista muista edeltäneistä uskonnoista Carrier mainitsee seuraavat:
- Romulus: vuosittain esitettävät kuolema- ja ylösnousemusnäytelmät, keskeinen maanviljelysjumala Rooman vallan aikana.
- Osiris: ne jotka kastettiin hänen kuolemaansa ja yllösnousemukseensa pelastuvat kuolemanjälkeisessä elämässä, hyvin keskeinen ja yleisesti palvottu Egyptiläinen jumala.
- Zalmoxis: Hänen kuolemansa ja ylösnousemuksensa takasi seuraajille ikuisen elämän, merkittävä kreetalainen jumala.

Kaikille näille oli yhteistä:
- pelastava jumala
- kutsuttiin "jumalan pojaksi"
- kokivat kärsimyksen
- voittivat kuoleman, joka takaa pelastuksen seuraajille
- kaikista on olemassa tarinoita, jotka sijoittuvat historiaan
- yksikään näistä ei ollut todellisesti olemassa

Olisiko siis niin onnettomasti, että Jeesusta edeltäneistä maanpäällä eläneistä jumalista kerrotut tarinat olivat tekaistuja, ja vain Jeesuksesta kertovat tarinat pitävät paikkansa?

Carrier jatkaa esitelmässä todisteiden keräämistä osoittaakseen, että alkuperäinen Jeesus olikin jonkinlainen taivaallinen sanansaattaja, eikä todellinen henkilö. Filon Aleksandrialainen aikoinaan dokumentoi juutalaisista kulteista ja uskomuksista ennen kristinuskoa seuraavasti:
- juutalaisessa kulttuurista löytyy Jeesus niminen taivaallinen olento
- Jeesus oli jumalan esikoinen
- Jeesus oli jumalan taivaallinen kuva
- Jeesus oli jumalan agentti luomistyössä
- Jeesus oli jumalan ylipappi taivaissa

Tässä valossa siis näyttäisi siltä, että jossain välissä kristittyjen uskomukset muuttuivat taivaallisesta ylipapista kohti historiallista henkilöä sen seurauksena, että kirkko joka kaikista samankaltaisista esikristillisistä liikkeistä jäi jäljelle vain sattui uskomaan näin ja julisti kaikki muut uskomukset harhaopiksi.

Jatkuu...

Moniakaan tekstejä, jotka kertovat muunlaisista uskomuksista ei ole Raamatun ulkopuolella säilynyt ja ne on joko tuhottu tai tuhoutuneet sen takia, ettei niitä ole nähty tärkeinä tai tarpeellisina säilyttää. Yksi Raamatun ulkopuolinen teksti, joka näistä uskomuksista kuitenkin kertoo on Jesajan taivaaseenastumisena tunnettu apokyrfi. Jesajan taivaaseenastumisen keskeiset teemat Jeesuksen historiallisuuteen liittyen ovat Carrierin mukaan seuraavat:
- 7 taivaan tasoa
- Saatana ja demonit hallitsevat ulkoista avaruutta, joka sijaitsee jossain kuun alapuolella.
- Kaikelle on vastaavuudet jokaisella taivaan tasolla ts. jos jotain on olemassa maassa niin sellaisia löytyy myös jokaiselta taivaan tasolta
- Jesaja nousee taivaiden läpi ja kohtaa Jumalan korkeimmassa taivaassa, joka kertoo kuinka Jeesus tulee laskeutumaan alemmille taivastasoille ja valloittamaan ne tullen koko universumin hallitsijaksi
- vanhimmassa versiossa Jeesus ei lainkaan ilmesty maan päälle vaan Saatana tappaa hänet ulkoisessa avaruudessa ristiinnaulitsemalla, hänet haudataan ja hän nousee kuolleista.

Raamatun kirjeistä seitsemän Paavalin kirjoittamiksi uskottua kirjettä antavat myös viitteitä siitä, ettei Paavali itse uskonut historialliseen Jeesukseen. Näissä kirjeissä Paavali ei viittaa minkään muunlaisiin tietolähteisiin kuin pyhiin kirjoituksiin, evankeliumejahan ei siis vielä ollut kun Paavali kirjeitään kynäili, tai ilmestyksiin, hän ei mainitse lainkaan silminnäkijähavaintoja tai esitä minkäänlaisia väitteitä, että apostolit olisivat joskus nähneet Jeesuksen. Paavali ei myöskään missään kohdin selkeästi liitä Jeesusta mihinkään historialliseen henkilöön tai tapahtumaan.

Lopussa Carrier jatkaa analyysiään mm. heprealaiskirjeeseen, joka myös on varhaisimpia Raamatuntekstejä, mutta ei kuitenkan Paavalin kirjoittama ja kuinka vastaavat teemat toistuvat myös siinä kuin noissa seitsemässä autenttisiksi uskotussa kirjeessä. Itse evankeliumit, jotka on siis kirjoitettu vasta kymmeniä vuosia Jeesuksen väitetyn kuoleman jälkeen, Carrier pitää fiktiona kutsuen niitä metaparaabeleiksi, joilla aikalaisten tapojen mukaan jumalhahmo on siirrostettu osaksi historiaa ja jotka ulkopuoliselle näyttävät historiallisilta henkilökuvilta, mutta todellisuudessa ovat vain symbolisia tarinoita joiden avulla seurakuntaa opetetaan.

Valtavirran näkemys on Carrierin tutkimusten perusteella nimenomaan lennokas ja yliampuva. Vedettyjen johtopäätösten, eli että Jeeusus olisi ollut historiallinen hahmo, tueksi kun ei juurikaan löydy pätevää todistusaineistoa. Päinvastoin taas Jeesuksen myyttisyydelle löytyy sitäkin enemmän todisteita aivan kuten muidenkin aikalaisten myyttien kohdalla, joten genressään Carrierin johtopäätökset ovat linjassa kaiken tiedetyn kanssa. Sen sijaan se, että Jeesus olisi ollut historiallinen hahmo (jolla on kaikki aikalaisten myyttitarinoiden tunnusmerkit, mutta ei sitten olisikaan ollut myytti) on pois kontekstistaan -> lennokas, yliampuva ja ei siksi ollenkaan maanläheinen.

Mutta jokainen kuitenkin päättäköön otse, mutta tosiasiat niin kuin ne on, on perusteltu teille.

Ei ole mitään syytä epäillä Jeesuksen olemassaoloa. Siitä tärkein todiste on tietenkin Jumalan oma sana eli Raamattu. Toiseksi, kuten ketjun aloittaja itsekin toteaa, nykyisten ja kaikkien entistenkin historian- sekä raamatuntutkijoiden kesken vallitsee täydellinen konsensus siitä että n. 2000 vuotta sitten (kuten Raamattu kertoo) oli Israelissa ihminen nimeltä Jeesus, joka monien aikalaisten lähteiden (myös pakanoiden kuten roomalaisten historioitsijoiden) yhtäpitävän todistuksen mukaan keräsi opetuslapsia ympärilleen. opetti kansaa, jonka kerrotaan tehneen ihmeitä, joka ristiinnaulittiin, kuoli ja haudattiin, ja jonka hauta löydettiin tyhjänä kolmantena päivänä.

Kaikki tämä löytyy historioitsijoiden teoksista, myös roomalaisten kuten Joseefus ja monet monet muut.

Aloittaja kirjoittaa täyttä pötyä ja ainoastaan nolaa itsensä.

Nostetaan aloitus koska esim. usko.vainen eikä kumppanit ole kirjoittaneet vielä mitään.