Voidaanko Raamatun kirjoituksiin luottaa?

"Voidaanko Raamatun kirjoituksiin luottaa? Ne pitävät sisällään jonkin verran asiavirheitä..."

Raamatun satukirja on luotettavuudessaan samaa tasoa Aku Ankan taskukirjojen kanssa.
Väkivaltaisuudessaan Raamattu vie tekeleenä kuitenkin ylivoimaisen voiton.
Vain narsistinen väkivaltaa ihannoiva ihminen lukee Raamattua ja sellaisia ihmisiähän maailmasta vielä nykyäänkin löytyy, valitettavasti. Tosin aika harva nykyään enää lukee Raamattua ja se on positiivinen asia se.

Mistä tiedämme sen, mitkä Uuden testamentin kirjoitukset ovat apostolista perua ja siten luotettavia?

Jumalan seurakunnassa on pidetty alusta asti apostolista perua olevia kirjoituksia suuremmassa arvossa kuin muita kirjoituksia. Apostolista perua olevilla kirjoituksilla tarkoitetaan niitä kirjoituksia, joiden kirjoittajat ovat olleet Jeesuksen nähneitä apostoleja tai tunteneet vähintään yhden näistä apostoleista. Tieto siitä, mitkä kirjoitukset ovat apostolista perua, on kulkeutunut seurakunnassa sukupolvelta toiselle aina katolisen kirkon valtakauteen ja meidän päiviimme asti. Katoliset isät tiesivät tämän asian ja heitä ennen eläneet seurakuntien vanhimmat ja apostolit tiesivät saman asian.

Tieto tässä asiassa ei ole muuttunut miksikään apostolien ajoista katolisen kirkon valtakauteen tultaessa eikä senkään jälkeen. Nykyään elävät vakavasti otettavat Raamatun tutkijat tietävät sen, mitkä kirjoitukset ovat olleet vielä ensimmäisellä vuosisadalla eläneiden kirkon isien mielestä apostolista perua ja mitkä eivät. Uuden testamentin ja Raamatun sisäinen tutkimus todistaa heidän olevan oikeassa muutamaa alkuperäisiin evankeliumeihin tehtyä poikkeusta lukuun ottamatta. On siten vailla kunnon perusteluja väittää, että katolinen kirkko olisi keksinyt omasta päästään sen, mitkä kokonaiset kirjoitukset ovat apostolista perua ja mitkä eivät.

Kun Uuden testamentin kirjoitusten ajoitusta tutkitaan, niin meillä on käytössä vain kopioiden kopioita, ei alkuperäisiä kirjoituksia. Kopioihin on voinut tulla muutoksia ajan saatossa, mutta ne muutokset ovat enimmäkseen vähäisiä merkitykseltään. Kaikki Uuden testamentin kirjoitukset kuvaavat yhtäpitävästi Jeesuksen julkista toimintaa, opetuksia, kärsimystä, kuolemaa ja kuolleista heräämistä. Vaikka yksityiskohdissa on pieniä eroja eri kertojien välillä, niin kertomusten pääkohdat ovat samat jokaisella Uuden testamentin kirjoittajalla. Tätä voidaan pitää hyvällä perusteella yhtenä kriteerinä mietiettäessä näin jäljestäpäin sitä, mitkä kirjoitukset ovat olleet apostolien ja varhaisten kirkkoisien mielestä luotettavia.

Seurakunta oppi erottamaan jo hyvin varhaisessa vaiheessa sen, mitkä kirjoitukset ovat apostolien kirjoittamia ja mitkä eivät, vaikka niin olisi väitetty. (2Tess. 2) Tämän mahdollisti se, että apostoleista erityisesti Paavali matkusti paljon ja vieraili niillä paikkakunnilla, joihin oli kirjeitään lähettänyt. Koska seurakunnat pitivät vilkkaasti yhteyttä keskenään, saivat he pian selville sen, jos joku lähetti heille kirjeitä apostolin nimessä, vaikka ei ollut itse apostoli. Kun apostolit olivat kuolleet, niin seurakunta sai siitä tiedon, koska tieto kulki nopeasti seurakuntien välillä lähimmästä seurakunnasta seuraavaan ja niin aina maan ääriin asti. Kun apostolien kirjeitä alettiin kopioida, niin niiden sisältö pysyi samana luettiinpa sama kirje missä tahansa Rooman valtakunnassa. Jos väärennöksiä oli joukossa, niin ne paljastuivat vilkkaan yhteydenpidon seurauksena.

Aloitus oli tosi hyvä, kunnes mentiin loppuvaiheessä päin mannikköä. Syntien anteeksi-antoa ei ole vielä voinut tapahtua, koska "eihän KIRJOJAKAAN ole vielä avattu", mikä johtaa siihen, että jokainen "SAA TEKOJENSA MUKAAN ? Miljoonilta ihmisiltä on jäänyt "aikarajoitukset huomaamatta". Ketään lihallista ihmistä ei myöskään "tempaista mihinkään taivaaseen". Harhaopit ovat muuttaneet koko suunnitelman mitättömäksi moskaksi, jonka selvittely ottaa paljon tutkimista.

Aloittajan valheet eivät hetkauta. Vääräuskoinen mikä vääräuskoinen.

Tässä on nyt sellainen ongelma, että kirjoitat kuin asiantuntija mutta uskottavuus kärsii kun kirjoituksistasi puuttuvat lähteet tai edes viitteet siitä, mihin tietosi perustat.

Mutta kun nyt kerran kysyt, niin mihin perustuvat Raamatun lupaukset ja niiden luotettavuus siitä, että mitä ikinä pyydätte minun (Jeesuksen) nimessä Isältä, sen te saatte tai että minun seuraajani te tunnette siitä, että lopun aikana he parantavat ihmisiä. Kumpikaan ei toteudu vaikka kuinka niistä uskovaiset meuhkaavat.

Tieteellisesti yhtäkään parantumista ei ole pystytty osoittamaan todeksi. Jos kerran Jumalalla on miljoonia seuraajia ja jos kerran me elämme lopun aikaa, niin luulisi seurakuntien jäsenten olevan aivan terveitä tyysti kun uskovat heitä parantelevat mutta kun näin ei vain ole. Uskottelua aiheesta kyllä löytyy mutta virallisen diagnoosin omaavat masennusta lukuunottamatta eivät parannu. Monet masentuneetkin paranisivat elämäntapamuutoksella ja asennemuutoksella ilman Jumalaakin mutta miten osoittaa se mistä syyatä he parantuvat?

Minun näkökulmani asiaan on se, että koska Raamattu on Jumalan sanaa ja luotettava, silloin nämä lupaukset on käsitettävä niin, että ne koskivat vain aikalaisia ja vain niiden lupausten saajia. Toisin sanoen, Jeesus sanoi opetuslapsilleen nämä asiat ja Raamatusta voimme todeta, että he todella paransivat ihmisiä. Emme pysty todistamaan, että opetuslapset olisivat saaneet Isältä mitä tahansa he häneltä pyysivät mutta se on varmaankin mahdollista, koska muitakin ihmeitä tapahtui kuin parantumisia. Kun taas nykysukupolvi ei paranna sairaita eikä Jumala anna uskoville mitä ikinä he pyytävät. Jos antaisi, seurakunta olisi varakas, terve ja hyvinvoiva, mitä se ei ole. Teot puhuvat puolestaan. Itselleen uskottelu ei muuta näitä lupauksia todeksi.

Joku tietysti väittää, että pyytäjän pyynnöt toteutettaisiin vain jos ne olisivat Jumalan tahdon mukaisia. Tälläisen pyytäjän Jumalan mielestä miljoonien pyytäjien onkin parempi pysyä sairaina ja kärsiä hyväksikäytöstä, raiskauksista, murhista ym. mukavasta, koska tälläisen pyytäjän mielestä nämä asiat ovat rakastavan Jumalan tahto. Minä en usko siihen. Minun Jumalani rakastaa ihmisiä eikä hänen tahtonsa ole ihmisten kidutus. Minun Jumalani tahto ei ole yhdenkään Saatanasta olevan teon toteutuminen. Nämä pahat asiat tapahtuvat muusta syystä: Saatanan toimesta ja synnin seurauksena. On eri asia, miksi niiden on tapahduttava mutta tosiasiaksi jää se, että edellä mainitut lupaukset eivät toteudu nykyajassa. Näihin lupauksiin ei voi luottaa, mikäli niitä pitää muille kuin Raamatun ajan opetuslapsille annettuna. Jos taas niitä pitää vain opetuslapsille annettuna, ne ovat uskon kautta uskottavissa todeksi tapahtuneiksi.

Ei ole oikeaa uskoa ja totuutta uskotella itselleen jonkun asian tapahtuneen, jos sitä ei ole todellisuudessa tapahtunut. Jos väittää muuta, on valehtelija.

Uuden testamentin kirjoitusten aikajärjestys ja merkitys

Me voimme päätellä Luukkaan kirjoittaman Apostolien tekojen ja Paavalin kirjeiden perusteella sen, milloin ja mistä Paavali kirjoitti kirjeensä eri seurakunnille ennen vuotta 63. Luukas oli Paavalin työtoveri ja kirjoitti Apostolien teot vuonna 63. (Apt 16:10ss.; 21:1-18; Kol 4:14; 2Tim 4:11; Fim 1:24) Me voimme olla varmoja tästä asiasta sen vuoksi, että Apostolien tekojen kuvaamat tapahtumat voidaan asettaa aikajärjestykseen tunnetun historian avulla. Jeesus kuoli arviolta vuonna 30 ja Paavalin ensimmäinen vankeus Roomassa päättyi arviolta vuonna 62. Apostolien teoissa sanotaan, että Paavali vietti Roomassa lievässä vankeudessa eli kotiarestissa täydet kaksi vuotta eli vuodet 60-62. (Apt 28:30-31)

Raamatun tutkimuksen mukaan Paavali pääsi vapaaksi ensimmäisen vankeutensa jälkeen ja matkusti sen jälkeen eri puolille Rooman valtakuntaa, jopa Hispaniaan asti, vaikka sitä ei voidakaan todistaa varmuudella todeksi näin jälkikäteen. (Room 15:24) Paavali ei kuollut ensimmäisen vankeutensa päätteeksi. Hän kirjoitti Filippiläisille ja Filemonille siinä uskossa ja jopa tiedossa, että häntä ei tuomittaisi vielä silloin kuolemaan. (Fil 1:7-26; Fim 1:9-22) Kommentaarit ovat kutakuinkin yksimielisiä tässä asiassa eikä mikään historian tieto todista tätä näkemystä vastaan. Paavali surmattiin Roomassa vasta noin kolme vuotta sen jälkeen, kun hänet oli päästetty vapaaksi aiemmasta vankeudestaan. Paavali kertoi tulevasta kuolemastaan Timoteukselle, jota pyysi käymään luonaan ennen ”uhraamistaan” vuoden 65 syksyllä. (2Tim 4:6-18)

Paavali teloitettiin Roomassa arviolta vuoden 66 alkupuolella. Vaikka tästä ei ole varmaa tietoa, niin on hyvin todennäköistä, että ajoitus pitää paikkansa vuoden tarkkuudella. Roomassa oleva Jumalan seurakunta tiesi Paavalin olevan vankina Roomassa, koska Paavalin matkatoverit olivat kertoneet sen heille ja he olivat tavanneet Paavalin vankeudessa. Seurakunta piti yhteyttä Paavalin kanssa koko hänen vankeutensa ajan. Paavali kirjoitti vankilasta käsin toisen kirjeensä Timoteukselle. (2Tim 1:16; 4:6-18) Kun Paavali kuoli, niin Timoteus ja Roomassa oleva Jumalan seurakunta saivat siitä tiedon tuoreeltaan. He välittivät tiedon lähellä oleviin seurakuntiin, joista tieto levisi kauempana oleviin seurakuntiin ja aina maan ääriin asti. Paavalin kirjeet ja heidän aikansa seurakunnan hyväksymät evankeliumit levisivät samalla tavalla kaikkialle maailmaan.

Kun Jeesus oli kuollut, herännyt kuolleista ja otettu ylös taivaaseen, niin ensimmäiset kertomukset tästä tapahtumasta levisivät suullisesti hyvin suppean uskovien joukon keskellä. Vähitellen suullisen perimätiedon joukkoon alkoi tulla vääristyneitä versioita siitä, mitä oli todella tapahtunut ennen ja jälkeen Jeesuksen kuoleman. Tästä johtuen muutamat Jeesuksen tai hänen apostolinsa tunteneet opetuslapset alkoivat kirjoittaa ylös niitä tapahtumia, jotka liittyivät Jeesuksen julkiseen toimintaan, opetuksiin, kärsimykseen, kuolemaan ja kuolleista heräämiseen. Samoihin aikoihin seurakunnan keskuudessa levisi hengellisen sanomansa puolesta tärkeäksi arvioituja apostolien kirjoittamia kirjeitä. Näistä merkittävimmät ovat Paavalin kirjeet, joiden opetus perustuu Jeesuksen antamaan rakkauden käskyyn ja ohjeisiin koskien sitä, mitä uuden liiton Jumalan seurakunnalle tuli opettaa. (1Kor 13; Room 13:10; Gal 5:12-6:2; 1Tess 4:1-12; Kol 2-3; jne.)

Paavali tiesi Jeesuksen sanoman seurakunnalle sen vuoksi, että herra ilmestyi hänelle kaksi kertaa. (Apt 22:6-21; 26:17-20; Gal 1:1-12) Paavalin sanomaa voidaan arvioida myös muiden Uuden testamentin kirjoitusten perusteella. Jeesus ja Paavali opettivat yhtäpitävästi siitä, että pelastus on mahdollista saada vain Jumalan armosta: ei lain tekojen kautta. Uskolla on merkitystä syntien anteeksisaamisessa sekä vanhurskaaksi tulemisessa. (Matt 19:25-26; 26:26-28; Joh 20:31; Efe 2:1-10; Room 3-5, 10; Gal 3-5) Molemmat opettivat, että syntien anteeksisaaminen ja usko johtavat hyviin tekoihin, joilla ei ansaita pelastusta, mutta ne ovat sen seurausta, että joku on saanut syntinsä anteeksi ja pelastunut. (Matt 25; 1Kor 7:19; Tiit 2:11-3:11) Jumalan vaikuttamat hyvät ja ansiottomat teot ovat vieraita uskosta osattomille, joten he eivät ymmärrä oikein Raamatun opetusta tässä asiassa. (Luuk 17:10; 2Piet 3:13-18)

On mahdollista, että apostolit ja heidät tunteneet opetuslapset eivät kirjoittaneet kovin paljon ennen 50-lukua. Miksi heidän olisi pitänyt kirjoittaa niistä asioista, joita he todistivat puhuessaan ihmisille? Kirjoittaminen ei ollut tuohon aikaan yhtä yleistä kuin nykyään. Se oli hidasta ja kallista, joten kirjoittamiseen täytyi olla hyvät perusteet. Asiat saatiin helpommin hoidettua suullisesti kuin kirjallisten dokumenttien kautta. Koska lukutaito ei ollut kovin yleistä, niin miksi kertomuksia Jeesuksesta ja apostolien matkoista olisi alettu kirjoittaa heti alusta asti ylös ”paperille”? Jumalan sanan ja Jeesuksen kristuksen todistusta alettiin kirjoittaa ylös vasta sen jälkeen, kun siihen ilmeni tarve. Monet eksyttäjät olivat alkaneet levittää vääristeltyä evankeliumia, minkä johdosta tahdottiin tehdä kirjallisten dokumenttien kautta selväksi se, mitkä versiot tapahtumista olivat apostolien ja muiden silminnäkijöiden havaintojen kanssa yhtäpitäviä.

Uuden testamentin kirjoitusten ensimmäiset versiot on ajoitettu 50-luvulle. Jostakin syystä yhtään aiempaa kirjoitusta tai sen fragmenttia ei ole säilynyt meille asti. Itse asiassa vanhimmat meille asti säilyneet kirjoitukset ovat kopioiden kopioita toiselta ja kolmannelta vuosisadalta eli 200-300 -luvuilta. Silti niiden perustana olevat alkuperäiset ensimmäiset versiot on pystytty ajoittamaan tieteellisen Raamatun tutkimuksen avulla vuosien 50-65 väliin. Mitä vanhempi Uuden testamentin alkuperäinen kirjoitus on, sitä luotettavampi se todennäköisesti on. Tämä oletus perustuu siihen, että kirjoittaja on elänyt lähempänä sitä aikaa, jolloin Jeesus eli ja jolloin hänen opetuslapsensa julistivat väärentämätöntä Jumalan sanaa, jonka ydin Jeesuksen kristuksen evankeliumi on.

Vanhin Uuden testamentin kirjoitus on todennäköisesti Paavalin ensimmäinen kirje tessalonikalaisille vuodelta 52. Sitä seuraavat monet muut Paavalin kirjeet ja Markuksen evankeliumi. Se on kirjoitettu todennäköisesti 50-luvun alkupuolella. Markus tunnettiin myös toisella nimellä, joka oli Johannes ja hän oli apostoli Barbabaan serkku. (Apt 12:12, 25; 13:5, 13; 15:36-41; Kol 4:10; 2Tim 4:11) Johannes Markus oli tiettävästi Paavalin työtoveri ja Pietarin opetuslapsi. (1Piet 5:13) Johannes on Markuksen heprealainen nimi ja hänen arvellaan olleen se opetuslapsi, joka pakeni alasti Getsemanesta silloin, kun Jeesus otettiin kiinni. (Mark 14:51-52)

Markuksen historiallisuuden paras todiste on hänen kirjoittamansa evankeliumi ja Paavalin sekä Pietarin kirjeiden viittaukset häneen. Raamatun tutkimuksen mukaan Markuksen evankeliumi on ollut muiden evankeliumien pohjalla, mikä todistaa osaltaan Markuksen evankeliumin kirjoittajan historiallisuudesta. Kirjoitukset eivät synny itsestään vaan jonkun on täytynyt kirjoittaa ne ensimmäistä kertaa. Koska Markus ei ollut arvostettu henkilö tai apostoli, niin kyse ei voi olla pseudepigrafista: siitä, että joku olisi kirjoittanut hänen nimessään. Markuksen evankeliumi on siten todennäköisesti aito ja vanhin historiallinen dokumentti Jeesuksen elämästä, kuolemasta ja kuolleista heräämisestä.

Markus ei "kirjoittanut Vanhaa testamenttia uudestaan", niin kuin muuan typerä ateisti on joskus väittänyt. Markus todisti muiden Uuden testamentin kirjoittajien tavoin sen, että Vanhan testamentin profeettojen ennustukset toteutuivat Jeesuksen persoonassa, elämässä, kärsimyksessä, kuolemassa ja kuolleista heräämisessä. (Luuk 24:44-48) Jos profetioiden todistaminen todella eläneen ihmisen elämässä olisi väistämättä valhetta ja vanhojen kirjoitusten kopiointia, niin miten ihmeessä yksikään profetia voisi koskaan toteutua? Koska ateisti ei pidä totena sitä, että joku ihminen voisi Jumalan hengen vaikutuksesta kertoa tulevia asioita ennalta profetioina, niin hän ei hyväksy niiden profetioiden toteutumista, vaikka näkisi sen omin silmin.

Markus ei ollut yhteiskunnallisesti merkittävä poliittinen, sotilaallinen tai uskonnollinen henkilö aikanaan, joten hänestä ei ole muuta tietoa kuin Paavalin ja Pietarin kertomat asiat Uudessa testamentissa ja uskovien puheet Uuden testamentin ulkopuolisissa varhaisten kirkkoisien teoksissa. Koska Paavali ja Markus kirjoittivat toisistaan riippumattomalla tavalla samoihin aikoihin, niin toinen heistä ei voi olla kristinuskon perustaja, niin kuin ateistit saattaisivat väittää. Toisen kirjoitus ei perustu toisen tekstiin, sillä Paavali ei kerro paljon mitään Jeesuksen elämästä, vertauksista, sanoista tai teoista, mutta Markus kirjoittaa vain näistä asioista. Samalla kun Markus on historiallisten tapahtumien todistaja, kirjoittaa Paavali opetusta niihin asioihin perustuen, jotka Markus totena esittää.

Jos kristinusko on keksittyjä valheita ja taruja, niin että se ei ole saanut alkuaan Jeesuksen kristuksen julkisesta toiminnasta, kärsimyksestä, kuolemasta ja kuolleista heräämisestä, niin miksi ja milloin se on saanut alkunsa? Kuka keksi ne valheet, joista kristinusko sai alkunsa ja minkä vuoksi? Mistä johtuu se, että niin moni piti totena ne valheet? Eikö olisi ollut suhteellisen helppoa todistaa Jeesuksen kuolleista herääminen valheeksi apostolien aikana? Ainoa syy, miksi niin ei olisi tehty, on se, että kristinusko ei ollut merkittävä uskonto eivätkä kristityt olleet poliittisesti tai sotilaallisesti merkittävä mahti ensimmäisellä vuosisadalla. Siitä huolimatta ateistit vaativat Uuden testamentin ja kristillisten lähteiden ulkopuolisia todisteita Jeesuksen ja apostolien historiallisuudesta, mutta miksi historian kirjoittajat olisivat kirjoittaneet jostakin marginaalisen pienestä ihmisryhmästä, jolla ei ollut vaikutusvaltaa yhteiskunnassa?

Miksi Jeesuksen opetuslasten ja heidän jälkeensä eläneiden varhaisten kristittyjen kirjoitukset eivät kelpaa todisteeksi historiallisesta Jeesuksesta? Monien muiden uskontojen perustajista ei ole muuta lähdettä kuin uskonnolliset kirjoitukset, mutta heitä pidetään silti historiallisina henkilöinä ateistien enemmistön keskuudessa. Miksi Jeesus kristus ja apostolit tai Vanhan testamentin keskeiset henkilöt tekevät tässä poikkeuksen? Voisiko syynä olla se, että ateistien ennakkoasenteet ja maailmankuva estävät heitä pitämästä totena sellaisia asioita, jotka todistavat Raamatun kirjoitusten perusteella syntyvän uskon olevan edes mahdollisesti Jumalan vaikuttamaa?

On varmaa, että apostolit ovat kirjoittaneet enemmän kirjeitä kuin ne, jotka ovat säilyneet meille asti Uuden testamentin kirjoituksissa. (1Kor 5:9, 11; Kol 4:16) Muut kirjeet eivät ole kuitenkaan säilyneet meille asti edes kopioiden kopioina. Vaikka ne monet kirjeet ovat kadonneet kuin tuhka tuuleen, niin silti ei voida olla varmoja siitä, että niiden sanoma olisi ollut vähemmän arvokas kuin meille asti säilyneiden kirjeiden sanoma. Joka tapauksessa, se mitä voimme varmuudella tietää, on se, että apostolien ajan seurakunta alkoi kopioida tiettyjä kirjeitä ja lähettää niitä muille seurakunnille. Näitä kirjeitä arvostettiin alusta asti hengellisinä ohjeina uuden liiton Jumalan seurakunnalle, sillä olivathan ne Jeesuksen nähneen apostolin kirjeitä ja niiden sanoma oli Jeesuksen antaman rakkauden käskyn mukainen.

Niinpä ne kirjeet, jotka ovat Uudessa testamentissa, ovat mitä todennäköisimmin apostolien itsensä kirjoittamia. Tämä pätee erityisesti Paavaliin, jonka kirjeiden sanoma on samanlainen kaikissa hänen kirjeissään, kun ne oikein tulkitaan ja tutkitaan kirjeitä kokonaisuuksina, ei asiayhteydestä ja historiasta irroitettuina osina niin kuin ateistit ja liberaaliteologit tekevät. Koska Paavalin kirjeet ovat Jumalan vaikuttaman uskon pohjalla olevan opetuksen kannalta tärkeämpiä kuin esimerkiksi Jaakobin ja Juudan lyhyet kirjeet, niin niitä tulee painottaa tutkimuksessa näitä enemmän. Alkuseurakunta piti tärkeämpänä Paavalin kirjeitä kuin myöhemmin ilmestyneitä Pietarin, Jaakobin, Juudaan ja Johanneksen kirjeitä, vaikka niissäkin on hyvää hengellistä sanomaa.

Tutkijat ovat eri mieltä siitä, milloin Uuden testamentin kirjoitusten ensimmäiset versiot on kirjoitettu. Meillä on käytettävänä vain kopioiden kopioita myöhemmiltä vuosisadoilta, mutta niidenkin perusteella on voitu päätellä se, milloin kirjoitukset on ensimmäisen kerran kirjoitettu. Ajoituksissa voi olla muutamien vuosien virheitä, mutta vanhimmat Uuden testamentin kirjoitusten alkuperäiset versiot on voitu ajoittaa vuosien 50 ja 65 välille. Niiden jälkeen ovat ilmestyneet vain Juudan kirje noin vuonna 75, Johanneksen evankeliumi (80-90-l.), Johanneksen kirjeet (90-l.) ja Ilmestyskirja (90-l.). Näitä edeltävät Uuden testamentin kirjoitukset ovat sisällöltään merkittävämmät seurakunnan elämää ajatellen ja arvokkaammat ohjeellisina sen vuoksi, että niiden apostolinen alkuperä on voitu todistaa suuremmalla todennäköisyydellä. Raamatun sanoman sisäinen tutkimus osoittaa saman asian.

Voimme nähdä Uuden testamentin kirjoituksista sen, miten usko Jeesukseen on alkanut muuttua jo apostolien aikana. Vanhimmat Uuden testamentin kirjoitukset kuvaavat Jeesuksen pelkästään vanhurskaana miehenä, jonka Jumala on herättänyt ylös kuolleista. Yhtään selvää viittausta siihen, että Jeesus olisi jotakin muuta kuin ihminen, ei ole löydettävissä vanhimmista Uuden testamentin kirjoituksista. Mitä kauemmaksi historiallisesta Jeesuksesta mennään, sitä enemmän viittauksia Jeesuksen "edeltä olemiseen" (pre-eksistenssiin) ja jumaluuteen löydetään. Tämä on vastoin profeettojen ennustuksia, joiden mukaan Kristuksen piti olla Daavidin jälkeläinen ja vaimon siementä eli täysin ihminen eikä mitään muuta. (1Moos 3:15; 2Sam 7:8-16; Psa 89:20-38)

Jos perustaisimme uskomme pelkästään synoptisiin evankeliumihin ja Apostolien tekoihin, niin tuskinpa kukaan nykyään elävistä ihmisistä väittäisi Jeesuksen olevan jokin ikivanha taivaallinen olento tai kaiken luonut Jumala ihmisen ruumiissa, sen sijaan, että sanoisi hänen olevan pelkkä vanhurskas mies, jonka Jumala on herättänyt kuolleista? Vihjeet Jeesuksen edeltäolemisesta ja isän kaltaisesta jumaluudesta tulivat mukaan nimeltään kristittyyn uskontoon vasta apostolien ajan lopulla tai sen jälkeen. Mitä selkeämmin apostolien ajan kirjoitukset kuvaavat Jeesuksen jonakin muuna kuin vanhurskaana miehenä, sitä kauemmaksi ne ovat ajautuneet pois alkuperäisestä evankeliumin totuudesta.

Uuden testamentin kirjoitukset ovat syntyneet arviolta seuraavassa järjestyksessä ensimmäisestä viimeisimpään:

Markuksen evankeliumi 50-luvun alussa.
Paavalin ensimmäinen kirje tessalonikalaisille vuonna 52.
Paavalin toinen kirje tessalonikalaisille vuonna 53.
Paavalin ensimmäinen kirje korinttolaisille vuonna 56.
Paavalin toinen kirje korinttolaisille vuonna 57.
Paavalin kirje galatalaisille vuonna 57.
Paavalin kirje roomalaisille vuonna 57.
Matteuksen evankeliumi 57-62?
Luukkaan evankeliumi 62?
Paavalin kirje efesolaisille 62.
Paavalin kirje filippiläisille 62.
Paavalin kirje kolossalaisille 62.
Paavalin kirje Filemonille 62.
Jaakobin kirje 62.
Apostolien teot 62-63.
Heprealaiskirje 63.
Paavalin ensimmäinen kirje Timoteukselle 63.
Paavalin kirje Tiitukselle 63-64.
Pietarin ensimmäinen kirje 64.
Pietarin toinen kirje 65.
Paavalin toinen kirje Timoteukselle syksyllä 65.
Juudaan kirje noin 75.
Johanneksen evankeliumi 80-90-luvulla.
Johanneksen kolme kirjettä 90-luvulla.
Ilmestyskirja 90-luvun lopulla.

Tämä järjestys ja ajoitus on vain suuntaa antava, mutta se voi olla totta melko tarkasti erityisesti Paavalin kirjeiden ja Luukkaan kirjoitusten osalta. Sillä ei ole kovin suurta merkitystä, mikä järjestys on varmasti oikea. Sitä tärkeämpää on tunnistaa kirjoitusten joukosta apostolista perua olevat kirjoitukset ja osata järjestää ne teologisen merkityksen kannalta oikeaan järjestykseen.

Protestanttien Uuteen testamenttiin on hyväksytty lähtökohtaisesti vain ne kirjoitukset, joiden on arveltu olevan apostolista perua apostolien ajan seurakunnasta lähtien. Vaikka osa niistä on kyseenalaisia ollakseen apostolista alkuperää, niin niiden sanoma ei silti poikkea merkittävässä määrin muiden seurakunnan alusta asti ohjeellisena pidettyjen kirjoitusten sanomasta. Synoptisilla evankeliumeilla sekä Pietarin ja Paavalin kirjeillä on ollut tässä merkittävä rooli, sillä niiden avulla kristinusko pysyi puhtaana vieraista opeista melkein toiselle vuosisadalle asti. Sen jälkeen katolinen kirkko alkoi muokata alkuperäistä evankeliumia ja sisällytti siihen omat opetuksensa, joiden alkuperä on pakanuudessa, ei Jumalan vaikuttamissa pyhissä kirjoituksissa.

Juudan ja Jaakobin kirjeillä on ollut vain vähän merkitystä seurakunnan ohjeena tai pelastumisen kannalta. Ilmestyskirjan sanoma on vaikea ja moniselitteinen, niin että sille ei ole annettu kovin suurta painoarvoa ohjeellisena tai pelastukseen vaikuttavana teoksena menneinä vuosisatoina. Johanneksen ja Pietarin kirjeitä on sen sijaan arvostettu ohjeellisina niin kauan kuin ne on tunnettu.

Myös Johanneksen evankeliumi on saanut suuren arvon toisella vuosisadalla, vaikka sen sanoma poikkeaa selvästi synoptisten evankeliumien sanomasta. On kyseenalaista, voidaanko Johanneksen evankeliumiin luottaa. Se on varmaa, että vain osa siitä voi olla apostolin itsensä sanelemaa tai muistelmia. Loput ovat hänen opetuslastensa tai apostolin jälkeen eläneiden ihmisten kirjoittamia. Johanneksen evankeliumin sanomaan ei voida tästä syystä luottaa yhtä paljon kuin muihin Uuden testamentin kirjoituksiin.

Kun arvioimme Uuden testamentin kirjoitusten ja niiden sisältämän sanoman arvoa hengellisenä ohjeena apostolien ajan seurakunnalle, niin meidän tulee ottaa huomioon ainakin seuraavat asiat tulkitessamme niitä:

Ovatko kirjoitukset apostolien tai heidät tunteneiden ihmisten kirjoittamia?
Onko kirjoitusten sanoma sisällöltään ja opetukseltaan samanlainen kuin muiden Jumalan hengen vaikuttamien kirjoitusten sanoma Raamatussa (Vanha ja Uusi testamentti)?
Tunnistivatko varhaiset kirkkoisät kyseiset kirjoitukset apostolista perua olevina vai eivät?
Pitävätkö kirjoitusten sisältämät yleisesti tiedossa olevat yksityiskohdat yhtä tunnetun historian kanssa vai eivät?

Apostolien ajan seurakunnan oli ehkä helpompi tietää se, mitkä kirjoitukset puhuivat totuudellisesti kristuksesta Jeesuksesta, kuin meidän aikamme Raamatun tutkijoiden. Mitä vähemmän aikaa oli kulunut tapahtumista, sitä tuoreemmin ne olivat silminnäkijöiden muistissa ja asiat voitiin tarvittaessa varmistaa kysymällä heiltä tai heidät tunteneilta opetuslapsilta.

Mahdollinen vääristely Jeesuksen kärsimystä, kuolemaa ja ylösnousemusta koskien on tapahtunut hänen kuolemansa jälkeen. On tietysti mahdollista, että erilaisia versioita tapahtumista ja niiden aikajärjestyksestä sekä yksityiskohdista on ollut liikkeellä jo alusta asti, koska ihmiset panevat merkille erilaisia asioita ja muistavat eri tavalla saman tapahtuman sekä niihin liittyvien henkilöiden sanat. Tapahtumat ovat silti pääosin tosia ja sanojen sisältämä opetus tai sanoma on sama kaikilla kertojilla.

Vanhimmat Uuden testamentin kirjoitukset ovat Markuksen evankeliumi (50-luvulta), Luukkaan evankeliumi (59-62), Matteuksen evankeliumi (57-66), Paavalin ensimmäinen ja toinen kirje tessalonikalaisille (52-53), ensimmäinen ja toinen kirje korinttolaisille (56-57), Paavalin kirjeet galatalaisille (57), roomalaisille (57), efesolaisille (62), filippiläisille (62), kolossalaisille (62) ja Filemonille (62) sekä Jaakobin kirje (62). Paavalin kirjeiden ajoitus on pystytty määrittämään vuoden tarkkuudella yhdistämällä niiden ja Apostolien tekojen sanoma toisiinsa sekä tunnettuihin historiallisiin faktoihin. Luukkaan ja Paavalin kertomukset ovat yhdenmukaisia esimerkiksi Galatalaiskirjeen kahdessa ensimmäisessä luvussa ja Apostolien tekojen luvuissa 9-28.

Ateistit ja liberaaliteologit ovat esittäneet poikkeavia ajoituksia Uuden testamentin kirjoituksista. Puhumme nyt alkuperäisistä ensimmäisistä versioista emmekä kopioiden kopioista. Vanhimmat meille asti säilyneet kopiot ovat peräisin toiselta ja kolmannelta vuosisadalta, mutta tieteellisen Raamatun tutkimuksen mukaan vanhimmat alkuperäiset Uuden testamentin kirjoitukset on kirjoitettu vuosina 50-63 ja monet muut kirjeet vuosina 64-65. Vain pari kirjettä ja Ilmestyskirja on ajoitettu luotettavan uskovien tekemän tieteellisen Raamatun tutkimuksen mukaan vuoden 70 jälkeiseen aikaan.

Rooman sotajoukot häpäisivät vuonna 70 Jerusalemin temppelin ja valloittivat pyhän kaupungin Jeesuksen ennustusten mukaan, mistä syystä se vuosi on merkittävä sen suhteen, miten Raamatun kirjoituksiin suhtaudutaan: onko osa niistä syntynyt Jumalan hengen vaikutuksesta vai ei? On merkillistä, jos osa ateisteista ajoittaa Markuksen evankeliumin 50-luvulle, koska myös siinä on ennustettu Jerusalemin kaupungin valloitus ja temppelin häpäisy. (Mark 13) Ellei tämä ennustus ole myöhempi lisäys, niin se todistaa Jeesuksen olleen profeetta, joka kertoi tulevia tapahtumia etukäteen.

Ateistit eivät usko Jumalan olemassaoloon eivätkä siihen, että Uuden testamentin kirjoittajat olisivat voineet ennustaa niin tarkasti Jerusalemin temppelin häväistyksen siten kuin Jeesus evankeliumeissa tekee. Yksi syy, miksi ateistit ajoittavat kaikki evankeliumit vuoden 70 jälkeen, on se, että ne pitävät sisällään ennustuksen Jerusalemin valloituksesta ja temppelin häpäisystä. Uskoville tuollaiset ennustukset eivät tuota ongelmia, sillä Raamatussa on paljon muitakin ennustuksia, jotka ovat toteutuneet.

Me näemme monia Vanhan testamentin profetioita toteutuneen Jeesuksen kristuksen elämässä, kärsimyksessä, kuolemassa ja ylösnousemuksessa. Monet profetiat odottavat vielä täyttymistään, mutta voimme pitää Raamatun sisältämiä profetioita Jumalan antamina, koska osa niistä on toteutunut ja osa toteutuu tulevaisuudessa, tosin ei kirjaimellisesti väärin tulkittuna.

Pölvästien kerho unitaarin vetämänä jälleen kokoontuu.
Ei ole ihme, että uniitaarien 'ihana' joukko ei kasva, eikä koskaan tule kasvamaan, vaan kuolee alkumetreillä omaan mahdottomuuteensa ja idiotismiin.
Kaikki näkevät sen, mitä unitaaria on. Se on idiotismia pahimmillaan.

Miten voimme tunnistaa Paavalin kirjeet aidoiksi?

Ateistit ja liberaaliteologit pitävät vain seitsemää Paavalin kirjettä aitoina, mutta muut kuusi ovat heidän mielestään melko varmasti tai täysin varmasti väärennettyjä pseudepigrafeja: joku myöhemmin elänyt henkilö on kirjoittanut ne Paavalin nimessä saadakseen kirjoitukselleen arvovaltaa tai kunnioittaakseen edesmennyttä apostolia (yleensä saadakseen auktoriteettia, joka kirjoittajalta itseltään puuttuu).

Aitoina on pidetty Wikipedian mukaan seuraavia: ensimmäinen kirje tessalonikalaisille, ensimmäinen kirje korinttolaisille, toinen kirje korinttolaisille, kirje galatalaisille, kirje roomalaisille, kirje filippiläisille ja kirje Filemonille.

Väärennöksiä ovat tämän jaottelun mukaan toinen kirje tessalonikalaisille, kirje efesolaisille, kirje kolossalaisille, ensimmäinen ja toinen kirje Timoteukselle ja kirje Tiitukselle.

Kaikki eivät ole yhtä mieltä siitä, mitkä kirjeet ovat varmasti Paavalin kirjoittamia ja mitkä ovat pseudepigrafeja.

On mielenkiintoista, että ateistit pitävät Paavalia historiallisena henkilönä. Koska he pitävät häntä historiallisena henkilönä, niin hänen kirjoittamansa kirjeet eivät voi olla fiktiivisiä kertomuksia, joita voidaan verrata viihteellisiin romaaneihin ja novelleihin. Ne kirjeet ovat todellisen historiassa eläneen ihmisen kirjoittamia ja osoitetut niille seurakunnille tai henkilöille, jotka mainitaan kirjeiden vastaanottajina. On todennäköistä, että Paavali piti totena niitä asioita, joista kirjoitti, tai muuten hän on ollut patologinen valehtelija ja huijari.

Pääsemme tästä siihen ajatukseen, kuka tai ketkä panivat alulle kristinuskon keskeiset valheet: Jeesuksen elämän, opetukset, kärsimyksen, kuoleman ristillä ja heräämisen ylös kuolleista? Jos Paavali ei ollut se henkilö, niin kuka se oli? Tai ketkä? On arveltu, että Jeesuksen opetuslapset olisivat keksineet valheen herran kuolleista heräämisestä peittääkseen sen pettymyksen, että hän ei ollut Israelille luvattu iankaikkinen kuningas, joka vapauttaa kansansa Rooman valtakunnan ikeestä.

Kun Jeesus kuoli, niin opetuslapset keksivät sen jälkeen tarinan kuolleista heräämisestä ja yhdistivät sen Vanhan testamentin profetioihin, joita he tulkitsivat mielivaltaisesti oman agendansa tueksi. Tarkoitus oli saada kunniaa itselle ja rahaa, jota seurakuntien jäsenet apostoleille lahjoittivat heidän valheidensa perusteella. Näistä valheista olisi sitten kehkeytynyt kokonaan uusi uskonto, jonka tärkeimmäksi edustajaksi Paavali tuli.

Tiesikö Paavali väitteet Kristuksesta valheeksi vai ei? Hänen kirjeidensä ja Apostolien tekojen sisältämien puheiden perusteella ei tiennyt. Hän olisi siten ensimmäisiä petoksen ja huijauksen uhreja. Kuulostaako tämä uskottavalta? Mitä muita selityksiä ateisteilla on antaa kristinuskon syntymisen syyksi ja alulle panijoista?

Matteus mainitsee juutalaisten väitteen, jonka mukaan opetuslapset olisivat ottaneet Jeesuksen ruumiin pois haudasta ja valehdelleet hänen nousseen ylös kuolleista, mutta kaikki ateistit eivät usko edes siihen, että Jeesus on haudattu kuolemansa jälkeen. Jos häntä ei haudattu, niin miten valhe hänen kuolleista heräämisestään olisi voinut lyödä itsensä lävitse totuutta rakastavien juutalaisten keskuudessa?

Kuka keksi ensimmäisenä väitteet, joiden mukaan Jeesus on uuden liiton synti- ja vikauhri, niin että on sovittanut meidät Jumalan kanssa? Kuka keksi ne väitteet, että Jeesus puhui jo edeltä kärsimyksestään ristillä sekä ylösnousemuksesta kuolleista, niin että hänen uhrinsa olisivat lunnaat sielujemme edestä? Jos kaikki nuo sanat ovat Jeesuksen ajan jälkeen keksittyjä valheita, niin kuka ne keksi? Paavali? Joku muu ennen häntä? Ne samat sanat ja väitteet sisältyvät vanhimpiin synoptisiin evankeliumeihin sekä Paavalin vanhimpiin kirjeisiin.

Miten todennäköistä on se, että joku opetuslapsi valehteli ensin Jeesuksen nousseen ylös kuolleista ja joku toinen keksi myöhemmin sen, että hänen kuolemansa olisi sovituksen ja lunastuksen tuonut uuden liiton uhri? Vai olivatko nämä "valheet" yhden ja saman henkilön tai ihmisryhmän keksintöä? Mistä johtuu se, että Vanhan testamentin profetioissa on kuvattu jo edeltä Jeesuksen kärsimys, kuolema ja ylösnousemus, vaikka ne profetiat tulkinnallisia ovatkin? Miksi olisi mahdotonta se, että Jumala on herättänyt kuolleista poikansa Jeesuksen kristuksen ja kristinusko on levinnyt vilpittömien ja totuutta rakastavien opetuslasten julistuksen kautta?

No, miten ateistit selittävät kristinuskon syntymisen? Esitän yhden vaihtoehdon.

Jeesuksen opetuslapset olivat pettyneitä sen vuoksi, että Jeesus ei ollutkaan se Israelille luvattu Messias, jona he olivat häntä pitäneet. Välttääkseen häpeän ja saadakseen jotakin hyötyä itselleen, he keksivät valheen Jeesuksen kuolleista heräämisestä, mikä valhe levisi sitten Paavalille asti, mutta jostakin syystä hän keksi lisää valheita väittäessään nähneensä ylösnousseen herran Jeesuksen. Niinpä sekä alkuperäiset apostolit että Paavali olivat kaikki omaa hyötyä tavoittelevia valehtelijoita ja joutuivat lopulta riitoihin keskenään ateistien tulkinnan mukaan.

Jumalan palvelijat tunnistavat tällaiset virheelliset tulkinnat Raamatusta ja epätodet väitteet koskien todellista historiaa. Pahiten eksyneille ateisteille ne valheet ovat "faktaa" ja "sataprosenttisesti varma totuus", koska se on mukamas "tieteellisesti todistettu". Tieteellisesti on todistettu vain se, että ihmiset ovat valehtelijoita ja Jumala on totinen tämän maailman luoja. Ne, jotka uskovat Jumalaan ja hänen ainoaan poikaansa Jeesukseen, eivät voi jatkaa ateistien valheiden levittämistä vaan paljastavat ne ja ojentautuvat totuuden sanan mukaiseen oikeamieliseen elämään. Pahat ihmiset ja valhetta rakastavat eivät tahdo sitä tehdä.

Ateistit väittävät kuutta Paavalin kirjettä pseudepigrafiksi eli jonkun muun kuin Paavalin kirjoittamaksi. Väärennökset ovat "paljastuneet" tutkimalla kirjeiden sanavarastoa, kielioppia ja sanomaa. Niissä on havaittu poikkeavuuksia siinä määrin, että kirjoittajan on arveltu olleen joku muu kuin Paavali itse. Erot sanavarastossa ja kieliopissa selittyvät uskovien tutkijoiden mukaan sillä tosiasialla, että eri henkilöt ovat kirjoittaneet kirjeet Paavalin sanelusta. Jopa yhden ja saman kirjeen kirjoittajia voi olla monia sen sijaan, että heitä olisi vain yksi. Erot sanavarastossa ja kieliopissa selittyvät siten, että Paavali on puhunut kirjureille arameaa tai hepraa ja nämä ovat kääntäneet puheen kreikankielelle. Kirjureiden kreikankielen taitokin on voinut olla vaihteleva, mikä selittää mainitut erot jopa yhden kirjeen sisällä.

Paavali ei kirjoittanut kirjeitään itse, koska hänellä oli huono näkö: apostoli saneli kirjeensä palvelijoilleen ja nämä kirjoittivat ne ylös. Paavali puhui heille joko arameaa tai kreikkaa, minkä puheen kirjoittajat sitten joko käänsivät kreikankielelle tai käyttivät omaa kreikankielen taitoaan tallettaessaan Paavalin sanat "paperille". Erot sanavarastossa ja kieliopista johtuvat siten kirjoittajan omasta äidinkielestä ja mahdollisesta käännöksestä arameasta kreikkaan tai kirjoittajan kreikankielen kirjoittamisen taidosta.

Mikään ei todista kiistattomasti sitä, että yksikään Paavalin kirjeistä ei voisi olla hänen kirjoittamansa. Kirjeiden sisältö itse asiassa todistaa enemmän sen puolesta, että apostoli on kirjoittanut ne itse, kuin sen puolesta, että hän ei olisi kirjoittanut niitä itse. Toki tässä tulee eteen se, millä tavalla tutkija tulkitsee Paavalin kirjeiden sanomaa ja opetuksia. Kyse on siten mielipiteistä, ei tieteellisestä faktasta, niin kuin pahiten totuudesta eksyneet ovat väittäneet. Historian ja Raamatun tutkimus on tulkinnallista sen sijaan, että olisi kyse ehdottomista totuuksista, ellei todistusaineisto ole vastaansanomaton ja niin tulkinnalle ei jää mitään sijaa.

Paavalin kirjeet ovat sanomaltaan johdonmukaisesti samanlaisia. Ateistit ja liberaaliteologit ovat pitäneet Paavalia naisten tasa-arvon ja feminismin puolestapuhujana, koska hänen mukaansa "Kristuksessa ei ole miestä eikä naista" ja heidän mielestään myös naisia oli apostolien joukossa Paavalin kirjeen mukaan. (Room 16:7; Gal 3:28) Niinpä he väittävät väärennöksiksi niitä kohtia, joissa Paavali käskee naisten olla alamaiset miehilleen ja puhuu pelkästään veljistä seurakuntien kaitsijoina. Paavalin sanoja "ämmien taruista" ei pidetä hänen henkilökohtaisina sanoinaan, koska se ei sovi ateistien ja liberaaliteologien näkemykseen siitä, millainen Paavali suhtautui naisten asemaan seurakunnassa ja maailmassa.

Mikä on todennäköisyys sille, että juutalainen vanhapoika ja entinen fariseus olisi kääntynyt naisten tasa-arvon ajajaksi ja feminismin puolustajaksi? Eivätkö tuollaiset ajatukset ja väitteet tule pelkästään liberaaliteologin ja ateistin päästä? Paavali puhui naisen alamaisuudesta miestään kohtaan myös ensimmäisessä Korinttolaiskirjeessä, jota nämä pitävät kuitenkin autenttisena. (1Kor 11:1-16; 14:34) Paavali käytti kovia sanoja ja häpäisevää kieltä myös juutalaisista lainkiivailijoista, jotka olivat kaikki miehiä. (Gal 5; Fil 3) Eikö tämä todista siitä, että ateistien ja liberaaliteologien perustelut ovat virheellisiä tai vähintään riittämättömiä, jotta voitaisiin sanoa heidän näkemystään varmasti todeksi?

Ateistit eivät ymmärrä Raamatun opetuksia siten kuin ne on tarkoitettu alunperin ymmärrettäviksi. Vaikka Paavali puhuu naisten alamaisuudesta miehiään kohtaan, niin se ei tarkoita sitä, että hän olisi pitänyt naisia vähemmän arvokkaina ihmisinä Jumalan silmissä. Paavalin puheet viittaavat tässä yhteydessä vastuuseen ja sen mukanaan tuomaan kunnioitukseen, jonka mies on ansainnut toimiessaan vastuullisesti aviomiehenä ja perheen päänä. Miehen tulee uhrata itsensä vaimon ja perheen puolesta, mikä saa vaimon kunnioittamaan miestä ja olemaan hänelle alamainen. Silti molemmat ovat yhtä arvokkaita Jumalan silmissä. Mies kantaa vain suuremman vastuun Jumalan ja ihmisten edessä, koska hän päätti siihen aikaan perheen asioista. (Efe 5:21-33)

Raamatun moraaliopetus on tunnetusti "hepreaa" ateistille. Hän ei voi ymmärtää sitä eikä pitää sitä Jumalan antamana opetuksena, koska hän ei usko Jumalan olevan olemassa ja vaikuttaneen Raamatun kirjoitusten syntyyn. Niinpä nekin ateistit, jotka pitävät hyvinä kuutta viimeistä käskyä kymmenen joukossa ja lähimmäisen rakastamisen käskyä, sanovat niitä käskyjä muiden ihmisten keksimäksi sen sijaan, että ne olisivat jonkun Raamatun henkilön esille tuomia ikuisia moraalisäädöksiä. Koska ateisti ei usko Jumalan olemassaoloon, ei hän voi pitää mitään moraalisesti korkeita ohjeita ja käskyjä Jumalan antamina. Ateisti pitää silti kaikkia Raamatun sisältämiä huonoja ja tappamiseen kehottavia käskyjä Jumalan antamina. Eikö tämä kerro siitä, että ateisti on puolueellinen tulkitessaan Raamatun kirjoituksia?

Miten seurakunta tiesi alussa sen, mitkä kirjeet olivat Paavalin kirjoittamia ja mitkä eivät? Paavali kirjoitti kirjeensä jotakin historiallista tilannetta ja tarvetta varten. Ensimmäinen versio hänen kirjeestään lähetettiin uskovaisen lähetin kautta. Kirjeen saanut seurakunta tai henkilö tunsi joko lähetin tai Paavalin käsialan hänen tervehdyksestään kirjeen lopussa. (1Kor 16:21; 2Tess 3:17; Kol 4:18) Vastaanottaja tiesi näiden asioiden perusteella sen, että kyse oli Paavalin lähettämästä kirjeestä eikä väärennöksestä. Paavali vieraili myöhemmin monilla paikkakunnilla, joihin oli lähettänyt aiemmin kirjeensä, joten mahdolliset väärennökset olisivat paljastuneet myös sillä tavalla. (2Kor 13:1) On hyvin todennäköistä, että Paavali on keskustellut opetuslasten kanssa heille lähettämänsä kirjeen sisällöstä ja kirjeiden alkuperä on varmistunut sillä tavalla.

Kun Paavalin lähettämiä aitoja kirjeitä alettiin pitää myöhemmin niin suuressa arvossa, että ne otettiin ohjeeksi koko Jumalan seurakunnalle, niin niistä alettiin tehdä kopioita ja lähettää niitä muihin seurakuntiin. Seurakunnat pitivät jatkuvasti yhteyttä toisiinsa. Lähetit ja opetuslapset matkustivat seurakunnasta toiseen ja kuljettivat mukanaan kopioita kirjeistä. Uskovaiset lähetit olivat tunnettuja lähellä olevissa seurakunnissa. Niinpä väärennöksiä ei levitetty eteenpäin sillä tavalla, että niitä olisi pidetty Paavalin kirjoittamina kirjeinä. Asia olisi paljastunut melko nopeasti samoin kuin se, jos kirjeiden sanomaa olisi merkittävästi muutettu niitä kopioitaessa. Vilkas yhteydenpito seurakuntien välillä mahdollisti sen, että kirjeiden sanoma oli sama Aleksandriassa ja Kappadokiassa ja Roomassa ja Ateenassa, vaikka Paavali ei kaikissa paikoissa itse käynyt.

Jos opetuslapset lähettivät jonkun sellaisen lähetin, jota ei tunnettu seurakunnissa, niin he antoivat hänen mukaansa suosituskirjeen. Suosituskirjeen kirjoittaja voitiin tunnistaa joko omakätisen allekirjoituksen tai sinetin perusteella. Vaikka ne oli mahdollista väärentää, niin väärennös olisi paljastunut hyvin suurella todennäköisyydellä sen vuoksi, että seurakunnat pitivät vilkkaasti yhteyttä keskenään. Tästä syystä johtuen on harhaanjohtavaa väittää, että seurakunnissa oli alusta asti paljon väärennettyjä kirjoituksia, joita pidettiin apostolien kirjoittamina ja opetuslapset eivät erottaneet valhetta Jumalan sanan totuudesta.

Seurakunta pystyi alusta asti paljastamaan väärennökset vilkkaan yhteydenpidon ansiosta ja siten, että Jumala oli antanut heille hengellisen kyvyn erottaa Jumalan vaikutuksesta syntyneet kirjoitukset muista. (1Kor 2:11-16) Uskosta osattomilta tämä kyky puuttuu, mistä syystä heillä ei ole halaistusta aavistusta siitä, mitkä kirjoitukset ovat Jumalan hengestä syntyneitä ja mitkä eivät. Uskonnottomat ihmiset ovatkin tyypillisesti ateisteja, jotka eivät usko edes Jumalan olemassaoloon, joten miten jokin kirjoitus voisi olla heidän mielestään Jumalan hengen vaikutuksesta syntynyt?

Seurakunnat pitivät yhteyttä toisiinsa lähettien ja kirjeiden välityksellä. Seurakuntien jäsenet ja vanhimmat tunsivat toisiaan ja apostoleja, jotka kiersivät seurakunnissa. He olivat siten tietoisia siitä, mitkä kirjeet olivat apostolien kirjoittamia ja mitkä eivät. Heillä oli myös hengellisen tutkimisen lahja (1Kor 2), niin että he erottivat kirjeiden sanomasta sen, olivatko kirjeet Jumalan hengen vaikutuksesta syntyneitä tai arvokkaita seurakunnan ohjeeksi. Koska ateisteilta puuttuu Jumalan hengen antama kyky erottaa pyhät kirjoitukset muista kirjoituksista, eivät he voi sitä eroa tehdä.

Ateistit eivät pidä ehkä totena sitä, että tieto kulki seurakunnissa sillä tavalla kuin uskovaiset tieteellistä Raamatun tutkimusta harjoittaneet henkilöt ovat kertoneet. Heillä ei ole mitään hyviä perusteluja, joilla he voisivat todistaa oman näkemyksensä todeksi. Riittävien todisteiden puuttuessa valitsevat monet heistä keinoksi Raamatun sanoman systemaattisen vääristelyn, Raamatun henkilöiden ja Jumalan pilkan, uskovien pilkan, tieteen ihannoinnin ja uskovaisten harjoittaman tieteellisen tutkimuksen vähättelyn sekä uskovaisten ihmisten halpana, vähä-älyisenä, järjettömänä tai hulluna pitämisen.

Ateistien valheita

Yksi keino kiistää Raamatun historiallinen sanoma on väittää sen lähes kaikkia kertomuksia keksityiksi taruiksi ja valheiksi. On väitetty myös monia Raamatun keskeisiä henkilöitä fiktiivisiksi, koska ei ole pidetty totena sanomaa Jumalasta ja hänen pojastaan Jeesuksesta. On sepitetty mielikuvituksellisia arvailuja siitä, miten joku monijumalinen pappi olisi keksinyt monoteistisen juutalaisen uskon 500-400 -luvuilla eKr.: uskon, jota ei tunnettu sitä ennen ja jonka monijumaliset paimentolaiset ottivat iloiten vastaan, samoin kuin fiktiivisen kertomuksen sen kansan historiasta, josta nämä olivat aiemmin täysin tietämättömiä.

Miten joku 500-400-luvulla eaa. elänyt pappi olisi voinut saada kokonaisen kansan uskomaan fiktiiviseen historiaan, jonka hän sepitti? Miten hän olisi voinut saada sen kansan kääntymään pois epäjumalista ja palvomaan yhtä ainoata Jumalaa, maan ja taivaan luojaa? Mistä se pappi olisi saanut tietoonsa ne yksityiskohtaiset tarkat historialliset, maantieteelliset, biologiset ja kulttuuriset tiedot menneiltä vuosisadoilta, joista Vanhan testamentin kirjoitukset kertovat? Miten hän olisi voinut saada israelilaiset uskomaan, että heidän esi-isänsä liittyivät niihin tapahtumiin, jos sellaisesta ei ollut olemassa aiemmin mitään suullista perimätietoa?

Ateistien selityksissä ei ole päätä eikä häntää.

Ap.t.20:9 "ja hänet nostettiin kuolleena." Ap,t.20:10 "Älkää hätäilkö sillä hänessä on vielä henki." Ap.t. 20:10 Biblia (1776). "sillä hänen sielunsa on vielä hänessä."

On luonnollista, että ateisti pitää totena tuollaiset väitteet, mutta niitä ei voida todistaa tieteellisesti paikkansa pitäväksi. Silti, mikä tahansa pieni fragmentti jostakin vanhasta tekstistä tai Raamatun mainitsemien asioiden puuttuminen muista historiallisista lähteistä riittää ateisteille todistamaan sen, että Raamatun kirjoitukset eivät pidä paikkaansa. Rehellisimmät heistä tunnustavat sen, että monet sen kertomukset on liitetty todellisiin historiassa eläneisiin henkilöihin ja tapahtumiin, mutta he pitävät itse kertomuksia ja israelilaisia kuninkaita sekä profeettoja keksittyinä samoin kuin viittauksia yliluonnolliseen Jumalaan tai enkeleihin, jotka olisivat puhuneet israelilaisille ja vaikuttaneet heidän elämäänsä.

On totta, että monet Vanhan testamentin kertomukset pitävät sisällään taruiksi luettavia epätosia kohtia, mutta se ei todista sitä, että Israelin kansan historian pääkohdat eivät pitäisi paikkaansa Raamatussa esitetyllä tavalla. Israelin kansan historiankirjoitus ei ole tietenkään yhtä luotettavaa kuin 1900-luvun lopussa tehty tieteelliseen tarkkuuteen tähtäävä historiankirjoitus, mutta se ei tarkoita sitä, että kaikki siinä olisi valhetta alkaen kansan esi-isistä ja sen harjoittamasta monoteistisestä uskonnosta. On uskottavaa, että juutalaiset ovat lisänneet historiankirjoitukseensa omia tarujaan, mutta se ei todista kaikkea niiden sisältämiä asioita epätosiksi.

Miksi ihmeessä joku 500-400 -luvulla eKr. elänyt israelilainen pappi olisi keksinyt kaikki ne tarinat, jotka on kirjoitettu uskovien tutkijoiden mukaan ensimmäisen kerran paljon ennen sitä? Viittaan Vanhan testamentin profeettoihin ja heidän kirjoihinsa. Miten tämä yksi ainoa pappi tai edes kaksi henkilöä olisivat saaneet kokonaisen kansan palvelemaan kuvitteellista jumalaa ja noudattamaan niitä käskyjä, jotka tämä heidän keksimänsä jumala on antanut? Tuo joidenkin ateistien esittämä väite on niin uskomaton ollakseen totta, että ei liene ihme, jos joku sen uskoo – yksikään järkevä ja totuutta rakastava ihminen ei tuollaista keksittyä valhetta nimittäin totena pidä, joten ihme se on, jos joku ateisti siihen lankeaa.

Vaikka Raamatussa on juutalaisia taruja, niin Jumalan palvelijat pystyvät erottamaan ne historiallisesti tosista asioista, vaikka meidän kykymme arvioida tätä asiaa on vajavainen. Me emme takerru siihen, mitkä kohdat ovat varmasti tarua ja mitkä totta. Me pysymme sen sijaan pääasiassa eli siinä, miten tätä elämää tulee elää suhteessa lähimmäisiin ja Jumalaan, ja mitä Raamattu opettaa syntien anteeksiantamisesta ja ikuisesta elämästä sekä viimeisestä tuomiosta. Vaikka mitään tuomiota ei kuoleman jälkeen olisi eikä Kristus tulisi takaisin lupausten mukaan, niin silti on hyvä elää niiden korkeiden moraalisten ohjeiden mukaan, jotka Jeesus ja apostolit ovat antaneet uuteen liittoon.

Uskovien kyky erottaa totuus taruista

Jumala on antanut palvelijoilleen kyvyn erottaa Jumalan sanan totuus ihmisten kerronnasta, mielipiteistä ja totuuden vastaisista asiavirheistä. Me erotamme sen, mitkä kirjoitukset ovat Jumalan hengen vaikuttamia ja mitkä eivät sitä ole. Me tiedämme Raamatun tieteellisen tutkimuksen kautta sen, mitkä kirjoitukset ovat todennäköisesti apostolista perua: niiden kirjoittajat ovat olleet joko apostoleja tai he ovat tunteneet heitä tai jonkun heistä. Me ymmärrämme myös sen, miten tieto näistä asioista on kulkenut luotettavalla tavalla seurakunnasta toiseen ja sukupolvelta toiselle, niin että voimme erottaa Jumalan sanan kaikesta muusta, mitä seurakuntaan on tullut katolisen kirkon kautta ja sen aikana.

Vaikka kykymme tutkia ja erottaa totuus epätosista väitteistä on vajavainen, niin se on riittävä siihen, että pidämme apostolista perua olevia kirjoituksia luotettavampina kuin toisella vuosisadalla ja sen jälkeen kirjoitettuja apokryfeja eli Uuden testamentin ulkopuolisia tekstejä. Ateistit arvostavat apokryfeja yhtä paljon tai enemmän kuin apostolista perua olevia kirjoituksia sen vuoksi, että ne sisältävät Jumalan vaikuttamaa uskoa murentavia ja epätosia kohtia, joita ateistit käyttävät levittäessään uskonnon vastaista propagandaansa ja omaa maailmankuvaansa. Mikä tahansa todiste Raamatun kirjoitusten ilmoittamaa Jumalaa ja Jeesusta vastaan kelpaa ateistille.

Jumalan seurakunta ei ole koskaan arvostanut apokryfeja yhtä paljon kuin apostolista perua olevia kirjoituksia. Seurakunta on tiennyt apostolien ajoista lähtien sen, mitkä kirjoitukset ovat apostolista perua ja mitkä ovat syntyneet myöhemmin. Tieto tästä asiasta on kulkenut seurakunnalta toiselle ja sukupolvelta toiselle, joskin on tunnustettava se, että jo ensimmäisen vuosisadan lopulla pyhien kirjoitusten joukkoon on hyväksytty katolisten isien tekemiä muutoksia evankeliumeihin ja esimerkiksi Johanneksen evankeliumi ei ole sen vuoksi luotettava. Tämä asia nähdään sen sisältämistä ristiriidoista muihin evankeliumeihin nähden ja siitä, että se ei etene kronologisesti oikein.

Muiden evankeliumien ja kirjeiden pääkohdat pitävät kuitenkin yhtä keskenään ja ovat siten paljon luotettavampia kuin Johanneksen evankeliumi, joka ei ole apostolin itsensä kirjoittama tai sanelema kuin paikoitellen, jos on lainkaan. On toki hyvin mahdollista, että evankeliumi pitää sisällään apostolin muistelmia ja hänen saneluaan, mutta siinä on paljon muutakin ainesta, joka ei ole peräisin apostolilta itseltään ja tämä voidaan nähdä Raamatun sisäisen tutkimisen kautta. Johanneksen evankeliumin sanoma koskien Jeesusta poikkeaa muista pyhistä teksteistä siinä määrin, että se ei voi olla apostolin itsensä tuottama ja Jumalan pyhän hengen vaikuttama.

Paavalin kuoleman ja kirjeiden autenttisuuden toteaminen

Kun Paavali teloitettiin Roomassa, niin Roomassa olevat opetuslapset tiesivät siitä. Miten se voi olla mahdollista? Siten, että seurakunta tiesi Paavalin joutuneen vankina Roomaan, koska hänen matkaseurueensa ja seurakuntien lähetit olivat kertoneet siitä heille. Roomassa olevat Jumalan seurakunnan opetuslapset tunsivat Paavalin ja he pitivät yhteyttä häneen sekä muihin seurakuntiin. Kun Paavali lopulta teloitettiin, niin tieto siitä levisi lähettien ja matkustelevien opetuslasten kautta eri seurakuntiin.

Paavali oli kertonut jo ennen kuolemaansa Timoteukselle, että hän tulisi kuolemaan ja pyysi Timoteusta käymään luonaan ennen sitä. (2Tim 4) Timoteus on siten yksi sen sanoman välittäjistä, että Paavali kuoli teloittamalla Jerusalemissa alkuvuodesta 66 tai mahdollisesti jo vuonna 65. Seurakunnilla oli kaikkialla Rooman valtakunnassa ensikäden tietoa tästä asiasta ja siitä, mitkä kirjeet olivat Paavalin kirjoittamia ja mitkä eivät. Paavalin kuoleman jälkeen ilmestyneitä kirjeitä ei pidetty hänen kirjoittaminaan.

Paavalilla oli tapana vahvistaa kirjeensä omakätisellä kirjoituksellaan, jonka perusteella alkuperäiset kirjeet voitiin tunnistaa autenttisiksi. (2Tess 3:17; 1Kor 16:21) Vaikka kirjeiden vahvistaminen sinetillä tai omakätinen allekirjoitus tai tervehdys kirjeissä ei ole yhtä vedenpitävä tapa vahvistaa kirjeiden lähettäjän henkilöllisyys kuin nykyään käytössä olevat menetelmät, niin niitä tapoja on käytetty 1900-luvulle asti ja käytetään yhä vieläkin. Henkilön omakätinen allekirjoitus tai käsialan tunnistaminen ovat pätevä todiste kirjoittajan henkilöllisyydestä. Miksi se ei olisi voinut olla pätevä tapa apostolien aikana, jos se on sitä vielä tänä päivänä?

On tunnettua, että jo apostolien aikana liikkui kirjeitä, joita väitettiin apostolien kirjoittamaksi, mutta ne eivät olleet sitä. (2Tess 2:2) Seurakunnilla oli kuitenkin mahdollisuus tunnistaa väärennökset ja Paavali neuvoi, miten se tapahtui. Yksi tapa oli verrata kirjeiden sanomaa Jeesuksen ja apostolien aiempiin sanoihin, toinen oli tunnistaa kirje Paavalin omakätisestä allekirjoituksesta tai tervehdyksestä ja kolmas oli Jumalan antama hengellinen kyky tutkia kaikki ja pitää se, mikä hyvä on. (2Tess 3:17; 2Tess 1-2 vrt. 1Tess 4:13-5:23) Kun apostolista perua olevat tekstit luetettiin kaikilla veljillä ja levitettiin niitä kaikkiin seurakuntiin, niin seurakunnalla oli apostolien ajoista lähtien tiedossaan se, mitkä kirjoitukset ovat apostolista perua ja mitkä eivät.

Kristittyjä ei voitu harhauttaa toisella vuosisadalla kirjoitettujen apokryfisten tekstien, kirjeiden ja opetusten kautta, niin että he olisivat pitäneet niitä apostolista perua olevina. Kun seurakunta sitten lopulta luopui katoliseen eksytykseen ja harhaoppeihin, niin se piti vielä silloinkin apostolista perua olevia kirjoituksia arvokkaampana kuin myöhempiä. Tällä tavalla on näytetty toteen se, että tieto historiallisesta Jeesuksesta ja apostolista perua olevista opetuksista on kulkenut seurakunnan sisällä meidän päiviimme asti. Vaikka katolinen kirkko on muokannut Uuden testamentin kirjoituksia ja tehnyt niihin omia lisäyksiään, eivät eniten historiallisesta totuudesta poikkeavat apokryfit ole ikinä saavuttaneet pyhien kirjoitusten asemaa Jumalan seurakunnassa eivätkä edes katolisessa porttokirkossa.

Olen todistanut sen, että Jumalan seurakunta on tiennyt aina sen, mitkä kirjoitukset ovat apostolista perua ja mitkä eivät. Miten ateistit kumoavat todistukseni ja perusteluni? Miksi heidän pitäisi pystyä tekemään se? No, esimerkiksi siitä syystä, että ateisteilla on tapana pitää apokryeja apostolista perua olevien kirjoitusten vertaisina historiallisina lähteinä siitä, miten seurakunta on apostolien ajoista asti uskonut ja ollut täysin sekaisin siitä, mitä opetuslapset ovat pitäneet totena ja mitä ei ole hyväksytty totuudeksi. :-)

Mark.15:26 Biblia (1776). Ja oli päällekirjoitettu hänen syynsä kirjoitus: JUUDALAISTEN KUNINGAS.

Miten tieto Paavalin kuolemasta levisi seurakuntiin?

Miten seurakunnat tiesivät sen, että Paavali on kuollut ja milloin hän kuoli?

Paavali ei liikkunut yleensä yksin vaan matkaseurueessa. Kun Paavali lähetettiin ensimmäisen kerran Roomaan vankina, niin Jerusalemin seurakunta tiesi sen. (Apt 21-28) Sieltä tieto levisi muille paikkakunnille lähettien kautta ja opetuslasten vieraillessa siellä.

Apostolien tekojen melko tarkan ajoituksen mukaan Paavali vietti Roomassa kaksi vuotta ja vapautui vankilasta noin vuonna 62. (Apt 28:14-31) Apostolien teot on kirjoitettu hänen vapautumisensa jälkeen luultavasti vuonna 63 ja joka tapauksessa ennen vuotta 66, jonka vuoden alussa Paavali tapettiin Roomassa toisen vankeuden päätteeksi. Se, mitä Paavali teki ensimmäisen ja toisen vankeuden välillä, ei ole tiedossamme. On arveltu hänen käyneen lähetysmatkoillaan aina Espanjassa asti aiemman suunnitelmansa mukaan, mutta tästä ei ole varmuutta. (Room 15:24)

Jotkut kyseenalaistavat sen, että Paavali olisi vapautunut ensimmäisen vankeuden jälkeen, mutta Uuden testamentin kirjoitusten perusteella vapautuminen on hyvin todennäköistä. Paavali kirjoitti uskovansa vapautumiseensa sekä Filippiläisille että myös Filemonille. (Fil 1:7-26; Fim 1:22) Sen sijaan hänen myöhempi kirjeensä Timoteukselle vuoden 65 syksyllä kuvaa hänen olevan varma tulevasta kuolemasta teloittamalla, joten se on kirjoitettu eri vankeuden lopussa kuin nuo aiemmat kuvaukset alkaen Apostolien teoissa. (2Tim 4:6)

Kun Paavali teloitettiin Roomassa, niin Roomassa olevat opetuslapset tiesivät siitä. Miten se voi olla mahdollista? Siten, että seurakunta tiesi Paavalin joutuneen vankina Roomaan ja paikallinen seurakunta sai siitä tiedon tuoreeltaan Paavalin matkaseurueelta. Seurakunnat pitivät yhteyttä toisiinsa lähettien kautta ja opetuslapsilla oli tapana vierailla muilla paikkakunnilla. Lähellä olevien seurakuntien jäsenet vierailivat toistensa luona ja välittivät terveiset kauempana olevilta seurakunnilta. Samalla annettiin seurakuntien luettavaksi ne kiertokirjeet, jotka uskovainen lähetti tai apostoli oli itse seurakunnalle toimittanut. (Kol 4:16; 1Tess 5:27)

Tieto apostolien kohtalosta ja kirjeiden alkuperästä levisi tällä tavoin seurakunnalta toiselle. Kun Paavali surmattiin, niin Rooman seurakunnan opetuslapset välittivät siitä tiedon muille seurakunnille – etenkin lähellä oleviin seurakuntiin. Nämä jatkoivat viestiketjua ja välittivät tiedon edelleen kauempana oleviin seurakuntiin. Tällä tavalla tieto Paavalin kuolemasta kantautui maan ääriin asti, missä vain seurakuntia oli. Vaikka tiedon kulku oli hidasta, niin se oli silti riittävän nopeaa ja luotettavaa, koska vain luotettavien uskovaisten lähettien sanoma otettiin vastaan varmana tietona.

Miksi ateistit eivät voi pitää totena sitä, mitä Raamattu näistä asioista kertoo? Onko joku ateisti sitä mieltä, että tieto ei ole voinut mitenkään välittyä seurakunnalta toiselle tässä kuvatulla tavalla: se olisi mahdotonta? Mitä todisteita heillä on esittää väitteilleen? Tässä ovat heidän tyypilliset todisteensa ja perustelunsa:

1) Uuden testamentin sisältämät muutamat asiavirheet, 2) tärkeimmän sanoman kannalta merkitykseltään vähäiset erot kertomuksissa ja historiallisten tapahtumien kuvauksessa eri kertojien välillä eli Raamatun sisäiset ristiriidat ja 3) ateistien tulkinta sanoman ja erityisesti opetuksen sisällöstä.

Tämän lisäksi on esitetty perusteluna Raamatun ulkopuolisia kirjoituksia, joita seurakunta ei pitänyt apostolista perua olevina ja luotettavina, mutta ateistit pitävät niitä jopa arvokkaampina kuin apostolista perua olevia kirjoituksia, koska niiden sanoma on joko järjetön tai täynnä taikauskoisia käsityksiä tai ne sisältävät Jeesusta ja/tai apostoleja halventavia vihjeitä tai ne ovat muutoin ristiriidassa Raamatun kirjoitusten kanssa tai puhuvat asioista, joista ei Raamatussa puhuta.

Mikä vain jopa väärennökseksi todistettu perustelu kelpaa ateisteille, kunhan heidän ei vain tarvitse pitää totena mitään sellaista, jolla on perusteltu evankeliumin tapahtumat historialliseksi totuudeksi ja todistettu Jumalan olevan olemassa, vieläpä niin, että kaiken olevaisen luoja on Raamatun ilmoittama Jumala. Liekö tarpeen sanoa, että ateistit eivät lainkaan häpeä niitä harhaanjohtavia ja totuudenvastaisia väitteitä, joita he esittävät toistuvasti kiistääkseen Raamatun kirjoitusten merkityksen historiallisesti arvokkaana tiedon lähteenä. Tämä ei päde kaikkiin ateisteihin, sillä joukossa voi olla yksi tai kaksi poikkeusta, jotka käyttäytyvät hyvin ja etsivät totuutta.

Ateistien tyypilliset perustelut ovat riittämättömiä ja heidän tulkintansa Raamatun sanomasta sekä opetuksesta ovat virheellisiä. Ateisteille itselleen ne ovat totisinta totta. Vaikka Raamatussa on ihmisten tekemiä virheitä ja ristiriitoja eivätkä kaikki sen kuvaamat henkilöt ole olleet samaa mieltä edes opillisista asioista, niin se ei tee tyhjäksi Raamatun todistusta siitä, kuka on Israelille luvattu Messias (Kristus) ja että Jeesus opetti Jumalan tahtoa, saarnasi Jumalan valtakuntaa, kärsi ristillä, kuoli, haudattiin ja nousi ylös kuolleista. Tämä Raamatun tärkein sanoma on samalla tavalla esitetty sekä Vanhan testamentin profetioissa että Uuden testamentin kuvauksissa.

Paavalin käyttämät kirjurit

Paavalilla oli tunnetusti huono näkö luultavasti sen seurauksena, että hänet kivitettiin lähes kuoliaaksi vuonna 47 tai 48. (Apt 14:19; Gal 4:13-15) Paavali ei kirjoittanut kirjeitään itse vaan saneli ne kanssaan olleille työtovereille. Nämä kirjoittivat kirjeet Paavalin sanelusta ja käänsivät ne tarvittaessa aramean- tai hepreankielestä kreikaksi, ellei Paavali sitten puhunut kreikkaa kirjeitä sanellessaan.

Koska yhden ja saman kirjeen kirjoittajia voi olla monia, niin se selittää kirjeiden sisältämät erot kieliopissa ja sanavarastossa jopa saman kirjeen sisällä. Kirjureiden kreikan-, aramean ja hepreankielen taito selittää erot käännettäessä kieltä toiseen. Koska kreikankielinen Septuaginta oli kreikankieltä puhuville heidän Vanha testamentti, niin sen sisältämät käännökset selittävät erot hepreankielisen Raamatun sanomaan. Paavalin kirjeiden sanoma todistaa silti kirjeiden olevan Paavalin sanelemia, toisin kuin ateistit väittävät.

Paavali käytti kirjureina ainakin tai mahdollisesti seuraavia henkilöitä:

Tertius, Room 16:22.
Soostenes, 1Kor 1:1.
Timoteus, 2Kor 1:1.
Joku Efesossa Paavalin kanssa ollut opetuslapsi, Gal 2:10; 2Kor 9.1-2.
Tykikus, Efe 6:21.
Timoteus, Fil 1:1.
Timoteus, Kol 1:1.
Silvanus ja Timoteus, 1Tess 1:1.
Silvanus ja Timoteus, 2Tess 1:1.
Joku Makedoniasta, 1Tim 1:3.
Joku 2Tim 4:21 mainituista henkilöistä.
Artemas tai Tykikus tai joku muu tervehdyksen lähettävä henkilö, Tit 3:12-15.

Vaikka kaikista kirjureista ei voida olla varmoja, keitä he ovat olleet, niin tässä listassa mainitut ovat todennäköisiä vaihtoehtoja. Heidän joukossaan on kielitaidoltaan ja kirjoittajan lahjoiltaan erilaisia kirjoittajia, joten erot eri kirjeiden välillä selittyvät tällä faktalla. Me emme tarvitse ateistien mielikuvituksellisia selityksiä ja harhaanjohtavia väitteitä tietääksemme sen, mitkä kirjeet ovat Paavalin itsensä sanelemia tai sisältävät vähintäänkin saman sanoman ja opetuksen kuin ne Paavalin kirjeet, jotka jopa ateistit ovat tunnustaneet melko varmasti Paavalin kirjoittamiksi.

Koska ateistit pitävät Paavalia historiallisena henkilönä ja kristinuskon syntyä faktana, niin mikä tapahtuma sai aikaan kristinuskon synnyn ja kuka on sen perustaja, jos joku yksi henkilö voidaan nimetä sellaiseksi? Oliko Jeesus historiallinen henkilö vai keksikö joku Paavalin aikana elänyt henkilö tai ryhmä huijareita ne asiat, joita Uudessa testamentissa todeksi väitetään? Ei liene kiistanalaista se, että Uuden testamentin kirjoittajat väittävät todeksi niitä tapahtumia ja opetuksia, joista he kertovat?

On siis varmaa, että Uuden testamentin kirjoittajat eivät kirjoittaneet omasta mielestään kuvitteellista fiktiivistä romaania, joten miksi jotkut ateistit vertaavat Uuden testamentin kirjoituksia fiktiiviiseen romaaniin? Tuollainen väite kuvastaa ateistin typeryyttä ja alhaista moraalia. Vain täysi typerys tai epärehellinen ihminen vertaa Uuden testamentin kirjoituksia fiktiiviseen romaaniin ja pitää niitä pakanoiden jumaltaruihin verrattavana satuna.

Raamattu on Jumalan sanaa ja siinä tulee Jumalan yliluonnollinen viisaus ilmi. Lisää tässä linkissä. https://salatturaamattu.fi/kirje-jonka-ivan-panin-kirjoitti-new-york-sun-lehdelle/

Paavalilla oli tunnetusti huono näkö luultavasti sen seurauksena, että hänet kivitettiin lähes kuoliaaksi vuonna 47 tai 48. (Apt 14:19; Gal 4:13-15) Paavali ei kirjoittanut kirjeitään itse vaan saneli ne kanssaan olleille työtovereille. Nämä kirjoittivat kirjeet Paavalin sanelusta ja käänsivät ne tarvittaessa kreikaksi, ellei Paavali sitten puhunut kreikkaa kirjeitä sanellessaan. Hän on oletettavasti puhunut omaa äidinkieltään juutalaisten kirjurien kanssa, mutta sitä ei tiedetä, saneliko hän heille kirjeensä kreikaksi vai arameaksi, joka oli heidän yhteinen kielensä.

Paavali oli syntynyt Kilikian Tarsossa juutalaisille vanhemmille, jotka puhuivat äidinkielenään juutalaisten käyttämää hepreansukuista aramean murretta (syyrialais-kaldealainen murre). Tarsossa puhuttiin yleisesti kreikkaa, mutta Paavali lähetettiin nuorena Jerusalemiin, jossa hän opiskeli Gamalielin ”jalkojen alla” ja hänestä tuli fariseus. (Apt 21:37:22:3) Paavali on osannut todennäköisesti puhua kreikkaa jo ennen Jerusalemiin muuttamista, mutta se ei ollut hänen äidinkielensä. Kun Paavali matkusi ympäri Vähää-Aasiaa lähetysmatkoilla, parani hänen kielitaitonsa hänen levittäessään evankeliumia kreikankielisille.

Paavalin sanavarasto kasvoi ja kielioppi parani vuosien 52 ja 65 välillä, jolloin hän kirjoitti tai oikeammin saneli kirjeensä kirjureille. Erot sanavalinnoissa ja kieliopissa voivat johtua siten Paavalin omasta kielitaidon kehityksestä tai kirjureiden kielitaidosta. Yksi vaihtoehto on tietysti se, että Paavali ei itse sanellut kaikkia kirjeitään, mutta sitä vaihtoehtoa ei ole voitu todistaa. Kirjeiden sisältö ja sanoma sopivat yhteen muiden kirjeiden ja Apostolien tekojen kanssa, joten ei ole syytä pitää varmana sitä, että Paavali ei olisi kirjoittanut kaikkia hänen nimellään kulkevia kirjeitä. On todennäköistä, että Paavali on sanellut kaikki tai useimmat kirjeet.

Paavali käytti monia kirjureita. Koska yhden ja saman kirjeen kirjoittajia voi olla monia, niin myös se selittää kirjeiden sisältämät erot kieliopissa ja sanavarastossa jopa saman kirjeen sisällä. Kirjureista Tertius oli roomalainen eikä hänen kreikankielen taidostaan ole tietoa verrattuna Paavalin sen ajan kielitaitoon. (Room 16:22) Kirjeessä voi olla siten molempien mielipiteitä sen suhteen, mikä sanavalinta ja kieliopillinen muoto on kussakin kohdassa oikea. Samaa voidaan sanoa kaikista kirjeistä, sillä niiden kirjoittajien kreikan- ja arameankielen taito on poikennut Paavalin vastaavasta.

Kun kaksi tai useampi henkilö laativat yhdessä kirjettä kreikkaa äidinkielenään puhuville ihmisille, mutta heidän oma kielitaitonsa ja äidinkielensä vaihtelee, johtaa se väistämättä keskusteluihin ja neuvonpitoon siitä, mitä sanoja ja kieliopillisia muotoja tulisi käyttää. Keskustelua on voitu käydä myös siitä, miten tietyt arameankielen sanat ja lauseet tulisi kääntää kreikaksi, niin että sanoma ei siitä muutu. Paavali on ollut kirjureineen saman ongelman edessä kuin kaikki vierasta kieltä puhuvat ja kirjoittavat ihmiset, joiden täytyy kääntää ajatuksiaan omasta äidinkielestään toiselle kielelle mahdollisimman virheettömästi.

Kirjureiden ja Paavalin kreikan-, aramean ja hepreankielen taito selittää erot käännettäessä kieltä toiselle. Jokaisen kielitaito on parantunut ajan kuluessa, kun puhutaan siitä kielestä, joka ei ole heidän oma äidinkielensä. Timoteuksen arameankielen taito on parantunut, sillä hänen äidinkielensä oli todennäköisesti kreikka. Siilaan (Silvanuksen) ja Paavalin kreikankielen taito on parantunut, sillä heidän äidinkielensä on ollut jokin arameankielen murteista. Kielellä on myös tapana kehittyä joskus lyhyessäkin ajassa, niin että jotkut sanonnat tai sanat yleistyvät käytössä ja uusia tulee vanhojen tilalle. Paavalin kirjeiden väliset erot sanavalinnoissa ja kieliopissa voidaan selittää pitkälti näillä seikoilla.

Kun hepreankielistä Raamattua on käännetty kirjeissä ja puheissa kreikankielelle, niin silloin on käytetty kreikankielistä käännöstä eli Septuagintaa tai LXX, jolla nimellä se vanhin käännös myös tunnetaan: se oli sen ajan kreikkaa puhuvien "Vanha testamentti". Jos hepreankielisen ja kreikankielisen "Raamatun" välillä on merkityseroja, johtuvat ne mahdollisesti Septuagintan sisältämistä käännösvirheistä. Jos sanoma tai ajatus ei muutu luettaessa hepreankielistä ja kreikankielistä Raamattua, niin silloin käännös on onnistunut hyvin ja alkuperäinen sanoma on saatu siirrettyä toiselle kielelle ilman virheitä. Valitettavasti kaikkiin käännöksiin sisältyy virheitä ja tulkinnallisia kohtia, mikä voi vääristää tai muuttaa jonkin verran alkuperäistä sanomaa.

Paavalin kirjeiden sanoma on kutakuinkin sama kaikissa hänen kirjeissään. Hän opetti tärkeinpänä käskynä rakkauden käskyä samoin kuin Jeesus. (Room 13:10; Gal 5:12-13; Joh 13:34-35; Mark 12:28-34) Molemmat opettivat pelastumista yksin Jumalan armosta ja sitä, että pelastuneen elämässä näkyisivät ne hyvät teot, jotka kuuluvat valituille ja pyhille Jumalan lapsille. (Matt 19:25-26; 25:14-48; Efe 2:1-10; Tiit 2:1-3:9) Paavalin ei tarvinnut kertoa Jeesuksen elämästä ja puheista yksityiskohtaista tietoa kirjeissään, sillä sen tekivät ne opetuslapset ja apostolit, jotka olivat tunteneet Jeesuksen ja levittivät evankeliumia.

Markuksen evankeliumi ilmestyi samoihin aikoihin kuin Paavalin ensimmäiset kirjeet, joten seurakunnilla oli myös kirjallista tietoa Jeesuksen elämästä, teoista, opetuksista, kärsimyksestä, kuolemasta ja ylösnousemuksesta. Paavali sivusi vain ohuesti näitä asioita kirjeissään, sillä hänen tehtävänsä oli saada lukijat elämään evankeliumille arvokkaalla tavalla Jumalan tahdon mukaan. Yksityiskohtaiset tiedot Jeesuksen julkisesta toiminnasta eivät olleet tässä tehtävässä niin tärkeät kuin opettaa sitä, mikä on Jumalan tahto ja miten se tehdään omassa elämässä herran Jeesuksen antamien ohjeiden ja käskyjen mukaan.

Raamatusta tosiaan löytyy tekstejä, joihin ei voi ihan täysin luottaa. Esimerkiksi tässä tuoreessa väitöskirjassa kerrotaan Joosuan kirjan muutoksista, joissa tekstiä on poistettu tai lisätty Joosuan kirjaan. Väitöskirjan mukaan jossakin kohtaa Joosuan sanoja on jopa muutettu Jumalan sanoiksi . Toisin sanoen Jumalan suuhun on pantu sanoja, jotka eivät sinne kuulu.

https://youtu.be/LZmbug7Y-sE

1Kun.17:13 "Mutta leivo minulle ensin pieni kaltiainen" Ei tuloksia hakusanalla kaltiainen. 1Kun.17:13 Biblia (1776). "kuitenkin leivo minulle vähä kyrsäinen" Ei tuloksia hakusanalla kyrsäinen.

Raamattu on paperia ja painomustetta. Jos sen on laadukasta, niin paperi pysyy hyväkuntoisena pidempään ja painomustekin säilyy sen pinnalla. Mutta esimerkiksi tulessa paperi palaa ja painomuste ei enää sijaitsekaan paperin pinnalla. Jos Raamatun luotettavuudella tarkoitetaan tätä, niin kysymystä on tarkennettava koskemaan Raamattua tuotteena.

Jos Raamattu on digitaalinen, niin sen luotettavuuskin on arvioitava digitaalisessa maailmassa. Digitaalisen maailman luotettavuuden arvioinnissa on huomioitava digitaalisten laitteiden luotettavuus sekä digitaalisen tiedon käyttäjien luotettavuus digitaalisen tiedon suhteen.

Samoin luotettavuuden arvioinnissa on huomioitava kaikki vaikuttavat tekijät kuten kieli, vuosi, ympäristö, mitä on meneillään jne. Joka vaiheessa voidaan luotettavuudesta sanoa kyllä, ei, missä määrin jne. Eli esimerkiksi voiko siihen luottaa, että on päivä, jos jokin Raamatun lause koskee päivää, jolloin työtä voi tehdä jne. Tai voiko siihen luottaa, että asialla on aina Jumala, kun luetaan Raamatun lauseita, niin ei varmaankaan voi. Voihan kuka vain lukutaitoinen mistä vain syystä lukea Raamatun lauseita tiettyyn itse valitsemaansa käyttöön.

Jumalan kykyjen suurentelu milloin hyvänsä voi olla totta tai sitten esimerkiksi itsepuolustusta suuren Jumalan pelottavuuden ja maineen levittämisessä. Muitakin syitä Jumalan kykyjen suurenteluun varmasti löytyy.

Luotettavuutta/"totta on" mitataan asteikoilla, esimerkiksi:
0 : ei lainkaan luotettava
1 : kokonaan luotettava
20% : vain viidesosa esitetystä on luotettavaa eli totta, loput sepitettä

Lisäksi "maisema on valoisa"-tyyppiset totuudet riippuvat ajasta, paikasta ja mm. näkyvyydestä jne.

Lisäksi pitää miettiä, kenen kannalta on luotettavaa. Esimerkiksi "Jerikon muurit murtuvat" tai "Juudas kyllä pelastuu uskolla Jeesukseen" jne.

Jumala on luotettava sanoissaan, mutta Jumala ei ole luotettava sanoissaan. Ihminen Jumalnauhurina on hyvin rajallinen. Eli uskomme luotettavaan Jumalaan, mutta ei-luotettavaan Jumalaan emme usko.

Toivottavasti tämä oli luotettavasti sanottu.

Totuus on vain yksi pieni pala kokonaisuutta.

Raamattu on kyllä osittain totta, mutta todellisuus on Rakkauden rakentama eikä totuuden. Lisäksi uskokin on kaiken rakennetun ylläpitämiseksi välttämätön. Ja usko on tärkeämpi kuin Totuus.

Toivo on kaikkein hankalin asia. Jeesus antaa usein toivoa joka osottautuu valheeksi. Hän sanoo nyt on ilon aika tai että saat työpaikan mutta todellisuus aja ylitse eikä toivo toteudu.

Toivoon sisältyvä valheellisuus onkin syy aina kaiken tuhoamiseen. Suuria toiveita herätellään vain jotta tulisi tuhoa.

0 pyhyys
1 rakkaus, rakentaa
2 toivo, tuhoaa
3 usko, ylläpitää
4 oikeus
5 armo
6 Totuus
7 rauha
8 lohdutus
9 tietorikkaus
10 kieltäymys

Toivoa pitää olla. Mitä raamattu olisi paitsi materiamöykky, jos Jeesus ei olisi sanonut:
Mitä tahansa te pyydätte sen te saatte.....

Tuo on selkeä toiveajattelu ja myös Ilmestyskirjan vihan maljat yms. Tuho on toiveajattelua. Esim. Porton syyllistäminen on valheellinen operaatio. Portto oli humanismin ystävä ja auttaja. Eikä murhaaja. Koska se auttoi ihmiskuntaa se on asetettu syytettyjen penkille Perkeleen toiveesta ja tahdosta.

Raamattu on omituinen tekele.

On hyvä kysyä, miksi Raamattu on kirjoitettu ja mitä sillä on haluttu kertoa, sen sijaan että pitäisi sitä "jumalan sanana". Jumalan kaikkivaltius pienenee aina kun sitä ryhdytään määruttelemään. Määrittelijä tekee itsestä kaikkivaltiaan. Raamattu on paksu kirja ja hyvin tulkinnanvarainen. Jos siihen suhtautuu vain kirjana, jää elämään omaa todellisuutta. Oma todellisuus on jonkinlainen lähtökohta jos haluaa voida hyvin. Moni asia hämärtää meidän suhdetta siihen. Esimerkiki politiikka. On yhä henkilöitä joille kommunismi ja porvari on todellisuutta vaikka kyse on kirjailijoiden ja toimittajien keksimistä sanoista. Moni uskovainenkin uskoo lahkoihin ja eri uskontoihin, eikä enää osaa kohdata kanssaihmistä sellaisena kuin hän on.

Raamattua vastustava ihminen ei ole sopusoinnussa Jumalan kanssa.

"Voidaanko Raamatun kirjoituksiin luottaa?"

Kyllä. Ehdottomasti.

Raamatun sanat ovat taivaallinen komentokieli, eivät toimi enää nykyajassa.

Raamattu asettuu samalle viivalle luotettavuuden suhteen kuin esim. runoteos Kalevala. Kalevalassa ovat ne kaikki samat ainekset, mitä raamatussakin esiintyy.
Molemmat teokset ovat fiktiivistä kansanperinnettä, eikä niissä pidäkään olla mitään faktatietoa.

Lukekaa Ville Mäkipellon Sensuroitu raamattu.
Se avaa silmiä. Raamatun totuudet ovat epätosia.

Sinä joka kritisoit Raamattua: Voisitko kertoa minulle tien ikuiseen elämään, ilman Raamattua!

Ikuista elämää ei ole.
On alku, on loppu.

Miksi pitäisi?

Jos sinulla on valittavana joko hukkua tai kiivetä pelastusveneeseen, jonka kuntoa et tiedä etukäteen, mitä valitset?'

Vai onko sinulla toinen tie ikuiseen elämään?

Vielä noihin raamatun totuuksiin.
Aamulla tv:ssä joku mies puhui politiikan ja uskonnon kimurantista suhteesta.
Hän mainitsi lääk. lis. / poliitikko Päivi Räsäsen uskovan naisen luodun miehen kylkiluusta...
Sellaisia totuuksia ei opeteta edes ennen toogajuhlia. Nämä ovat lääketieteen opiskelijoiden fuksijaiset.

Voit luottaa raamattuun niin kuin Kalevalaan ja Harry Potteriin.